Terveydeksi 2/2022

Page 44

ihonhoito Muista levittää aurinkovoide myös omalle ihollesi. Lapsi oppii myös esimerkistä.

ACO Sun Kids Active Roll-On suojakerroin 50+, hajusteeton, 50 ml

Asiantuntijan suosikki ”AURINKOVOITEEN levittämi-

nen roll-onilla helpottaa hommaa pikkulasten kanssa. Pieni purkki on helppo ottaa mukaan päiväkotikassiin tai kouluun, ja lapsen on helppo käyttää sitä itsekin. Tuotteessa on sekä kemiallinen että fysikaalinen UVsuoja. Suojaava vaikutus alkaa välittömästi, ja se antaa hyvän suojan hiekan ja veden kulutusta vastaan. Voiteen voi levittää myös märälle iholle, eli vaikka saman tien uinnin jälkeen.” IIRIS OLLIKAINEN

kosmetologi, Haka-apteekki, Tampere

44

TERVEYDEKSI!

Suojaa lapsen iho auringolta IHO MUISTAA KAIKEN saamansa UV-säteilyn. Jos lapsena tai nuoruudessa on käyttänyt aurinkotuotteita ahkerasti, niiden suojaava vaikutus voi yltää myös aikuisuuteen. Lapsen ihon suojaaminen on tärkeää myös siksi, että rannoilla ja leikkipuistoissa touhutessaan he altistuvat runsaalle auringolle. Keskipäivän aikaan, kello 11–15, on niin lasten kuin aikuistenkin paras pysytellä poissa auringosta. Käytä ja lisää aurinkovoidetta ahkerasti, sillä voidetta haihtuu hikoilun, uinnin ja ihon kuivaamisen myötä. LASTEN IHOA TULEE suojata ensisijaisesti vaatteilla ja lierillisellä päähineellä. Markkinoilla olevia UVsuojavaatteita voi käyttää esimerkiksi rantalomalla, päivittäisissä leikeissä tavalliset vaatteet riittävät.

Alle kuuden kuukauden ikäisille suoraa aurinkoa ei suositella lainkaan. Huomioi myös rattaissa istuva lapsi – kuomu ei välttämättä riitä varjoksi, joten on hyvä varmistaa suoja aurinkotuotteilla. Helpoiten palavat korvalehdet, jalkapöydät ja -pohjat sekä huulet. Aurinkotuotteita kannattaa käyttää myös pilvisinä päivinä, sillä UV-säteet läpäisevät pilviverhon. Lasten aurinkotuotteet eroavat aikuisten tuotteista siinä, että niissä käytetään vain kaikista turvallisimpia ja eniten tutkittuja suoja-aineita. Ne kestävät myös tutkitusti paremmin vettä ja hiekkaa, eli olosuhteita, joissa lapset aurinkosuojaa erityisesti tarvitsevat. AURINKOTUOTTEIDEN SUOJA PERUSTUU joko fysikaaliseen tai kemialliseen suojaan. Fysikaalinen


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.