K-Ruoka 12/2021

Page 1

12

1.12.2021–25.1.2022 K-Ruoka.fi

niiden jälk ja e

lven juhli a t in at

en

Ihana vaivaton joulu

Ide

Uudet jouluideat Karpalokinkku ja kuhaceviche tuovat aattoon jotain uutta s. 26 Ennen juhlaa Joulutouhotuksen keskelle sopivat nopeat arkiruoat s. 40 Malja kotimaalle Itsenäisyyspäivänä kokataan suomalaisista raaka-aineista s. 52


Jokaiselle on joulun oma lempiruoka. On jouluruokia. Ja sitten on joulun lempiruokia. Niitä, joita ilman joulua ei voisi kuvitellakaan. Niitä, jotka herättävät henkiin ikimuistoiset lapsuuden joulut. Niitä, jotka synnyttävät uusia jouluperinteitä ja makumuistoja. Niitä joulun lempiruokia valmistetaan tänäkin vuonna pienessä Sahalahden kylässä, kotimaisista lähitilojen raaka-aineista, äitien perinteisiä reseptejä noudattaen. Aivan kuten kotona, mutta suuremmissa kattiloissa ja uuneissa. Niin että varmasti riittää. Ja tänäkin jouluna lahjoitamme jouluruokia tuhansien suomalaisten joulupöytiin. Se on reseptimme joulumieleen. Saarioisten äidit toivottavat lempeää ja rauhaisaa joulua jokaiseen niemeen, notkoon ja saarelmaan, kaikelle kansalle sekä tontuille.

Äitien tekemää ruokaa vuodesta 1957


Pakko kokata

Rakastu sinäkin!

Joulupöydän jälkiruoan paikan voittaa se, jonka voi tehdä etukäteen valmiiksi. Ennen tarjoilua suklaajäädyke koristellaan rapealla mantelipraliinilla.

Suklaajäädyke 10 annosta, yli 60 min, n. 0,75 € / annos*

1 levy (200 g) Pirkka tummaa leivontasuklaata (55 %) 4 kananmunaa 1/2 dl sokeria 2 tlk (à 2 dl) Pirkka laktoositonta vispikermaa Mantelipraliini 1/2 ps (à 100 g) Pirkka Luomu kuorellisia manteleita 2 dl sokeria 1/2 dl vettä ripaus Pirkka Parhaat sormisuolaa 1. Vuoraa leipävuoka (1,5 l) tuorekelmulla. 2. Paloittele suklaa ja sulata vesihauteessa tai mikrossa (350 W noin 30 sekuntia kerrallaan välillä sekoittaen). 3. Erottele keltuaiset ja valkuaiset kulhoihin. Vaahdota valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Vatkaa sitten keltuaiset ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi toisessa kulhossa. Vaahdota lopuksi kerma omassa kulhossaan. Kun noudatat järjestystä, ei vatkaimia tarvitse pestä vaahdotusten välissä.

4. Vatkaa hieman jäähtynyt suklaa keltuaisvaahtoon. Lisää myös kermavaahto ja sekoita taikinakaapimella. Kääntele lopuksi joukkoon valkuaisvaahto. 5. Kaada seos leipävuokaan. Peitä tuorekelmulla ja pakasta vähintään 4–5 tuntia tai yön yli. 6. Paahda manteleita kuivalla pannulla muutama minuutti. Rouhi jäähtyneet mantelit veitsellä. 7. Mittaa sokeri ja vesi teräskattilaan. Lämmitä matalalla lämmöllä noin 4 minuuttia, kunnes sokeri on sulanut. Nosta lämpöä ja kuumenna keskilämmöllä, kunnes seos on saanut karamellisen värin. Älä sekoita! Kun sokeri on karamellisoitunut, ota kattila pois liedeltä. 8. Levitä rouhitut mantelit tasaisesti leivinpaperilla vuoratulle pellille. Kaada kuuma karamelli manteleiden päälle levyksi. Kääntele peltiä, jotta karamelli levittyy tasaisesti. Lisää pinnalle ripaus sormisuolaa. Anna jäähtyä huoneenlämmössä noin tunnin ajan ja paloittele. 9. Kumoa jäädyke tarjoiluvadille, poista kelmu ja anna pehmetä jääkaapissa noin 1/2 tuntia ennen tarjoilua. Koristele lopuksi praliinipaloilla ja tarjoa heti.

K-Ruoka.fi

Joulupyhien juhlava herkku

Näyttävä suklaajäädyke valmistuu juhlapöytään kätevästi ennen h-hetkeä. Jouluaaton juhlapöytään on hauska keksiä aina jotain uutta tarjottavaa perinteisten jouluruokien tilalle. Joskus kinkku vaihtuu paahtopaistiin, perunat paahdetaan uunissa rapeiksi tai perinteiset laatikkoruoat syödään uunijuuresten muodossa. Tänä vuonna jouluhalko saa väistyä suklaajäädykkeen tieltä. Perinteet ovat ihania, mutta uusia ruokia kannattaa kokeilla rohkeasti myös juhlapyhien aikaan – vaihtelu virkistää! Herkullinen suklaajäädyke toimii loistavasti muissakin talven juhlissa, kuten pikkujouluissa tai uudenvuoden aattona. Se helpottaa myös juhlahetkiin liittyvää stressiä, sillä jäädykkeen voi tehdä valmiiksi pakastimeen edellisenä iltana tai pari päivää ennen h-hetkeä. Täyteläinen suklaajäädyke saa ylleen näyttävän koristelun mantelipraliinista, joka tuo siihen lisäksi rouskuvaa rakennetta ja paahteista makua. Kun jälkiruoka on nostettu tarjolle pöytään, kannattaa se syödä nopeasti. En tosin usko, että se tuottaa kovin monelle ongelmia. Ruokatoimittaja Sanna Mäenpää

3



12/2021

G=gluteeniton, V=vegaaninen

Kasvisruoat (lakto-ovo)

Taatelisalaatti G Lanttulaatikkopannarit Ruusukaalicaesar G Juuresvuoka G Vegaaninen joulukranssi V Punajuuripihvit Vegejauhis-linssikeitto G, V Nyhtökaurakäristys V Appelsiini-sipulisalaatti G, V

Liharuoat

26

Moderni joulumenu tarjoaa jotain uutta ja jotain vanhaa. Lohipastrami on hienostunut alku aaton aterialle.

Kalkkunafilee Kylmäsavuporotahna G Karpalokinkku G Joululihapullat Maapähkinä-kanasalaatti Sieni-pekonitäytteinen porsaan ulkofilee Täydellinen perunasalaatti G

Kalaruoat

39

Pyöritä joulutortut hauskoiksi spiraaleiksi.

52

Paistettu siika ja mätikastike G Lohipastrami ja sahramikastike G Kuhaceviche G Kylmäsavulohikiusaus G Mätisipsit G Gambas pil pil G Graavihauki

Glögipannacotta päättää itsenäisyyspäivän juhlan.

9 Parasta nyt Taateli sopii juustokakkuun ja talviseen salaattiin.

48 Superhelpot Vuodenvaihteen pikkupalat valmistuvat nopeasti.

15 Syömään Kiinnostavimmat uutuustuotteet ja ruokailmiöt.

51 Lasten kanssa Riisisuklaa poksahtelee hauskasti suussa.

21 Koukussa kalaan Tarjoa paistettu siika mätikastikkeen kanssa.

52 Pikkuisen parempaa Itsenäisyyspäivänä kokataan kotimaista.

23 Tekijän tarina Perhekokilla Lieksassa paistuvat blinit ja letut.

59 Kotona Pirkan joulukukat kasvatetaan Suomessa.

25 Makutesti Maistelimme joulun parhaat glögit.

60 Leivotaan Leivo joululomalla koko perheen kanssa.

26 Innostu & onnistu Ihastu jouluna johonkin ihan uuteen.

64 Näin onnistut Koristele appelsiini-kinuskikakku rennosti.

36 Ostoslistalle Oikaise ja poimi joulun herkut suoraan kalatiskiltä.

67 Oman kylän kauppa K-Market Kalanti loistaa asiakaspalvelulla.

39 Kaikkien huulilla Kierretortuissa on hilloa joka haukkaisulla. 40 Tiistairuokaa Helpot arkireseptit joulutohinan keskelle. 47 Hyllyssä Valitse lahjakoriin lämpimässä säilyviä herkkuja.

69 Varma nakki Opi täydellisen perunasalaatin resepti. Lehdessä mainittujen tuotteiden saatavuus vaihtelee kaupoittain. *Reseptien annoshinnat on laskettu K-Citymarket-ketjun hintatason mukaan noin viikko ennen lehden ilmestymispäivää. Tuoretuotteiden hinnat vaihtelevat sesongeittain.

K-Ruoka.fi

Herkut ja leivonnaiset

Suklaajäädyke G Taatelipallot G, V Taatelijuustokakku Piparkakkurahka Vaniljariisi ja inkivääripäärynät G Joulutorttukierteet Hatsapurillo ja adjika Riisisuklaapalat Omenasiideri-cocktail G, V Glögipannacotta G Vaahtokarkkipiparit Helppo juustokakku Vaahterasiirappi-pekaanipähkinäpullat Appelsiini-kinuskikakku

10 19 32 32 34 41 44 55 72

17 32 34 41 42 55 69

21 32 34 43 49 49 57

3 10 10 16 18 39 48 51 57 57 61 61 62 64

Ruokalupaus

Haluamme, että onnistut. Kaiken lähtökohta on reseptien herkullisuus ja toimivuus. K-Koekeittiömme ruokatoimittajat kehittävät reseptimme, jotka testataan aina vähintään kaksi kertaa. Reseptit testataan niissä mainituilla tuotteilla, jotta lopputulos olisi kotonakin sama. Hyödynnämme sesongin raaka-aineita ja suosimme kotimaista. Testauksissa käytetään pääsääntöisesti Pirkka-tuotteita. Erityisesti tuoretuotteiden pakkaukset pyritään käyttämään ruokaan kokonaan. Jos jotain kuitenkin jää, kerromme hävikkivinkeissä, mitä lopusta voi tehdä.

5


HYVÄT SIPSIN YSTÄVÄT, MEILLÄ ON TEILLE RAPeita uutuuksia LLINEN TÄYDE LÄMYS SIPSIE

Estrella Maalaissipsit ovat valmistettu ainutlaatuisella menetelmällä. Sen ansiosta lastut ovat erityisen rapeita. Näihin lastuihin jää koukkuun heti ensipuraisusta! Poimutettu Merisuola sopii syötäväksi sellaisenaan tai dipattavaksi kaikkien Estrella dippien kanssa. Cheddar & punasipuli on täyteläisen juuston ja makean punasipulin yhdistelmä, joka hivelee nautiskelijan makuhermoja. Ranch & kermaviili on maukas uutuusmaku maalaisperunalastuissa. Sitä on vaikea vastustaa!

NÄIN SYNTYY TÄYDELLINEN SIPSIELÄMYS SINUN OSUuTESI:

Sileä leikkaus TAI

POIMULEIKkAUS SADONKORJUu

ELI LAADUKKAAT PERUNAT TALTEEN

LEIKkAUS

HIENON HIENOON LASTUMUOTOON

PAISTO

PIENISSÄ ERISSÄ PERINTEISESSÄ SIPSIKATTILASSA.

VIiMEISTELY

MITÄ HERKUIMMILLA MAUSTEILLA.

RAPEAN UUTUUDEN OHJAUS ÄÄNTÄ KOHTI.


Pääkirjoitus

M

Rentoa joulua!

inulle joulussa kenties kaikkein parasta on odotus ja valmistautu­ minen. Ne hetket, kun voi nauttia ensimmäisen kupillisen glögiä ja polttaa suunsa joulutorttuun, jonka jäähtymistä ei malttanut odottaa. Sekä tietenkin alkaa suunnitella, mitä kiinnostavia reseptejä kokeilisi tänä vuonna perinteisten herkkujen lisäksi. Tälle vuodelle olen jo korvamerkinnyt kylmäsavuporotahnan ja kuhacevichen. Myös vaahtokarkkipipareita teemme varmasti lapsivieraiden kanssa (s. 61).

Usein itse joulunpyhät vietämme sukulaisten kesken, ja pääpaino tarjoiluissa on perinteisissä herkuissa. Haluan perinteisiä jouluruokia paitsi makumuistojen takia, myös siksi, että ne ovat mielestäni herkullisia. Äitini tekee maailman parhaat joululaatikot ja isäni huikean hyvän kin­ kun. Mutta usein hieman perinteistä poikkeavat makuelämykset jäävät silti parhaiten mieleen. Muutama vuosi sitten jouduimme puolisoni kanssa aattoaamuna muuttamaan joulu­ ruokailun suunnitelmia isäntäperheen sairastumisen vuoksi. Silloin löysin oikotien joulun ruokaonneen! Kävimme ostamassa ruoat kaupan palvelutiskiltä. Pystyimme valitsemaan

Seuraa meitä!

juuri oikean määrän joulun parhaita herkkuja meille kahdelle, ja todella panostamaan laatuun. Onneksi joulunalusaika ja joulu vasta avaavat talven juhlakauden. Uuden vuoden osalta olen erityisen innoissani sokeritinasta (s. 68), kun on taas mahdollisuus päästä lapsuusajan muistoissa tekemään taikoja. Tammikuussa taas herkutellaan blineillä. Blineissä panostan lettujen tekemiseen ja hankin useimmat päälliset valmiina kaupasta. Jos haluan päästä vieläkin helpommalla, teen uunissa blinipannukakun, jolloin säästytään myös isoimmalta käryltä. Jotta kaikki vuodenvaihteen juhlahumu sujuisi mahdollisimman rennoissa merkeissä, tärkeää olisi tunnistaa se hetki, jolloin fiilistely uhkaa kääntyä hössötyksen ja stressin puolelle. Siinä vaiheessa kannattaa miettiä, voisiko jostain suunnitelman osasta oikoa. Tärkeintähän on nauttia!

Julkaisija Kesko Oyj

Reseptit K-Koekeittiö

K-Ruoka-toimitus Sanna Ellimäki Laura Halonen Minna Kovala Wilhelmiina Ritala Elina Suuriniemi Laura Vasile

Päätoimittaja Pia Flinck Toteutus Genero | A-lehdet Joakim Juvelén Elina Karemo Essi Lyytikäinen Sanna Mäenpää

K-Ruoka.fi

Pia Flinck, päätoimittaja

Stina Mäntyniemi Johanna Myllymäki Nelli Numminen Satu Nyström Timo Pyykkö Laura Rautaheimo Sofie Sergelius Avustajat Tuuli Kanerva Minna Rautio-Pakaste

Painopaikka UPC, Vaasa 2021

Painotuote 4041 0948

7


K-Kuulumisia

K-Market ja koko Suomi leipovat jouluna

Vastuulliset silakat Itämereltä

Joulun vastuulliset kalavalinnat käyvät nyt entistä vaivattomammin! Pirkka- ja Pirkka Parhaat -valikoima päivittyi kolmella MSC-sertifioidulla silakkatuotteella.

ja tuotteet valmistetaan Suomessa. ”Itämeren omien herkkujen syöminen on oikea ympäristöteko’’, kertoo K-ryhmän myyntipäällikkö Juha-Matti Laisi.

Pirkka Parhaat katajanmarjasilakkafileet, Pirkka suutarinlohi ja Pirkka silakkarullat marinadissa saavat uuden raaka-aineen Itämeren silakasta. Silakka pyydetään Selkämereltä

Tuotteet valmistaa Suomen Sillikonttori ja niillä on kotimaisuudesta kertova Hyvää Suomesta -merkki, sekä vastuullisesta kalastuksesta viestivä MSC-sertifikaatti.

VERKKOKAUPAN NOUTOPALVELU ON KIIREISEN ARJEN PELASTUS

8

K-Market on mukana Koko Suomi leipoo joulun -tv-sarjassa. Sarjassa valmistellaan joulua, leivotaan jouluherkkuja ja annetaan leivontavinkkejä. Kolmen jakson minisarjassa leipomaan saapuvat myös aiempien kausien voittajat lapsivieraiden kanssa. Leivontatelttaan joulukoristeita leipomaan pääsevät tällä kertaa myös ohjelman fanit. Bongaatko teltassa myös joulua valmistelevan tontun? Katso joulujaksot MTV3:ltä 29.11., 13.12. ja 20.12. klo 20. Koko Suomi leipoo -ohjelman reseptit löydät k-market.fi/ kokosuomileipoo

JOULURUOASTA UUSIUTUVAA POLTTOAINETTA

Vilkas joulukuu on täällä. Mutta muista: sinun ei tarvitse käyttää aikaasi kaupassa. Huolella käsin kerätyt tuotteet valmiiksi pakattuna kyytiin – siitä on kyse K-ruokakauppojen noutopalvelussa, jota tarjoavat sadat K-kauppiaat ympäri Suomen. Ostoskorin kokoaminen kaupan koko valikoimasta sekä tilauksen lähettäminen onnistuvat ajasta ja paikasta riippumatta osoitteessa k-ruoka.fi/kauppa sekä K-Ruokasovelluksessa.

K-ryhmä on jälleen mukana Kinkkutempussa, jossa kerätään joulun paistinrasvat ja hyödynnetään niitä Neste MY uusiutuvan dieselin valmistuksessa. Keräysaika on 17.12.2021–7.1.2022. Keräyspisteitä löytyy noin 300 ympäri Suomen, joista 250 on K-kauppojen yhteydessä.

Lue lisää palvelusta k-ruoka.fi/nouto

Lue lisää: kinkkutemppu.com

K-Ruoka.fi


Parasta nyt Tästä hedelmästä on lupa hullaantua.

Hunajaiset taatelit ovat luonnon omia karkkeja. Taateli on luumarja, eli hedelmien sisällä on pitkulainen siemen.

Taateli Jasmin Hopia, K-Citymarket Kauhajoki

Taatelilajikkeita on muutamia, mutta Medjool on niistä selkeästi yleisin ja sitä meilläkin on myynnissä. Taateleita löytyy tuoreena niin irtotavarana kuin pakattunakin sekä valmiina taatelipalloina. Taatelilla voi korvata sokerin leivonnassa tai napostella niitä karkin sijasta. Laitan itse taateleita smoothien joukkoon tuomaan makua ja makeutta. Suosikkejani ovat myös lakritsijauheessa pyöritellyt sekä sinihomejuustolla täytetyt taatelit. Niiden tekeminen on tosi helppoa: halkaise taateli ja laita sisään homejuustoa – niin hyvää!”

K-Ruoka.fi

9


Parasta nyt

Taatelipallot 16 kpl, alle 30 min, n. 0,25 € / kpl*

2 dl Pirkka Luomu kaurahiutaleita 200 g pehmeitä tuoreita taateleita 2 rkl vettä 2 rkl Pirkka kaakaojauhetta Karpalo 1 dl Pirkka kuivattuja karpaloita 1 rkl karpalojauhetta Piparkakku 2 tl Pirkka piparkakkumaustetta 6 (30 g) ohutta piparkakkua murusteltuna Kookos 1/2 dl kookoshiutaleita

Halutessasi voit korvata tuoreet taatelit Pirkka Luomu pehmeillä taateleilla. Taatelipallot säilyvät jääkaapissa helposti parikin viikkoa.

Pirkka Luomu kaurahiutale 1 kg

1. Jauha kaurahiutaleita hetki tehosekoit­ timessa. Poista taateleista kivet. Mittaa loput ainekset tehosekoittimeen, jauha tasaiseksi massaksi. 2. Mikäli haluat karpalon makuisia taa­ telipalloja, lisää massaan vielä kuivattuja karpaloita. Piparkakun makuisia taate­ lipalloja saat lisäämällä massaan pipar­ kakkumaustetta. Tee massa tarvittaessa kahdessa erässä. 4. Pyöritä käsin taatelimassasta 16 pientä palloa. 5. Karpalopallot: pyörittele palloja karpa­ lojauheessa. Piparkakkupallot: pyörittele palloja piparkakkumuruissa. Kookospal­ lot: pyörittele palloja kookosjauheessa. Laita jääkaappiin kovettumaan noin puoleksi tunniksi.

Pirkka piparkakkumauste 24 g Pirkka Parhaat Prosciutto di Parma Parman kinkku 70 g

10

Taatelisalaatti 4 annosta, alle 30 min, n. 3 € / annos*

1 dl Pirkka balsamiviinietikkaa 1 rkl sokeria

1 ruukku tammenlehtisalaattia 1/2 ps (à 65 g) Pirkka Luomu rucolaa 1 (200 g) päärynä 5 (165 g) isoa taatelia (Medjool) 1/2 rkl Pirkka ekstraneitsytoliiviöljyä 1 pkt (70 g) Pirkka Parhaat parmankinkkua n. 1/2 dl granaattiomenan siemeniä

1. Keitä balsamiviinietikkaa ja sokeria kattilassa välillä sekoittaen kunnes seos on kiehunut kasaan noin puoleen (noin 1/2 dl). Anna jäähtyä salaatin valmistamisen ajan. 2. Huuhdo ja valuta tammenlehti­ salaatti. Revi salaatti isolle tarjoilu­ lautaselle kranssimaiseen muotoon. Levitä pinnalle rucolaa.

K-Ruoka.fi

Pirkka modenalainen balsamiviinietikka 250 ml

3. Kuori ja leikkaa päärynä viipaleiksi. Asettele salaatin joukkoon. 4. Halkaise taatelit ja poista kivet. Paista taateleita öljyssä pannulla molemmin puolin kunnes ne saavat hieman väriä ja pinta karamellisoituu. 5. Revi kinkku annospaloiksi. Levitä kinkku ja hieman jäähtyneet taatelit salaatille. Ripottele pinnalle granaatti­ omenan siemeniä. Tarjoa balsamico­ siirapin kanssa.


Taateli, päärynä ja granaattiomena: sesongin parhaat samassa salaattikulhossa.

Taatelisalaatin kastikkeeksi keitetään itse tehty balsamicosiirappi balsamiviinietikasta ja sokerista.

K-Ruoka.fi

11


Parasta nyt

Paista tänä jouluna perinteisen taatelikakun sijaan mehevä taatelijuustokakku.

Osta! Pirkka digestivekeksi 400 g Kakku koristellaan hauskalla marmorointitekniikalla. Tekniikka on tosi helppo, mutta lopputulos näyttävä. Pirkka tuorejuusto maustamaton 180 g

Taatelijuustokakku 12 annosta, yli 60 min, n. 0,85 € / annos*

Pohja 200 g Pirkka digestivekeksejä 75 g voita 1/2 tl kanelia 150 g pehmeitä tuoreita taateleita Taatelisose 50 g (4–5 kpl) pehmeitä tuoreita taateleita n. 4 rkl kiehuvaa vettä ripaus kanelia Täyte 2 rs (à 180 g) Pirkka maustamatonta tuorejuustoa 1 prk (250 g) Pirkka laktoositonta maitorahkaa 1 tlk (2 dl) Pirkka laktoositonta vispikermaa 1 dl sokeria 1/2 dl maissitärkkelystä (Maizena)

12

2 rkl appelsiininmehua 2 tl appelsiininkuorta raastettuna 2 tl Pirkka vaniljasokeria 3 kananmunaa 1. Nosta täytteen ainekset huoneenlämpöön. Kiinnitä irtopohjavuoan (Ø 24 cm) pohjan ja reunan väliin leivinpaperi. 2. Hienonna keksit. Sekoita keksimuruun sulatettu voi ja kaneli. Painele seos vuoan pohjalle. Nosta jääkaappiin. 3. Poista sekä pohjan päälle että soseeseen tulevista taateleista kivet ja leikkaa ne pieniksi paloiksi. 4. Pane sosetta varten taatelit (50 g) kulhoon. Kaada päälle kiehuva vesi ja soseuta sauvasekoittimella. Lisää tarvittaessa vettä 1/2 rkl kerrallaan, jotta saat soseesta tasaisen ja hiukan juoksevan. Mausta kanelilla ja anna jäähtyä.

K-Ruoka.fi

5. Sekoita notkistetut tuorejuustot, rahka, kerma, sokeri, maissitärkkelys, appelsiininmehu ja -kuori sekä vaniljasokeri keskenään. Lisää kananmunat yksitellen kierrevatkaimella vatkaten. 6. Jaa taatelipalat keksipohjan päälle. Kaada täyte varovasti vuokaan. Pane taatelisose pursotinpussiin ja pursota sose ohuena nauhana kakun pinnalle spiraaliksi. Marmoroi vetämällä veitsellä taateliraitojen läpi. 7. Paista 150-asteisen uunin alimmalla tasolla noin 1 tunti ja 15 minuuttia. Peitä pinta tarvittaessa leivinpaperilla. Sammuta uuni, jätä jälkilämpöön vielä 30 minuutiksi. 8. Nosta kakku uunista. Anna jäähtyä vuoassa huoneenlämpöiseksi. Peitä vuoka foliolla. Siirrä jääkaappiin jäähtymään, mielellään yön yli. Irrota reunat veitsellä varovasti vuoasta.


CHIEF OF�

NACHOS JUHLASESONKIEN PAALLIKKO

NAUTI YHDESSA MUIDEN INDIAN TUOTTEIDEN KANSSA Katso lisää: indianmexmex.fi


Kinkkurauhan julistus Tänä jouluna, jos uuni suo, on meidän kinkkumme murea; ja julistetaan siis täten yleinen kinkunsyöntirauha kehoittamalla kaikkia tätä syömisen juhlaa asiaankuuluvalla hartaudella viettämään sekä muutoin täsmällisesti ja rauhallisesti siivua leikkaamaan, sillä se, joka tämän kinkun rikkoo ja jollakin tylsällä taikka sopimattomalla veitsellä sahaa, on raskauttavien asianhaarain vallitessa syypää ylimääräiseen tiskivuoroon, jonka tämän keittiön väki tästä rikkomuksesta erikseen langettaa. Lopuksi toivotetaan maan kaikille makuun intohimoisesti suhtautuville kinkun syöjille riemullista kinkkujuhlaa.


Syömään!

Kiinnostavimmat tuotteet | Kutkuttavimmat maut | Oivallukset ja ideat

1 Kylmää kauraa

Maidottomien jäätelöiden trendi ei näytä hiipuvan. Eikä ihme, sillä ne sopivat moneen ruokavalioon. Uusia Pirkka kaurajäätelöitä saa kahdessa superherkullisessa maussa: suolainen kinuski & brownie sekä keksitaikina & suklaakastike. Kokoa jätskeistä annokset strösselillä ja kastikkeella tai syö sohvan nurkassa suoraan purkista!

Osta Uutuus

Pirkka kaurajäätelö salty caramel & brownie 500 ml

Uutuus

Pirkka kaurajäätelö cookie dough & chocolate sauce 500 ml

K-Ruoka.fi

15


Syömään!

Jouluinen pikajälkkäri tehdään kermavaahdosta, rahkasta, omenahillosta ja murskatuista pipareista.

2

Osta

Aikuisten torttuhillo Uutuus

Pirkka rommikirsikkamarmeladi 280 g paistonkestävä

4

Rommi­kirsikka­ marmeladilla loihdin joulutorttuihin uuden maun. Se hurmaa myös suklaa­ kakun täytteenä ja jäätelön tai jogurtin kanssa. Yllätä ja tarjoa riisipuuro marmeladin kanssa! Marmeladin voi herkutella myös brie­ ja kermajuuston kanssa tai pyöräyttää siitä jälkkäriksi rommikirsikkarahkaa. Ihanan koukuttavaa!” Virpi Jokela, ruoka-asiantuntija

Herkkuhävikkiä Piparien valmistus tehtaalla ei ole aivan helppoa hommaa! Joskus piparit paistuvat väärän kokoisiksi, eivätkä mahdu pakkaukseensa. Ne myös murtuvat herkästi ja saattavat rikkoutua pakatessa. Enää haljenneet piparit eivät päädy hävikkiin, vaan Elosen uuteen Nyt meni piparix -pussiin. Piparimurut sopivat loistavasti joulun jälkiruokiin ja kakkujen koristeluun.

5

Elonen Nyt meni piparix 350 g

Helpon piparirahkan resepti - K-Ruoka.fi: Piparkakkurahka

3 16

Pienet piparipullat

Rakastettujen Gifflar­pullien joulu­ versio maistuu ihanasti piparilta. Kata pikkupullat joulujuhlissa glögi­ lasien viereen pipareiden sijasta tai jätä pussi sohvapöydälle joulu­ elokuvien katselua odottamaan. Näitä kannattaa rohmuta varastoon useampikin pussi!

K-Ruoka.fi

Ekstralaatua

Laadukas oliiviöljy on yksi ruoanlaiton kulmakivistä. Maailman johtavan oliiviöljy­ brändi Bertollin ekstra­ neitsytoliiviöljyyn käytetyt oliivit puristetaan öljyksi jo 10 tunnin sisällä poimimi­ sesta. Näin ne säilyttävät arvokkaat antioksidant­ tinsa. Tarkat laatukriteerit varmistavat, että öljy säilyttää alkuperäisen laa­ tunsa aivan parasta ennen päiväyksen loppuun saakka. Käytä öljyä salaateissa, pastoissa, marinadeissa ja ruoanlaitossa.


Syömään! Jenkkityyliin

Yhdysvalloissa ja IsoBritanniassa ei syödä jouluna kinkkua, vaan juhlapöydän kruununa komeilee kokonainen kalkkuna. Ota tuntumaa jenkkijouluun ja kata kinkun rinnalle kalkkunafilee. Kinkkua pienempi kalkkunafilee on hyvä valinta myös pienemmän porukan joulupöytään.

Osta

6

Kariniemen Gourmet kalkkunan juhlafilee pippurinen n. 1 kg

Kalkkunafilee 8 annosta, 30–60 min, n. 2,85 € / annos*

1 pkt (n. 1 kg) Kariniemen Gourmet kalkkunan juhla­ fileetä, pippurinen 3–4 (400 g) porkkanaa 2–3 (400 g) palsternakkaa 1 (100 g) sipuli 1 (50 g) lehtisellerin varsi 3 valkosipulinkynttä hienonnettuna 3 rkl voita tai rypsiöljyä 1 tl rosmariinia tai timjamia 1/4 tl mustapippuria 1/4 tl suolaa 11/2 dl vettä 1 rkl Pirkka kanafondia 1 rkl valkoviinietikkaa 100 g maalais­ tai hapan­ juurileipää Puolukka-punaviinikastike 1 rkl voita

3/4 dl Pirkka puolukoita (pakaste) 1 rkl fariinisokeria 1/2 rkl Pirkka balsamiviini­ etikkaa 1 prk (200 ml) Pirkka Parhaat punaviinikastiketta ripaus mustapippuria Koristeluun n. 1/2 dl Pirkka puolukoita (pakaste) tuoretta rosmariinia 1. Ota liha huoneenlämpöön noin tunti ennen valmistusta. 2. Kuori ja kuutioi porkkana, palsternakka ja sipuli. Hienonna lehtiselleri. 3. Kuullota sipulia, selleriä ja valkosipulia muutama minuutti pannulla rasvassa

(1 rkl). Sekoita joukkoon porkkana- ja palsternakkakuutiot, mausteet ja suola. Levitä seos uunivuoan reunoille. 4. Ruskista kalkkunan pintaan kaunis väri pannulla rasvassa (1 rkl). Pane lihalämpömittari fileen paksuimpaan kohtaan. Nosta liha vuokaan kasvisten keskelle. Lisää vesi, fondi ja etikka pannulle. Kuumenna. Kaada liemi vuokaan kasvisten päälle. 5. Paista 150-asteisessa uunissa noin 50 minuuttia kunnes kalkkunan sisälämpötila on 70–75 astetta. Nosta kalkkuna vuoasta ja anna vetäytyä foliolla peitettynä. Kääntele kasviksia ja levitä ne tasaisesti vuokaan.

K-Ruoka.fi

6. Nosta uunin lämpötila 225-asteeseen ja jatka kasvisten paistamista vielä 10 minuuttia. Kuutioi leipä ja sekoita joukkoon loppu öljy tai voi sulatettuna (1 rkl). Ripottele leipäkuutiot kasvisten päälle ja jatka paistamista vielä 15 minuuttia. 7. Kuumenna voi kattilassa. Lisää puolukat, sokeri ja etikka. Keitä miedolla lämmöllä kunnes puolukat hiukan soseutuvat. Lisää punaviinikastike kattilaan ja kuumenna. 8. Viipaloi vetäytynyt kalkkuna. Nosta tarjolle vuokaan kasvisten päälle. Tarjoa puolukka-punaviinikastikkeen kanssa.

17


Syömään! Uutuus

Osta

7

Välipalaa leikki-ikäisille

Risella puuroriisi 1 kg

Herkullisen pehmeä Piltti NamiRiisi Mango sisältää yli 30 % hedelmää, eikä siinä ole lisättyä sokeria. Uutuus sopii täyttäväksi välipalaksi tai jälkiruoaksi yli 2­vuotiaille.

8

Isoäidin reseptillä

Ennen vanhaan kinkut kypsyi­ vät aattoyönä saunan padassa ja leivinuunin lempeässä jälkilämmössä. Savuhovin har­ maasuolatut kinkut ja niistä leikatut viipaleet valmistetaan tänäkin päivänä mummilan menetelmillä: ensin kinkut keitetään, ja kypsytetään sitten hitaasti paistaen.

Uutuus

9

Pelkkää pottua

Pirkka suomalainen peruna­ muusi sisältää nyt pelkkää perunaa, eikä mitään yli­ määräistä. Se sopii siis myös maitoallergikoille ja muihin erityisruokavalioihin. Pakas­ teena myytävään muusiin käy­ tetty peruna on suomalaista.

18

10

KATSO VIDEO / YOUTUBE.COM K-RUOKA

Aamusta iltaan

Jouluna riisipuuroa on lupa tankata kellon ympäri. Jalosta siitä juhlava jälkiruoka lisäämällä puuroon kermavaahtoa ja koristelemalla annos inkivääripäärynöillä.

Vaniljariisi ja inkivääripäärynät 4–6 annosta, yli 60 min, n. 1,10 € / annos*

1 dl Risella puuroriisiä 1 dl vettä 5 dl Pirkka kevyt­ tai täysmaitoa 1/2 tl suolaa 1 tlk (2 dl) Pirkka laktoositonta vispikermaa 1 tl Pirkka vaniljasokeria Inkivääripäärynät 2 (n. 550 g) isoa päärynää 2 dl vettä 2 dl sokeria 1 rkl tuoretta inkivääriä raastettuna Lisäksi rouhittuja pistaasipähkinöitä koristeluun

K-Ruoka.fi

1. Keitä riisipuuro pakkauksen ohjeen mukaan ja mausta suolalla. Jäähdytä. 2. Vaahdota kerma ja vaniljasokeri. Lisää kermavaahto kylmään riisipuuroon. Laita seos jääkaappiin odottamaan. 3. Kuori ja viipaloi päärynät. 4. Mittaa pannulle vesi ja sokeri. Keitä seosta kiehuttaen noin minuutti, lisää raastettu inkivääri ja päärynät. Hauduta päärynöitä 5–10 minuuttia. 5. Annostele riisipuuro lautasille ja asettele päälle päärynäviipaleet. Viimeistele inkiväärisiirapilla ja rouhituilla pistaasipähkinöillä.


11

Syömään!

Eivätkö laatikot maistu lapsille? Nirsoinkaan pikkutonttu ei nyrpistä nenäänsä lanttulaatikosta tehdyille letuille.

Lanttulaatikkopannarit 20 kpl, 30–60 min, n. 0,30 € / kpl*

3 kananmunaa 2 dl kevytmaitoa 1 rs (400 g) Saarioinen lanttulaatikkoa 25 g voita sulatettuna 3 dl vehnäjauhoja 2 tl leivinjauhetta 1/4 tl suolaa

Laatikkolettuja kannattaa paistella joulun välipäivinä, jos laatikoita jää aattona yli.

Osta

Smetanakastike 1/2 (50 g) punasipulia 1 prk (200 g) Arla Lempi smetanaa 2 rkl tuoretta tilliä hienonnettuna 2 tl Pirkka Dijon-sinappia 1/4 tl suolaa 1/4 tl mustapippuria

Saarioinen lanttulaatikko 400 g

1. Vatkaa munat, maito, lanttulaatikko ja rasva keskenään. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan. 2. Kuumenna lettupannu. Lisää pannulle tilkka öljyä ja annostele taikinaa noin 1/2 dl pannunsyvennystä kohden, jotta taikinalle jää kohoamisvaraa. 3. Paista keskilämmöllä kumpaakin puolta noin 3 minuuttia, kunnes pannukakut ovat saaneet väriä ja kypsyneet myös sisältä. Pidä valmiit pannukakut lämpiminä esimerkiksi alumiinifolion tai kannen alla. 4. Hienonna punasipuli ja sekoita kastikkeen ainekset. Tarjoa kastike lettujen kanssa.

12

Sydänystävälle

Hemmottele ystävää laatuherkuilla. Marmeladifani tykästyy Pirkka Parhaat -sarjan vadelmanmakuisiin sydänmarmeladeihin. Pirkka Parhaat täytesuklaakonvehtien rasiasta löytyy pyöreitä, pehmeällä sisuksella täytettyjä konvehteja neljässä eri maussa.

Arla Lempi smetana 200 g

Uutuuksia

13

Uutuuksia

Suoraan Meksikosta

Ei mitään texmexiä, vaan aitoa mex-mexiä! Meksikossa valmistetut San Marcos -tuotteet tuovat tortilloihin ja tacoihin autenttista makua. Sarjaan kuuluu erilaisia säilykkeitä ja salsoja.

K-Ruoka.fi

San Marcos San Marcos esikypsennetyt Chunky mustapavut Salsa 330 g 430 g mild

19


Syömään! Uutuus

14

Tosi rapeaa

Sipseissä tärkeintä on rapeus, ja sitä Estrellan uusista Maa­ laissipseistä todellakin löytyy. Merisuolalla maustetut sipsit on valmistettu ainutlaatuisella menetelmällä, jonka ansiosta niistä saadaan ekstrarapeita.

Uutuus

15

Vehnätön viineri

Gluteenittomien valmis­ leivonnaisten valikoima laajenee! Pakasteena myytävät Pirkka gluteenittomat mansikka­vaniljaviinerit sopivat vaikka pulkkamäkeen kaakaon kanssa.

Uutuus

kinkulle 16 Vaihtoehto

Kokonainen kana tuo vaihtelua aattoaterialle ja on pöydässä näyttävä näky. Atria Joulukana on jo val­ miiksi maustettu rakuunalla, neilikalla ja appelsiinin­ kuorella, joten voit nostaa sen suoraan pakkauksestaan uuniin kypsymään. Joulukana on suomalaista, antibiootti­ vapaata kanaa.

20

Osta Uutuus

17

Jim Lim by Farang punainen thai currytahna 200 g

Helppo makumatka

Autenttisen makuisiin thai-ruokiin ei vaadita kymmeniä mausteita ja ostosreissua erikoiskauppaan. Jim Lim by Farang -sarjan punainen currytahna nostaa arkisimmankin curryn uudelle tasolle, jossa loistavat aidot thaimaalaiset maut. Herättele makuhermoja kokkaamalla sopivasti tulista currya joulun välipäivinä, kun kinkku ja laatikot jo kyllästyttävät. Katso resepti K-Ruoka.fi: Punainen thai curry ja kurkkuinkiväärirelissi

Kana glögikylvyssä

Kokonainen, maustamaton kana muun­ tuu jouluiseksi maustamalla. Kokeile ainakin neilikkaa! Mausteita voi lisätä sekä kanan pinnalle että maustevoihin, jota työnnetään nahan väliin rinta­ fileiden kohdalle. Raasta maustevoin joukkoon esimerkiksi sitruunan­ kuorta. Myös kanan hauduttaminen padassa glögin kanssa olisi varmasti kokeilemisen arvoinen jouluresepti. Jouni Luopajärvi, K-Citymarket Hämeenlinna Tiiriö

K-Ruoka.fi

ri Lihamesataa vinkk

18


Siika Koukussa kalaan

Siian erottaa muikusta pidemmän yläleuan ansiosta.

Coregonus lavaretus

Suomen vesistöissä elää useita villisiikalajeja.

Siika on istutetuin kalalajimme.

Lohikaloihin kuuluvalla siialla on rasvaevä.

Suurin osa kaupoissa myytävästä siiasta on kasvatettu Suomessa.

Savustettuna tai cevichenä ”Kokeile savustaa siikaa kaksi fileetä päällekkäin. Suolaa fileet ensin ja asettele ne savustuspönttöön lihapuolet vastakkain. Tuplafileestä on helppo poistaa nahat ja saat näyttävän ja ruodottoman savukalan juhlapöytään. Siiasta saat joulupöytään myös raikkaan cevichen, pastramin tai graavikalan.” Taru Spring, K-ryhmän kala-asiantuntija

: Lue lisääis et ta h o k n Aja ptit e es r ja it vink ta is g lo -b si a Kala ka.fi/ o u K-R kalaasi

Paistettu siika ja mätikastike 4 annosta, 30–60 min, n. 7,20 € / annos*

800 g suomustettua nahallista siikafileetä 1 rkl voita 1 rkl rypsiöljyä 1 tl suolaa 1 tl mustapippuria Mätikastike 1 tlk (2 dl) Pirkka laktoositonta vispikermaa 50 g kirjolohenmätiä 1 rkl sitruunanmehua 2 tl tuoretta tilliä hienonnettuna 1 tl piparjuurta raastettuna n. 1/2 tl suolaa

1. Vatkaa kerma kevyeksi vaahdoksi. Valuta mäti. Sekoita kastikkeen ainekset keskenään. Nosta jääkaappiin. 2. Paloittele siikafileet annospaloiksi. Kuivaa nahkapuolet talouspaperilla ja tee pari

pientä viiltoa kunkin palan nahkapuolelle. Ripottele paloille suolaa ja pippuria. 3. Kuumenna voi ja öljy pannulla lähes ruskeaksi. Asettele kalat pannulle nahkapuolet alaspäin. Paina paloja

K-Ruoka.fi

kevyesti lastalla ja paista niitä muutama minuutti rapean ruskeiksi. Käännä palat ja paista vielä minuutin ajan. Tarjoa kastikkeen ja keitettyjen tai paistettujen juuresten kanssa.

21


TEET HYVÄÄ OSTAMALLA SUOMALAISTA Jokainen meistä voi olla osa hyvän ketjua ja tehdä valintoja suomalaisen työn puolesta. Kun asioit K:ssa ja ostat suomalaisia tuotteita, tuet suomalaista työtä ja tuotantoa.

OLTERMANNI KERMAJUUSTOPALAT 450-500 g

3

95

KPL

(7,908,78/kg)

SJØ SUOMALAISET GRAAVATUT TAI KYLMÄSAVUSTETUT KIRJOLOHIFILEEVIIPALEET 100 g

5

50

2 PKT

(27,50/kg)

HK VILJAPORSAAN FILEEPIHVIT 600-640 g

VALIO HEDELMÄTARHA TÄYSMEHUT 0,75-1 l, myös luomu

6

2

95

RS

(10,8611,58/kg)

19

TLK

(2,19-2,92/l)

HK POPSI ISO VIITONEN 900 g

VALIO JUUSTOVIIPALEET 270-300 g

2

3

79

PKT

(3,10/kg)

99

PKT

(13,3014,78/kg)

OIKIA PERUNALASTUT 250 g

1

95

PS

(7,80/kg)

PANDA SUKLAALEVYT 130-145 g

3

00

2 KPL

(10,3411,54/kg)

Yksittäin 1,69/kpl (11,66-13,00/kg)

Yksittäin 2,99/pkt (29,90/kg)

Voimassa 26.8.2021-2.1.2022


Tekijän tarina Annukka Tiainen toimitusjohtaja A & R Sveholm Oy Perhekokki

Kuin kotona kokattu

Lieksalainen Perhekokki tunnetaan maukkaista kotiruoistaan. Yrityksen valmistamista Pirkka Parhaat blineistä ja Pirkka vegepinaattiletuista on kehkeytynyt hittejä. Millainen yritys Perhekokki on? Teemme maukasta kotiruokaa kauppojen palvelutiskeille. Kädenjälki näkyy kaikessa: esi­ merkiksi pihvit ja lihapullat valmistetaan alusta saakka käsin ilman lisäaineita. Toimimme myös sopimusvalmistajana. Perheyrityksemme on toiminut 20 vuotta, ja työntekijöitä on nyt 25. Mitkä ruoat ovat bravuureitanne? Jauhemaksapihvit, täytetyt paprikat ja letut ovat kestosuosikkeja. Teemme myös sesonki­ herkkuja, kuten jouluisin jouluruokia. Alku­ vuodesta lanseeratut Pirkka vegepinaatti­ ohukaiset ovat olleet jymymenestys. Niiden suosio ylitti odotukset, ja lettuja on kehuttu kotona tehdyn oloisiksi ja makuisiksi. Onnistuneen vegaanisen taikinan valmistus ei ole aivan yksioikoinen juttu. Teimme pit­ kään töitä, että saimme taikinan pysymään kasassa ilman kananmunaa. Letut paiste­ taan käsin valurautapannulla. Mikä on hyvän valmisblinin salaisuus? Blinitaikinan valmistuksessa on monta vaihetta, ja testasimme niin raaka­aineiden suhteita kuin käymisaikaa. Lopputulos eli Pirkka Parhaat blinit on todella onnistunut, ja niitä on hehkutettu somessa – samaan tapaan kuin pinaattilettujakin. Blinisesonki on pidentynyt vuosi vuodelta, joten valmistamme blinejä alkusyksystä kevääseen saakka.

Osta

Millä tavoin bliniä voi muunnella? Mahdollisuuksia on paljon: esimerkiksi sieni­ kaviaari ja ­salaatti sopivat päälle mainiosti. Smetanan voi korvata halutessaan vaikkapa punajuurimoussella. Blini maistuu myös poron­ käristyksen, puolukan ja ranskankerman kera.

Pirkka Parhaat blinit 4 kpl/280 g

Mikä on parasta työssäsi? Pienelle yritykselle on kunnia­asia tehdä sellaisia tuotteita, joista suomalaiset pitävät. Pidämme kiinni siitä, että kaikki tekemämme ruoka on premium­tasoista.

Pirkka vegepinaatti­ ohukainen 320 g

K-Ruoka.fi

23


HYVÄ RUOKA ANSAITSEE ARVOISENSA VIININ.

Vivahteikas Pirkka Barolo Riserva on takuuvarma valinta vahvojen makujen rinnalle. Tammikypsytetyn viinin maanläheiset aromit pääsevät oikeuksiinsa rustiikkisten liharuokien sekä kovien ja kypsytettyjen juustojen kanssa. Laadukkaiden viinien ystäville suosittelemme myös toista täyteläistä punaviiniämme, Pirkka Amarone della Valpolicella Classicoa. Makutesteissä runsaasti ihastusta herättäneet viinit löydät nyt Alkon vakiovalikoimasta. Pirkka Barolo Riserva 29,97 € / 0,75 l Pirkka Amarone della Valpolicella Classico 37,98 € / 0,75 l


Makutesti

Kattilat kuumina

Uutuus

Makuraatimme testasi joulun hehkuvimmat glögiuutuudet ja vanhat suosikit. Mikä vei voiton?

Suosikki

Uutuus

Mausteissa ei säästellä

Jotain ihan uutta

Mummolasta tuttu maku

Pirkka Parhaat luomuglögi 5,0 % 0,75 l Mikä: Luomuglögi tuoksuu kanelilta ja mustaherukalta. Huomiot: Vau, tätä keittäessä mausteissa ei todellakaan ole säästelty! Maku on mausteisuudesta huolimatta täydellisen tasapainoinen. Raadin suosikki!

Helsinki Gin-Glögi 5,5 % 0,5 l Mikä: Uudenlainen glögi on tehty palkittuun Helsinki Dry Giniin. Huomiot: Tyylikäs pullo erottuu edukseen glögi­ hyllyllä! Kiinnostava vaihtoehto perinteiselle glögille. Maussa vienoa havuisuutta.

Pirkka Parhaat luomuglögi 0,75 l Mikä: Tummassa luomu­ glögissä maistuvat tutut jouluiset mausteet. Huomiot: Musta­ herukkainen juoma maistuu mummolan itse keitetyltä glögiltä. Ei liian mausteinen, varmasti myös lasten mieleen.

Uutuus Uutuus

Uuniomenainen

Mukavan mausteinen

Luumuisen tuhti

Omenaa ja joulumausteita

Pirkka Parhaat vaalea luomuglögi 0,75 l Mikä: Omenatäysmehu­ pohjainen glögi on maustettu kuusenkerkällä. Huomiot: Glögin väri on rustiikkisen samea. Maus­ teinen tuoksu, tunnistam­ me ainakin tähtianiksen. Maku on syvän samettinen, jopa uuniomenainen.

Lingell & Piispanen Loimu Glögi 0,75 l Mikä: Alkoholiton puna­ viinipohjainen glögi, joka on maustettu marjoilla ja perinteisillä glögimausteilla. Huomiot: Sopivan makea ja mausteinen glögi. Tässä maistuu kardemumma! Sopii mustikkapiirakan ystäville.

Blossa Glögg 5,5 % 0,75 l Mikä: Huippusuositun ruotsalaisen glögivalmista­ jan perinteinen tumma glögi. Huomiot: Hieman hehku­ viinimäinen maku, kuin Saksan joulutoreilla. Ihanan tuhti, luumuinen maku saa raadilta kehuja. Varma valinta pikkujouluihin tai jouluaaton alkumaljaksi.

Blossa ApelsinPomerans glögi 0,75 l Mikä: Appelsiinilla ja pomeranssilla maustettu vaalea alkoholiton glögi. Huomiot: Ihanan omenainen! Maku on mukavan kevyt, eikä lainkaan liian makea. Erityisen kaunis pullo sopisi mainiosti joululahjaksi.

K-Ruoka.fi

25


7 uutta Innostu & onnistu

suosikkia aattoiltaan J O TA I N VA N H A A , J O TA I N M O D E R N I A , J O TA I N H E L P P OA . U U S I E N R U O K I E N K AT TA M I N E N J O U L U P ÖY TÄ Ä N

O N A I N A Y H TÄ J Ä N N I T TÄVÄ Ä . TA K A A M M E , E T TÄ N Ä M Ä A L K U - J A PÄ Ä R U OAT Ä Ä N E S T E TÄ Ä N M U K A A N A ATO N AT E R I A L L E E N S I V U O N N A K I N .

26

K-Ruoka.fi


Juomavinkki

Pirkka Chablis Vieilles Vignes 13,0 % 0,75 l Kypsän hedelmäinen ja pirteän hapokas ranskalaisviini sopii erityisen hyvin kala- ja äyriäisruoille, vaalealle lihalle ja voikastikkeen makupariksi.

Joulumenu ALKURUOAT Lohipastrami ja sahramikastike Kuhaceviche Kylmäsavuporotahna + leipä Ruusukaalicaesar LÄMPIMÄT RUOAT Karpalokinkku Vegaaninen joulukranssi Juuresvuoka LISÄÄ MENUEHDOTUKSIA: k-ruoka.fi/joulumenu

Voit valmistaa lohipastramin etukäteen pakastimeen. Leikkaa se kohmeisena, niin saat siistejä paloja.

K-Ruoka.fi

27


Suikaloi raaka ruusukaali salaatiksi.

Osta

Pirkka suomalainen ruusukaali 300 g

Pirkka hassel­ pähkinä 150 g

Välillä jotain raikasta

Perinteiset jouluruoat ovat tunnetusti melko raskaita ja ähky jouluaterian päätteeksi välillä melkoinen. Kata joulupöytään ainakin yksi raikas salaatti. Se myös virkistää makuaistin eri ruokalajien välissä.

Ruusukaalia ei aina tarvitse keittää tai paahtaa, vaan sen voi käyttää myös raakana.

28

Reseptit joulun salaatteihin: k-ruoka.fi/joulusalaatit

K-Ruoka.fi


Innostu & onnistu Kylmäsavuporotahna leivän päällä sopii myös sormiruoaksi glögimaljan tai kuohuvan kanssa.

Osta

Pirkka Parhaat poron kylmäsavupaisti 100 g

Pirkka smetana 120 g

Kuhacevichessä kala raakakypsytetään verigreippimehulla.

K-Ruoka.fi

29


Sinappihuntu vai jotain uutta?

Kuorrutus antaa joulukinkulle viimeisen silauksen. Suositko perinteistä sinappikuorrutusta vai tekisikö mielesi kokeilla tänä jouluna jotain erilaista? Vinkit ja reseptit kinkun kuorrutukseen: k-ruoka.fi/kinkun-kuorrutus

Tommasi Valpolicella 0,75 l Italialainen raikkaan marjainen punaviini on oiva pari karpalokinkun kanssa.

Osta Uutuus

Atria Artesaani Kypsä perinteinen harmaasuolattu joulukinkku n. 3 kg

Hulluttele hillitysti! Karpalokinkku saa pintaansa sinappia ja uutena twistinä kirpeää karpaloa. Pirkka pehmeä karpalo 150 g

30

K-Ruoka.fi


Innostu & onnistu Näyttävä vegaaninen joulukranssi tehdään kätevästi valmiista croissant-taikinasta.

Osta

Pirkka arrabbiata pesto 135 g

Pirkka Luomu tofu 250 g

K-Ruoka.fi

31


Innostu & onnistu

Kylmäsavuporotahna

8 annosta, alle 15 min, n. 1,35 € / annos*

Lohipastrami ja sahramikastike

Ruusukaalicaesar

600 g lohifileetä (keskiosaa) 1–11/2 rkl karkeaa merisuolaa 1 tl sokeria 2 tl kokonaisia viherpippureita 2 tl kokonaisia roseepippureita 1 tl kokonaisia mustapippureita 1 tl korianterinsiemeniä 2 tl juustokuminaa

1 rs (300 g) Pirkka ruusukaaleja 2 rkl sitruunanmehua 11/2 dl Pirkka hasselpähkinöitä

12 annosta, yli 60 min, n. 1,15 € / annos*

Sahramikastike 1 tlk (150 g) Pirkka crème fraîchea (ranskankermaa, 18 %) 1/2 maustemitallista sahramia ripaus suolaa 1. Poista lohesta ruodot. Nosta filee kelmun päälle nahkapuoli alaspäin. Ripottele pinnalle tasaisesti merisuolaa ja sokeria. Kääri filee kelmuun. Nosta kala jääkaappiin. Anna graavautua 1 vuorokausi. 2. Pyyhi lohen pinnalta suolakiteet pois. Poista nahka. Leikkaa lohipala ruoto­ viivan suuntaisesti pitkittäin 4 tangoksi. 3. Rouhi pippurit ja korianterinsiemenet morttelissa. Sekoita juustokuminan kanssa lautasella ja pyörittele lohitangot mausteseoksessa. 4. Paista 1–2 lohitankoa kerrallaan kuumalla pannulla ilman rasvaa siten, että ne ruskistuvat hieman joka puolelta (noin 20 sekuntia/puoli). 5. Kääri jokainen tanko omaan kelmuunsa tiukaksi paketiksi. Jäähdytä jääkaapissa ja nosta pakastimeen noin tunniksi. 6. Leikkaa kohmeiset tangot 2–3 cm:n viipaleiksi kelmun läpi hyvin terävällä veitsellä. Poista kelmut. Sekoita kastikkeen ainekset keskenään.

32

4–6 annosta, alle 30 min, n. 1,70 € / annos*

Caesarkastike 1 kananmuna 2 tl valkoviinietikkaa 1 tl worchestershirekastiketta 1 tl Pirkka Dijon-sinappia 1 pieni valkosipulinkynsi 1 dl Pirkka rypsiöljyä 1/4 tl suolaa 1/4 tl mustapippuria 1 dl Pirkka Parhaat parmesaanijuustoa raastettuna 1. Huuhtele ruusukaalit, siisti kanta ja poista tarvittaessa huonot suoja­ lehdet. 2. Leikkaa ruusukaalit terävällä veitsellä viipaleiksi ja suikaloi viipaleet. Laita suikaleet kulhoon, lisää sitruunanmehu. 3. Paahda hasselpähkinöitä pannulla, kunnes kuori alkaa tummua. Kumoa pähkinät puhtaalle keittiöpyyhkeelle ja rullaa keittiöpyyhkeen välissä, kunnes kuoret ovat irronneet. Rouhi pähkinät veitsellä. 4. Riko kananmuna sauvasekoittimen korkeaan kulhoon. Lisää muut ainekset parmesaania lukuunottamatta. Laita sauvasekoitin kulhoon, käynnistä laite. Nosta sekoitinta hitaasti kulhossa ylös­ päin sitä mukaa, kun majoneesi muo­ dostuu. Mausta kastike parmesaanilla. 5. Sekoita kastike ruusukaalien jouk­ koon ja ripottele pinnalle pähkinät. Höylää halutessasi salaatin pinnalle parmesaanista lastuja.

K-Ruoka.fi

1 pkt (100 g) Pirkka Parhaat poron kylmäsavupaistia 1/2 (50 g) punasipulia 1 rs (180 g) Pirkka maustamatonta tuorejuustoa 1 prk (120 g) Pirkka smetanaa (35 %) 1 dl tuoretta persiljaa hienonnettuna 2 tl sitruunanmehua 1/2 tl mustapippuria Lisäksi maalais- tai hapanjuurileipää 1. Hienonna kylmäsavuporo. Kuori ja hienonna punasipuli. 2. Notkista tuorejuusto ja sekoita joukkoon smetana. Lisää hienonnettu punasipuli, savuporo ja persilja. Mausta sitruunanmehulla ja mustapippurilla. 3. Siirrä jääkaappiin maustumaan. Tarjoa savuporotahna hapanjuuri­ tai maalaisleivän kanssa.

Kuhaceviche 4 annosta, yli 60 min, n. 4 € / annos*

500 g nahatonta kuhafileetä 1 tl suolaa 1 tl Pirkka roseepippuria 2 dl verigreipin puristettua mehua 1 (300 g) granaattiomena 1 valkosipulinkynsi 1 Pirkka mieto punainen chili 1/2 ruukkua tuoretta korianteria hienonnettuna 1. Mikäli kuha on pyydetty järvestä, pakasta sitä vähintään vuorokausi ennen cevichen valmistamista. 2. Poista kuhasta ruodot. Leikkaa kala melko pieniksi kuutioiksi ja laita kulhoon. Mausta suolalla ja rosee­ pippurilla. Lisää verigreipin mehu. 3. Irrota granaattiomenasta siemenet ja hienonna valkosipulinkynsi. Halkaise chili, poista siemenet ja hienonna chili. 4. Sekoita granaattiomenan siemenet, valkosipuli ja chili kalan joukkoon. Anna maustua jääkaapissa vähintään 2–3 tuntia. 5. Lisää hienonnettu korianteri juuri ennen tarjoamista.


Kauniisti ladottu juuresvuoka on kuin talvinen versio klassi­ sesta ratatouillesta.

Uutuus

Osta

Pirkka Parhaat mustaleima­ emmental 400 g

Vaihtoehto laatikoille

Jos joululaatikot eivät ole suurimpia suosikkeja, voit korvata ne helposti paahdetuilla juureksilla. Esimerkiksi punajuuri, palsternakka, lanttu ja bataatti sopivat mainiosti joulupöydän kasvislisäkkeiksi. Lisää ideoita: k-ruoka.fi/joulun-kasvislisakkeet

K-Ruoka.fi

33


Innostu & onnistu

Karpalokinkku 12 annosta, 30–60 min, n. 3,55 € / annos*

1 (n. 3 kg) Atria Artesaani Kypsä perinteinen harmaasuolattu joulukinkku 1 ps (150 g) Pirkka kuivattuja karpaloita 5 dl vettä 1/2 dl juoksevaa hunajaa 1/2 dl fariinisokeria 1/2 dl omenaviinietikkaa 2 rkl Pirkka Dijon-sinappia 1. Laita karpalot, vesi ja hunaja kattilaan. Keitä keskilämmöllä noin 15 minuuttia. 2. Lisää fariinisokeri, etikka ja dijon­ sinappi. Jatka keittämistä 5 minuuttia. Siirrä kattila pois liedeltä. 3. Soseuta kastike sileäksi sauva­ sekoittimella tai tehosekoittimessa. 4. Poista kinkku pakkauksesta ja nosta ritilälle uunipellin päälle. Poista verkko ja nahka sekä suurin osa rasvasta. Sivele reilusti karpalokastiketta kinkun pinnalle. 5. Paista kinkkua 225­asteisessa uunissa noin 15 minuuttia. Tarjoa jäljelle jäänyt kastike kinkun kanssa.

Juuresvuoka

4 annosta, yli 60 min, n. 1,40 € / annos*

2 (170 g) Pirkka punajuurta 2–3 (350 g) isoa palsternakkaa 2 (480 g) pientä bataattia 1/2 tl suolaa n. 2 rkl rypsiöljyä 1 tl Pirkka timjamia 1 tl Pirkka rosmariinia ripaus mustapippuria 1 dl Pirkka Parhaat mustaleimaemmentalia raastettuna tuoretta rosmariinia

34

1. Pese ja kuori juurekset. Pidä puna­ juuret erillään, jotta ne eivät värjää. Leikkaa ohuiksi pyöreiksi viipaleiksi. Leikkaa punajuuret mahdollisimman ohuiksi, jotta ne kypsyvät samassa ajassa. 2. Lado juurekset vuorotellen voi­ deltuun pyöreään korkeareunaiseen piirakkavuokaan (Ø 25 cm). Ripottele pinnalle suolaa. 3. Sekoita yrtit ja pippurit öljyyn ja valuta tasaisesti juureksille. Ripottele pinnalle hienoksi raastettua juustoa. 4. Paista 200­asteisessa uunissa noin tunti tai kunnes juurekset ovat kypsiä. Koristele tuoreella rosmariinilla.

Vegaaninen joulukranssi

12 palaa, yli 60 min, n. 1,05 € / pala*

2 prk (à 240 g) Danerolles Croissants tuoretaikinaa n. 1/2 dl Pirkka barista kaurajuomaa voiteluun Täyte 1 pkt (250 g) Pirkka Luomu tofua 500 g bataattia 1/2 rkl rypsiöljyä 1 rkl tuoretta rosmariinia hienonnettuna 1/2 tl suolaa ripaus mustapippuria 1/2 dl Pirkka arrabbiatapestoa 1/2 dl tuoretta basilikaa hienonnettuna 1/4 dl pinjansiemeniä paahdettuna ja rouhittuna 1. Kuivaa tofu hyvin talouspaperilla tai puhtaalla keittiöpyyhkeellä. Kääri tofu paperiin tai pyyhkeeseen. Aseta käärön päälle lautanen ja kevyt paino.

K-Ruoka.fi

Anna tofun olla painon alla bataattien valmistuksen ajan. 2. Kuori bataatti ja leikkaa se pieniksi kuutioiksi. Pyörittele bataattikuutiot öljyssä ja mausta rosmariinilla, suolalla ja pippurilla. Levitä bataatit leivin­ paperilla vuoratulle uunipellille. 3. Paista bataatteja 225­asteisessa uunissa 20–30 minuuttia, kunnes ne ovat pehmenneet. Anna hiukan jäähtyä. 4. Sekoita bataatit, murennettu tofu, pesto, basilika ja pinjansiemenet kulhossa. 5. Avaa croissanttaikinarullat ja erottele taikinakolmiot toisistaan. Asettele taikinakolmiot hiukan limittäin ja terävät kulmat ulospäin kranssin muotoon leivinpaperilla vuoratulle pellille. Taikinakolmioiden terävät kärjet voivat tulla hiukan pellinreunojen yli. Jaa täyte renkaaksi taikinoiden päälle. Käännä taikinoiden terävät kulmat täytteen päälle ja taita kärki hiukan kranssin alle. Voitele kranssi kaurajuomalla. 6. Paista 200­asteisen uunin alatasolla noin 20 minuuttia, kunnes kranssi on saanut hiukan väriä ja taikina on kypsää. Koristele kranssi rosmariinin oksilla ja tarjoa heti.

Joulun jälkiruoat

Vaikka suolaiset ruoat ovat joulupöydässä pääosassa, ei ihania jälkiruokia kannata unohtaa. Tarjoa makeana päätöksenä aterialle taatelijuustokakkua (s. 12) tai glögipannacottaa (s. 57). Lisää jälkiruokaideoita: k-ruoka.fi/joulun-jalkiruoat



Ostoslistalle

Juhlava kalapöytä Kokoa jouluiltaan tai talven juhliin kylmä alkupalapöytä, joka nautitaan rauhassa ennen varsinaista ateriaa.

E

rilaiset kalaruoat ovat olennainen osa joulu­ pöytää. Perinteisen graavilohen lisäksi joulupöytään kannattaa nostaa myös muita kalaherkkuja. Juhlavan kalapöydän antimet löydät valmiina K­ruokakauppo­ jen palvelutiskiltä. Joulun kalat voi tilata monesta kaupasta ennakkoon. Etukäteen tilaamalla varmistat, että saat pöytään juuri toivomasi kalat mahdollisimman tuoreina. Seuraa oman K­kauppasi ilmoituksia tai kysäise suoraan kalatiskiltä.

Lohta monessa muodossa

Mitä olisikaan kalapöytä ilman lohta? K­kaupoista löydät sekä kotimaista kirjolohta että lihaltaan rasvaisem­ paa norjalaista lohta. Kylmäsavulohi tuo vaihtelua perinteiselle graavi­ lohelle ja maistuu niin leivän päällä kuin ilmankin. Myös loimulohi on oiva lisä kalapöytään, sillä kaikille eivät raakakypsennetyt kalat maistu. Loimulohen ja erilaiset lämminsavu­

kalat löydät valmiiksi kypsennettyinä kalatiskiltä.

Juhlava graavisiika

Arvostettu siika sopii mainiosti juhli­ en kalapöytään, ja erityisesti graavattu tai kylmäsavustettu siika on hie­ nostunut herkku. Siian graavaaminen onnistuu kyllä kotonakin, mutta kalatiskiltä sen voi hankkia myös valmiiksi siivutettuna. Nauti siika sellaisenaan tai ruisleivän kanssa.

Maukkaat rapusalaatit

K­ruokakauppojen palvelutiskeiltä löydät valikoiman erilaisia rapu­ salaatteja, jotka täydentävät juhlien buffetpöydän. Katkarapusalaatti eli skagenröra on klassikko, jossa katkaravut tarjoillaan herkullisessa majoneesikastikkeessa. Tarjoa rapu­ salaatin kanssa saaristolaisleipää ja viimeistele tuoreella tillillä.

Älä unohda silliä ja silakkaa

Silli ja silakka ovat kalapöydän vakiovieraita, joita ei sovi unohtaa

kattauksesta. Pirkka Parhaat mango-jalapenosillin ja Pirkka Parhaat rapumarinoidun sillin her­ kulliset kastikkeet hurmaavat nekin, joille silli ei ole ykkösjuttu. Silli sopii sekä perunoiden kylkeen että leivän päälle. Raikkaat, etikalla marinoidut Pirkka Parhaat katajanmarjasilakkafileet ovat niin ikään tyylikäs valinta kylmään alkupalapöytään.

Viimeinen silaus: mäti ja blinit

Valitse juhlien kalapöytään myös mätiä, sillä se viimeistelee kokonai­ suuden. Herkullista kirjolohen­ tai muikunmätiä löydät K­ruokakaup­ pojen palvelutiskiltä, mutta myös pakastealtaasta löytyvä Pirkka Parhaat suomalainen muikunmäti on erinomainen valinta. Kokeile mä­ din lisäksi myös kasvisvaihtoehtoa: musta Cavi­art on kasvipohjainen merilevävalmiste, jota voi käyttää mädin tapaan. Mäti sopii täydelli­ sesti tarjottavaksi Pirkka Parhaat blinien kanssa. Viimeistele smetanal­ la, punasipulilla ja tuoreella tillillä.

Uutuus

Pirkka suomalainen kylmäsavustettu kirjolohifilee 150 g

36

Pirkka Parhaat kylmäsavusiikafilee 150 g

Pirkka Parhaat Pirkka Parhaat mango- ja jalapeno katajanmarja silakkasilli 260 g MSC fileet 280 g MSC

K-Ruoka.fi

AK Cavi-art Jurmon saaristolaismerilevävalmiste limppu puolukkamusta 170 g karpalo 450 g


Vinjetti

Graavaa siika kotona tai nouda valmiiksi viipaloitu herkku kalatiskiltä.

Mitä olisi kalapöytä ilman kylmäsavulohta?

Jos raakakypsytetty kala ei maistu, loimulohi on oiva valinta.

Onneksi mädistä ja blineistä saa nauttia joulun jälkeenkin!

Herkullisiin kastikkeisiin säilötyt Pirkka Parhaat sillit tuovat vaihtelua kalapöytään.

Päivitä klassikosta luksusversio lusikoimalla skagenröran päälle mätiä.

K-Ruoka.fi

37


ILMOITUS

Lisää koriin

Jouluinen donitsi

Joulunakin voi herkutella donitseilla! Elosen Piparidonitsi on lempeän mausteinen, suuhun sopivan kokoinen sesonkiherkku. Siinä maistuvat tutut joulun maut: kardemumma, kaneli ja neilikka. Tarjoa donitseja perinteisten pipareiden sijaan glögikutsuilla tai kokoa niistä torni pikkujoulujen helpoksi jälkiruoaksi.

Gluteenittomat pikkupiirakat

Moilasen vehnättömät ja gluteenittomat uutuudet sopivat välipalaksi tai helpoiksi juhlatarjottaviksi. Kauraisessa cocktailriisipiirakassa on mehevää riisipuurotäytettä kaurasta tehdyn kuoren sisällä. Perunacocktailpiirakassa maistuu voilla höystetty perunamuusi.

Pastan rakastajille

Hyvän ruoan ystävät ilahtuvat herkkukoriin sujautetusta aidosta italialaisesta parmesaanista. Raasta parmesaania pastan päälle tai leikkaa ohuita siivuja salaatin joukkoon. Tiesitkö, että aitoa parmesaania kypsytetään vähintään 12 kuukautta? Parmareggio-parmesaania on saatavilla eri kypsyysasteissa, jopa 30 kuukautta kypsyneenä.

Rapeaa kanaa

NousNousin uusi Rapea Kanaherkku on kotimainen, viljaton ja lihaisa herkkupala. Se ei ole vain koirien makuun, vaan sopii paloiteltuna myös kissoille! Erityisen rapsakoiksi paistetut herkut sisältävät peräti 98 % suomalaista lihaa. Herkkuihin on lisätty myös ripaus metsämustikkaa ja nokkosta.


Kaikkien huulilla

”Herkullinen kokonaisuus! Marmeladia riittää jokaiselle haukkaukselle. Mitä useamman tekee, sitä nätimmäksi kädenjälki kehittyy.” Kotileipuri

Tätä K-Ruoka.fin reseptiä lukijat rakastavat.

”Meillä näistä tykkäsivät kaikki, korvaa hyvin perinteiset joulutortut.” Aira

Jos perinteisten torttujen kuivat sakarat eivät ole mieleesi, kokeile kierretorttuja. Niissä hilloa riittää joka suupalaan.

Joulutorttukierteet 12 kpl, alle 30 min, n. 0,20 € / kpl*

1 pkt (500 g) Pirkka lehti­ taikinalevyjä (pakaste) 1 dl luumumarmeladia, paistonkestävää 1 kananmuna Lisäksi 2 rkl tomusokeria

1. Sulata lehtitaikinalevyt pakkauksen ohjeen mukaan. 2. Levitä kolmelle levylle luumumarmeladia ja paina toiset levyt niiden päälle. 3. Leikkaa levyt pitkittäin neljään osaan terävällä veitsellä tai saksilla.

4. Ota suikale käteen ja venytä sitä varovasti. Kieputa suikaleita päistä vastakkaisiin suuntiin ja kääri leivinpaperin päällä sykeröksi. Jätä päät alapuolelle. Tee samoin loput suikaleet. 5. Voitele joulutorttukierteet

K-Ruoka.fi

munalla. Paista 225-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia. 6. Siivilöi torttujen päälle tomusokeria.

39


Aattoa odotellessa

Joulua edeltävä arkiviikko on tohinaa täynnä. Nämä helpot ruoat on kätevä kokata kuusen koristelun ja pakettinarujen kihartamisen välissä.

Hinta n.

0,35 € kpl*

Osta

Pirkka Parhaat feta 200 g

Tosi helpot punajuuripihvit paistuvat kätevästi lettupannulla. Ihana kastike sekoitetaan fetasta ja jogurtista.

Pirkka suomalainen punajuuri 1 kg

40

K-Ruoka.fi


Tiistairuokaa Lihapullat kuuluvat olennaisesti ruotsa­ laiseen joulupöytään. Kokeile sinäkin!

Voit käyttää tuoreiden punajuurten tilalla myös valmiiksi kypsennettyjä punajuuria! Säästyt kuorimiselta, ja raastamisen lisäksi paistaminenkin sujuu sutjakasti: paista kypsistä punajuurista tehtyjä pihvejä noin 2 minuuttia per puoli.” Sanna Mäenpää, ruokatoimittaja

Punajuuripihvit 16 kpl, 30–60 min

Hinta n.

0,15 € kpl*

3–4 (n. 500 g) Pirkka punajuurta 1–2 valkosipulinkynttä 2 kananmunaa 1 dl korppujauhoja 1 tl kuivattua timjamia 1/2 tl mustapippuria 1/2 tl suolaa 1 rkl öljyä paistamiseen Feta-jogurttikastike 1 pkt (200 g) Pirkka Parhaat fetajuustoa 1 prk (200 g) Pirkka laktoositonta turkkilaista jogurttia 2 tl Pirkka juoksevaa hunajaa 1/4 tl mustapippuria Lisäksi tuoretta persiljaa hienonnettuna 1. Kuori punajuuret ja raasta karkeaksi raasteeksi. Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet. Laita kulhoon punajuuriraaste, valkosipuli, munat, korppujauhot ja mausteet. Sekoita ainekset keskenään ja anna massan tekeytyä 5–10 minuuttia. 2. Muotoile seoksesta käsin pihvejä. Voit käyttää muotoilussa apuna myös kahta lusikkaa. 3. Paista pihvejä öljyssä keski­ lämmöllä lettupannulla tai paistin­ pannulla, noin 5 minuuttia per puoli. 4. Murustele feta jogurtin joukkoon. Mausta hunajalla ja mustapippurilla. 5. Tarjoa punajuuripihvit feta­ jogurttikastikkeen kanssa. Koristele tuoreella persiljalla.

Osta Keittiö säästyy ylimääräiseltä käryltä, kun kypsennät joululihapullat pannun sijaan pellillä uunissa. Valmistelut helpottuvat entisestään, kun teet pyörykät jo etukäteen ja lämmität joulupöytään sopivan määrän pullia.” Laura Halonen, ruokatoimittaja

Pirkka suomalainen naudan jauheliha 17 % 400 g

Joululihapullat 30 kpl, 30–60 min

1 rs (400 g) Pirkka naudan jauhelihaa (17 %) 1 (100 g) sipuli 1 rkl rypsiöljyä 11/2 dl Pirkka laktoositonta ruokakermaa (15 %) 3/4 dl korppujauhoja 1 kananmuna 1 tl suolaa 3/4–1 tl jauhettua maustepippuria 1. Nosta jauheliha huoneenlämpöön. Hienonna kuorittu sipuli ja kuullota se öljyssä pannulla. 2. Sekoita kulhossa ruokakerma ja korppujauhot. Anna turvota

K-Ruoka.fi

Pirkka mauste­ pippuri 17 g

noin 15 minuuttia. Sekoita joukkoon kananmuna, hieman jäähtynyt sipuli ja mausteet. 3. Lisää jauheliha ja vaivaa tasaiseksi massaksi. 4. Pyörittele jauhelihataikina vedellä kostutetuin käsin lihapyöryköiksi ja nosta leivinpaperin päälle pellille. 5. Paista 225­ asteisessa uunissa noin 15 minuuttia.

41


Tiistairuokaa

Hinta n.

3,80 € annos*

Täyteläinen maapähkinäkastike on tämän salaatin juju. Korvaa kana halutessasi tofulla tai nyhtökauralla.

Osta

Raastetusta porkkanasta ja punakaalista syntyy värikäs pohja salaatille. Oikaise ja nappaa kaupasta valmiiksi grillattu kanan koipi tai kypsiä fileeviipaleita. Voit hyödyntää myös edelliseltä päivältä ylijääneen kanan.” Minna Kovala, ruokatoimittaja

Maapähkinäkanasalaatti 2–3 annosta, alle 30 min

2 (200g) porkkanaa 100 g lehtikaalia pala (150 g) punakaalia 50 g kevätsipulia 1/2–1 Pirkka mietoa punaista chiliä viipaloituna 250 g kypsää broileria (esim. koivista) 1 dl Pirkka suolapähkinöitä

42

Maapähkinävoikastike 1/2 dl Pirkka peanut butter smooth tai crunchy -maapähkinävoita 1/2 dl omenamehua 1 rkl omenaviinietikkaa 1/2 rkl soijakastiketta 1/2 rkl limetinmehua 1. Sekoita kastikkeen ainekset kierrevatkaimella isossa kulhossa. 2. Kuori ja raasta porkkanat. Pese lehtikaalit ja poista kovat lehtiruodit. Leikkaa lehti- ja punakaali mahdollisimman ohuiksi suikaleiksi. Hienonna kevätsipulit.

K-Ruoka.fi

Pirkka suomalainen kevätsipuli 100 g

Pirkka peanut butter smooth 350 g

3. Lisää kasvikset ja chili kulhoon. Kääntele kastike salaatin joukkoon. Revi tai leikkaa kypsä kana pienemmäksi ja lisää salaattiin. Viimeistele salaatti suolapähkinöillä.


Tiistairuokaa Kiusaus on täydellinen ruoka myös joulun välipäiville. Siihen on helppo sujauttaa jouluaterialta ylijääneet kylmäsavu- tai graavilohet.

Hinta n.

1,75 € annos*

Valmiit kylmäsavustetut kirjolohiviipaleet ja pakastetut perunasuikaleet ovat todellinen arjen pelastus. Superhelpon kiusauksen valmisteluun menee alle 10 minuuttia. Sen jälkeen uuni hoitaa homman, ja ruoan kypsyessä on aikaa puuhastella muuta.” Sofie Sergelius, ruokatoimittaja

Kylmäsavulohi­ kiusaus 4 annosta, yli 60 min

1 pkt (150 g) Pirkka kylmäsavukirjolohiviipaleita 1 ps (500 g) Pirkka perunasipulisekoitusta (pakaste) 1/4 tl mustapippuria 1 ruukku Pirkka tilliä hienonnettuna 1/2 tl suolaa 3 dl Pirkka laktoositonta ruokakermaa (15 %)

Vuoan voiteluun 1–2 rkl Pirkka voita 1. Suikaloi kirjolohiviipaleet. 2. Laita runsaat puolet peruna­ suikaleista voideltuun laakeaan uunivuokaan (2 l). Rouhi päälle puolet pippurista. 3. Levitä kalasuikaleet ja tilli perunoiden päälle. Peitä lopuilla perunoilla. Mausta suolalla ja lopulla pippurilla. Kaada ruokakerma päälle. 4. Kypsennä 200 asteessa uunin ala­ tasolla noin 50 minuuttia. Kiusaus on valmis, kun neste on lähes imeytynyt.

K-Ruoka.fi

Osta

Pirkka suomalainen kylmäsavustettu kirjolohifilee 150 g

Pirkka perunasipulisekoitus 500 g

Hävikkivinkki! Käytä ylimääräinen ruokakerma kinkun kastikkeeseen tai tuunaa sillä joulun valmislaatikko.

43


Tiistairuokaa

Hinta n.

1,70 €

Linssikeitto saa ruokaisuutta jauhelihan tapaan käytettävästä vegejauhiksesta.

annos*

Osta Tuhti vegejauhis-linssikeitto lämmittää talvipäivänä. Joulukiireiden keskellä saat kokkauksesta vapaapäivän, kun valmistat sitä kerralla tuplamäärän. Linssikeiton maku vain paranee seuraavana päivänä.” Minna Rautio-Pakaste, ruokatoimittaja

Vegejauhislinssikeitto 4–5 annosta, alle 30 min

1 (160 g) iso sipuli 2 valkosipulinkynttä 2 (150 g) porkkanaa 2 (100 g) Pirkka lehtisellerin vartta 3 rkl Pirkka ekstra-neitsytoliiviöljyä 2 dl punaisia linssejä (kuivattu) 1 tlk (500 g) Pirkka tomaattimurskaa 1 l vettä 2 tl Pirkka provencale-yrttimausteseosta

44

Pirkka vegejauhis 250 g

11/2 tl suolaa 1 tl sokeria 1/4 tl mustapippuria 1 rs (250 g) Pirkka vegejauhista 1 dl tuoretta basilikaa suikaloituna 1. Hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet. Kuori ja kuutioi porkkanat. Kuutioi myös lehtisellerit. 2. Kuullota kasviksia öljyssä (2 rkl) kattilassa pehmeiksi noin 8 minuuttia. Huuhdo linssit ja lisää ne kattilaan. 3. Kaada joukkoon tomaattimurska. Huuhtele tölkki vedellä ja lisää vesi kattilaan. Mausta keitto ja anna kiehua

K-Ruoka.fi

Pirkka lehtiselleri 400 g

hiljalleen kannen alla noin 15 minuuttia. 4. Paista vegejauhis öljyssä (1 rkl) rapeaksi ja lisää keiton joukkoon. Ripottele pinnalle suikaloitu basilika.


Oma hiilijalanjälki pienenee kummasti, kun vaihtaa välillä liha-aterian vegeen. Nyt se on entistä helpompaa, kun tutuista herkuista on tarjolla maistuvia vegeversioita. Kokeile vaikka – vaihtelu virkistää ilmastoakin.


The perfect recipe for


Hyllyssä

Opelle ja naapurille

Valitse joulun herkkukoriin lämpimässä säilyviä tuotteita, joilla lahjansaaja voi herkutella vielä pitkään juhlapyhien jälkeenkin.

1. Konditoria pH7 Suklaalakupallot 130 g Kerrankin sopiva määrä suklaata, tästä ei tule ähky! Saatavilla monissa eri mauissa, kuten appelsiini, vadelma ja suolakaramelli. Myynnissä vain K-kaupoissa. 2. Pirkka Parhaat kivelliset kreikkalaiset kalamataoliivit 350 g/200 g Kata aidot kreikkalaiset kalamataoliivit uudenvuoden antipastotarjottimelle tai suolaiseksi naposteltavaksi välipäivien leffamaratoniin. 3. Pirkka Costa Rica Premium Blend tummapaahtoinen suodatinkahvi 450 g Kahvilahjasta ilahtuu jokainen suomalainen. Tummapaahtoinen kahvi on Rainforest Alliance -sertifioitua. Kauniin kahvimitan kanssa paketoituna se sopii lahjaksi ihan sellaisenaan. 4. Fazer Dumle Winter Mix 500 g Talvisesta lajitelmasta löydät Dumleja mauissa original, piparkakku ja karamellikarpalo. Isosta rasiasta saat useammankin lahjan, kun jaat sen lasipurkkeihin. Myynnissä vain K-kaupoissa. 5. Pirkka Parhaat granola omenainkivääri-kaneli 380 g Jätä tänä vuonna lahjamyslit paahtamatta ja oikaise laadukkaalla valmisgranolalla. Inkiväärillä ja kanelilla maustettu omenagranola sisältää paahdettua täysjyväkauraa ja -vehnää sekä siemeniä.

2 1 3

4 5

7 8 6

9 6. Pirkka Parhaat inkiväärihillo 230 g Viikunahillo on tuttu näky juustolautasilla, mutta oletko maistanut inkiväärihilloa? Pirteänmakuinen hillo on täydellistä myös riisipuuron kanssa. 7. Pirkka Parhaat vaalea luomuglögi 750 ml Vaalea omenaglögi on maus-

tettu kuusenkerkällä ja jouluisilla mausteilla. Sido pulloon koristeeksi tuoretta rosmariinia tai pieni kuusenoksa. 8. Pirkka Parhaat artisokansydämet öljyssä 280 g/180 g Tästä purkista ei mene mitään hukkaan! Artisokat syödään sellaisenaan, salaatissa, pastassa tai pizzassa.

K-Ruoka.fi

Jäljelle jäävän yrttiöljyn voi käyttää salaatinkastikkeena. 9. Pirkka Parhaat Modenan balsamietikkakastike Välimeren yrtit 150 ml Hyvän ruoan ystävät riemastuvat laadukkaasta balsamietikkakastikkeesta. Kastiketta voi käyttää salaatin lisäksi vaikka sipuleiden marinoimiseen.

47


SUPERHELPOT

TALLENNA -RUOKAE RES PTITLLKUKSEN SOVE EIHIN! SUOSIKK

Uudenvuoden naposteltavat ovat helppoja, mutta juhlavia.

Hatsapurillo ja adjika 8 annosta, alle 30 min

2 pkt (à 350 g) Haapasalon Hatsapurilloa (pakaste)

Hinta n.

3,20 € annos*

Adjika-kastike 1 (n. 100 g) Pirkka suippopaprika 1–2 Pirkka mietoa punaista chiliä 2 (200 g) Pirkka luumutomaattia 1/2 ruukkua persiljaa 1/2 ruukkua korianteria 2 valkosipulinkynttä hienonnettuna 11/2 rkl piparjuuritahnaa (Felix) 1 rkl punaviinietikkaa 1 rkl rypsiöljyä 1 tl sokeria ripaus suolaa ja mustapippuria 1. Halkaise suippopaprika ja chilit, poista siemenet ja kanta. Leikkaa paloiksi. Poista tomaateista kannat ja lohko tomaatit. 2. Hienonna kasviksia ja yrttejä hetki monitoimikoneen tai sauvasekoittimen leikkuuterällä. Kasvikset saavat jäädä salsamaisen pieniksi paloiksi. 3. Lisää loput ainekset ja sekoita. Anna kastikkeen tekeytyä hetki jääkaapissa. 4. Paista hatsapurillot pakkauksen ohjeen mukaan ja leikkaa annospaloiksi. Tarjoa lämpiminä adjikan kanssa.

48

Haapasalon Hatsapurillo 350 g pakaste

K-Ruoka.fi

Pirkka suippo­ paprika 200 g

Pirkka mieto punainen chili 50 g


Pirkka maalais­ perunalastu 200 g

Pirkka crème fraîche 150 g

Pirkka Parhaat suomalainen muikunmäti 90 g pakaste Hinta n.

0,25 €

Mätisipsit

kpl*

n. 25 kpl, alle 15 min

n. 75 g Pirkka maalaisperunalastuja 1 prk (150 g) Pirkka crème fraîchea (ranskankerma, 18%) 1 prk (90 g) Pirkka Parhaat suomalaista muikunmätiä valutettuna (pakaste) 1/2 dl ruohosipulia hienonnettuna ripaus mustapippuria

1. Levitä perunalastut isolle tarjoiluvadille. Sekoita ranskankerman rakenne lusikalla tasaiseksi. 2. Lusikoi perunalastuille pieni nokare ranskankermaa ja mätiä. Koristele ruohosipulilla ja rouhi pinnalle mustapippuria. Tarjoa heti.

Pirkka Parhaat kypsät jättikatka­ ravunpyrstöt 400 g ASC pakaste

Pirkka ekstra­neitsyt­ oliiviöljy 500 ml

Hinta n.

2,90 € annos*

Pirkka savupaprika 25 g

Gambas pil pil 4 annosta, 30–60 min

1 pkt (400 g) Pirkka Parhaat kypsiä jättikatkaravunpyrstöjä (pakaste) 6 valkosipulinkynttä 1–2 Pirkka mietoa punaista chiliä 2 rkl Pirkka ekstra-neitsytoliiviöljyä 1 tl savupaprika- tai paprikajauhetta 1/4 tl suolaa 1 dl tuoretta persiljaa hienonnettuna

K-Ruoka.fi

1. Sulata ravunpyrstöt pakkauksen ohjeen mukaan. Levitä ravut leikkuulaudalle ja taputtele kuiviksi talouspaperilla. 2. Viipaloi valkosipulinkynnet ja chili. Kuullota pannussa öljyssä noin 3 minuuttia. 3. Lisää ravut, paprikajauhe ja suola. Kuumenna ravut nopeasti, jotta ne eivät sitkisty. Ripottele päälle persilja. 4. Tarjoa ravut kuumina vaalean leivän kanssa.

49


MAIDOTON, GLUTEENITON, VALMISTETTU SUOMESSA

KRUUNAA LEIVONNAISET JA JÄLKIRUOAT Fazer Aito Kauravispillä KATSO JOULUJÄÄTELÖKAKKU JA MUUT HERKKURESEPTIT:

fazeraito.fi/reseptit


Lasten kanssa

POKS!

Riks ja raks

Raksuvaa ja poksuvaa riisisuklaata tehdään varmasti Korvatunturin karkkitehtaassakin! Helppoihin namineliöihin tarvitset vain suklaata ja riisimuroja.

200 g Pirkka leivontamaitosuklaata TAI valkoista leivontasuklaata 3 dl Pirkka riisimuroja

1

Koristeluun 50 g Pirkka leivontamaitosuklaata TAI Pirkka valkoista leivontasuklaata Dr. Oetker Christmas tai Silver -koristerakeita

Vuoraa neliön tai suorakaiteen muotoinen vuoka (noin 15 cm × 15 cm) leivinpaperilla.

2

5

Paloittele suklaa kulhoon. Sulata mikrossa (350 W) noin 30 sekuntia kerrallaan välillä sekoittaen.

3

Sekoita riisimurot sulatetun suklaan joukkoon. Levitä seos vuokaan leivinpaperin päälle. Anna jähmettyä jääkaapissa noin tunti. Nosta jähmettynyt riisisuklaalevy vuoasta leikkuulaudalle.

Riisisuklaapalat

Pursota suklaata raidoiksi riisisuklaan päälle. Koristele koristerakeilla. Anna suklaan jähmettyä hetki. Leikkaa riisisuklaat veitsellä paloiksi.

4

Sulata suklaa koristelua varten. Lusikoi suklaa pieneen pursotin- tai pakastuspussiin ja leikkaa pussin kulma auki.

K-Ruoka.fi

51


Pikkuisen parempaa

Malja kotimaalle Juhlista itsenäisyyttä tai vuoden vaihtumista kotimaisilla raaka-aineilla. Kata tarjolle graavihaukea, sienillä täytettyä possua ja glögipannacottaa.

52

K-Ruoka.fi


Graavihauki on virkistävän erilainen vaihtoehto graavilohelle.

Osta

Pirkka Parhaat konjakkisinappi 200 g

Pirkka Parhaat luomusaaristolaisleipä 300 g

Harva syö säännöllisesti haukea. Siksi graavattu hauki alkupalana herättääkin erityistä ihastusta.

K-Ruoka.fi

53


Täytetty possurulla on yllättävän helppo valmistaa.

Osta

Pirkka suomalainen pekoni 150 g

Possun paistoliemi on täynnä makua. Siivilöi se talteen ja tarjoa liemi aterian kanssa. 54

Pirkka suomalainen ruskea herkkusieni 200 g

K-Ruoka.fi


Pikkuisen parempaa

Sieni-pekonitäytteinen porsaan ulkofilee 6 annosta, yli 60 min, n. 3,50 €/annos*

1 pkt (n. 1,2 kg) Pirkka porsaan ulkofileetä 2 rs (á 200 g) Pirkka ruskeita herkkusieniä 1 pkt (150 g) Pirkka suomalaista pekonia 2 valkosipulinkynttä hienonnettuna 3 rkl tuoretta timjamia hienonnettuna 1 tl mustapippuria 1 tl suolaa n. 1/2 dl Pirkka Dijon-sinappia paistinarua 1-2 rkl rypsiöljyä ja voita paistamiseen 1. Nosta liha huoneenlämpöön noin tunti ennen kypsentämistä. Leikkaa tarvittaessa kalvot pois. Rasvaa voi jättää, jotta liha pysyy mehevänä. 2. Pese ja hienonna herkkusienet. Paista sieniä kuivalla isolla pannulla kunnes enin neste on haihtunut. Siirrä sivuun. Kuutioi pekoni ja ruskista se pannulla omassa rasvassaan. Lisää pannulle sienet ja valkosipulit. Paista vielä hetki. Sekoita joukkoon timjami. 3. Leikkaa filee levyksi: Leikkaa fileen yläreunaan toiselta sivulta pitkittäinen viilto melkein loppuun saakka. Leikkaa samanlainen viilto alas vastakkaiselle puolelle siten, että filee jakaantuu ikäänkuin kolmeen yhtä paksuun osaan. Filee muistuttaa sivusta katsottuna tuolloin s-kirjainta. Levitä filee levyksi leikkuulaudalle, peitä kelmulla ja nuiji kevyesti tasaiseksi. 4. Mausta liha molemmin puolin suolalla ja pippurilla. Levitä sisäpinnalle sinappi sekä sieni-pekoniseos. Rullaa tiiviiksi pötköksi. 5. Sido rulla: Solmi umpisolmulla fileen toiseen päähän rullan ympärimenevä lenkki. Vedä narua noin 3 cm fileetä pitkin itseesi päin. Pidä tästä kohtaa kiinni sormella ja pyöräytä paistinaru rullan ympäri. Kiepauta tämän jälkeen naru sormesi kohdalta narun ali. Jatka samalla tavalla rullaan loppuun saakka. Sido pää tiukasti solmuun. 6. Ruskista fileen pinta kauttaaltaan pannulla voi-öljyseoksessa. Nosta liha uunivuokaan ja työnnä lihalämpömittari reunasta paistin keskelle paksuimpaan kohtaan. 7. Kypsennä 150-asteisessa uunissa, kunnes fileen sisälämpötila on noin

KOKKAA NSSA! LINNEAN KADE KATSO VI O / YOUTUBE.COM K-RUOKA

Nyhtökaurakäristys on poronkäristyksen vegaaninen serkku. Paistettu nyhtökaura maustetaan tölkillisellä tummaa olutta.

Osta

70 astetta. Aikaa kuluu noin tunti. Anna fileen levätä leivinpaperiin ja folioon käärittynä hetki ennen viipalointia. Ota paistoliemi talteen ja siivilöi se. 8. Viipaloi liha ja tarjoa perunamuusin ja paistoliemen kanssa.

Nyhtökaurakäristys

4 annosta, 30–60 min, n. 2,35 €/annos*

1 (100 g) sipuli 1 rkl Pirkka margariinia 1 pkt (240 g) Gold&Green Nyhtökauraa, nude 1 tlk (330 ml) tummaa olutta 1/2 tl suolaa 1/4 tl mustapippuria 1/4 tl maustepippuria Perunamuusi 1 ps (1 kg) Pirkka jauhoisia perunoita (punainen pussi) 1/4 tl suolaa 1 tlk (2 dl) Pirkka kaura kasvirasvasekoitetta (16 %) 2 rkl Pirkka margariinia

K-Ruoka.fi

Gold&Green Nyhtökaura nude 240 g

1. Pese, kuori ja puolita perunat. Keitä perunoita vähässä, suolalla maustetussa vedessä 15–20 minuuttia, kunnes perunat ovat kypsiä. 2. Kuori ja hienonna sipuli. Kuumenna rasva paistinpannussa liedellä. Lisää sipuli ja kääntele hetki. 3. Lisää nyhtökaura ja anna paistua pannulla muutaman minuutin ajan välillä käännellen. 4. Lisää olut ja mausteet. Anna kiehahtaa ja keitä 10 minuuttia, kunnes suurin osa nesteestä on haihtunut. 5. Lämmitä kasvisrasvasekoite muusia varten. Säästä hieman perunoiden keitinvettä, kaada loput vedestä pois. Soseuta perunat, lisää pehmeä margariini ja kasvirasvasekoite, kunnes saat haluamasi paksuisen muusin. Ohenna muusia tarvittaessa perunoiden keitinvedellä. Tarjoa nyhtökaurakäristys puolukoiden, puolukkahillon, etikkapunajuurten ja suolakurkkujen kanssa.

55


Helpota kokkauskiirettä ja tee jälkkäri valmiiksi jo edellisenä iltana.

Glögipannacottassa yhdistyvät pehmoinen kermahyydyke ja raikas glögi-puolukkakiille. Tarjoile pannacotta kauniista vesilaseista.

Osta

Pirkka suomalainen puolukka 200 g pakaste

Pirkka suomalainen kuohukerma 2 dl

56

K-Ruoka.fi


Pikkuisen parempaa

Graavihauki

6 annosta, yli 60 min, n. 1,55 €/annos*

400 g ruodotonta haukifileetä 11/2 rkl karkeaa merisuolaa 2 tl sokeria 4 tillin vartta hienonnettuna

Osta

Hovimestarin kastike 1/2 dl Pirkka Parhaat konjakkisinappia 1 rkl sokeria 1 rkl valkoviinietikkaa 1/8 tl suolaa ripaus mustapippuria 1 dl Pirkka rypsiöljyä 1/2 dl tuoretta tilliä hienonnettuna Lisäksi 3 viipaletta Pirkka Parhaat luomu­ saaristolaisleipää 1. Jos kala on pyydetty järvestä, pakasta sitä vähintään vuorokausi ennen valmistusta. 2. Pyyhi ruodottomat kalafileet talouspaperilla kuiviksi. Ripottele suola ja sokeri fileille. Laita fileen paksumpaan kohtaan enemmän suolaa. Lisää tilli. 3. Nosta fileet päällekkäin. Peitä kala tiiviisti leivinpaperilla tai tuorekelmulla ja foliolla. Laita kala matalaan vuokaan. 4. Anna kalan suolaantua jääkaapissa 1–2 vuorokautta. Kääntele kalapakettia välillä, jotta kala suolaantuu tasaisesti ja kaada pois vuokaan mahdollisesti kertynyt neste. 5. Valmista kastike. Sekoita sinappi, sokeri, etikka, suola ja pippuri kulhossa. Jatka sekoittamista, kunnes sokeri on liuennut. Valuta öljy kulhoon ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Lisää tilli. 6. Rouhi leivät veitsellä pieniksi muruiksi ja paahda murut pannulla rapeiksi. 7. Pyyhi tilli pois fileiden pinnalta. Leikkaa fileet ohuiksi viipaleiksi lautasille. Ripottele pinnalle leipämurua ja tarjoa lisäksi hovimestarikastiketta.

Omenasiidericocktail 4 annosta, 30–60 min, n. 2,20 €/annos*

2 tlk (à 33 cl) Pirkka Parhaat Aito Omena kuivaa omenasiideriä 4 dl Pirkka Luomu tuorepuristettua omenatäysmehua 2 dl Pirkka Parhaat Tonic virvoitus­ juomaa

Pirkka Parhaat Aito Omena kuiva omenasiideri 0,33 l 5,2 %

Omena-siidericocktail sekoitetaan suomalaisesta omenasiideristä. Juoman viimeistelee itse keitetty kanelisiirappi.

Kanelisiirappi 11/2 dl vettä 11/2 dl sokeria 2 kanelitankoa Lisäksi jäitä 1–2 punaista (kotimaista) omenaa 2 rosmariinin oksaa 4 kanelitankoa 1. Keitä ensin kanelisiirappi. Laita vesi, sokeri ja kanelitangot kattilaan. Kuumenna kiehuvaksi, laske sitten lieden lämpöä ja keitä hiljalleen poreillen noin 8 minuuttia. Jäähdytä siirappi huoneenlämmössä. 2. Jaa siideri laseihin. Lisää mehu, tonic ja 1–2 rkl kanelisiirappia maun mukaan. Laita laseihin jäitä ja viipaloi omenaa koristeeksi. Viimeistele juomat rosmariinilla ja kanelitangoilla. Vinkki! Voit tehdä kanelisiirapin valmiiksi jo edellisenä päivänä. Säilytä se kannellisessa lasipurkissa huoneenlämmössä.

Glögipannacotta 6 annosta, yli 60 min, n. 1,15 €/annos*

2 liivatelehteä 11/2 dl maitoa 4 dl Pirkka kuohukermaa 1 dl sokeria 1 vaniljatanko

K-Ruoka.fi

Pirkka Parhaat Tonic 1,5 l

Glögikiille 1 liivatelehti 11/2 dl Marli perinteistä glögitiivistettä 1/2 dl vettä n. 1 dl Pirkka puolukoita (pakaste)

1. Pane liivatelehdet kylmään veteen pehmenemään noin 10 minuutiksi. 2. Mittaa pinnoitettuun kattilaan maito, puolet kermasta ja sokeri. Leikkaa vaniljatanko puoliksi ja kaavi veitsellä siemenet kattilaan. Lisää myös vaniljatangot. Anna seoksen kiehua hiljalleen 5 minuuttia, mutta älä keitä voimakkaasti. Nosta liedeltä ja poista tangot. 3. Purista liivatelehdistä (2 kpl) ylimääräinen vesi. Liuota ne kuumaan kermaseokseen. Sekoita. Lisää loppu kerma sekoittaen. 4. Annostele mataliin juomalaseihin. Peitä kelmulla ja nosta jääkaappiin hyytymään vähintään 4–6 tunniksi. Pannacotta saa jäädä hyllyvän pehmeäksi. 5. Pane liivatelehti likoamaan kylmään veteen noin 10 minuutiksi. Mittaa glögitiiviste ja vesi kattilaan. Kuumenna kiehuvaksi. Purista vesi liivatelehdestä ja liuota se glögin joukkoon. Sekoita huolellisesti ja anna jäähtyä haaleaksi. 6. Ripottele pannacottien pinnalle jäisiä puolukoita. Lusikoi tai kaada glögiliivateseos varovasti pannacottien päälle. Pane kelmut takaisin. Anna hyytyä jääkaapissa vielä noin 3 tuntia tai kunnes pinta on hyytynyt.

57



Kotona

Samalla reissulla!

Kukat tuovat joulutunnelmaa. Pirkka joulutähdet, hyasintit ja amaryllikset on kasvatettu Suomessa.

Perinteinen joulutähti on monen suosikki. Pirkka joulutähdet kasvatetaan Suomessa Reilun kaupan pistokkaista. Älä kastele joulutähteä liikaa, ettei se pudota lehtiään.

Joulukukista näyttävin on isokukkainen amaryllis. Pirkka amaryllis viihtyy parhaiten hiukan viileässä paikassa.

Jääkö juhlapöydän kattaminen usein viime tinkaan? Tee kattaus valmiiksi jo edellisenä iltana. Näin helpotat valmistelua ja ehdit fiilistellä kaunista pöytää pidempään.

Puoli ruokaa

Kaunis kattaus luo tunnelmaa ja antaa ruoalle mahdollisuuden loistaa.

Pirkka hyasinttiasetelmaan kuuluu kolme eri väriä: sininen, vaaleanpunainen ja valkoinen. Saat pidennettyä kukinta-aikaa, kun siirrät kukat yöksi viileään paikkaan.

Pimeä arki-iltakin piristyy, kun pöytään kattaa kauniit servetit ja sytyttää kynttilän – eikä yhtään haittaa, että tarjolla on ihan tavallista makaronilaatikkoa. Kattaus on tietysti tärkeä osa myös juhlaan tai hienompaan ateriaan valmistautumista. Rakenna näyttävä kynttiläasetelma kivisen tarjottimen päälle erivärisistä ja -kokoisista kynttilöistä. Onko joulukattauksesi tyylikkään musta-valkoinen, havunvihreä vai villisti värikäs? Pirkan valikoimasta löydät kaikkiin makuihin sopivia servettejä eri väreissä ja kuvioissa.

K-Ruoka.fi

59


Leivotaan Superhelpot vaahtokarkki­ piparit muistuttavat amerikkalaisia s’mores­keksejä.

Makea loma Joululomalla leivotaan jotain helppoa, jonka tekemiseen pääsee osallistumaan koko perhe. Vaahtokarkkipiparit ja tahmaiset vaahterasiirappi­pekaanipähkinäpullat ovat lasten ehdottomia suosikkeja.

60

K-Ruoka.fi


Leivotaan

Ota resepti talteen! Yksinkertainen juustokakku on helposti muunneltavissa sesongin mukaan.

Osta

Pirkka valkoinen leivontasuklaa 100 g UTZ

Vaahtokarkki­ piparit 16 kpl, alle 30 min, 0,30 €/kpl*

1 pkt (500 g) valmista piparkakku­ taikinaa (pakaste) 1/2 levyä (à 200 g) Pirkka leivonta­ maitosuklaata 2 dl (n. 40 g) isoja vaahtokarkkeja tai pieniä vaahtokarkkeja 1. Sulata piparitaikina pakkauksen ohjeen mukaan. Rouhi suklaa karkeiksi paloiksi. Leikkaa isoja vaahtokarkkeja pienemmiksi saksilla. 2. Jaa taikinalevy kahtia. Vaivaa taikinaa hetki pöydällä ja muotoile pitkäksi tangoksi. Jaa tanko kahdeksaan yhtä suureen osaan ja pyörittele pyöreiksi palloiksi. Leivo samoin toinen puoli taikinasta. 3. Laita taikinapallot pellille leivinpaperin päälle ja painele sormilla noin 2 cm:n ohuiseksi kekseiksi. Ripottele keskelle suklaarouhetta.

4. Paista keksejä 200-asteessa 7 minuuttia. Ota pelti uunista ja lisää vaahtokarkit. Paista vielä 1 minuutti. Anna keksien jäähtyä ennen tarjoamista. Vinkki! Jos omistat pienen kaasupolttimen, voit paahtaa vaahtokarkit uunin sijaan myös sillä.

Helppo juustokakku

16 annosta, yli 60 min, 0,70 €/annos*

200 g (n. 13 kpl) Pirkka digestivekeksejä 100 g voita tai leivontamargariinia Täyte 1 tlk (2 dl) Pirkka laktoositonta vispi­ kermaa 3 levyä (à 100 g) Pirkka valkoista leivontasuklaata 2 rs (à 180 g) Pirkka maustamatonta tuorejuustoa

K-Ruoka.fi

1 tlk (250 g) Pirkka laktoositonta maitorahkaa 2 tl vaniljasokeria Koristeeksi pensasmustikoita ja valkosuklaata 1. Hienonna keksit monitoimikoneessa. Sekoita joukkoon sulatettu rasva. Painele seos leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan (Ø 24 cm) pohjalle. 2. Vaahdota kerma. 3. Sulata suklaa miedolla lämmöllä mikrossa tai vesihauteessa. Sekoita suklaa ja tuorejuusto keskenään. Lisää seokseen rahka, kermavaahto ja vaniljasokeri. 4. Kaada seos vuokaan ja tasoita pinta. Anna hyytyä jääkaapissa vähintään 6 tuntia tai yön yli. 5. Irrota kakku vuoasta tarjoiluvadille. Koristele pensasmustikoilla ja valkosuklaalla. Vinkki! Kakun voi myös pakastaa. Sulata jääkaapissa ennen tarjoamista.

61


Leivotaan Vaahterasiirappinen tahmapulla on suoras­ taan törkeän herkulli­ nen. Taikinan vaivaa­ misessa oikaistaan ja käytetään valmista pullataikinaa.

Osta Uutuus!

Pirkka pullataikina 600 g pakaste

Pirkka vaahtera­ siirappi 250 ml

Vaahterasiirappi-pekaanipähkinäpullat 12 annosta, 30–60 min, 0,95 €/annos*

1 pkt (600 g) Pirkka pullataikinaa (pakaste) 100 g huoneenlämpöistä Pirkka voita 11/4 dl fariinisokeria 3 tl kanelia 1 ps (125 g) Pirkka pekaanipähkinöitä Pinnalle 1 dl + 2 rkl Pirkka vaahterasiirappia 4 dl tomusokeria 1/2–1 tl kanelia 1. Nosta pullataikina sulamaan huoneenlämpöön pakkauksessaan 1–11/2 tunniksi. Nipistä pullataikina-

62

levyt reunoista kiinni toisiinsa yhdeksi levyksi. Kauli vehnäjauhoja apuna käyttäen suorakaiteen muotoiseksi levyksi (30 cm × 40 cm). 2. Levitä levylle pehmeä voi, fariinisokeri ja kaneli. Rouhi 11/2 dl pekaanipähkinöitä ja ripottele levylle. 3. Kääri levy pitkältä sivulta alkaen rullaksi. Leikkaa 12 palaan. Asettele palat voideltuun suorakaiteen muotoiseen uunivuokaan (30 cm × 21 cm) tasaisesti. 4. Kohota 40-asteisessa uunissa liinalla peitettynä noin 30 minuuttia tai kunnes pullat ovat kohonneet. Pakastepullataikina vaatii hieman tavallista lämpimäm-

K-Ruoka.fi

män kohotuslämpötilan eikä välttämättä kohoa pöydällä kohotettuna riittävästi. 5. Paista pullia 200-asteisen uunin alimmalla tasolla noin 30 minuuttia. Peitä leivinpaperilla, jos pinta tummuu liikaa. 6. Sivele lämpimien kypsien pullien pintaan vaahterasiirappia (2 rkl). Anna pullien jäähtyä noin puoli tuntia. 7. Rouhi loput pähkinät. Sekoita tomusokeri ja vaahterasiirappi (1 dl) paksuksi kuorrutukseksi. Levitä kuorrutusta jokaisen pullan päälle ja ripottele pähkinät pinnalle. Toimi ripeästi, jotta kuorrutus ei jämähdä. Ripottele kanelia vielä pinnalle.


LEIVO LUmOaVa JOULU! oetker.fi/lumoavajoulu

T RKU LOIHDI HE STA! I UUTUUKS


Näin onnistut

Pieni leivontakoulu

Säästät aikaa, kun täytät ja kuorrutat kakun edellisenä päivänä. Kinuski ja koristeet lisätään vasta ennen tarjoilua.

Osta

Pirkka suomalainen voi 500 g

Pirkka appelsiinimarmeladi 450 g

Appelsiini-kinuskikakku 12 annosta, yli 60 min, 0,85 €/annos*

Kakkupohja 4 kananmunaa 11/2 dl sokeria 1 tl Pirkka vaniljasokeria 1 dl Pirkka perunajauhoja 1/2 dl vehnäjauhoja 1/2 dl Pirkka kaakaojauhetta (tummaa) 11/2 tl leivinjauhetta

64

Appelsiinivoikreemi 450 g huoneenlämpöistä Pirkka voita 1/2 tl suolaa 2 rkl appelsiininkuorta raastettuna 2 pkt (à 500 g) tomusokeria 2 rkl kuohukermaa

Appelsiinikinuski 2 dl sokeria 75 g huoneenlämpöistä Pirkka voita 1 dl kuohukermaa 1 rkl appelsiininmehua 1 rkl appelsiininkuorta raastettuna 1/2 tl suolaa

K-Ruoka.fi

Kostutus 11/2 dl appelsiininmehua 2 dl Pirkka appelsiini­ marmeladia Koristelu suklaakonvehteja appelsiininkuorisuikaleita karpaloita (pakaste) kandisokerikeksejä


Etkö ole kakunkoristelun mestari? Se ei haittaa! Appelsiinisen suklaakakun päälle valutellaan kinuskia ihanan huolettomasti.

Kakkupohja 1. Voitele ja jauhota irtopohjavuoka (Ø 20 cm). 2. Vatkaa huoneenlämpöiset munat ja sokerit kuohkeaksi vaahdoksi. 3. Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi ne taikinaan vähän kerrallaan taikinakaapimella sekoittaen. Kaada taikina vuokaan ja tasoita pinta. 4. Paista 175 asteessa noin 30 minuuttia. Anna kakkupohjan jäähtyä. Leikkaa kolmeen osaan. Voikreemi ja täyttäminen 5. Vatkaa huoneenlämpöinen voi yleiskoneella tai sähkövatkaimella kulhossa tasaiseksi, sekoita noin 30 sekuntia. Vatkaa suola ja appelsiinin­ kuori voin joukkoon. Lisää tomuso­ keri pienissä erissä koko ajan pienim­ mällä teholla vatkaten. Lisää kerma kun noin puolet tomusokerista on sekoittunut voin kanssa. Vatkaa pari minuuttia kunnes seos on tasaista. Kaada voikreemi isoon pursotinpus­ siin ja leikkaa kärki auki. 6. Nosta kakun pohjalevy tarjoilu­ lautaselle. Kostuta appelsiinin­ mehulla ja levitä päälle puolet appelsiinimarmeladista. Pursota noin 1/4 voikreemistä pohjan päälle. Täytä seuraava väli samoin. Nosta pinnalle ylin kakkulevy ja levitä sen päälle ja sivuille ohut pinta kreemiä. Tasoita pinta palettiveitsellä. Nosta kakku jääkaappiin noin 20 minuutiksi. 7. Pursota loput kreemistä kakun päälle ja pinnoille. Tasoita ja nosta takaisin jääkaappiin vielä 10 minuutiksi.

Aloita ohuella kerroksella

Parhaimman lopputuloksen ja kauniin pinnan kakkuun saat, kun levität ensin vain ohuen kerroksen voikreemiä koko kakun ympärille. Se sitoo pölisevät sokerikakkumurut paikoilleen. Kun kakku on jähmettynyt, on helpompi levittää kaunis tasainen voikreemipinta koko kakun ympärille.” Sofie Sergelius, ruokatoimittaja

K-Ruoka.fi

Kinuski 8. Mittaa sokeri kattilaan. Kuumenna keskilämmöllä välillä puulastalla sekoittaen, kunnes sokeri on sulanut ja saanut kauniin kullanruskean värin. Sammuta liesi ja siirrä hetkeksi sivuun. Lisää voi noin ruokalusikal­ linen kerrallaan samalla sekoittaen. Sekoita joukkoon kerma, appelsiinin­ mehu ja ­kuori sekä suola. Lämmitä seosta alhaisella lämmöllä tai lieden jälkilämmöllä, kunnes se on tasaista. Anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi. Jos haluat paksumpaa kinuskia, kaada se pieneen astiaan ja nosta jääkaapiin noin 20 minuutiksi. 9. Valuta huoneenlämpöistä kinuskia alas kakun reunoja pitkin lusikan avulla. Koristele kakku.

65


Valikoima vaihtelee kaupoittain.

Joulu on HERKKUSUIDEN JUHLA

Rakastetut Fazer-maut sesonkiin sopivin sekoituksin tekevät koko joulunajasta juhlan arvoisen. Valitse houkuttelevat herkkupakkaukset talven kahvipöytiin, pitoihin ja pukinkonttiin!


Oman kylän kauppa

Kauppa

K-Market Kalanti

Kauppias

Päivi Koistinen

Myymäläpäällikkö Miikka Koistinen

3 kaupan suosikkituotetta Tiihosen leipomon leivät ja pullat Luuholmin torpan perunat Prykmestar-oluet

Myymäläpäällikkö Miikka on seurannut kauppiasäitinsä Päivin jalanjälkiä. Nuorempana Miikka uhosi, ettei varmasti lähde samalle alalle.

Resepti kaupan päälle

Yksi kaipaa juttuseuraa ja toinen sinappireseptiä. K-Market Kalannin asiakkaat luottavat siihen, että henkilökunnan puoleen voi aina kääntyä.

K

auppamme sijait­ see keskellä kylää. Palveluita ei ole paljon, mutta kukka­ kauppa, kirjasto ja muut peruspalvelut löytyvät. Kaupan lähellä on useampi koulu, joten sikäli meininki on vireää. Koululaiset käy­ vät usein ostamassa pientä mättöä. Valikoima on rakentunut asiakkai­ den toiveiden mukaan. Olemmekin sanoneet, että hommaamme tänne vaikka leikkuupuimurin, joskin siitä pitää pyytää ennakkomaksu. Umami­mauste oli vähän aikaa sitten hittituote ja joka paikasta loppu. Saimme kuitenkin metsästettyä hyllyyn toiveiden mukaisen suur­ talouspakkauksen. Eräälle asiakkaal­ le tilasimme valtavia koiranruoka­ säkkejä, jotka eivät edes mahtuneet hyllyyn. Toimme hänelle aina takahuoneesta uuden, kun edellinen

oli päässyt loppumaan. Teemme kaik­ kemme, ettei kyläläisten tarvitsisi lähteä ostoksille keskustaan saakka. Osallistumme mieluusti hyväntekeväisyyteen ja erilaisiin tempauksiin. Kun korona­aika alkoi, kuljetimme vähän aikaa kaikille yli 65­vuotiaille ruoat ilmaiseksi kotiin. Se oli iso ponnistus, mutta saimme todella paljon positiivista palautetta. Mieleen on jäänyt myös eläinsuojelu­ yhdistyksen keräys. Varasimme kassojen läheisyyteen keräyspisteen, johon asiakkailla oli mahdollisuus ostaa lahjoitettavia tuotteita, kuten kissanruokaa. Myös henkilökunta intoutui ostoksille. Meillä on selkeä työnjako: Päivi johtaa ja Miikalla on kaupan veto­ vastuu. Miikka haaveili nuorempa­ na poliisin ammatista, mutta veri veti lopulta kaupan alalle. Olemme todella iloisia siitä, että meillä on

K-Ruoka.fi

mielettömän hyvä henkilökunta. Kaikista näkee, että he tekevät työtä muunkin kuin rahan takia. Tunnem­ me asiakkaamme hyvin, ja he kerto­ vat meille elämästään kaikenlaista vaivaisenluuleikkauksista lähtien. Autamme mieluusti myös ruoan­ laittoon liittyvissä pulmissa. Viime jouluna eräs asiakas kyseli, mitä aineksia sinapin valmistukseen tar­ vitaan sinappijauhon lisäksi. Miikka kävi takahuoneessa tulostamassa sinapinteko­ohjeen, mistä asiakas ilahtui kovasti. Tyytyväinen asiakas on ehdottomasti paras palkinto, jonka tästä työstä voi saada.”

”Jos asiakas toivoo, hankimme tänne vaikka leikkuupuimurin.” 67


Ole varovainen, sillä sula sokeri on polttavan kuumaa.

Uuden vuoden sokeritina Alkavan vuoden ennustukset hoituvat perinteisen tinan sijaan sokerilla. Mikä parasta, nämä tinat voi heittää biojätteeseen!

KATSO VIDEON SOKERITINA TA: VALMISTUKSES / YOUTUBE.COM K-RUOKA

NÄIN PUHDISTAT KATTILAN TINANVALAMISEN JÄLKEEN: Kaada kattila täyteen kuumaa vettä tai kiehauta vesi kattilassa. Näin sokeri liukenee veteen ja puhdistus sujuu helpommin.

1

2

Mittaa kaikille tinanvalajille sokeriannokset (1 dl/hlö) valmiiksi. Täytä iso ja tukeva kulho jääkylmällä vedellä. Ota esille pieni paksupohjainen kattila ja reikäkauha sekä leivinpaperi valmiita tinoja varten.

Kaada sokeri kattilaan ja anna sulaa maltillisella lämmöllä itsekseen tai kattilaa heiluttelemalla. Jos sokeria sekoittelee ennen sulamista, se kiteytyy – anna sokerin siis sulaa rauhassa. Sekoita sulanutta sokeria tarvittaessa puulastalla. Odota, kunnes sokeri on saanut väriä.

3

Kaada kuuma sokeri reippaasti kylmään veteen ja nosta välittömästi pois reikäkauhalla. Voit tehdä desistä sokeria myös pienempiä tinoja, mikäli kaadat massan veteen parissa erässä. Kattilaa ei tarvitse puhdistaa välissä. Aseta valmiit tinat talous- tai leivinpaperin päälle kuivumaan. Mikäli sokeritinat alkavat pehmetä, laita valmiit tinat odottamaan pakastimeen.

68

4 ÄLÄ SÄIKÄHDÄ: Kylmään veteen kaadettaessa sokeri saattaa hieman kuohahtaa.

K-Ruoka.fi

Tulkitkaa tinat varjoteatterina etsien varjoista hahmoja ja merkityksiä tulevaan vuoteen. Varjoteatteri onnistuu parhaiten valkoista seinää vasten tehokkaan taskulampun avulla.


Varma nakki

Resepti niihin hetkiin, jolloin tekisit mieluummin jotain ihan muuta kuin kokkaisit.

Tämän luottoreseptin tulet kaivamaan esiin vuodesta toiseen.

Osta

Atria Wilhelm Werneri luonnonkuorinakki 360 g

Täydellinen perunasalaatti 4 annosta, 30–60 min, 2,70 € / annos*

1 kg Pirkka yleisperunoita (keltainen pussi) 1–2 (100 g) suola- tai maustekurkkua 1 (150 g) vihreä omena (esim. Granny Smith) 75 g kevätsipulia 1 prk (50 g/35 g) Pirkka kapriksia Kastike 2 prk (à 150 g) Pirkka crème fraîchea (ranskankerma, 18%)

1 dl Pirkka kevytmajoneesia 11/2 rkl Pirkka Dijon-sinappia 1 rkl sitruunanmehua 1 tl juoksevaa hunajaa 1/4 tl mustapippuria ripaus suolaa Lisäksi 1 pkt (360 g) Atria Wilhelm Werneri -nakkeja persiljaa tai ruohosipulia 1. Keitä perunat suolatussa vedessä. Kaada vesi pois ja

anna jäähtyä. Kuori ja kuutioi perunat. Kuutioi suolakurkut ja kuorittu omena. Hienonna kevätsipuli. Valuta kaprikset. Pane salaattiainekset kulhoon. 2. Sekoita kastikkeen ainekset. Sekoita kastike kahdella lusikalla nostellen salaatin joukkoon. Kaada valmis perunasalaatti tarjoilukulhoon. Anna maustua jääkaapissa ennen tarjoamista. Hienonna

K-Ruoka.fi

Pirkka suomalainen yleisperuna 1 kg

pinnalle persiljaa tai ruohosipulia. 3. Kuumenna nakit pannulla paistamalla tai höyryttämällä. Tarjoa nakit perunasalaatin kanssa.

69


Mehevä Atria Joulukana on maustettu rakuunalla, neilikalla ja appelsiinilla ja se kruunaa vaivattomasti joulupöydän. Muista myös Atrian herkulliset joululaatikot.


Seuraava numero ilmestyy 26.1.2022

Virtaa päivään!

Ruoat, jotka pitävät virkeänä ja kylläisenä koko päivän.

Tehty jaettavaksi Ihanat levypizza, possutacot ja mokkapalafudge.

Superhelpot aamiaiset Äkki-

lähtijälle, aamuvirkulle ja nautiskelijalle.

K-Ruoka.fi

71


iAppelsiinatti sipulisraesleapti Katso .fi tai K-Ruoka ovellus. K-Ruoka-s


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.