Pääkirjoitus Olemme eläneet Salossa suuren rakennemuutok-
Syksy
sen aikaa ja taloudellinen kireys on ollut jutun ai-
opistolla kävimme kuuntelemassa yhteistyökump-
heena monella tapaa myös Klubitalollamme. Jokai-
panimme Omaiset mielenterveystyön ry:n järjestä-
sella on tuttuja, ystäviä, perheitä, joissa työttömyys
mää luentosarjaa. Sarja on koostunut seitsemästä
ja taloudellinen ahdinko ovat arkipäivää. Monella
eri psykologianluennosta punaisena lankana ihmis-
mielenterveyskuntoutujalla on huoli omasta tulevai-
suhteet ja elämäntaidot. Lisäksi Klubilla on viikoit-
suudestaan, hoidosta ja sen riittävyydestä. Silloin
tain
kun yhteisöä kohtaa iso katastrofi yhteisön pitäisi
kuulijoita.
kyetä vastaamaan tilanteeseen ja tiivistää rivejään,
ovat
työsuojelun
koulutuspainotteinen.
luento,
joka
on
Kansalais-
kerännyt
paljon
siinä myös ollut juhlaa. Tätä kirjoittaessani seinille,
maailmaansa siitä mikä on tärkeää. jäsenet
ollut
Jos elämässämme on ollut koulutusta ja työtä, on
ihmisten auttaa toinen toistaan ja muokata ajattelu-
Klubitalon
on
kattoon ja oviaukkoihin ilmaantuu mitä pelottavim-
heilahdelleet
omien
pia koristeita Halloween-juhlaa varten ja siitä onkin
hoi-
tosuhteidensa kanssa taholta toiselle, mutta yksi
hyvä
on pysynyt ja se on Klubitaloyhteisö. Olemme kulu-
kautta Joulun viettoon. Kun katson tätä tekemisen
neena vuonna kokeneet paljon ja nyt vuoden lop-
meininkiä, en tiedä onko juhlissa parasta itse juhlat
pupuolella voin todeta yhteisömme olevan tiiviimpi
vai niitten järjestely. Mukavaa tuntuu kaikilla ole-
ja vahvempi kuin alkuvuonna.
van.
Palasin alkuvuodesta äitiyslomalta ja ainoat huo-
Ensi vuosi tuo uudet tuulet ja niistä enemmän seu-
lenaiheeni kohdistuivat lapseni pärjäämiseen päi-
raavassa lehdessä, nyt on helppoa taputtaa itse-
väkodissa ja siihen miten itse saisin oman arkeni
ään ja koko työyhteisöä olalle ja todeta, että taas
järkevästi pyörimään työn ja kodin välillä. Työhön
on yksi hyvä eletty vuosi takanapäin. Hyvin olem-
paluusta en ollut huolissani
miksi olisin ollut?
me pärjänneet ja vuodessamme on ollut paljon on-
Minua odotti ihana yhteisö. Tiesin, että olin hyväk-
nistumista, iloa ja pikku ripaus surua ja haasteita-
sytty ja työpanostani yhteisön eteen kaivattiin. Mi-
kin. Vuosi on ollut kaikin puolin elämänmakuinen.
nulla
Kiitos siitä teille!
ei
ollut
epävarmuutta
–
siitä
ettenkö
löytäisi
paikkaani ja ettenkö olisi tärkeä yhteisöni jäsen. Kuinka
moni
voi
käsi
sydämellä
sanoa
ARMORIKASTA
samaa
voi hyvin, kun hänellä on asiat hyvin kotona ja töissä. Huhtikuussa muutimme uusiin toimitiloihin. Varmoja emme olleet onko tilat toimivammat, mutta varmoja olimme siitä, että yhteisöämme auttaa neljännen työntekijän palkkaaminen. Nykyisissä tiloissa on
halvempi
joten
pystyimme
pitämään
Mervin puolipäiväisenä keittiöyksikössä. Toiveissa on toimen muuttaminen kokopäiväiseksi ensi vuonna. Vaikeassa
taloudellisessa
tilanteessa
työnantajat
Salon seudulla eivät ole lämmenneet ajatukselle siirtymätyöpaikasta ja haasteenamme on ollut kehittää Klubilla työelämänvalmennusta. Töistä kiinnostuneet ovat voineet harjoitella työelämän pelisääntöjä
Salakarien
hevostilalla
hiljentyä
Itsenäisyyspäivän
VAPAHTAJAMME
SYNTYMÄ-
JUHLAA JA LUANNIKASTA VUOTTA 2014! -Jenni
omasta työpaikastaan. Hyvä, noin moni! Ihminen
vuokra
kunnioittavasti
FARMI-
projektissa. Lannan luonti ja ulkotyöt kauniissa ympäristössä eläinten keskellä on ollut mahtava kokemus monelle. Fyysinen työ siistin sisätyön rinnalla on tuntunut myös ohjaajista hyvältä.
3