Siirtolapuutarha 2/2021

Page 15

PALSTOILLA TAPAHTUU

JOENSUUN LINNUNLAHTI

ME SIIRTOLAPUUTARHURIT TEKSTI PIRJOLIISA LAURÉN / KUVA TEUVO MYLLER

Teuvo Myllerillä ja Lisa Korpelaisella on siirtolapuutarhamökki Joensuun Linnunlahdella. Teuvo on yrittäjä ja valokuvauksen harrastaja ja on julkaissut useita valokuvakirjoja. Liisa on taiteilija, opettaja ja taidehistorian tutkija. Molemmat ovat pitäneet lukuisia näyttelyjä.

KAUANKO OLETTE OLLEET SIIRTOLAPUUTARHUREITA?

Toistakymmentä vuotta. Meillä oli vähän aikaa kummallakin oma mökki, mutta myimme toisen pois, yksi mökki riittää, Teuvo Myller vastaa. MIKSI HANKITTE SIIRTOLAPUUTARHAMÖKIN?

Asumme omakotitalossa vajaan kilometrin päässä. Omakotitalomme tontti on pieni, eikä siinä ole kasvimaata, mikä oli yksi syy, että hankimme siirtolapuutarhapalstan. Kun ostimme mökin, se oli aika huonossa kunnossa ja tekemistä riitti. Ensimmäisenä kesänä puhdistimme tontin vanhoista kasveista ja laitoimme uudet mullat ja ruohonsiemenet. Istutimme omenapuun ja vadelmaa ja kasvimaalle perunaa, porkkanaa, sipulia ja tilliä. Maalasimme mökin ulkopinnat, paneloimme sisältä, puulattia hiottiin ja lakattiin ja eteisen laipiota nostettiin. Rakensimme myös ulkoterassin, jossa on mukava kahvitella ja pitää paussia. Toisena kesänä istutimme luumupuun ja pari kirsikkapuuta. Rakensimme myös kasvihuoneen ja pienen aitan. Kasvihuoneessa olemme kasvattaneet tomaattia ja kurkkua, pienissä määrin olemme kokeilleet muun muassa chiliä. Meillä on kaksi lämpökompostia, joista kasvit saavat ravintoa, emmekä käytä juuri muita lannoitteita. Omat tomaatit ovat aivan

Lisa Korpelainen maalaa ikonien lisäksi akvarelleja ja tekee silkkimaalausta. Teuvo Myller on valokuvannut luontoa yli neljäkymmentä vuotta. Hän harrastaa karaokea kilpailutasolla.

eri makuisia kun kaupasta ostetut. Kun mökki ja tontti oli rempattu, oli aika juhlia. Kutsuimme mökkinaapurit ja muutaman ystävän. Illan aikana lausuttiin runoja, tanssittiin ruohikolla, syötiin, juotiin ja laulettiinkin. Mökin hankkimisen jälkeen ei ole ollut vapaa-ajan ongelmia. MIKÄ ON YLLÄTTÄNYT MÖKILLÄ ILOISESTI?

Mökkielämä on hyvää vastapainoa työlle. Harrastan valokuvausta ja videokuvausta, ja mökillä ja puutarhassa on paljon kuvattavaa. Lisa saa niin ikään mökillä paljon ideoita työhönsä. Hän on valmistanut oman reseptin mukaan yrttiteetä, ja hän kasvattaa puutarhassa yrttejä. 15

MITÄ SIIRTOLAPUUTARHA TEILLE MERKITSEE?

Alueemme 84 mökkiläisestä suurin osa on varttuneita ihmisiä. Joka kesä on muutama mökki myynnissä, ja pikkuhiljaa yhdistykseemme tulee uusia ja nuorempia jäseniä. Meillä on yhteinen keskusmaja, jossa pidetään kokouksia, kahvitellaan ja järjestetään juhlia. Elokuussa on Venetsialaiset, jolloin pihat on valaistu ja alueelle tulee ihmisiä ihastelemaan. Halukkaat voivat esitellä vierailijoille mökkiään ja tonttiaan. Siirtolapuutarhallamme on myös oma rantasauna Pyhäselän rannalla, ja siellä on uimapaikka. Jokainen mökkiläinen lämmittää kesällä saunan vuorollaan. Syksyllä, kun vesihanat suljetaan, toiminta hiipuu talveksi. ✖


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.