Sotahuuto 2024/04

Sivut 20–25

Majuri Pirjo Mikkonen: Herran armossa kaikki on mahdollista

Sivut 14–25

Rakastu Raamattuun

Sivut 8–12

Ekumenia on yhteyttä ja rakkautta

Sotahuuto n Huhtikuu 2024

Kesäleirit 2024

1. 10.–14.6.

2. 17.–20.6.*

3. 24.–28.6.

4. 1.–5.7.

5. 8.–12.7.

6. 15.–19.7.

NuOrTeNLeIrI

Kesäleirit järjestetään Nummelan lomakodissa.

Leirit 1, 3–6 on suunnattu 4–11-vuotiaille (hinta 180 euroa/viisi päivää) ja leiri *2 12–15-vuotiaille nuorille (hinta 150 euroa/neljä päivää). Hintaan sisältyy majoitukset ja ateriat. Lastenleirille on mahdollisuus osallistua myös päiväleiriläisenä. pelastusarmeija.fi/lomakoti

Tässä numerossa

”Kaikki, mitä teemme, on laitettu rukouksen alle. Rukoilemme Pyhän hengen johdatusta, että teemme oikeita asioita. Ihmisinä olemme erehtyväisiä.” Suomen Ekumeenisen neuvoston pääsihteeri Mayvor Wärn-Rancken, sivut 8–12

toimiTukselTa erilaisina – mutTa samanlaisina –yhdessä

Huhtikuun lehtemme teemana on ekumenia – kristillisten kirkkojen välinen ykseys ja yhteys. Kirkko on vireä 2000-vuotias, vaikkakin sen ruumiissa on siellä täällä pientä kolotusta. Kellä meistä ei olisi! Kun lukee kirkkohistoriaa, on oikeastaan ihme, miten kristikansa on kaiken keskellä säilyttänyt yhteyden toistensa kanssa, vaikka kirkko koostuukin tänä päivänä monista eri sirpaleista.

Eräs hengellinen laulu kiteyttää tämän mainiosti: ”Liekkejä on monta, valo vain yksi. Hän on Jeesus Kristus.” Kaiken monimuotoisuuden keskellä kirkolla on vain yksi pää ja yksi johtaja – Jeesus Kristus. Yhdessä saamme olla kertomassa ilosanomaa, palvelemassa lähimmäisiämme sekä nostamassa esille tärkeitä asioita.

Suomen ekumeenisen neuvoston pääsihteeri Mayvor Wärn-Rancken kertoo neuvoston laajasta työstä sekä siitä, kuinka hän vähän yllättäen tuli valituksi pääsihteeriksi.

Territorion johtaja everstiluutnantti Saga Lippo kirjoittaa ekumeenisesta Rakastu Raamattuun -sivustosta sekä rohkaisee tarttumaan Raamattuun, tuohon kristittyjen yhteiseen pyhään kirjaan, joka on kokonainen kirjasto täynnä aarteita.

Tässä numerossa julkaistava Pelastusarmeijan kenraalin pääsiäisviesti muistuttaa meitä siitä, että kaiken sen keskellä mitä tapahtuu, Jumalalla on aina viimeinen sana. Hän pitää kristillisen kirkonkin kasassa.

Jeesuksen sanoin: ”Minä rukoilen, että he kaikki olisivat yhtä... jotta maailma uskoisi sinun lähettäneen minut.” (Joh.17:21)

Kati Kivestö kapteeni vastaava toimittaja

miten olemme onnisTuneet?

Olemme kiinnostuneita kuulemaan, mitä mieltä olet lukemastasi lehdestä. Lähetä meille niin ruusuja kuin risujakin. Voit myös tehdä ehdotuksia aiheista, joista haluaisit tulevaisuudessa lukea.

Lähetä palautteesi osoitteeseen: sotahuuto@ pelastusarmeija.fi

tässä kuussa

Pelastusarmeijan johtajat nostavat tärkeitä ja ajankohtaisia asioita valokeilaan

YhtenäisyYtTä monimuoToisuudesta

Helmikuussa vierailin aviomieheni kanssa Porvoon Pelastusarmeijassa. Sunnuntaikokouksen jälkeen teimme pienen kierroksen kaupungilla ja kävimme sisällä kauniissa vanhassa luterilaisessa kirkossa. Kaikkialla maailmassa pienissä ja suurissa kaupungeissa, jopa kylissä, on vähintään yksi kirkko. Ihmiset käyvät kirkossa joko jumalanpalveluksessa tai katsomassa sitä nähtävyytenä. Sekä uskovat että muut ihmiset yhdistävät kirkot Jumalaan.

On kiinnostavaa, että kreikan sana ecclesia, joka käännetään kirkoksi, ei koskaan viitannut rakennukseen. Jeesus käytti sitä sanaa kolme kertaa Uudessa testamentissa Matteuksen testamentissa puhuessaan Häneen uskovien ryhmistä. Uudessa testamentissa ei ole selkeää kuvausta siitä, mitä kirkko on. Monia vertauksia kuitenkin löytyy. Tunnetuimpia ovat Ruumis, Viiniköynnös ja oksat, Kaupunki vuorella, Suola, Perhe. Nämä vertaukset kertovat Jumalaan uskovien yhteisöistä, joiden ihmisiä yhdistää turvautuminen Jumalaan, jotka auttavat toisiaan ja vaikuttavat ympäröivään maailmaan rak-

kauden ja armon kautta. Jokaisella uskovalla on oma tehtävänsä ja paikkansa kirkossa. Kaikki ovat tärkeitä, Jumala ottaa jokaisen vastaan!

Ensimmäisessä kirjeessään korinttilaisille apostoli Paavali kirjoitti, että uskovan ruumis on paikka, jossa Jumalan Henki elää. Jokainen uskova on elävä temppeli, Jumalan kirkko. Kristittyjä on niin paljon, ja olemme kaikki niin erilaisia. On monenlaisia kirkkoja ja niiden sisällä monenlaisia uskonnollisia yhdyskuntia. Näin asiat ovat nyt, tällaista se oli Uudessa testamentissa ja näin on ollut kautta aikojen. Se on luonnollista, koska kirkot koostuvat ihmisistä, ja ihmiset ovat keskenään niin erilaisia. Monimuotoisuus on etu, koska kuka tahansa voi löytää kirkon, jossa viihtyy ja voi palvoa Jumalaa itselleen sopivimmalla ja miellyttävimmällä tavalla.

Kun näemme kirkkorakennuksen, voimme ihailla sen kauneutta. Muistetaan kuitenkin, että jokainen meistä on myös kaunis Jumalan temppeli, jos vain uskomme Jeesukseen!

”Jokaisella uskovalla on oma tehtävänsä ja paikkansa kirkossa. Kaikki ovat tärkeitä, Jumala ottaa jokaisen vastaan!”

Anna Kotrikadze majuri naistyön sihteeri

Kenraalin pääsiäistervehdys

Pääsiäisen viimeinen sana

Jeesuksen ristiinnaulitsemisen ja ylösnousemuksen tapahtumiin liittyvät keskeiset henkilöt eivät olleet juuri mistään samaa mieltä, mutta yhdestä asiasta he olivat yksimielisiä: Jeesuksen tarina oli päättynyt.

Pontius Pilatus

Pontius Pilatus uskoi, että hänellä oli viimeinen sana kaikissa oman hallintoalueensa asioissa. Kyseessä oli levoton osa Rooman valtakuntaa, mutta vaikka olosuhteet olivat haastavat, Pilatus piti auktoriteettiaan kiistämättömänä. Jos hän päätti, että viattoman miehen pitää kuolla rauhan ylläpitämiseksi, olkoon niin. Hän luovutti Jeesuksen ristiinnaulittavaksi, ja usein esitetty tappava teatteri, ristille naulitseminen, toteutettiin hänen käskystään.

Kun Pilatus sai tiedon Jeesuksen kuolemasta, hän antoi uskonnollisille johtajille viimeiset ohjeet. ”Pilatus vastasi heille: ’Saatte vartioväkeä. Menkää ja järjestäkää haudan vartiointi niin hyvin kuin taidatte.’”(Matt. 27:65). Jeesuksen hauta oli lukittu kolmella tavalla: eteen oli vieritetty suuri kivi, virallinen sinetti toimi vahvana varoituksena ja aseistetut vartijat varmistivat, ettei kukaan häirinnyt hautaa. Pilatus oli varma, että hän määräsi Jeesuksen tarinalle päätöksen.

Maria, Jeesuksen äiti

Maria, Jeesuksen äiti, tiesi millaista on katsoa läheisen ihmisen kärsimystä. Hän näki Jeesuksen vastustajien määrän kasvavan ja pelkäsi varmasti joka päivä, että jotain kauheaa tapahtuisi. Lopulta Jeesuksen mahtavat viholliset hyökkäsivät häntä vastaan. Jeesuksen pidätyksen jälkeen huhut tämän sietämästä pahoinpitelystä, kidutuksesta ja nöyryytyksestä alkoivat luultavasti kiertää. Marian on täytynyt tuntea avuttomuutta, olla murtunut tietäessään, että hänen poikansa koki sellaista tuskaa. Maria olisi antanut oman elämänsä pelastaakseen hänet, mutta se ei ollut mahdollista. Jeesuksen äiti ei voinut tehdä muuta kuin seistä vierellä katkeraan loppuun saakka, ei halunnut poikansa olevan yksin viimeisten kivuliaiden hetkien aikana. Hän oli ristin äärellä, kun Jeesus veti viimeisen henkäyksensä (Joh. 19:25). Toivonsa menettänyt Maria oli varma, että tämä tuskallinen kuolema oli Jeesuksen tarinan viimeinen luku.

Pietari

Pietari tiesi, että hänen evankelioimistyönsä oli ohi; itse asiassa hän tiesi, ettei ansainnut jatkaa sitä. Hänhän oli kieltänyt Jeesuksen ei yhtä, ei kahta, vaan kol-

me kertaa. Juuri kun Jeesus tarvitsi häntä eniten, hän oli epäonnistunut. Kun kukko kiekui, Pietari muisti, mitä Jeesus oli sanonut: ”Ennen kuin kukko laulaa, sinä kolmesti kiellät minut.” Hän meni ulos ja puhkesi katkeraan itkuun (Matt. 26:75). Pietari ei ollut ennen tuntenut samanlaista toivottomuutta. Hän oli luvannut ystävälleen ja opettajalleen, että vaikka muut kieltäisivät tämän, hän ei koskaan niin tekisi, eikä Pietarin murtumiseen ollut tarvittu kuin yksi sinnikäs palvelustyttö. Kieltäessään Jeesuksen Pietari oli menettänyt palvelutyönsä, joka oli ollut hänen koko elämänsä viimeiset kolme vuotta. Ystävänsä julkisen ristinkuoleman myötä ja kiistettyään olevansa yksi hänen opetuslapsistaan Pietari uskoi oman osuutensa Jeesuksen tarinassa olevan päättynyt.

Tarina ei ollut lopussa Mutta Jeesuksen tarina ei ollut lopussa. He kaikki unohtivat hyvin tärkeän asian: Jumala saa aina viimeisen sanan.

Tuona ensimmäisenä pääsiäisaamuna, kun kaikki kuvittelivat Jeesuksen kertomuksen päättyneen, taivaallinen isä kirjoitti sen tärkeimmän luvun. Suuri kivi vieritettiin syrjään, sinetti murrettiin ja

vartijat pelästyivät suunniltaan (Matt. 28:2–4). Kaikki tämä todisti, ettei kukaan ihminen tai maallinen vallanpitäjä voi estää Jumalaa sanomasta viimeistä sanaa. Jeesus oli noussut ylös, herännyt eloon, ja tuon väkevän totuuden myötä kaikki oli muuttunut. Pilatus ja hänen käskynsä eivät määränneet Jumalan Pojan tai hänen seuraajiensa kohtaloa. Maria ymmärsi, ettei hänen poikansa kuolema ollut loppu, vaan osa suurta kertomusta Jumalan vahvasta armosta ihmiskuntaa kohtaan. Myöhemmin Pietarikin havaitsi, että hänen kieltämisen jälkeinen evankeliointityönsä oli merkittävämpää kuin hän olisi uskaltanut toivoa tai kuvitella (Joh. 21:15–19).

Jumalalla on viimeinen sana Ehkä sinun elämässäsi on juuri nyt haastavia tilanteita. Ole varma tästä: Jumalalla on viimeinen sana, eikä mikään vihollinen tai olosuhde pysty vastustamaan kaikkitietävän Jumalan sanaa.

Ehkä joku läheisesi kärsii, ja sinusta tuntuu, ettet pysty helpottamaan hänen tuskaansa tai parantamaan hänen haavojaan. Muista, että Jumalalla on viimeinen sana, ja se sana tulee olemaan täynnä armoa ja toivoa ja lopullinen voitto.

Ehkä tunnet Pietarin tavoin, ettet ansaitse enää tehdä Jumalan työtä. Mahdollisesti joskus hylkäsit hänet ja ajattelet nyt, että hän on hylännyt sinut. Ole varma tästä: Jumalalla on viimeinen sana, ja se tulee olemaan palauttamisen ja uudistumisen sana. Kuka tietää, ehkä Pietarin tavoin huomaat, että vaikuttavin työsi on vielä edessäpäin.

Rukoilen sinun ja koko Pelastusarmeijan puolesta, että tämä pääsiäinen julistaisi jälleen, että Jeesuksen tarina ei ole päättynyt ja että Jumalalla on aina viimeinen, voitokas sana. Se tulee olemaan voitonriemuinen sana, joka muistuttaa meille, että Jumala on suurempi kuin mikään häntä vastustava vihollinen. Se tulee olemaan voimakas armon ja toivon sana sydämensä särkeneille ja haavoittuneille. Se tulee myös olemaan virvoittava sana, joka muistuttaa meitä siitä, ettei mikään synti ole suurempi kuin hänen vapauttava armonsa.

Jumala saa viimeisen sanan, ja se tulee olemaan voiton sana!

Hyvää pääsiäistä, ja Jumala siunatkoon sinua.

kenraali

Pelastusarmeijan kansainvälinen johtaja

Kuvitus: Romolo Tavani

Lyndon Buckingham

ekumenia on yhteyTtä ja rakkautTa

suomen ekumeeninen neuvosto edistää

kristillistä ykseyTtä ja yhteyTtä maassamme

Suomen Ekumeeninen Neuvosto (SEN) on maassamme toimivien kirkkojen, kristillisten yhteisöjen ja seurakuntien yhteistyöelin. Pelastusarmeija on ollut osa tätä yhteyttä vuosikymmenten ajan.

Puhumme Suomen Ekumeenisen Neuvoston pääsihteerin Mayvor Wärn-Ranckenin kanssa ekumeniasta, SEN:n toiminnasta ja tavoitteista, ja hänen omasta elämänpolustaan, joka on johdattanut hänet tähän mielenkiintoiseen tehtävään.

Sana ekumenia tulee kreikan kielen sanasta ” oikoumene” ja tarkoittaa koko asuttua maailmaa. Jumala on kaikkialla luomassaan maailmassaan ja ekumenian lähtökohta on yhteydessä ja rakkaudessa. Se on Jumalan elämää antava lahja.

Suomen Ekumeeninen Neuvosto on erilaisten kristillisten kirkkojen ja järjestöjen yhteistyöelin, joka tekee myös vaikuttamistyötä yhteiskunnassa. Siihen kuuluu 11 jäsentä, viisi tarkkailijajäsentä ja 29 kumppanuusjärjestöä. Pelastusarmeija on yksi jäsenistä.

Suomen Ekumeenisen Neuvoston toiminta perustuu Jeesuksen rukoukseen Joh. 17:21: ”Minä rukoilen, että he kaikki olisivat yhtä, niin kuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa. Niin tulee heidänkin olla yhtä meidän kanssamme, jotta maailma uskoisi sinun lähettäneen minut.”

– Tähän perustaen teemme työtä kristittyjen ykseyden ja yhteyden puolesta. Voimme yhdessä todistaa, palvella ja rukoilla Kristusta – riippumatta siitä, minkälaisia kristillisiä perinteitä ja oppeja seuraamme. Yritämme saada kristittyjen äänen ja näkökulman esille yhteiskun-

nassa, avaa SEN:n pääsihteeri Mayvor Wärn-Rancken toiminnan missiota.

Yksilötasolla ekumenia toteutuu hedelmällisesti tutustumalla toistensa perinteisiin ja tapoihin.

– Tapahtumaviikkojen yhteisiin tilaisuuksiin on esimerkiksi helppo mennä. Kun tutustuu toisen kirkkokunnan toimintaan, se vähentää ennakkoluuloja. Meillä on Suomessa hyvin rikas kristillinen kenttä. Rakkaus Kristukseen yhdistää meitä. Vaikka perinteemme ja tapamme voivat olla erilaisia, voimme silti kokea syvää hengellistä yhteyttä, Mayvor kehottaa.

SEN on kaksikielinen ja osa kansainvälistä ekumeenista kenttää toimien jäsenenä ja kumppanina monissa kansainvälisissä yhteyksissä. Se on yksi maailman vanhimmista kansallisista ekumeenisista neuvostoista. Neuvosto perustettiin vuonna 1917 World Alliance -liikkeen osana. Vuonna 1933 siitä tuli Suomen Yleiskirkollinen Toimikunta ja vuonna 1963 Suomen Ekumeeninen Neuvosto. Ekumeeninen neuvosto sai ensimmäisen päätoimisen pääsihteerin ja oman toimiston vuonna 1971. Mayvor WärnRancken on toiminut pääsihteerinä vuodesta 2020.

– Pitkä historiamme näkyy tahdossamme vaalia ekumeniaa. Monesti otamme tämän itsestäänselvyytenä. Haluamme edistää ekumeniaa niin, että myös tulevat sukupolvet pääsevät siitä nauttimaan, Mayvor toteaa.

Monipuolista toimintaa

Suomen Ekumeeninen Neuvosto on sekä keskustelufoorumi, toimeenpaneva järjestö että asiantuntijaelin. SEN järjestää esimerkiksi koulutuksia ja seminaareja sekä toimii apuna jäsenille ja kumppaneille asiantuntijana ja kontaktien mahdollistajana.

– Meillä on laajat yhteydet moniin ekumeenisiin toimijoihin, pääsihteeri Mayvor toteaa.

SEN:n toiminta pyörii pääasiallisesti jaostojen kautta. Neuvoston jäsenillä, tarkkailijoilla ja kumppanuusjärjestöillä on mahdollisuus nimetä edustajansa jaostoihin, jotka toimivat ekumenian ydinalueilla. Jaostotoiminta antaa jäsenistölle mahdollisuuden luoda verkostoja ja jakaa osaamista yli kirkkokuntarajojen. Jaostoja on seitsemän: Kasvatusasioiden jaosto, Nuorisojaosto, Paikallisekumenian jaosto, Teologisen ja opillisen keskustelun jaosto,

Suomen Ekumeenisen Neuvoston toiminnassa on monia vuosittaisia kampanjoita, kuten ekumeeninen vastuuviikko, kristittyjen ykseyden rukousviikko ja Rakastu Raamattuun -kampanja. Vastuuviikon (tunnus vasemmalla) teemana on tänä vuonna ”Luotuja Jumalan kuvaksi”.

Yhdenvertaisuusjaosto, Yhteiskunnallisten kysymysten jaosto ja ruotsinkielinen Sektionen för finlandssvensk ekumenik. Jaostot seuraavat oman osaamisalansa keskusteluja, tuottavat jäsenistölle koulutuksia, tapahtumia ja aineistoja, vastaavat lausuntopyyntöihin ja laativat taustamateriaaleja ja kannanottoja ajankohtaisiin asioihin yhdessä toimiston kanssa.

Pelastusarmeija on hyvin edustettuna eri jaostoissa. Jäsenemme ovat Kasvatusasioiden jaostossa kapteeni Kaisu Leino, Paikallisekumenian jaostossa majuri Toni Penttinen, Teologisen ja opillisen keskustelun jaostossa kapteeni Kati Kivestö, Yhdenvertaisuusjaostossa everstiluutnantti Saga Lippo ja yhteiskunnallisten kysymysten jaostossa majuri Tero Saajoranta

”Haluamme olla SEN:n aktiivinen jäsen ja työskennellä yhdessä toisten kristittyjen kanssa niiden asioiden eteen, jotka koemme tärkeäksi”, Pelastusarmeijan komentaja, everstiluutnantti Saga Lippo kertoo asiaa tiedustellessani.

– Pelastusarmeija on hyvin mukana ekumeenisissa tapahtumissa, ja olemme saaneet teiltä aina positiivista vastakaikua. Everstiluutnantti Saga Lipon kanssa olemme tunteneet myös pitkään, ja hyvät henkilökohtaiset suhteet edistävät yhteistyötä. Pelastusarmeija on hyvin yhteistyökykyinen jäsen, ja aktiivinen niin paikallisesti, kansallisesti kuin kansainvälisestikin. Arvostan työtänne suuresti, Mayvor kiittää.

Vuosittaisia kampanjoita

Suomen Ekumeenisen Neuvoston vuosikelloa täydentävät lukuisat yhteiset ekumeeniset tapahtumat. SEN koordinoi tapahtumia ja tuottaa materiaaleja, jotka

jäsenistö saa käytettäväksi järjestämiinsä tapahtumiin.

Tammikuussa vietetään Suomessa kansallista kristittyjen ykseyden rukouspäivää ja lokakuussa rauhan, ihmisoikeuksien ja kansainvälisen vastuun rukouspäivää. Tasavallan presidentti on allekirjoittanut näihin rukouspäiväjulistukset. Julistus luetaan kirkoissa jumalanpalveluksen yhteydessä tai muussa tapahtumassa.

– Nämä rukouspäivät kannustavat rukoilemaan ja toimimaan oikeudenmukaisuuden ja sovinnon puolesta. Meillä on rukouspäivän työryhmä, joka valmistaa rukouspäivien julistukset yhteistyössä presidentin kanslian kanssa. Tähän asti kaikki presidentit ovat aina allekirjoittaneet nämä julistukset. Tämä on hyvin erityistä. Nyt kun meillä on uusi presidentti, meidän on tiedusteltava, haluaako hän jatkaa perinnettä. Tämä on ollut yli 400-vuotinen perinne Ruotsin kuninkaan ajoilta, joten toivotaan parasta, Mayvor sanoo hymyillen.

Kristittyjen ykseyden rukousviikossa on mukana 120 maata, ja Kirkkojen maailmanneuvosto kokoaa materiaalin. Eri vuosina se tulee eri maasta, tänä vuonna vuorossa oli Burkina Faso.

– He halusivat tuoda esiin lähimmäisenrakkauden. Se on mielenkiintoista, sillä kristillisillä kirkoilla on siellä hyvin vaikeaa. Mutta nämä vaikeudet ovat saaneet aikaan sen, että heille yhteistyö ja yhdessä vaikuttaminen, rukous ja todistaminen on todella tärkeää.

Tammikuussa on vietetty myös Rakastu Raamattuun -kampanjaa. Toiveena on, että tämä pysyy vuosittaisena tapahtumana.

– Se on ekumeeninen kampanja, joka haluaa innostaa ihmisiä lukemaan henkilökohtaisesti Raamattua hartauskir-

jana ja pienryhmissä seurakunnissa. Tätä ovat yhdessä toteuttamassa Suomen Ekumeeninen Neuvosto, Raamatunlukijain Liitto, Suomen Evankelinen Allianssi ja Suomen lähetysneuvosto. Tämä tapahtuu samanaikaisesti rukousviikon kanssa. Se on luontevaa, sillä rukoilu ja raamatunluku kulkevat hyvin käsi kädessä, Mayvor sanoo. Rakastu Raamattuunsivuille on koottu materiaalipankki, jota voi käyttää hyödyksi ympäri vuoden.

Syksyllä on puolestaan Luomakunnan aika -tapahtuma, joka on kansainvälinen ekumeeninen aloite kirkkojen rukousjaksosta luomakunnan ja sen varjelemisen puolesta. Ajankohdaksi on vakiintunut 1.9.–4.10. Se perustuu ortodoksisen kirkkovuoden luomakunnan päivään 1.9. ja läntisen kirkkovuoden Franciscus Assisilaisen muistopäivään 4.10.

– Jumala on luonut maailman, ja meidän tulee työskennellä luomakunnan puolesta, jotta tulevillakin sukupolvilla on tämä maailma, joka on meidän kaikkien ihmisten koti. Jo luomiskertomuksessa sanotaan, että meidän ihmisten tulisi pitää huolta ja kantaa vastuuta maailmastamme.

Lokakuussa vietetään myös Lähetyspyhää, jota seuraa Vastuuviikko. Vuoden 2024 Vastuuviikko toteutetaan 20.–27.10. teemalla ”Luotuja Jumalan kuvaksi”. Tämän vuoden erityisenä johtoajatuksena on eriarvoisuuden vähentäminen. Tässä yhteydessä YK:n päivänä 24.10. vietetään myös aiemmin mainittua Rauhan, ihmisoikeuksien ja kansainvälisen vastuun rukouspäivää.

Globaali vastuu

Eriarvoisuuden vähentäminen ja globaali vastuu näkyykin Suomen Ekumeenisen

Neuvoston tämän vuotisessa strategisessa painopisteessä, joka on ”kansainvälinen ekumenia ja globaali vastuu”.

Viime aikoina SEN on saanut kaksi uutta kumppanuusjärjestöä, mistä neuvosto on hyvin tyytyväinen ja otettu. Pääsihteeri kertoo toiveistaan laajenemisen suhteen:

– Suomessa toimii tällä hetkellä lukuisia maahanmuuttajakirkkoja, jotka eivät ole virallisia kirkkokuntia. Heidän tavoittamisensa ja mukaan pääsynsä olisi uusi avaus, jota meidän on työstettävä. Suomi on nykyään monikulttuurinen maa ja olisi hyvä, että myös he saisivat kokea ekumeniaa. Me voisimme oppia heiltä ja he voisivat oppia meiltä, millaista on elää eri kristillisissä perinteissä Suomessa. Myös uskontojen välinen dialogi on arvokasta.

– SEN tekee tietoisesti työtä myös yhteiskuntarauhan puolesta. Suomi on paitsi monikulttuurinen, myös moniuskontoinen maa, ja SEN on yksi eri uskontojen yhteistyöjärjestön, USKOT-foorumin, perustajajäsenistä. On hyvin tärkeää, että meillä on avointa uskontodialogia.

Yhdessä ja rukoillen

Mayvor Wärn-Rancken aloitti viisivuotiskauden Suomen Ekumeenisen Neuvoston pääsihteerinä vuonna 2020, ja ensi vuonna viestikapula on annettava seuraavalle. Valinta pääsihteeriksi oli Mayvorille yllätys.

– Muutamalta suomen- ja ruotsinkieliseltä taholta kysyttiin, voisinko asettua ehdolle. Heidän toiveissansa oli kaksikielinen vapaiden suuntien edustaja. Toimin tuolloin Kauniaisten ruotsinkielisen

seurakunnan Betlehem-kirkon pappina. Pyysin pari viikkoa aikaa miettiä asiaa ja rukoilla. Annoin nimeni käyttöön, kun minulle vakuuteltiin, ettei se vielä johda mihinkään. Kävin haastattelussa ja testeissä. Muistan, miten siihen meni koko päivä, ja se ”hukattu aika” ärsytti minua, Mayvor naurahtaa.

– Kevätkokous valitsi uuden pääsihteerin, ja sairastelun vuoksi jouduin itse olemaan poissa kokouksesta. Ihmettelin, kun aloin saada onnitteluviestejä ja mediapyyntöjä. Olin aivan ymmälläni, sillä minulle ei kukaan ollut kertonut vi-

rallisesti valinnastani. Täytyy myöntää, olin aluksi hiukan järkyttynyt ja yllättynyt, Mayvor kertoo hymyillen.

Vuoden 2025 kevätkokouksessa valitaan uusi pääsihteeri.

– Valmistelen koko ajan nuorempia tähän, sillä toivon, että joku heistä voisi ottaa tehtävän ja kehittää ekumeniaa. Olen tehnyt parhaani ja haluan kiittää työntekijöitämme, hallitustamme ja puheenjohtajaamme arkkipiispa Luomaa. Ilman heidän kaikkien loistavaa tukea tämä työ ei olisi mahdollista. Myös jäseniemme ja kumppaniemme tuki on hyvin tärkeää, sillä ilman heitä ei olisi meitä. Yhdessä tätä työtä tehdään Jumalan valtakunnan hyväksi.

Rukous on ollut johtotähtenä.

– Kaikessa tekemässäni työssä johtotähtenä on ollut Jumalan lupaus siitä, että minä johdan teitä, jos kuljette rukoillen. Kaikki, mitä teemme, on laitettu rukouksen alle. Rukoilemme Pyhän hengen johdatusta, että teemme oikeita asioita. Ihmisinä olemme erehtyväisiä.

Vahva kutsu pastoriksi

Millainen henkilö on sitten tämän hienoa ekumeenista työtä toteuttavan yhteistyöelimen pääsihteeri? Mayvor syntyi Evijärvellä Etelä-Pohjanmaalla kaksikieliseen perheeseen. Isä oli ruotsin- ja äiti suomenkielinen. Mayvorilla on kaksi sisarusta, hän on keskimmäinen lapsi. Hän asui lapsuuden Kokkolassa ja kävi siellä peruskoulun ja lukion.

Suomen ekumeenisen neuvoston logossa oleva ekumeniaa merkitsevä sana ”oikoumene” tulee kreikan kielestä  ja tarkoittaa koko asuttua maailmaa.

SEN:n pääsihteeri Mayvor Wärn-Racken oli kutsuvieraana Pelastusarmeijan edellisten johtajien, everstien Patrick ja Anne-Dore Naudin jäähyväiskokouksessa.

Mayvor kävi luterilaisen kirkon rippikoulun. Siellä hän tuli uskoon: – Juttelimme kolmen tytön kesken huoneessamme siitä, kuka se Jeesus oikein on. Yksi isosista koki, että hänen pitää koputtaa tuolloin huoneemme oveen. Hän kysyi, mistä puhuimme ja kerroimme. Meillä oli paljon kysymyksiä. Illan päätteeksi isonen tiedusteli, haluammeko antaa elämämme Jeesukselle. Me rukoilimme, että Jeesus tulisi pelastajaksemme. Muistan, miten minulle tuli rukouksen jälkeen niin puhdas ja iloinen olo. Yöllä heräsin ja epäilin, oliko tapahtunut edes totta. Minun piti käydä ulkona ja siellä satoi kaatamalla. Sanoin Jumalalle, jos pysäytät sateen siksi aikaa, kun olen ulkona, niin tiedän, että olet totta. Näin tapahtui!

Mayvor oli aktiivinen luterilaisessa kirkossa, mutta hän koki, että hänen oikea paikkansa löytyisi muualta. Se löytyi 1974 metodistikirkon karismaattisesta nuorten Raamattu- ja rukousryhmästä.

– Siellä koin, että Jeesus ja Pyhä Henki on todellinen, Jumala voi puhua suoraan ja hän voi tehdä ihmeitä. Koin hyvin henkilökohtaisen kutsun tulla metodistikirkon pastoriksi. Haastoin kuitenkin Ju-

malaa ja sanoin: ”Jos kutsu on sinulta, niin anna vieraan ihmisen esittää minulle tämä kutsu.” Herra puhuikin toisen ihmisen kautta minulle profeetallisesti: ”Miksi epäilet? Minä olen kutsunut sinut.” Meni kylmät väreet ja itkin, olin saanut toivomani vahvistuksen.

Mayvor lähti Göteborgiin teologiseen seminaariin Överåsiin opiskelemaan. Hän valmistui 1981, mutta opinnot jatkuivat vielä aikuisiällä.

– Palasin Suomeen ja sain nimityksen Tammisaaren ruotsinkieliseen metodistiseurakuntaan. Minulla oli Göteborgista tutkinto, mutta se ei ollutkaan akateemisesti kelvollinen Suomessa. Sisuunnuin, aloin opiskella teologiaa yliopistossa Åbo Akademissa ja valmistuin sieltä teologian maisteriksi. Pääaineena minulla oli käytännön teologia ja sivuaineina kasvatustiede ja sosiaalipolitiikka.

Avoimin mielin tulevaan Vuosien saatossa Mayvor on palvellut metodistipappina Tammisaaressa, Porvoossa ja Kauniaisissa. Porvoo oli näistä pitkäkestoisin. Ohessa hän on toiminut myös piirikunnan johtajana, kirkkohallituksen puheenjohtajana ja kirkkokun-

tansa lehden päätoimittajana. Mayvor on työskennellyt myös aineopettajana koulussa. Lisäksi hän on sertifioitu tiimivalmentaja ja ratkaisukeskeisen lyhytterapian asiantuntija ja työnohjaaja.

– Olen työnantajilleni kiitollinen mahdollisuudesta näihin koulutuksiin. Lyhytterapiaa opiskelin sen vuoksi, että minulla oli työnohjauksessa ihmisiä, joiden koin tarvitsevan terapiaa. Halusin pystyä auttamaan heitä itse, Mayvor paljastaa.

Mayvorin pääsihteerikausi päättyy ensi vuonna, ja hän katsoo avoimin mielin tulevaisuuteen.

– Kirjoitin vuonna 2021 kirjan ”Ratkaisukeskeiset työkalut muutoksen tukena” yhdessä Annamaija Perkiömäen kanssa. Haluaisin jatkaa työtäni terapian, työnohjauksen ja valmennuksen parissa. Ne ovat asioita, joille sydämeni syttyy, Mayvor kertoo.

Mayvor asuu perheineen kauniissa, rakkaassa Porvoossa. Hengellistä hyvinvointia edistävät monet asiat.

– Luen joka aamu Sarah Youngin lyhyitä hartauksia sekä Raamattua hartauskirjana. Nyt olen juuri lukemassa roomalaiskirjeitä uudestaan. Kun en ole saarnamatkoilla, käyn kotiseurakuntani jumalanpalveluksissa. Tarvittaessa autan pastoriamme, jos hänellä on menoja.

Mieleiset harrastukset ja yhteys ystäviin täydentävät elämänkaarta:

– Koko perheemme rakastaa ulkoilua. Tykkään kulkea luonnossa ja erityisesti silloin hiljentyä rukouksessa. Olen opiskellut myös arkiretriittiohjaajaksi ja käynyt hiljaisuuden retriiteissä. Lastemme jäljiltä meille on jäänyt piano. Vuosi sitten aloin sitä omaksi huvikseni opiskelemaan. Se tyhjentää mielen hienosti. Hyvät ystävät ovat myös lähellä sydäntäni, vaikkakin asuvat eri puolella ympäri Suomea. Meillä on säännöllinen etärukouspiiri. Se antaa voimaa. Jokaisella kristityllä olisi hyvä olla joku, jonka kanssa voi rukoilla ja jakaa asioita.

Toni Kaarttinen

Kuvat: Toni Kaarttinen

Mayvor Wärn-Rancken työhuoneessaan. Hyllyn päältä löytyy rakas risti.

minä & PelasTusarmeija

Työntekijöitä, ystäviä, upseereita, sotilaita, siviilijäseniä, vapaaehtoisia – olemme kaikki osa Armeijaa! Sarjassa esitämme enemmän tai vähemmän kiperiä kysymyksiä.

Tässä kuussa niihin vastaa:

anniina aho

iCare vastuumyyjä, Ison Omenan myymälä

Milloin tutustuit Armeijaan ensi kerran?

– Pelastusarmeija on tullut tutuksi joulupatakeräyksen kautta lapsena. Olin kuullut myös kirppismyymälöistä, joita ei koskaan ollut kotipaikkakunnallani Forssassa.

Mitä kuuluu tehtäviisi?

– Työtehtäviini kuuluu koko myymälän visuaalinen ylläpito, vaatteiden ja tavaroiden lajittelu ja hinnoittelu. Yhdessä kollegan kanssa suunnittelemme sesonkia ja esillepanoja. Lahjoitusten vastaanottaminen, päivien ja viikkojen suunnittelu sekä tietenkin asiakaspalvelu.

Mikä on työssäsi mielenkiintoisinta?

– Esimerkiksi myymälän uudistaminen, vintagekorujen tutkiminen, kauniiden vaatteiden laitto myyntiin ja erilaisten esineiden tutkiminen. Parasta ja ehkä harvinaisinta on asiakkaan tuoma lahjoitus, jolla on tarina.

Entä turhauttavinta?

– Hiljaiset päivät, rakastan vilinää ja asiakaskohtaamisia!

Kun olit lapsi, miksi halusit tulla isona?

– Rokkitähti tai näyttelijä, teininä suunnittelin vaatteita. Sitten halusin olla vaatekaupan myyjä.

Mikä on lempiruokasi?

– Sushi tai poikaystäväni tekemä persialainen ruoka.

Rakkain harrastuksesi?

– Kirppareilla käynti, ah ihan jalat vipattaa!

Kuka on sankarisi?

– Oma Mamma. Mamma on osasyy rakkauteeni vintageen, koska lapsena menimme ullakolle tutkimaan vanhoja valokuvia ja tavaroita. Mamma myös opetti villiyrtit, ja hän on vanhan kansan vahva naishahmo.

Saat yhden supervoiman. Mikä se olisi – ja miksi?

– Näkymättömyys! Saisin mahdollisuuden päästä paikkoihin, joihin normaalisti ei pääse…

Mikä kirja on tehnyt sinuun suurimman vaikutuksen?

– En lue kirjoja, mutta kovimman vaikutuksen teki vuoden 1922 Kalevalakirja, joka saapui vuosia sitten lahjoituksena Hämeenlinnan myymälään.

Tuntui kuin kädessä olisi kansallisaarre, kirja oli tehty niin yksityiskohtaisesti ja taitto oli niin upea! Kirjan oli kuvittanut ja sen painotyön suunnitellut Akseli Gallen-Kallela. Samassa lahjoituksessa oli myös Aleksis Kiven vanha runokirja, niitä kirjoja oli painettu vain 300 kappaletta!

Kuvittele, että sinulla on tunnusbiisi, joka lähtee soimaan, kun astut huoneeseen. Mikä tämä biisi on? – R3hab ja Gattüso: Creep.

Voisit matkustaa minne vain. Mihin matkustaisit?

– Matkustaisin Egyptiin, se on ollut lapsuuden haave.

Mitä pelkäät?

– Pelkään pimeitä kujia ja yleisiä vessoja.

Mikä lohduttaa sinua, kun olet surullinen?

– Minua lohduttaa kissani Lissu ja Lulu, Netflixistä Gossip Girl ja sour cream & onion -sipsit.

Usko, toivo, rakkaus – mitä lisäisit neljänneksi?

– Lähimmäisenrakkaus!

Mitä teet, kun muut eivät ole näkemässä?

– Katson salaa TikTokista minihamstereiden livevideoita, joissa soi teknomusiikki.

Hullunkurisin kommellus, jonka kehtaat myöntää?

– Nuorempana juhannusfestareilla ystävien yllyttämänä hypätty benjihyppy.

Mikä on paras neuvo, joka sinulle on koskaan annettu?

– Juo flunssaan sipulimaitoa.

Mikä on ollut elämäsi paras hetki?

– Elämäni parasta hetkeä ei ole vielä tapahtunut, on tapahtunut vain paljon todella hyviä asioita.

Kerro jotain mielenkiintoista, mitä muut eivät ehkä tiedä sinusta:

– Katselen yksin Hayao Miyazakin elokuvia sekä luen historiaa Romanovien suvusta.

rakastu raamatTuun

Löytyykö kotoasi aarre?

Sinullakin saattaa olla hyllyssäsi aarre, jonka arvoa et välttämättä tiedä. Enkä nyt puhu Arabian perintöastiastosta tai Iittalan maljakoista. Luulen, että monesta kodista löytyy edelleen Raamattu – jos ei muuta, niin ainakin se vanhempien vihkiraamattu tai rippikoulusta muistoksi saatu Uusi testamentti. Rahallista arvoa näillä kirjoilla tuskin on, eli ei kannata mennä tarjoamaan niitä diva-

riin. Silti – usko tai älä – hallussasi saattaa olla aarre, joka muuttaa koko sinun elämäsi. Kannattaa ainakin vilkaista sitä.

Käyttöohjeet

Saattaa olla, että olet avannut Raamatun niin kauan sitten, että koet tarvitsevasi käyttöohjeita alkuun päästäksesi. Itse asiassa Raamattu ei ole yksi kirja, vaan 66 kirjan kokoelma, jossa on kaksi osaa: Vanha ja Uusi testamentti. Kirjoi-

tukset ovat syntyneet pitkän ajan kuluessa. Vanhimmat niistä ovat jopa 3 500 vuotta vanhoja ja saattavat vaatia hieman esiymmärrystä ennen kuin avautuvat nykylukijalle.

Ei ehkä kannata hypätä heti syvään päätyyn, kuten vaikka Mooseksen kirjoihin tai profeettakirjoihin. Saattaa olla viisaampaa aloittaa lukeminen Uuden testamentin puolelta evankeliumeista,

Kuva: isotrywriter

jotka kertovat Jeesuksen elämästä ja toiminnasta. Tästä on sujuvaa siirtyä Apostolien tekoihin, joka sisältää muuten melkoisen jännittäviä matkakertomuksia.

Vielä pieni vinkki: Jos kotoasi löytyvän Raamatun teksti vaikuttaa sinusta vanhanaikaiselta ja paikoin käsittämättömältäkin, etsi käsiisi uudempi käännös, esimerkiksi vuoden 1992 Kirkkoraamattu tai sitäkin uudempi UT2020.

Kielletyn hedelmän maku

Usein käy niin, että meitä rupeaa kiehtomaan juuri se, mikä on kiellettyä. Saattaa olla, että sinua rupesi kiinnostamaan, miksi toppuuttelin lukemasta ensimmäiseksi Vanhan testamentin kirjoituksia. Ehkä mietit, onko niissä jotain salaista tietoa, jota en halua sinun tietävän. Eihän nyt toki! Kaikin mokomin, tartu vain Vanhaan testamenttiin, jos koet olevasi valmis siihen. Mutta varoitan sinua, että jotkut sen kertomuksista saattavat paljastaa sinulle jotain sinusta itsestäsi. Esimerkiksi kun luet kertomusta Aadamista ja Eevasta, jotka söivät kielletyn hedelmän, saattaa mieleesi muistua omakohtaisia kokemuksia, jotka mieluummin unohtaisit.

Punainen lanka

Sanonta ”punainen lanka” on peräisin kreikkalaisesta mytologiasta, jossa Theseus-niminen nuori mies löysi tiensä ulos labyrintista punaisen lankakerän avulla. Saattaa olla, että Raamatun kirjat näyttäytyvät sinullekin aluksi sekavana labyrinttina, etkä tahdo saada siitä mitään selvää. Läpi koko Raamatun kulkee kuitenkin punainen lanka, jota seuraamalla pääset perille. Raamatun 66 kirjaa yhdessä muodostavat yhden suuren kertomuksen. Vaikka nyt aion paljastaa sinulle tuon kertomuksen juonen, sinun kannattaa silti itse lukea se.

Kertomus alkaa siitä, kuinka Jumala loi maailman kasveineen ja eläimineen. Viimeisenä hän loi ihmisen. Kaikki oli täydellistä siihen asti, kunnes ihminen rikkoi Jumalan tahtoa vastaan – ei vain kerran, vaan yhä uudestaan. Maailma olisi ajautunut sekasortoon, ellei Jumala olisi antanut lakiaan, kymmentä käskyä, joita noudattamalla ihmiskunta voisi elää rauhassa toinen toisistaan ja ympäristöstä huolehtien. Ihmiset eivät kuitenkaan kyenneet tuota lakia täyttämään.

Kaikesta huolimatta Jumala rakasti luomaansa ihmiskuntaa niin paljon, ettei halunnut sen tuhoutuvan. Sen sijaan, että hän olisi rangaissut ihmiskuntaa kuolemalla ja ikuisella kadotuksella, hän tuli itse ihmiseksi ja kärsi ristillä sen rangaistuksen, joka olisi kuulunut meidän kärsiä.

Sukella rohkeasti labyrinttiin

Pidä tämä punainen lanka mukanasi lukiessasi Raamatun tekstejä. Silloin ymmärrät, miten eri kirjat nivoutuvat yhteen osaksi suurta kertomusta, etkä eksy labyrinttiin. Huomaat, että Mooseksen kirjat sisältävät paitsi ikivanhoja alkukertomuksia, myös opetusta Jumalan antamasta laista. Historialliset kirjat ovat lähinnä kuvausta hyvän ja pahan taistelusta, kun taas runolliset tekstit, esimerkiksi psalmit, ovat vuoropuhelua Jumalan ja ihmisen välillä. Profeettojen tehtävä on herätellä ihmisiä ja yrittää saada heidät kääntymään pois pahoilta teiltään, mutta samalla he julistavat tulevaa pelastusta ja ennustavat Vapahtajan syntymän.

Uusi testamentti kertoo nimensä mukaan uudesta ajasta, joka koitti ihmis-

kunnalle Jeesuksen, luvatun Vapahtajan syntymän, kuoleman ja ylösnousemuksen kautta. Kirjeissään eri seurakunnille apostolit neuvovat, kuinka kristittyjen tulisi elää tässä uudessa liitossa Jumalan kanssa. Ilmestyskirja on ikään kuin tämän suuren kertomuksen loppuhuipennus. Siinä voimme nähdä väläyksiä tuonpuoleisesta maailmasta, johon Jeesukseen uskovat ovat matkalla.

Maailman onnellisin ja onnekkain kansa

Raamattu lienee maailman levinnein kirja. Koko Raamattu on käännetty 730 kielelle ja Uusi testamentti yli 1 600 kielelle. Silti maailmassa on vielä 1,5 miljardia ihmistä, joilla ei ole mahdollisuutta lukea Raamattua omalla äidinkielellään. On maita, joissa Raamatun hallussapidosta voidaan rangaista jopa vankilatuomiolla. Sen lisäksi, että me suomalaiset olemme maailman onnellisin kansa, olemme myös onnekkaita, kun voimme vapaasti ammentaa Raamatun aarreaitasta ravintoa elämäämme. Miksi emme siis käyttäisi tätä mahdollisuutta!

Saga Lippo everstiluutnantti

rakasturaamattuun.fi

RakastuRaamattuun.fi on ekumeeninen materiaalipankki Raamatun lukemiseen ja Raamatun äärellä olemiseen. Sen kautta rohkaistaan Raamatun aktiiviseen ja monipuoliseen käyttöön niin yksilöjen kuin yhteisöjenkin hengelliseksi rakennukseksi.

Sivustolle on koottu linkkejä eri toimijoiden valmistamiin materiaalikokonaisuuksiin, sovelluksiin, videoihin, podcasteihin ja toimintatapoihin. Näitä voi hyödyntää yksin, ryhmänä tai yhteisönä ja seurakuntana sekä eri-ikäisten keskuudessa. Sivustolla on myös ruotsinkielinen osio.

kansainvälinen ekumenia PelasTusarmeijassa

Jeesuksen syntymäkirkossa Betlehemissä, perimätiedon mukaisella Kristuksen syntymäpaikalla, eri kirkkokunnilla on määrätyt paikat, joissa he saavat juhlia joulua oman perinteensä mukaisesti. Tämän takia kuulet kovaa mekastusta, jos astut kirkkoon jouluaattona. Eri kulmista kantautuu erilaisia ääniä, kun ortodoksit, Armenian apostolisen kirkon jäsenet ja roomalaiskatoliset juhlivat samaan aikaan. Kirkon opas kertoi minulle, että yhtenä jouluaattona eräs nainen kommentoi: ”Eikö ole ihmeellistä, että kirkot voivat täydessä sovussa ja toisiaan kunnioittaen palvoa Jumalaa eri tavoin samassa rakennuksessa samaan aikaan.”

Apostoli Paavali ei kutsu kristittyjä yhdenmukaisuuteen, vaan keskinäiseen kunnioitukseen ja yhteisymmärrykseen, koska jokainen kirkon osa on omassa ainutlaatuisuudessaan korvaamaton. Tämä kristittyjen monimuotoisuudesta kumpuava yhtenäisyys oli alku, alkuperä ja esimerkki kaikkien ihmisten välisestä yhteiselosta, tavastamme jakaa asioita, lahjojemme, kokemustemme ja näkökulmiemme yhteensopivuudesta.

Ajattele globaalisti, toimi paikallisesti Pelastusarmeija on sitoutunut työskentelemään ekumeenisesti paikallisella, kansallisella ja kansainvälisellä tasolla. Yhden tason tapahtumat voivat vaikuttaa asioihin ja kannustaa jatkamaan työtä toisella tasolla – se on yksi syistä, joiden takia kannattaa olla mukana kaikilla kolmella tasolla.

Kun Kirkkojen maailmanneuvosto

(WCC) kokoontui ensimmäistä kertaa vuonna 1948 Amsterdamissa, Pelastusarmeijan kansainvälinen päämaja oli mukana, ja Pelastusarmeija oli yksi neuvoston perustajajäsenistä. Kirkkojen maailmanneuvostoon kuuluu 352 kirkkoa yli 120 maasta, joten se edustaa yli 580 miljoonaa kristittyä maailmanlaajuisesti.

Sen ansiosta jäsenkirkot voivat pohdiskella, puhua, toimia, palvoa ja työskennellä yhdessä toisiaan tukien ja haastaen. Nykyään olemme neuvonantajana neuvostossa, eli meidät kutsutaan keskuskomitean kokouksiin ja yleiskokouksiin, mutta meillä ei ole äänestysoikeutta. Tällä hetkellä neuvostossa Pelastusarmeijan kansainvälistä päämajaa edustaa komentaja Jane Paone.

Euroopan kirkkojen konferenssi (CEC) on Euroopan maiden ortodoksien, protestanttien, anglikaanien ja vanhakatolisten yhteiselin, ja siinä on lisäksi mukana 40 kirkkojen ja järjestöjen kansallista neuvostoa. Konferenssi pyrkii tukemaan eurooppalaisten kirkkojen hengellisen elämän uudistumista, vahvistamaan niiden yhteistä todistusta ja edistämään kirkon yhtenäisyyttä ja rauhaa maailmassa. Viimeiset 11 vuotta tämän artikkelin kirjoittaja on ollut Euroopan ekumeniasta vastaava upseeri, joka edustaa kansainvälisen päämajan Euroopan osastoa CEC:ssä.

Ystävien keskellä

Kun luet WCC:n ja CEC:n tavoitteista, voin kertoa omasta kokemuksestani, että ne eivät ole pelkkää toiveajattelua. Tunnen useita tapauksia, joissa Pelastusar-

meijan missio hyötyi tästä kansainvälisestä ekumeenisesta yhteistyöstä. Tässä yksi esimerkki:

Kun Pelastusarmeija vuonna 2005 haki rekisteröitymistä kirkkona ja uskonnollisena yhteisönä Puolassa, viranomaiset hylkäsivät hakemuksen, vaikka se täytti kaikki vaatimukset. Hakemuksen laatimisessa auttaneet puolalaiset lakimiehet kehottivat Armeijaa etsimään kansainvälisessä virassa olevia ihmisiä, jotka suostuisivat kirjoittamaan puolalaisille edustajille ja pyytäisivät heitä puhumaan Pelastusarmeijan rekisteröimisen puolesta. Britannian territorion kansallinen ekumeniasta vastaava upseeri otti yhteyttä brittiläisiin roomalaiskatolisiin piispoihin pyytäen heitä auttamaan. Piispat ottivat yhteyttä Vatikaaniin kristittyjen yhtenäisyydestä vastaavaan kardinaaliin, Brian Farrelliin, joka puolestaan lähestyi Puolan roomalaiskatolisia piispoja. Heitä pyydettiin kertomaan puolalaisille viranomaisille, että ei ollut mitään syytä vastustaa Pelastusarmeijan tuloa Puolaan ja että he olivat vahvasti sitä mieltä, että Pelastusarmeijan rekisteröiminen kirkoksi ja uskonyhteisöksi olisi hyväksi Puolalle. Hylkäyspäätös pyörrettiin muutaman kuukauden sisällä Puolan roomalaiskatolisten piispojen painostuksen ansiosta, siis kansainvälisten ekumeenisten suhteidemme ansiosta.

Vibeke Krommenhoek komentaja

Eurooppalaisen ekumenian vastuu-upseeri

Kuvat: Vibeke Krommenhoekin kuva-albumi

Komentaja Vibeke Krommenhoek on tehtävässään Pelastusarmeijan ekumeenisen työn upseerina tavannut monia eri kirkkojen edustajia ympäri Eurooppaa.

Välillä matkoilla törmää tuttuihinkin, alakuvassa Vibeke lounaalla Tallinnassa everstiluutnantti Arja Laukkasen kanssa.

Tässä juttusarjassa kapteeni Kaisu kutsuu lukijat tuokioksi

Tampereen osaston aamukahvipöytään ja osaston työntekijöiden, jäsenten, vapaaehtoisten ja työtoiminnan asiakkaiden värikkääseen arkeen.

Pääsiäinen kaikilla aisTeilla

”Mikael, missä Jeesus sijaitsee?” kysyn istuessani oranssin pöydän ääreen. Keskustelu taukoaa. Usea hölmistynyt silmäpari katsoo minua kysyvänä. ”Tarkoitan sitä pahville maalattua Jeesusta, jonka Henna teki viime pääsiäiseksi.” Käy ilmi, että Henna on jo paikantanut maalauksen, mutta siihen on säilytyksessä tullut vaurioita eikä ole vielä varmaa, tuleeko siitä enää käyttökelpoista. Se on takaisku.

Olen kuitenkin edelleen innoissani. Me osastonjohtajat olemme juuri edellisenä päivänä vetäytyneet kotiimme rukoilemaan ja suunnittelemaan osaston pääsiäisen hengellistä sisältöä, erityisesti kiirastorstaina järjestettävää pääsiäispolkua. Elävän kokoinen Jeesus palmusunnuntain pysäkillä oli yksi niistä asioista, jotka olimme mieheni ja työparini Rikun kanssa ajatelleet pitää ennallaan edellisestä vuodesta. Pöydässä aletaan ideoida erilaisia tapoja elvyttää maalaus.

Pääsiäinen on vallannut ajatukseni. Muutamasta sotilaasta koostuva jumalanpalvelustyöryhmämme jakoi paastonajan saarnasarjan vastuut tasaisesti, joten meille upseereille jäi tilaa tehdä hengellistä sisältöä someen ja keskittyä pääsiäiseen.

Se tuntuu ihmeelliseltä. Saimme määräyksen Tampereen osastoon juuri ennen koronaa, ja ensimmäiset vuodet olivat kovin yksinäistä puurtamista. Yhteistyökulttuurin uudelleensynnyttäminen pandemiasulkujen jälkeen on vienyt aikansa. Vasta nyt alan tajuta, kuinka paljon poikkeusaika minuunkin vaikutti. Olen ollut hidas avautumaan sen jälkeen. On tuntunut turvallisemmalta pitää langat omissa käsissä.

Riku kertoo pöydän päässä ajatuksestaan hyödyntää pääsiäispolulla uusia sisustussermejä, jotka vielä toistaiseksi pötköttävät hänen toimistossaan lappeellaan seinään nojaten. Aina toimistoon tullessani olen vähällä kaataa sermit kumoon. Nyt niihin on vihdoin saatu hankittua jalat, ja työtoiminnassa voidaan aloittaa sermien pystytys. On jo aikakin, sillä yhteisötyöntekijämme Leenan vetämän voimauttavan valokuvauksen kurssin toinen kurssilauantai ja loppunäyttely lähestyvät. ”Milloin ryijyikoninäyttely puretaan?” kysyy työvalmentaja Mikael.

Osastossamme on ollut kuvien esiinnousun ja kukoistuksen kausi. Olemme saaneet siitä iloita ja sitä hämmästellä.

Viime kesänä sotilaamme ja avustajamme Henna rakensi tauluistaan näyttelyn kahvilaamme. Sitä seurasivat syksyllä Marittan ryijyikonit, ja pian on tulossa valokuvanäyttely. On mielenkiintoista nähdä, jatkuuko näyttelytoiminta sen jälkeen. Vielä ei ole ovesta kävellyt kesänäyttelyn tekijää, mutta kukaties hän jo jossakin tekee taidettaan ja haaveilee mahdollisuudesta saada se esille.

Nyt ovat kaikki saaneet kuumaa kuppiin, ja yleinen keskustelu hiljenee. Luemme kaksi jaetta Raamatusta, ja hetkeksi keskustelu siirtyy fyysisistä kuvista niihin hengellisiin kuviin, joita juuri sieluumme maalattiin. Käytössämme oleva lukuohjelma tuntuu tarjoilevan meille jatkuvasti juuri meidän erityisiin tarpeisiimme räätälöityjä kohtia. Se on Jumalan käytännöllistä mutta samalla ihmeellistä huolenpitoa. Silloin tällöin jakeet herättävät kysymyksiä ja ajatusten vaihtoa, useimmiten vain olemme yhdessä hiljaa niiden ääressä. Välillä pitää lukea kahteen kertaan, että teksti avautuu. Joskus minä tai Riku sytymme pitämään suorastaan minisaarnan. Minulle käy noissa hetkissä niin, että sana nostaa mieleeni niin kirkkaan ajatuksen, että se tuntuu

aivan välttämättömältä jakaa. Sellaisessa tilanteessa on oikeastaan pakko puhua.

Aamuhartaus on vapaaehtoisille ja työtoiminnan ankkuritiimiläisille vapaaehtoinen, mutta yleensä siihen haluavat osallistua kaikki – nekin, joille hengelliset asiat ovat etäisiä. Fyysiset kuvat ovat esillä hartauden jälkeenkin, ja niiden äärellä on helppo jutella lisää. Pääsiäisen rakentaminen kaikilla aisteilla koettavaksi on minulle ollut aina tärkeää. Muistan, kuinka pari vuotta sitten pyysin opiskelijaharjoittelijan ja uuden vapaaehtoisen avukseni rakentamaan saliin Getsemanen puutarhaa kankaista, osaston viherkasveista ja ruukkunarsisseista. Ensin oli tietysti välttämätöntä avata ajatusta kuvan takana. Syntyi keskustelu, jossa päädyin vastaamaan vaikeisiin kysymyksiin ja jossa käytiin koko pääsiäisen tapahtumakaari läpi. Muistan ajatelleeni, että tämä oli tänä vuonna tärkein pääsiäissaarnani.

Kahvipöydässä jaetaan nyt tehtäviä. Kaikki vanha pääsiäispolun rekvisiitta pitää ottaa esiin ja arvioida. Leenalla on jo työn alla askartelutehtävän ideointi. Aihioiden leikkaaminen on sopivaa puuhaa ankkuritiimille hiljaisiin hetkiin. Meillä oli alun perin haaveissa rakentaa osastolle pääsiäisvaellus, jossa kuljettaisiin kaikissa kolmessa kerroksessa ja eri huoneissa elämässä pääsiäisen tapahtumia. Haaveemme oli liian suuritöinen ja olisi vaatinut ison vapaaehtoisjoukon, jonka rekrytoimiseen ja organisoimiseen ei ollut tarpeeksi aikaa.

Opastetun vaelluksen sijaan päätimme viime vuonna rakentaa itsenäisesti kuljettavan polun kirkkosaliimme ja tarjota kahvilassamme rahkapullaa. Halusimme, että tapahtuma sopisi myös lapsille. Niinpä jokaiselle asemalle tuli sekä mietiskelykysymyksiä että toiminnallisia tehtäviä. Yllättäen ihmiset pitivätkin juuri siitä, että kaikki tapahtui samassa

tilassa. Moni kävi kiertämässä asemat ja istui sitten pitkään rauhassa paikallaan mietiskelemässä. Yhdeltä paikalta saattoi nähdä kaikki asemat. Oli sellaistakin, joka ei oikein toiminut. Tänä vuonna on mahdollista tehdä paremmin.

Riku nousee täyttääkseen kuppinsa uudelleen ja sulkeutuu toimistoonsa etäpalaveriin. Minä palan halusta ryhtyä kirjoittamaan puhtaaksi eilisen rukousmietiskelyn aikana syntyneitä muistiinpanoja. Ulko-ovelta kuuluu koputus. Siellä on sosiaaliohjaajan asiakas, joka on tulossa yksilötapaamiseen. Hän pysähtyy hetkeksi ryijynäyttelyn kohdalla. Hymyilen ja toivotan hyvää huomenta. Päivä voi alkaa.

Kaisu Leino kapteeni

Tampereen osaston johtaja

Kuva: Tampereen osasto

– Tämä on tuntunut tietyllä tavalla kotiinpaluulta.

Majuri Pirjo Mikkonen toimii tällä hetkellä Kajaanin osaston johtajana.

herran armossa kaikki on mahdollisTa

Majuri Pirkko Mikkonen on tehnyt pitkän ja värikkään uran Pelastusarmeijassa.

Takana on yli 31 vuotta upseerina, vielä on muutama edessä ennen hyvin ansaittuja eläkepäiviä.

– Ei tämä ole työ eikä ura... tämä on elämäntapa.

Tapaan majuri Pirjo Mikkosen Kajaanin osastolla. Kajaani on hänen pitkän upseeriuransa viimeisin – ja todennäköisesti myös viimeinen – määräys. Samalla tämä on tavallaan paluu juurille: Pirjo on syntynyt ja asui lapsuutensa ja nuoruutensa Pyhännällä, joka sijaitsee 70 kilometriä Kajaanista länteen.

– Asuimme maatilalla ja meillä oli lehmiä ja sikoja. Minulla on kolme sisarusta: Kari, Merja ja Jari. Minä olen katraan vanhin, Pirjo toteaa hymyillen. – Äitini oli ensin kotona ja sitten kaupassa töissä. Isäni oli taksikuski. Hän oli mukana monissa kunnan luottamustehtävissä. Äitinikin innostui myöhemmin luottamustoimista.

Nuoruusmuistoihin liittyy myös ambulanssi.

– Isällä oli yksityinen ambulanssi, jota hän ajoi. Äitini toimi tuolloin hänen apurinaan. Kun isä jäi eläkkeelle, äiti alkoi ajamaan, ja pikkuveljeni ja -siskoni puolestaan toimivat hänen apureinaan. Olin kaksi viikkoa töissä perushoitajaksi valmistumisen jälkeen siinä. Ajoin itsekin pari kertaa ambulanssia, mutten hätäajossa, vaan esimerkiksi päivystyksen jälkeen toin auton kotiin. On kyllä ollut mielenkiintoisiakin kertoja, kun olen ollut mukana… esimerkiksi kun olimme viemässä synnyttävää äitiä sairaalaan. Huutelin äidilleni supistusten tiheyttä, Pirjo nauraa.

Kauppaa ja opetuslapseutta 17-vuotiaana Pirjo muutti Helsinkiin. Hän eli työteliästä nuoren elämää.

– Olin ensin ravintolassa ja sitten rautakaupassa töissä. Seuraavan parin vuo-

den aikana työskentelin lelukaupassa ja Rkioskissa. Meille maalta tuleville riitti töitä, meitä pidettiin luotettavina. Ravintolassa näin kuitenkin asioita, jotka pistivät miettimään, ja päätin jatkaa opiskelemaan.

Pirjo kävi kauppakoulun. – En koskaan pitänyt matikasta ja kirjanpidosta, mutta ajattelin, että jos sitä useita tunteja päivässä opiskelee, niin pakkohan siihen on tottua. Kauppakoulutaustasta on ollut kyllä hyötyä myöhemmin osaston johtajan tehtävissä.

Noiden vuosien aikana Pirjo kiinnostui myös henkisestä tiedosta.

– Olin tosin tiedonjanossani hakuteillä, sekoitin mustaa ja valkoista hengellisyyttä. Minulla oli uskova kämppäkaveri Maikki, joka kävi vapaakirkon tapahtumissa. Hän sanoi minulle, että tuo ei ole oikein. Tulin uskoon vuonna 82 maailmanevankelista Luis Palaun kokouksessa. Silloin Jumala puhui minulle, ja vastasin hänelle ”Kyllä, Herra”. Kävin monissa eri seurakunnissa, söin vähän kuin rusinat pullasta. Olin mukana Perjantai Kristukselle -toiminnassa. Sain näyn, että minun on syvennettävä hengellistä kasvuani, ja vuonna 84 hain ja pääsin Lähetysnuorten opetuslapseuskouluun Tyyskylään. Se oli mullistavaa, siellä täytyin Pyhällä Hengellä.

Kysyn Pirjolta, oliko hänen perheensä hengellinen. – Meillä oli kotona ompeluseuroja. Kristillisyys oli tuolloin hyvin yhteisöllistä. Ukkini kävi lestadiolaisten kokouksissa ja vanhempani evankelisluterilaisessa kirkossa. Muistan kyllä äitini sanoneen Helsinkiin lähtiessäni, että pidä Jumala mielessä, Pirjo muistelee hymyillen.

Pirjon lapsuusajan kuva. Kuvassa hänen vanhempansa, veli Kari ja perheen koira Kira.

Pirjo (oik.) ja sisarukset Kari ja Merja.

Pikkukuva on Pirjon koulukuva Kauppakoulusta vuodelta 1980. Isommassa kuvassa Pirjo Helsingissä hengellisen heräämisen aikoihin 80-luvun alkupuolella.

Sairaanhoitoa ja sotilaselämää Jumala kuiski Pirjolle työstä terveydenhuollon alalla. Palattuaan takaisin Helsinkiin Pirjo työskenteli kahvilassa vuosina 85–86. Pirjo haki ja pääsi Diakonissalaitokselle opiskelemaan apuhoitajaksi. Hän oli myös mukana jälleen Perjantai Kristukselle -toiminnassa.

– Olin sanonut Jumalalle, että jos haluat minun opiskelevan, sinun pitää päästää minut haastatteluun. Koulutodistukseni ei ollut kovin hyvä, mutta haastattelu sujui mukavasti.

Näihin samoihin aikoihin Pirjo alkoi käydä myös Pelastusarmeijalla.

– Upseerikutsumuksen liekki oli tavallaan jo syttynyt tuolloin, kun palasin opetuslapseuskoulusta. Kierrellessäni eri seurakunnissa kyselin aina, miten täällä voisi palvella Jumalan valtakuntaa. Eräs vanha pelastussotilas sanoi: ”Mikset tule Armeijaan, kun juokset noissa kaikissa muissa paikoissa? Täällä pääsisit nopeammin Jumalan valtakunnan työhön.”

Opiskelun aikana Pirjon yhteys Armeijaan kasvoi. Hän tutustui sotilaisiin, ja myös yksi hänen opiskelutovereistaan kävi joskus kokouksissa. Pirjo alkoi käydä Mikonkadun osastolla.

– Samaan aikaan kun jatkoin varsinaista perushoitajan koulutusta, minusta tuli myös Pelastusarmeijan sotilas. Tämä oli vuotta 1987. Olin kesät tuolloisessa Pelastusarmeijan hoitokodissa Katariina-kodissa yökkönä ja kävin myös telttasotaretkillä. Selkeästi Jumala valmisteli minua jo tulevaan.

Sotilaana Pirjo innostui mahdollisuudesta myydä Sotahuutoja.

– Se oli mainiota! Menin perjantaisin myymään lehtiä muun muassa Vanhan Kellariin. Siellä oli kaksi puolta, karvahattu- ja hienompi puoli. Hienommalla puolella oli usein puolustusvoimien eläkkeellä olevia upseereita. He ostivat aina Sotahuudon ja sanoivat, että voivat näin vaimoilleen todistaa olleensa oikeassa paikassa, Pirjo naurahtaa ja jatkaa: – Karvahattupuolella oli opiskelijatovereitani koulusta. Sanoinkin heille koululla, että nähdään sitten perjantaina Vanhalla!

Kahden maan kadetti

Vuonna 88 Pirjo valmistui perushoitajaksi.

– Valmistuttuani lähdin kolmeksi kuukaudeksi kotiin ja kävin autokoulun loppuun. Seuraavan vuoden alussa menin

kolmeksi kuukaudeksi Maiju Mäkiselle Pursimiehenkadulle IV osastoon avustajaksi, ja tämän jälkeen vuodeksi Turkuun Helinä Vikmanin avustajaksi.

Pirjo aloitti upseerikoulun vuonna 1990 ja valmistui 7.6.1992. Pirjon opintopolku oli hyvin erityinen. Ensimmäisen vuoden hän opiskeli Kauniaisissa Pelastusarmeijan koulutuskeskus Petrassa. Hän oli ensimmäinen, jolla oli joustava koulutus. Pirjo oli viikossa kolme päivää töissä osastossa ja kolme päivää opiskelemassa Petrassa. Hän teki myös viikonloppumatkoja Ruotsiin ja tutustui siellä ruotsalaisiin kadetteihin.

– Muistan, että Petrassa sai yksinäisenä opiskelijana syödä hyvin, Pirjo naurahtaa ja taputtaa poskiaan.

Toisen kadettivuoden Pirjo opiskelikin Ruotsissa.

– Minulta tiedusteltiin, halauisinko lähteä. En osannut kieltä kovin hyvin, mutta päätin vastata myöntävästi.

Ruotsin aika alkoi kesäharjoitteluna Visbyssä, Gotlannissa.

– Myin siellä mielelläni Sotahuutoja, totesin vaan ”jag kan inte tala mycket svenska”. Yritin kyllä kertoa, kuka olen ja mitä teen. Meitä oli useampia kadetteja, ja kukin vuorollaan joutui pitämään ruotsinkielisen raamattutunnin. Kirjoitin sen suomeksi, katsoin ruotsinkielisestä Raamatusta samat kohdat ja lisäsin pari lausetta väleihin sillä ruotsin kielen taidolla, mikä minulla oli. Jumala auttoi ymmärtämään.

Kuukauden loman jälkeen Pirjo jatkoi sosiaalipalvelussa Mälarenin saaressa Kurönissä. Siellä toimi alkoholistimiesten hoitola.

– Siellä oli monia suomalaistaustaisia miehiä. Opetin heille 12 askeleen ohjelmaa. Pidin raamattutunteja ja muutoinkin tein kaikkea siivouksesta ja kiinteistönhuollosta lähtien. Tein muun muassa yhteysaluksen ajolistoja ruotsiksi. Siellä oli myös suomalainen helluntaisaarnaaja kuraattorina. Hänelle toimin avustajana. Sain seurata muutamia terapiakeskusteluja.

Marraskuussa Pirjo vieraili Suomessa, ja sen jälkeen opinnot jatkuivat.

– Suomalaisen suurlähetystön kirjastosta oli minulle paljon apua.

Pirjo mielenkiintoisesti vihittiin upseeriksi ennen ruotsalaisia kadettitovereitaan.

– Se oli hauskaa, mutta mutkallista aikaa Suomen näkökulmasta. Kun val -

mistuminen alkoi toukokuussa lähestyä, niin meillä oli pitkä sotaretki EteläRuotsiin. Palatessamme jatkoin suoraan Suomeen valmistautumaan upseerivihkimykseen. Kenraali Jarl Wahlström suoritti vihkimykseni. Suomesta palatessani jatkoimme ruotsalaisten kadettitoverien kanssa opintomatkalle Englantiin, missä näimme monia mielenkiintoisia asioita. Upseerikoulun johtaja Rolf Roos joutui selittämään punaisia polettejani, Pirjo naurahtaa.

Pirjo sai upseeriksi siunauksen myös Ruotsissa.

– Kadetit olivat mukana Man Mark II -musikaalissa, joten viimeiset koulupäivät menivät vuorosanoja ja lauluja harjoitellessa. Kun kadettitoverieni upseerivihkimys koitti, olimme sopineet, että upseerivihkimyksessä siunauksen tapahtuessa saavun tovereitteni rinnalle alttarille. Kenraali Eva Burrows siunasi meidät. Hauskasti yksi kenraali on minut vihkinyt ja toinen siunannut... Taidan olla ainoa laatuaan, Pirjo sanoo hymyillen.

Pioneerihengessä perille

Pirjon yli kolmeenkymmeneen vuoteen on mahtunut monenlaista osastomääräystä. Kahdessa ensimmäisessä hän toimi avustajana, ensin puoli vuotta Kalliossa ja toiset puoli vuotta Oulussa.

Lieksa ja Nurmes olivat Pirjon ensimmäinen johtajamääräys. – Sain tutustua jälleen kunnolla kirjanpitoon. Olin iloinen kauppakoulutaustastani, vaikka se ei ollut helppoa.

Seuraavina olivat Lappeenranta ja Imatra. – Se oli hiukan haastava määräys. Lappeenrannassa oli vanhoja alipäälliköitä, jotka tiesivät paikkansa. Kokemus oli tosin hyvin opettava.

Pirjo on palvellut kahdesti Kuopiossa. Ensimmäisellä kerralla kolme vuotta. – Niiden vuosien aikana aloin kunnolla ymmärtää, mistä osastonjohtajuudessa on kysymys, miten saada sotilaita sitoutumaan toimintaan.

Pirjolla on ollut upseeriuransa aikana lukuisia määräyksiä. Kuvassa Pirjo Lieksan ja Nurmeksen osastonjohtajana. Kuvassa Lieksan osasto ja osaston jäseniä.

Mikkelin määräykseen kuului myös ulkovartio Savonlinnassa. – Siellä oli käynnissä ”raamattusota”. Raamatusta oli juuri tullut uusi käännös, ja jäsenillämme oli hyvin eriäviä mielipiteitä, mikä on se oikea. Lopuksi minun oli puututtava asiaan ja sanottava tiukasti, että jokainen saa lukea sitä käännöstä, jota haluaa. Mikkelissä oli puolestaan aika rentoa, ja yritettiin vaikka mitä. Toiset asiat toimivat jonkun aikaa.

Seuraavaksi oli kolme vuotta Lahdessa. – Lahdessa oli avustajanani Erno Tuominen. Hänestä oli suuri apu! Talo oli niin iso ja sokkeloinen, että eksyin kyllä pariin kertaan. Olin noina vuosina myös kaksi kuukautta kansainvälisellä upseerikurssilla Isossa-Britanniassa.

Seuraava määräys olikin isompi seikkailu: ulkomaanmääräys Viron Tartossa.

Sotahuuto uutisoi Pirjon upseerivihkimyksestä numerossaan 15–16/1992.

Yksi Pirjon mielenkiintoisimpia määräyksiä on ollut pioneerihenkinen työ Virossa, Tarton uudessa osastossa. Yläkuvassa Pirjo Viron lastenleirillä Savernassa. Alemmassa kuvassa Tarton osaston sisäänkäynti ja osaston auto.

– Meille tuli määräyskyselykaavake, jossa tiedusteltiin halua pysyä vai jäädä. Samaan aikaan tuli myös toinen tiedustelu mahdollisista vapaaehtoisista Viron palvelukseen. Muutamaa vuotta aiemmin samaa asiaa oli tiedusteltu, mutta silloin en voinut lähteä. Se antoi minulle kuitenkin alkusysäyksen opiskella viroa. Nyt koin olevani valmis, mutta silti

epäröin. Täytin lomakkeen, mutta kirjasin siihen kaikkia verukkeita, jotka puhuisivat minua vastaan. Pian tuli soitto, että voimme sinut lähettää, jos olet tosissasi.

Asiat tapahtuivat nopeasti. Helmikuussa Pirjo täytti lomakkeen, maaliskuussa asiasta tiedotettiin, ja toukokuussa hän kävi everstiluutnantti Arja Laukkasen

kanssa selvittämässä paperit ja tutustumassa osastoon. Elokuussa määräys alkoi Tarton osastoprojektissa.

– Nuo neljä vuotta menivät nopeasti. Meillä oli uudet tilat. Minulla oli puoli vuotta tulkkina Maj-Lis, joka oli opiskellut Jyväskylän yliopistossa suomea. Järjestimme kokoontumisia ja sunnuntai-iltaisin kävimme kaupungin ”vankilassa” pitämässä tilaisuuksia. Ihmisiä alkoi saapua osastolle, ja saimme muutamia sotilaitakin. Teimme retkiä, kävimme minibussilla pari kertaa Suomessakin. Pidimme lastenleirejä Loksalla sekä Savernassa yhdessä Võrun osastonjohtajan Ave Kalmen kanssa.

Tartossa tehtiin pioneerityötä, sillä osasto oli avattu vain hiukan aiemmin. Mainitsen Pirjolle tästä.

– Kyllä, olen selkeästi parempi aloittamaan kuin lopettamaan, Pirjo naurahtaa. – Pioneerihenkeä löytyy! Äitini on aikanaan evakoksi joutunut lähtemään. Enoni ovat puolestaan muuttaneet Australiaan opaalia kaivamaan… Kyllä tällainen tietty pioneerihenki on tullut jo verenperintönä.

Suomeen palattuaan Pirjo palveli ensin Raumalla ja sitten lyhyesti Jyväskylässä. Sitten oli aika palata Kuopioon. Osasto oli edelleen remontissa ja avautumassa pitkän kiinniolon jälkeen.

– Se oli aikamoinen aloitus! Kaiken kukkuraksi siellä kävi varkaita. Olin myös niin hölmö, että upseeriasunnonkin ollessa vielä remontissa päätin asua osastolla pari kuukautta. Yritin säästää, Pirjo pyörittää päätään.

Viimeinen määräys ennen nykyistä oli Rovaniemen osastossa. Vuodet eivät olleet helppoja perhesyistä.

– Hyviä asioita tapahtui, mutta minulla oli hankalaa. Äitini sairastui ja menehtyi tuona aikana. Hiukan meni sumussa nämä vuodet.

Paluu kotiin ja maailmalle

Viimeiset kaksi vuotta Pirjo on luotsannut Kajaanin osastoa.

– Tämä on tuntunut tietyllä tavalla kotiin paluulta. Juureni ovat Pyhännällä, ja olen ostanut Otanmäestä eläkeasunnon. Se on tällä hetkellä vuokrattuna ulos.

Pirjo koki, että hän oli saapunut oikeaan paikkaan oikeaan aikaan.

– Kajaanissa on monia ihmisiä, jotka käyvät eri paikoissa ja etsivät omaa paikkaansa. Se löytyi -kampanja yhdisti meitä eri hengellisiä yhteisöjä paljon. Kesäisin olen ollut myös Toivon Pysäkillä mukana. Se oli yhteiskristillinen kohtaamispaikka Raatihuoneen torin kupeessa. Se oli hyvää ja antoisaa toimintaa.

Kajaanin osasto ei ole suuren suuri, mutta siellä on aktiivista viikko-ohjelmaa. Tiistaisin on hengellinen karaoke, jossa lauletaan hengellisiä lauluja ja virsiä.

– Tämä on kulkenut mukanani Kuopion ajoista lähtien, Pirjo paljastaa.

Pirjon rakas Pyry-koira nukutettiin viime kesänä. Tämä antoi sysäyksen viime syksyllä aloitettuun Tassukahvilatoimintaan. Kahvilaan ovat tervetulleita koirakaverit ja heidän omistajansa sekä toki muutkin eläinten ja osaston ystävät. Tassukahvilasta voit lukea lisää tammikuussa (01/2024) ilmestyneestä lehdestämme. Löydät artikkelin myös kotisivuiltamme ja Sotahuudon arkistosta issuu.com/sotahuuto.

Torstai-iltapäivisin järjestetään torstaitapahtuma, jonka ohjelmaan kuuluu toivelauluja, raamattuvisailuja, kahvit, Psalmien kirjan lukua ja siitä keskustelua. Kesällä tämä järjestettiin rauniolinnan idyllisissä maisemissa.

Sunnuntaisin viikko huipentuu jumalanpalvelukseen. – Ollessani matkoilla siviilijäsen Pekka ja kumppanit vastaavat tästä ja pitävät musiikkijumalanpalveluksen.

Matkoista puheen ollen kotimaanmatkailu on Pirjolle rakas intohimo.

– Unelmanani on hankkia retkeilyauto, jos Herra suo. Kesälomaisin tykkään matkustaa. Viime kesänä ajoin 1 400 kilometrin matkan, kävin muun muassa Inkoossa ihanassa aamiaismajoituksessa ja veljeni luona Vihdissä. Parina aiempana kesänä olen kierrellyt itärajaa. Parhaimmillaan kilometrejä on kertynyt yksittäisellä matkalla 2 300 kilometriä. Kenties ensi kesänä tai sitä seuraavana pääsisin Lappiin!

Pirjo on nyt 64-vuotias, ja eläkevuodet siintävät jo horisontissa.

Majuri Pirjo Mikkosen työhuoneen seinällä oleva huoneentaulu muistuttaa työn tarkoituksesta: Jeesus sanoo: ”Kaikki, mitä olette tehneet yhdelle näistä vähimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.” Matt. 25:40.

– Täältä haluan eläköityä… ehkä parin kolmen vuoden kuluttua. Haluan löytää tänne ihmiset, jotka jatkavat ja pitävät toiminnan paikallisesti pystyssä. Meitä on neljän hengen perustiimi, mutta toiveissa on, että löytäisimme myös uusia vapaaehtoisia ja nuoria mukaan.

Pirjo on tällä hetkellä yksi pisimpään palvelleista aktiiviupseereista.

– Koen, että hetki pitää vielä jaksaa, ja kyllä eläkkeeltäkin juttuja voi tehdä osapäiväisenä ja vapaaehtoisena. Ei tämä ole työ eikä ura… tämä on elämäntapa.

– Kun katselen taaksepäin, olen kiitollinen Jumalalle, että hän on antanut minulle tällaisen tehtävän. Hän on johdattanut ja antanut armolahjoja. Jumala on aina varustanut siihen tilanteeseen, mihin on tarvittu. Kaikki ei ole aina ollut helppoa, vaan on saanut rukoilla ja taistella. Herran armossa kaikki on ollut mahdollista.

Toni Kaarttinen

Kuvat: Toni Kaarttinen, Sotahuudon arkisto ja Pirjo Mikkosen kuva-albumi

Generalens påskhälsning

det sisTa ordet på påsken

Flera av huvudpersonerna i berättelsen om Jesu korsfästelse och uppståndelse var oense om mycket, men de var överens om en sak: berättelsen om Jesus var över.

Pontius Pilatus

Pontius Pilatus trodde att han hade sista ordet om allt som hände i hans region. Det var en orolig del av den romerska världen, men trots den svåra situationen var Pilatus van vid att ha obestridd auktoritet. Om han bestämde sig för att en oskyldig man behövde dö för att bevara freden, så blev det så. Han överlämnade Jesus till att korsfästas, och det offentliga straffet utfördes på hans order. Senare, efter att ha hört om Jesu död, gav Pilatus sina sista instruktioner till de religiösa ledarna. ”Håll vakt”, befallde Pilatus. ”Gå och gör graven så säker som ni kan” (Matteus 27:65). Det var i princip ett trippellås på Jesu grav: en stor sten rullades fram, ett officiellt sigill fungerade som en kraftfull varning och beväpnade vakter vakade för att se till att ingen kom åt graven. Pilatus var säker på att han var den slutgiltiga auktoriteten i berättelsen om Jesus.

Maria, Jesu mor

Maria, Jesu mor, upplevde våndan i att se en älskad lida. Hon såg hur motstån-

det mot Jesus växte, och hon oroade sig dag efter dag för att något fruktansvärt skulle hända. Till slut gick Jesu mäktiga fiender emot honom. Efter gripandet cirkulerade förmodligen rykten om misshandeln, tortyren och den förnedring han fick utstå. Hon måste ha känt sig så hjälplös, så nedbruten om hon visste att hennes son upplevde sådan smärta. Maria skulle ha gett sitt eget liv för att rädda hans, men det var inte möjligt. Det bästa hans mor kunde göra var att stå i närheten till det bittra slutet, eftersom hon inte ville att han skulle möta de sista smärtsamma ögonblicken ensam. Hon var där, nära korset, när Jesus tog sitt sista andetag (Johannes 19:25). Fylld av förtvivlan var Maria säker på att hans plågsamma död var det sista kapitlet i berättelsen om Jesus.

Petrus

Petrus visste att hans tjänst var över, och om han skulle vara ärlig visste han att den förtjänade att vara det. När allt kommer omkring hade han förnekat Jesus, inte en gång, inte två gånger, utan tre gånger. Just när Jesus behövde honom som mest hade han misslyckats kapitalt. Efter att tuppen galit och Petrus kom ihåg Jesu ord – att innan tup-

pen gal skulle Petrus förneka Jesus tre gånger – böjde han sitt huvud i nederlag och grät bittert (Matteus 26:75). Petrus hade aldrig upplevt en sådan förtvivlan. Trots att han lovade sin vän och mästare att även om andra förnekade honom så skulle han aldrig göra det, hade det bara krävts en ihärdig tjänsteflicka för att få honom att falla isär. Genom att förneka Jesus hade Petrus förlorat den tjänst som hade blivit hans liv och glädje under de senaste tre åren. Med sin väns offentliga död på korset, i kombination med hans eget upprepade förnekande av att vara en av hans lärjungar, trodde Petrus att hans del i berättelsen om Jesus nu var över.

Berättelsen om Jesus var inte över

Men berättelsen om Jesus var inte över. Var och en av dem glömde en mycket viktig sak: Gud har alltid sista ordet.

Den där första påskmorgonen, när alla antog att hela berättelsen om Jesus redan hade skrivits färdigt, skrev den Himmelske Fadern det mäktigaste kapitlet hittills. Den stora stenen rullades bort, sigillet bröts och vakterna överväldigades av fruktan (Matteus 28:2–4). Allt

detta visade att inget folk eller någon makt på jorden kan hindra Gud från att få sista ordet. Jesus var uppstånden, levande igen, och på grund av denna mäktiga sanning hade allt förändrats. Pilatus och de omständigheter han dikterade hade inte slutlig auktoritet över Guds Son eller hans efterföljare. Maria fick se sin sons död, inte som slutet, utan som en del av den fortsatta berättelsen om Guds passionerade nåd för mänskligheten. Och under dagarna som följde upptäckte Petrus att hans tjänst efter förnekelsen skulle bli ännu större än han vågade hoppas eller föreställa sig (Johannes 21:15-19).

Gud kommer att få det sista ordet

Kanske står du inför utmanande situationer i ditt liv just nu. Var förvissad om detta: Gud kommer att få sista ordet, och ingen fiende eller omständighet kan stå emot vår allsmäktige Guds ord.

Kanske lider någon du älskar djupt, och du känner dig otillräcklig för att lindra deras smärta eller läka deras sår. Kom ihåg att Gud kommer att få det sista ordet, och det ordet kommer att fyllas med nåd och hopp och slutlig seger.

Kanske känner du dig, precis som Petrus, inte längre värdig att användas av Gud. Kanske har du en gång i tiden övergett honom och är övertygad om att han nu har övergett dig. Var förvissad om detta: Gud kommer att få det sista ordet, och det kommer att vara ett mäktigt ord av upprättelse och förnyelse. Och vem vet? Kanske kommer du, precis som Petrus, att upptäcka att din mest inflytelserika tjänst ännu inte har kommit.

Min bön för dig, och för hela Frälsningsarmén, är att denna påsk på nytt ska förkunna att berättelsen om Jesus inte är slut, och att Gud alltid har det sista, segerrika ordet. Det kommer att bli ett triumferande ord som påminner oss om att Gud är större än någon fiende som står emot honom. Det kommer att vara ett mäktigt ord av nåd och hopp för dem som har ett förkrossat hjärta och är sårade. Och det kommer att vara ett återställande ord som påminner oss om att ingen synd är större än hans återlösande nåd.

Gud kommer att få det sista ordet, och det kommer att bli ett segerns ord!

Glad påsk, och Gud välsigne dig.

Lyndon Buckingham

General

Frälsningsarméns internationella ledare

Illustration: Romolo Tavani

armeijassa tapahTuu

Uusia jäseniä

Porvoon osastossa vihittiin 28.1. 2024 uusi sotilas, Roope Schwartz. Sotilasvihkimyksen suoritti osaston johtaja, luutnantti Kimmo Nordblom. Jumalan siunausta uudelle sotilaalle!

seuraavassa numerossa:

Rauman osastossa vihittiin 22.10.2023 uusi sotilas, Andrus Viller. Jumalan siunausta!

Pelastusarmeijan asunnottomuustyö – enemmän kuin katto pään päällä

Kesäkongressi 14.–16.6. Helsingissä

Kaupungin sykKeessä

Perjantaina

klo 18.00 Avajaisjuhla

Temppelissä, Uudenmaankatu 40

Lauantaina

Aamupäivällä ulkoilmatapahtumia

klo 16.00 Juhlakokous

Temppelissä, Uudenmaankatu 40

klo 19.00 Gospel-konsertti

Helsingin osastossa, Castréninkatu 26

Sunnuntaina

klo 10.00 Pyhityskokous Temppelissä, Uudenmaankatu 40

Iltapäivä kaupungilla

Viikonlopun aikana myös ohjelmaa lapsille ja nuorille sekä paljon muuta!

Lämpimästi tervetuloa

Puhujavieraina

kenraali André ja komentaja Silvia Cox

Taustakuva Kosti Keistinen

Virallinen tiedonanto

Määrätty 1.7.2024

Majurit Mihail ja Liudmila Baglai, jotka tällä hetkellä palvelevat Narvan osastossa, vastaanottavat uuden määräyksen Johvin osaston johtajina.

Kapteeni Arina Vessalauskas, joka tällä hetkellä palvelee Johvin osastossa, vastaanottaa uuden määräyksen Tarton osaston johtajana.

Kapteeni Alexey Burunov, joka tällä hetkellä palvelee Tarton osastossa, vastaanottaa uuden määräyksen Narvan osaston johtajana.

Kiitos, kun muistatte upseeritovereitamme ja heidän perheitään rukouksin näissä muutosvaiheissa.

Virallinen tiedonanto

Mikkelin osaston johtaja, kapteeni Anna Härkönen jää eläkkeelle 31.3.2024. Kiitämme Annaa niistä vuosista, jotka hän on palvellut Pelastusarmeijassa ja toivomme hänelle siunattuja eläkepäiviä.

Radio & TV

Radiojumalanpalvelus

Yle Radio 1, sunnuntaina 14.4. klo 20.00 Hämeenlinnan osasto saarnaajana kapteeni Seppo J. Takala

Iltahartaus

YLE Radio 1, tiistaina 23.4. klo 18.50 kapteeni Kati Kivestö

Radio YLE 1 hartaudet ja jumalanpalvelukset kuunneltavissa YLE Areenassa 30 päivän ajan julkaisuajankohdasta

PelasTusarmeijan termiT tutuksi

oPinkapPaleet

Kun 1800-luvun loppupuolella Itä-Lontoon Kristillisen Lähetyksen pohjalta muodostui kirkko nimeltä Pelastusarmeija, samalla syntyi tarve luoda sille omat opinkappaleet, jotka määrittelivät, mihin pelastusarmeijalaiset uskovat. Toisin sanoen: mikä on sen oppi.

Opinkappaleita oli aluksi seitsemän. Sen takia Pelastusarmeijan vaakunassa on edelleenkin kuvattuna seitsemän tykin ammusta, jotka kuvaavat seitsemää raamatullista totuutta.

Ajan myötä huomattiin, että seitsemän opinkappaletta riittävät kyllä kertomaan, miten ihminen pelastuu, mutta ne eivät vielä kerro, kuinka tulee elää kristittynä ja mikä uskovia odottaa kuoleman jälkeen. Niinpä opinkappaleiden lukumäärää lisättiin, ja vuodesta 1875 niitä on ollut 11.

Opinkappaleet on tallennettu Pelastusarmeijan perustusasiakirjaan, ja ne ovat säilyneet muuttumattomina tähän päivään asti. Pelastusarmeijan oppi on sama kaikissa niissä yli 130 maassa, joissa Pelastusarmeija tänä päivänä toimii.

Lisää Pelastusarmeijan opin sisällöstä voi lukea Opin käsikirjasta: bit.ly/PAuskomme bit.ly/PAopinkirja

Saga Lippo everstiluutnantti

Sotahuuto on Pelastusarmeijan lehti, joka ilmestyy 11 kertaa vuodessa Se kertoo Pelastusarmeijan maailmanlaajuisesta työstä ja tarjoaa artikkeleissaan hyvää sanomaa.

KRIGSROPET

Frälsningsarméns tidning i Finland

Tilaukset: puh. (09) 681 2300 sotahuuto@pelastusarmeija.fi pelastusarmeija.fi/sotahuuto

Tilaushinnat: Suomeen ja Viroon vuosikerta 25 €, muihin maihin 50 €

Pelastusarmeijan virallinen äänenkannattaja Suomessa 134. vuosikerta

Kansallinen päämaja ja toimitus: Uudenmaankatu 40, Helsinki

Postiosoite: PL 161, 00121 Helsinki

Puhelinvaihde: (09) 681 2300

Sähköposti: sotahuuto@pelastusarmeija.fi

Kotisivut: pelastusarmeija.fi facebook.com/pelastusarmeija

Kansallinen johtaja: everstiluutnantti Saga Lippo Vastaava toimittaja: kapteeni Kati Kivestö

Toimitussihteeri ja ulkoasu: Toni Kaarttinen

Toimituskunta: Saga Lippo, Kati Kivestö, Kaisu Leino, Mira Vuorenpää, Saara Ertamo, Krista Nenonen, Heidi Vuorenoja, Toni Kaarttinen

Perustaja: William Booth

Kansainvälinen johtaja: kenraali Lyndon Buckingham

Kansainvälinen päämaja: The Salvation Army, IHQ, 101 Queen Victoria Street, London EC4P 4EP, UK

Toimitus ei vastaa

pyytämättä lähetetyistä aineistoista.

Painopaikka: PunaMusta Oy, Lahti 2024

ISSN 0356-3340 (painettu)

ISSN 2489-5814 (verkkojulkaisu)

Kansikuva: Toni Kaarttinen

uskomme rukouksen voimaan!

Rukoilemme aamuhartauksissamme. Lähetä esirukouspyyntösi meille: pelastusarmeija.fi/esirukous, sähköpostitse rukous@pelastusarmeija.fi

tai kirjeitse

Pelastusarmeija, PL 161, 00121 Helsinki, kuoreen merkintä ”Esirukous”

kuinka tulla uskoon?

Ei ole yhtä ainoaa oikeaa valmista kaavaa, jonka mukaan ihminen tulee uskoon.

Voit ottaa ensimmäisen askeleen henkilökohtaiseen suhteeseen Jumalan kanssa rukoilemalla esimerkiksi näin:

Pyhä kolmiyhteinen Jumala, Isä, Poika ja Pyhä Henki. Kiitämme ja ylistämme Sinua yhteyden lahjasta.

Olet luonut meidät elämään yhteydessä Sinuun ja toisiimme.

Kiitos Isä, että lähetit Poikasi Jeesuksen Kristuksen ihmisten keskelle, jotta Hänen sovintokuolemansa kautta meillä on yhteys Sinuun.

Anna anteeksi, että emme aina ole vaalineet yhteyden lahjaa niin kuin olet tarkoittanut.

Pyydämme rohkeutta rukoilla, palvella ja todistaa sinusta Kristus yhdessä, niin että maailma ympärillämme näkee sinut todeksi.

Tätä rukoilemme, Poikasi Jeesuksen Kristuksen rakkauden tähden. Aamen

Vapahtaja, tee minusta rauhasi välikappale, niin että sinne, missä on vihaa, toisin rakkauden, missä loukkausta, toisin anteeksiannon, missä epäsopua, toisin yksimielisyyden, missä erehdystä, osoittaisin totuuden, missä epäilystä, auttaisin uskoon, missä epätoivoa, nostaisin luottamukseen, missä pimeyttä, loisin sinun valoasi, missä surua, virittäisin ilon ja lohdutuksen.

Niin että, oi Mestari, en yrittäisi niin paljon etsiä lohdutusta kuin lohduttaa muita, hakea ymmärtämystä kuin ymmärtää toisia, pyytää rakkautta kuin rakastaa muita, sillä antaessaan saa, kadottaessaan löytää, unohtaessaan saa anteeksi, kuollessaan nousee iankaikkiseen elämään.

Kuva: Ngo Tuan Anh

Viimeinen sana Franciscus Assisilaisen rukous

pääsiäiseksi hYvää sanomaa

Haluan tilata Sotahuudon

Tilaamalla tuet Pelastusarmeijan työtä kotimaan vähävaraisten hyväksi.

Tilaushinnat: Suomi ja Viro, vuosikerta, 25 €, Muut maat, vuosikerta, 50 € Nyt on mahdollista tilata myös digilehti paperisen sijasta.

Tilaan itselleni Tilaan ystävälleni. Ystäväni nimi ja osoite (tai sähköpostiosoite, jos digitilaus):

Tilaan digilehden

Nimeni:

Osoitteeni:

Sähköpostini:

Puhelinnumeroni:

Vastaanottaja maksaa postimaksun

Suomen

Pelastusarmeijan Säätiö Tunnus 5007467

00003

Vastauslähetys