Sivut 6–10
Onnellisuusprofessori
Markku Ojanen
– Toiveikkuus ja kiitollisuus onnellisuuden kulmakivinä
Sivut 12–17
Everstit Patrick & Anne-Dore Naud: On aika sanoa hyvästit kylmän pohjoisen lämpimille ihmisille
Sivut 20–24
Sotahuuto
Alankomaissa: Zeistin vireä osasto
jUhlaviikonloppU
patrick & anne-Dore nauDin
lauantaina 13.5. klo 14
temppelissä, UUdenmaankatu 40, helsinki
Jäähyväiskokous, kokouksen johtavat komentajat Ted ja Debbie Horwood, mukana ovat everstit Ced ja Lyn Hills, majurit David ja Anna Kotrikadze ja majuri Saga Lippo
sUnnuntaina 14.5. klo 11
temppelissä, UUdenmaankatu 40, helsinki
Kokouksen johtavat komentajat Ted ja Debbie Horwood, mukana kutsuvieraat.
Molemmissa kokouksissa esiintyy
Suomen ja Viron yhdistetty torvisoittokunta
johtajanaan eversti Ced Hills
Komentajat
Ted & Debbie Horwood
Kansainvälisen päämajan ohjelmatoiminnan kansainväliset sihteerit Everstit
Ced & Lyn Hills
Saksan, Liettuan ja Puolan territorion johtajat
Majurit
David & Anna Kotrikadze
Latvian aluejohtajat
lämpimästi tervetuloa näihin erityisiin kokouksiin!
Majuri Saga Lippo
Suomen ja Viron territorion ylisihteeri
Tutkimusten mukaan suomalaiset ovat maailman onnellisin kansa jo kuudetta kertaa peräkkäin. Hyvä me! Ymmärrämme kuitenkin, että tämä ei tarkoita sitä, että kaikki suomalaiset kaiken aikaa kokisivat subjektiivista onnellisuutta. Epäkohtia on Suomessakin, mutta moni asia on kuitenkin hyvin, ja siitä saamme olla kiitollisia.
Sotahuudon toimitus halusi selvittää onnellisen ja hyvän elämän reseptin ja kävi sitä varten tapaamassa psykologian emeritusprofessoria Markku Ojasta, jota on kutsuttu myös onnellisuusprofessoriksi. Kannattaa lukea Ojasen haastattelu ja jäädä pohtimaan hänen viisaita ajatuksiaan.
Moni kokee yhteisöllisyyden tärkeänä onnellisuutta lisäävänä tekijänä. Zeistin osasto Hollannissa on esimerkki siitä, mitä yhteisöllisyys voi seurakunnassa parhaimmillaan olla. Tämän lehden välityksellä pääset tutustumaan tarkemmin Zeistin osastoon.
Suomen ja Viron territorion nykyiset johtajat, everstit Patrick ja Anne-Dore Naud ovat siirtymässä eläkkeelle lähes 40 vuotta kestäneen aktiivipalveluksen jälkeen. Everstit kertovat kokeneensa onnellisuutta ja kiitollisuutta niissä hetkissä, jolloin he ovat saaneet jakaa omastaan ja olla avuksi toisille ihmisille. He ovat halunneet seurata Jeesuksen antamaa esimerkkiä. Jeesus tunnisti ihmisten kärsimyksen rikkinäisen maailman keskellä. Hän antoi koko elämänsä rakentaakseen siltaa Jumalan ja ihmisen välille.
Lisää everstien ajatuksista voit lukea tästä lehdestä. Ehkä haluat tulla henkilökohtaisesti sanomaan eversteille näkemiin, kun he jättävät Suomen. Jäähyväiskokous pidetään lauantaina 13.5. klo 14.00 Pelastusarmeijan Temppelissä Helsingissä.
Esa Nenonen majuri vastaava toimittaja
Olemme kiinnostuneita kuulemaan, mitä mieltä olet lukemastasi lehdestä.
Lähetä meille niin ruusuja kuin risujakin. Voit myös tehdä ehdotuksia aiheista, joista haluaisit tulevaisuudessa lukea.
Lähetä palautteesi osoitteeseen: sotahuuto@ pelastusarmeija.fi
Pelastusarmeijan johtajat nostavat tärkeitä ja ajankohtaisia asioita valokeilaan
On ollut suuri ilo kulkea tätä yhteistä matkaa kanssanne viime vuodet. Seikkailu on ollut mielenkiintoinen ja siunattu! Muistoissamme päällimmäisenä on kiitollisuus Jumalalle siitä, että hän on ollut meidän kanssamme ja että hänen armonsa ja johdatuksensa on ohjannut kulkuamme.
Helsingistä Muonioon, Kuopiosta Vaasaan – olemme oppineet paljon Suomesta. Myös Narvasta Tallinnaan, Tartoon ja Võruun – on ollut ilo oppia Virosta. Näiden kahden maan kulttuurit, historiat ja kansallisliput säilyvät muistoissamme. Samoin Pelastusarmeijan liput, jotka liehuvat monissa paikoissa, osastoissa ja sosiaalipalvelukeskuksissa, muistuttaen meitä vastuusta jatkaa missiotamme ihmiselämien ja sielujen pelastamiseksi.
On ollut ilo tavata teitä ja jutella kanssanne vierailuillamme sosiaalipalvelukeskuksissa ja osastoissa sekä erityisillä juhlapäivillä! Mutta myös silloin, kun elämän myrskyt ovat riepotelleet. Olemme saaneet nähdä pienen palan iloistanne ja suruistanne, työtehtävistänne ja elämästänne, vastuistanne, rohkeudestanne ja määrätietoisuudestanne.
Haluamme kiittää ylisihteeri majuri Saga Lippoa tuesta ja uskollisuudesta, päämajan sektorien päälliköitä, upseereita ja sosiaalisen työn johtajia, työntekijöitä sekä teitä, rakkaat sotilaat ja vapaaehtoiset.
Kiitos teille kaikille, jotka – vakuuttuneina Jumalan rakkaudesta maailmaa kohtaan – jatkatte sitoutuneina ”hyvää uskon taistelua” Jumalan Pyhän Hengen avulla! Taistelkaa oikeudenmukaisuuden puolesta, taistelkaa rakkauden, kunnioituksen ja ihmisarvon puolesta, taistelkaa rauhan puolesta. Tämä oli se viesti, jota Jeesus julisti elämänsä kautta, jota meidän tulee jatkuvasti opetella, josta meidän tulee muistuttaa itseämme ja jota jakaa omassa ympäristössämme.
Niin kuin kaikki tiedämme ja näemme päivittäin mediassa tai omassa elämässämme ja ympäristössämme, elämme kärsivässä ja rikkinäisessä maailmassa, mutta odotamme päivää, jolloin Jeesus tuo takaisin rauhan. Odottaessamme tuota aikaa, jolloin oikeudenmukaisuus palaa pysyvästi, pysykäämme lujina ja kuunnelkaamme Pyhän Hengen ääntä. Vain hän voi johdattaa meitä turvallista uskon tietä kohti tulevia vuosia.
”Aina kun olet eksymässä tieltä, milloin oikeaan, milloin vasempaan, sinä omin korvin kuulet takaasi ohjeen:
Tässä on tie, kulkekaa sitä.”
Jesaja 30:21
Siunaten
Patrick ja Anne-Dore Naud everstit
Pelastusarmeijan Suomen ja Viron territorion johtaja ja naistyön presidentti
Patrick ja Anne-Dore Naud everstit
Pelastusarmeijan
Suomen ja Viron territorion johtaja ja naistyön presidentti
On ollut suuri ilo kulkea tätä yhteistä matkaa kanssanne viime vuodet. Seikkailu on ollut mielenkiintoinen ja siunattu!
Onnellisuus on jotain, mitä useimmat tavoittelevat – tyytyväisyyttä elämään ja satunnaisia onnen hetkiä. Sotahuudolla oli ilo tavata Tampereen yliopiston psykologian emeritusprofessori Markku Ojanen.
Hänet tunnetaan onnellisuusprofessorina, sillä hän on kirjoittanut aiheesta yhdeksän kirjaa ja pitänyt
lukemattoman määrän luentoja ja koulutuksia. Nyt hän on vastaamassa meille kysymyksiin onnellisuudesta ja sen luonteesta. Markku Ojanen on myös vakaumuksellinen kristitty, jonka sydämessä on paikka Isälle, Pojalle ja Pyhälle Hengelle.
Tapaamme emeritusprofessori Markku Ojasen kanssa Lempäälän viihtyisässä ja valoisassa kirjastossa. Suuret ikkunat päästävät auringonsäteet sisälle, ja istumme lämpimässä valossa kirjaston hiljaisessa nurkkauksessa. Onnellisuusprofessori asuu rauhallisella seudulla Lempäälän läheisyydessä. Hän omistaa myös vanhan kotitalonsa etelämpänä Tammelan pitäjässä.
– Perin sen äidiltäni. Olen sotaorpo. Asuimme kahden isäni kaaduttua sodassa. Elimme vaatimatonta elämää, mutta pärjäsimme. Sain välillä jopa ostaa sarjakuvalehtiä, Markku muistelee hymyillen. – Viisitoistavuotiaana minusta tuli maanviljelijä opiskelun ohella. Olen hevosellakin tehnyt maatöitä, siitä olen aika ylpeä.
Markku kertoo olleensa aina lukutoukka. Opiskelun jatkaminen lukion jälkeen oli hänelle itsestään selvää.
– Mitkään tekniset asiat eivät koskaan vedonneet minuun. Lukiossa minun piti valita biologian ja psykologian välillä. Minulla oli hyviä keskusteluja tätini kanssa, joka oli teologian tohtori, ja joka oli opettanut myös psykologiaa. Pohdin myös teologiaa, mutta se jäi pois, koska minulla ei ole lainkaan laulamisen lahjaa, Markku naurahtaa. – Minua on aina kiehtonut ihmisten kohtaaminen, joten sen myötä opiskelusuunta alkoi hahmottua.
Markku Ojanen aloitti uransa tutkimalla mielenterveysongelmia, erityisesti skitsofrenian kuntoutusta. Hän kertoo, että johdatus ohjasi tämän tutkimusaiheen äärelle:
– Opiskelin vuoden Yhdysvalloissa, ja siellä oli mielenkiintoisia kursseja mielenterveyden ongelmista. Kun kotimaassa tuli mahdollisuus valita harjoittelupaikka, niin päätin mennä Hattel-
malan sairaalaan. Tämän myötä aloin tekemään väitöskirjaa mielenterveyspotilaiden tilanteesta. Hyvin varhain minua jo kiinnosti potilaiden toiveikkuus. Tutkimuksissa tiedustelin potilailta heidän tyytyväisyyttään ja vahvoja puoliaan. Se oli ennenkuulumatonta.
Vuonna 1971 Markku liittyi mukaan Sopimusvuori ry:n toimintaan, jonka tavoitteena oli saada pitkäaikaissairaalapotilaita avohoitoon ja kuntouttaa heitä omaehtoiseen elämään siinä määrin kuin se on mahdollista.
– Pieni osa potilaista kuntoutui ihan työelämään asti. Ajatuksena oli mahdollistaa potilaille ihmisarvoisempi elämä. Sopimusvuoressa perustimme kuntoutuskoteja ja tarjosimme suojatyötä ja kaikenlaista toimintaa. He olivat meille asiakkaita, ei potilaita. Tämä oli 70-luvulla uraauurtavaa. Itse siirryin toiminnasta syrjään muutama vuosi sitten.
– On hienoa nähdä, miten yhdistys toimii edelleen, ja sen rinnalle on tullut myös muita toimijoita.
Onnellisuuden tutkiminen oli Markulle luonnollinen siirtymä uralla:
– Tämä sai alkusysäyksensä jo näistä mielisairaalapotilaiden tyytyväisyyskyselyistä. Muutamaa vuotta myöhemmin laajensin tämän meille ”tavallisille kaduntallaajille”. 90-luvulla alkoi tulla vastaan tutkimuksia onnellisuudesta ja kiinnostuin kovasti, sillä siihen asti olin tutkinut ihmisten tyytyväisyyttä elämäänsä. Nämähän kulkevat käsi kädessä.
Ensimmäisen artikkelin onnellisuudesta Markku kirjoitti Liikunta & Tiede -lehteen, ja tätä seurasi nopeasti ensimmäinen onnellisuutta käsittelevä kirja. Nyt onnellisuusaiheisia kirjoja on kaikkiaan yhdeksän. Lisäksi hän on kirjoittanut lukuisia muita kirjoja erilaisista aiheista, kuten mielenterveyden ongelmista, valehtelusta, uskosta ja urheilusta.
– Onnellisuuskirjoissa kukoistamisen ideologia ja toiveikkuus ovat punaisia lankoja. Toiveikkuudella on niin suuri merkitys onnellisuuden mahdollistajana. Itse sotaorpona olen tehnyt myös kirjan sotaorvoista. Heitä haastateltaessa oli suorastaan hämmentävää huomata, miten vaikeista lähtökohdista ihmiset pystyvät saavuttamaan onnellisuuden. Se on sitä kukoistamista, Markku herkistyy.
kanssa, niin heilläkin on yllättävän paljon toiveikkuutta tulevaisuutta kohtaan. Toiveikkuus on hieno ominaisuus meissä ihmisissä.
Joskus olen kuullut, että onnellisuutta ei pitäisi tavoitella, vaan se on palkinto siitä, mitä on tehnyt. Mitä mieltä olet tästä?
– Kyllä tällaista näkemystä paljon kuulee – eli mitä enemmän onnellisuutta tavoittelee, sitä kauemmaksi se pakenee. On tutkimustukeakin siihen, että jos onnellisuuden tavoitteluun suhtautuu hyvin vakavasti, psyyke rasittuu jatkuvasta pohdinnasta. Monet aforismitkin opettavat, että onnellisuus tulee, jos on tullakseen. Näinhän onnellisuus meidät usein yllättääkin – ja silloin meidän kannattaa ottaa se kiitollisuudella vastaan.
Maailmassa on paljon surua ja pahuutta. Miten kykenemme tavoittelemaan onnellisuutta ummistamatta silmiämme maailman tapahtumilta?
työ ja harrastukset. Sitä seuraava on välitön elinympäristö, oma asuinpaikka. Siitä edetään kotimaan tasolle, ja lopulta uloimmalla kehällä on loput maailmasta. Ne asiat, jotka ovat sisemmillä kehillä, koskettavat meitä eniten ja ovat meille ne tärkeimmät. Ne tulevat iholle. – Maailmanlaajuiset ongelmat, kuten korona, saattavat läpäistä nämä kehät ja tulla uloimmalta lähelle, kuten jos itse tai läheinen sairastuu vakavasti. Kaikki riippuu siitä, miten lähelle asiat tulevat. Minulla on tutkimustulosta siitä, että ne, jotka ovat eniten huolissaan maailman ongelmista, ovat useimmiten kaikkein hyvinvoivimpia. Heillä on varaa ja energiaa huolehtia toisista.
Monien tapaamiemme ihmisten elämässä on vaikeuksia arjen tasolla. Miten koota voimaa näiden asioiden painaessa?
Kahdeksan
Tästä voimmekin luontevasti siirtyä kysymyksiin onnellisuudesta. Varoitan emeritusprofessoria, että aloitamme erittäin laajalla kysymyksellä:
Mitä on onnellisuus?
– Olen itse päätynyt sellaiseen omintakeiseen määritelmään, että onnellisuus on tila ja kokemus, jossa ei tarvitse miettiä, onko kaikki ollut ennen paremmin, eikä myöskään pohtia, onko tulevaisuudessa luvassa jotain parempaa –vaan on tyytyväinen ja kiitollinen siitä, mitä juuri tällä hetkellä on. Kiitollisuus on hyvin keskeistä. Kuten aiemmin kerroin työstäni mielenterveyspotilaiden
– Sepä se! Maailman pahuudelta on vaikea ummistaa silmiään. Monilla on pulaa ihan perusasioista – mistä saisin ruokaa? Mistä saisin turvaa? Onko minulla ketään, joka välittäisi minusta? Toki kaiken synkkyydenkin keskellä on valonpilkahduksia. Mutta kun ihminen kärsii, hän ei kykene ajattelemaan onnellisuutta, vaan sitä, miten tästä ylipäätänsä selvitään. Esittämistäni kysymyksistä viimeinen on yleismaailmallinen, joka ei häviä minnekään, vaikka asuisit rikkauden ja yltäkylläisyyden keskellä. Jokainen meistä kaipaa läheisyyttä ja hyväksyntää.
Koronapandemia oli maailmanlaajuinen tapahtuma, joka kosketti jokaista tavalla tai toisella. Miten näet, että tällaiset suuret tapahtumat muokkaavat ihmisten käsitystä onnellisuudesta ja hyvästä elämästä? – Voidaan ajatella hyvän elämän ehtoja sellaisina laajenevina kehinä. Kaikkein tärkein ja keskeisin kehä olen minä itse ja asiat, jotka koskettavat suoraan minua. Seuraavalla kehällä ovat perhe, ystävät ja läheiset ihmissuhteet. Sen jälkeen se ympäristö, jossa toimii, kuten
– Valitettavasti elämme yksilökeskeisessä kulttuurissa, ja yhteisöllisyys on usein kadoksissa. Teette siinä todella arvokasta työtä, että osoitatte heille, että on ihmisiä, jotka välittävät heistä. Monet kokevat hyödyttömyyttä, pelkoa, syyllisyyttä ja häpeää tilanteestaan, ja rinnalla oleminen ja kuunteleminen ovat vaikeissa elämäntilanteissa äärettömän tärkeitä asioita. Parhaiten ongelmia pystytään ratkomaan yhdessä. Monelle on myös arvokasta huomata, ettei ole tässä tilanteessa yksin, vaan on myös muita, jotka käyvät samanlaisia ongelmia läpi. – Uhriutumista olen aina vieroksunut. Monesti ihmiset nähdään uhreina. Vaikka tarkoitusperät olisivat hyvät, sillä voidaan aiheuttaa pahaa huomaamattakin. Se, että voi pienin askelin kulkea toisen rinnalla, on paljon arvokkaampaa ja tehokkaampaa.
Ihmiset saattavat kokea myös painetta onnellisuuden tavoittelusta. Millainen on viestisi heille? – Riittää, että on tyytyväinen, iloinen ja kiitollinen. Onnellisuuden ei tarvitse olla itseisarvo – meillä on paljon muita hyviä sanoja, joita käyttää. Olen käynyt Raamattua läpi näitä sanoja etsien. Mielenkiintoisesti Vanhassa testamentissa onnellisuus mainitaan monesti, mutta ei
– Yksi hyvä onnellisuuden jaottelu on ”pipanaonni” ja ”pötköonni”. Nämä tulevat pakinoitsija Aapelilta. Pipanaonni on sellainen välitön tunnekokemus onnellisuudesta, kun jotain hienoa tapahtuu. Pötköonni on sitten enemmän sellaista tyytyväisyyttä elämäänsä. Tätä jälkimmäistä on niissä kuuluisissa kansainvälisissä onnellisuustutkimuksissa kysytty, ja me suomalaiset olemme siinä erinomaisesti pärjänneet. Se, että Suomi on ollut kuusi kertaa kärjessä, ei ole sattumaa. Olemme kansakuntana tyytyväistä kansaa. Olemme edelleen hyvinvointivaltio, meillä on demokratiaa, tasa-arvoa ja suhteellisesti myös vaurautta. Erityisesti meillä on luottamusta, se on arvokasta. Meillä luotetaan toisiimme ja vieraisiin ihmisiin enemmän kuin monessa muussa maassa. Ja se on vielä perusteltuakin, ihmiset ovat paljolti tämän luottamuksen arvoisia. Saamme iloita tästä.
Uudessa… Siellä on sen sijaan iloa, kiitollisuutta ja toiveikkuutta sitäkin enemmän. Sanat ovat välillä hankalia. Monissa kielissä, suomessakin, onnellisuus on aiemmin merkinnyt hyvää tuuria – ja vasta myöhemmin se on saanut tämän nykyisen laajemman merkityksensä.
Olet tuonut kirjoissasi ja luennoissasi esille terveyden ja liikunnan merkitystä onnellisuudessa. Voitko avata tätä?
– Toki voi sairaanakin olla onnellinen, mutta hyvä kunto, liikunta, terveet elämäntavat, hyvät yöunet ja päihteiden vähäisyys tai – vielä parempi – niistä täysin kieltäytyminen edistävät psyykkistä hyvinvointia. Itse raittiina olen ilolla seurannut, miten nuorten parissa alkoholinkäyttö on viime vuosina vähentynyt.
Miten näet, että usko ja hengellisyys voi edistää onnellisuutta?
– Positiivinen hengellisyys on ehdottomasti iso voimavara. Ikävä kyllä sillä on myös kääntöpuolensa, ja osalla se kääntyy tuomitsevaan käyttäytymiseen.
Tärkeämpää olisi olla ihmisistä aidosti ja rakastavasti kiinnostunut – ensin olisi parempi huolehtia omista synneistään, Markku pohtii ja jatkaa:
– Olen parhaillaan tekemässä kirjaa harhoistamme, niitä on tässä vaiheessa koossa viitisenkymmentä. Yksi näistä kiusallisista harhoista on moraalisen ylivoiman kokeminen. Siihen on helppo langeta. Vaikka emme sitä sanoilla toisi ilmi, niin ajatuksen tasolla koemme näin. Olenhan minä parempi kuin nuo ”pahemmat” syntiset. Ennakkoluulot ovat toinen asia, johon me kaikki kom-
pastumme. Listaan kirjassa pitkän listan erilaisia ihmisryhmiä ja kysyn, että suhtaudutko kaikkiin aivan yhtä hyväntahtoisesti ja lämpimästi. Harva voi niin rehellisesti sanoa. Kysymys onkin, osaako pitää nämä ennakkoluulonsa kurissa. Se on tärkeintä.
Jumala on pitänyt kiinni
Emeritusprofessori Markku Ojanen on vakaumuksellinen kristitty, ja hän on myös kirjoittanut jonkin verran uskonnollista kirjallisuutta. Usko on ollut osa Markkua alusta asti.
Psykologian emeritusprofessori Markku Ojanen nauttii monista asioista. – Olen sen luontoinen, että kun kiinnostun jostain, niin menen aiheessa syvälle.
Esimerkkejä Markku Ojasen kirjallisesta tuotannosta: Kysymyksiä onnellisuudesta (Basam Books 2019), Onnellisuuden käsikirja (Perussanoma 2013) ja Heikko ja vahva usko (Päivä osakeyhtiö 2015)
– Eiköhän se tullut jo äidin kohdussa. En ole koskaan kyseenalaistanut Jumalan läsnäoloa. Jumalan olen kokenut aina armahtavaisena, ja se on ollut suuri tuki kaikissa oman elämän kivikoissa. Minulle on toki tutkijana annettu myös kysymisen armolahja, ja välillä eteen on tullut hyvinkin hankalia kysymyksiä. Uskoani on koeteltu monet kerrat. Vaan se on aina pysynyt järkähtämättömästi, sillä Jumala on pitänyt minusta kiinni.
Markku on todennut uskonsa ytimen kiteytyvän kahteen Jeesuksen vertaukseen, kertomukseen tuhlaajapojasta ja laupiaasta samarialaisesta.
– Nämä kaksi tarinaa ovat minulle erityisiä, Markku toteaa herkistyen. – Jumalakuvaani kuuluu vahvasti armo. Nämä kertomukset välittävät sen.
Tiedustelen, miten hän pitää uskostaan huolta. Markku naurahtaa, että aina voisi olla parempi kristitty: – Kirkossa voisi useamminkin käydä, mutta kuuntelemme vaimoni kanssa radiosta tai netistä jumalanpalveluksen joka sunnuntai. Se kuuluu pyhäpäiväämme. Lisäksi meillä on hyvä kuukausittainen keskusteluryhmä. Vaikka tapaamme näin harvakseltaan, olemme ystäviä keskenämme ja viestittelemme. Luen myös pohdiskelevaa hengellistä kirjallisuutta. Hyvät kirjat ovat oikeita aarteita.
Markku on myös itse kirjoittanut uskontoon ja hengellisyyteen liittyvää kirjallisuutta. Lukusuosituksena hän haluaa tuoda esiin kirjansa Heikko ja vahva usko
– Käyn siinä läpi useita asioita, jotka vaikuttavat heikentävästi ja vahvista-
vasti uskoon. Haluan antaa rohkaisua. Tämä on itselleni merkityksellinen kirja.
Iltapäivä on kulunut viihtyisästi hyvässä seurassa kirjaston mukavilla tuoleilla istuen. Aurinkokin paistaa edelleen, mutta jo alempaa. Tätä haastattelua ei voi lopettaa kuin yhdellä tavalla: kysyen, onko onnellisuusprofessori itse onnellinen.
– Olen usein vastannut, että olen onnellinen ihminen melankolisten ihmisten sarjassa, Markku hymyilee veikeästi ja jatkaa: – Kuten suurimmalla osalla meistä, perhe ja läheiset ovat onnellisuuteni lähde. Minulla vaimo ja kaksi poikaa. He ovat minulle ne kaikkein tärkeimmät.
– Kovasti nautin myös kirjoittamisesta. Olen myös klassisen musiikin suurkuluttaja. Suuret nimet, kuten Bach ja Brahms, kiehtovat tällaista ihmistä, jota ei ole itseään siunattu musiikin lahjalla. Onneksi kuitenkin musiikin kuuntelun ja arvostamisen lahjalla, Markku naurahtaa. – Liikunta on minulle myös tärkeää. Pelasin lentopalloa yli viisikymmentä vuotta, ja seuraan sitä edelleen televisiosta. Elokuvat ovat myös rakas harrastus, erityisesti vanhat Villin lännen elokuvat. Kirjahyllyssäni on runsaasti elokuvahistorian kirjallisuutta. Olen sen luontoinen, että kun kiinnostun jostain, niin menen aiheessa syvälle, Markku päättää hymyillen.
Toni Kaarttinen
Kuvat: Toni Kaarttinen
Kirjoittajamme pohtivat elämää, uskoa ja sydämellään olevia asioita.
Pian on helatorstai. Monelle suomalaiselle se on vain ylimääräinen vapaapäivä, joka ilolla otetaan vastaan. Siihen kun vielä yhdistää perjantain, saa kivasti neljän päivän vapaan ja pääsee vaikka laittamaan mökkiä kesäkuntoon. Nimittäin jos sellaisen sattuu omistamaan.
Ensimmäisille kristityille päivä, jota nykyään kutsumme helatorstaiksi, oli varmasti hämmentävä päivä. Oli kulunut 40 päivää siitä, kun Jeesus oli noussut kuolleista. Moni oli omin silmin nähnyt ylösnousseen Kristuksen ja mietti, mikä on seuraava liike, mitähän Jeesus seuraavaksi tekee. Jotkut tulivat jo kärsimättömiksi, kun mitään ei tapahtunutkaan, ja he rupesivat kyselemään: ”Herra, onko nyt tullut se aika, kun sinä rakennat Israelin valtakunnan uudelleen?” (Ap. t. 1:6). Hämmennys oli valtava, kun sen sijaan, että Jeesus olisi ruvennut johtamaan Israelin sotajoukkoja, hän kohosikin pilven päällä taivaaseen ja katosi ihmisten näkyvistä. Opetuslapset jäivät suu auki katsomaan taivaalle. En tiedä, kauanko he olisivat siinä pällistelleet, elleivät enkelit olisi tulleet heitä herättelemään.
Opetuslapset toimivat juuri niin kuin me yleensä toimimme, kun koemme jotain hämmentävää. Elämässä tulee varmasti itse kullekin tilanteita, jolloin emme tiedä, miten reagoisimme tai mihin suuntaan meidän pitäisi tästä jatkaa – tai mistä ylipäätään saisimme voimaa jatkaa eteenpäin. Paras tapa toimia lienee se,
Gebhard Fugel maalasi tämän Jeesuksen taivaaseen nousemista käsittelevän freskon vuosina 1893–1894. Fresko sijaitsee Pyhän Johannes Kastajan kirkossa Ravensburgissa, Saksassa.
miten opetuslapset toimivat. He eivät jääneet yksin, vaan hakeutuivat toistensa yhteyteen – eivät kuitenkaan pelkästään viettämään aikaa, vaan etsimään johdatusta yhdessä rukoillen.
Silloin ne, jotka olivat koolla, kysyivät häneltä: »Herra, onko nyt tullut se aika, jolloin sinä rakennat Israelin valtakunnan uudelleen?» Hän vastasi: »Ei teidän kuulu tietää aikoja eikä hetkiä, jotka Isä oman valtansa nojalla on asettanut. Mutta te saatte voiman, kun Pyhä Henki tulee teihin, ja te olette minun todistajani Jerusalemissa, koko Juudeassa ja Samariassa ja maan ääriin saakka.» Kun hän oli sanonut tämän, he näkivät, kuinka hänet otettiin ylös, ja pilvi vei hänet heidän näkyvistään. Ja kun he Jeesuksen etääntyessä vielä tähysivät taivaalle, heidän vieressään seisoi yhtäkkiä kaksi valkopukuista miestä. Nämä sanoivat: »Galilean miehet, mitä te siinä seisotte katselemas-
sa taivaalle? Tämä Jeesus, joka otettiin teidän luotanne taivaaseen, tulee kerran takaisin, samalla tavoin kuin näitte hänen taivaaseen menevän.» Silloin he lähtivät tuolta vuorelta, jota kutsutaan Öljymäeksi ja joka on lähellä Jerusalemia, sapatinmatkan päässä. He palasivat Jerusalemiin ja menivät siellä siihen taloon, jonka yläkerrasta oli tullut heidän kokoontumispaikkansa: Pietari, Johannes ja Jaakob, Andreas, Filippus, Tuomas, Bartolomeus, Matteus ja Jaakob Alfeuksen poika, Simon Kiivailija ja Juudas Jaakobin poika. He pitivät kaikki yhtä ja rukoilivat lakkaamatta yhdessä joukkoonsa kuuluvien naisten sekä Jeesuksen äidin Marian ja Jeesuksen veljien kanssa.
Ap. t. 1:6–14
Saga Lippo majuri
Maalaus: Gebhard Fugel
Pelastusarmeijassa kaksi asiaa pysyy – missio ja muuttuvuus. Pelastusarmeija marssii aina eteenpäin.
Kesällä saamme uudet territorion johtajat. On aika kiittää Suomen ja Viron territoriossa seitsemän vuotta palvelleita
everstejä Patrick ja Anne-Dore Naudia, jotka siirtyvät hyvin ansaituille eläkepäiville. Sotahuudon jäähyväishaastattelussa everstit kertovat, millaisen jäljen tämä kansainvälinen määräys, vuodet territorion johdossa ja heidän tapaamansa ihmiset ovat heihin jättäneet.
Everstit aloittivat heinäkuussa 2016 palveluksensa territoriossamme, eversti Patrick Suomen ja Viron territorion johtajana ja eversti Anne-Dore territorion naistyön presidenttinä ja samalla aikuis- ja perhetyön sektoripäällikkönä. Hän sai myös lisämääräyksen vuonna 2019 territorion hengellisen elämän kehittämisen johtajaksi. He sanovat vuosien menneen vauhdilla:
– Tämä on ollut erityistä ja mielenkiintoista aikaa. Olemme tavanneet lukuisia ihmisiä ja oppineet paljon uutta myös Armeijasta, eversti Patrick Naud toteaa, ja Anne-Dore sanoo: – Territorion johtaminen oli tuttua, mutta nyt olimme aivan uudessa ympäristössä, uusien ihmisten kanssa. Olemme kiitollisia kaikesta tuesta, jota olemme vuosien aikana saaneet.
Jos hiukan kertaamme, keitä ovat everstit Patrick ja Anne-Dore Naud. Patrick syntyi 1958 Lounais-Ranskassa, ja
Anne-Dore Etelä-Saksassa vuonna 1959. Vuonna 1985 Patrick ja Anne-Dore opiskelivat ”Rauhan viestinviejät” -kadettirenkaan jäseninä Sveitsin Baselissa. He tapasivat ensimmäisenä upseerikoulupäivänä, ja se oli heidän rakkaustarinansa alku. Heidät vihittiin upseereiksi kesäkuussa 1987, ja häät seurasivat muutamaa kuukautta myöhemmin. Upseereina he ovat työskennelleet erilaisissa vastuutehtävissä Pelastusarmeijan toimipisteissä Ranskassa, Saksassa ja Belgiassa. Vuonna 2009 Patrick Naud sai määräyksen Saksan, Liettuan ja Puolan territorion ylisihteeriksi ja Anne-Dore Naud territorion naistyön sihteeriksi. Kaksi vuotta myöhemmin heidät määrättiin saman territorion johtajaksi sekä naistyön presidentiksi.
Tiedustelen, miten tämä edellinen määräys valmisti heitä tulevaan.
– Molemmissa territorioissa Pelastusarmeijan missio on sama – jakaa Jumalan rakkautta ja tehdä parhaamme
”sielujen pelastamiseksi ja kärsivän ihmiskunnan palvelemiseksi”. Suomi ja Saksa muistuttavat maina paljon toisiaan, molemmat yhteiskunnat ovat hyvin järjestäytyneitä. Molemmissa maissa Pelastusarmeija on myös hyvin tunnistettu ja tunnustettu, mikä on erinomainen asia, Patrick sanoo, ja Anne-Dore lisää: – Molemmissa maissa hengellinen ja sosiaalinen työmme näyttäytyy monin, luovin tavoin. Se on hienoa, olemme kaikki osa suurta Pelastusarmeijan ”perhettä”.
Kiehtova yllätys
Millainen oli everstien ensireaktio, kun he saivat kuulla tehtävästään pohjoisessa maassamme?
– Oho, menemme Pohjolaan! Siellä on varmaa kylmää, Patrick ja Anne-Dore naurahtavat.
Määräys kenraalilta oli yllätys, mutta kiehtova sellainen.
– Olin innoissani uudesta seikkailusta, Patrick sanoo hymyillen.
Henkilökohtaisista haasteista suurin oli ehdottomasti kieli. Everstit eivät puhu yhtäkään territorion kolmesta virallisesta kielestä (suomi, ruotsi ja viro), eikä työkielenä toimiva englanti ole kummankaan äidinkieli.
– Tämä oli ensimmäinen kerta, kun palvelimme maassa, jonka kieltä kumpikaan meistä ei puhu, Anne-Dore paljastaa.
– Valmisteluihin ennen saapumistamme Suomeen olisi tarvittu paljon enemmän aikaa. Se oli vaativaa, mutta tämän haasteen ansiosta opimme paljon. Tunnistamme nykyään muutamia suomen kielen sanoja, kuten ”valo”. Tarvitsisimme kuitenkin ikuisuuden oppiaksemme puhumaan suomea, Patrick vinkkaa silmää.
– Kieli ja kommunikaatio oli ehdottomasti suurin henkilökohtainen haaste
meille. Joskus meillä on keskinäisiäkin väärinkäsityksiä, koska Patrick ranskalainen ja minä saksalainen. Suomeen tullessamme yritin aktiivisesti opiskella kieltä, mutta se oli ylivoimaista kaiken muun työn lisäksi. Jos olisin voinut keskittyä vain siihen, olisin voinut onnistuakin jollain tasolla – mutta täytyy myöntää, että työn ja muun elämän ohella se oli liikaa, Anne-Dore sanoo hymyillen.
Everstien vuosiin Suomessa on ilonaiheiden lisäksi mahtunut monia haasteita. Vuosiin osui kolmatta vuotta kestänyt pandemia ja Eurooppaa ravisteleva sotatila. Ennen niihin syventymistä kysyn, mikä on ollut vaativinta territoriossamme.
– Uusien jäsenien, erityisesti uusien kadettien houkutteleminen on aina iso haaste. Olen kuitenkin ilokseni pannut
merkille, että vuosittain territorioon on saatu uusia kadetteja ja sotilaita. Toki määrät voisivat olla suurempia, mutta olemme erittäin kiitollisia, että uusia ihmisiä tulee mukaan säännöllisesti. Jatkamme rukoilua sen puolesta, että Jumala kutsuu ja lähettää rohkeita, vakaita ja lahjakkaita ihmisiä. Meidän täytyy myös pohtia uusia tapoja toteuttaa missiotamme ja kutsua ihmisiä keskuuteemme. Se on helppo sanoa, mutta vaikeampi toteuttaa, Patrick Naud sanoo.
Pandemia oli moniulotteinen haaste territoriollemme. Everstit kuitenkin ovat erittäin iloisia ja kiitollisia siitä, miten jäsenet ja työntekijät ratkaisivat eteen tulleita haasteita.
– Upseerimme ja sosiaalisen työn johtajamme ovat tehneet erinomaista työtä. Osastoissa ohjelmaa muokattiin kulloistenkin rajoitteiden mukaisesti ja oltiin aina läsnä apua tarvitseville, Patrick aloittaa.
Anne-Dore jatkaa: – Kaikki tekivät parhaansa kykyjensä ja resurssien mukaan. Toki rajoitusten seuraaminen oli haastavaa, kun erityisesti isommissa osastoissa kävijämäärää oli rajoitettava. Olihan pandemia meille kaikille melkoinen shokki. Miten voitiin pysyä yhteydessä heihin, jotka eivät voi tulla kokouksiin, oli yksi suurista haasteista. Monet upseereistamme ja johtajistamme tekivät upeaa työtä pitäen yhteyttä ihmisiin eri tavoin. Oli myös vaikuttavaa, miten nopeasti monet vanhemmista ihmisistä oppivat hyödyntämään teknologisia ratkaisuja, kuten videohartauksia ja -kokouksia. Pandemia oli meille kaikille suuri oppimisprosessi. Toistemme tukeminen rukouksin ja yhdessä rukoileminen olivat myös tärkeitä selviytymiskeinoja.
Suomen ja Viron pelastusarmeijalaiset ovat antaneet tukensa myös Ukrainalle. Eversti Patrick Naud valaisee asiaa: – Lähetimme välittömästi Ukrainaan tukea kansainvälisen Pelastusarmeijan kautta. Ukrainan Pelastusarmeija osana Itäisen Euroopan territoriota on hyvin organisoitu, ja se auttaa avun perille
toimittamisessa. Olemme myös paikallisesti auttaneet sotapakolaisia. Tämä työ on ollut erityisen vahvaa Virossa Tallinnassa ja Narvassa, mutta myös Suomessa Turussa ja muissa kaupungeissa. Ruoan ja välttämättömyystarvikkeiden lisäksi on ollut arvokasta, että olemme voineet tarjota pakolaisille rukoustukea ja hengellistä neuvontaa. Monet jäsenemme ovat myös rahallisesti tukeneet Ukrainaa, mistä olemme äärimmäisen kiitollisia.
– Kuulin pari päivää sitten, että Oulun osastossa oli neulottu villasukkia ja lähetetty ne Ukrainaan. Armeijassa tapahtuu myös paljon tällaista pienimuotoisempaa ruohonjuuritason auttamista, mistä emme ole välttämättä edes tietoisia. Emmekä tietenkään saa unohtaa esirukouksen voimaa. Territoriomme viikoittaisissa esirukouspyynnöissä muistutamme jatkuvasti rukoilemisesta rauhan ja Ukrainan sodan loppumisen puolesta, Anne-Dore lisää lämpimästi.
Rukous on voimavara, joka tukee vaikeiden aikojen keskellä.
– Uskomme Jeesukseen tukee meitä ja antaa voimaa auttaa, tukea ja lohduttaa
niitä, jotka sitä tarvitsevat. On tärkeää rukoilla toistemme puolesta ja tuoda pyyntömme ja kiitoksemme Jumalan eteen. Se rohkaisee ja antaa uutta voimaa, Anne-Dore toteaa, ja Patrick täydentää: –Jumala tekee hyvää, vaikka emme itse näkisikään näitä tuloksia. Uskon esimerkiksi, että vaikka suuressa maanjäristyksessä Turkissa ja Syyriassa kuoli valtavasti ihmisiä, Jumalalla on kyky auttaa tämän tragedian uhreja. Niin pelastamaan lähteneiden ihmisten, hyväntekeväisyysjärjestöjen ja valtiollisten organisaatioiden kautta, kuin myös tavoin, joita emme näe ja tiedä.
Everstit kehuvat Suomen ja Viron Pelastusarmeijan jäsenien ja työntekijöiden tekemää työtä.
– Työ on täällä hyvin järjestettyä. On esimerkiksi ollut hienoa nähdä, miten Helsingin sosiaalipalvelukeskus Soppa on avustanut tarvitsevia, myös opiskelijoita. Vierailin siellä pari viikkoa sitten ja tapasin 62 opiskelijaa, jotka olivat tulleet hakemaan ruokapaketin. Nämä opiskeli-
Kuvia Naudien ajalta ennen Suomea. Vasemmalla sivulla myötäpäivään tyttären kastetilaisuus vuonna 1992, Naudit Stuttgartin osastossa 1993 ja idyllisessä Alèsissa perheen kanssa 1993. Vasemmalla ulkoilmakokous Strasbourgissa 2002. Tällä sivulla Patrick ja Anne-Dore kolmen lapsensa kera 2011 ja everstit Saksan, Liettuan ja Puolan territorion johtajana ja naistyön presidenttinä Kölnissä 2013.
Ylisihteeri, majuri Saga Lippo on ollut arvokas osa johtajistoa viimeisien vuosien ajan. Everstit haluavat kiittää Sagaa kaikesta avusta ja yhteistyöstä.
jat kamppailivat selvitäkseen arjesta, erityisesti pandemian aikana. On hienoa nähdä, että Armeija pystyy auttamaan heitä, kuten myös lapsiperheitä, vanhuksia ja yksinäisiä – kaikkia, jotka apua tarvitsevat, Patrick kertoo.
– Toisena positiivisena esimerkkinä haluamme tuoda esiin nykyajan orjuuden ja ihmiskaupan vastaisen työn. Viimeisen kolmen vuoden aikana eri vastuuhenkilöt ovat tehneet hyvää työtä ja vierailleet monissa osastoissa, sosiaalisen työmme pisteissä, kouluissa ja muualla Pelastusarmeijan ulkopuolella jakamassa tietoa tästä tärkeästä aiheesta. Ihmiskauppa on kauhea ongelma, joka kytee monessa maassa – siksi siitä on tärkeää puhua.
Pelastusarmeijan johtajiston tehtäviin kuuluu luoda territoriolle visio – eräänlainen viisivuotissuunnitelma tavoitteineen. Vuonna 2019 suunniteltu visio ”Kutsuttu palvelemaan” kiteytyy kolmeen perustavoitteeseen: uudistaa elämää, palauttaa arvokkuus ja antaa toivoa. Everstit kertovat, että visio oli laajan yhteistyön tulos.
– Kun saavuimme, täällä oli käytössä edellisten johtajien kaudella laadittu
visio ”1–2–5”. Se oli erinomainen! Kun tämä visio viiden vuoden jälkeen päättyi, tehtävänämme oli motivoida territoriomme jäseniä uuteen visioon. Keskustelu ja konsultaatio oli tarpeellista, ja olemme kiitollisia kaikille, jotka olivat mukana prosessissa. Näin uusi visio ”Kutsuttu palvelemaan” syntyi. Se oli seikkailu, ja näiden viime vuosien aikana olemme kokeneet ”Jumalan käden” monin paikoin ja kuulleet hienoja muutostarinoita.
Vuosien varrella on ollut myös muita ilonaiheita.
– Oli etuoikeus viettää Suomen Pelastusarmeijan 130-vuotisjuhlaa jäseniemme ja ystäviemme kanssa. Parhaimmat muistomme ovat Temppeliaukion kirkon musiikkijuhlasta, jossa kirkko oli täynnä vieraita, jäsenemme olivat toteuttaneet ensiluokkaisen ohjelman ja Pelastusarmeijan kansainväliset johtajat olivat vierainamme. Tulemme muistamaan aina tuon riemukkaan juhlan.
Anne-Dore on syvästi kiitollinen ja iloinen menneestä vuodesta. – Vuonna 2022 meillä oli etuoikeus juhlia Suomen Pelastusarmeijan satavuotiasta naistyötä.
Vaikka resurssimme olivat aika rajalliset, saimme toteutettua monia hienoja asioita. Aloitimme maaliskuussa kansainvälisenä naistenpäivänä sosiaalista oikeudenmukaisuutta ja ihmiskauppaa koskevalla webinaarilla; meillä oli loistavia vieraita kertomassa ja keskustelemassa aiheesta. Monet osastot järjestivät tuona päivänä onnistuneita kokoontumisia ja ulkoilmatilaisuuksia. Lokakuussa vietimme ihastuttavaa 100-vuotisjuhlaa Helsingissä. Ensin oli naisten kesken Radisson-hotellissa territorion naistenpäivät, joille kokoontui yli 80 naista Suomesta ja Virosta. Seuraavana iltapäivänä juhlimme yhdessä Hedvig-päivää Temppelissä – niin naiset, miehet kuin perheet. Meillä oli myös villasukkakilpailu, johon tuli lukuisia taidokkaita töitä. Kun katsomme kotiliiton toiminnasta alkanutta naistyön historiaa Suomessa, on uskomatonta, miten sen alusta todellakin on jo sata vuotta, ja miten huomattava vaikutus sillä on ollut ja on edelleenkin naisten ja perheiden elämään! Naistyö on nykyäänkin tärkeää, ja se näkyy monin mielenkiintoisin tavoin.
Viimeiset vastuut
Ennen eläkkeelle siirtymistä eversteillä on edessä vielä yksi tärkeä kokoontuminen, sillä he ovat osa Korkeaa neuvostoa. Korkeassa neuvostossa Pelastusarmeijan johtajat kautta maailman kokoontuvat valitsemaan Pelastusarmeijalle kenraalia, kansainvälistä johtajaa. Tämän lehden Armeijatermit tutuksi -jutusta voitte lukea lisää Korkeasta neuvostosta ja valitsemisprosessista.
– On meille etuoikeus osallistua nyt toukokuussa pidettävään Korkeaan neuvostoon. Äänestämme uudesta kenraalista, mutta olen vakuuttunut, että tuo henkilö on Jumalan valitsema, Patrick sanoo, ja Anne-Dore lisää: – Se on hyvin hengellistä aikaa. Hiljennymme Sanan ja rukouksen äärelle tehdäksemme oikean ratkaisun. Se on myös hienoa yhteisöllisyyttä. Yhdessä rauhoitumme kuuntelemaan, mitä Jumala meiltä toivoo.
Yhteistyö väistyvän kenraali Brian Peddlen ja kansainvälisen naistyön johtajan, komentaja Rosalie Peddlen kanssa on ollut kannustavaa.
Kuvia everstien Suomen ja Viron vuosilta. Vasemmalla ylhäältä alas: Vierailulla Tartossa 2018. Korkeassa neuvostossa vastavalitun kenraalin Brian Peddlen ja naistyön kansainvälisen johtajan, komentaja Rosalie Peddlen kanssa 2018. Naudit kansainvälisessä johtajien konferenssissa ystävänsä (tuolloin) majuri Byung Yoon Kimin kanssa, joka toimi korean kielen tulkkina. Oikealla ylhäältä alas: everstit joulupatavahteina 2019. Anne-Dorelle kitara on rakas soitin, ja hän on esiintynyt monissa tapahtumissa ja kokouksissa sen kera. Naudit arvostavat Suomen luontoa: kuvassa he ovat Kallaveden rannalla Kuopiossa.
– Kun tapasimme 2018 vastavalitun kenraalin edellisessä Korkeassa neuvostossa, kutsuimme uudet kansainväliset johtajat juhlimaan 130-vuotiasta Pelastusarmeijaa kanssamme, ja niin he tekivät. Vuonna 2019 he osallistuivat juhliimme. Koronapandemian aikana meillä on ollut keskusteluja verkon ja puhelimen välityksellä, ja sittemmin olemme saaneet tavata heitä kansainvälisissä johtajien konferensseissa. Olemme saaneet heiltä paljon tukea, ja heidän rohkaisunsa, tarmonsa ja uskollisuutensa on ollut innostavaa.
Everstien Patrick ja Anne-Dore Naudin jäähyväiskokous pidetään lauantaina 13.5. klo 14 Pelastusarmeijan Temppelissä, Helsingissä – ja olette sinne kaikki lämpimästi tervetulleita.
Kysyn, mitä he jäävät Suomesta ja Virosta nyt lähtiessään kaipaamaan.
– Olemme tavanneet ihania ihmisiä – olemme oppineet tuntemaan heidät ja heidän elämäntarinansa. Olemme kii-
tollisia tästä ajasta ja yhteydestä heidän kanssaan. Lähtiessämme nämä ihmiset pysyvät sydämissämme, Patrick aloittaa, ja Anne-Dore täydentää: – Nämä ihmiset ovat vaikuttaneet suuresti myös meidän elämäämme. On ollut ihanaa saada ystäviä, joiden kanssa olemme voineet niin nauraa kuin itkeä yhdessä. Tulemme kaipaamaan heitä.
Ihmisten ohella paria muutakin asiaa everstit jäävät kaipaamaan… – Vaimoni taitaa jäädä kaipaamaan grillattua lohta, Patrick naurahtaa. – Minä puolestani pidän lohikeitostanne, se on todella herkullista. Tulemme myös kaipaamaan luontoa – metsiä, järviä ja kauniita luonnonpuistoja.
– Ja pitkiä, valoisia kesäpäiviä! Talven pitkää pimeyttä en niinkään, AnneDore sanoo hymyillen.
Patrick ja Anne-Dore Naudilla on kaksi poikaa ja yksi tytär, ja heitä on siunattu myös lastenlapsilla. He ovat tulevien eläkepäivien keskiössä.
– Palaamme Ranskaan, ja aiomme olla hyviä sotilaita uudessa kotiosastossamme. Olemme kaivanneet perheitämme ja ystäviämme Ranskassa ja Saksassa. Viime vuosina matkustaminen, kyläilyt ja tapaamiset ovat olleet hankalia ja melko rajoitettuja pandemian vuoksi, joten iloitsemme tulevasta yhteisestä ajasta, everstit toteavat.
– Aluksi olemme varmasti kiireisiä, kun laitamme kotimme kuntoon. Aion etsiä kotiliiton, johon osallistua. Aion varata myös aikaa luovuudelle, laulamiselle, kitaransoitolle, Raamatun luvulle ja rukoukselle. Vierailisin myös mielelläni ikäihmisten luona. Kenties voisin tehdä myös vapaaehtoistyötä paikallisessa sairaalassa… Aika näyttää, AnneDore lisää hymyillen.
Tässä numerossa pohdimme onnellisuutta ja hyvää elämää. Tiedustelen, mitä se merkitsee eversteille.
– Tulemme onnellisiksi, kun olemme kiitollisia Jumalalle siitä, mitä meillä on ja jaamme osan omastamme muille. On tärkeää elää yksinkertaisesti. Se antaa meille mahdollisuuden auttaa toi-
Ylärivi: Suomen Pelastusarmeijan naistyön sataa vuotta juhlittin viime syksynä. Naudit yhdessä kapteeni Kati Kivestön kanssa, joka on toiminut heille tulkkina vierailuilla ja kokouksissa.
Alarivi: Anne-Dore kokeilemassa Helsingin osaston uutta polkupyörää. Everstit kadettien tervetulokokouksessa 2021. Patrick ja Anne-Dore potkukelkka-ajelulla.
sia. On onnellisempaa antaa kuin ottaa. Paras esimerkkimme on Jeesus: hän antoi elämästään niin, että ihmiset kokivat muutoksen ja sisäisen ylösnousemuksen! Emme saa unohtaa, että Jeesus – nähdessään maailman kärsimyksen ja rikkinäisyyden – ei jakanut vain sanojaan, rakkauttaan ja hyvyyttään, vaan koko elämänsä. Hän antoi elämänsä katkaistakseen synnin kierteen, korjatakseen ihmisten eron Jumalasta, rakentaakseen pelastuksen sillan ihmiskunnan ja Jumalan välille, meitä jokaista varten. Jumalan poikana hän maksoi vähäpätöisyydestämme kärsimyksenä ristillä. Hän pelasti meidät vääriltä teiltä. Hän on armoitettu pelastajamme. Elämänsä kautta Jeesus antoi meille rauhan ja toivon. Hän on pelastus, ylösnousemus ja elämä. Tämä totuus tuo aitoa ja kestävää onnellisuutta sydämeemme ja elämäämme.
Lopuksi everstit haluavat jakaa jäähyväistervehdyksensä kaikille rakkaille ystäville Suomessa ja Virossa. Anne-Dore aloittaa ja Patrick päättää:
– Pysykää uskollisina, lukekaa Sanaa, kuunnelkaa Jumalan ääntä ja totel-
kaa häntä. Luottakaa Jumalaan ja hänen rakkauteensa teitä kohtaan. Kertokaa siitä, mitä Jumala on tehnyt elämässänne ja todistakaa uskostanne: se rohkaisee ja siunaa toisia. Muistakaa, että olette ”pelastetut palvelemaan”. Käyttäkää luovuuttanne, taitojanne ja lahjojanne Jumalan kunniaksi ja rukoilkaa toistenne puolesta. Menkää eteenpäin ilolla, Jeesuksen voimalla ja rohkeudella, ja antakaa Pyhän Hengen voimaannuttaa teitä.
– Vaikeuksista, sairauksista, joskus syvästä surusta ja pettymyksistä huolimatta haluamme rohkaista kaikkia teitä olemaan uskollisia elävälle Jumalalle. Tukeutuneena hänen Sanaansa ja rukouksen kautta Pyhän Hengen ohjaamina pysymme tasapainossa, jota me kaikki tarvitsemme kohdataksemme tulevaisuuden, mitä ikinä tapahtuukaan. Jumala siunatkoon teitä!
Toni Kaarttinen
Kuvat:
Toni Kaarttinen ja Naudien valokuva-albumi
Tässä kirjoitussarjassa Pelastusarmeijan sotilaat eri puolelta Suomea pohtivat omaa kutsumustaan ja kertovat, mitä ajatuksia heille on herännyt Kutsuttu sotilaaksi -kirjan äärellä. Tässä kuussa puheenvuoro on kapteeni Riku Leinolla Tampereen osastosta.
Olen 45-vuotias pelastusupseeri ja isä. Asun Nokialla vaimoni Kaisun ja lastemme Akselin ja Annan kanssa. Elämämme rytmiä määrittää paljon lapset ja tietysti myös ohjelma Pelastusarmeijan Tampereen osastossa, jossa olemme töissä.
Olen ollut koko elämäni tavalla tai toisella yhteydessä Pelastusarmeijaan. Kun olin lapsi, äitini työskenteli Pelastusarmeijan Porin päiväkodissa. Minä aloitin pyhäkoulun Porin osastossa kaksivuotiaana. Intin jälkeen vietin kesän Lontoon Croydonissa Pelastusarmeijan osaston avustajana. Opintojeni aikana pääsin töihin Pelastusarmeijan päämajaan. Monen vuoden jälkeen läksin sieltä vain huomatakseni, miten paljon kaipasin takaisin tiiviimpään Armeija-yhteyteen. Marraskuussa 2012 minut, yhdessä Kaisun kanssa, vihittiin Helsingin osaston sotilaiksi. Sillä tiellä olemme yhä.
Identiteettini tunnustavana kristittynä pitää sisällään ohjenuorat käyttäytymiselleni, tavoilleni ja aivan kaikelle elämääni kuuluvalle. Omanlaisensa raamit asettaa myös sotilaan liittolupaus, jonka olen antanut. Lisäksi minuun luonnollisesti vaikuttaa aivan kaikki ympärilläni tapahtuva:
odotukset, joita pienten lasten vanhemmille asetetaan, sosiaalisen median tuoma paine, yhteiskunnan ihanteet ja ihan vain oman elämän vertaileminen toisiin. Nykyisin on näennäisesti helppoa seurata ihmisten yksityiselämää. Se vaikuttaa meihin, vaikka tiedostaisimme että se, mitä meille näytetään, on kiiltokuva.
Olen pohtinut, miltä minun elämäni pitäisi näyttää, jotta tuntisin oman oloni hyväksi, ja miten minun olisi elettävä, jotta voisin katsoa itseäni peilistä, hymyillä ja olla tyytyväinen. Ajatuksenani on ollut, että Jumala on varmasti tyytyväinen minuun silloin, kun itsekin olen, jos todella vilpittömästi seuraan Jeesusta. Olen kysynyt, miten voin olla rehellinen itselleni ja antaa paineille ja odotuksille vain sen kokoisen osan elämässäni kuin niille kuuluu. On olennaista löytää asioiden tärkeysjärjestys. Toisten ihmisten huomioon ottaminen on minulle tärkeää silloin, kun joudun tekemään valintoja.
Haluan olla aito ja rehellinen. Kun tutkin omaa elämääni ja pohdin, miten vilpitön todella olen, joudun myöntämään, että kaikki elämässäni ei kestä lähempää
tarkastelua. Tämä pohdinta on tärkeää, jotta muutosta voi tapahtua. Kun on saanut ottaa vastaan Jeesuksen ristillä tekemän sovitustyön, voi pyrkiä parempaan Pyhän Hengen avulla.
Teen pyhitysmatkaa. Osa sitä on pyrkimys vilpittömyyteen. Kun katson taaksepäin, huomaan elämässäni muutoksia, jotka ilman Jeesusta olisivat jääneet tekemättä. On armoa, että saan tiedostaa näitä joskus pieniäkin askelia. Olen elämäni osa-alueilla eri vaiheissa, mutta minä etenen! Voin myös edistää vastuullisuutta ja läpinäkyvyyttä niissä yhteisöissä, joissa toimin. Pyhitys on konkreettista elämistä ja tekemistä, ei hengellinen ajatushimmeli. Se koskettaa elämäni kaikkia osa-alueita, ja siksi se ei ole aina helppoa.
Yksi pyrkimys on tuntunut minulle loputtomalta. Olen yrittänyt olla vastuullinen kuluttaja ja haluan yhä yrittää. En voi käyttää armoa tekosyynä jatkaakseni luonnolle ja toisille ihmisille vahingollisia kulutustottumuksia. Jumalan työ minussa on avannut silmäni elämäntapamme vahingollisuudelle, ja silti minä yhä olen yksi osa järjestelmää, jossa
luontoa ja toisia ihmisiä riistetään oman edun nimissä. Jumala kutsuu minua toimimaan, ja hän auttaa minua pyrkimyksissäni kohti parempaa. Hän auttaa ja näkee vaikeuteni, mutta hän myös näkee sydämeni tilan ja aidon halun edetä, vaikka se hidasta onkin.
Minusta tuntuu, että suurimmat laiminlyöntini liittyvät asioihin, joita en vielä elämässäni ole rohjennut rehellisesti tutkia siitä huolimatta, että tiedän, miten Jumalan rakkaus ja armo olisivat apunani. En ehkä ole niitä edes huomannut. Tarvitsen apua. Sitä saan usein vaimol-
tani. Hän näkee joitakin asioita minussa itseäni paremmin ja osaa kertoa niistä minulle rakkaudellisesti. Parhaimmillaan myös osastoyhteys toimii näin. Minulle, aivan kuten jokaiselle kristitylle, on tärkeää yhteys toisiin kristittyihin. Toisten kanssa voi oppia tuntemaan itseäänkin ja saada näin vauhtia omalle matkalleen.
Jumala tahtoo rakentaa yhteisöjä, jotka toimivat aktiivisesti toisten parhaaksi. Pelastusarmeijassa ihminen kohdataan kokonaisvaltaisesti. Minulle on hyvin tärkeää, että elämämme Tampe-
reen osastossa on rakkauden täyttämää, rehellistä ja avointa ja että voimme kohdata kaikki ihmiset heidän lähtökohdistaan käsin ja vastata heidän tarpeisiinsa. Se, miltä Pelastusarmeijan osaston elämä näyttää, ei ole merkityksetöntä. On ensiarvoisen tärkeää, että tekemisemme kestää lähemmän tarkastelun, että epäkohtiin puututaan, että motiivimme tehdä asioita ovat puhtaat ja että olemme vilpittömiä.
Maaliskuussa saimme matkustaa monelle lukijallemme ja armeijalaiselle tutun komentaja
Dick Krommenhoekin kyydissä Zeistiin, jonka osastonjohtajina hän ja vaimonsa Vibeke ovat toimineet viime vuodet. Nyt on aika ottaa osaa jumalanpalvelukseen, tutustua osaston värikkäisiin ihmisiin ja antaa
komentajan kertoa lisää, mitä osastolle ja heidän työhönsä kuuluu tänä päivänä.
Tämä artikkeli on jatkoa numeron 03/2023 jutulle Dick Krommenhoek: Parhaat päivänne ovat edessäpäin. Suosittelemme lukemaan sen ensin.
De ontmoeting – näin lukee osaston oven yllä. Se tarkoittaa kokousta. Miten sopivaa, sillä tänään olemme saapuneet seuraamaan osaston kokousta, sunnuntaista jumalanpalvelusta. Noustessani komentaja Dick Krommenhoekin kanssa portaat ylös hän pahoittelee, että jumalanpalvelus joudutaan tänään pitämään sisätiloissa. Koko kuluneen kesän ja syksyn he ovat voineet pitää kokoukset viereisellä keskustorilla, mutta tänään siellä on vuosittaiset antiikkimarkkinat. Nähdessäni osaston kauniin kirkkosalin en pysty olemaan asiasta kovinkaan harmissani.
Sunnuntaikokous alkaa tunnin päästä, ja komentajalla on vielä soittokuntaharjoitukset edessä. Annan hänelle työrauhan, otan kupin kahvia ja käyn etsimässä muutamia osaston ystäviä ja jäseniä, jotka ovat saapuneet auttamaan tavoillaan.
Soittokunta tapailee kappaleiden haastavimpia kohtia, ja löydän miksaus- ja suoratoistopöydän takaa Pelastusarmeijan ystävän Jeroen Klaverin parin kollegansa kanssa. Pelastusarmeijan ystävä ei ole Alankomaissa vain termi vaan virallinen titteli niille, jotka eivät kuulu
Armeijaan, mutta ovat sen työssä myötämielisesti mukana. Siitä saa itselleen todistuksen. Tällaisen todistuksen on saanut myös Zeistin kaupunginjohtaja
Koos Janssen
Jeroenin vaimo Suzanne on Pelastusarmeijan sotilas, joka tuli mukaan neljä vuotta sitten. Elokuussa pääsemme tutustumaan Suzanneen, kun hän kertoo meille Pelastusarmeijan mielenkiintoisesta Catherine-kurssista. Jeroen tuli melko pian vaimonsa mukana osastolle, ja
on siitä asti ollut auttamassa kokousten suoratoiston tuottamisessa.
– Itse en ole kovin uskonnollinen, mutta arvostan tätä kovasti. Pelastusarmeija tekee valtavan hyvää työtä yhteiskunnan hyväksi, Jeroen sanoo hymyillen säätimien takaa.
Kahvinlaitossa on tullut auttamaan pelastussotilas Carolien Ebeltjes. Hänellä on hetki aikaa istua kupposelle.
– Viimeiset kolme vuotta olen käynyt täällä vakituisesti. Olen luonteeltani ekumeeninen ja rakastan olla yhteydessä myös toisiin kirkkoihin. Tämä on kuitenkin paikka, jonka koen kodikseni ja joka tekee minut iloiseksi.
Carolien kertoo miehensä soittavan torvisoittokunnassa, ja itse hän on useimmiten apuna kahvinkeitossa ja kattaustehtävissä.
– Osaston työ on niin hienoa. Henkilökohtaisesti kallistun poliittisesti hiu-
kan vasemmalle, ja vaikka Armeija ei ole poliittinen, niin se on kuitenkin aina heikkojen puolella – siksi sydämeni kuuluu Armeijalle, Carolien iloitsee.
Carolien kertoo, että täällä otetaan tuntemattomatkin lämmöllä vastaan.
– Vastaanotamme kaikki lämmöllä ja rakkaudella. Haluamme heidän tulevan Herran lähelle – mutta ei väkipakolla, Carolien iskee silmää. Hänen on palattava tehtäviensä pariin, mutta kuullessaan minun olevan Suomesta hän lähettää vielä lukijoille terveiset: – Tässä maailmantilanteessa rukoilen suomalaisten ja kaikkien teidän pohjoisessa asuvien puolesta. Olette rauhaa rakastavia ihmisiä.
Yhäältä myötäpäivään: Osaston oven yllä lukee De Ontmoeting, mikä tarkoittaa kokousta. Osaston veljet valmiina jumalanpalvelukseen. Pelastusarmeijan ystävä Jeroen Klaver ja hänen tiiminsä on ollut suuri apu osaston suosituissa suoratoistoissa ja videoissa. Pelastussotilas Carolien Ebeltjes: – Vastaanotamme kaikki lämmöllä ja rakkaudella.
Kello alkaa lähestyä tasaa, ja osasto kuhisee elämää. Omiin silmiini näyttää, että osasto on miltei täynnä, mutta Dick pahoittelee, että loma-aika verottaa kävijämäärää. Ei taida muutoin montaa tyhjää tuolia olla!
Salin ovella seisoo englantia brittiläisittäin puhuva kenttäkersantti Terry Palmer. Hän on Iso-Britanniasta ja saapunut tänne alueellisena upseerina Alankomaissa toimivan vaimonsa mukana.
– Päätimme muutama kuukausi sitten vierailla täällä. Tämä on hyvin vastaanottavainen osasto. Terryn titteli kenttäkersantti on mielenkiintoinen, ja kysyn, mitä se tarkoittaa. – Kenttäkersanttina olen päässyt johtamaan kokouksia joh-
tajien ollessa poissa. En siis täällä, mutta kotona, Terry naurahtaa. Hän lähettää kiitokset vielä Dickin ja Vibeke n suuntaan: – He ovat erinomaisia paimenia. Heistä henkii ihmisistä välittäminen.
Salissa oleva ihmisjoukko hiljenee soittokunnan täyttäessä salin suloisilla sävelillä Dickin tahtipuikon liikkeitä seuraten. Osaston hymyilevistä vieraista erityisesti nousevat esiin iloiset naiset, joilla on mukanaan tamburiinit. He yhtyvät musiikkiin riemukkain liikkein. Ilo Jumalasta on silminnähtävää.
Janny van Lunsen pitää alkupuheen, jota seuraa Jenny van de Zouwin todistus. Kokous etenee, ja kolehdin aikana silmään osuu moderni mahdollisuus lahjoittaa QR-koodin avulla. Miten kätevää!
Raamatunluvussa esiin nostetaan Room. 8:35–39: ”Mikä voi erottaa meidät Kristuksen rakkaudesta? Tuska tai ahdistus, vaino tai nälkä, alastomuus, vaara tai miekka? On kirjoitettu: Sinun tähtesi meitä surmataan kaiken aikaa, meitä kohdellaan teuraslampaina. Mutta kaikissa näissä ahdingoissa meille antaa riemuvoiton hän, joka on meitä rakastanut. Olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, eivät enkelit, eivät henkivallat, ei mikään nykyinen eikä mikään tuleva eivätkä mitkään voimat, ei korkeus eikä syvyys, ei mikään luotu voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta, joka on tullut ilmi Kristuksessa.”
Yksi jumalanpalveluksen koskettavimmista hetkistä koittaa, kun osasto pitää minuutin hiljaisuuden Ukrainan sodan uhrien puolesta. Myöhemmin saan
kuulla, että näin on toimittu sodan alusta lähtien, ja osasto on myös kirjoittanut vetoomukset sodan lopettamiseksi vuoroviikoin presidentti Putinille ja presidentti Zelenskyille.
Komentaja Dick Krommenhoekin saarnan teemana on ”Voitettu!”. Valitettavasti saarnan sisältö jää toimittajalta ymmärtämättä puuttuvan kielitaidon vuoksi, mutta kuulen tutun nimen: Max Verstappen . Edellisenä päivänä kyseinen F1-kuljettaja oli ajanut paalupaikalle Hollannin GP:ssä ja oli ehdoton ennakkosuosikki voittamaan samana päivänä käytävän osakilpailun. Suurena formulafanina komentaja osasi sisällyttää uutisen päivän teemaan.
Hiukan kahvia, paljon Jeesusta
Jumalanpalvelus loppuu, ja väki siirtyy kahville ja rupattelemaan tuttavallisesti. Penkille on jäänyt istumaan Joujou, jonka Dick nappaa karhunhalaukseen.
Joujou kertoo käyvänsä osastolla satunnaisesti: – Osasto on ihastuttava,
Vasen sivu:
Vas. ylh. Zeistin osaston jumalanpalveluksessa on lämmin, mukaan ottava ilmapiiri.
Vas. alh. Osaston johtaja, komentaja Dick Krommenhoek johtaa Zeistin osaston torvisoittokuntaa. Ylh. Jumalanpalvelusta säestävät myös tamburiinit.
Oikea sivu:
Ylh. vas. Komentaja Dick Krommenhoek on ottanut Joujoun karhunhalaukseen. Ylh. oik. Michael Bos ja tätinsä, pelastussotilas Janny van Lunsen. Kaksitoista vuotta sitten Janny kutsui Michaelin mukaan Armeijaan. Alh. vas. Zeistin osaston jäsenet ovat kirjoittaneet vetoomukset Ukrainan sodan lopettamiseksi vuoroviikoin presidentti Putinille ja presidentti Zelenskyille. Alh. oik. Myös karvaisemmat kaverit ovat osastolle tervetulleita.
saarnojen sanomat koskettavia ja ihmiset iloisia ja lämpimiä. Tämän päivän raamatunluvun Roomalaiskirjeen kappaleet tekivät minuun aivan erityisen vaikutuksen. Sen sanoma on hyvin tärkeä – ei vain ihmisille täällä, vaan aivan kaikille.
Minulle esitellään Ukrainan sodan osapuolille lähetettävät kirjeet, ja laitan oman nimeni alle. Näin tekee myös Michael Bos, jonka täti Janny piti kokouksen alkupuheen. Täti aikoinaan kutsui hänet mukaan Armeijaan, ja hän on ollut mukana kahdentoista vuoden ajan. Hän oli lapsena nuori sotilas.
– Tämä on mukava paikka ja ihmiset todella ystävällisiä. Ja Dick on hauska, huomasit varmaan, että hän on suuri Max-fani! Michael naurahtaa valloittavasti ja kertoo arvostavansa yhtä asiaa Armeijassa yli kaiken: – Täällä usko ei ole vain sanoja, vaan myös hyviä tekoja.
Suuri osa ihmisistä on jo poistunut odottaessani Dickiä kotimatkaa varten. Seisomme Margreetin kanssa kahviku-
pit kädessä. Hän esittelee kuppinsa tekstiä: ”Mitä tarvitsen tänään – hiukan kahvia ja paljon Jeesusta”. Aamen!
Kasvava osasto
Komentaja Dick Krommenhoek antaa minulle kyydin takaisin majapaikkaani Lunterenin kaupungissa sijaitsevaan 50|50 Hotel Belmontiin, jonka mielenkiintoisesta sosiaalisesta työllisyysohjelmasta kerroimmekin tammikuun numerossa. Meillä on automatka aikaa keskustella siitä, miten komentaja kokee Zeistin osaston, sen mission ja tehtävänsä osastonjohtajana.
Komentajat Dick ja Vibeke Krommenhoek saapuivat osaston johtoon seitsemän vuotta sitten. Eläkkeeltä käsin he ovat olleet tässä palveluksessa viimeiset viisi vuotta.
– Kun palasimme ulkomaan määräyksestä, meillä oli mahdollisuus valita parin kolmen osaston väliltä. Valitsimme Zeistin, koska siellä oli asioita, jotka eivät toimineet toivotulla tavalla. Jumala on kuitenkin runsain käsin ja avoi-
min sydämin siunannut meitä, ja Zeist on nyt yksi Alankomaiden vireimmistä osastoista, Dick toteaa tyytyväisenä.
Zeistin kaunis kaupunki on vauras, mutta Pelastusarmeijan osasto oli alkujaan pieni. Nyt se on vuosi vuodelta kasvanut. Dick kertoo, että tällä hetkellä Zeist on Alankomaiden ainoa osasto, jonka kävijämäärä on ollut tasaisesti kasvussa. Hän kertoo myös, että kaksi kolmannesta ihmisistä, jotka olivat jumalanpalveluksessa tänään, ovat uusia seurakuntalaisia ja jäseniä. Nykyisin jumalanpalvelukseen ottaa osaa 80–100 henkilöä viikoittain. Osastolla on myös suuri soittokunta, josta musiikkia rakastava komentaja on erityisen iloinen.
– Meillä on hieno, rukouksen täyteinen ilmapiiri. Osastomme on hyvin aktiivinen, ja työmme näkyy kaupunkikuvassa. Sosiaalisen työn toimintoihimme meillä on 70 vapaaehtoista. He tekevät aivan upeaa työtä ja osallistuvat myös kokouksiin. Pelastusarmeijan osasto on toimiva vain silloin, kun se voittaa ihmisiä Jeesukselle. Toiminnassamme muka-
na olevat ihmiset ovat valmiita Pyhän Hengen voimalla tavoittamaan niitä, jotka tarvitsevat apuamme. Osastotyö on parhaimmillaan näiden osien summa. Zeistin osasto näyttää tästä oivallista esimerkkiä, Dick sanoo ylpeänä joukoistaan.
Vaikka Zeist on hyvinvoivaa seutua, niin alueella on osattomuutta, ja siellä asuu kuutisenkymmentä ihmistä vailla vakituista osoitetta. He asuvat ulkona kaupungin metsäalueilla. Jotta kaupunki voi auttaa heitä, heidät pitää saada rekisteröityä sosiaaliturvan piiriin. Tässä Pelastusarmeijan osasto auttaa toimimalla näiden ihmisten postiosoitteena. Viralliset kirjeet saapuvat osastolle, josta ne voi tulla noutamaan perjantaisin.
– Tuolloin he saavat myös tavata sosiaalityöntekijämme ja lakimiehemme, joiden kanssa he voivat jakaa huolensa ja ongelmansa.
Zeistin osastossa on toimintaa viikon jokaisena päivänä. Päivittäin auki oleva vastaanotto toimii neuvonta- ja apupalveluna. 8
– Siellä on aina paikalla joku, joka voi vastata ihmisten kysymyksiin ja rukoilla heidän kanssaan – tai vaikka jakaa yhteyttä kahvikupin äärellä, Dick selventää.
Torstaiaamuisin osasto on auki naapurustolle, viikoittain käy 50–60 vierailijaa. Osaston alakerrassa toimii kirpputorimyymälä, joka on auki torstaisin ja lauantaisin. Dick kertoo sen tuovan hienosti varoja osaston työhön. Muuten viikkoja rytmittävät jumalanpalvelukset, raamattutunnit, soittokunta- ja kuoroharjoitukset ja sosiaalisen työn toiminnot.
Suoratoistosta iso ilo
Pandemian aikana osasto alkoi suoratoistaa kokouksensa, ja siitä tuli iso hitti! Nyt suora- ja videotoistot keräävät 1 000–1 400 katselukertaa kokousta seuraavan kymmenen päivän aikana.
– Se on kolme neljä kertaa enemmän kuin missään toisessa Pelastusarmeijan osastossa Alankomaissa, Dick kertoo ylpeänä Jeroen Klaverin johtamasta striimaustiimistään.
– Uskon, että salaisuutemme on siinä, että keskitymme sanomaan. Haluam-
me pitää kokoukset tunnin mittaisena ja tarjota myös musiikkia, mutta saarna ja sen sanoma ovat aina pääasia.
Kerran kuussa perjantaisin osasto järjestää myös suoratoistettavan musiikkihetken. Parhaimmillaan näitä hetkiä on seurannut 2 000 ihmistä.
– Pandemian jälkeen pohdimme, lopetammeko suoratoistot. Jumalan ihme on kuitenkin ollut se, että kokouksissamme on nyt enemmän ihmisiä kuin ennen pandemiaa. Olemme kasvaneet, ja samaan aikaan lukuisat ihmiset seuraavat suoratoistojamme. Olemme todella siunattuja!
Katse tulevaan
Komentaja Dick Krommenhoek kertoo, että vuosittain he päättävät, jatkavatko vielä osaston puikoissa. Vielä he jatkavat, ja hän kertoo osaston tulevaisuuden suunnitelmista:
– Tiloihin tulee suurimittainen remontti tänä vuonna. Aikomuksenamme on tehdä alakerrasta yhteisökeskuksen tapainen avara ja vieraanvarainen tila, johon kaikki ovat päivittäin tervetulleita.
Olemme saapuneet hotellin pihalle ja on jäähyväisten aika. Loppuun hän jättää tärkeän viestin:
– Uskomme, että osastomme on entistä isomman murroksen edessä. Ei tekemämme henkilökohtaisen työpanoksen vuoksi vaan siksi, että toteutamme sitä, mitä Pyhä Henki meiltä edellyttää. Aina pitää olla pioneerihenkeä. Tästä esimerkkinä minuutin hiljaisuutemme Ukrainan sodan uhreille ja kirjeet presidentti Putinille ja presidentti Zelenskyille. Viikoittain laulamme myös ”Peace on our time, Lord” (Herra, rauha ajallemme). Jatkamme tätä niin kauan kuin tilanne jatkuu. Meidän pitää olla joustavia, ja jos meidän tarvitsee muuttaa strategiaamme kymmenesti, teemme sen yksitoista kertaa. Meidän pitää antaa Pyhän Hengen johdattaa meitä kaikessa tekemässämme.
Toni Kaarttinen
Kuvat:
Toni Kaarttinen ja Zeistin
Työntekijöitä, ystäviä, upseereita, sotilaita, siviilijäseniä, vapaaehtoisia – olemme kaikki osa Armeijaa! Sarjassa esitämme enemmän tai vähemmän kiperiä kysymyksiä.
Tässä kuussa niihin vastaa:
Mikä on tehtäväsi Pelastusarmeijassa? – Kehittää ja yhtenäistää Pelastusarmeijan visuaalista viestintää ja markkinointia läpi eri kanavien ja sektoreiden.
Mikä on työssäsi mielenkiintoisinta? – Laajojen ja monikanavaisten markkinointi- ja viestintäkampanjoiden suunnittelu yhdessä hienojen yhteistyökumppaneiden ja mahtavan viestintätiimin kanssa.
Entä turhauttavinta?
– Paljon enemmänkin olisi tehtävissä, mutta resursseja on rajallisesti.
Kun olit lapsi, miksi halusit tulla isona?
– Kokiksi.
Mikä on lempiruokasi?
Itse tehdystä ja pitkään kohotetusta taikinasta leivottu pizza.
Rakkain harrastuksesi?
– Musiikki ja musisointi.
Kuka on sankarisi?
– Puolisoni Minna.
Mikä kirja on tehnyt sinuun suurimman vaikutuksen?
– Irving Stone: Vincent Van Gogh –hän rakasti elämää
Saat yhden supervoiman. Mikä se olisi – ja miksi?
– Aikamatkustelu. Pääsisin todistamaan historiallisia tapahtumia, pois nykyteknologian piiristä ja näkemään maailman ennen ihmisten valtavaa vaikutusta siihen. Ehkä myös vaikuttaisin salaa joihinkin asioihin...
Kuvittele, että sinulla on tunnusbiisi, joka lähtee soimaan, kun astut huoneeseen. Mikä tämä biisi on?
– Se olisi jokin Ennio Morriconen vain minulle suunnittelema biisi.
Voisit matkustaa minne vain.
Mihin matkustaisit?
– Jonnekin etäiselle Tyynen valtameren saarelle.
Mitä pelkäät?
– Vallanhimoisia poliitikkoja.
Mikä lohduttaa sinua, kun olet surullinen?
– Pitkät pyörälenkit ja tietysti rakkaat ihmiset.
Jos voisit poistaa maailmasta yhden asian, mikä se olisi?
– Luonnontuhon.
Mitä teet, kun muut eivät ole näkemässä?
– Pelaan Soulslike PC-pelejä.
Mikä on paras neuvo, mikä sinulle on koskaan annettu?
– Asioilla on taipumusta järjestyä.
Mikä on ollut elämäsi paras hetki?
– Oman talon löytyminen yhdessä puolisoni kanssa ja sinne muutto.
Mikä on elämäsi tunnuslause?
– Onni suosii rohkeaa!
Kerro jotain mielenkiintoista, mitä muut eivät ehkä tiedä sinusta:
– Olen ollut Irlannissa vuoden keittiössä töissä, valitettavasti en kuitenkaan kokkina.
Frälsningsarmén har svenskspråkiga aktiviteter i Finland, t.ex i Helsingfors, Borgå och Vasa. På de här sidorna har vi material på svenska från Frälsningsarmén i Finland, Sverige och andra delar av världen.
”I begynnelsen var Ordet och Ordet var hos Gud och Ordet var Gud.
I honom var liv och livet var människornas ljus.”
Joh. 1:1,4
Tämä kirjoitus julkaistaan suomeksi kotisivuillamme toukokuun aikana.
De kommer på besök till min hemby, ett medelålders par. Vi kan kalla dem Olgha och Sergej. Vi är några som samlats för att be och sjunga lovsånger. Vi har samlats en gång i veckan hela terminen.
Samlingarna går på två språk, svenska och ukrainska. Redan innan mörkret föll över Europa i form av kriget, som vi alla hoppats vi inte skulle behövt uppleva, så var ukrainska näst största språket i vår annars främst svenskspråkiga by. Nu är det ingen tvekan om saken.
Jag har aldrig träffat Olgha och Sergej tidigare, för de bor i en annan by, men redan i dörren utstrålar de något speciellt. Vi sjunger till gitarrackompanjemang som vanligt och frågar sedan ifall någon har något att dela med sig av. Sergej frågar om han får låna gitarren och
tar upp ett välanvänt handskrivet häfte fullt med sångtexter ur sin slitna ryggsäck. Han börjar knäppa på gitarren, först lite trevande men hittar snart stämningen och börjar sjunga med varm och fyllig röst. Olgha stämmer in med klar och ljus stämma på en andra stämma i den vemodiga men melodiska sången. Det är så berörande att tårarna börjar bränna bakom ögonlocken. När sången tystnar börjar Sergej berätta.
– Vi bodde i ett litet hus i Ukraina. Vi hade en liten gård med några djur och en liten vinodling. Av indruvorna gjorde jag nattvardsvin till min kyrka. Våren 2019 blommade vinrankorna fantastiskt och till hösten kunde jag skörda så mycket vindruvor att det inte bara räckte till nattvardsvin i min egen kyrka utan till flera andra kyrkor också. Jag var så
tacksam till Gud. Jag tänkte att jag hittat mitt sätt att tjäna Honom. Följande år och året därpå slog skörden helt fel och jag frågade Gud varför han inte välsignade skörden. Gud svarade – Jag förbereder dig för något. Det är inte bara vinodlingarna du kommer att mista, du måste vara beredd på att lämna ifrån dig mera.
Det blev ingen skörd 2022 heller och mot höstkanten förstod Sergej att Gud ville att de skulle fly. De packade sin lilla slitna ryggsäck. I den lade de endast varsin Bibel och de handskrivna sånghäftena. Med gitarren i handen och den slitna, lätta ryggsäcken på ryggen lämnade Sergej och Olgha sin lilla gård, vinodlingen och allt annat de hade kärt bakom sig och begav sig ut i det okända.
Vitaliina är också här i kväll. Hon har också en fin röst och sjunger med i lovsångerna vi har gemensamt. ”O store Gud” är hennes favorit Vitaliinas man är kvar i hemlandet och äldsta sonen ute i kriget. Med sig till Finland har hon sina andra barn och några barnbarn. Till Vitaliinas hem är vi alltid välkomna. Hon bjuder på te, solroshonung och Guds ord. Vi talar också om vardagliga saker och delar sorger och glädjeämnen. Vi skrattar och gråter tillsammans. Hemma hade hon en grupp för kvinnor och det vill hon ha här i byn också. Hon har så mycket spännande att berätta från sitt liv med Gud. Ikväll berättar Vitaliina hur Gud väckte henne förra natten för att be. Idag fick hon veta att sonen varit med om ett hårt slag vid fronten men klarat sig. Hon ler och tittar mot altaret där korset hänger.
Nu sitter de här Vitaliina, Olgha och Sergej, så trygga och utstrålar ljus, frid och tacksamhet. Sergej tar upp gitarren igen och han och Olgha sjunger. De sjunger en lovsång till Gud där de tackar för allt Gud gjort för dem. Tårarna rullar ner för Sergejs kinder och för mina och de andras kinder. Vi kramar om varandra.
”Och ljuset lyser i mörkret och mörkret har inte övervunnit det” Joh.1:5. Jag har så mycket att lära mig av mina nya vänner. Jag skall börja i kväll med att tacka för att jag ännu en natt får sova i min egen säng.
Katarina Nordström Frälsningssoldat, Nykarleby
Foto: Katarina Nordström
Illustration: Андрій Юрченя
Pelastusarmeijan 22. kansainvälistä johtajaa, kenraalia. Tässä artikkelissa pääsemme kurkistamaan, mitä suljettujen ovien takana tapahtuu.
Käännekohtana vuosi 1929
Pelastusarmeijan perustaja ja ensimmäinen kenraali Wiliam Booth oli suunnitellut, että kenraali nimeäisi aina itse seuraajansa. William nimesikin seuraajakseen poikansa Bramwell Booth in. Bramwell oli pidetty johtaja, joka palveli kenraalina vuodesta 1912 vuoteen 1929, jolloin hänen terveytensä romahti.
Paikallisena Itä-Lontoon Kristillisenä lähetyksenä vuonna 1865 alkanut Pelastusarmeija oli vuoteen 1929 mennessä kasvanut jo maailmanlaajuiseksi liikkeeksi. Sääntö, jonka mukaan kenraali itse nimeäisi seuraajansa, ei tuntunut enää järkevältä. Niinpä historian ensimmäinen Korkea neuvosto kutsuttiin koolle Lontoon Sunbury Courtiin, samaan paikkaan, jossa neuvosto muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta on sen jälkeen aina kokoontunut.
Korkea neuvosto tänään Pelastusarmeija on jatkanut kasvuaan ja toimii tällä hetkellä jo 133 maassa, jotka on ryhmitelty 61 territorioon. Tämän vuoden Korkeaan neuvostoon ovat saaneet kutsun kaikki ne territorion johtajat, jotka ovat arvoltaan everstejä tai komentajia, sekä kansainvälisessä päämajassa palvelevat komentajat. Miehiä ja naisia on nykyään neuvostossa suunnilleen yhtä paljon.
Tänä vuonna neuvoston avaa esikuntapäällikkö, komentaja Lyndon Buckingham. Kun lainopillinen neuvonantaja on todennut, että kokous on laillinen ja päätösvaltainen, valitaan puheenjohtaja johtamaan neuvostoa tästä eteenpäin.
Ehdokasasettelu
Alkumuodollisuuksien jälkeen siirrytään asettamaan ehdokkaat, joiden joukosta tuleva kenraali valitaan. Ennen ehdok -
Korkea neuvosto kokoontuu Sunbury Courtissa, Lontoossa. Historian aikana kokoontuminen on tapahtunut kauniissa ja historiallisessa päärakennuksessa.
Nykyään Korkea neuvosto kokontuu pihapiirin uudessa rakennuksessa.
Kuva: Stefan Czapski ja salvationarmy.org
kaiden asettamista pidetään kuitenkin tauko, jonka aikana neuvoston jäsenet vetäytyvät miettimään ja rukoilemaan, etsimään Jumalan johdatusta. Jokaiselle jäsenelle annetaan paperi, johon hän saa kirjoittaa oman ehdokkaansa nimen ja palauttaa sen omalla vuorollaan vaaliuurnaan. Koska tämä vaihe tehdään rukoillen ja harkiten, kiirettä ei pidetä.
Kenraalin tehtävään voidaan ehdottaa ketä tahansa Pelastusarmeijan upseeria, mutta tullakseen asetetuksi ehdokkaaksi henkilön tulee saada vähintään kolme ääntä. Ehdokkaiden lukumäärää ei ole rajattu, mutta yleensä heitä on ollut viidestä kymmeneen, joskus jopa enemmän. Se, että jotakuta esitetään ehdokkaaksi, ei vielä tarkoita, että henkilö ottaa ehdokkuuden vastaan. On jälleen rukouksen ja mietiskelyn aika.
Kenraalin valinta
Kun ehdokaslista on vahvistettu, on kyselyjen ja vastausten aika. Ehdokkaille saatetaan esittää muun muassa missiota ja visiota sekä hallintoa ja strategiaa koskevia kysymyksiä, joihin he vastaa-
vat sekä suullisesti että kirjallisesti. Seuraavassa vaiheessa jokaiselta ehdokkaalta kuullaan vapaamuotoinen puhe, jossa he kertovat omasta kutsustaan ja näystään.
Puheiden jälkeen on aika siirtyä äänestykseen. Ellei kukaan ehdokkaista saa vähintään kahta kolmasosaa äänistä, järjestetään toinen kierros ja mahdollisesti kolmaskin. Jokaisella kierroksella vähiten ääniä saanut ehdokas vetäytyy. Neljännestä kierroksesta eteenpäin valituksi tulemiseen riittää, että henkilö saa vähintään puolet läsnä olevien jäsenten äänistä.
Koska kenraalin valintaa valmistellaan huolellisesti ja rukoukseen varataan runsaasti aikaa, ei voida etukäteen tietää, kauanko Korkea neuvosto kestää. Mutta on oletettavaa, että ennen kuin toukokuu vaihtuu kesäkuuksi, tiedämme, kenestä tulee Pelastusarmeijan 22. kenraali.
Jumala siunatkoon uutta kenraalia!
Saga Lippo majuri, ylisihteeri
1.7.2023
Majuri Saga Lippo, joka tällä hetkellä palvelee ylisihteerinä
Suomen ja Viron territoriossa, vastaanottaa määräyksen territorion johtajana sekä
territorion naistyön presidenttinä Suomen ja Viron territoriossa. Hän vastaanottaa uudet tehtävät everstiluutnantin arvolla.
Majuri David Kotrikadze, joka tällä hetkellä palvelee Latvian alueen aluejohtajana, vastaanottaa määräyksen ylisihteerinä Suomen ja Viron territoriossa.
Majuri Anna Kotrikadze, joka tällä hetkellä palvelee Latvian alueen avustavana aluejohtajana, vastaanottaa määräyksen territorion naistyön sihteerinä Suomen ja Viron territoriossa.
Iltahartaus
YLE Radio 1, ti 2.5. klo 18.50 ja 23.00 kapteeni Kati Kivestö
Andrum
YLE Radio Vega, to 11.5. kl. 6.54 kapten Kati Kivestö
Aamuhartaus
Radio Dei, ma 15.5. klo 7.50, uusinta 16.50
majuri Esa Nenonen
Radiojumalanpalvelus
Porvoon osastosta
YLE Radio 1 su 21.5. klo 11.00
nauhoitus su 14.5. klo 11.00
luutnantti Kimmo Nordblom saarnaa
Radio YLE 1 hartaudet ja jumalanpalvelukset kuunneltavissa YLE Areenassa 30 päivän ajan julkaisuajankohdasta.
1.4.2023
Kadetti Taina Kaikkonen, joka tällä hetkellä palvelee avustajana Lahden osastossa (50 %), vapautetaan hänen nykyisestä määräyksestään ja määrätään Helsingin osaston tiimin jäseneksi (50 %). Majuri Annamari Der Agopianista tulee kadetti Tainan ohjaava upseeri.
1.8.2023
Kapteeni Kirill Burunov, joka tällä hetkellä palvelee Kotkan osaston johtajana ja miestyön vastuu-upseerina, vapautetaan hänen määräyksestään Kotkan osaston johtajana. Kapteeni Kirill määrätään pääkaupunkiseudun asumispalveluyksiköiden kappalaiseksi. Hänen määräyksensä miestyön vastuu-upseerina jatkuu edelleen. Kapteeni Kirill jatkaa myös Kotkan osaston vastuuhenkilönä yhtenä päivänä viikossa.
Pelastusarmeijan Turun osasto vietti juhlapäivää 21.1.2023, kun majuri Toni Penttinen vihki seurakuntayhteyteen kaksi sotilasta Kirsin ja Tanjan. Kiitämme Jumalaa hänen armostaan.
Norma Koivunen majuri
27.3.2023 Tampereella
Norma oli syntynyt 30.11.1928 Kemissä. Hän aloitti kadettina 1951 ja jäi eläkkeelle majurina 1991. Hän ehti palvella ensin osastoissa ja vuodesta 1963 lähtien lastenseimissä, pisimpään Tampereen lastenseimessä, jossa hän aloitti vuonna 1970 ja jatkoi aina eläkkeelle jäämiseensä asti. Muistamme kiitollisena Norman uskollista palvelua ja rukoilemme hänen omaistensa puolesta.
Sotahuuto on Pelastusarmeijan lehti, joka ilmestyy 11 kertaa vuodessa Se kertoo Pelastusarmeijan maailmanlaajuisesta työstä ja tarjoaa artikkeleissaan hyvää sanomaa.
Frälsningsarméns tidning i Finland
Tilaukset: puh. (09) 681 2300 sotahuuto@pelastusarmeija.fi pelastusarmeija.fi/sotahuuto
Tilaushinnat: Suomeen ja Viroon vuosikerta 25 €, muihin maihin 50 €
Pelastusarmeijan virallinen äänenkannattaja Suomessa 133. vuosikerta
Kansallinen päämaja ja toimitus: Uudenmaankatu 40, Helsinki
Postiosoite: PL 161, 00121 Helsinki
Puhelinvaihde: (09) 681 2300
Sähköposti: sotahuuto@pelastusarmeija.fi
Kotisivut: pelastusarmeija.fi facebook.com/pelastusarmeija
Kansallinen johtaja: eversti Patrick Naud
Vastaava toimittaja: majuri Esa Nenonen
Toimitussihteeri ja ulkoasu: Toni Kaarttinen
Toimituskunta:
Patrick Naud, Esa Nenonen, Toni Kaarttinen, Mira Vuorenpää, Saara Ertamo, Heidi Vuorenoja
Perustaja: William Booth
Kansainvälinen johtaja: kenraali Brian Peddle
Kansainvälinen päämaja: The Salvation Army, IHQ, 101 Queen Victoria Street, London EC4P 4EP, UK
Toimitus ei vastaa
pyytämättömistä kirjoituksista
Painopaikka: Lehtisepät Oy, Lahti 2023
ISSN 0356-3340 (painettu)
ISSN 2489-5814 (verkkojulkaisu)
Kansikuva:
Martti Ojanen
Rukoilemme jokaisena arkipäivänä aamuhartauksissamme.
Lähetä esirukouspyyntösi meille: pelastusarmeija.fi/esirukous, sähköpostitse rukous@pelastusarmeija.fi tai kirjeitse Pelastusarmeija, PL 161, 00121 Helsinki, kuoreen merkintä ”Esirukous”
Ei ole yhtä ainoaa oikeaa valmista kaavaa, jonka mukaan ihminen tulee uskoon.
Monet ovat kuitenkin kokeneet, että tämä rukous on ollut hyvä ensimmäinen askel henkilökohtaiseen suhteeseen Jumalan kanssa.
Herra Jeesus Kristus, Olen todella pahoillani niistä asioista, joissa olen tehnyt väärin elämässäni. Anna minulle anteeksi. Luovun nyt kaikesta, minkä tiedän vääräksi.
Kiitos siitä, että kuolit puolestani ristillä, jotta voin saada anteeksi ja tulla vapaaksi.
Kiitos siitä, että tarjoat minulle anteeksiantamuksen ja Pyhän Hengen lahjaksi.
Tule elämääni Pyhän Henkesi kautta ja ole kanssani ikuisesti. Kiitos, Herra Jeesus. Aamen.
Tämä on juhlallinen ylistysvirsi, Herra, omistettu yhdelle ihanimmista
lahjoistasi maailmassa: väriloistolle.
Olen yrittänyt mielessäni kuvitella
mustavalkoista maailmaa:
mustaa ruohoa ja valkoisia kukkia, mustia hedelmiä mustalehtisissä puissa, mustaa kalaa joka ui tummassa vedessä ja tummanpuhuvaa auringonlaskua päivän päättyessä surupukuisten lintujen vaimean valituksen sitä tervehtiessä.
Kiitos, Mestari, väriloistosta sekä auringon noustessa että laskiessa, kukkasista, jotka loistavat lukemattomin eri vivahtein, ja aina yhtä vihreästä ruohosta. Kiitos kevään värikylläisestä panoraamasta, jonka ylittää vain syksyn hehku.
Kaikki tämä on aivan liikaa!
Enemmän kuin ansaitsemme, me, jotka likaamme niityt makeispusseillamme ja karamellipapereillamme ja tyhjillä muovipakkauksilla.
Anna anteeksi, että lisäämme antamaasi lahjaan tätä kirjavaa roskaa, mikä pilaa kauniin luontosi ja aiheuttaa vihlovaa riitasointia.
Auta meitä arvostamaan luonnon omia värejä, niin ettemme tee mitään, mikä pilaisi ne, ja huomioimaan kirkkaat sävelet taiteellisessa värisinfoniassasi.
Käännetty Alfa-materiaalista Alfa Suomen luvalla.
Silloin voimme koko sydämestämme yhtyä ylistämään sinua, elämän ja värien Luojaa.
Flora Larsson
Kirjasta ”Meidän kesken, Herra”
Kuvat: Toni Kaarttinen
Haluan tilata Sotahuudon
Tilaamalla tuet Pelastusarmeijan työtä kotimaan vähävaraisten hyväksi.
Tilaushinnat: Suomi ja Viro, vuosikerta, 25 €, Muut maat, vuosikerta, 50 € Nyt on mahdollista tilata myös digilehti paperisen sijasta.
Tilaan itselleni Tilaan ystävälleni. Ystäväni nimi ja osoite (tai sähköpostiosoite, jos digitilaus):
Tilaan digilehden
Nimeni:
Osoitteeni:
Sähköpostini:
Puhelinnumeroni:
Suomen
Vastaanottaja maksaa postimaksun
Pelastusarmeijan Säätiö
Tunnus 5007467
00003
Vastauslähetys
