Raamatun naiset Tänä vuonna vietetään Pelastusarmeijan naistyön 100-vuotisjuhlaa Suomessa. Juhlistamme tätä sarjalla, jossa kansainvälisen ja kotimaisen naistyön ansiokkaat naiset tutustuttavat meidät Raamatun tärkeimpiin naisiin.
Esterin kirjan naistrio
– kirja, joka kannattaa lukea Esterin kirja on monella tavalla erikoinen kirja Raamatun kirjojen joukossa. Sitä voi lukea kuin novellia, jossa on jännitystä, huumoria ja yllättäviä juonenkäänteitä. Vaikka kirjassa ei kertaakaan mainita Jumalaa, kertomuksella on kuitenkin vahva teologinen sanoma. Teksti vakuuttaa lukijan siitä, että Jumala jatkuvasti elää suhteessa kansansa kanssa. Tapahtumat sijoittuvat Persiaan ja ajoittuvat 400-luvulle eKr. Tiivistettynä kirja kertoo juutalaisia uhkaavasta kansanmurhasta ja siitä, kuinka kansa pelastuu Ester-nimisen juutalaisen orpotytön ansiosta. Kirjassa on kuitenkin monia eri tasoja. Siinä kuvataan oivaltavalla tavalla erilaisten ihmisten ja kansanryhmien välisiä suhteita, mikä tekee kertomuksesta mielenkiintoisen ja ajattoman.
Varo juonipaljastuksia Esterin kirja alkaa kuvauksella Persian kuningas Ahasveroksen järjestämistä ylettömistä juhlista. Juhlat päättyvät kuitenkin kuninkaan kannalta nolosti, koska kuningatar Vasti ei saavu juhlavieraiden 14
SOTAHUUTO
eteen näytille kuninkaan käskystä huolimatta. Tottelemattomuutensa seurauksena Vasti menettää kruununsa. Kun Vasti poistuu kertomuksesta, Ester astuu näyttämölle. Hän on nuori juutalaistyttö, joka tuodaan vastoin hänen omaa tahtoaan kuninkaan haaremiin. Haaremissa Esteriä ruvetaan valmistelemaan sellaiseksi, että hän kelpaa kuninkaalle. Kyse ei ollut kevyestä ehostamisesta, vaan Esteriä jynssättiin erilaisilla öljyillä kokonaisen vuoden ajan! Kuningas ihastuu Esteriin ja valitsee hänet kuningattareksi haaremin monien naisten joukosta. Näin Esteristä tulee yhteisönsä arvostettu jäsen, mikä on yllättävää ottaen huomioon hänen lähtökohtansa heprealaisena orpolapsena ja naispuolisena orjana. Kertomuksessa keskeinen rooli on myös Esterin serkulla ja kasvatti-isällä Mordokailla. Tarinan konna on mainetta ja kunniaa tavoitteleva sekä juutalaisia vihaava Haman. Kaiken kaikkiaan kertomuksessa mainitaan nimeltä jopa yli 30
henkilöhahmoa, joista toisilla on näkyvämpi ja toisilla pienempi rooli. Vastin ja Esterin lisäksi kertomuksessa mainitaan myös kolmas naishahmo, Hamanin vaimo Seres.
Tyttö, sinä olet tähti Esterin kirjaa lukiessa tulee miettineeksi, kuka lopulta on kertomuksen pääosassa. Onko se surkuhupaisa kuningas Ahasveros, juonitteleva Haman vai kansansa parasta ajatteleva Mordokai. Keskeisin ja monipuolisin hahmo kertomuksessa on luonnollisesti Ester, joka säteilee tähden lailla moneen suuntaan. (Esterin nimen arvellaan tarkoittavan tähteä.) Kertomusta voi lukea myös Esterin kasvutarinana. Jotain erityistä nuoressa Esterissä oli, sillä kerrotaan, että hän pääsee paitsi kuninkaan ja Mordokain, myös haareminvalvojan Hegain erityiseen suosioon. Ester selvästi kasvaa ja aikuistuu kertomuksen edetessä. Kirjan neljännessä luvussa kerrotaan, kuinka hän käy sisäistä kamppailua itsensä kanssa pohtiessaan