Hannu & Gerry Lindholm:
Kolme kotia
– Kanada, Suomi ja Pelastusarmeija
Ihastuttava ja lämminhenkinen upseeripariskunta Kanadasta, Gerry ja Hannu Lindholm, on ollut määrättynä kahdesti Suomeen viimeisen neljäntoista vuoden aikana. Nyt on tullut aika jättää heille lämpimät jäähyväiset heidän palatessaan Kanadaan tällä kertaa pysyvästi. – Tämä on ollut uskomaton matka, ja ajattelemme kiitoksella kaikkia teitä. Tapaamme aurinkoisena päivänä Helsingin Talvipuutarhassa. Gerry paljastaa, että he eivät ole koskaan käyneet täällä. – Kiva löytää uusia paikkoja vielä näin loppumetreillä, hän toteaa hymyillen. Istumme kukkivien orkideoiden kupeeseen. Mikä sai kanadalaisen pariskunnan aikoinaan saapumaan ulkomaanpalvelukseen Suomeen? Itse asiassa tarina alkoi jo 65 vuotta sitten, sillä Hannulla on suomalaiset sukujuuret: – Olen syntynyt Helsingissä, ja sukuani on paljon Suomessa, muun muassa Savonlinnassa, Mikkelissä ja Vihdissä. Hannu oli kahden vuoden ikäinen, kun perhe muutti Kanadaan. Hannun isä sai töitä, ja he jäivät sinne. – Lapsuuteni maahanmuuttajana oli mielenkiintoinen. Olimme köyhä perhe ja vanhempani eivät puhuneet englantia, joten alku ei ollut helppo. Äitini oppi kielen, mutta isäni ei, hän ei nähnyt sitä tärkeänä työllistymisessään. Kun menin kouluun, nimeni muutettiin, koska muut lapset eivät osanneet lausua nimeä Hannu. Minusta tuli Henry. Sel6
SOTAHUUTO
lainen oli tuolloin yleistä, mutta ei enää. Kun liityin Kanadan puolustusvoimiin, nimeni vaihdettiin takaisin Hannuksi. Hannu asui maaseudulla PohjoisOntariossa, ja 35 kilometrin päässä asui pieni tyttö, Gerry. – Emme kuitenkaan tavanneet, sillä emme käyneet samaa koulua, Gerry sanoo hymyillen. Hannun ja Gerryn vanhemmat eivät olleet kovinkaan uskonnollisia. – Vanhempani olivat luterilaisia. Koulukaupungissani oli suomalainen kirkko, jossa luterilainen pappi piti jumalanpalveluksen kerran kuussa. Kirkko ei ollut kuitenkaan tärkeä. Kävimme siellä vain jouluisin, pääsiäisenä, häissä ja hautajaisissa, Hannu kertoo. – Minunkaan vanhempani eivät käyneet kirkossa. Kun olin viidennellä luokalla, opettajani kutsui minut kirkon kuoroon. Parin vuoden aikana sain houkuteltuani muun perheenkin kirkon toimintaan. Olin jo silloin pieni evankelista, Gerry naurahtaa.
Kohtaamisia elämässä ja Armeijassa Elämä johdatti Gerryä ja Hannua tahoillaan. Gerry meni yliopistoon opiskelemaan kasvatustieteitä ja kouluttautui opettajaksi. Hannu löysi paikkansa Kanadan puolustusvoimista, jossa palvellessaan hän samalla kouluttautui sähköinsinööriksi. Nuoret tapasivat 70-luvun puolessavälissä. Hannu oli kahdeksantoista ja Gerry täyttämässä seitsemäntoista. Gerry työskenteli samassa ravintolassa kuin Hannun sisko. – Tapasimme juhlissa, ja ajattelin, että tässäpä söpö tyttö. Menimme myöhemmin treffeille, ja siitä se lähti, Hannu naurahtaa. Pari oli seurustellut nelisen vuotta, kun Hannu sai asevoimissa siirron, joka toi hänet lähelle Gerryn opiskelupaikkaa. – Ostin sormuksen ja tulin käymään yliopistolla. Hän otti sormuksen vastaan, muttei sanonut mitään, vaan juoksi esit-
