Pari huomiota neron käsitteestä
TEKSTI Aleksi Haukka
T
ämän vaatimattoman kirjoituksen päämäärä on lyhyesti tarkastella neron käsitettä. Pyrkimys ei ole perusteelliseen analyysiin, vaan sanan etymologian perusteella esitellä eräitä ajattelussa käyttökelpoisia nerouteen liittyviä seikkoja. Monissa tapauksissa sanan etymologian tunteminen auttaa sanan merkityksen, sen käsitteen hahmottamista. Tavanomaisessa kielenkäytössä sanan merkitys herkästi joko supistuu tai laajenee eli saa konnotaatioita, lisänä ovat vielä sanojen jopa henkilökohtaiset annotaatiot (ks. tarkemmin Sebeok ja Danesi 2000, 9). Etymologian tunteminen voi auttaa hahmottamaan sitä, mikä yhteinen tekijä näillä eri merkityksillä on taustalla, mistä ne ovat lähtöisin. Etymologian tuntemuksesta on hyötyä siis silloin, kun merkityksen laajeneminen ja supistuminen perustuvat kielen analogisuuteen eivätkä vain johonkin mielivaltaiseen seikkaan. Neron kohdalla sanan nykyinen yleiskäyttö perustuu ainakin osittain tällaiseen analogisuuteen. Nykysuomen etymologisen sanakirjan (2004, Kaisa Häkkinen) mukaan sanan nero alkuperäinen tarkoitus on merkitä ”kykyä, taitoa, älyä, keinoa” tai vastaavaa. Murteissa, karjalan kielessä, lyydissä sekä myös vanhassa kirjakielessä sana on juuri tässä käytössä. Kyseessä on siis ihmissubjektin kyky tehdä jotain. Ainakaan Nykysuomen etymologisen sanakirjan mukaan sanalla ei ole samankaltaista historiaa kuin latinan sanalla genius, josta on kehittynyt tai lainattu moneen kieleen merkitykseltään suunnilleen vastaava sana, esimerkiksi ranskan génie, es-
4
// S Y N K O O P P I
panjan genio ja englannin genius. Latinan sanan genius alkuperäinen merkitys on ollut – mikäli Oxford English Dictionaryyn on uskominen – ensi sijassa perheenpäässä ja hänen perusteellaan muissa perheenjäsenissä asuva perheen henki. Rooman keisarin genius puolestaan oli palvonnan kohde (Korpela 2015, 107). Tästä kuitenkin merkitys on muuttunut yhtä hyvin englannissa kuin esimerkiksi espanjassakin (Real Academia Españolan sanakirja) tarkoittamaan toisaalta luonnollista toiminta-asennetta ja toisaalta jotain erityistä taitoa. Suomen kielessä siis joka tapauksessa periaatteessa sillä perusteella, että nero tarkoittaa varsinaisesti kykyä, älyä tai taitoa, mitä tahansa älyllä, kyvyllä tai taidolla tuotettua voisi kutsua neron tuotokseksi. Puhuttaessa nerokkaasta tuotoksesta puhutaan kuitenkin tavanomaisesti jostain poikkeuksellisestä. Vastaavasti neroksi sanotaan sellaista, joka nerollaan pystyy tuottamaan hyvässä mielessä poikkeuksellisia tuotoksia. Tässä mielessä sanaan nero, kun sanaa käytetään yksilöstä eli subjektista, liittyy aina arvotus, nerous on aina hyvä asia. Oli miten oli, nykyään suomen kielessä nerolla tarkoitetaan yleensä kyvyn sijaan poikkeuksellista yksilöä tai tarkemmin sanottuna poikkeuksellisen nerokasta yksilöä, suuren neron miestä – tai naista. Toisin sanottuna sanaa käytetään ainakin ikään kuin pars pro toto -synekdokeena, kielikuvana, jossa kokonaisuutta merkitään osan kautta.
