Fiba syksy 2019

Page 8

Kaput t Romaniassa Tia Niemelä, Tomi Kuljukka & Alexander Suvorov

V

iime kesänä, tarkalleen kesäkuun viimeisenä päivänä, kolme innokasta arkeologian opiskelijaa Helsingistä raahasi Helsinki-Vantaan lentokentällä matkatavaroitaan sekä kasaa kaivauksilla tarvittavia välineitä. Tunnelma oli odottava, mutta myös hieman ärsyyntynyt – lento oli yli 10 tuntia myöhässä ja kahden opiskelijan tiedot eivät olleetkaan lennolla. Kaikki kuitenkin rentoutuivat, kun saivat terminaalissa oluet eteensä. Olimme suuntaamassa Bianca Preda-Balanican koordinoiman ja professori Volker “ Lord Velkor” Heydin johtaman Yamnaya Impact in Prehistoric Europe -projektin kaivauksille Romaniaan. Yölennosta lienee nauttinut eniten takymetri, joka sai kokonaan oman penkkirivin itselleen. Muiden osalta yö oli rankka eikä kukaan tainnut nukkua minuuttiakaan. Perille Romaniaan saavuttiin aamulla ja yöpaikaksi tarkoitetusta hotellista ehdittiin hyödyntämään vain aamiainen. Aamupala oli kuitenkin produktiivinen, sillä tapasimme kollegamme: TC:n Singaporesta sekä osteologin ja man caven kuninkaan Martinin. Aamu oli kuuma ja tuntui epätodelliselta, että seuraavat viisi viikkoa kuluisi tässä ympäristössä. Opiskelijat suuntasivat opettajien ja tutkijoiden kera ensimmäisenä Ploeistin kaupunkiin, jossa tapasimme muun muassa

arkeologisen museon henkilökuntaa. Tämän jälkeen vuokratut autot ajettiin Boldesti-Gradistea-kylään, jossa tulisimme seuraavat viikot viettämään. Saimme heti kylään saavuttuamme annoksen romanialaista kulttuuria paikallisen pormestarin luona tuican juonnin merkeissä. Osa meistä joi kohteliaisuuden puuskassaan ehkä hieman

Kuva: Volker Heyd

8

Fiba 2019 syksy.indd 8

21.11.2019 16.39.53


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.