Haastattelussa Suvi Riggs
Kotona synnyttänyt TEKSTI MIINA KORPI KUVAT SUVI RIGGSIN INSTAGRAMISTA
S
hemmat lapset nukkumaan ja iltasa dut luettua, ennen kuin supistukset ehtivät kovin kivuliaiksi.
Lämpimät onnittelut koko perheelle! Miten synnytys sujui? – Synnytys oli nopea ja rento, olim me kotona. Sain jopa laitettua van
Oliko COVID-19 -pandemiatilan teella vaikutusta valintoihinne tai synnytyksen kulkuun? Odotusaika varmasti oli ainakin jollain tapaa erilainen, kuin aiemmin? – Kun Los Angelesin lockdown alkoi ja koulut sulkeutuivat, kesti noin kuu kauden verran päästä uuteen rytmiin. Se tuntui aluksi hankalalta, varsinkin kun raskauden viimeinen kolmannes alkoi juuri samoihin aikoihin. Onnek si olin suunnitellut kotisynnytyksen jo alunperin, joten minun ei tarvinnut stressata sairaalaan menosta ja siitä, pääseekö mies sinne vai ei. Ilmeisesti
uvi Riggs (os. Koponen) on Yh dysvalloissa asuva suomalainen kolmen lapsen äiti. Vuonna 2005 Su vi osallistui Suomen ensimmäiseen Mallikoulu-sarjan tuotantokauteen ja voitti kisan. Sen jälkeen hän on teh nyt uraa huippumallina kansainvä lisesti. Muotimaailman ja työuran ohella Suvi tunnetaan hyvin vauva myönteisistä ja elämänmakuisista so mejulkaisuista. Tyler ja Suvi Riggsin kaikki lapset ovat syntyneet suunni tellusti kotona. Juuri ennen haastat teluamme Suvi on synnyttänyt nuo rimmaisensa.
Imetysuutisia 2/2020 16
joihinkin amerikkalaisiin sairaaloihin ei päässyt pandemian aikaan. Siltikin kaikkialla maailmassa oleva epävar muus hankaloitti välillä oloani, kun raskaushormonit olivat myös valloil laan. Onneksi ne tunteet tasaantuivat myös paljon ensimmäisen poikkeusti lassa vietetyn kuukauden aikana.
Y
hdysvalloissa sairaaloissa syn nytyksen hoitaa yleensä syn nytyslääkäri. Riggsin perheen kaikki kolme lasta ovat syntyneet Yhdysval loissa, mutta sairaalan sijaan kotona. Kotisynnytyksiin osallistuvat kätilöt. Mikä on saanut teidät valitsemaan kotisynnytyksen? – Ensimmäisen raskauden aikana ha lusin vain pitää kaikki mahdollisuu