UutisAnkka 2/2019

Page 4

 EVELIINA SILLANPÄÄ

"Vastuullisuus on hyvää liiketoimintaa" Aurajoen Nuorkauppakamarin järjestämän Ducking Cruisen teemana oli vastuullisuus ja verkostoituminen. Perjantaina 20.9.2019 järjestetyn risteilyn aikana nähtiin muun muassa hiilijalanjälkirivi ja verkostoitumisbingo sekä kouluttauduttiin kestävän kehityksen teemoista ja vastuullisesta yritystoiminnasta.

S

"

uomalaiset yritykset eivät ole vielä riittävästi hoksanneet vastuullisuuden mukanaan tuomia liiketoimintamahdollisuuksia, sanoo Emilia Koikkalainen, joka veti risteilyn vastuullisuutta koskevan koulutusosion. Keuruulla asuva 38-vuotias Emilia on Koskenpään Huopatehtaan omistaja, yrittäjä ja aktiivinen nuorkauppakamarilainen, joka uskoo vakaasti vastuullisuuden ja hyvän liiketoiminnan kulkevan käsi kädessä. Oma intohimo asiaa kohtaan on ajanut tutkimaan asioita lisää ja vaikuttamaan myös kunnallispolitiikassa. – Jätteiden käsittelyyn liittyvä lainsäädäntö on minulle erityinen intohimon kohde. Yrityksessämme selvittelemme jäteyrittäjän kanssa mahdollisuuksia lajitteluun ja tehokkaampaan kierrättämiseen. Lisäksi seuraan aktiivisesti tekstiilijätteen hyötykäyttöä, jota muun muassa Turun AMK:ssa ollaan tutkittu, Emilia sanoo. Omassa yrityksessään Emilialle vastuullinen liiketoiminta tarkoittaa minimitasolla Suomen lakien noudattamista. Vastuullisuus näkyy erityisesti kuitenkin myynnin ratkaisuina. – Asiakkaan tavoitteet voidaan yleensä saavuttaa useilla ratkaisuilla. Priorisoimme kuitenkin asiakkaan elinkaaren ja ympäristön kannalta kestävimmät vaihtoehdot - vaikka ne olisivatkin taloudellisesti huonompi vaihtoehto yritykselleni, Emilia kertoo. ▶▶

4

UUTISANKKA 2 ∙ 2019


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.