UutisAnkka 1/2019

Page 7

MARIA ARJONEN

I ELLIMAIJA AHONEN

TAVOITTEENA EUROOPPA-KOKOUS KAMARIMME KOTIPAIKKAAN TURKUUN Aurajoen Nuorkauppakamari on vahvasti sitoutunut tekemään vaikuttavaa nuorkauppakamaritoimintaa Turun talousalueella.

K

amarimme vuosikokous teki päätöksen esittää Suomen Nuorkauppakamarit ry:n hallitukselle kotipaikan vaihtamista Liedosta Turkuun. Keskusliitto hyväksyi kotipaikkaa koskevan muutoksen huhtikuisessa kokouksessaan, joka pidettiin

Kalajoella. Kotimaiset yhdistykset voivat valita kotipaikkansa vapaasti, mutta käytännöllisistä syistä johtuen useimmiten valitaan kunta, jossa yhdistyksen toimintaa pääasiallisesti harjoitetaan. Kamarimme toimintaa harjoitetaan ja johdetaan pääosin Turussa. Myös suurin osa jäsenistämme ja jäsentemme edustamista yrityksistä on turkulaisia. Meidän tuleekin siten vahvistaa asemaamme Turun talousalueen yhteiskunnallisena vaikuttajana. Tietysti on myös hyvä muistaa, että yhdistyslain näkökulmasta kotipaikkasäädökset vaikuttavat monessa asiassa. Yhteisöstä tulee sen kunnan jäsen, joka on merkitty kotikunnaksi yhteisön sääntöihin. Näin ollen yhdistystä koskevat samat velvollisuudet ja oikeudet kuin muitakin kunnan jäseniä. Kunnan jäsenyyden myötä yhdistys voi tehdä oikaisuvaatimuksen ja kunnallisvalituksen. Yhdistyksen kotipaikka toimii myös sen oikeudenkäyntipaikkana. Yhdistyksen päätösten moitekanteet, purkamiseen, lakkauttamiseen ja vahingonkorvauskanteisiin liittyvät asiat nostetaan niin ikään yhdistyksen kotipaikkakunnan tuomioistuimessa. Vuosikokouksessa päätimme myös asettaa tavoitteeksemme hakea Eurooppa-kokousta kotikaupunkiimme Turkuun. Maria Arjosella oli Kalajoella ilo viedä tätä asiaa eteenpäin ja kertoa kaupunginjohtajamme Minna Arveen terveiset kansalliselle puheenjohtajalle Ellimaija Ahoselle. Kaupunginjohtaja Minna Arve on itsekin entinen JC ja erittäin ilahtunut siitä, että Aurajoen Nuorkauppa-

kamari haluaa asettaa itsensä jälleen uuden haasteen eteen ja hakea JCl:n Eurooppa-kokousta lähivuosina. Turku on yksi maamme merkittävimmistä matkailu-, kulttuuri- ja kongressikaupun­geista. Eurooppakokouksen perinteisenä toteutusaikana kevätkesällä Suomen Turku jokirantoineen, saaristoineen sekä monipuolisen palveluineen antaa varmasti unohtu­ mattoman kokemuksen kotimaiselle ja kansainväliselle vierasjoukolle. – Kaupungillamme on runsaasti kokemusta suurten kongressien ja oheistapahtumien järjestämisestä. Toteutamme näitä jatkuvasti eri kotimaisten ja kansainvälisten taho­ jen kanssa. Voinkin vakuuttaa, että Aurajoen Nuorkauppakamari ja Turun kaupunki yhteistyökumppaneineen kykenevät järjestämään ikimuistettavan, laadukkaan sekä taloudellisesti onnistuneen Eurooppa-kokouksen. Turun kaupunki sitoutuu tukemaan ja mahdollistamaan Aurajoen Nuorkauppakamarin polkua kohti Eurooppa-kokouksen järjestelyoikeuksia sekä tapahtuman kaikin puolin onnistunutta toteutusta, toteaa Arve.

NP Ellimaija Ahonen vastaanottamassa Turun kaupungin tervehdystä

UUTISANKKA 1 ∙ 2019

7


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.