167. VÄINÖ

Kerimäeltä lähti maailmamme, mies, josta me nyt laulamme. Mitä tekikään hän, sen mä tässä selvitän; siks tarinan kerron tän.

Varusmieheks Ilmajoelle lähti, kun oli uhkana jo punatähti. Ja vuonna neljäkymmentyks, tuli rintamalle työnnetyks, ja korpraaliks ylennetyks.

Tyrjästä saa sodan aloittaa, siitä Laatokan rantaan jatkaa. Ylennyksen toisen saa, nyt jo ryhmää saa johtaa; Väinö Hämäläinen.

Blick hyökkäystä tahtoo valmistella, tie Tyrjään siis pitää taistella. Kuukausi sitä tehdäänkin, matkalla Korsukukkulakin, kolme kertaa vallataan.

Niin Väinö jääkärijoukkueeseen, määrättiin pataljoonan parhaaseen. Mies kanssa konepistoolin, pelkäämätön ja rohkein, varusmies viel silloinkin.

Tiedusteluretket siellä tehtiin, vapaaehtoiset niihin valittiin.

Oli mies yksi parhaista, silloin tuossa joukossa; Väinö Hämäläinen.

Joukkoa Tyrjän rykmentiksi, kutsuttiin ja kaikki tietää miksi. He uran aukaisevat, Laatokan portin laukaisevat; kuukauden taistelevat.

Kun sitten alkoi Tyrjästä taistelu, koitti neljän päivän melske ja melu. Iskuosastoaan Kemppi käytti taajaan tai partioimaan.

Korpraali Hämäläinen, kannusti ryhmään taistellen. Edestä johti hän niin, reippaisiin otteisiin, siellä silloin luotettiin.

Siellä luoti kuusen läpi tuli, siihen hetkeks Väinön sota suli; joutui sotasairaalaan, parantelemaan haavojaan, palaten asemasotaan.

Asemasodassa on usein noissa, vihollisen asemien tuhoojapartioissa. Reissu legendaarisin tuho Ojasen bunkkerin, siellä onhan Väinökin.

Siellä Väinö silloin varmistaa, oikean sivustan saa; nyt alikersanttina, konepistoolimies rohkea, taistelee Ohdan lohkolla.

Hän on Kuvajan metsän sankari, siellä neuvokkaasti taisteli. Tuotti tuntuvat tappiot, varmisti otteluvoitot, ain Väinö Hämäläinen.

Elämä jatkui rauhakseen vielä, kunnes vanja oli hyökkäystiellä. Nelkytneljä kesäkuu, tuskin koskaan unohtuu, mutta Suomi pelastuu.

Siellä silloin sankareita on, tuolla, luona Ohdan lohkon. Siellä taistelee myös, Väinö valtiolla työs, näin Suomea suojellaan.

Saa jatkuvasti mennä juoksujalkaa, kun tuo vanjan suurhyökkäys alkaa. Teot puhuvat puolestaan, kun Väinöstä kirjoitetaan esitys Päämajaan.

Pelastettu heitin on siirretty, asemat on nuo vyörytetty. Vaunuja lähtee tuhoamaan, kun niistä tiedon saa, Väinö Hämäläinen.

Vaikkei vaunuun silloin osunutkaan, odottaa päivään seuraavaan. Silloin osuma tuo, rauhan taisteluihin tuo. Näin Väinö tunnelmaa, kun luo.

Vuosalmessa hyökkäys tyrehtyy, ankara tulitus on siihen syy, silloin Väinö joukkoineen, vanjan sivustaan iskee, ja pakokauhu vallitsee.

Kaksi päivää edellisestä, mikään Väinöä ei siellä estä. Upseerit kaikki kaatuneet, komppaniaa nähdään johtaneen, siellä Väinö menestykseen.

Taistelut ovat jääneet taa, Väinö kersanttina palkitaan. Niin Mannerheim-ristikin, koristaa rintaa ritarin. Hän on mies suomalaisin.

Rauhan töissä kutsuu sotaväki, Ehnrooth Väinön potentiaalin näki. Niinpä Taistelukoululla, palveli ritareita, sieltä Ohdan lohkolta.

Siiranmäki, Äyräpää ja Vuosalmi, niissä kaikissa on kultareunuskarmi; niistä on paljon puhuttu, eikä aina kehuttu, mutta kun aikaa on kulunut.

Voisi laitaa meistä jokainen, arvot järjestykseen jäljiltä sen; merkityksen noiden paikkojen, eläneiden ja kuolleiden suomalaisten sankareiden.

168. ABSOLUT

Sodan aikaan ja myös sen jälkeen, oli eräs veljessarja siellä.

Rintamalla jälki näillä miehillä; kerrassaan upea.

Nuorin sai ristin melko varhain, kolmannellekin esitettiin, neljäs sen olisi ansainnut, kaikkein eniten.

Tää veli sanoi, ”saan vielä ristin sen ennen lomia sen mä ansaitsen.”

Hän lensi aikanaan, satakakskytneljä lentoaan. Kaukotiedustelua, valokuvia, pommitusta. Etenemisvaiheen aikana, aina vanjan kiusana; nuo lennot lennettiin ja rohkeus osoitettiin.

Veti purjelento Taunoa puoleen, siitä saikin hän kimmokkeen.

Haki ja pääsi Kadettikouluun; Talvisota sen keskeytti.

Rintamalla ei koneet riitä, toimi esikuntaupseerina.

Kun taistelut päättyi, koulun penkki kutsui jälleen.

Valmistuu hän sotaan seuraavaan, nelkyt yksi heitä jo tarvitaan.

Alkuvuodet Blenheimi, oli kone, jolla lenteli. Kaukolentojaan, silloin Tauno lentää saa.

Hän tarttui haasteisiin, muttei alkoholiin, kulki vain oman tien, ja kohti kunniaa.

Ei Tauno ollut suosikkipoika, edes omassa joukossaan. Erilainen ja yksitotinen, silti aina hommansa teki. Valmistautui hyvin kaikkeen, ääneen mainitsi Marskin ristin. Lapin sotaan asti sitä, sai odottaa. Jatkosodan alkuun sattuu niin, että Tauno alas ammuttiin.

Oli pommi kiinni viel, kone ei ole kiitotiel. Pommilasti kevenee, laskuteline ei ulos mee.

Niinpä käykin nyt niin, että pommiin törmättiin. Pakkolaskun jälkeen, se koneen alta löydettiin.

Lapin sotaa ja saksalaisia, Tauno piti pahimpina. Vastustajat olivat valiot, homma ei niin helponlainen. Rintamalta ehjin nahoin, jäi mies ilmavoiman käyttöön.

Niin oli koneet vanhat alla, ne pelotti jo itse lentäjääkin. Silti niillä piti lentää, kunnon puolesta moni pelkää.

Niinpä Taunokin, lensi Junkersin, sodan jälkeen taivaalle, viimeiselle lennolle.

Sodasta naarmuitta, selvinneen kuolema. On turha rauhan oloissa; sankarikuolema.