Kiinteistöliitto Itä-Suomen Kiinteistöviesti 2/2021

Page 6

KIRJOITTAJA ANNA-LIISA PEKKARINEN

A

jattelevatko eri-ikäiset puheenjohtajat taloyhtiön asioista eri lailla? Varkautelaiset puheenjohtajat Pekka Kuronen, 65, ja Tatu Sorsa, 29, keskustelivat aiheesta toukokuisena iltapäivänä. Kuronen on ollut oman taloyhtiönsä hallituksessa 10 vuotta, josta puheenjohtajana 4, ja sitä ennen muiden asumiensa talojen hallituksissa vuodesta 1979 alkaen. Sorsa valittiin viisi vuotta sitten puheenjohtajaksi taloyhtiöön, josta hän osti yksiön. Pian isännöitsijä ehdotti naapuritaloyhtiön puheenjohtajuutta, ja nyt Sorsa on viiden talon puheenjohtaja ja yhden hallituksessa. Talot ovat eriikäisiä, noin 30 asunnon kerrostaloja.

KUVA: ANNA-lIISA PEKKARINEN

Kaksi eri-ikäistä puheenjohtajaa keskustelee

Miten teen yhteistyötä muun hallituksen kanssa? Kuronen: Me jaamme tehtäviä, jottei hallitustyö mene yhden ihmisen ajatteluksi. Jokaisen ideoita toteutetaan, jotta mielenkiinto tehtävään säilyy. Sorsa: Minulle on valikoitunut kustakin yhtiöstä yksi hallituksen jäsen ”oikeaksi kädeksi”, koska yhden kanssa on sujuvampi viestiä kuin monen. Hän välittää asiat muille. Yksin en tee hallituksen puolesta päätöksiä, vaan pyydän muiden jäsenten mielipiteen, aivan pieniä asioita lukuunottamatta.

Miten teen yhteistyötä isännöitsijän kanssa? Kuronen: Isännöitsijän toimistolla käyn, että voimme keskustella talon arkisista asioista sekä tulevasta kehityksestä naamat vastak-

6

Kiinteistöviesti 2/2021

Tatu Sorsan (vas) ja Pekka Kurosen ikäero on 36 vuotta, mutta ajatukset puheenjohtajuudesta ja taloyhtiöelämästä samantyyliset. Yhteisestä keskusteluhetkestä kumpikin sai uusia hyviä ideoita, ajatus puheenjohtajaklubin perustamisestakin Varkauteen syntyi.


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.