KANNESSA: Viljelymaan lierojen

TEKSTI JA KUVAT: BRITA SUOKAS

Viljelymaan lierojen elämäntavat ja merkitys viljelylle

Lierojen tärkeä tehtävä on muokata kasvijätteestä ja lannasta ravinteikasta ja kuohkeaa ruokamultaa. Suomessa on vajaat kaksikymmentä lierolajia, niistä noin kymmentä löytyy viljelymaista.

Kolme yleisintä viljelyksien lajia ovat peltoliero, kasteliero ja onkiliero. Niillä on erilaiset elämäntavat, kaikista on apua viljelijälle. Viljelijöille ovat tuttuja myös tunkioliero ja kompostiliero. Nimensä mukaisesti ne elävät tunkioissa ja komposteissa, joissa on paljon helposti hajoavaa eloperäistä ainesta. Ne eivät juurikaan kaivaudu maahan.

Kolmen kerroksen väkeä

Kasteliero kaivautuu syvälle maahan, yli metrin syvyyteen. Se elää pystysuorassa käytävässä, josta se nousee maan pinnalle hakemaan syötävää, parittelemaan ja ulostamaan. Se kurkottelee madonreiästään ympärilleen ja pitää huolen siitä, että joko pää tai häntä jää aina tukevasti käytävään ja eläin pääsee nopeasti takaisin suojaan. Kasteliero muuraa käytävän ulosteillaan tiiviiksi. Vahvaseinämäiset putket parantavat viljelymaan ilmavuutta, ja ylimääräinen sadevesi valuu niitä pitkin jankon läpi. Peltoliero liikkuu pääasiassa muokkauskerroksessa melko lähellä maanpintaa, ja samalla maahan muodostuu ilmava mururakenne. Se kaivaa koko ajan maata edellään ja syö edestään eloperäistä ainesta. Peltoliero ulostaa maan pinnalle pyöreämuotoisia kikkarekasoja.

Peltojen ja puutarhojen tärkeimpien lierolajien tunnistus ja levinneisyys

Lieron värin ja koon perusteella voi onnistua päättelemään oikein viljelymaasta löytyneen lieron lajin. Varma tunnistus edellyttää usein lieron kärsän, vyön ja sukasten sijainnin tutkimista mikroskoopin avulla. PELTOLIERO Yleisin viljelymaan laji. Löytyy paikoin Lapistakin. Peltojen, puutarhojen ja rehevien metsien laji. Kooltaan yleisimmin 6–12 senttimetriä pitkä, vaalean harmaa, hieman punertava. MULTALIERO Muistuttaa peltolieroa, on sitä pienempi ja etupää on vaalean ruusunpunainen. Elää multavissa, kosteissa, savipitoisissa maissa. Ei tavata Keski-Suomea pohjoisempana. KASTELIERO Kookas, aikuisena yli 20 senttimetriä pitkä. Kastelieron etupää on selkäpuoleltaan tumma, häntäpäähän mennessä väri vaihtuu vaaleaksi. Elää puutarhoissa, pelloilla ja metsissä, joissa on käytävää varten riittävän paksulti maata. Elää Lapissakin asutuilla alueilla. ONKILIERO Aikuiset lierot 7–13 senttimetrin mittaisia, väritys kauttaaltaan tumma, samanlainen kuin kastelieron etupää. Viihtyy erityisesti rehevien lehtimetsien karikkeessa ja pihojen lehtikasoissa. Elää eteläistä Lappia myöten.

Ison lieron häntä katkesi lapion pistossa. Väritys viittaa vahvasti kastelieroon. Kaikki maanmuokkaus vahingoittaa lieroja enemmän tai vähemmän. Kun liero katkeaa ja etupää jää tarpeeksi pitkäksi, liero jää henkiin ja pystyy kasvattamaan häntäpäähän uusia jaokkeita.

Onkiliero elää aivan maanpinnan tuntumassa, välillä pinnalla ja pinnan alla. Se syö sekä maanpinnan kasvikariketta että maan sisälle päätynyttä ainesta.

Yli sata peltoneliöllä

Luonnossa lieroja on runsaimmin lehtometsissä ja kasvilajistoltaan monipuolisilla pientareilla ja niityillä. Viljelymaista lieroja löytyy eniten laitumilta. LUMOliero-tutkimuksen mukaan suomalaisten peltomaiden keskimääräinen lieromäärä oli 112 yksilöä neliöllä ja tuoremassa 104 grammaa. Mikä tarkoittaa 1,12 miljoonaa lieroyksilöä ja yli tonnia hehtaarilla. Eurooppalaisissa tutkimuksissa on arvioitu, että lierot tuottavat ravinteikasta ulostetta noin 20 tonnista lähes sataan tonniin vuodessa hehtaarille. Määrä riippuu lierojen lajien jakaumasta ja siitä, kuinka paljon lieroilla on aktiivisia toimintapäiviä. Eri puolilla maailmaa tehdyissä tutkimuksissa on havaittu, että luomuviljely lisää lierojen runsautta. Keski-Suomessa tehdyssä lähes 20 vuotta kestäneessä viljelykokeessa selvisi, että lieroja eli hyvin paljon enemmän luomupelloilla kuin tavanomaisilla. Luomupellot lannoitettiin kasvijätteillä, tavanomaiset pellot teollisilla NPK-lannoitteilla.

Satoa neljännes lisää

Astiakokeissa lierojen on todettu lisäävän viljelykasvien satoa keskimäärin 26 prosenttia. – Lierojen vaikutus korostuu, kun lannoitus on eloperäistä ja hajottajien ravintoverkolla on töitä, kertoo maaperäbiologi, Luken erikoistutkija Visa Nuutinen. Lierot syövät pääasiassa maahan varissutta kasvijätettä ja kuolleita juuria, lantakin

Eri puolilla maailmaa tehdyissä tutkimuksissa on havaittu, että luomuviljely lisää lierojen runsautta.

Juuristojäte on muokkauskerroksessa elävälle lierolle hyvää ravintoa.

maistuu hyvin. Lieroilla on lihasmaha, vastaavasti kuin kanoilla, ja ne tarvitsevat kovia mineraalipartikkeleita jauhamaan ja pilkkomaan orgaanista massaa pienemmäksi. Vain 10 prosenttia kasviaineksen ravinteista tulee lieron käyttöön, ulosteeseen jää kaikki muu lieroa pienempien maaperäeläinten ravinnoksi. Lierojen ulosteen neutraali pH, kosteus ja jo liuenneet ravinteet tekevät siitä hyvää ravintoa lieroja pienemmille maaperäeläimille ja hajottajille, jolloin ravinteiden vapautuminen kasveille käyttökelpoiseen muotoon nopeutuu. Liikkuessaan lierot myös kuljettavat maamikrobeja paikasta toiseen maakerrosten välillä, ja eloperäisen aineksen hajotus parantuu laajalla alueella. Lierot tuottavat myös kasvien kasvua parantavia kasvuhormonien kaltaisia aineita.

Lieron vuodenajat

Lierojen elämän kulta-aikaa on loppukevät, sateiset jaksot kesällä ja syksy, kun on sopivan kosteaa ja ravintoa on paljon tarjolla. Liero hengittää ihonsa kautta. Kaasunvaihtoon tarvitaan kostea pinta, ja siksi liero erittää jatkuvasti pinnalleen limaa, mikä onnistuu vain silloin, kun maassa on vettä. Lima myös helpottaa maan läpi kulkemista.

Lieron munuaisten erittämät virtsa-aineet poistuvat ihon pintaan. Lima ja virtsa-aineet sisältävät typpeä, ja ne ovat maan mikrobien valkuaisravintoa. Kuivaan aikaan peltolierot vetäytyvät lepotilaan. Liero muovaa ja tiivistää limallaan maapaakun sisälle kammion, johon se kiertyy kerälle. Se virkoaa, kun sade jälleen kastelee maan. Talvehtimisen se tekee samoin. Kasteliero vetäytyy talveksi käytäväänsä routarajan alapuolelle ja nousee maan pinnalle ruoanhakuun vasta keväällä.

Mato mataa maan läpi

Kun liero liikkuu, se käyttää hydraulista voimaa, eli nesteen painetta. Se pystyy työntymään jopa kovan saven läpi. Liikkumisessa oleellisia ovat lieron jaokkeissa olevat sukaset. Ne vuoroin tarttuvat kiinni ja hellittävät alustasta, kun liero käyttää vuorotellen eri jaokeosuuksien lihasvoimaa etenemiseensä. – Sukaset myös auttavat kastelieroa pitämään käytävänsä seinämästä kiinni niin tiukasti, että isonkin linnun on vaikea saada vedettyä sitä ulos. Lieron sukaset voi tuntea sormilla, ja jos lieron asettaa kulkemaan paperilla, sukaset saavat aikaan rapinaa, kuvailee Nuutinen.

Mistä pikkulierot tulevat?

Sukukypsän lieron pääpuolessa näkyy muuta ruumista paksumpi vyö. Lieroilla on sekä naaras- että koiraspuoliset sukurauhaset, eli sama yksilö tuottaa sekä siittiösoluja että munasoluja. Parittelevat lierot vaihtavat siittiösoluja. Pikkulierojen kasvua varten liero valmistaa vyön ympärille ruumiinsa ulkopinnalle ravintonestettä sisältävän munakotelon. Kotelo liukuu lieron pintaa pitkin pääpuolen kautta maahan ja sulkeutuu pallukaksi. Munakotelossa maan suojissa kasvaa yksi tai useampi jälkeläinen kerralla. Pelloissa yleisesti tavattavat lajit tuottavat vuodessa muutamia kymmeniä jälkeläisiä. ◀

Kirjoittaja toimii luomuasiantuntijana Luomuliitossa.

Lue seuraavasta numerosta, miten huomioida lierorunsaus viljelytoimenpiteillä.

Artikkeli on tuotettu osana Peltomaan kunnonkohotus -hanketta, joka saa rahoitusta Ålandsbankenin Itämeri-projektista.

Vuohenherneen juuristokerroksessa mönkivät lierot ovat lähes varmasti peltolieroja. Lierot ovat ravintoarvoltaan hyvää ravintoa linnuille ja pikkunisäkkäille, valkuaispitoista ja pehmeää ilman kovia huonosti sulavia kuoria.

Tuoretta peltolieron lantaa kasvuun lähtevällä ensimmäisen vuoden apilanurmipellolla. Olkijäte ja apila antavat lieroille runsaasti ravintoa.