Väriä pelloilta: värikasviviljelystä ympäristöhyötyjä ja elinkeinoa

TEKSTI: RIIKKA ALANKO JA MARJO KESKITALO

Kasvien sisältämät väriaineet olivat pääasiallinen tapa värjätä tekstiilejä ja muita materiaaleja ennen synteettisten väriaineiden kehittämistä 1800-luvulla. Kasvivärjäys on säilynyt käsityöläisten ja harrastajien keskuudessa, mutta laajempi tuotanto on vähäistä. Nyt kiinnostus bioväriaineita kohtaan on kuitenkin nousussa: yksilölliset värisävyt kiinnostavat, ja ympäristötekijät koetaan tärkeiksi.

Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittaman ja Helsingin yliopiston koordinoiman BioColour-hankkeen tavoitteena on tutkia ja kehittää tehokkaita ja turvallisia biopohjaisten väriaineiden tuotantomenetelmiä ja sovelluskohteita tekstiileissä, pakkauksissa ja pinnoitteissa. Hankkeessa värikasvien tutkimusta johtaa kasvituotannon monipuolistamiseen erikoistunut Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Mar

jo Keskitalo.

Sinistä ja keltaista väriä viljelemällä

Monet kasvit tuottavat väriä, mutta tutkimuksen ja tuotannon kannalta on kiinnostavaa keskittyä Suomen oloissa menestyviin kasveihin, joille löytyy käyttöä esimerkiksi tekstiiliväreinä ja jotka voivat tarjota elinkeinoa. BioColour-hankkeessa erikoiskasvien tutkimuksella tähdätään erityisesti sinisen ja keltaisen biopohjaisen värin kehittämiseen.

Sinistä väriä saadaan morsingon (Isatis tinctoria) lehdessä esiintyvistä isataaneista, jotka muutetaan erotusprosessissa siniseksi indigoksi. Keltaista väriä voidaan saada pietaryrtin (Tanacetum vulgare) ja väriresedan (Reseda luteola) flavoneista sekä kultapiiskun (Solidago virgaurea) flavonoideista.

Varsinaisten värikasvien lisäksi tutkimuksessa selvitetään väriaineiden tuottamista jo nyt viljeltyjen satokasvien sivutuotteina. Luomuun soveltuvat periaatteessa kaikki sellaiset satokasvit, joilla ei ole vaikeita kasvitauteja tai tuholaisia.

Aika on kypsä ympäristömyötäisille väriaineille

Keskitalon mukaan värikasvien peltoviljely oli vielä 10 vuotta sitten Suomessa ”liian uusi asia”, mutta nyt aika tuntuu olevan sille kypsä. Tekstiilituotanto on siirtynyt väriaineita ja värjäystä myöden kauas halvan tuotannon maihin. Tämä aiheuttaa ympäristö- ja eettisiä ongelmia, joiden vuoksi tuotannon uudelleentuomista paikalliselle tasolle pohditaan monella alalla. Nykyteknologioilla ja suomalaisella osaamisella olisi annettavaa kestävän kehityksen mukaisten väriaineiden tuotantomenetelmien

Nykyiseen, pääosin synteettisiä väriaineita hyödyntävään värjäysteollisuuteen kaivataan ekologisempia vaihtoehtoja. Bioväriaineiden laajamittaisessa tuotannossa on mahdollisuuksia monenlaisille toimijoille Suomessa.

Suomen luonto tarjoaa monia väriaineiden lähteitä hyödynnettäväksi.

Päivi Kovanen Pietaryrtti tuottaa keltaista väriä.

kehittämiseen. Kehitystyöhön ovat myös viljelijät tervetulleita mukaan.

Värikasvien viljelyllä voitaisiin potentiaalisesti saavuttaa monenlaisia ympäristöhyötyjä ja lisäarvoa peltoviljelyyn. Suosimalla monivuotisten värikasvien viljelyä voidaan aikaansaada enemmän hiiltä sitovaa biomassaa sekä vähentää hiiltä vapauttavan maanmuokkauksen tarvetta. Monivuotista nurmea on perinteisesti pidetty hyvänä hiilen sitojana kasvinviljelytiloilla, mutta sadon lisäksi myös väriainetta tuottava morsinko voisi olla sille hyvä vaihtoehto. BioColour-hankkeessa selvitetään myös peltojen biodiversiteettiä tukevia värikasvien sekaviljelytekniikoita.

Kotimaisia luonnonväriaineiden tuotantoketjuja yhteistyöllä

Kasviperäisten väriaineiden tuotannon laajentaminen edellyttää eri toimijoiden yhteistyötä ja kokemusten vaihtoa. BioColour-hankkeen tavoitteena on synnyttää ja tukea jo olemassa olevaa bioväriaineiden tuotantoon ja käyttöön linkittyvää yritystoimintaa Suomessa, uusimpana bioväriaineisiin keskittyvän yritysverkoston koordinoiminen. Kiinnostusta luonnonväriaineiden käyttöön löytyy jo paljon, joten katkeamattomien väriaineiden tuotantoketjujen rakentamiseksi mukaan kaivataan nyt erityisesti väriaineiden tuotannosta kiinnostuneita toimijoita. Mahdollisuuksia löytyy myös kiertotaloutta edistäville toimijoille: monet väriaineita tarjoavat ruoka- ja metsäteollisuuden sivuvirrat jäävät vielä hyödyntämättä väriaineiden eristämiseen keskittyneiden toimijoiden puutteen vuoksi.

Bioväriaineista kiinnostuneita viljelijöitä, yrittäjiä ja toimijoita varten on luotu kysely, jonka avulla kerätään tietoa yritysten toiveista ja kartoitetaan verkostoa. Hanke järjestää yrittäjille torstaina 24.9.2020 Helsingissä tuotantoketjuseminaarin, johon voi osallistua myös etäyhteydellä. Lisäksi Jokioisissa järjestetään 20.8.2020 erikoiskasvipäivä, jossa esitellään BioColour-hankkeen kenttäkokeita. ◀

Linkki kyselyyn löytyy osoitteesta luomulehti.fi.

Kirjoittajista Alanko toimii BioColour-hankkeen vuorovaikutusvastaavana ja Keskitalo erikoistutkijana.

TEKSTI: ANNIINA HILLEBRANDT KUVAT: OMMANG SØNDRE Kumppanuusmallin voi yhdistää muihin myyntikanaviin, kun on selkeästi määritelty, mikä osa tuotantoa kuuluu kumppanuusosuuksien piiriin ja mikä ei.

Kumppanuusmaatalouden suosio kasvaa Norjassa

Tuottajien näkökulmasta kumppanuusviljely mahdollistaa vaihtoehtoisen myyntitavan, joka tuo mukanaan taloudellisia ja sosiaalisia hyötyjä. Suosion kasvuun on vaikuttanut myös kuluttajien kasvava kiinnostus ruoantuotantoa kohtaan.

Kumppanuusmaataloudella tarkoitetaan pitkäkestoista yhteistyötä kuluttajien ja tuottajien välillä. Kuluttajat sitoutuvat jäseniksi vuodeksi kerrallaan ostamalla osuuden sadosta etukäteen. Tarkoituksena on jakaa viljelyyn sisältyviä riskejä ja palkintoja sekä pienentää kuilua ruoan tuottajien ja kuluttajien välillä.

Keskeistä kumppanuusmallissa on jäsenten ja viljelijöiden yhteistyö. Norjassa työvoimakustannukset ovat erittäin korkeat, minkä vuoksi kumppanuusmaatiloilla jäsenyyteen sisältyy usein määrätty määrä talkootyötä. Jäsenet saavat vastavuoroisesti luontokokemuksia ja mahdollisuuden osallistua yhteisölliseen toimintaan.

Luomu on keskeinen osa kumppanuusmaatalousliikettä – Norjassa myytyjen sato-osuuksien kokonaismäärästä 80 prosenttia tulee sertifioiduilta luomutiloilta. Luomu on keskeinen osa kumppanuusmaatalousliikettä.

Erityisesti luomutuottajat hyötyneet kumppanuusmaataloudesta

Norjassa toimii tällä hetkellä 90 kumppanuusmaatilaa, joiden koko vaihtelee 15–200 osakkuuden välillä. Ensimmäinen kumppanuusmaatila aloitti jo vuonna 2006, mutta tilojen määrän kasvu on ollut voimakkainta viimeisten viiden vuoden aikana. Toiminta on aktiivisinta Norjan eteläosissa, mutta tiloja löytyy pohjoisrannikkoa myöten.

Viljelijän näkökulmasta katsottuna syitä suosion kasvuun on monta.

Tätä juttua varten haastateltiin Norjan luomuliiton (Økologisk Norge) kumppanuusmaatalouden edistämishankkeen projektijohtajaa Alexandra Devikiä. Devikin mukaan erityisesti pienillä ja keskisuurilla luomutuottajilla on tarve löytää vaihtoehtoisia myyntikanavia. Kumppanuusmaatalous on varteenotettava vaihtoehto, sillä siinä ei vaadita suuria volyymejä yksittäistä tuotetta, kuten tukkuliikkeiden ja markettiketjujen taholta.

Norjassa muiden vaihtoehtoisten myyntikanavien, kuten maatilatorien ja nettikaupan, kehitys on ollut hidasta muihin pohjoismaihin verrattuna. Tämä on osaltaan vaikuttanut kumppanuusmaatalouden suosion kasvuun vaihtoehtoja etsivien tuottajien keskuudessa.

Myös kaupunkiviljelyyn, lähiruokaan ja oman ruoan kasvattamiseen liittyvät kuluttajatrendit ovat lisänneet kiinnostusta kumppanuusmaataloutta kohtaan. – Ihmiset haluavat oppia ruoantuotannosta ja olla siinä mukana sitoutumatta kuitenkaan koko kesäksi viljelytöihin, Devik toteaa.

Jäsenten osallistuminen tilan toimintaan on osalle norjalaisista viljelijöistä keskeinen syy ryhtyä kumppanuusviljelijäksi. Sosiaalisuus ja läheisyys kuluttajien kanssa tuovat sisältöä muuten itsenäiseen työhön. Viljelijävetoisessa kumppanuusmallissa tuottaja voi itse määritellä jäsenten osallistumisen tavan ja määrän – jäsenten toiveet huomioon ottaen.

Vaihtoehtoisia myyntikanavia voi myös yhdistellä

Vaikka muista vaihtoehtoisista myyntikanavista on Norjassa ollut pulaa, ne ovat hiljalleen alkaneet yleistyä viimeisen kahden vuoden aikana. Erityisesti Suomessakin suosiota saavuttaneet REKO-ringit ovat asettuneet Norjassa kumppanuusmaatalouden rinnalle. Monet norjalaiset kumppanuusmaatilat yhdistävätkin nykyisin erilaisia myyntikanavia.

Ommang Søndressä on 11 lypsylehmää ja 28 lypsyvuohta. Tilan päätuote on juusto, jota myytiin erilaisilla markkinoilla ennen kumppanuusmaatalouteen ryhtymistä.

SIEMENTUOTANTOON!

Teemme siemenviljelysopimuksia nurmikasveista. Myös luomut.

www.savonsiemen.com

Näin tekee myös kumppanuustoiminnan jo vuonna 2008 aloittanut, Itä-Norjan Hamarissa sijaitseva 41 hehtaarin luomutila Ommang Søndre. Käytössä olevia myyntikanavia ovat maatilamarkkinat, kumppanuusosuudet ja REKO-ringit.

Tilan tuotevalikoimassa on vihanneksia, perunoita, jauhoja, juustoa, munia, lihaa ja hunajaa. Lypsylehmiä ja -vuohia on yhteensä 39. Kumppanuusosuuksia tilalla on 15. Pienen osuuden hinta on noin 240 euroa vuodessa, ja se sisältää neljä kiloa hunajaa, neljä kiloa juustoa, kolme kiloa lihaa, kymmenen kiloa jauhoja sekä vaihtelevan määrän munia. Erikseen voi tilata perunoita ja kauden vihanneksia sisältävän sato-osuuden hintaan 140 euroa. Jäsenet voivat hakea tuotteensa joko suoraan tilalta tai ennalta määritellyiltä maatilamarkkinoilta.

Norjan kumppanuusmaatalouden kehitys on mielenkiintoinen Suomen kannalta, koska jaamme Norjan kanssa samankaltaisen ruokakulttuurin, ilmaston, väestön määrän ja asukastiheyden. Suomessa kumppanuusmaatiloja toimii tällä hetkellä 11 – tilaa on siis uusille kumppanuusmaatiloille. ◀

Artikkeli on kirjoitettu osana KUMAKKA-hanketta (Kumppanuusmaataloudella kestävyyttä, kilpailukykyä ja maatalouden arvostusta), jota rahoittaa Hämeen ELY-keskus Euroopan maaseudun kehittämisen maaseuturahastosta.

Antti Sarvela 044 591 6400