Haastattelu
Analyysia monilla mantereilla Kaisla Kareoja Tuomo Tiisala on käytännöllisen filosofian uusi yliopistolehtori, jonka Foucault’sta ponnistava tutkimus yhdistää mannermaista ja analyyttista perinnettä. Pöllö haastatteli Tiisalaa tämän tutkimuksesta, akateemisen kulttuurin kipupisteistä sekä analyyttinen-mannermainen -jaosta. Tuomo Tiisala ei ole Helsingin yliopistolla ensimmäistä kertaa. Hän aloitti teoreettisen filosofian opinnot vuonna 2002 heti lukiosta valmistuttuaan. Akateemiselle filosofin uralle päätyminen ei ollut missään tapauksessa itsestäänselvyys, vaikka hän haaveilikin siitä jo opiskeluaikoina. Tiisalan Michel Foucault’sta ammentava, mannermaista ja analyyttista perinnettä yhdistelevä tutkimuksensa on vienyt häntä muun muassa Pariisiin, Chicagoon ja Pittsburghiin. Ennen paluuta Helsinkiin hän opetti New Yorkissa ja Abu Dhabissa. Nyt yliopistolehtorin pesti tarjosi mahdollisuuden palata vanhaan kotiyliopistoon. Tiisala on seurannut Foucault’ta pitkään, hyvin pitkään. Ensikohtaaminen tapahtui lukiossa, kun Tiisala kävi viestinnän perusopintoja avoimessa yliopistossa. Teoria vei mukanaan. Vaikka alunperin viestintä kiinnosti, hän päätyi hakemaan filosofiaan. Henkilökohtaisella tasolla Foucault on enemmänkin ystävä kuin idoli. ”En ole tavannut Foucault’ta, mutta ylioppilasjuhlissani kummisetäni ällistytti minua sanomalla, että hänellä oli ollut 80-luvun alussa Foucault’n puhelinnumero. Tämän lähemmäksi en ole Micheliä päässyt.”
käsite. Hubert Dreyfus ja Paul Rabinow esittivät Foucault-monografiassaan, että koko tiedon arkeologian projekti perustuu epäkoherentille käsitykselle diskursiivisten käytäntöjen säännöistä. Heidän mukaansa Foucault päätyi hylkäämään tiedon arkeologian tästä syystä. Tiisala kuitenkin puolustaa Foucault’n näkemystä. ”Foucault’n näkemys säännöistä ei ole ainoastaan koherentti, vaan myös oikea”, hän sanoo. Kun tiedon arkeologia otetaan lähtökohdaksi, Foucault’n työn genealogiset ja eettiset tutkimuslinjat voidaan jäsentää osaksi yhtenäistä kriittisen filosofian projektia. Rekonstruktio lähtee liikkeelle säännön seuraamisen regressioargumentista, johon liittynyt keskustelu tuli kielifilosofian ja mielenfilosofian keskiöön myöhäisen Wittgensteinin myötä. Säännön seuraamisen regressioargumentissa on kyse siitä, että jotta siirtymä premisseistä johtopäätökseen voidaan oikeuttaa, tarvitaan aina jokin lisäpremissi. Esimerkiksi jos on P -> Q ja P, ei voida päätellä Q, koska ei ole päättelysääntöä, jonka mukaan premissit P -> Q ja P yhdessä oikeuttavasivat johtopäätöksen Q. Jotta voitaisiin päätellä Q, pitää lisätä uusi premissi. Näin joudutaan regressioon. Logiikan filosofiassa tästä on johdettu opetus, että päättelysäännöt eivät ole argumentin premissejä. Wittgenstein sen sijaan muotoilee saman regression keskittyen kysymykseen siitä, mistä säännön ymmärtäminen koostuu. Regression nojalla hän vetää johtopäätöksen, että ymmärrys ei voi olla pelkkää päättelysäännön representoimista. Pikemminkin ymmärtäminen on kyky toimia ymmärryksen ohjaamana. ”Itse tutustuin säännön seuraamisen regressioargumenttiin muistaakseni fuksina Johdatus filosofian menetelmiin -nimisellä kurssilla. Kun kirjoitin gradua, olin hyvin ymmälläni säännön käsitteen suhteen. Tuskailin ja yritin saada tolkkua asiasta”, Tiisala sanoo. Tiedostomattomilla ajattelua ohjaavilla säännöillä on mielenkiintoisia seurauksia myös autonomian käsitteelle. ”Jos ajattelua ohjaavat säännöt ovat tiedostomattomia, miten se vaikuttaa meidän käsitykseen ihmisistä autonomiaan kykenevinä, rationaalisina, itseään
Tutkimus Tiisala on tutkimuksessaan pyrkinyt luomaan rationaalisen rekonstruktion Foucault’sta ja puolustaa sen pohjalta tietynlaista käsitystä vallan ja vapauden suhteesta. Tiisalan mukaan ainekset tähän löytyvät Foucault’n tuotannosta, vaikka Foucault ei tarjoakaan sen tueksi riittävän selviä argumentteja. ”Eli tulkitsen Foucault’ta hyvinkin systemaattisena ajattelijana, toki tietoisena siitä että tämä voi aiheuttaa epäilyksiä monissa hänen lukijoissaan.” Foucault’n mukaan ajattelua ohjaavat tiedostamattomat mutta historiallisesti muuttuvat säännöt, joiden paljastamisen menetelmää hän kutsuu tiedon arkeologiaksi. Tiedon arkeologian tarkoitus on auttaa meitä vapautumaan tiedostamattomista ajattelun ja toiminnan käytännöistämme. Tiisalan tutkimuksen llähtökohtana on tiedon arkeologiassa ratkaisevassa asemassa oleva säännön 10
