Kirja-arvio
Oleminen Heideggerin luennolla Carlos Lievonen ”Nihil est sine ratione”, kuuluu Leibnizin muotoilema Perusteen periaate. ”Mitään ei ole vailla perustetta”. Periaate on erittäin kiistanalainen ja jättää monia muita aksioomankaltaisia periaatteita enemmän tilaa kysymyksille. Voidaan esimerkiksi kysyä mitä ”peruste” tarkoittaa tai mikä on periaatteen itsensä peruste. Entä miksi sääntö ilmaistaan kaksoisnegaatiolla ”mitään ei ole ilman perustetta” paljon yksinkertaisemman ”kaikella on peruste” sijaan? Miika Luodon suomentamaan teokseen Perusteen periaate (Teos 2018) on koottu Heideggerin aiheesta pitämä luentosarja. Sen keskiössä on pyrkimys tuoda esiin se, ”mitä Perusteen periaate julkilausumatta sanoo”. Luennot lähtevät hitaasti käyntiin, mutta ajallaan niissä tulee vastaan kiinnostavia huomioita. Luennoiminen yleisesti ottaen pakottaa konkretiaan ja maanläheisen sanaston käyttämiseen – luentomuodon vaikutuksen Heideggerin ajatuksenkulun selkeyteen huomaa niin Perusteen periaatteessa kuin tänä vuonna julkaistussa Kant ja Metafysiikan ongelma -teoksessa. Silti Heidegger ei aina malta olla olematta Heidegger, joten lukija pääsee myös raaputtelemaan päälakeaan ja rypistelemään kulmakarvojaan. Joskus ihmettelyä herättävät hämmentävät lauseet, joskus kyseenalaiset ”filosofiset” etymologiat tai tekijän natsimyönteisyyden valossa epäilyttävinä näyttäytyvät toteamukset kuten
”Aikakaudellamme tapahtuva maailmanhistoriallinen välienselvittely juontuu kauempaa kuin mitä etualalla olevat poliittiset valtataistelut antavat ymmärtää.” Ajoittain tulee mieleen, ettei Heidegger ollut ainoastaan poliittinen natsi, vaan suorastaan metafyysinen natsi. Perusteen periaatetta käsittelevillä luennoillaan Heidegger argumentoi Periaatteen muotoilemisen olleen tärkeä tapahtuma ajattelun instrumentalisoitumisessa ja siirtymisessä laskelmoivaan muotoonsa, jossa se hänen mukaansa nykyään lähes yksinomaisesti esiintyy. Heideggerin mukaan ”vain katsomalla taaksepäin siihen, mitä Leibniz ajattelee, voimme luonnehtia nykyistä aikakautta”. Leibniz ja myöhemmin Kant perustivat koko moderniteetin ja valistuksen ”ratiolle”, mikä sai ihmisen näkemään luonnon ”objektiivisena” maailmana, jonka valtias ja hyödyntäjä (tai hyväksikäyttäjä) hän on. Perusteen periaatteessa päästään siis Heideggerin kuuluisaan teknologiakritiikkiin, mutta se keskittyy myös hänen toiseen suureen aiheeseensa, olemiseen. Perusteen periaate kuuluu ”toisessa äänilajissa”, kuten Heidegger asian ilmaisee, seuraavasti: ”Mitään ei ole ilman perustetta”. Uudelleentulkinta paljastaa (Heideggerilta odotettavassa juonenkäänteessä), että Perusteen periaate on olemista koskeva lause. Heideggerin mukaan Periaate ilmaisee seuraavaa: ”Oleminen ja perusta: sama. Oleminen: perustattomuus.” Ei voi sanoa, että oleminen ”on” perusta, sillä puhetapa ”ei tavoita sitä mikä olemisessa on sille omaa”. ”Vain oleva ’on’, itse ’on’ sitä vastoin – siis ’oleminen’ – ei ’ole’”. Heideggerin oma muotoilu tuskin selventää asiaa, mutta kohtaa on vaikea olla lainaamatta, vaikkei se todellakaan tue aikaisempaa väitettäni, jonka mukaan Heidegger on luennoidessaan selkeä. Joka tapauksessa oleminen on vailla perustaa, koska se on itse perustavaa. Näin perusteita vaille jäävä perusteiden vaatimus (Perusteen periaate) viittaa Heideggerin mukaan suoraan olemiseen. Samoihin aikoihin kun Leibniz muotoili Perusteen periaatetta, runoilija Angelus Silesius kirjoitti ”Ruusu on ilman sitä, miksi. / Se kukkii koska se kukkii.” Heideggerin mukaan Silesiuksen epätieteelinen tulokulma on ikkuna vaihtoehtoiseen ajattelutapaan. Toisen säkeen sana koska (weil) viittaa Heideggerin mukaan sen ajalliseen olemukseen, viipymiseen ja lepäämiseen (weilen), joka ei ole vailla perustaa, vaikka se toteutuu antamatta perusteita. Oleminen, joka itse toimii perustana, ei ole perusteltavissa. Oleminen ei ole ilman perustaa, mutta se näyttäytyy perustattomuutena. 20
