Identiteetittömyyden limbo - halu ja nautinnot Michel Foucault’n ’Herculine Barbinissa’ Amanda Häkkinen
Teoksessaan Herculine Barbin Michel Foucault kuvailee intersukupuolisen Barbinin epämääräisen sukupuolisuuden tilaa “onnelliseksi identittömyyden limboksi”. Tämä lausahdus joutuu ankaran kritiikin kohteeksi Judith Butlerin Hankala sukupuoli -teoksessa, jossa Butler syyttää Foucault’a esidiskursiivisten halujen olemassaoloon sitoutumisesta. Foucault’n filosofiassa diskurssia eivät kuitenkaan pakene halut, vaan vastarinnan kenttinä toimivat, kategorisointia pakenevat nautinnot. Foucault’n kokoama englanninkielinen käännös Herculine Barbinin alun perin ranskaksi kirjoitetuista muistelmista. Barbin eli 1800-luvun Ranskassa intersukupuolisena henkilönä: hänet oli syntymässä määritelty naiseksi, mutta myöhemmin klassifioitu mieheksi oikeuden ja lääkärin päätöksellä. Barbin oli ennen mieheksi määrittelyään työskennellyt opetusavustajana tyttökoulussa, jossa hän rakastui naispuoliseen kollegaansa Saraan ja päätyi lopulta suhteeseen hänen kanssaan. Hartaana katolilaisena Barbin lopulta tunnusti suhteensa piispalle, jonka jälkeen Barbinille tehtiin hänen omalla luvallaan perinpohjainen lääkärintarkastus. Toimenpiteen suorittaneen lääkärin mukaan Barbinin keho ja sukuelimet olivat piirteiltään ennemmin miehelle kuin naiselle tyypillisiä, ja Barbin kategorisoitiin mieheksi oikeuden määräyksellä. Barbin jätti kumppaninsa ja työpaikkansa muuttamalla Pariisiin, vaihtoi virallisen nimensä Abel Barbiniksi ja kärsi pahoista mielenterveysongelmista, kunnes lopulta teki itsemurhan vuonna 1868. Foucault kirjoitti Herculine Barbinin muistelmien englanninkieliseen käännökseen 11-sivuisen johdannon, jossa hän käy läpi intersukupuolisuuden historiaa. Foucault’n mukaan siinä missä keskiajalla intersukupuolisten henkilöiden annettiin usein itse päättää, kumpaan sukupuoleen he halusivat lopulta identifioitua, uskottiin modernilla ajalla kaikilla olevan vain yksi todellinen sukupuoli, joka voitaisiin lääketieteellisesti määritellä. Lääkärin tuli selvittää intersukupuolisen potilaansa sisäinen ja lopullinen sukupuoli ristiriitaisten fysiologisten piirteiden takaa, jolloin intersukupuolisuudesta tuli pelkkä hämäävä häiriötekijä. Foucault liittää tutkimuksensa intersukupuolisuuden historiasta Barbinin elämäntarinaan toteamalla, että lääkärin julistettua Barbinin mieheksi ja näin ”löydettyä” hänen todellisen sukupuolensa oli Barbin edelleen yhtä vailla selkeää
Erään maailmanlaajuisen pandemian tehtyä kesätöiden löytämisestä kohtuuttoman hankalaa, päätin viime kesänä nöyrtyä KELA:n sponsoroimaksi ja uurtaa opintojani läpi kesän. Sukupuolentutkimuksen johdantokurssilla sain viiden opintopisteen suuruisen kannustimen kahlata vihdoin läpi yhden 1900-luvun feministisen filosofian nykyklassikoista, Judith Butlerin Hankalan sukupuolen (1990). Kyseisessä teoksessa Butler esittelee keskeiset käsitteensä ”sukupuolen performatiivisuudesta” ja ”heteroseksuaalisen matriisista”, käyden samalla kriittistä vuoropuhelua esimerkiksi Julia Kristevan, Monique Wittigin ja Jacques Lacanin tekstien kanssa.
Kulttiteoksessaan Butler ammentaa edellä mainittujen ajattelijoiden ohella erityisen runsaasti Michel Foucault’n seksuaalisuutta ja sukupuolta käsittelevästä kirjallisuudesta, tulkiten etenkin Seksuaalisuuden historiaa useaan otteeseen esimerkkinä teoksesta, jonka kirjoittaja Butlerin tavoin kritisoi ajatusta biologisesta sukupuolesta (”sex”) esidiskursiivisena, objektiivisena ominaisuutena verrattuna kulttuuriseen ja sosiaaliseen sukupuoleen (”gender”). Butlerin mukaan Foucault esittää teoksessaan näkemyksen biologisesta sukupuolesta diskursiivisena tuotoksena, joka representoi itsensä ”luonnollisena” ja ”prediskursiivisena”, nautintojen ja seksuaalisen halun perimmäisenä syynä. Biologinen sukupuoli yhdistää joukon mielivaltaisia ja toisiinsa liittymättömiä seksuaalisia toimintoja tietyn binäärisen kategorian alle ja on siten diskursiivisesti tuotettu sääntelemään ja hallitsemaan seksuaalisuutta. Vielä Seksuaalisuuden historiaa enemmän Butler kuitenkin käy vuoropuhelua Foucault’n toisen, huomattavasti vähemmän tunnetun teoksen kanssa. Herculine Barbin: Being the Recently Discovered Memoirs of a Nineteenth-century French Hermaphrotide (1980) on 7
