Pikajalka 32

Vanhatvelot.org 1

1/2015 6€

Victoriajärvi–Singapore–Helsinki

Pikajalka 32

Miehiä ja pyöriä Teksti Markku Lahtinen Kuva A. Karell

Antiikkimessujen

pöydässä on tyrkyllä valokuva neljästä pyöräilijästä. Miehillä on kaikilla sulavalinjaiset pyörät, ei lokasuojia, urheilullisia. Jokaisella on päässään lippalakki, kaulassa nyöri, päällä pikkutakki ja jalassa puolipituiset housut ja säärisukat. Kuva on otettu studiossa, missä lavasteena on antiikkisia pylväitä ja kaiteita.

Kuva on arvattavasti aivan vuosisadan vaihteesta, jolloin suomalainen pyöräteollisuus oli vasta kehittymässä. Nämä pyörät ovat todennäköisesti ulkomaista tuotantoa. Maahantuojia oli kuitenkin runsaasti, ja pyörä oli yleistymässä myös rahvaan keskuuteen. Nämäkään miehet eivät näytä yläluokkaisilta, mutta ovat kuitenkin pukeutuneet tyylikkäästi ja yhteneväisiin asuihin kuvaajalle mennessään. Urheilumiehiäkään nämä eivät

ole, kun useimmat ohjaustangot on käännetty ylöspäin.

Kolmessa vasemmanpuoleisessa pyörässä on puuvanteet, oikeanpuoleisessa peltiset, siinä jossa on myös etujarru. Ketjuista ainakin vasemmanpuoleinen on tuuman jaolla, toinen vasemmalta on ns. blokkiketju.

Varustelu on jo alkanut, ainakin kolmessa ohjaustangossa on soittokello, samoin korjausvälinelaukku Mutta lokasuojia ei ole.

Vasemman puoleinen taitaa olla vielä kasvuvaiheessa oleva poikanen, koska hänen pyöränsä rungossa näyttää olevan kasvuvaraa tuleviksi vuosiksi. Mikä on tarina kuvan takana?

Tunnistaako lukijoista kukaan miehiä tai pyöriä?

Pahvilevylle kiinnitetyn kuvan kehyksessä on upotuspainatuksella kuvaajan nimi A. Karell. Suomen Valo-

kuvataiteen Museo tietää kertoa, että mies on ollut valokuvaaja Axel Aleksander Pettersson Kare, joka käytti myös nimiä A. Karell ja Aku Kare.

Karell oli syntynyt v. 1864 Haminassa ja hän kuoli v. 1915 Riihimäellä. Hän toimi ateljeekuvaajana 1895–1915 Porvoossa, Turussa, Lappeenrannassa ja Riihimäellä, samaan aikaan useissakin kaupungeissa. Karell-nimeä hän käytti vuoteen 1906, jolloin suomensi sen. Karell on ollut varsinaista valokuvaajasukua. Hänen vaimonsa Anna Sofia oli myös valokuvaaja, samoin heidän kolme heidän viidestä lasestaan, Tyyne, Laina ja Urho. Myös Karellin veli Ivar oli valokuvaaja. Axel itse toimi myös posteljoonina.

Jos ei muuta, tästä saa ainakin paljon innoitusta seuraavin Sarka-ajoihin valmistauduttaessa.

Pikajalka 32

2

Pääkirjoitus

Tunnearvo

K

irpputoreilla, divareissa ja myyntipalstoilla myydään vanhoja käytettyjä esineitä. Mikä saa meidät vaalimaan vanhoja esineitä niin, että niitä on vielä kymmenien vuosien päästä kaupan? ”Siellä on myytävänä vain aiemmin myymättä jääneitä tavaroita.” Huomautti ystäväni tarkoituksenaan kai väheksyä noiden esineiden arvoa. Jokin tuossa itsestäänselvyydessä kuulosti kiehtovalta.

Miksi joku tavara jää myymättä ja toinen menee kaupaksi? Jääkö myyntiaie välittymättä sopivalle ostajalle, vai onko myyjän tavaralle asettama hinta liian korkea? Mistä käytetyn tavaran myyntiarvo oikeastaan koostuu? Tietenkin esineen käyttöarvo, kenties statusarvo myös, mutta vanhojen ja uudempienkin käytettyjen esineiden kaupassa on hinnassa myös melkoinen osuus tunnearvoa.

Mitä kummaa tunnearvo on? Se saa esineen näyttämään myyjälle arvokkaammalta, kuin ostajalle. Se on jotain, jonka myyjä näkee esineessä, mutta ostaja ei.

Yksi osuus tästä lisäarvosta on muistoja, joita kyseinen esine kantaa. Suuri osa hintalapun summasta on tavaran myyjän muistoista kertynyttä tunnearvoa.

Kunakin historiallisena aikana erityisen yleiset esineet saavat tunnearvoa myös muiden samanlaisten esineiden ja ihmisten kohtaamisista.

Kukaan meistä suomalaisista yli viisikymppisistä voisi tuskin suhtautua välinpitämättömästi Ladaan tai maitopussiin. Meillä kaikilla on hyvin eläviä tunnepitoisia muistoja Ladasta, autosta joka kilpaili vuosikaudet toisen legendan kuplavolkkarin kanssa suomen yleisimmän auton tittelistä ja maitopusseista, joista käytön jälkeen tehtiin vaikka mitä askartelutöitä.

Yhteisiä muistoja kerryttäneet esineet saavat muistojen ketjut punoutumaan verkoksi, joka kannattelee esineen arvoa tulevaisuuteen kauas sen käyttöarvon kuoleentumisen taakse. Muistoista tulee yhteisiä ja yhteisestä tarinasta kulttuuria ja historiaa. Eniten muistoja jää yleisimmistä esineistä, tavoista ja muodista. Yhteiset muistot saavat esineen myynti- ja ostoarvon lähentymään toisiaan.

Samoista syistä, kuin uudistus merkitsee aiemman kulttuurin tuhoamista, on hävitysvimma suurta kun aikakautensa yleisimmät esineet lähestyvät elinkaarensa loppua. Tämän vaiheen yli elävät vain harvat muotiesineet. Tullakseen arvokkaaksi keräilykohteeksi on esineen pitänyt olla; aikanaan riittävän yleinen, jättää tunteita herättäviä muistoja suureen osaan kansaa ja kestää suosittuusvaiheen jälkeinen tuhovimma. Vasta sitten näiden muutaman kiirastulen läpäisseen esineen säilyttäminen koetaan yleisesti arvokkaaksi.

Yksityisesti arvokas voi tietenkin olla mikä tahansa esine, mutta harvoin ostajan näkemä tunnearvo nousee myyjän tunnearvon tasolle ja esine menee kaupaksi.

Yleensä vanhasta ‑ ei aikanaan erityisen yleisestä - käyttöesineestä luovutaankin lahjoittamalla se ”hyvään kotiin”.

Jori Montonen päätoimittaja

3

Pikajalka 32

Pikajalka 1/2015 2 Miehiä ja pyöriä 3 Pääkirjoitus 5 Pakinaa 6 Summaries 7 Satularepusta 8 Ulkomaiden velot 9 Luettua 10

Uusi suomalainen pyörämerkki

Harvinaista herkkua tarjolla: Jyväskyläss on luotu uusi pyörämerkki, joka pyrkii laadullaan kilpailemaan kansainvälisessä sarjassa. Pole tarjoaa sekä maastopyöriä että arkipyöriä.

11

Vanhojen pyörien ystävien aarreaitta

Ari Sinkkonen päätti omistaa lopun työuransa polkupyörille. Hän tarjoaa Turussa erikoispalveluita erikoispyörien käyttäjille. Vanhojen pyörien omistajille StyleRide on aarreaitta.

13

Helsinki Winter Tweed Run

Mikko Råberg oli todistamassa talven taittumista Helsingin perinteisessä tyylipyöräilytapahtumassa. Paikalla vallitisi sekä kansainvälinen että talvinen tunnelma. Järjestäjät onnistuivat erinomaisesti jo viidennen kerran.

16

Victoriajärven ratasrahtareita ja pikkupolkijoita

Hannu Lindqvist on käynyt tutustumassa pyöräilevään Afrikkaan. Victorianjärven ympärillä pyörä ei ole pelkästään arkiliikenneväline, se on kaikkien alojen työjuhta.

18

Polkupyörävarkaat viidakossa

Risto Alanko johdattelee Kauko-Idän sotahistorian merkittäviin pyörätaisteluihin. Joukkoja liikuteltiin paikan päällä anastetuilla arkipyörillä.

22

Miehet mustissa

Risto Alanko kertoo miksi aika-ajoja järjestetään, vaikka yhteislähtökilpailut ovat paljon mielenkiintoisempia. Tämän täytyy olla englantilainen kesintö!

24 Temppu 25 Polkupyörärekisteri 27 Polkupyörästä ahjoksi 28 Pinnojen välejä 29 Kevään ajo-ohjelma 30 10 vuotta sitten 31 Huoneentaulu 29 Kerhokuulumisia KANSI: Helsingin Winter Tweed Run piti taukoa Tuomiokirkon portailla. Mukana menossa oli Olga Lyakina. Kuva Anastasia Soittonen PIKAJALKA on pyörävanhusten äänenkannattaja, joka ilmestyy neljästi vuodessa. ISSN 1457-5566 15. vuosikerta nro 32 KUSTANTAJA: Vanhat Velot ry INTERNET: www.vanhatvelot.org PANKKIYHTEYS: FI3180001670851881. JÄSENYYS Seuran jäseneksi voi ilmoittautua s-postillla mr (at) sci.fi tai puh. 040 550 4428 jäsenmaksu 25 e sisältää pikajalan tilausmaksun PAINOS: 250 kpl PAINOPAIKKA: Keuruskopio, Keuruu IRTONUMERO: 5 euroa esim. Mobiliasta tai Vehoniemeltä. Kirjastoille ja järjestöille tilattuna 15 e/v. Jäsenille lisänumerot 4 e.

TOIMITUS PÄÄTOIMITTAJA: Jori Montonen, Kulmakatu 37, 33 500 Tampere, jori.montonen@tut.fi, Puh. 0400 965049 TOIMITUSSIHTEERI: Marko Eriksson ART DIRECTOR: Markku Lahtinen TOIMITUSKUNTA: Risto Lehto, Mikko Råberg (talous) VALOKUVAT: Markku Lahtinen PIIRROKSET: Sanni Lahtinen, Anita LahtinenLEHTI ILMESTYY SEURAAVAN KERRAN: 2/2015 toukokuu, aineiston jättö 10.4.2015, 3/2015 syyskuu, aineiston jättö 10.8.2015MATERIAALI: Lähetä julkaistavaksi tarkoitettu materiaali osoitteeseen markkuwlahtinen (at) gmail. com. Sähköinen materiaali mieluiten .rtf ja .doc (teksti) ja kuvat aina erikseen .jpg -muodoissa. Lehti ei vastaa yksittäisten kirjoittajien Pikajalka 32 4 näkemyksistä.ILMOITUKSET: Pikkuilmoitukset maksuttomia jäsenille. Takasivu 150€, muut ilmoitukset sopimuksen mukaan.

Pakina

Jäähyväiset polkupyörälle

Viisikymmenvuotisen kiinteän ystävyytemme jälkeen olen päättänyt tehdä eron polkupyörästäni. Meille on tullut erittäin vakavaa erimielisyyttä liikenteellisistä kysymyksistä. Sen jälkeen kun pyöräni ei millään suostunut siihen, että sen kulkua olisi melkoisesti rajoitettu, minun oli pakko tehdä ratkaiseva päätös ja erota pyörästä. En halua ruveta yhteistoimintaan kapinallisten kanssa.

Tieliikennelaki määrittelee aika tarkkaan polkupyörän ja sen, missä ja miten sillä saa ajaa. Minusta on ihan selvä, että rajoitukset ovat lähtöisin valtiomme korkeimmasta päätöksentekojärjestelmästä, eduskunnasta, eikä minulla ole mitään syytä epäillä sen päätösten hyödyllisyyttä tai perusteita. Jos pyörässä kerran pitää olla vähintään kaksi pyörää, niin on oltava, vaikka yksikin pyörä hyvin välttäisi ja sitä paitsi kuluttaisi vähemmän asfalttia ja ajajan voimavaro Ei sikseen, kyllä minun pyörässäni on vaadittavat vähintään kaksi pyörää. Tarvittaessa voin ajaa vaikka kolmipyöräisellä, jos eduskunta tulisi vaatimaan, että polkupyörässä pitää olla vähintään kolme pyörää. Varmempaahan ajelu silloin on, pysyy paremmin pystyssä suoralla tiellä, joskin mutkaisella kaatuu helpommin, vaikkei heti luulisikaan.

Joskus meille tulee erimielisyyksiä siitä, pitääkö todella ajaa loskaista, liukasta ja sepelistä upottavaa pyörätietä pitkin, vaikka vieressä kulkisi sula ja sileä asfaltti. Tietäähän sen, sepeli tunkeutuu renkaisiin, loka roiskuu runkoon, loska täyttää ketjun ja rattaat. Mutta meillä nyt vain on tämä asia nimeltä pyörätien käyttövelvoite ja sitten tämä talvi, joka ei ole enää semmoinen kuiva ja luminen talvi kuin viisikymmentä vuotta sitten, jolloin yhteinen tiemme pyöräni kanssa alkoi syventyäkseen seuraavien vuosikymmenten aikana läheiseksi ystävyydeksi.

5

Pikajalka 32

Teksti ja piirros Ketjupolttaja

Niinpä sitten olen ajanut vikuroivaa pyörääni sille varta vasten rakennetulla väylällä, vaikka tunnustan aika ajoin testaavani ajoradan sileää ja nopeaa pintaa.

Pyöräni on aina tottunut ylittämään kadun tarpeellisissa kohdin, jotka useimmiten sattuvat siihen, missä pyörätie jatkuu risteyksen yli. Se ei millään suostu talutettavaksi sellaisella paikalla, vaikka se ei enää ole sallittua kuin vain poikkeustapauksissa, nimittäin silloin kun pyörätien jatke on aivan erityisesti merkitty katuun. Ja miten merkitty? No siten merkitty, että siitä on jätetty merkintä pois, nimittäin suojatien merkintä. Sillä suojatiehän tarkoittaa sellaista kadunylityskohtaa, joka on tarkoitettu jalankulkijalle, joita ovat mm. sellaiset pyöräilijät, joiden polkupyörissä on vähemmän kuin kaksi pyörää. Kohdassa, jossa saa ajaa kadun yli kaksi- tai useampipyöräisellä polkupyörällä, ei ole tätä merkintää, vaan se jää ikään kuin merkintöjen väliin.

Eduskunta on tässä tehnyt viisaan, turvallisen ja edullisen valinnan, joka ei vähennä maamme vähäisiä maalivaroja. Otetaan nyt esimerkiksi vaikka Tanska, jossa ei näitä asioita ymmärretä lainkaan, siellähän semmoinen kohta, jossa pyörätie jatkuu risteyksen yli, on väritetty sinisellä maalilla, jota tietenkin kuluu hirveitä määriä, ja jos siihen vaikka ajaa tuoreena, rengas sinistyy kuin palelisi vaikka olisi pyörä punainen, mikä taas ei sovi väreihin.

Mutta tämä minun viisikymmentä vuotta sopuisasti käyttäytynyt polkupyöräni nyt ei kerta kaikkiaan suostu pysähtymään ja antautumaan talutettavaksi kuin vikuroiva hevonen, ja niin minä en lainsäädäntöä ja sen toimeenpanoa uhkaamatta voi enää sen kanssa liikkua kuin harvaanasutulla maaseudulla, missä ei ole kadunylittämismerkintäongelmakohtia.

Translation Tiina Alestalo

Summaries Bicycle thieves in the jungle

At the time of Japan’s attack on Pearl Harbor, a less well-known but equally dramatic military operation against the British commenced, aiming at the occupation of Singapore. Risto Alanko talks about the attack where bicycles played a significant role on pages 16–21.

Singapore, an important British base in the Far East, had been known as an unconquerable fortress island for a century. It was the stronghold of a British navy unit and governed important sea routes, with the Straits of Johor and a nearly unpassable jungle of the Malay Peninsula separating it from continental Asia. The peninsula was also a strategically important production site for natural rubber.

General Yamashita, who was put in charge of the preparations and leading the attack, gathered a significant number of troops on the Hainan Island, between China and Vietnam.

Yamashita had been to Germany and Italy and knew the principles of “blitzkrieg”. Air units, light tanks and other motor vehicles were reserved for the disembarkation, but the infantry was expected to proceed mostly on bicycle. Cooperation between bicycle troops and other vehicles was practiced intensely, and yet, no bicycles were taken onboard for the expedition! General Yamashita estimated that sea transportation and disembarkation of the infantry would be too slow with bicycles on board. Instead, reconnaissance had already confirmed that local civilians had enough bicycles for requisition.

Already in the 1930s, the bicycle had been established as the vehicle for all, including remote districts where no larger vehicles had ever entered.

A greater part of bicycles originated from Japan. Japan’s explosive bicycle industry had yearly sold hundreds of thousands of bicycles to India, China and South-East Asia. Japan had been repeatedly accused of dumping bicycle prices and of copying popular British brands. The cheapest bikes on the US market were also built to Japanese frames, while one fourth of the Australian market was taken over by cheap Japanese brands. One million bicycles had been registered in the City of Tokyo alone.

The majority of South-East Asian bikes were typical of the period: single-gear men’s bikes with rod brakes, porteur type handlebar, and sturdy backrack. In other words, practical bikes for coarse conditions, but that’s what soldiers expected…

The mastermind of the expedition, Major Tsuji, had examined the progress of troops on bicycle during military expeditions in China and Vietnam, and he reorganized the disembarkation troops in a whole new way.

Because of the heavy military equipment, the infantry regiment needed 50 trucks; everyone else was on bicycle. This way was formed an infantry division of 500 vehicles and 6000 cyclists. Bicycles carried equipment for the infantry men, part of provisions and light weaponry, about 30 kilograms of stuff.

The required number of bicycles for the disembarkation units was huge, over 30 000, but there was no delay because of bicycle procurement.

No discussion of ownership arose at bayonet end. British troops retreating ahead of the invaders even tried to purchase bicycles from the locals in order to destroy them before the enemy arrived, once they had figured out how the invader was planning to proceed.

A British guerilla soldier moving under cover of the jungle described the Japanese troops who were systematically gathering bicycles to start a chase: “They moved as units of 40-50 men, rode 3-4 abreast, laughed and chatted as if on their way to a football match. They seemed very resolute though, rode lightly and carried a pick and mix collection of equipment. The only common equipment was a gray hooded rain cloak, which shrouded the entire man with his equipment.

They didn’t stop even for the worst downpour.”

The bicycle was a good tool in guerilla war. Thru dirt roads and plantation trails the units could surprise the opponent quietly from behind.

Retreaters destroyed bridges, 250 of them altogether, but the infantry came easily over obstacles by fording rivers and carrying bicycles along, or using instant bridges to get over.

The Japanese troops had been instructed to attach their weapons to their bicycles, though in a number of

cases getting in an ambush like this caused heavy losses.

In combat, bicycles were left with a guard, which then with weapons forced local inhabitants to bring bicycles onward behind the front line. They were also prepared to bike failures: each company had two repairmen who got over 20 bicycles to fix per day. Now the bikes were mainly of standard Japanese design. In a hurry, flat tires were not fixed but left behind, so riding on tarmac with bare rims caused a sound that resembled the creaking of crawlers on a light tank.

In addition to the bicycles acquired locally, the attackers took considerable advantage of the food supplies left behind by a retreating army. “Churchill’s provisions” couldn’t be trashed soon enough before the troops had to flee. Reconnaissance had been successful, and air fields, rubber plantations and army bases were occupied in no time at all. Yet progress was not mere jubilation: the invader lost over 3500 men in all.

It took only 70 days of “bicycle blitzkrieg” to take over Singapore. 55 days from the disembarkation, Yamashita’s troops were behind the Straits of Johor, opposite of Singapore, and the city had been harassed by air raids since the start of the disembarkation. General Percival and his troops, who had defended the city of a million inhabitants, capitulated in the face of food and water shortage.

The invader’s situation was equally miserable with their ammunition almost finished, too.

The racial clean-ups, cruel treatment of civilians and POWs, famine, and numerous massacres during the threeyear long Japanese occupation will not be forgotten even in a couple of generations. Likewise grim was the fate of the mastermind of the brilliant tactical expedition and world’s biggest bicycle theft, Masanobu Tsuji’s military career, whereas General Yamashita, ‘Tiger of Malay’, was executed in 1946 in the Philippines for war crimes taking place after the occupation of Singapore.

Helsinki Winter Tweed Run

Jan Schulte-Tigges was one of the organizers of the fifth Winter Tweed Run in Helsinki. He talks about the background and aims of the event on pages 13–15.

London’s first Tweed Run in 2009 was an inspiring, funny event signifying the fact that more interesting things are happening around cycling. In Finland, we decided to do something similar in the February cold. Provided a good winter, that’s when there can be lots of snow and frost even in Helsinki, and no jam on cycle roads.

In the first two years the hope for extreme conditions came true. The very first year we had 20 degrees below zero and a beautiful sunshine – the finest winter day by any measure. Between then and now there were some snowless, even rainy Tweed Runs, but this year again we had a nearly perfect winter’s day.

We also had visiting cyclists from Tallinn and St. Petersburg, where a similar event takes place in autumn. They invited us to join their event, and the idea sure is tempting.

Anyway, exhaustion after the Tweed Run is a small price to pay for the joy and good moods that you could read Pikajalka 32

6

Satularepusta on people’s faces that Sunday. This event is also about promoting resident-based city cultures and cycling culture. Incidentally, Sunday was also Restaurant Day, which is probably one of the best examples of the said resident-based city cultures.

The cycling route has been more or less the same every year. We started off from the Senate Square, as usual, after drinking to our five-year anniversary and taking portraits on Cathedral steps. We rode along the coast-line enjoying the sea, drinking coffee and hot chocolates, enjoying the sun and good company. The distance is decent even for those who don’t cycle that much or are unused to winter cycling.

Rather than ‘be organized’, Winter Tweed Run is more of an event that’s called together. We wish people welcome to ride with us. It’s the evening party that actually takes some organizing: there is good food, live music, sauna, and the like. Participation is open for all. Naturally some payment needs to be taken for pea soup and hot chocolate, no profit expected. Everyone participating is also organizer of the event; the experience is shared and everyone brings joy to everyone else.

First time Winter Tweed riders Jan-Erik Lindroos and Heidi Siitonen don’t spare words in praising their experience.

The spirit of the event is positive, and people are happy. The weather was sunny and beautiful, and I had studded tires, so I couldn’t figure why not to come. Bike is the vehicle number one, we ride it almost at any weather, summer and winter. You just need to get used to slippiness and be prepared for the cold, with the right kind of clothing.

Best of all was doing this together, and the sun, and promoting cycling culture in Helsinki. There’s considerably less traffic on cycle roads in winter. You notice the signs of spring much better on bicycle, when you get fresh air while commuting.

7

Pikajalka 32

Pyöräilytaiteen innostus on

levinnyt Pikajalasta laajemminkin.

Iosifidis Kiriakos on julkaissut hiljan aihepiiristä näyttävän kuvateoksen, jossa esitellään hyvin kansainvälisiä esimerkkejä pyörästä taiteen objektina. Kirjassa on omat osastonsa muraalitaiteelle, maalauksille, kuvituksille, ja veistoksille, mutta myös pyörille, jotka on rakennettu tai maalattu taiteeksi. Jotkin työt ovat nautittavia, toiset vääntävän vatsaa nurin.

Samaa asiaa ajaa Bikeart-naamakirjasivusto, joka samoin on hyvin moni-ilmeinen ja laaja. Mukana on vanhoja valokuvia pyöräilijöistä ja eriskummallisista pyörämalleista. -ML

Korjaus

Viime numerossa oli Risto Heinosen henkilökuvan viimeisestä kappaleesta pudonnut taitossa puoli lausetta.

Näin piti todeta:

Risto Heinonen piti esitelmän Vanhan pyörän tekniikan korjauksista Vanhojen Velojen 10-vuotisjuhlaseminaarissa Tampereen Vapriikissa syksyllä 2012. Mielenkiintoisen asian lisäksi kuulijoita ilahdutti mestarin selkeä esitys ja eloisa kieli.

Tekniikan Historia

on vuonna 2013 synnytetty, Talentum Oy:n kustantama, suomenkielinen, kuudesti vuodessa ilmestyvä aikakauslehti. Lehteä itseään lainaten se kertoo väljästi keksintöjen syntymisestä Suomessa ja maailmalla ja siitä, miten uudet koneet ja laitteet ovat muokanneet ihmisen elämää.

Muutamat alkupään numerot käsittelevät seuraavia teemoja: tietotekniikka ja tietoliikenne, arkeologia, rakentaminen, energia, tulevaisuusfantasiat, museot, sotiminen ja aseet, liikenne ja liikennevälineet, koneet ja laitteet, valokuvaus, tuotantoteknologia, kaiken maailman ennätykset, henkilöhistoria jne.

Kiihkeimmälle pyöräharrastajalle tuohon paljouteen ei mahdu riittävästi omimpia juttuja, mutta on toki pyörähistoriaa mukana siinä kuin muutakin. Ei höyryvoimalla liikkuvista lentokoneistakaan kirjoiteta kaikissa lehdissä.

Tämän kirjoittajalle lehden ilme on kiiltävä, värikäs, makeahko - mihin liittyen se on luettavakin, lukijaystävällinen, kansanomainen ja viihdyttävä. Indeksoituja lähdeviitteitä ei käytetä, tieteellisiä lopputotuuksia ei tarjota. Lähteitä on ja ei ole lueteltu, artikkelista riippuen.

Juttuja voi kommentoida ja niistä voi keskustella.

Kehitys kehittyy edelleen. Lehti saa pohdiskelemaan myös tulevia.

Koukuttaa minua. - KL

Ulkomaiden velot TANSKA

RUOTSI

Gert Ekström kirjoittaa viime syyskuun Velocipedenissä Ruotsin Korkeapyöräseurasta, Höghjulingsällskapetista. Ekström on entinen Tukholman Tekniikan museon intendentti, yksi seuran kolmesta perustajasta, CHF:n ja tätä nykyä myös Velocipedenin toimituskunnan jäsen.

Höghjulingsällskapet perustettiin 1973 ja se lopetettiin 1999 liittämällä yhteisö pari vuotta aiemmin perustettuun CHF:ään, luovuttamalla kelpo rahasummakin tämän kassaan.

Sitä voi pitää CHF:n edeltäjänä. Useat sen jäsenistä olivat jo mukana jälkimmäisessä.

Sällskapetin tehtävän Ekström tiivistää hauskasti kirjoituksessaan, Ruotsin verottajan päätöstivaamiseen antamassaan vastauksessa: ”uteliaiden kanssaihmisten ilahduttaminen korkeapyöräisiä polkupyöriä ohjastamalla”. Ajeleminen on ollut näyttävää ja kiinnostus markkinayleisön keskuudessa suurta.

Seura on saanut tuloja mainoksissa esiintymällä ja tyylikkäitä mainostuotteita kaupittelemalla. Vuoden 1977 jäsenmatrikkelissa on ollut englantilaisia Singereitä, Rudge, kolme Per Fromia, Neuman Special ja kaksi alkuperäisen jäljitelmää. Etupyörien koot ovat olleet 50:stä 56 tuumaan.

Vauhdikkaimpina vuosinaan porukalla on ollut oma Kleinbussi, ”Folkan”, kyydittäjänään.

***

Lehdessä 59 on kaksi täyteläisempääkin, syvällistä artikkelia. Pyörän saapumisesta 1860-luvun jälkipuolen Englantiin kirjoittaa Dag Hammar tarkkaa analyysiä. Kjell Ahlqvist on paneutunut pyöränrunkoihin ja runkoputkiin, niiden rakenteisiin ja valmistukseen. *** CHF:n verkkosivuja silmäillessä kiinnittyy huomio tuoreehkoon otsikkoon: Cykelhistoriskt register, CHR. Kyseessä ei ole Suomen Museoviraston hallinnoiman perinneajoneuvorekisterin kaltainen järjestelmä vaan yksinomaan polkupyörien ja niiden osien iänmäärittelyä palveleva, CHF:n ylläpitämä sähköinen työkalu.

Projektista kirjoittaa ja sitä organisoi Henrik Lundqvist -niminen henkilö.

Kun hankkeeseen kytkeytyy myös mainoksia ja katalogeja, pyörämerkkejä jms. koskeva rekisteri, on sen edistymistä aihetta seurata suurella mielenkiinnolla. Henkilötietoja ja omistussuhteita siihen ei kytketä.

Painotuotteiden sisältöihin pääsevät käsiksi vain rekisteröityneet CHF:n jäsenet. - KL

Pikajalan toimituskunta kävi pyöräilemässä pitkin poikin Kööpenhaminaa. Matka taittui, sillä Köpis haluaa todella olla maailman pyöräilypääkaupunki. Räntä ja loska ei paikallisia pyöräilijöitä pelottanut, eikä sen vuoksi tarvinnutkaan olla huolissaan, sillä pyöräkaistat pidettiin ihan ykköskunnossa.

Pyöristä osataan myös pitää huolta. Ammattioppilaitokset tarjosivat pyöränkorjaajan koulutusta, ja korjaamoilla olikin pitkät jonot. Keskustassa oli tarjolla mielenkiintoisia ja laadukkaita pyöräkauppoja, joista sai ostaa vaikkapa uniikkeja käsintehtyjä kaupunkipyöriä.

Niillä, jotka luottivat eniten omiin käsiinsä, oli mahdollisuus osallistua rungon tekokurssille, jossa tuotoksen sai itselleen.

Pyöräkauppa ja kahvila ei ole vain Hämeenlinnassa tai Tukholmassa, myös Kööpenhamina tarjosi tätä huippupalvelua. Myynnissä oli tuunattuja vanhoja pyöriä ja muuta nostalgiaa. Kuvassa hienoon kuntoon laitettu englantilainen Raleigh vuosikymmenten takaa. -ML

ITALIA

Italia on pyöräilymaa. Sen pyöräteollisuus on vanhaa ja hyvinvoivaa. Se on tuottanut toistasataa vuotta ja tuottaa edelleen pyörien lisäksi paljon hyvin arvostettuja pyöränosia, satuloita, napoja, vaihteita, kiekkoja, tankoja, mutkia.

Eipä ihme, että Italiassa on jo vankka perinne myös vanhojen pyörien harrastuksesta. Pikajalassa on aiemmin esitelty Madonna di Ghisallon pyörämuseo ja kerrottu Toskanan l’Eroicasta, josta on innostanut retrokilpuritapahtumiin ympäri maailmaa.

Italiassa julkaistaan vanhojen pyörien harrastajalle suunnattua kiiltäväpintaista kuvalehteä nimeltä Bicicletta d’epoca. Sen toimitus sijaitsee Milanossa, jonka velodromi on monen pyöräinnovaation ja rakentajamestarin kotipaikka. Lehti esittelee kuvasarjoin ja tekstianalyysein pyöriä, pyöränvalmistajia ja vanhoihin pyöriin liittyviä ilmiöitä. Esiteltävät pyörät jakaantuvat tasaisesti viime vuosisadan eri vuosikymmenille. Osansa saavat niin arkipyörät kuin kilpapyörätkin.

Kieltä osaamaton saa kohtuullisen hyvin irti asiaa pelkästään runsaasta kuvituksesta. StyleRide Turussa myy lehden irtonumeroita kohtuullisen edulliseen hintaan. -ML Pikajalka 32

8

Luettua Teksti Tiina Alestalo

Viime kesänä nappasin Skotlannin pyöräreissun päätteeksi paikallisesta kirjakaupasta matkaani pari äskettäin ilmestynyttä pyöräilykirjaa. Idyllisen Obanin pyöräilyaiheisten kirjojen valikoima sai hieraisemaan silmiä – käteen jäi mm.

Siinä missä Chriskivasti pyörälaukkuun topher Wegelius muistetaan meillä sujahtava Domestique. menestyneimpänä suomalaisena esteratsastajana, suomalaispyöräilijät ovat Charly Wegelius: jääneet medioissamme vähälle huoDomestique. Ebumiolle. Minullekin Charly ’Christory 2013. pherinpoika’ Wegelius oli ennestään tuntematon. Tämä juuriltaan suomalaisbrittiläinen kaveri oli kuitenkin menestyvä ammattilaispyöräilijä yli kymmenen vuoden ajan.

Domestique kertoo Wegeliuksen noususta ammattilaispyöräilyn huipulle ja innostuksen hiipumisesta ankaran harjoittelun ja perhe-elämän yhteensovittamisen ristipaineissa.

Ranskankielinen termi domestique tarkoittaa pyöräilijää, joka ei tavoittele kilpailun voittoa, vaan halkoo ilmaa joukkuuenjohtajansa edessä, jotta tämän voimat säästyvät ankaraan loppukiriin. Pyöräilymaailmaa tuntemattomat saattavat pitää domestiqueja kakkosluokan tekijöinä, mutta Wegelius avaa hienosti domestiquen motivaation rakennuspalikoita ja ammattiylpeyttä.

9

Pikajalka 32

Charly Wegelius oli fanaattinen pyöräilyfriikki jo nuoresta klopista, ja ammattilaisuraan tähtääminen tuntui olevan itsestäänselvyys. Wegelius ei kovin paljon valota, mistä sai kipinän pyöräilyyn. Tällaista peruspyöräilijällekin ominaista fiilistelyä kirjassa on yllättävän vähän, kun ottaa huomioon miten fanaattisesti, lähes kaiken aikansa ja sosiaaliset suhteensa pyöräilylle uhrannut urheilija pyrki kohti tavoitettaan. Wegelius kertoo uskottavasti, ettei itse koskenut dopingiin – hänellä oli luontaisesti korkea hematokriittiarvo, joka teki EPOn käytön ei vain tarpeettomaksi, vaan mahdottomaksi. Hän jättää tietoisesti pois doping-skandaalien vellomisen, ja asialle on selityksensäkin: ammattilaispyöräilyssä on vaikea toimia, jos kantaa kaunaa dopingia käyttäviä kilpakumppaneita kohtaan, jotka seuraavalla kaudella saattavat olla omia joukkuetovereitakin. Ankaran tuomitsemisen sijaan hän tunnistaa dopingin inhimillisen puolen: menestymisen paineet ovat valtavat, ja jokainen yrittää nousta hädin tuskin

elämiseen riittäviltä palkoilta kohti parempaa toimeentuloa.

Kirjan alkuosa, jossa Wegelius keskittyy kuvaamaan harjoitteluaan ja ensimmäisiä kausiaan ammattilaistalleissa, on loppupuoleen nähden hieman tasapaksua luettavaa. Eloa kertomukseen alkaa kuitenkin tulla takaiskuista ja säröistä, joita pyöräilijän uralle väistämättä mahtuu.

Ammattilaisura vakiintuu italialaisessa tallissa. Italiassa kilpapyöräilyllä onkin aivan toisenlainen arvostus ja perinteet kuin juuri missään muualla maailmassa. Pyöräily on italialaiselle sama kuin suomalaiselle hiihto. Vasta tulevan vaimonsa tavattuaan Wegelius alkaa hahmottaa elämässä muitakin prioriteettaja kuin pyöräilyn.

Suomalaiselle lukijalle Charlyn ja Camillan alkutaival on sykähdyttävää luettavaa. Kirjasta tuskin tulee samanlaista käsitettä kuin Lance Armstrongin ”It’s not about the bikesta”, mutta pyöräilyfaneille ja muillekin ammattilaisurheilusta kiinnostuneille se on valaiseva, intensiivinen kuvaus ammattilaispyöräilyn raakuudesta.

Teksti ja kuvat Markku Lahtinen

Uusi suomalainen

PYÖRÄMERKKI Suuret pyörätehtaat ovat Suomessa käyneet vähiin – eihän niitä kovin monta koskaan ollutkaan – mutta suppealle kohderyhmälle Suomessa edelleen pyöriä tehdään.

Tehtaista ei voi puhua, eikä suomalaisia osiakaan enää käytetä, mutta sentään kokoonpanolinjoja on. Tai jos ei linjoja, niin pukkeja.

Leo Kokkonen esittelee Polen Kulku Lähi -mallista arkipyörää Kirkkopuiston viereisessä näyttelyhuoneistossa. Ikkunalla maastopyörän mallia.

Vanhat Velot ovat käyneet tutustumassa arkipyöriä kasaavan Tähtipyörän halliin Sulvassa ja kaupunkipyöristään tunnetun Pelagon kauppaan Helsingissä. Seuraava kohde voisi olla maasto- ja kaupunkipyöriä suunnittelevan ja rakentavan Polen näyttelytilat Jyväskylän keskustassa.

Leo Kokkonen on teollinen muotoilija ja alamäkipyöräilijä. Hänelle on tuttua sekä suunnittelu että ajaminen.

Leo on ajanut alamäkeä kilpaa useita vuosia ja saavuttanut makeita voittoja kansainvälisissäkin kilpailuissa. Jokin vuosi sitten hän kaatui pahasti ja joutui leikkauttamaan itseään päästäkseen taas kuntoon. Hän ymmärsi, että välineitä parantamalla lajin vaaroja voi

vähentää. Oman pyörän prototyypillä hän pääsikin uudelleen podium-kuntoon. Nyt ajosta saa välitöntä palautetta pyörän suunnitteluun, jos jokin on pielessä.

Yrityskumppanina Leolla on Patric Wladimirov, joka oli toiminut vuosikausia kaupallisella alalla liittyessään Leon kumppaniksi. Patric on verkostoitunut ympäri Eurooppaa ja oppinut liike-elämän lainalaisuudet – pienet tulot, pienet menot.

Polen pyörät ovat yksinkertaisen tyylikkäitä, jopa täysjoustopyörät.

Suunnittelija myöntää pyrkineensä pelkistettyyn ratkaisun niin tekniikan kuin ulkoasunkin osalta. Pyörissä ei ole härpäkkeitä eikä repsottavia

tarroja.

Mallisto kattaa arkiajon kaupungilla ja useimmat maastopyöräilyn lajit. Täysjoustopyöriä on neljä mallia, enduroon, alamäkeen, crossiin, pari maastokelpoista etujoustomallia ja vielä kaksi pyörää kaupunkiajoon.

Kaupunkipyörä Kulku Peli kuvastaa parhaiten Leon ajattelua, hybridi-tyyppisessä pyörässä on yksi eturatas, hydrauliset jarrut, sen runko on jäykkä mutta kevyt, se sopii hyvin sekä asiointimatkoihin että kuntoajoon. Runkogeometriassa on yhdistetty maantie- ja maastopyörän ominaisuuksia kaupunkiajoon sopiviksi.

Runkomalli sopii sekä miesten että naisten käyttöön.

Pikajalka 32

10

Teksti ja kuvat Markku Lahtinen

Vanhojen pyörien ystävien

AARREAITTA Ari Sinkkonen sai kylläkseen autojen tuunaamisesta ja päätti rohkeasti antautua polkupyöräbisnekseen. Kaupan nimi StyleRide kertoo, mistä päällisin puolin on kyse. Kauppias Sinkkonen laski, että yhdistämällä kolme eri pyörätrendiä saa syntymään riittävästi liikevaihtoa pienelle yritykselle. Sinkkoselle läheisiä ovat olleet polkupyörien entisöinti, tyylikkäästi muotoillut cruiserit ja laadukkaat erikoispyörät.

Niiden ympärille hän ryhtyi muodostamaan liikeideaansa.

Pyöräkaupan perusvalikoiman muodostavat maineikkaat, klassiset pyörämerkit, taittopyörä Brompton ja retropyörä Pashley. StyleRide tuo maahan saksalaisia ja hollantilaisia cruisereita, joita löytyy varastosta koeajoa varten. Tällaisia erikoispyöriä valmistetaan vain pieniä sarjoja, joten mallit vaihtuvat usein, ja hinnat vastaavat suurta käsityön osuutta. Kustomointi asiakkaan toiveiden mukaiseksi on yleistä. Pyöriä saa runkoina, valmiina tai kustomoituina, miten asiakas haluaakin.

Sinkkonen korjaa ja huoltaa pyöriä tavanomaisen pyörähuollon tapaan. Poikkeuksellista on sen sijaan vintage-pyörien myynti ja entisöinti. Vakavahenkiseen polkupyörien entisöintiin ei Suomessa ole juuri tarjontaa, eikä kovin paljon kysyntääkään. Vaan kun joku uskaltaa tarjota, varmaan syntyy vähän kysyn11

Pikajalka 32

Saa kuin kaupan hyllyltä. Style Riden tarjonta on tarkkaan valikoitua, mutta vanhojen pyörien ystävien mieleen.

Kauppiaan äidinäidin isä tyylikkäine pyörineen edellisvuosisadan vaihteessa (kuva alla).

tääkin. Sinkkonen tarjoaa myymälässään myös apua niille, jotka haluavat yrittää entisöintiä itse. Vanhoja osia ja tarvikkeita löytyy sieltä täältä niin kotimaasta kuin ulkomailtakin. Nettikaupasta varmaan löytää kaipaamansa, mutta erinomainen asia on, jos etsivä saa apua myös silloin kun ei oikein osaa etsiä tai ei tiedä minkä tarpeessa on. Yksi käyttöliittymä, Sinkkosen kauppa, auttaa monen ongelman ratkaisemisessa.

Sinkkosen erityisosaamisaluetta on alkuperäisten koristemaalausten entisöinti polkupyöriin ja mopoihin. Mainostarkoituksiin tai oman egon esiin tuomiseksi voidaan tietenkin maalata mitä mielikuvituksellisimpia kuvituksia.

StyleRide myy myös straippausmaaleja ja -pensseleitä ja Sarka-ajoihin sopivia tarvikkeita kuten laadukkaita sadeasuja, koreja ja hapsuja.

Ari Sinkkonen on löytänyt huoneiston Turun keskustan tuntumasta, jugend-talon kivijalasta. Vanhan pikaruokalan rasvaiset seinät on pesty hammasharjalla ja likaisen ruskeiden muovilaattojen alta on kaivettu esiin kaupan alkuperäinen puna-okra viistolaatoitus.

Tyylitavoitteen noteerannut asiakas on deponoinut seinälle vanhan kellon, joka raksuttaa mennyttä aikaa.

Johtaja Sinkkonen ja eriskummallisia osia.

Seinällä roikkuu Pikajalassa esitelty, hienosti entisöity Crexcent Hellracer. Toinen Crescent odottaa vuoroaan.

Pikajalka 32

12

Teksti Mikko Råberg Kuvat Krista Keltanen ja Mikko Råberg

Helsinki Winter Tweed Run Helsingissä pukeuduttiin jo viidettä kertaan talvipakkasessa sarkapukuun ja istuttiin pyörän satulaan. Winter Tweed Runista on kasvanut kansainvälisen luokan pyöräilytapahtuma, jossa ei tyyliä ja huumoria puutu.

Tervetuloa joukkoon!

13

Pikajalka 32

Yksi tapahtuman organisaattoreista Jan Schulte-Tigges: Tämä oli jo viides kerta kun Winter Tweed Run Helsinki ajettiin. Mistä saitte alunperin idean moiseen?

- Alkuperäisenä inspiraationa toimi Lontoon ensimmäinen Tweed Run talvella 2009. Vielä viisi vuotta sitten pyöräilyn maailma näytti osin melko toisenlaiselta ja se oli silloin erittäin hauska ja innostava juttu ja myös merkki siitä, että pyöräilyn ympärillä tapahtuu yhä enemmän ja yhä kiinnostavampia asioita. Mutta jotta tapahtumaan saataisiin jokin hiukan häiriintynyt suomalainen ominaispiirre, päätettiin, että ajetaan helmikuun pakkasilla.

Silloin Helsingissäkin saattaa hyvänä talvena olla kunnolla lunta ja kylmää, eikä ruuhkaa pyöräteillä. Suomessahan ei historiallisesti ole ollut mitään englantilaistyyppistä tweed-villapuku -kulttuuria vaan pikemmin sellaista sarkapuku-susiturkkiosastoa ja siksi tapahtuman nimen suomalaistamistakin mietittiin pitkään, mutta haluttiin lopulta kuitenkin kunnioittaa juuri nimellä sitä ensimmäistä Lontoon tapahtumaa – sanat ”Winter” ja ”Helsinki” kuitenkin lisättiin. Sittemminhän erityyppisiä ja -nimisiä Tweed Runeja tai Rideja on pidetty useissa kymmenissä kaupungeissa aina Tokiota, Sydneyta ja Sao Pauloa myöten.

- Tällä kertaa vieraita oli sekä Virosta että Venäjältä, tarkemmin Pietarista, jossa myös on syksyisin vastaavanlainen tapahtuma. Kovasti kutsuivat meitä sinne ja ajatus ilman muuta houkuttaa. Ehkäpä tavarapyörillä, jotta saadaan soittopelit mukaan. Viime vuonna vieraita oli lisäksi muun muassa Tukholmasta.

Nyt oli pakkasta -5C ja lunta ei ollut häiriöksi asti. Millaisissa keleissä aiempina vuosina on ajettu?

- Alkuvuosina toive äärimmäisistä keleistä toteutui hienosti. Ensimmäisenä vuonna pakkasta taisi olla reilut parikymmentä astetta, reilusti lunta ja komea auringonpaiste, siis millä tahansa mittarilla hienoin mahdollinen talvipäivä.

Seuraavanakin vuonna oli mukavasti pakkasta ja lisäksi pyryttikin oikein kunnolla. Välissä oli muutama, jopa Helsingin mittapuulla kehno vuosi, lumetonta suojasäätä ja taisipa jonain vuonna olla peräti vesisadettakin. Tänä vuonna oli sitten puolestaan taas lähes täydellinen talvipäivä.

Millainen oli tämänvuotinen reitti? pituus ja taukopaikat?

- Reitti on nyt ollut vuodesta toiseen enemmän tai vähemmän sama ja ainakin ensimmäisen etapin osalta jossain määrin vakiintunut. Lähtöpaikaksi on valikoitunut Senaatintori, joka miljöönä on kuin nenä päässä.

Senaatintorilta lähdettiin myös tänä vuonna kun oli ensin nautittu viisivuotisjuhlamaljat ja otettu yhteiskuvat Tuomiokirkon portailla. Merellisestä Helsingistä nauttien ajeltiin rantaa myötäillen Kauppatorin ohi Kaivopuistoon, Hietalahden ohi Lapinlahteen ja Hietaniemen kautta Taivallahden Regatta-kahvilaan. Siinä juotiin kahvit ja kaakaot, nautittiin auringosta ja seurasta. Kilometrejä kertyi seitsemän, sanoisin. Matka jatkui Seurasaaren kautta Munkkiniemen, Talin ja Haagan kautta Kivihakaan illanviettoon. Kilometrejä toisella pätkällä kertyy

Lähtötunnelmissa olin havaitsevinani myös kansainvälisyyttä tapahtumassa. Mistä kaukaa vieraita oli?

Lisää kuvia tapahtumasta www. kristakeltanen.com

Ajot ajettiin eilen. Mitkä ovat fiilikset tänään?

- Takana on kiireinen viikonloppu, joten pientä väsymystä on tietysti ilmassa, mutta se on mitätön hinta siitä ilosta ja hyvästä mielestä, jota ihmisten kasvoilta saattoi sunnuntaina lukea. Aina pitää iskeä kiinni jos avautuu mahdollisuus tehdä jotain jolla voi tuottaa iloa sekä itselle että muille. Ja kai kyse on jossain määrin myös sekä asukaslähtöisen kaupunkikulttuurin että pyöräilykulttuurin edistämisestä. Eilen oli paljon väkeä liikkeellä mm. Kaivopuistossa ja kyllä me siellä paljon hymyjä ihmisten kasvoille kirvoitettiin. Tapahtumasta on mahtavan hienoja valokuvia. Niitä katsellessa väsymys unohtuu. Sunnuntaina Helsingissä vietettiin muuten myös Ravintolapäivää, joka lienee parhaita esimerkkejä mainitusta asukaslähtöisestä kaupunkikulttuurista.

Pikajalka 32

14

Venäläisiä vieraita Nikolainkirkon portailla.

Haastateltavat Heidi ja Jan-Erik mehutauolla.

ehkä muutama ensimmäistä enemmän, mutta kaikkiaan matka on vähemmänkin pyöräilevälle tai talvipyöräilyyn tottumattomalle kaikin puolin inhimillinen. Vauhti on aina pyritty pitämään maltillisena ja haavereilta, kuten rengasrikoilta tai kaatumisilta, säästyttiin tänä vuonna täysin.

Mitkä on suurimmat haasteet tilaisuuden järjestämisessä?

Mitä ohjeita antaisit tällaisen pyörätapahtuman järjestäjille?

- Tapahtumia voi olla niin kovin monenlaisia ja niitä voi järjestää niin erityyppisistä lähtökohdista. Winter Tweed Runin kohdalla ajatus on ollut ettei sitä niinkään ”järjestetä” vaan se on pikemminkin kutsutaan koolle. Me toivotamme ihmiset tervetulleeksi ajamaan kanssamme.

Järjestäminen on sitten oikeastaan sitä että mahdollistetaan, luodaan puitteet eli päätetään ja ilmoitetaan ajankohta, mietitään olosuhteet huomioon ottava hyvä reitti, huolehditaan että mukana on työkaluja, jne. Iltajuhlat ovat oikeastaan vaatineet eniten sitä ”järjestelyä” kun on ruokatarjoilua, elävää musiikkia, saunaa ja sen sellaista.

Voi ehkä sanoa, että jonkinlaisena johtoajatuksena meillä on ollut sellainen hiukan idealistinenkin epäkaupallisuus.

Osallistumisen pitää olla maksutonta ja kaikille avointa. Maksaessaan osallistumisestaan sitä helposti alkaa odottaa tai vaatia vastinetta rahoilleen ja tällöin sitä ottaa osaa erilaisella, vähemmän osallistuvalla ja vähemmän yhteisöllisellä mielellä. Luonnollisesti hernekeitosta ja kaakaosta pitää jotain maksua ottaa, mutta viivan alle ei tarvitse jäädä senttiäkään. Jos omillemme päästään niin hyvä. Tämä tekee tällaisen tapahtuman puuhaamisesta tietysti monessa mielessä ketterämpää ja helpompaa.

Haluaisin ajatella myös niin, että jokainen tapahtumaan osallistuva on samalla myös yksi tapahtuman järjestäjistä, kokemus on yhteinen ja kaikki tuottavat toisilleen iloa.

Ja loppuun retorinen kysymys. Ajetaanko ensivuonna Helsingissä Winter Tweed Run? - No, miksipä ei. :)

15

Pikajalka 32

Ajoon ottivat osaa myös Jan-Erik Lindroos ja Heidi Siitonen: Tämä oli viides Helsinki Winter Tweed Ride. Monesko kerta tämä oli teille?

Heidi: Ensimmäinen kerta.

Jan-Erik: Ensimmäinen kerta paikanpäällä, jota ihmettelen suuresti, sillä olen osallistunut useisiin järjestävän tahon muihin polkupyörätapahtumiin.

Mikä saa lähtemään kylmään ja liukkaaseen talveen pyörällä.

Heidi: Tapahtuman henki on positiivinen, ihmiset aina iloisia. Olen osallistunut Wauhtiajoihin ja Kriittisen pyöräretken pyöräilytapahtumiin, joissa kaikissa on ollut mukava meno. Ilma oli aurinkoinen ja kaunis ja pyörässäni oli nastarenkaat, joten en keksinyt syitä olla lähtemättä. Vietin mieluummin päivän ulkona pyöräillen, kun salilla sisällä kuntoillen.

Jan-Erik: Polkupyörä on meidän perheessä ensisijainen kulkuneuvo, se on alla lähes säällä kuin säällä, kesät ja talvet. Liukkauteen täytyy vain uskaltautua ja totutella, kylmään varautuu samoin kuin muutenkin ulkoiluun eli oikean tyyppisellä pukeutumisella.

Mikä Talviajossa oli parasta?

Heidi: Yhdessä tekeminen, aurinko, pyöräilykulttuurin edistäminen Helsingissä.

Jan-Erik: Talvella on huomattavasti vähemmän liikennettä pyöräteillä ja kevyenliikenteen väylillä. Kevään ja muut luonnon merkit huomaa paremmin, kun on virkeämpi mieli ja ulkoilee kommutoidessaan.

Muuta mainitsemisen arvoista?

Heidi: Ajoissa oli mukana yksi koirakin, joka juoksi omistajansa vierellä koko matkan.

Jan-Erik: Tämä ja lukuisat muut vastaavat tapahtumat ovat mainio tapa edistää suomalaista pyöräilykulttuuria.

Se tekee pyöräilystä yhä monipuolisempaa ja näkyvämpää sekä helpommin lähestyttävän vaihtoehdon arjen kommutointiin ja virkistyskäyttöön.

Victoriajärven ratasrahtareita ja pikkupolkijoita

Jos ei pyörää ole, se tehdään, todistaa ruandalaiskuski.

Erittäin huonokuntoisia kiviteitä, sadekauden

Teksti ja kuvat Hannu Lindqvist

liejuunnuttamia rinteitä syvine uurteineen, kilometrien mittaisia kova-

Reissasimme naisystäväni vauhtisia laskuja vuorilta kanssa marraskuussa Victoriajärven ympärysvaltioissa rantojen kauppapaikoil- Tansaniassa, Keniassa, Burundissa, Ruandassa ja Ugandassa. le. Kaikki nämä tulevat Maatalousvaltaisten maiden maaseudulla käytännössä Afrikassa tutuiksi ja kai- kaikki tapahtuu käsi- ja jalkavoimin. Istutukset ja sadonkilla teillä missä tahansa korjuut tehdään kuokalla, olosuhteissa tavaraa kuljetus teiden varsille ja kyliin pitkälti polkupyörällä. kuljetetaan polkupyörillä. Lankkukuormia ja rakennustarpeita kuskataan samalla tavoin. Tavara kulkee kymmenienkin kilometrien päästä myytäväksi.

Etelä-Ugandan asfalttibaanoilla pyöräkuskit laskettelivat päätähuimaavalla vauhdilla aamuisin alas vuorilta satojen kilojen kuorma päällä. Takaisin ylös noustiin ilman lastia.

Maastosta riippuen sekä huonommilla teillä tuli usein vastaan kuormattuja pyöriään lykkääviä kuljettajia. Rahdilta ei kuskeille useinkaan piisannut satulasta enää tilaa.

Irvistys oli kova, mutta aina pyörä liikkui eteenpäin. Eikä kaatunut, vaikka välinpitämättömät autoilijat pyyhkivät hihoja. Pölyä nielevät ja rankkasateissa kastuvat ratasrahtarit ovat maaseudun toiminnalle välttämättömiä.

Pyöränkuljettajista osa on pienviljelijöitä, jotka hoitavat palstojaan öisin ja myyvät satoa päivisin.

Kahviplantaasilla kuulemastamme palkkatasosta saattoi päätellä, ettei päiväansio yllä monestikaan muutamaa kymmentä senttiä korkeammaksi.

Kunnioitan afrikkalaisia näkemäni jälkeen entistä enemmän. He ovat työteliäitä ja enimmäkseen perin iloisia. Elämänilo kukoistaa jopa kansanmurhastaan maailmanmaineeseen nousseessa Ruandassa.

Onnellisia pikkukuskeja

Afrikassa tapaa myös pyöräilijän taivaltaan aloittelevia onnensa aallonharjalla polkevia pikkukuskeja.

Varsinaisia lastenpyöriä emme havainneet. Mutta vanhalla mummon ”rukilla” opettelin itsekin nelivuotiaana polvet ruvella.

Ruandalainen miehenalku oli hyvin ylpeä puuvalmisteisesta mäkifillaristaan. Riemua lisäsi valkoisen äijän sattuminen paikalle kameransa kanssa.

Pikajalka 32

16

Banaanin sijaan kuormana on plantainia. Siitä afrikkalaiset muusaavat perunamme tapaan matokea.

Bambua rullaa rakennuksille Bujumburaan.

Olimme matkalla Kivu-järven itärantaa Gisenyistä etelään. Tie on osa yli kahdensadan kilometrin Congo Nile Trail -vaellusreittiä, joten hyvällä tuurilla hänet oli ikuistettu aiemminkin.

Tansanian Arushassa tapasimme pojan tienvarressa taluttamassa isoa polkupyörää. Päivä oli pojalle varmasti tähänastisen elämänsä suurimpia.

Hän oli juuri saanut pyöräraadon haalituksi ylös savisesta jokiuomasta, jonne se edellisen elämänsä päätteeksi oli joutunut. Pelastamaansa vaihdepyörää tansanialaispoika talutti varmaan kunnostettavaksi.

Burundilainen kuljetusyrittäjä.

Tansanialaispoika pelasti aarteensa tulvivan joen uomasta.

Pojanklopista alkaen kaksipyöräisellä polkemistakin yli puoli vuosisataa harrastanut kirjoittaja on porvoolainen kemianteollisuudessa työskentelevä, lintuja tiiraileva maailmanmatkaaja.

17

Pikajalka 32

Polkupyörävarkaat viidakossa Teksti Risto Alanko

Brittien tärkeä tukikohta kaukoidässä, Singapore, oli jo vuosisadan tunnettu vahvana ja valloittamattomana linnoitussaarena. Se oli vahva brittilaivaston yksikön tukikohta, hallitsi tärkeitä merireittejä ja tukeutui pohjoispuoleltaan Johoren salmen takana läpitunkemattomana pidetyn Malakan niemimaan viidakoihin. Niemimaa oli strategisesti tärkeä raakakumin tuotantoalue.

Kenraali Tomoyuki Yamashita, ”Malaijan tiikeri”, Singaporen valtausoperaation komentaja.

Sotaretkellä käytetty pyörä museossa.

Tyynen meren herraksi sekä kumin ja öljyn lähteille pyrkivä Japani käynnisti sodan 7.12.1941 hyökäten laivaston ilmavoimien avulla Pearl Harboriin, Filippiineille ja muihinkin USA:n Tyynen meren kohteisiin.

Samalla hetkellä (aikaeron takia seuraavana kalenteripäivänä) käynnistyi toinen paljon vähemmän tunnettu, mutta yhtä dramaattinen sotaretki etelään brittien kimppuun, lähimpänä tavoitteena oli Singaporen valtaus.

Tässä iskussa näyttelivät polkupyörät tärkeää osaa.

Kenraali Yamashita, joka oli saanut tehtäväkseen operation valmistelun ja johdon, kokosi merkittävän määrän joukkoja Hainanin saarelle, Kiinan ja Vietnamin rajalle. Kiinassa oli Japani käynyt valloitussotaa jo vuosia, mutta ei ollut ottanut yhteen USA:n ja brittien kanssa. Läheisessä Ranskan Indokiinassa (nykyisessä Vietnamissa) hallitsivat akselivalloille suosiolliset Vichyn Ranskan joukot.

Pyörädivisioonat ilman pyöriä?

Yamashita oli 1940 vieraillut Saksassa ja Italiassa ja tunsi uuden ”salamasodan” periaatteet. Maihinnousuun varattiin ilmatukea, kevyitä panssarivaunuja ja muita ajoneuvoja, mutta jalkaväen pääosien liikkuminen suunniteltiin tapahtuvan polkupyörillä. Kaikkiaan oli koolla noin 40 000 miestä, mm. arvostettu keisarillisen kaartin divisioona. Polkupyöräosastojen ja ajoneuvojen yhteistoimintaa harjoitettiin ahkerasti. Kuitenkaan maihinnousuretkelle ei polkupyöriä otettu mukaan lainkaan! Kenraali Yamashita arvioi merikuljetuksen ja jalkaväen maihinnousun hidastuvan liikaa pyörien käsittelyn takia. Sitäpaitsi tiedustelu oli jo varmistanut, että paikallisilla siviileillä olisi riittävästi pyöriä pakko-ottoa varten.

Pikajalka 32

18

Pyöräilijöiden maa

Polkupyörä oli jo 1930-luvulla vakiintunut kaukoidässä kaikkien kulkuvälineeksi, myös syrjäisemmillä alueilla, joiden tiet eivät suurempia ajoneuvoja kantaneetkaan. Polkupyöristä suuri osa oli alkuperältään japanilaisia, maan nopeasti kasvanut pyöräteollisuus oli 1930-luvulla myynyt satojatuhansia pyöriä vuosittain Intiaan, Kiinaan ja Kaakkois-Aasiaan.

Japania oli jo useasti kansainvälisesti syytetty pyörien polkumyynnistä ja ”tunnettujen englantilaisten tehtaiden” merkkien matkimisesta.

Myös USA:n markkinoiden halvimmat pyörät oli koottu japanilaisiin runkoihin, Australian pyörämarkkinoista japanilaiset halvat merkit olivat vallanneet neljänneksen. Tokion kaupungissakin oli jo rekisteröity miljoona polkupyörää.

Kaakkois-Aasiassa käytetyistä pyöristä valtaosa oli ajankohdan tavallista perusmallia, jalkajarrullisia yksivaihteisia ”miesten pyöriä”, joissa oli tankokäyttöiset jarrut, keskeltä suora ohjaustanko ja tukeva takatarakka.

Käyttöpyöriä karuihin olosuhteisiin, mutta sellaisiahan sotilaat nimenomaan halusivat.

Hyvin tarkasti oli tiedusteltu myös kohdealueen tieverkko. Hyvien

Kaaviokuva valtauksen reitistä. Singapore niemen alakärjessä, yläreunassa Thaimaan aluetta.

maihinnousupaikkojen ja päätavoitteen Singaporen välimatka oli lähes 1000 km. Malaijan niemimaan molempia rannikoita pitkin kulkivat brittien

rakentamat päätiet, joista haarautui sivuteiden ja polkujen verkosto kumiplantaaseille ja syrjäisiin kyliin. Rannikoilla oli myös armeijan tukikohtia ja useita lentokenttiä. Niemimaan keskiosan viidakkoista vuoristoa pidettiin paikoin läpitunkemattomana, mutta ensimmäinen välitavoite japanilaisilla oli päästä myös niemimaan poikki toiselle rannikolle ja tavoittaa toinenkin, suurempi päätie. Tämä kohde maihinnousupaikkaa vastapäätä kannaksen toisella puolen sekä yksi maihinnousualueistakin olivat vielä puolueettoman Thaimaan aluetta, mutta se oli sivuasia.

Pyörät hankitaan äkkiä

Retken pääsuunnittelija, majuri Tsuji oli tutkinut joukkojen liikkumista pyörillä Kiinan sotaretkellä ja Vietnamissa, hän organisoi maihinnousujoukot aivan uudella tavalla. Raskaan kaluston takia jalkaväkirykmentti tarvitsi 50 kuorma-autoa, kaikki muut miehet nousivat pyörille. Näin muodostui jalkaväkidivisioona 500 ajoneuvosta ja 6000 pyöräilijästä.

Pyörille pantiin jalkaväkimiesten varusteet, osa muonavaroja ja kevyemmät tukiaseet, noin 30 kiloa tavaraa.

Tsuji kiisti jälkeenpäin historioitsijoiden väitteet, että polkupyöriä olisi etukäteen varattu ja kätketty reitin varrelle. Kuitenkin paikalla oli yhteistoimintamiehiä, japanilaisperäisiä siirtolaisia, jotka pystyivät opastamaan sotilaita pyörien keräämisessä. Maihinnousuosastolle tarvittava määrä oli 19

Pikajalka 32

Majuri Masanobu Tsuji, ehkä maailman massiivisimman pyörävarkauden järjestäjä.

Ja.panilaisten osasto matkalla

valtava, yli 30 000 kpl, mutta mitään merkittävää viivytystä ei pyörien hankkimisesta tullut. Kiväärin pistimien edessä ei omistussuhteista keskusteltu.

Valtaajien edellä perääntyvät brittijoukot yrittivät jopa ostaa polkupyöriä paikallisilta tuhotakseen ne ennen hyökkääjän saapumista, kun havaittiin mikä vihollisen etenemisuunnitelma oli.

Sissinä viidakossa liikkunut brittisotilas kuvaili pyöriä systemaattisesti keräileviä ja takaa-ajoon lähteviä japanilaisia joukkoja: ”He liikkuivat 40–50 miehen osastoina, ajoivat tiellä 3–4 rinnan, nauroivat ja juttelivat kuin olisivat menossa jalkapallo-otteluun. Vaikuttivat tavattoman päättäväisiltä, ajoivat kevyesti ja olivat hyvin sekalaisesti varustettuja.

Ainoa yhtenäinen varuste oli harmaa hupullinen sadeviitta, joka peitti koko miehen varusteineen, he eivät pysähtyneet pahimmassa kaatosateessakaan”.

Pyöräilijät etenevät

Moottoriajoneuvoihin tukeutuvat britit toteuttivat viivytystä, mutta vain päätien varrella. Heti kun eteneminen juuttui viivytysosaston eteen, japanilaiset

toteuttivat ”manööverin J”. Hyökkääjän kärkijoukko piti yllä taistelukosketusta eteenpäin ja taemmat pyöräosastot siirtyivät nopeasti sivustoille, tavallisesti pääväylän molemmin puolin. Polkupyörä oli hyvä apuväline viidakkosodassa, pikkuteiden ja plantaasien huoltopolkujen kautta äänettömästi koukkaavilla osastoilla yllätettiin viivyttäjät takaapäin.

Briteillä oli Malaijassa intialaisia, australialaisia ja brittiarmeijan omia joukkoja, heillä oli periaatteessa ylivoima, mutta joukkot olivat hajallaan. Intialaisia joukkoja johtavat nuoret brittiläiset upseerit olivat ”harjoittelemassa” ja kokemattomia, nyt he joutuivat tuleen ensimmäisinä. Viidakkosota oli muutamia erikoisosastoja lukuunottamatta joukoille aivan outoa.

Tietysti perääntyjät tuhosivat sillat, joita ehdittiin räjäyttää kaikkiaan 250, mutta jalkaväki pääsi pyöriä kantaen kahlaamalla tai kevyitä pikasiltoja pitkin helposti esteiden ohi. Silminnäkijöiden kuvauksien mukaan moottoroidut osastot olivat usein paljonkin jäljessä, mutta ehtivät kuitenkin tueksi isompiin viivytyskahakoihin, jos eteneminen uhkasi pysähtyä.

Pikajalka 32

20

Japanilaisia joukkoja oli käsketty kiinnittää aseensa pyörään, vaikka muutamassa tapauksessa väijytykseen joutuminen näin aiheuttikin raskaat tappiot.

Taistelussa pyörille jätettiin vartio, joka sitten asein pakotti paikalliset asukkaat viemään pyöriä eteenpäin etenevän joukon jäljessä. Pyörärikkoihinkin oli varauduttu, jokaisessa komppaniassa oli kaksi korjaajaa, joille kertyi remonttiin yli 20 pyörää päivässä.

Pyöräthän olivat pääosin japanilaista vakiomallia.

Kiireessä ei puhjenneita renkaita korjattu vaan hylättiin, paljailla vanteilla asfaltilla ajavien osastojen etenemisen ääni muistutti kevyiden panssareiden telaketjujen kitinää.

Paikalta otettujen polkupyörien lisäksi oli hyökkääjällä merkittävä hyöty perääntyvän armeijan hylkäämistä muonavaroista. ”Churchillin varastoja”ei ehditty tuhota ajoissa ennenkuin oli paettava. Tiedustelu oli toiminut hyvin, lentokentät, kumiplantaasit ja armeijan tukikohdat vallattiin pikavauhtia. Eteneminen ei kuitenkaan ollut pelkkää riemukulkua, kaikkiaan hyökkääjän tappiot olivat yli 3500 miestä.

Pyöräilijät eivät pysähdy vaikka silta on tuhottu

Perillä

Koko 600 mailin (n. 1000 km) matkaan oli laskettu 100 päivää, ”polkupyörien salamasota” vei vain 70 päivää Singaporen valtaukseen. Maihinnoususta 55 päivän päästä Yamashitan joukot olivat Johoren salmen takana Singaporea vastapäätä. Kaupunkia oli ahdistettu ilmaiskuin jo maihinnoususta lähtien.

Lopullinen loikka Johoren salmen yli uhkasi viipyä, mutta miljoonan asukkaan kaupunkia puolustanut kenraali Percival joukkoineen antautui muona- ja vesivarojen uhatessa tyystin loppua. Hän ei kuitenkaan arvannut, että pikavauhtia ”kevyin pakkauksin” edenneen hyökkääjän huoltotilanne oli yhtä heikko, ampumatarvikkeetkin olivat melkein lopussa.

Valloituksen jälkeinen lähes kolmen vuoden mittainen japanilaismiehitys ei ole mikään loistelias aika sotahistoriassa, sen paremmin Singaporessa kuin muuallakaan kaukoidässä. Salainen poliisi Kempeitai, ”Japanin Gestapo” toteutti omia ohjelmiaan, apunaan keisarillisen armeijan fanaattiset upseerit. ”Alempiin rotuihin” kohdistuvat puhdistukset, siviilien ja sotavankien julma kohtelu, nälkä ja lukuisat joukkomurhat eivät unohdu vielä parinkaan sukupolven aikana. Yhtä kolkko oli myös loistavan taktisen liikkeen ja maailman suurimman pyörävarkauden suunnittelijan, everstiksi kohonneen Masanobu Tsujin jo valloitusta edeltävä Kiinan aika ja myöhempikin sotilasura. Kenraali Yamashita, ”Malaijan tiikeri” teloitettiin 1946 Filippiineillä myöhemmin tapahtuneista sotarikoksista. Tsuji vältti sotarikostuomion alemman asemansa avulla ja toimi hetken parlamenttiedustajanakin; hän katosi Laosissa 1961 sisällissodan uhrina.

21

Pikajalka 32

Pyöräjoukot perillä Singaporen kaupungissa

Teksti Risto Alanko

Miehet mustissa – kielletyt kilpailut

Vuonna 1890 järjestetyssä yhteislähtö-maantiekilpaialoitettiin ”villinä” ja laitto- lussa kaksi kilpailijaa törmäsi toisiinsa ja ajoi ojaan, kun mana kisana Englannissa, vastaan tullut hevonen pillastui ja säikäytti haltijansa, koska kansallinen pyöräi- joka sitten valitti tapauksesta poliisille. Britannian kansallilyliitto oli kokonaan kieltänyt nen pyöräilyliitto NCU kielsi maantiekisat ja käski käyttää maantiepyöräilykilpailut. velodromeja, joita jo silloin oli maassa useita.

Ennen 1900-lukua polkupyörän asema maantiellä Englannissa uutena ajoneuvona oli muutenkin kiistanalainen, kuten oli juuri teille ilmestyneen autonkin, jolle jo oli ehditty asettaa nopeusrajoitus 6 km/h.

Pyöräilyliitto pelkäsi että uudistettava ”Highways Act” -liikennelainsäädäntö karkoittaisi polkupyörät kokonaan maantieliikenteestä, nehän olivat maantien nopeimpia kulkijoita, joista ohitetuksi tulleet autoilijatkin usein valittivat. Kilpailuja oli yritetty järjestää hiljaisilla tieosuuksilla, mutta usein ratsupoliisit jahtasivat kilpailijoita ”hurjastelijoina”. Tavallinen pysäyttämistyyli oli heittää keppejä pinnojen väliin, kovaa ajavalle kisaajalle varsin tuskallinen pysähdys.

Toinen kiellon aiheena olleen kolarin ajajista, myöhemmin monista sekä kaksi- että kolmipyöräisellä ajetuista ennätyksistään hyvin tunnettu Frederick Thomas Bidlake, ei alistunut NCU:n tahtoon suosiolla. Velodromeja oli liian harvassa, miksei maantiellä voisi ajaa? Hän alkoi organisoida uudenlaisia pyöräilykilpailuja, liiton tietämättä. Keksittiin ”kilpailu joka ei näytä kilpailulta”. Aika-ajo oli syntynyt. Ensimmäinen kisa ajettiin vuonna 1895.

Ajajat lähtivät etukäteen tiedustellulle mutta merkitsemättömälle reitille vähintään minuutin, tai useammankin, välein. Lähtö oli aikaisin aamulla, kun yleisöä oli liikkeellä vähemmän. Kilpailijat pukeutui-

Aika-ajokilpailut maantiellä

vat mustiin tavallisiin vaatteisiin, numeroita ei ollut näkyvillä ja soittokello oli pakollinen varuste. Lähtö ja maali olivat tavallisesti samassa paikassa, eli pätkä ajettiin edestakaisin. Kääntöpaikalla oli oma valvoja, jolle kilpailija huusi numeronsa kirjattavaksi. Keskinäinen kisaaminen matkan varrella oli kielletty, ettei herätettäisi yleisön ja poliisin huomiota, siksi nopeimmaksi rankattu ajaja lähetettiin tavallisesti matkaan ensimmäisenä. Kisa ajettiin vain ”kelloa vastaan”.

Mainonta ja muukin kilpailuista kertominen oman porukan ulkopuolelle oli ankarasti kiellettyä. Kilpailureititkin tiedotettiin numerokoodeina, maantien ja sen kilometritolppien numeroiden avulla. Myös tulokset olivat salaisia, vain oman harrastajapiirin tiedossa. Monet pyöräilyklubit osallistuivat kilpailuihin ja järjestelyihin liiton kiellosta huolimatta. Kovimpia kuskeja pidettiin arvossa, vaikka suuri yleisö ei maantietuloksista mitään tiennytkään. Samat miehet olivat kyllä tunnettuja velodromiajajina, samoin tavanomaisista maantiekisoista mannermaalla.

Vuonna 1922 Bidlake perusti RRC:n, maantiepyöräilyneuvoston, johon kuuluivat vain tietyt klubit, joita oli alussa vain kymmenen. Kilpailusääntöjä ei ollut, noudatettiin ”klubien tervettä järkeä”. Vähitellen villien kilpailujen määrä kasvoi ja toiminta muuttui vähemmän salailevaksi. Vuonna 1937 neuvosto muutti nimensä RTTC:ksi, eli maantie-aika-ajo-neuvostoksi ja sääntöjä alettiin virallistaa. Sinä vuonna kilpailuja järjestettiin jo 429, mukana oli 343 klubia ja sääntökirjoja myytiin postitse 5564 kpl.

Vasta sodan jälkeen 1940-luvun lopulla toiminta oli sen verran avoimempaa, että pyörissä oli sallittu kilpailunumerot näkyvillä ja pyöräilylehdet julkaisivat tuloksia. Kuitenkin muu julkisuus oli ankarasti tuomittua. Kuuluisan Land’s End–John O’Groats, 1200 km ”Britannian päästä-päähän” -reitin ennätysyrityksiä on hylätty koska niistä kirjoitettiin sanomalehdissä ajosuorituksen aikana.

Pikajalka 32

22

Uudet kahdesti kielletyt kisat

II maailmansodan aikana koko Englanti oli täynnä nuoria hyväkuntoisia miehiä, kun liittoutuneiden maihinnousuarmeijaa koottiin.

1942 alkaen liittojen, sekä virallisen NCU:n että ”villin” RTTC:n, kielloista huolimatta, alettiin järjestää maanteillä yhteislähtökilpailuja, joita organisoi taas uusi ”villi” liitto BLRC, Britannian maantiepyöräilijöiden liiga. Sen perusti Percy Stallard, 1930-luvun moninkertainen maailmanmestari. Toiminta jatkui sodan päätyttyäkin.

Sodan ja ankaran bensiinipulan aikana maantiet olivat melkein tyhjiä autoista. Polkupyörän asema liikenne- ja urheiluvälineenä oli muuttunut eikä sitä pidetty enää maantien kummajaisena, jolla peloteltiin yleisöä ja hevosia.

Ratkaisevana käännekohtana oli vuoden 1947 kansainvälinen Lontoo–Pariisi-kisa. Sen Britannian alueella ajettavaa osuutta ei epäselvästä lainsäädännöstä ja liittojen kielloista huolimatta voitu perua eikä kieltää, koska sodasta toipuvan Euroopan pyöräilylehdistö seurasi jo valmistelujakin innolla. Kielto olisi ollut suuren luokan munaus, manner-Euroopassa maantiekilpailut olivat erittäin suosittuja ja Britannia oli ainoa maa joka oli ne kieltänyt. Yhteislähtökilpailuja sai taas ajaa, poliisisaattueessa! Lopulta pitkän väännön jälkeen saavutettiin yhteisymmärrys 1959, toiminta saatiin lailliseksi. NCU ja BLRC yhtyivät uudeksi kansalliseksi liitoksi BCF ja RTTF jatkoi aika-ajojen virallisena liittona.

Aika-ajojen perinteisiin kuuluu usein edelleen lähtö aikaisin aamulla, vaikka nykyisin lähinnä vilkkaan liikenteen eikä suinkaan yleisön huomion välttämiseksi. Pakollinen soittokellokin kummitteli brittiläisissä kilpailusäännöissä lähes 70 vuotta.

23

Pikajalka 32

Kilpailija kääntöpaikalla 1930-luvulla. Hän on sääntöjen vastaisesti käärinyt hihansa, eikä käytä mustia käsineitäkään. Valvojan edessä tiessä on kisan ainoa reittimerkki, mitatun matkan maalitäplä. Liikennettä ei näytä olevan ruuhkaksi asti, eikä yleisöäkään.

Frederick Thomas Bidlake ajoi ennätyksiä kolmipyöräisellä.

Temppu ja kuinka se tehdään Osa 4. Ristiinohjaus

Teksti Markku Sarastamo Vaarallinen temppu, joka on suoritettava kypärä päässä ja vieressä selväpäinen kaveri, jolla ladattu kännykkä ja valmiudet soittaa ambulanssi.

Ohjaustankoon tartutaan ristiotteella eli vasen käsi ottaa kiinni ohjaustangon oikeanpuoleisesta kahvasta ja päinvastoin. Näin ohjaten ajaminen tulee aluksi mahdottomaksi, koska kallistuksen aiheuttamat ”opitut” ohjausliikkeet vain pahentavat tilannetta.

Olen testannut ajotapaa useilla judokoilla ja budolajien harrastajilla.

Tempun vaikeus on siinä, että olemme syöttäneet syvälle selkäytimeen ”oikean” tavan ajaa pyörällä.

Aivoissamme tapahtumaa analogisoi oppimamme tapa katsoa peiliin. Miksi tasopeilissä oikea käsi muuttuu vasemmalle ja päinvastoin. Mutta pää ei tule alaspäin ja jalat osoita kattoon! Miksi tasopeili siis kääntää kuvan vain horisontaalisesti, ei vertikaalisesti? Tämä on aivoissa opittu tapa.

Jos teemme koejärjestelyn erikoissilmälaseilla, joissa prismat kääntävät kuvan horisontaalisesti, kääntyy pelikuvamme ajan kanssa ”normaaliksi” peilikuvaksi. Ja kun otamme erikoislasit päästämme pois, kääntyy hetken kuluttua peilikuvamme jälleen horisontaalisesti käännetyksi eli vasen kätemme muuttuu ”oikeaksi ” kädeksemme.

Analogia ristiinohjaamisesta löytyy myös näkökyvystämme, jossa molempien silmien tuottamat tasokuvat muuttuvat aivoissamme stereokuvaksi, jolla erotamme maiseman syvyyden. Elä nyt sitten tällaisten ominaisuuksien kanssa.

Seuraavaksi haastan temppuilemaan Vaasan Velon Mikko Råbergin.

Sarastar-laboratoriot / Markku Sarastamo.

Uimamaisteri, 1 dan. www.sarasta.fi.

HAASTE: PÄÄSIÄISEN RISTIINOHJAUSAJOT. MM–KISAT. SÄÄNNÖT: OTETTA VAIHDETAAN PEILIKUVAKSEEN 10 METRIN VÄLEIN. AJOMATKA 100 m.

VAKUUTUS PAKOLLINEN (JA KYPÄRÄ).

Pikajalka 32

24

Ilmoita nyt pyöräsi

Vanhojen Velojen polkupyörärekisteriin

Viime numerossa kerrottiin valtakunnallisesta maakulkuneuvojen perinneajoneuvorekisteröintihankkeesta.

Polkupyörärekisteristä on luonnollisesti iloa ja Vanhojen Velojen tehtävänä hyötyä myös yhdistyksen toiminnan kanon edustavan polkupyöräre- oman nalta. Tavan takaa meiltä kisterin kerääminen kokonai- kysellään tietoja pyöristä joko lainaksi näyttelyisuudesta vastuussa olevan hin tai esityksiiin tai vertaistueksi kunnostajille.

Mobilian avuksi.

Rekisterin avulla saamme myös kokonaiskuvan harrasteajoneuvojen määrästä, ikäjakaumasta ja kunnosta.

Pikajalka tulee esittelemään pyöriä tulevissa numeroissaan ja mahdollisesti tulevissa kirjoissa. Toivomme jäseniltä aktiivista osaonttoa keruuseen, jotta saamme pyörämerkkikeräyksen veroisen tuloksen.

Espoon Automuseon polkupyöräkokoelmista vastaava Jussi Muotiala on ollut aktiivisesti mukana rekisterihankkeessa. Vanhojen Velojen jäsenenä hän on edustanut myös yhdistystämme työryhmän kokouksissa. Hän suosittaa Velojen oman rekisterin luomista. Valtakunnalliseen perinneajoneuvorekisteriin hän ei kuitenkaan usko kovin monen polkupyörän kelpaavan, niin rajattuun valikoimaan pyritään.

- Omistajan tietojen julkaisemisen pulma on se, että tästä syntyy henkilörekisteri, jonka tietoja ei saa julkistaa ilman asianomaisen suostumusta. Tästä on toimikunnassa taitettu peistä moneen kertaan ja esim.

Museoviraston Hannu Matikka on todennut, ettei 25

Pikajalka 32

Jussi Muotiala vauhdissa Kaivopuiston rannassa.

kartoitustyössä edes näitä omistajatietoja tarvita. Kyllä omistajan voi selvittää sitten varsinaisesti perinneajoneuvorekisteriin tulevien (harvojen) ajoneuvojen kohdalta helposti. Moni kerhohan julkaisee keväisin jäsenistölle lähetettävän jäsenluettelon, jossa on myös monessa tapauksessa myös ilmoitettu kalusto mukana. Näin ainakin AHS,VMPK, Kääpiöautoyhdistys ja Mersukerho, eikä tästä ole ollut ongelmia. Tässähän olisi ideana vähän sekin, että perinneajoneuvorekisterin varjolla syntyisi Veloille yleensäkin jäsenistön kalustorekisteri, jolla olisi monenlaista käyttöä muutenkin. Rekisterihän on ikäänkuin yhdistyksen omaisuutta.

Täytä kaavake pyöristäsi

Tämän sivun kääntöpuolella on kaavake, johon on mahdollista ilmoittaa pyöränsä perustiedot.

Mikäli pyörän historia tai muut ominaisuudet ovat laajempia, voi käyttää liitteitä, myös kuvia. Mikäli kokoelmissa on useita pyöriä, joilla tuntuisi olevan laajaa mielenkiintoa, sivuja voi täyttää useampiakin.

Vanhat Velot kerää tiedot omaan reksiteriinsä ja tarjoaa edustavimpien yksilöiden tietoja tallennattaviksi Mobilian perinneajoneuvorekisteriin.

Mainitse, mikäli nimesi voidaan julkaista luettelossa.

Lähetä tiedot pyöristäsi joko kirjeessä tai sähköpostissa mieluiten valokuvien kanssa osoitteeseen Markku Lahtinen, Kuohunharjuntie 234, 36270 Kangasala tai markkuwlahtinen@gmail.com

Vanhat Velot ry KALUSTOLUETTELO A. Polkupyörän perustiedot:

-merkki, malli ja rakennusvuosi -valmistaja -tyyppi ja käyttötarkoitus - rungon numero

B. Elinkaaren historia:

-tiedot omistajista -historiaan liittyvät dokumentit (esim. valokuvat) ja arkistolähteet

C. Käyttöhistoria:

-kuvaus ammatti-, yksityis- ja/tai kilpailukäytöstä -osuus merkittäviin tapahtumiin, ilmiöihin ja henkilöihin -suullinen perimätieto

D. Muutokset ja korjaukset:

-käyttötarkoituksen muutokset -alkuperäiseen asuun ja tekniikkaan tehdyt muutokset - korjaukset

E. Ainutlaatuisuus (rariteetti) ja edustavuus:

-vastaavien säilyneiden pyörien määrä Suomessa ja ulkomailla -mitä Suomen historian ilmiötä pyörä edustaa?

F. Nykykunto:

-kuvaus pyörän kunnosta -ajokelpoisuus

G. Kuvaus nykykäytöstä:

-käyttötarkoitus -pyörän hoitosuunnitelma -säilytys

H. Omistaja

-pyörän omistaja ja/tai tietojen antaja sekä yhteystiedot (vain Vanhojen Velojen käyttöön)

Pikajalka 32

26

Pyörästä kenttäahjoksi Teksti Risto Lehto Kuvat Veikko Toivio

Tapasin Kuhmoisissa velimi-

ehen pajalla menetelmäsuunnitelija Veikko Toivion Tampereelta ”veistämässä” valtavasta kuusipölkystä moottorisahalla reppuselkäistä metsätyömiespatsasta. Olin kuullut hänen monipuolisista taideharrastuksistaan, joihin liittyy mm. metallin käsittely takomalla.

Veistopaikan vieressä oli parikin kenttäahjoa, joiden polkemalla toimivilla ”palkeilla” saadaan hiilet hehkumaan paikassa kuin paikassa. Tuli siinä em. laitteista puheeksi, että Toivio on konstruoinut itselleen sellaisen polkupyörän rakenteita hyväksi käyttäen.

Pikajalkalaisena olin heti kyselemässä tämän laitteen rakenteesta ja toimivuudesta.

Toivio kertoi kääntäneensä pyörän ylösalaisin ja käyttäneensä siitä takaosan. Takapyörän pinnojen tilalle hän hitsasi peltilevyistä leftin siivet, jotka hän koteloi ilman ohjaukselle sopivasti. Yhdellä jalalla aikaansaatu poljinvoima välittyy keskiörattaan kampeen kahden puusta tehdyn osan välityksellä. Kammen liikkumatilaksi sen puoleiseen osaan piti tehdä pitkultainen reikä. Ensin systeemi ei ottanut toimiakseen, mutta toiseen polkimeen lisätty vastapaino, teki pyörittämisen polkemalla mahdolliseksi.

Koko rakennelman kehikon Toivio hitsasi kierrätysmetalleista. Hänellä oli kännykkäkamerassaan kuviakin kenttäahjostaan. Pyysin ja sainkin käyttööni kuvan ja oikeuden kirjoittaa hänen polkupyöräratkaisustaan lehteemme.

27

Pikajalka 32

Pinnojen välejä Koonnut Risto Lehto Ennen Upsalassa Upsalassa vaikutti kuuleman mukaan 1800-luvun loppupuolella poliisimestari Julius Raab, jota ei pidetty seudulla erityisen välkkynä.

Meitä nykypyöräilijöitä ehkä hymyilyttää hänen tuohon aikaan ihan ymmärrettävä Toive vahvasta uskosta tiedotuksensa ensimmäisistä Seurakunnan pappi oli pyhäaamuna polkupyöristä: matkalla kirkkoon, kun auto teki ”Kun kaksipyöräisellä rat- topin kesken matkaa. Hän oli kiireissastaja kohtaa hevosen, hänen sään unohtanut käydä ajoissa tanktulee välittömästi laskeutua kauksella. Pappi poikkesi lähimpään maahan, taluttaa ajokkiaan, taloon pyytämään tilkkaa bensiiniä vakuuttaa hevoselle olevan- tilanteen pelastamiseen. Talossa ei sa ihminen sekä ystävällisesti löytynyt sopivaa kanisteria, mutta rauhoittaa tätä luonnostaan isäntä keksi hätäratkaisuun lasten niin arkaa eläintä!” potan. Kun pappi oli kaatamassa potan sisältöä autonsa tankkiin, toinen kahdesta ohi pyöräilevästä seurakuntalaisesta totesi: ”Kunpa meidänkin uskomme olisi noin vahva.”

Sommarförebud I går sågs i Jakobstad en velocipedist, antagligen den förste för denna säsong, ledigt och lett ila genom gatorna på sin stålhäst.

Att observera för dem som påstå, att inga andra sommarförebud förekommer härstädes, än de från medio av mars stickmörka kvällarna samt de osändade och översvämmande trottoarerna.

Jakobstads Tidning 7.4.1900

”Keritääköhän myö viinakauppaa, enne ko se männöö kii?”

Kiire Eräänä iltana maajoukkuetason pyöräilijä ajoi Lappeenrannan ulkopuolella harjoituslenkillään aika kyytiä. Äkkiä hän huomasi, että hänen peräänsä ilmestyi harmaantunut ukko vanhalla ruosteisella pyörällään.

Kilpapyöräilijä lisäsi vauhtiaan, mutta ukko pysyi sitkeästi hänen peesissään.

Pyöräilijä kiihdytti vauhtia entisestään. Samassa ukko kuitenkin ohitti hänet ja kysyi mennessään: ”Keritääköhän myö viinakauppaa, enne ko se männöö kii?”

Ajatuksissaan Tapasin jossain koulutustilaisuudessa Rauman työvoimatoimiston erikoistyövoimaneuvojana toimivan rempseän ja sanavalmiin rouvan, joka kertoi innostavan työn, polkupyöräharrastuksen ja kodin hoidon niveltämisestä toisiinsa. Hän muisteli, kuinka hänellä on useammankin kerran käynyt niin, että edellä mainittuja asioita työstä paluumatkalla pohdiskellessaan, hän on kauppatavarat tarakalla huojuen ajanut ajatuksissaan kotiportinkin ohi.

Sakke Porista Sakke oli kovaa vauhtia polkemassa ruokatunnilla kotiin. Matkaa oli reilut kaksi kilometriä. Hänet tunnettiin erinomaisena jutun kertojana, joka keksi jutut itse. Joku vastantulija tivasi, että kerro Sakke joku juttu. Sakke lisäsi vauhtia ja huusi kovalla äänellä: ”En ehdi nyt, kun Puuvillatehdas palaa.”

Väki käänsi pyöränsä kohti Puuvillatehdasta, mutta eihän sillä mitään paloa näkynyt. Liekö ollut enne, sillä muutaman vuoden päästä Puuvillatehdas todella paloi.

Antologia Nättiin pinoon 1996 Pikajalka 32

28

Kevään ajo-ohjelma Kansainväliset tapahtumat IVCA Rally 2015 Ruotsin Sölvesborgissa 13.–16.5.2015

IVCA Rally on kansainvälinen vanhojen polkupyörien kokoontumisajo, joita on järjestetty vuodesta 1981 alkaen eri puolilla maailmaa. Aiemmin Pohjoismaista on vain Tanska toiminut tapaamisen isäntänä.

Tämänkertainen isäntäkaupunki Sölvesborg sijaitsee Skånessa Karlskronan ja Malmön puolivälissä rannikolla.

Kaupunki on kuuluisa yli puoli kilometriä pitkästä, lahden ylittävästä pyöräilysillastaan.

Ilmoittautumismaksu 2000 Skr, lapset 1000 Skr. Sisältää 4 illallista, 3 lounasta, lahjakassin, ryhmävalokuvan yms. Maksetaan etukäteen. Listätietoja tapahtuman virallisilta sivuilta.

Aikataulu IVCA Ralliin saa ottaa osaa v. 1940 Keskiviikko 13.5. vanhemmilla pyörillä. Nuorem12–19 Ilmoittautuminen, Slottslän- matkin käyvät, jos ovat erikoisia, ei gorna kuitenkaan 25 vuotta nuoremmat.

19 Illallinen Komitean v. 1996 hyväksymä luokTorstai 14.5. kajako: 6 Century Ride, 100 mailin ajo, lähtö, 1. Draisiinit Tondellen 2. McMillanit 11.30 Lounas 3. Velosipedit (Michaux-tyyppiä) 19 Illallinen 4. Ispyöräiset 5. Kolmipyöräiset umpikumipyörät Perjantai 15.5.

6. Myöhemmät kolmipyörät 8–11 Kirpputori 7. Umpikumiset ketjuvetoiset 11.30 Lounas 8. Ilmakumirenkaiset kiinteänapai14 MM-kisat, Ljungaviken set.

19 Illallinen 9. Ilmakumirenkaiset vapaanavalla.

Vaihteet luvallisiaLauantai 16.5.

10. Kilpapyörät vuoteen 1940.

10 Pukuajot, valokuvaus, paraati 11. Tandemit tai useampiajajaiset.

Suurtorilla 12. Teknisesti erikoiset tai poikkea12–15 noutolounas vantyyppiset v. 1940 jälkeen valmis19 Gaalaillallinen, palkintojen jako tetut pyörät, kuitenkin vähintään 25 vuotta vanhat.

Kaikki luokkien 3–12 edustajien pitää olla alkuperäisvalmistetta.

Sölvesborgin pyöräilysillasta on tullut paikkakunnan symboli.

Kansalliset tapahtumat 4.4.2015 Tweed Ride Porissa Lähtö klo 14:00 Porin Raatihuoneelta

9.5.2015 Pyöräilyviikon avajaiset Jyväskylässä

JYPSin 80-vuotisjuhlavuosi käynnistyy kävelykadulta klo 10 ja jatkuu pitkin vuotta.

23.5.2015 Retrokilpurit Vaasassa www.retrokilpurit.fi

13.6.2015 SAHK Suomen Ajoneuvohistoriallinen keskusliitto, retkeilyajo Vaasassa mukana ensimmäistä kertaa vanhat polkupyörät.

13.6.2015 Pyöräretki Sibeliuksen maisemissa Ainolasta Hämeenlinnaan

(http://www.tawastcc.com/tour-de-sibelius). Toritapahtuma Hämeenlinnassa. Perhepyöräily Pikku-Sibelius kansallissäveltäjän lapsuusmaisemissa.

29

Pikajalka 32

Retrokilpurien reitti on tänä vuonna kaksiosainen, lähtö- ja maalialue Vaasan Auto ja moottori museolla. Lähtö klo 12:00 (tasan). Pidemmän matkan ajajat käyvät ensin Raippaluodossa 50 km lenkin ja poimivat lyhyemmän noin 38 km lenkin ajajat mukaansa museolta. Paluu museolle noin klo 18:00. Perinteiseen tyyliin nautimme hyvän päivällisen mahdollisesti Sweet Vaasan tekemän. Museolla jatkamme illanviettoa yksityistilaisuudella, nauttien palauttavia virvokkeita ja illallisen aikaan lienee grillikin kuumana.

Osallistumismaksu 30 Euroa maksetaan Vanhat Velot Ry:n tilille FI3180001670851881 Käytä viitteenä numeroa 20459.

Pyöräpajalta Ostetaan ja myydään

KYMMENEN VUOTTA SITTEN PORISSA

Kuva on 6.8.2005 Porissa järjestettyjen vanhojen polkupyörien kokoontumisajojen viihteellisestä loppujäähdyttelystä. Vasemmalla myhäilee ajojen suunnittelija ja järjestäjä Keijo Valli tavarapyörineen. Muut henkilöt ovat Gunda Öman, Marketta Lepo, Reijo Lehtonen, Pirkko Lehto-Järvinen ja Sinikka Lehto sekä edessä Pelle Lillkvist hanureineen ja Olli Lehto.

Ajoihin osallistui 13 pyöräilijää. Velot kokoontuivat Valajankatu 6:een, entisen Lauri Holmsten Oy:n konepajan pihalle. Täältä oli löytänyt kotinsa Keijo Vallin näyttävä pyöräkokoelma.

Lainaus Pikajalka-lehden 2/2005 retkikertomuksesta: ”Rauhaisan ajovalmistelun jälkeen, mainion nostalgisen grammarimusiikin tunnelmissa lähdimme liikkeelle suuntana Kokemäenjoen rannat, sillat, vanhat tehdasrakennukset, luodot, kaupunkikorttelit ja puistot. Kun me kelloja helistäen tulla rullasimme Porin torille ja kävelykaduille, uteliaita ihastelijoita riitti.” - KL

POLKUPYÖRIEN uusia osia n. vv.

1930–1980. Hameverkkoja, lasisia kissansilmiä, napoja etu- ja taka-, kampia, rattaita, ketjuja, polkimien kumeja, keskiön osia, etuhaarukan osia, etuhaarukoita, ohjaustangon kannatinputkia, suoria, mutkallisia ja joutsenkaulallisia, kädensijoja, puisia, pakeliittisia, kumisia ja muovisia, lyhtyjä, dynamoita, merkkejä, vanteita, pinnoja, lokasuojia, pakettitelineitä, ketjusuojia, antiikkinapojen käytettyjä osia, käytettyjä satuloita, satulankanntinputkia, työkalulaatikoita ym. ym.

Ajamaton Hermes-pyörä 28” miesten n. v. 1950, uusia runkoja, miesten ja naisten pyöriä, nuorisopyöriä, tavarapyöriä 2- ja 3-pyöräisiä, korjausteline, rihtauspukki. Hannu Mattila puh.

(09) 4209080 tai 045 1235648

Oletko huomannut, että vanhoja Pikajalkoja voi lukea netistä.

Osoitteeseen http://issuu.com/mrvelo/docs on tallennettu useimmat jo loppuunmyydyt Pikajalat ja vähän uudempiakin.

Vuoden 2005 ykkösnumerossa on Mikko Kylliäisen laaja artikkeli polkupyörästä sotavoimien kulkupelinä 1800-luvun lopulla. Lisäksi Aimo Rantala kertoo metsurien pyöräreiteistä ja Markku Lahtinen kinnerien teknisistä ratkaisuista. Lue ja hämmästy!

- ML Pikajalka 32

30

Huoneentaulu Teksti Markku Lahtinen

Esa Riippa. Toukokuu. Etsaus ja akvatinta. 2000.

Taiteilija Esa Riippa on pyöräilijä, sillä, kuten hän totesi Pikajalassa 3/2014 ilmestyneessä haastattelussa, kälviäläinen on joko hullu tai pyöräilijä. Pyörä esiintyy siksi useissa hänen töissään. Samoin niissä tapaa usein peltoja, virtaavia vesiä, puita ja ihmisiä. Kaikkea mitä keskipohjalaisessa lähiympäristössä päivittäin näkee.

Taidetta eivät ole sen paremmin kummallisuudet kuin arkipäiväisyydetkään vaan se, kuinka taiteilija niiden avulla herättää katsojan pohtimaan. Picasso totesi usein siteeratussa huomiossaan: ”Taide on valhe, joka auttaa meitä näkemään totuuden.”

Herääs jo, vieraita tuloo

Esa Riippa näkee hahmoja. Hänen töissään luonto saattaa personifikoitua niin kuin tässä viivasyövytyksessä. Kuva on niukka, muutamia pystyvetoja vankassa vaakaviivastossa. On kuulakas toukokuun lopun aamuyö. Iltaisen sateen jäljiltä tiellä on lätäköitä.

Yölaulajat virittelevät viulujaan metsikössä. Pyöräilijä herkistää korviaan ja katsoo metsään, joka herää eloon.

Sommitelmassa pääosassa ovat pilvi, metsä ja pyöräilijä. Katsoja pohtii, miten metsikkö ja pilvenlonka liittyvät ohikulkevaan pyöräilijään, kunnes huomaa miten suutelevat toisiaan puut ja pilvet. Nyt alkaa löytyä kuvasta ritisevää eroottisuutta, hipaisuja, 31

Pikajalka 32

katseita, piiloteltuja eleitä, suun suikkausta. Tämä on kolmiodraama! Pyöräilijä on luullut luontoa omakseen, mutta se onkin toisen.

Pyörällä on tässä teoksessa sivuosa. Vaikka se on ainoa liikkuva, se ei ole toimija, ei edes eroottinen metafora niin kuin auto useassa kuvastossa. Ehkä pyörä kuitenkin kertoo kulkijamiehen vähittäisestä eroamisesta luonnonmukaisuudesta. Niin kuin merkkikirjamme kertoo, pyörät koetettiin kuitenkin nimimagialla liittää osaksi luontoa: suosittuja pyörämerkkejä olivat mm. kalevalaiset ja luontomytologian nimet.

Sata vuotta sitten tämä olisikin tulkittu suomalaiseksi mytologiaksi, kuinka Luonnotar kohtaa Tapion. Entä nyt? Onko pilvityttö metsäpojalle todellisuutta vai utua? Täytyykö olla taiteilija nähdäkseen pilvissä ja metsissä ihmishahmoja. Täytyykö olla hullu vai riittääkö että on pyöräilijä? Miten tämän tulkitsee sadan vuoden päästä nuorukainen, joka on löytänyt kellariin kätkettynä vanhan suomalaisen, teräsrunkoisen polkupyörän? Kiinnittääkö hän huomionsa toisiin seikkoihin?

Etsauksen ja akvatintan niukat värit ja sävyt tukevat kuvan yksinkertaista tarinaa ja nousevan päivän ja kevään väritystä.

!

TUE TOIMINTAAMME

OSTA... OSTA... OSTA...

VV:N POSTIKORTTEJA

VANHOJEN VELOJEN KIRJAT JA KORTIT NÄPPÄRÄSTI KOTIIN KANNETTUNA. TILAUKSET TOIMITETAAN Pikajalka 32 HUOMAAMATTOMASTI POSTILAATIKKOOSI. INHA, MRKKIKIRJA, KORTIT. TILAA HETI. MR@SCI.FI

32