Pääkirjoitus
Liikenteen kiitollisuudenvelka
J
okainen asiointi- tai työmatkapyöräilijä tekee tielle tilaa autoilijalle, bussissa istuva arvokasta liikenneturvallisuus- ja sujuvuustyötä. Jos nuo ihmiset eivät pyöräilisi, kävelisi tai kulkisi joukkoliikennevälineillä, olisivat he autoineen toisten seassa pahentamassa ruuhkia ja muutenkin kuormittamassa liikenneväyliä. Kaikki eivät suinkaan pyöräile vain koska eivät voi autoilla, vaan nimenomaan siksi, että voivat pyöräillä autoilun sijaan. Syyskuun 22. päivänä vietetään autotonta päivää, jolloin moraalisesti valveutuneet ja tempauksista innostuneet ihmiset kaivavat pyöränsä esiin ja jättävät täksi yhdeksi päiväksi autonsa kotiin. Ne, jotka eivät mitään normaalista poikkeavaa tee, huomaavat autottoman päivän tarkoittavan ruuhkien helpottamista ja autoilun muuttumista miellyttävämmäksi. Autottoman liikkumisen markkinointiponnistus menee siis suppeasta näkökulmasta maailmaa tarkastelevalta autoilijalta hukkaan – viesti kääntyy jopa päinvastaiseksi. Olen joskus ehdottanut vietettäväksi syksyisen autottoman päivän pariksi keväällä “käytä autoasi päivää”. Jokainen sellainenkin, joka käyttää pyörää tai joukkoliikennettä, eikä päivittäin aja autollaan, tekisi tuona päivänä matkansa autollaan. Liikenne muuttuisi varmasti takkuiseksi ja puuroutuisi. Uutiset kertoisivat ennennäkemättömistä ruuhkista, lukuisista onnettomuuksista ja lisääntyneen liikenteen ilmaan nostamista valtavista kevätpölypilvistä. Vain siksi, että kaikki tekevät kuten autoilijat muinakin päivinä, liikenne lakkaisi toimimasta ja kävelyn, pyöräilyn ja joukkoliikenteen merkitys tulisi näkyväksi. Tuo on kuitenkin hyvä idea vain ajatusleikkinä; mallina siitä, mikä joukko- ja kevyen liikenteen todellinen rooli on taajamissa. Eihän mikään markkinointikampanja todellisuudessa tuollainen voi olla. Johtaisi vain siihen, ettei liikenne toimisi, eikä kenelläkään olisi mukavaa ja moni tärkeä asia menisi pieleen. Silti ajatus autoilijoiden kiitollisuudenvelasta ilman omaa autoa liikkuville pitäisi saada näkyväksi. Kiitollisuudenvelka on täyttä totta aivan kaikkialla ja juuri joukkoliikenteen ja pyöräilyn takia liikenne yleensä toimii, vaikkei sitä aina tule ajatelluksi. Parempi on siis myydä tuo kiitollisuudenvelan ajatus hyvällä kuin nolaamalla autoilijoita näyttämällä, mitä päivittäin kertyvä kiitollisuudenvelka todellisuudessa tarkoittaa. “Autoilijan kiitollisuudenvelka” -käsitteellä voidaan markkinoida joukkoliikennettä, pyöräilyä ja kävelyä osoittamalla kunnioitusta näiden liikennemuotojen harjoittajille, käyttäjille ja kuluttajille. Näen mielessäni tv-spottikampanjan, jossa aamuisessa auringon paisteessa autoilijat kunnioittavasti hidastavat pyöräilijöiden kohdalla ja tekevät japanilaisen, 3
Pikajalka 27
kunnioitusta osoittavan, kämmenet yhdessä nyökkäystervehdyksen autoissaan ajaessaan ylikorostetun tyylikkäästi pukeutuneen ylevää sivistystä huokuvien onnellisen näköisten pyöräilijöiden ohi. Samalla tavoin he tekevät ohittaessaan bussipysäkin, jolla seisoo yhteiskunnan tukipilarin näköisiä ihmisiä, jotka huokuvat varmuutta hoitaa asiansa ja hallita aikataulunsa. Jokainen meistä tietää, että olisi monestakin näkökulmasta, taloudellisesti, luonnon, liikenneympäristön ja biosfäärin kannalta parempi ajaa pyörällä ja käyttää bussia. Tästä koituu ainakin herkimmille huono omatunto, johon henkilöautoilua vastustava asenne kolahtaa ja saa autoilijan puolustautumaan. Milläpä muulla kuin tärkeilemällä kiireillään. Pyöräilijähän on ilmiselvästi parempi ihminen paitsi ympäristömoraalisesti myös ajanhallintataitojensa kannalta. Ei ihme, jos autoilijalla defenssit nousevat pintaan. Psykologisesta vastareaktiosta päästään eroon kääntämällä asia toisin päin. Tekemällä näkyväksi se asia, että pyöräilijä on oikeasti sankari, joka parantaa muiden liikenteen sujumista, samoin bussissa istuva. Autoilijaksi päätyvät ne, jotka eivät muuhun pysty. Jokainen meistä – ainakin useimmat – ajavat pyörän lisäksi myös autolla. Se on toisinaan aivan järkevää ja perusteltua. Ratin takana pitää silti muistaa, että tiellä auton edessä on tilaa juuri siitä syystä, että ohittamasi pyöräilijät ja bussipysäkillä seisojat ovat sinä päivänä osanneet järjestää asiansa ja aikataulunsa kaupunki- ja luontoympäristön kannalta paremmin kuin sinä. Et ole huono ihminen, mutta sillä kertaa joudut turvautumaan näiden paremmin toimivien ihmisten apuun. Jäät kiitollisuudenvelkaan, jonka voit maksaa myöhemmin takaisin toimimalla itse vuorollasi liikenteen sankarina ajamalla bussilla tai pyörällä. Liikenteen kiitollisuudenvelan käsitteen sisäistäminen väestötasolla vie aikaa. Kulttuurillisesti sen oppiminen on jossain vaatinut kymmeniä, jopa satoja vuosia. Joillain alueilla oppiminen ei ole vielä päässyt alkua pidemmälle. Paine oppimiseen riippuu toki olosuhteista, sillä tiheään asutulla ja -liikennöidyillä alueilla on helpompi huomata autoilijan kiitollisuudenvelan merkitys, tasaisemmalla maalla pyöräily on helpompaa. Mutta ennemmin tai myöhemmin liikenteen kiitollisuudenvelan käsite ja tietoisuus kävelyn, pyöräilyn ja joukkoliikenteen kaikkien kulkemista juohevoittavana ja kaupunkiympäristöä sulostuttavana toimintana yleistyy ja kunnioitus kävelijöitä, pyöräilijöitä ja joukkoliikenteen käyttäjiä kohtaan kasvaa osaksi liikennekulttuuria. Jori Montonen
