Todellisia tarinoita
Ehtiminen
Teksti │August Hokkanen
H. linna 31.8.1946 Janne veli Näin myöhään on jäänyt se paketin lähettäminen. On ollut tässä yhtä ja toista estettä. Mutta ajattelin, että kaipa ne vieläkin kelpaa. Siitä on jo taas viikkoja vierähtänyt, kun lähdin sieltä. Se minun junaan pääsemiseni muodostuikin ramaattiseksi. En voinut sitä ensinkään siellä sellaiseksi kuvitella, miksi se muodostui. Asia oli kaikessa lyhykäisyydessään seuraava. Kun lähdin sieltä ajelemaan Vaajakoskea kohti, niin oli olosuhteet mitä myönteisimmät. Ilma oli kaunis ja niin ollen hyvä keli. Ja mieli-ala keveä ja reipas. Näissä oloissa matka edistyi hyvin, joten tulin verrattain hyvissä ajoin Vaajakoskille. Se taisi olla siinä 20.30 klo. Ajattelin, että kun on näin runsaasti aikaa, niin on turha mennä heti asemalle, on parasta mennä ruokalaan syömään ja lepäämään ja niin teinkin. Söin sitten kaikessa rauhassa, enkä pitänyt kiirettä. Lähdin sieltä vasta vähän ennen puolta kymmentä ja kuljin verkalleen asemalle, sillä junanhan piti lähteä minun laskelmani mukaan vasta siinä kymmenen nurkilla. Mitä ollakkaan, kun saavuin sinne, sain kauhukseni kuulla, että moottorijuna oli juuri lähtenyt sieltä ja juna lähtisi J.kylästä tasan kymmeneltä ja minulla oli enää runsas puoli tuntia käytettävänä. Nyt
5
Pikajalka 35
olivat hyvät neuvot tarpeen. Ajattelin jo jättää huomiseen koko menon mutta sitten kuitenkin tein päätöksen yrittää. Laitoin kaikki yhden kortin varaan ja aloin hurjan ajon, minkä suinkin sen kuorman kanssa pääsin. Jännityksellä seurasin matkan kehittymistä ja ajan kulumista. Kellon viisarit näyttivät kulkevan niin pelottavan nopeasti eteenpäin. Siinä vauhdissa uhkasi tulla joku onnettomuuskin väistäessäni erästä henkilöä tiellä, jolloin meinasin kadottaa tasapainoni ja suistua tienoheen, mutta kaikeksi onneksi sain sen kuitenkin viimehetkessä vältettyä. Kun pääsin Kaupungin kadulle, alkoi taas kiusallinen tilanne, kun se talkkunapussi oli siinä kassissa päällä päin ja siinä katukivien tärinässä se ei meinannut millään pysyä siinä. Minun täytyi näin ollen toisella kädellä pidellä talkkuna pussia ja toisella kädellä ohjata pyörää. Se pussi rupesi hajoamaankin ja jauhot alkoivat pöllytä pitkin katua, mutta kaikeksi onneksi loppui vihdoinkin matka. Olin Jyväskylän asemahuoneen edustalla, mutta minun kelloni osoitti jo olevan tasan kymmenen, joka oli viisi minuuttia edellä. Viisi minuuttia minulla oli siis aikaa saada pyöräni pakaasiin ja ostaa matkalippu. Sieppasin siis pyöräni ja ryntäsin sen kanssa
ovesta sisään. Mutta kun takatelineelle oli sidottu monia paketteja niin revin mielipuolen raivolla niitä irti, sillä minulla ei ollut enää aikaa aukoilla solmuja ja sitten ojensin sen pyörän narujen riippuessa junamiehelle, jonka jälkeen juoksin piletti luukulle lippua saamaan, mutta sielläkin oli pitkä jono ja juna vislasi jo. Nyt ei ollut minulla enää aikaa odottaa vaan riensin jonon etupäähän työntäen rahat myyjän eteen ja huusin: Pian tänne yksi H.linnan lippu, juna jättää. Niin sain lippuni ja nyt kiireessä paketit mukaan ja ulos. Juna oli jo liikkeellä ja minä hyppäsin liikkeellä olevan junan portaille. Siitä sitten hivuttauduin vähitellen sisään. Olin likomärkä ja äärimmäisen uupunut. Hurja ajo ja siihen liittyvä hermojännitys olivat vieneet voimat. Mutta olinhan nyt kuitenkin ehtinyt junaan. Huohotin kauan aikaa tässä täpötäydessä junassa, ennenkuin selvisin niin paljon, että rupesin järjestelemään tavaroitani ja itselleni jotain kolkkaa etsimään. Tätä kirjoittaessa onkin paperi kulunut loppuun, joten täytyy lopettaa tämä kirje. Hyvin sittenkin kaikki meni. Ei tullut mitään onnettomuutta ja täällä olemme maistelleet ja kehuneet niitä talkkunoita, jotka olin suurella vaivalla tänne saanut.
Kirjoitttaja (kuvassa oikealla) oli lahtelainen kauppias, jonka perilliset ovat antaneet tekstin hyväntahtoisesti Pikajalan käyttöön.
