Digataan digiä! Katsaus oppimisympäristöhankkeisiin 2019–2020

Page 14

KOR KEAKO ULUYHTEIS T YÖMA LLI N LU OM IN EN HELS IN KIIN

Kurkistuskursseja, tapahtumia ja opiskelijavarjostusta Helsingin kaupungin lukioissa opiskelijoita autetaan löytämään jatko-opintopolkuja tiivistämällä lukioiden ja korkeakoulujen yhteistyötä. Opiskelijat voivat tutustua korkeakouluihin monilla inspiroivilla tavoilla.

K

orkeakouluyhteistyömallin luominen Helsinkiin -hankkeen tavoitteena on auttaa lukiolaisia löytämään oma jatko-opintopolkunsa. Hankkeessa kehitettiin, kokeiltiin ja mallinnettiin erilaisia tapoja tehdä korkeakouluyhteistyötä. Hankkeessa olivat mukana kaikki Helsingin kaupungin 15 suomen ja ruotsinkielistä lukiota. – Lukiolaiset ovat päässeet vierailemaan kampuksilla erilaisilla kursseilla, tapahtumissa ja opiskelijavarjostuksessa ja siten haistelemaan korkeakoulutuulia, ja hanke on pi-

tänyt sisällään monenlaista muutakin toimintaa. Ajatus on, että korkeakouluopinnot tulisivat lukiolaisille tutuiksi jo heti lukion ensimmäisestä vuodesta alkaen, kertoo projektikoordinaattori Helena Antikainen Helsingin kaupungilta. MONENLAISIA PILOTOINTEJA Hankkeen aikana pilotoitiin erilaisia korkeakouluyhteistyötä sisältäviä kursseja. Esimerkiksi Aalto-yliopisto järjesti lukiolaisille Aalto Experience -kurssin, jossa oli mahdollisuus tutustua ohjelmointiin ja robotiikkaan. Metro-

Lukiolaiset osallistuvat Helsingin yliopiston kielikeskuksen kielityöpajaan.

14


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.