Stadin Slangi – Suomen bulein himajengi
Stadin Slangi ry on Suomen suurin kotiseutuyhdistys. Yhdistyksen tavoitteena on vaalia Stadin slangia, kotiseutuperinteitä ja kulttuuriperintöä. Stadin Slangi on vuosikymmenen ajan ollut mukana myös Pelastusarmeijan joulupatakeräyksessä ja vastannut Steissin eli Helsingin päärautatieaseman joulupadan vahtivuoroista.
Alkuun minun on tehtävä toimituksellinen paljastus: joskus Sotahuudon artikkelit työstetään hyvissä ajoin ennen lehden ilmestymistä. On helteinen juhannuksen jälkeinen perjantai-iltapäivä, kun tapaan Stadin Slangi ry:n toiminnanjohtajan Marjut Klingan ja kunniapuheenjohtajan Lasse Liemolan Hakaniemessä. Torilla soi iloinen haitarimusiikki ja stadilainen tunnelma on kohdallaan, mutta siirrymme sisälle ilmastoituun halliin hellettä ja hälyä pakoon. Marjut on viimeiset kuusi vuotta toiminut yhdistyksen toiminnanjohtajana, ja nyt viimeisenä työpäivänään hänellä oli hetki aikaa istua alas Lassen kanssa ja kertoa Stadin slangista – ja Slangista.
Niin gimis on Stadi Stadin slangin kieli sai alkunsa 1880-luvulla Vallilan ja Kallion työläiskortteleissa. Samoissa kortteleissa asui sekä suomen- että ruotsinkielisiä työläisiä ja heidän perheitään. Asukkaiden välisestä yhteisestä puheenparresta kehittyi heidän oma kielensä, Stadin slangi. Näistä kortteleista slangi levisi myös muualle kaupunkiin, kuten Rööperiin. – Slangi oli duunareiden ja katupoikien kieltä, ja sitä ei ollut soveliasta puhua hienommissa perheissä. Kun ajattelen omaa nuoruuttani, niin ei meillä 8
SOTAHUUTO
kotona slangia puhuttu. Äitini oli suomenruotsalainen ja isäni kotoisin Porista. Itse opin slangin pihalla ja Käpylän yhteiskoulussa kavereiltani ja ollessani partiossa Vallilan Vesaiset -partiolippukunnassa, Lasse Liemola muistelee. – Tänä päivänä slangi on noussut katuojasta valtavirtaan. Ensimmäinen slangisanasto on julkaistu vuonna 1912 Kurikka-lehdessä. Sanastossa oli muutama kymmenen slangisanaa. Ensimmäinen slangia sisältänyt kirjallinen tuotos oli Pentti Saarikosken käännös J. D. Salingerin kirjasta Sieppari ruispellossa. Siinä oli käytetty slangisanoja, ja kirjan lopussa oli pieni sanasto lukijalle tueksi. Ensimmäiset slangiksi kokonaan kirjoitetut tai puhutut teokset odotuttivat itseään aivan 1980-luvulle saakka. Tuolloin radiossa alkoivat slangipakinat, joita lukivat muun muassa Erkki ”Eki” Mattsson, Raija Tervomaa ja Pertti ”Pemu” Mustonen. Pakinoista tuli hyvin suosittuja. Vuonna 2000 julkaistiin professori Heikki Paunusen kirjoittama Stadin slangin suursanakirja Tsennaaks Stadii, bonjaaks slangii, ja 2001 se sai tietokirjallisuuden Finlandia-palkinnon. Sanakirjassa on 33 000 slangisanaa, ja sen uudistettu painos on nyt työn alla. Viime vuosina on ilmestynyt myös paljon
kaunokirjallista ja viihteellistä slangikirjallisuutta. Tässä erityisesti on ansioitunut Stadin Slangin aiempi puheenjohtaja Sami Garam, jonka kädenjälkeä ovat muun muassa Aleksis Kiven Seitsemän veljestä -slanginnus Allu Stemun Seitsemän broidii, Aku Ankka -sarjakuvakirja Rotsi on, mutta byysat puuttuu ja keittokirja Stadilainen tsöge. Alussa slangi muodostui yksinomaan ruotsin ja suomen kielen sanoista. Myöhemmin kieleen tuli venäläisiä vaikutteita. Nykyään venäjänkielisiä slangisanoja on jäljellä kolmisenkymmentä. Englanti on vahvasti vaikuttanut nykyslangiin, ja Itä-Helsingissä on slangiin juurtunut jopa somalinkielisiä sanoja. – Slangi säilyy, elää ja muuttuu, Lasse muistuttaa. – Tutkimusten mukaan Stadissa on 200 000 henkilöä, jotka puhuvat slangia. Emme me vanhemmat gubbet ja friidut enää ymmärretäkään viimeisintä nuorisoslangia. – Slangi on puhekieltä ja sillä ei ole kiveen hakattua kielioppia. Tästä syystä slangin kirjoitusmuodot herättävät välillä suuria tunteita. Onko se Sörkkä vai Sörkka, sjungataanko vai shungataanko, pelataanko futista vai fudista. Mielenkiintoisia ovat myös monet fi-alkuiset slangisanat, kuten fillari, fibeli ja fiude. Se on kuin ruotsinkielistä kontinkieltä. 8
