Itä-Suomen Kiinteistöviesti 4/2023

Page 8

Kirjoittaja Piia Moilanen toiminnanjohtaja, Kiinteistöliitto Itä-Suomi

Itä-Suomen Taloyhtiöpäivät yllättivät suosiollaan Marraskuussa järjestettiin Itä-Suomen Taloyhtiöpäivät Kuopiossa, Joensuussa ja Mikkelissä. Tapahtumassa oli kaksi luentoa sekä iso joukko näytteilleasettajia esittelemässä taloyhtiöille tarjoamiaan palveluita.

I

loinen keskustelu ja naurunremakka täyttivät näyttelysalit ItäSuomen kolmessa Taloyhtiöpäivä-tapahtumassa marraskuussa. Kuopiossa ja Mikkelissä tapahtumat järjestettiin nyt ensimmäistä kertaa, Joensuussa tapahtuma oli järjestyksessään toinen. – On ilo huomata, että tällaiselle tapahtumalle on alueellamme kysyntää. Sekä näytteilleasettajat että tapahtuman vieraat kiittelivät tilaisuuksissa tapahtuman tärkeyttä, kertoo Kiinteistöliitto Itä-Suomen toiminnanjohtaja Piia Moilanen. Kaikille avoimet Taloyhtiöpäivätapahtumat järjestettiin yhteistyössä alueellisten isännöintiyhdistysten kanssa, mikä on osoittautunut hyväksi kokonaisuudeksi. – Kyllähän meidän jäsenet saavat kutsun tilaisuuteen meidän kautta, mutta on hyvä, jos isännöitsijät kutsuvat samalla myös omia asiakkaitaan. Näin voimme tavoittaa uusia, mahdollisesti tulevia jäseniä, pohtii Kiinteistöliitto Itä-Suomen jäsensihteeri Anne Verger. Kiinteistöliitto Itä-Suomen neuvontainsinööri Kimmo Malinen tapasi tapahtumissa vieraita Kiinteistöliiton esittelypisteellä. Viereisellä Isännöintiliiton pisteellä puolestaan päivysti paikalliset isännöitsijät sekä Isännöintiliiton toimitusjohtaja Mia Koro-Kanerva.

8

Kiinteistöviesti 4/2023

Maanmittauslaitos oli esittelemässä Huoneistotietojärjestelmää kaikissa kolmessa Itä-Suomen tapahtumassa.

Vuoden Taloyhtiöteko ja Vuoden Taloyhtiöpuheenjohtaja voittajat Taloyhtiöpäivillä julkistettiin myös Vuoden Taloyhtiöteko ja Vuoden Taloyhtiöpuheenjohtaja -kilpailuiden voittajat. Kaikkiaan kilpailuihin tuli yli 40 ehdotusta. Valitsijaraadeilla olikin melkoinen urakka löytää kullekin alueelle omat voittajansa. – Tehtävä ei missään nimessä ollut helppo, koska hyviä ehdokkaita oli todella runsaasti. Onneksi valitsijaraadit olivat riittävän isoja, joten pisteyttämällä omat eh-

dokkaat voittajat saatiin lopulta selville, taustoittaa Piia Moilanen valintojen syntymistä. Valitsijaraadeissa oli puheenjohtajisto kunkin alueen kiinteistöyhdistyksestä, isännöitsijöiden edustajana alueen isännöintiyhdistyksen puheenjohtaja, Kiinteistöliitto Itä-Suomen toiminnanjohtaja sekä Vuoden taloyhtiötekoa valitsemassa alueelliset kaukolämpöyhtiöt. Kaukolämpöyhtiöt palkitsivat voittajat 300 euron lahjakortilla. Vuoden Taloyhtiöpuheenjohtajat saivat palkinnoksi 100 euron arvoisen ravintolalahjakortin.


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.