Kiinteistöliitto Itä-Suomen Taloyhtiö.Nyt 2021

Page 9

Taloyhtiö.Nyt 9

Vinkkejä taloyhtiön viihtyisäksi pihaksi

Kuvat: Tuula Ranne

Pihasuunnittelun yleisohje on, että alueiden rajaaminen luo huolitellun ilmeen. Kirjoittaja Anna-Liisa Pekkarinen -Taloyhtiöiden pihat jäävät usein pelkiksi nurmialueiksi, vaikka pihat voivat olla yhteisöllisyyttä lisääviä, jopa terapeuttisia paikkoja. Pihapuuhailuista saa mielihyvää ja iloa, vakuuttaa kotipuutarhaasiantuntija Tiina Ikonen Marttaliitosta. Pihan on oltava muuntumiskykyinen, sillä käyttäjissä voi olla välillä enemmän lapsiperheitä, välillä ikäväkeä. Jos taloyhtiö haluaa tehdä pihalleen jotain, viisainta on ensiksi kysyä asukkailta, mitä he pihalta toivovat, ja sen jälkeen kutsua pihasuunnittelija käymään. - Ammattilainen tietää, mikä toimii ja miten pienellä satsauksella saa aikaan suuria.

Yrttimaa ja marjapensaita taloyhtiön pihaan? Puut ovat pihan runko ja kehys, mutta eivät saa häiritä kulkua, eivätkä kasvaa liian suuriksi. Kerrostalojen pihat tarvitsevat suuria yhtenäisiä kasviryhmiä, pienet häviävät taustaan. - Hyötykasvien kasvatus taloyhtiöiden pihoilla on suosittua. Asukkaat istuttavat yrttejä ja vihanneksia taloyhtiön hankkimiin yhteisiin viljelylaatikoihin. Marjapensaat ovat näyttäviä koristepensainakin ja antavat satoa, Ikonen vinkkaa. Pihoista ei pidä tehdä liian sliipattuja. Pihoille voi jättää luonnontilaisia alueita pörriäisille, jotta lapset voivat tutkia luonnon ihmeitä. Jos joudut kaatamaan puun, vain karsi se, mutta jätä osa runkoa pystyyn, ja istuta köynnös juurelle. Lahotessaan runko on oiva paikka hyönteisille.

Mikä sallittua pihalla ja parvekkeella Piha on aina taloyhtiön, mutta sen hallintaoikeus on osakkaalla tai taloyhtiöllä. - Useimmiten hallintaoikeus on taloyhtiöllä, mutta käyttöoikeus ja huolenpitovelvoite osakkaalla, kertoo lakimies Johanna Ylä-Mononen Kiinteistöliitosta. Asian voi tarkistaa yhtiöjärjestyksestä. Osakkaalle kuuluu esimerkiksi nurmikon leikkuu, ja hän saa tehdä pieniä istutuksia ja kalustaa pihaa, mutta ei tätä isompia muutoksia ilman yhtiön lupaa. Vaikka rivitalon piha olisi osakkaan hallinnassa, tulee esimerkiksi puiden istuttamisesta ja pihavarastojen rakentamisesta tehdä muutostyöilmoitus yhtiölle, ja pihan aitaamiseen on pyydettävä lupa yhtiöltä. Väliaikaisen, siirrettävän koiraaitauksen voi pystyttää omien aitojen sisäpuolelle. Vaikka oma piha sijaitsisi sopivasti talon päädyssä, sitä ei saa levittää taloyhtiön pihalle. Jos sen tekee, yhtiö voi vaatia palauttamaan piha-alueen ennalleen pitkänkin ajan kuluttua. Parveke, johon on pääsy yksittäisestä huoneistosta, on osakkaan hallinnassa. Parvekkeella saa tehdä muutostöitä sisätiloja rajatummin, koska ne saattavat vaikuttaa julkisivuun. Parvekkeen muutoksiin pitää kysyä lupa yhtiöltä. Niitä kysytään esimerkiksi ilmalämpöpumppujen, markiisien ja lasitusten asentamiseen. Parvekettaan saa kalustaa vapaasti, mutta rakenteisiin ei saa tehdä kiinnityksiä ilman yhtiön lupaa. Kukkalaatikoiden tulee pysyä parvekkeen sisäpuolella.

Taloyhtiökupla

Joensuulainen asunto-osakeyhtiö Tikkamäentie 3 toteutti laajan piharemontin vuonna 2019. Remontilla haluttiin parantaa mm. taloyhtiön turvallisuutta.

Kuuntele Kiinteistöliiton podcastia Spotifyssa!


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.