Kiinteistoliitto Pohjois-Suomen Jäsenlehti 2/2021

Page 6

JÄTELAKI MUUTTUU 2021:

kuntiin tulossa uudet jätehuoltomääräykset

Uusi jätelaki tiukentaa jätteiden erilliskeräystä asuinkiinteistöillä. Asukkaiden lajittelun tueksi on saatavana apua kunnallisilta jäteyhtiöiltä. Oulun seudulla lajittelun ohjeita saa Kiertokaarelta.

J

ätelain muutoksen tarkoitukse-

englanniksi, ruotsiksi ja venäjäksi. La-

kia tiukemmat jätehuoltomääräykset.

simman puhdasta raaka-ainetta.

tulostusta varten tehty versio.

la ja Oulussa kaikissa vähintään nel-

na on saada kiertoon mahdolli-

Tämä tukee myös Kiertokaaren

jitteluohjeista löytyy myös suurkuva– Jos taloyhtiö haluaa tulostaa lajit-

tavoitteita ja tätä varten yhtiö jakaa

teluohjeet jätekatokseen ulkokäyttöön

uusinut verkkosivunsa.

valmiin tulostusaineiston, Hirvonen

kaikkiin kotitalouksiin jäteoppaan ja on

Apua arjen lajitteluun Kiertokaaren verkkosivuilla on jäteha-

ku, josta voi etsiä hakusanalla lajitteluohjeita ja paikkaa, minne jätteen voi viedä.

Aakkosellisessa jätehaussa on yli

500 hakusanaa ja sanoja lisätään sitä mu-

soveltuvalle materiaalille, meiltä saa kertoo.

Myös kaikkiin koteihin julkisena

sohvan tuonti jätekeskukseen. Nyt hintaa voi itse arvioida hintalaskurin avul-

tään viiden huoneiston taloyhtiössä on lasi, metalli, muovi, biojäte ja poltto-

kelpoinen sekajäte. Kiinteistöillä on

lain voimaantulosta kaksi vuotta aikaa toteuttaa vaatimukset.

Lisäksi biojäte on erilliskerättävä

tusjohtaja S a m i H i r vone n kertoo.

biojätteen kompostointi kiinteistöllä.

Biojätteen erilliskeräys taajamissa tulee olla kunnossa kolmen vuoden si-

Kiertokaaren sivustolla on asumisen

Toimitusjohtajakin lajittelee

ta omalle koneelle ja tulostaa A3:lle.

Kiertokaaren toimialue kattaa yhdeksän

6

– Teen sen siitäkin huolimatta, että

viä jätteitä syntyy vähän. Lajittelu on teen mielelläni oman osani materiaalikierron eduksi. Erityisesti biojäte on

tärkeä, sillä se jalostetaan moninker-

taiseksi hyödyksi. Liikenteen polttoaineena biokaasu korvaa fossiilisia polt-

toaineita ja mädätejäännös saadaan ravinnekiertoon korvaamaan teollisesti tuotettuja lannoiteaineita, Hirvonen kertoo.

hengen taajamissa. Vaihtoehtona on

Taloyhtiöiden käyttöön materiaaleja

Lajitteluohjeet ovat saatavana myös

Hirvonen asuu taloyhtiössä ja lajit-

sekä ympäristön että kukkaron etu ja

kaikilta kiinteistöiltä vähintään 10 000

jätteille lajitteluohjeet, jotka voi lada-

asukkaiden pyynnöstä.

Jätelaki lisää merkittävästi erilliskeräystä

la. Jos sohva painaa esimerkiksi 60 kiloa, maksu on 10 euroa, Kiertokaaren toimi-

aloittanut myös muovinkeräyksen usein

joitakin materiaalina hyödynnettä-

kerättävä erikseen paperi, kartonki,

– Yksi yleisimmistä meille esitetyis-

polttokelpoinen jäte. Moni taloyhtiö on

teluohjeista.

sä on irrotettava tiivistelmä kodin lajit-

arvioida jätekeskukseen vietävän tava-

tä kysymyksistä on, paljonko maksaa

biojäte, lasi, paperi, kartonki, metalli ja

telee kaiken mahdollisen.

Uuden jätelain mukaan kaikissa vähin-

ran jätemaksun suuruutta.

jän huoneiston taloyhtiössä lajitellaan

tiedotteena jaettavan jäteoppaan välis-

kaa kun huomataan puutteita. Uutta si-

vustolla on jätelaskuri, jonka avulla voi

Hailuodossa, Kempeleessä, Lumijoel-

sällä lain tultua voimaan.

kuntaa, joista neljässä on tulevaa jätela-

TOIMINTA - ALUEELLAMME LISÄTIE TOA KIERRÄT YKSESTÄ/ JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSISTÄ:


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.