Libero 2/2019

Page 4

KOLUMNI

HANNA-MARILLA ZIDAN

UUSI HALLITUS TARJOAA toivoa paremmasta. Neljä vuotta oikeistolaista näköalatonta leikkauspolitiikkaa jätti jälkensä. Siihen haettiinkin eduskuntavaaleissa selkeästi suunnanmuutosta, ja nyt se saatiin. Neljä vuotta olemme aktiivisesti saaneet taistella vasemmistolle tärkeiden arvojen puolesta oikeiston murentaessa hyvinvointivaltiota. Olemme nyt taitekohdassa. Hetkessä jolloin ruvetaan panostamaan tulevaisuuteen ja jätetään jäähyväiset sanelupolitiikalle. Uusi kansanrintamahallitus on ohjelmassaan panostamassa tulevaisuuteen. Keskeisiksi talouspolitiikan tavoitteiksi on laitettu työllisyysasteen nostaminen, julkisen talouden tasapaino, tuloerojen kaventamisen sekä eriarvoisuuden vähentäminen ja hiilivapaa Suomi vuoteen 2035 mennessä. Sillä, kuka on hallituksessa, on merkitystä. Neljän vuoden kovan työn jälkeen meidän tulisi ottaa hetki aikaa ja iloita siitä, että Suomessa on ensi kertaa vuosikymmeniin vasemmistolainen hallitus. Suomen uusi hallitus lupaa kehittää hyvinvointivaltiota sen pitkän purkamisen jälkeen. Tällä kertaa koulutukseen ja tutkimukseen panostetaan, sosiaaliturvaa uudistetaan ja tasa-arvoa kehitetään monella saralla muun muassa työmarkkinoilla. Usein nuorisojärjestöjen sanotaan olevan puolueen omatunto. Vasemmistonuoret on paljon enemmän, mutta meidän tulee seuraavat neljä vuotta olla piikkinä Vasemmistoliiton seitanissa ja varmistaa, että lupaukset pidetään. Meidän pitää olla ideo­logisia silloin, kun Vasemmistoliitto ei voi olla, ja siten olla mukana tukemassa hyvinvointivaltion kehittämistyötä. Hallituksessa asetetut tavoitteet ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi ovat hyvät, mutta kirjaukset tavoitteiden saavuttamiseksi eivät ole riittävät. Nuoret vastaavat nyt tehtävien päätösten seurauksista. Olemme kaikille nuorille velkaa tiukasta linjasta ilmastokysymyksiä käsiteltäessä. Tämän lisäksi meidän tulee varmistaa, ettei ihmisoikeuskysymyksissä jousteta.

4

KUVA: PINJA NIKKI

PIIKKI VASEMMISTOLIITON SEITANISSA

Kielteisen päätöksen saaneiden turvapaikanhakijoiden oikeuksia ja vapautta ei saa loukata näennäisesti säilöönottoa lievemmillä jalkapannoilla. Rankaiseminen ilman rikosta on yksinkertaisesti väärin. Tämän hallituskauden aikana haluamme myös nähdä ILO 169 -sopimuksen ratifioimisen ja anteeksipyynnön Suomen valtiolta sulauttamispolitiikasta. Olemme odottaneet ja vaatineet translain uudistamista erittäin pitkään. Nyt, kun uudistus vihdoin toteutetaan, tulisi oikeuden juridisesti korjata sukupuolensa koskea myös alaikäisiä, joille itsemääräämisoikeus on erityisen herkkä ja tärkeä asia.

Kirjoittaja on Vasemmistonuorten puheenjohtaja.


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.