Libero 3/2019

MIELIPIDE- JA KULTTUURILEHTI

33. VUOSIKERTA

3 / 2019

Libero IRTONUMERO 4€

Joonas Pulkkinen

ovat kirjallisuudessa totta. Miten eriarvoisuus näkyy työväenkirjallisuudessa ja mitä aikamme työväenkirjallisuus on?

Natalia Karjalaisen, Laura Finskan ja Roy Eskelisen palkintokirjoitukset.

4

PUHEENJOHTAJAN KOLUMNI Varallisuuden

keskittyminen uhkaa hyvinvointivaltiota.

Hanna-Marilla Zidan

IRRALLISTA ”Parasta oli, kun vuorineuvos Martin

26 HÄPEÄN JA SYYLLISYYDEN TARKKAILIJA Kirjailija Ossi Nyman osaa puhua parhaiten

Saarikangas pelasi TPS:n paidassa, kun Masa Yards oli Tepsin pääsponsori.”

yhteiskunnallisista asioista kirjoittamalla romaaneja.

7

28

TIINA Mikä uhkaa sananvapautta?

8 KATALAANIEDUSTAJIEN TYHJÄT PAIKAT EU-PARLAMENTISSA HERÄTTÄVÄT KYSYMYKSIÄ ”Suhtautuminen Kataloniaan ja Espanjaan

saattaa vielä muodostua yhdeksi EU:n kohtalonkysymyksistä.”

Jani Koskinen

LUOKAT

Joonas Pulkkinen

SILPUNKERÄÄJÄT ”Eikös jo se vanha Marx ajatellut, että kommunistisessa yhteiskunnassa taiteillaan ja ilmaistaan?”

Taiteilijoiden toimeentulo muodostuu silpusta ja ”innovoinnista”.

LUOKAT

Tiina Turunen

LUOKAT

18 VASEMMISTONUORTEN JA LIBERON KIRJOITUSKILPAILUN SATOA Luokat

Joonas Pulkkinen

34

LUOKAT Veronpalautukset olivat juuri tulleet tilille, ja minulla oli kevyt ja huoleton mieli.”

LUOKAT

LUOKAT LUOKAT

PÄÄKIRJOITUS Luokat ovat totta, vaikka luokkaanalyysi ei olekaan yksinkertaista.

LUOKAT

3

6

LUOKAT

3 / 2019

LUOKAT

Syys-Libero

Ossi Nyman

kuvat: Rastapunka, teksti: Joonas Pulkkinen

36

KRITIIKKI Ranskalaista nykyproosaa ja Ranskan vasemmiston historian kriittistä tarkastelua. Pajtim Statovcin uutuusromaani ja katsahdus Hannah Arendtin elämään.

LUOKAT

LUOKAT

vaiheessa aloittanut ottamaan kuvia graffitin ohi.”

Karri Lehtinen, Iiris Penttilä, Joonas Pulkkinen, Ansa

14

ERÄS KESKUSTELU YSTÄVIEN KESKEN

”Niin, elämä on useimmiten aika sotkuista ja epäselvää. Eletään jatkuvaa valkoisen valheen esittämisen ja totuuden etsimisen ristiriitaista fuusiota, jossa omakuva sekä positio rakentuu jatkuvasti uudelleen eri tilanteissa suhteissa muihin.”

Samaa luokkaa -podcastin tekijöiden dialogi.

Mia Haglund ja Taija Roiha

Salonen

40 NÄLKÄÄ JA VÄKIVALTAA JUMALAN KAUPUNGISSA Sodankylän elokuvajuhlilla vieraillut

LUOKAT

10 JOUTOMAIDEN JA LEVOTTOMUUDEN DOKUMENTIT ”Kamera on työkalu, jolla olen jossain

brasilialaisohjaaja Fernando Meirelles haluaa kuvata epäoikeudenmukaisuutta, mutta onko elokuvantekijällä enää työkaluja siihen?

Mikael Antonio Leskinen

MITÄ PUTIN EI OLE TEHNYT? Putin saattaa JÄRJESTÖSIVUT Liittokokousta kuumeisesti jo odottaville puheenjohtajaehdokkaiden esittelyä, luottamuspaikolle hamuavien tyrkkylistaa sekä liittokokousmuistoja.

LUOKAT

LUOKAT LIBERO 3/2019

45

LUOKAT

Antti Rautiainen

LUOKAT

LUOKAT

olla kaiken takana myös Euroopassa.

LUOKAT

16

PÄÄKIRJOITUS

KUVA: PINJA NIKKI

LUOKAT OVAT TOTTA, VAIKKA LUOKKAANALYYSI EI OLEKAAN YKSINKERTAISTA VUODEN KOLMANNEN Liberon teemana ovat ”luokat”. Teema juontuu Vasemmistonuorten ja Liberon vuoden alussa pitämästä kirjoituskilpailusta, jonka saldoa käydään läpi sivulta 18 lähtien.

Luettavana ovat Natalia Karjalaisen ja Laura Finskan palkinto­ tekstit kokonaisuudessaan sekä ote Roy Eskelisen palkitusta lyhytromaanista.

Toimiessani kirjoituskilpailun raadissa panin merkille, että kokemus yksilöiden ja ryhmien eriarvoisuudesta on monelle totta.

Edellisen hallituksen pääministeri Juha Sipilä asetti tammi­ kuussa 2017 työryhmän, jonka tehtävänä oli löytää toiminta­ tapoja ja keinoja pitkään jatkuneen yhteiskunnallisen eriytymisen pysäyttämiseksi.

Vaikka suomalaisten elintaso ja elämänlaatu ovat tasaisesti parantuneet 1970-luvun puolivälin jälkeen, eivät esimerkiksi yleisen elintason ja talouden kasvu jakaannu kaikille tasaisesti. Köyhyys ja huono-osaisuus ovat ylisukupolvisia ja periytyviä ilmiöitä, mutta niillä on myös kokemuksellinen vaikutus kenen tahansa tulevaisuuteen.

Totuus luokkayhteiskunnasta ja aineellisista eroista on tosi­ asia. Yhteiskunnassa menetykseen ja väliinputoamiseen liitty­ vien tarinoiden takana ovat rakenteelliset ja kulttuuriset erot, jotka rajoittavat yksilön mahdollisuuksia ja sosiaalista liikkuvuutta.

Yksilöt kykenevät hyödyntämään yhteiskunnan tarjoamat mah­ dollisuudet eri tavoin. Tälläkin vuosikymmenellä on myönnetty julkisesti, että sosiaalietuuksien alikäytöstä muodostuu yhteiskun­ nallinen ongelma, kun yksilöt hoitavat taloutensa muilla keinoin.

Pitkäaikaisesta köyhyydestä kärsii kenen tahansa ruumis ja mieli.

Käsitys yhteiskuntaluokan käsitteestä on yhteiskuntatieteiden ja etenkin sosiologian piirissä paljon puhuttu ja kiistelty kysymys.

Kapitalistisessa yhteiskunnassa alistetun luokan, proletariaatin, yhteistoiminta ja kamppailu porvariston kanssa määrittävät yhteis­ kuntafilosofi Karl Marxin historian­käsityksessä työväenluokan kohtalon. Yhteiskunnallinen todellisuus on kuitenkin nykyään paljon monimutkaisempi kuin 1800-luvulla. Elämänlaadun parantuminen ja modernisaatio johtivat länsimaissa keskiluokan syntyyn. Kokemukseen luokasta vaikuttavat koulutus sekä sijoittuminen työmarkki­ noilla. Luokka ei ole välttämättä sama kuin ammatillinen asema, eikä koulutuksen taso välttämättä ole tae yhteiskunnalliselle vaurastu­ miselle. Tästä esimerkkinä on tässä numerossa taiteilijoiden toimeentuloa käsittelevä artikkeli alkaen sivulta 28.

Berliinissä asuvan graffititaustaisen taiteilijan Rastapunkan valokuvat avaavat tässä numerossa täysin omaa tapaa hahmottaa teollista ympäristöä ja joutomaita. Jani Koskinen erittelee Katalonian itsenäisyyspyrkimyksiä EU:n parlamenttivaalitulosten valossa.

Samaa luokkaa -podcastin tekijät Mia Haglund ja Taija Roiha käyvät dialogia Sally Rooneyn romaanien pohjalta yksilön ja yhteis­ kunnan välisestä suhteesta. Kirjoituskilpailun raatiin kuulunut kirjailija Ossi Nyman kuvaa haastattelussa, miten luokkiin liittyvä ajat­ telu näkyy hänen kirjoissaan. Nymanin Luokat-nimisen novellin voit lukea sivulta 34.

Joonas Pulkkinen

Päätoimittaja

Nuorten kulttuuri- ja mielipidelehti • Perustettu vuonna 1987 • Kultti ry:n jäsen • Kustantaja: Libero ry • Päätoimittaja: Joonas Pulkkinen • AD: Kaarina Tammisto • Fontit: Lyyra / Schick Toikka, Happy Times at the IKOB / Velvetyne, Pilowlava / Velvetyne • Osoite: Lintulahdenkatu 10, 2. kerros, 00500 Helsinki • Palaute ja juttutarjoukset: toimitus@liberolehti.fi, 0400678839 • Tilausasiat: tilaukset@liberolehti.fi, 045 348 5499 • Painopaikka: Waasa Graphics, Vaasa, painettu ympäristöystävälliselle paperille ympäristöystävällisessä painossa • ISSN 0783–6198 • Vasemmistonuoria lähellä oleva, journalistisesti riippumaton aikakauslehti • Tilaushinta 20 €, tukitilaus 50 € • www.liberolehti.fi LIBERO 3/2019

3

KOLUMNI

HANNA-MARILLA ZIDAN

YHTEISKUNNAN TEHTÄVÄ ei ole pal­ vella pienen ryhmän itsekkäitä tarpeita, hyvinvointiyhteiskunta kuuluu kaikille.

Nyt olisi jo korkea aika puuttua varallisuu­ den keskittymistä vauhdittavaan politiik­ kaan. Suomessa rikkain kymmenys omisti 2016 liki puolet eli noin 47 prosenttia netto­varallisuudesta. Varallisuuden kes­ kittymisen taustalla 2010-luvulla on rahoi­ tusvarallisuuden eli sijoitusten ja säästöjen nopea kasvu. Varakkaimpien kotitalouk­ sien omaisuus kasautuu pitkälti pörssi­ osakkeita tai rahasto-osuuksia enemmän nimenomaan listaamattomien yhtiöiden osakkeisiin. Varakkaimmalla kymmenyk­ sellä oli toissa vuonna keskimäärin lähes 120 000 euron edestä listaamattomien yritysten osakkeita. Luku on tuplaantunut vuosikymmenen vaihteesta. Varakkaiden yritysten omistajille on ollut kannattavaa muuttaa tulonsa ansiotuloista pääoma­ tuloiksi, koska pääomatuloja verotetaan suuria palkkatuloja kevyemmin.

Varallisuuden entistä voimakkaam­ paa keskittymistä kaikista rikkaimmille on tuettu verojärjestelmän muutoksilla.

Pääoman verotusta on vuosia helpotettu muun muassa poistamalla varallisuusvero sekä keventämällä perintö- ja lahjaveroa.

Viimeisimpänä varallisuuserojen kasvua on päässyt edistämään Sipilän hallitus, joka rahoitti veronkevennykset suurituloi­ sille leikkaamalla pieni- ja keskituloisilta.

Samaan aikaan, kun rikkaat rikastuvat, pienituloisten arjesta täysin vieraantunut poliittinen eliitti on puhunut kannustin­ loukkujen purkamisesta. Tulonsiirtoja lei­ kataan, ja ihmiset alimmissa tuloluokissa köyhtyvät. Sosiaalituilla sinnittelevät tule­ vat entistä heikommin toimeen.

Suomessa köyhyys ennen tulonsiirtoja on suhteellisen suurta. Siksi on tärkeää kehittää talousjärjestelmää aina tasaarvoisempaan suuntaan. On aika lopettaa päätökset, jotka mahdollistavat sen, että

4

LIBERO 3/2019

KUVA: PINJA NIKKI

VARALLISUUDEN KESKITTYMINEN UHKAA HYVINVOINTIVALTIOTA

osa pääomatuloveroista ja omistamiseen kohdistuvista veroista jää kokonaan kerää­ mättä tai niitä kerätään vain vähän huo­ jennusten ansiosta.

Verotuksen painotusta tulee siirtää työn verotuksesta omaisuuden verotta­ miseen. Pääomaverotusta täytyy kiristää, suurituloisten veronkevennykset pitää perua ja kaikkia osinkoja tulee verottaa.

Mahdollisuudet päästä kevyemmän tai olemattoman pääomatuloverotuksen piiriin pitää lopettaa. On kestämätöntä, että pohjoismaisessa hyvinvointivaltiossa ylin promille maksaa veroja suhteellisesti vähemmän kuin monet pienituloisemmat ryhmät. Oikeudenmukaisessa yhteis­ kunnassa pieni piiri ei kasvata loputto­ masti pottiaan meidän kaikkien muiden kustannuksella.

Kirjoittaja on Vasemmistonuorten puheenjohtaja.

LUKEMINen MUuTtAa mAaiLmaA

MELINDA GATES

TIIA FORSSTRÖM

TASA-ARVO. NYT!

AMMATTIRAKASTAJA

Humanitaarisen työn supernainen Melinda Gates kertoo, miksi yhteiskuntien muuttaminen pitää aloittaa tasa-arvokysymyksistä. Teoksen aihealueet vaihtelevat lapsimorsiamien ja seksityöläisten asemasta Me toohon ja tekoälyn sukupuolivinoumaan.

Mitä tapahtuu, kun espoolainen aviopari alkaa myydä seksiä? Rohkea, älykäs ja värikäs teos romuttaa kliseitä ja kertoo, miltä maailman vanhin ammatti näyttää sen harjoittajien silmin.

MARCO KOSONEN & PETRI STENMAN

SHAUN USHER

ITÄ MEIDÄN

KIRJEITÄ JOTKA MULLISTIVAT MAAILMAA

Rento opaskirja auttaa löytämään metroradan varren Itä-Helsingistä erilaisia ravintoloita, taideteoksia, mielenkiintoisia kauppoja, liikuntapaikkoja, kulttuurimestoja – ja paljon luontonautintoja. Kirjoittajien rinnalla ääneen pääsevät alueen asukkaat ja vaikuttajat. w w w. l i k e . f i

Mitä Gandhi sanoo rauhoitellessaan Hitleriä? Entä kuinka Leonardo da Vinci muotoilee työhakemuksen?

Hektisen aikamme keskellä käsin kirjoitetut kirjeet taustatarinoineen pysäyttävät ja herättävät historian eloon.

LIBERO 3/2019

5

KUVA RASTAPUNKA

IRRALLISTA M

E

” oi! Tarjoaisin Liberolehteenne juttua, jossa muutan kuukaudeksi Viroon ja tämän jälkeen takaisin Suomeen.

Paluumuuttoni jälkeen teen viikon ajan havaintoja arjestani, jossa vertaan elämääni Suomessa elämääni Virossa.

Kaikenlaisia yksityiskohtia arjesta: miten vaikkapa ravintolapalvelu verrattain pelaa ja paljonko vaikkapa juusto ja viina maksavat. Alla yhteystietoni. Ystävällisesti teidän, S(etä)”

” linkeinoelämän vaikuttajana ja yrityselämän elämän edunvalvojana en voi kuin esittää, kuinka pahoillani olen väistyvän pääministerimme julkisuudesta saamasta ryöpytyksestä ja kohtelusta. Nyt työllisyystavoitteita maalaillaan punavihersokeana harhana, mielistelevin hölmöläispopulistisin odotuksin ja unelmahötöllä.

Hallitus ei tule saavuttamaan 75 %:n työllisyystavoitettaan, jossa Sipilä teki helvetin hyvää työtä pitämällä huolen, että ihmiset tekevät oman osansa. No se nykyhallituksesta, esittelen teille seuraavaksi ryijy- ja keramiikkakokoelmani.”

J

” os taisteleva luokka tosissaan on ruumis, niin kyllä se aika heikossa hapessa on.

Suonet tukossa röökistä ja mäkkisafkasta.”

H

” yviä väitöskirja-aiheita tästä ihan vinkkinä, hyvät opiskelijat. Voiko syrjäytyminen olla luonteeltaan kollektiivista ja sosiaalista toimintaa?

Toinen hyvä on toksisuuden käsite osana opiskelijoiden orientaatioviikkoa. Kolmas hyvä on havainnoiva, määrällinen tutkimus toisen vuoden valtioopin opiskelijoiden lenkkitossujen merkeistä. Osallistuvaa ja määrällistä havainnointia tapaa aikanamme aivan liian vähän, mutta viime vuonnakin oli aivan loistava sosiologian kandivaiheen opinnäytetyö, jossa laskettiin määrällisesti nuorten esiintyvyyttä pizzerian ikkunasta Kurvissa.”

T

” imo Soinin vanhaan numeroon ei muuten kannata soitella. Sen puhelin ja työnumero kuuluvat nykyään Pirkka-Pekka Peteliukselle.”

L

” uokkayhteiskunnassa on ainakin yksi asia, joka ei luokkaa tunne, nimittäin postin lähetysten kulkunopeudet.”

6

LIBERO 3/2019

A

K

” yllä jokaiselta maun ekspertiltä oma niin sanottu guilty pleasure löytyy. Vaikka nykybaletti onkin intohimoni, en voi kieltää, etteikö minusta olisi ihanaa tuupertua pitkän päivän päätteeksi sohvalle ja katsoa muutama jakso putkeen Sami Hedbergin Grillit huurussa -ohjelmaa. Ehkä katarsis on jollain lailla juuri sitä, että tuijottaa toista ihmistä syömässä paskaa.”

” lthusserin tapa käsittää ideo­logia on vähän sama kuin miten poliitikot huutelevat kansalaisia aina talkoisiin. Ideologia rekrytoi tai kutsuu subjekteja yksilöitä operaatiolla, jota nimitetään kutsumiseksi. Hei te siellä, tulkaa tekemään nyt sieltä sängystänne rakentamaan tämä yhteiskunta valmiiksi! Totta kai se syyllistää yhteiskunnassa passivoituneita ihmisiä, mutta se kääntää etenkin työssäkäyvät keskiluokkaiset työ­väenluokkaa vastaan. Samaan aikaan oikeasti rikkaat hoitavat oman osuutensa maksaessaan veroja kohtuuden nimissä. Ideologinen valtiokoneisto pitää huolta, etteivät nämä muuta Espanjaan tai muualle veropakolaisiksi. Rikkaat eivät tarvitse ideologiaa tai sitä ylläpitäviä valtiokoneistoja. Ajatus talkoista on lumetta, että kaikki todella osallistuisivat reilusti tai tasapuolisesti vaikkapa yhteiskunnallisen tuottavuuden edistämiseksi yhteiseen työhön. Ei se voi mennä niin, että jotkut osallistuvat ruumiillaan pakon edessä ja jotkut maksavat pari sataa vuotta kiertäneellä rahalla vapautensa.”

KOLUMNI

TIINA TURUNEN

MIKÄ UHKAA SANANVAPAUTTA?

Kirjoittaja on Vasemmistonuorten hallituksen jäsen.

SUOMESSA ON hiljattain tapahtunut sananvapauteen liittyviä mullistuksia.

On esimerkiksi annettu käräjäoikeu­ den tuomio, jonka mukaan voi olla rikos nimittää toista rasistiksi. On jopa arveltu, että rasistiksi sanominen voisi täyttää kansanryhmää vastaan kiihottamisen rikostunnusmerkistön.

Myös tiedotusvälineet ovat keskitty­ neet käsittelemään sananvapautta ja sen rajoittamista. Jostain syystä ne tekevät sen kuitenkin siitä näkökulmasta, että erilaisista asioista loukkaantuminen rajoit­ taisi sananvapautta.

On väitetty, että ketään ei saa enää loukata ja että se pilaisi sananvapauden.

Tähän väliin on tärkeä muistuttaa, että sananvapauden rajoittaminen tarkoittaa sen rajoittamista julkisen vallan toimesta esimerkiksi ennakkosensuurin muodossa.

Yksityishenkilöillä ei ole oikeutta rajoit­ taa toistensa sananvapautta. Siksi on harhaanjohtavaa puhua sananvapauden rajoittamisesta, kun puhutaan yksityis­ henkilöiden antamasta kritiikistä – vaikka se olisi kovaakin.

On kerrassaan merkillistä, että samaan aikaan, kun media antaa yhä enemmän tilaa loukkaantumiskeskus­ telulle, meillä pohditaan oikeustoimia puheista, jotka kohdistuvat näkyvään poliittiseen toimintaan. Ikään kuin vaik­ kapa vähemmistöjen edustajat eivät saisi loukkaantua, mutta suurtakin valtaa käyt­ tävät poliitikot kyllä saavat.

Väistämättä mieleen tulee ajatus, että poliittinen loukkaantuminen saattaa todella olla varteenotettava ja kasvava ongelma – mutta loukkaantujia ovatkin ne, jotka siitä ovat eniten varoitelleet, ja ne, jotka ovat vaatineet mahdollisuutta puhua törkyä esimerkiksi vähemmistöistä.

Edessämme todella on sanan­vapauden kannalta vaarallinen poliittinen tulevaisuus.

Internetin äärioikeiston sanavalinnat ja salaliitot tunkeutuvat tavallisten ihmisten ja poliitikkojen puheisiin. Vähemmistöihin kuuluvia ihmisiä solvataan raskaasti, ja

seksuaalinen ahdistelu värittää herjoja.

Tilanne tunkee yhä syvemmälle marginaa­ liin ne, joilla oli alun perinkin hyvin vähän tekemistä julkisessa puheessa.

Kuitenkin samaan aikaan kaiken kiu­ saamisen ja maalittamisen kanssa käy­ dään ihan tosissaan keskustelua siitä, saako rasisteja sanoa rasisteiksi tai nat­ seja natseiksi.

Oikeusvaltiolle on vierasta tuomita rikosoikeudelliseen rangaistukseen kritii­ kistä, joka kohdistuu poliittiseen toimin­ taan. Nimenomaan poliittisen kritiikin turvaamiseksi sananvapaus on lopulta olemassa.

Sananvapaus on siis koetuksella. Se on huomattu, mutta usein täysin väärästä näkökulmasta. Sananvapautta ei uhkaa korostunut ihmisoikeusajattelu, vähem­ mistöjen aktivoituminen politiikassa tai #metoo-liike.

Sananvapautta uhkaa äärioikeisto ja ne, jotka käyttävät vapauttaan sortaak­ seen muita. Sitä uhkaavat ne, jotka väittä­ vät, että kenen tahansa kuuluu sietää mitä tahansa. Monesti nämä samat ihmiset vaativat itselleen oikeutta panetella, sol­ vata ja uhkailla.

Sananvapauden käsite on lopulta yksinkertainen. Se tarkoittaa, että jokai­ sella on oikeus ilmaista mielipiteensä ja vastaanottaa sellainen – rikosoikeudelli­ sissa rajoissa pitkälti ihan mikä tahansa mielipide.

Sananvapauden ilmaisemista on myös se, että jonkun toisen mielipidettä kritisoi­ daan. Tästä johtuu, että jos suuttuu siitä, että julkisesti levittämäänsä sanomaa kri­ tisoidaan, ei ole sananvapauden puolella vaan sitä vastaan.

LIBERO 3/2019

7

TEKSTI JANI KOSKINEN

Katalaani­edustajien tyhjät paikat EUparlamentissa herättävät kysymyksiä KIRJOITIN LIBEROON 4/2017 KATALONIAN ITSENÄISYYSKANSANÄÄNESTYKSESTÄ.

NYT PUOLITOISTA VUOTTA MYÖHEMMIN ON SYYTÄ KATSOA, MITEN TILANNE ON KEHITTYNYT.

S

EITSEMÄN KATALONIAN aluehallinnon entistä ministeriä ja kahden kansalaisjärjestön puheenjohtajat istuvat tutkintavankeudessa jo toista vuotta. Ministereitä syytetään kansanäänestyksen järjestämisestä ja kansalaisjärjestöjen johtajia mielenosoituksesta. Espanjan valtionsyyttäjä vaatii kaikille 17–25 vuotta vankeutta. Lisäksi espanjalainen tuomioistuin otti käsittelyynsä äärioikeistolaisen VOX-puolueen tekemän yksityisen kanteen, joten oikeudenkäynneissä on valtionsyyttäjän lisäksi läsnä VOXin palkkaama syyttäjä, jonka vaatimukset yltävät 74 vuoteen vankeutta.

Oikeudenkäynnit kestivät koko viime kevään, ja tuomioita odotetaan syksyllä. Niin Amnesty kuin hiljattain myös mielivaltaisia pidätyksiä tutkiva YK:n työryhmä ovat vaatineet vangittujen välitöntä vapauttamista. Espanja vastasi vaatimalla YK:ta puolestaan erottamaan osan työryhmän jäsenistä.

Espanjassa järjestettiin huhtikuussa parlamenttivaalit, joissa valituksi tuli viisi poliittista vankia. Heidät saatettiin vankilasta osallistumaan parlamentin avajaisistuntoon vannomaan virkavalansa, mutta vain muutama päivä tämän jälkeen parlamentin puhemiesneuvosto päätti noin vain erottaa heidät kansanedustajan viroistaan, vaikkei heitä ole vielä edes tuomittu mistään.

EU-parlamenttivaaleissa itsenäisyysmieliset puolueet keräsivät Kataloniassa yhteensä 50 prosentin kannatuksen, ja parlamenttiin valittiin poliittinen vanki Oriol Junqueras sekä Belgiassa maanpaossa elävät Carles Puigdemont ja Antoni Comín. Skotlannissa maanpaossa elävä Clara Ponsatí sai ns. Brexit-paikan,

8

LIBERO 3/2019

eli hänkin nousee parlamenttiin, jos Britannian EU-ero toteutuu ja Espanja saa sen myötä lisäpaikkoja.

Tulos oli itsenäisyysmielisille puolueille voitto varsinkin, kun otetaan huomioon, että Espanja pyrki vaikeuttamaan niiden vaalikampanjointia. Espanjan keskusvaalilautakunta esimerkiksi kielsi sekä Puigdemontin että Junquerasin osallistumisen Katalonian television vaaliväittelyyn edes videoyhteyden avulla. Espanjan julkisen television vaaliväittelyyn Puigdemontin puolue taas jätettiin kokonaan kutsumatta ainoana niistä puolueista, joilla oli europarlamenttiedustajia päättyneellä kaudella. Sen sijaan äärioikeistolaisen VOX-puolueen Espanjan televisio kyllä kutsui vaaliväittelyynsä, vaikka sillä ei edes ollut edustusta senhetkisessä europarlamentissa.

Vaalien jälkeen europarlamentin pääsihteeri Klaus Welle (CDU) esti Puigdemontia ja Comínia rekisteröitymästä edustajiksi ennen kuin nämä kävisivät vannomassa virkavalansa Espanjassa, jossa heitä uhkaa välitön vangitseminen. Samaan aikaan Welle oli kuitenkin hyväksynyt muiden Espanjan edustajien rekisteröitymiset, vaikka nämäkään eivät olleet vannoneet valaa. Myöhemmin ilmoitettiin, että kaikkien Espanjan edustajien rekisteröitymiset peruttaisiin siihen saakka, kunnes kukin olisi käynyt vannomassa valansa Espanjassa. Näin menettelemällä pyrittiin saamaan joko Puigdemont ja Comín lähtemään Espanjaan tullakseen vangituiksi tai estettyä heidän rekisteröitymisensä edustajiksi. Wellen toiminta­tapa osoittaa, että EU instituutiona ei ainoastaan sulje silmiään siltä, että Espanjassa on poliittisia vankeja, vaan se pyrkii myös oma-aloitteisesti kasvattamaan poliittisten vankien määrää.

ARPAD RADOCZY / MOSTPHOTOS.COM

Puigdemont ja Comín eivät ottaneet riskiä vangituksi tulemisesta eivätkä käyneet vannomassa valaa Espanjassa. Heidän asian­ajajansakaan ei annettu hoitaa asiaa valtakirjalla. Myöskään Junquerasia ei päästetty vankilasta rekisteröitymään edustajaksi.

Espanja ilmoitti, että se jättää näin ollen kolme edustajanpaikkaa kokonaan täyttämättä. EU-parlamentin puheenjohtaja Antoni Tajani (Forza Italia) totesi, että on Espanjan oma asia päättää, keitä se lähettää parlamenttiin – ja esti Puigdemontin ja Comínin pyrkimykset osallistua EU-parlamentin istuntoihin heinäkuun alussa uuden parlamentin aloittaessa toimikautensa. EU:n tuomioistuimessa on vireillä katalaaniedustajien valitus, mutta siitä ei ole vielä tullut päätöstä.

Suhtautuminen Kataloniaan ja Espanjaan saattaa vielä muodostua yhdeksi EU:n kohtalonkysymyksistä. Suomalaisissa tiedotusvälineissä Katalonian ja Espanjan politiikkaa seurataan vain pätkittäin, eikä täältä käsin välttämättä saa käsitystä siitä, miten laajamittaisesta ja yhä kärjistyvästä konfliktista on kyse. Niin Espanjan omien parlamenttivaalien, europarlamenttivaalien kuin kunnallisvaalienkin tulokset osoittavat, että itsenäistymisen kannatus on yhä vain vahvistumassa Kataloniassa, kun taas muualla Espanjassa voimistuu vain viha katalonialaisia kohtaan. Kuvaavaa on, että eteläespanjalaisella Coripen pikkupaikkakunnalla pääsiäisen kunniaksi järjestetyn kyläjuhlan ohjelmassa oli Puigdemontia esittävän nuken hirttäminen, polttaminen ja lopuksi vielä palavan nuken ampuminen joukolla. Jopa paikalliset poliisit osallistuivat virkapuvuissaan tähän vähemmistökansan poliittisen johtajan

teloittamista jäljittelevän esityksen järjestelyihin.

On vaikea kuvitella, että Espanja vapauttaisi poliittiset vangit ja tunnustaisi Katalonian itsemääräämisoikeuden tai ylipäänsä demokratian toimintaperiaatteet (vs. kansanedustajien mielivaltaiset erottamiset viroistaan, vaalikampanjoiden vaikeuttaminen ja EU-parlamenttipaikkojen täyttämättä jättäminen) lähitulevaisuudessa ilman, että kansainvälinen yhteisö ryhtyy painostamaan sitä. EU voisi sanktioida Espanjaa, mutta toistaiseksi se on asettunut vain puolustelemaan Espanjan keskushallintoa ja todennut kyseen olevan ”Espanjan sisäisestä asiasta”.

Näin EU vain pitkittää ja syventää konfliktia, jonka ratkaisemiseen sen on ennemmin tai myöhemmin joka tapauksessa osallistuttava. Samalla se kaivaa maata omienkin jalkojensa alta. Katalonian itsenäisyysmieliset ovat tähän asti olleet pääasiassa EU-myönteisiä, mutta jos EU:n asennoituminen ei muutu, herää kysymys, ovatko he sitä vielä tulevaisuudessa. Katalonia on 7,5 miljoonalla asukkaallaan suhteellisen suuri alue, joka jättää asukas­luvuissa taakseen peräti kaksitoista EU:n jäsenvaltiota. Jos Euroopan parlamentti sulkee ovensa edustajilta, joita puolet tämänkokoisen alueen asukkaista on äänestänyt, se muistetaan vielä kauan – ja kenties muual­lakin kuin Kataloniassa.

Kirjoittaja on kielivähemmistöjen (mm. katalaanien) yhteiskunnalliseen asemaan erikoistunut kielitieteilijä (FM).”

LIBERO 3/2019

9

TEKSTI JOONAS PULKKINEN KUVAT RASTAPUNKA

JOUTOMAIDEN JA LEVOTTOMUUDEN DOKUMENTIT 10

LIBERO 3/2019

RASTAPUNKA ON BERLIINISSÄ ASUVA TAITEILIJA, JONKA ELÄMÄ JA AJATTELU OVAT PITKÄLTI PERUSTUNEET GRAFFITITAITEEN JA KULTTUURIN YMPÄRILLE. RASTAPUNKA ON TEHNYT MYÖS KOKEILUJA NIIN INSTALLAATIOTAITEEN KUIN YHTEISÖTAITEEN PUOLELLA. YHTEISÖTAITEEN PUOLELTA PARHAITA ESIMERKKEJÄ HÄNEN TÖISTÄÄN OVAT JOUTOMAILLA JÄRJESTETYT KILJUJUHLAT SEKÄ BERLIINISSÄ SAKSALAISILLE HERNEKEITON MUODOSSA TUPUTETTU SUOMALAINEN KULTTUURI. RASTAPUNKALLA ON TAUSTAA MYÖS GRAAFISESSA SUUNNITTELUSSA JA JULKAISUTOIMINNASSA.

K

ESÄKUUSSA RASTAPUNKALTA nähtiin hänen valokuviaan esittelevä näyttely Helsingin Suvilahdessa sijaitsevassa Make Your Mark -galleriassa. Trespassenger-näyttelyn yhteydessä julkaistiin myös saman niminen katalogi. Näyttelyn taustalla oli kolme vuotta sitten Tumblrissa aloitettu valokuvablogi, joka kulkee Rastapunkan taiteilijanimellä. Katalogi sisältää taiteilijan dokumentaarisia valokuvia viimeisen viiden vuoden ajalta, epä­ kronologisessa ja erittelemättömässä järjestyksessä.

”Kun on tarpeeksi kauan ollut joutomailla, takapihoilla, ratapihoilla, hylätyillä taloilla, autoilla ja pihoilla, aidan takana ja yli menneenä, hoksaa että näitä paikkoja voi fiilistellä ilman spray-maaliakin. Ottaa ne paikat talteen.”

Valokuva on erityinen medium graffititaiteilijalle, kamera on erityinen apparaatti. Se on vähän niin kuin ”part of the deal”, Rastapunkan sanoin ”tuotteesta pitää saada tolkullinen kuva”. Kamera on kannujen ja sketsauslehtiöiden tapaan osa jokaisen graffitimaalaajan taisteluvarustusta tuntemattomilla pihoilla ja joutomailla. ”Nykyään kaikkea putsataan niin paljon äkäisemmin, siksi valokuva on hyvä tapa varmistaa, että saa maalauksensa omaan postimerkkikokoelmaan. Se kuuluu yleisesti kulttuuriin kerätä ne omat teoksensa omaan kansioon. Mutta kuvissa, joita mä olen esittänyt julkisesti, ilmenee ehkä enemmän graffitin tuoma metodi tarkastella ympäristöä ja paikkoja, joissa on tultu oltua. Mä koen, että ne paikat ja hetket on siinä mielessä niin erilaisia ja poikkeuksellisia, että siitä saattaa olla iloa myös muillekin katsojille.”

LIBERO 3/2019

11

Valmis kuva on paitsi dokumentti, myös kyky muistaa valmis ”piissi” tai ”duuni”. Kamera voi kuitenkin olla myös laajemmassa mielessä väline siihen ympäristöön, joka edeltää seinää, joutomaiden tiiliseiniä tai junavaunua. Tämä muodostaa lähtökohdan Rasta­punkan dokumentaarisille valokuville.

Rastapunkan kuvissa näkyvien paikkojen väliset yhteydet ovat osa elämän arvaamatonta puolta. Kuvissa on edustettuina satunnaisia paikkoja, kuten Makedonia, Pariisi ja kotikaupungit Lahti ja Berliini. Rastapunkan mukaan aikaisemmin häntä motivoi matkaamaan sisäinen tyhjyys, levottomuus ja masennuksen välttäminen. ”Hain kaltainen ajatus, että jos pysähtyy, niin kuolee.” Peinttarin maailma ja maantiede on kuitenkin samanlainen kuin prätkäjengiin kuuluvan motoristin. Peinttarit muodostavat kansainvälisen ja solidaarisen yhteisön, johon kuulumalla on aina joka kolkassa sohvia tai patjoja vapaana. ”Kamera on työkalu, jolla olen jossain vaiheessa aloittanut ottamaan kuvia graffitin ohi. Ennen ja jälkeen sen varsinaisen performanssin ja puuhastelun. Aistit alkavat herkistyä kaikelle muulle: odottamiselle, säätämiselle, matkustamiselle, oudoissa paikoissa kyykkimiselle. - - Ehdottomasti haluan lisätä myös omaelämäkerrallista ainesta ja hupaisia näkyjä joukkoon. Paska muraali Itä-Berliinissä sateisena päivänä, koska ihmiset ovat tottuneet näkemään värikkäitä ja purkkamaisia maalauksia. Tai joku koko maalauskulttuurin ulkopuolelta: koirasta, joka hyppää.

Kun se on otettu salamalla, niin näyttää siltä, että se lentäisi.”

Erona dokumentoimaansa elämään Rastapunka kokee kuvaamiensa graffiti­töiden esittelemisen, esittämisestä puhumattakaan, paljon henkilökohtaisemmaksi. Tämän kaltaiset kuvat näytetään luotettaville kollegoille, jotka kykenevät ymmärtämään viivojen ja pohjavärien kaltaisia yksityiskohtia. Rastapunkan dokumentaariset valokuvat taas ovat paitsi kädenojennus graffiti­ kulttuurille, myös tietoinen ikkuna muille kulttuurin hupaisiin piirteisiin, elementteihin ja elämään.

Rastapunkalle valokuva on tapa muistaa yksittäisiä töitä ympäröineet ympäristöt tai maalaustilanteet. Valokuva on hänelle pikemminkin päiväkirja­merkintä, joka avaa hänelle mahdollisuuden muistijälkiin ja suurempaan tarinaan. ”Marvel-sarjakuvissa oli sellainen rotu kuin seuraajat. Ne ilmestyivät aina kaikkiin suuriin intergalaktisiin mullistuksiin juuri ennen kuin ne olivat tapahtumassa. Ne ovat mutantteja, joilla on iso pää. Aina, kun seuraaja ilmestyi johonkin tapahtumaan tai tilanteeseen, muut hiffasivat, että kohta tapahtuu jotain suurta ja kreisiä. Se on helvetin voimakas mutantti, mutta se on tehnyt valan, että se ei saa puuttua niihin tapahtumiin. Marvel-universumissa seuraajien ainoa tehtävä on katsoa, mitä tapahtuu, ja tallentaa se jälkipolville. Siinä on vähän sama fiilis kuin noissa kuvissa… haluaa ottaa kuvan siitä tilanteesta tai ympäristöstä osallistumatta siihen liikaa. Ja mitä oudompaa, sitä kiinnostavampaa se on. En rakenna sitä tilannetta, mutta joskus vaan löytää, eksyy tai kuulee huhun tai vinkin. Siitä muodostuu omaa joutojournalismiansa.”

12

LIBERO 3/2019

Rastapunka kuvailee kuviaan paljon ”etäännyttämisen” tai ”vieraannuttamisen” kautta. Tällä hän tarkoittaa esimerkiksi saksalaisen romantiikan ajan kuvataiteilijan Caspar David Friedrichin tapaa kuvata maalaamansa henkilöt yleensä takaa.

Termit liittyvät myös kokemukselliseen puoleen. Ne kuvaavat jonkinlaista outoutta ja ulkopuolisuutta, sitä, miten yhdistää itsensä jossakin paikassa tai valossa arkisen elämän ylittävään ainekseen, jota voisi kuvailla poeettisenakin kokemuksena. Rastapunka vertaa tätä itsensä samaistamista elokuvaan. Outous, jossa paikka ja oma sijainti muistuttavat hetkessä jotakin Mad Maxin kaltaista maailmaa. ”Joutilaisuus luo kengännauhabudjetilla luovuutta, johon usein liittyy humalahakuisuus tai kiipeily. Kun sitä on aikansa tehnyt ja ei ole vielä onnistunut vahingoittamaankaan itseään, sitä alkaa etsiä vastauksia siihen, miksi mä teen tätä edelleen. Ja kyllä sitä alkaa putkahtelemaan kaikkea omaa tekemistä tukevaa materiaalia esim. kirjallisuudesta (flaneeraus, Camus’n Muukalainen) ja taiteesta (situationismi, ITE-taide). Kotoisien referenssien löytäminen muistuttaa siitä, että sä et ole mitenkään ainutlaatuinen tässä asiassa tai ihmisen tekemisessä ylipäänsä; kaikki on tehty moneen kertaan. Siitä tulee tietynlainen turvallisuuden tunne, että olet osa suurempaa kaanonia.”

IG: RASTAPUNKA RASTAPUNKA.TUMBLR.COM

TEKSTI TAIJA ROIHA JA MIA HAGLUND KUVA LASSE POSER

Eräs keskustelu

SAMAA LUOKKAA -PODCASTIN TEKIJÄT MIA HAGLUND JA TAIJA ROIHA KESKUSTELEVAT SALLY ROONEYN ROMAANIEN NORMAL PEOPLE JA KESKUSTELUISSA YSTÄVIEN KESKEN (CONVERSATIONS WITH FRIENDS) POHJALTA YKSILÖN JA YHTEISKUNNAN VÄLISESTÄ SUHTEESTA. TAIJA ROIHA: ti 27. elok. 16:09 (12 päivää sitten) Mia, Kun sanoit haluavasi puhua mun kanssa Sally Rooneyn romaanista Normal People, oli mun pakko saada se käsiini heti. Kirjaston varausjono laahusti liian hitaasti, joten kolusin kaikki mahdolliset kirjakaupat kahdessa eri kaupungissa, kun­ nes viidennellä yrityksellä sain lopulta käsiini yhden kappaleen.

Ensimmäisen sadan sivun perusteella uskallan sanoa, että ihan kuten Keskusteluissa ystävien kesken, myös Normal Peoplessa on kysymys suhteista: ei ainoastaan ihmissuhteista vaan myös yhteiskunnallisista suhteista ja luokkasuhteista. Ehkä juuri siksi Rooneyn kerronta tuntuu yhteiskunnallisesti niin kiinnosta­ valta: siinä ei keskitytä minkään puhtaan identiteetin etsimiseen ja tarkasteluun, vaan ollaan kiinnostuneita siitä, miten asiat rakentuvat ja vaikuttavat suhteessa toisiinsa. Mitä mieltä sä oot tästä?

MIA HAGLUND: to 29. elok. 16.47 (10 päivää sitten) Taija, Niin, elämä on useimmiten aika sotkuista ja epäselvää. Eletään jatkuvaa valkoisen valheen esittämisen ja totuuden etsimisen

14

LIBERO 3/2019

ristiriitaista fuusiota, jossa omakuva sekä positio rakentuu jatkuvasti uudelleen eri tilanteissa suhteissa muihin. Juuri tämän sekavan fiiliksen vangitsemisen ansiosta Rooney onkin niin nerokas kirjoittaja. Etenkin Keskusteluja ystävien kanssa -teoksessa Rooney onnistuu siinä erinomaisesti. Kertoja Francesin kautta rakennetaan totuudenmukaiselta tuntuva kuva elämästä, jossa materiaaliset reunaehdot ja luokkaan liittyvät kysymykset ovat aina arkisesti läsnä, vaikka ajatukset ja teot pyörivät rakastumisen ympärillä.

Kuka haluaa ruotia suhdettaan alkoholisoituneeseen isäänsä, kun on käsittämättömän ihastunut? Hierarkiat eivät ole staattisia tässä teoksessa eivätkä Normal Peoplessa, vaan niihin vaikuttaa juuri se hetki ja tila, jossa ollaan, ja yhden uuden ihmisen tilaan astuminen tai samojen ihmisten kohtaaminen eri tilassa saattaa heittää valtaasemat uuteen järjestykseen. Normal People kuvaa luokkaa tässä suhteessa korostetummin kuin Keskusteluja ystävien kesken, ja mua jäi vähän häiritsemään se, että päähenkilöiden Connellin ja Mariannen perheenjäsenet kuvaillaan miltei karikatyyrimäisesti yläluokkaisina pahiksina ja työväenluokkaisina hyviksinä. Saitko jo luettua kirjan loppuun? ti 3. syysk. 9.27 (5 päivää sitten) Mia, Luettu on! Ymmärrän tuon sun viimeisen pointin luokkien kari­ katyyrimäisestä esittämisestä, mutta musta Rooneyn valinta on silti tässä perusteltu. Sä varmaan tiedät sanonnan siitä, kuinka masennus on terve reaktio sairaaseen yhteiskuntaan?

Tietysti toi lause on yksinkertaistava, kuten kaikki tiivistykset aina on, mutta musta se onnistuu silti välittämään jotain olen­ naista masennuksen yhteiskunnallisesta luonteesta. (Nyt tulee spoileri:) Mun mielestä se, että teoksen kahdesta päähenki­ löstä nimenomaan työväenluokkainen ja rakastavassa kodissa kasvanut Connell on se, joka masentuu, kuvaa sitä, miten masennus ei ole vain yksilöpsykologiaan linkittyvä asia vaan yhteiskunnallinen kysymys. Connell kärsii erityisesti yliopistossa opiskellessaan jatkuvista, luokkataustastaan johtuvista riittä­ mättömyyden kokemuksista. Connell ehkä tuntee, ettei ole ”sen kaltainen ihminen, joka voisi täyttää hallitsevan ryhmän itsel­ leen korvamerkitsemiä rooleja”. Toi sitaatti on Mark Fisherin tekstistä ”Kelvoton”, joka julkaistiin just suomennettuna Kumuverkkolehdessä. Fisher käsittelee siinä omaa masennustaan ja ylipäätään masennuksen yhteiskunnallista kytköstä. Normal Peoplessa Marianne on se, jolla on isoja traumoja, ja rajustakaan oireilustaan huolimatta häntä ei ole kirjoitettu masentuneeksi.

En tiedä mitä mieltä sä oot, mut musta Rooney yrittää tämän asetelman kautta just kuvata masennuksen yhteiskunnallista ulottuvuutta.

ystävien kesken to 5. syysk. 21.20 (3 päivää sitten) Taija, Toi on kyllä hyvä pointti! Connellin masennuksen ja Francesin itsetuhoisuuden kuvausten kautta Rooney luo molemmissa romaaneissa erinomaisesti yhteyden yhteiskunnallisten valtasuhteiden ja yksilöiden tuntemusten välille. Keskusteluja ystävien kesken -teoksessa se on hieman hienovaraisempaa ja onkin johtanut mielestäni kummallisiin tulkintoihin kirjasta. Nuoren Voiman arviossa kirjoitetaan, ”[...] ettei Rooney sido yksilöiden ongelmia laajempaan yhteiskunnalliseen kontekstiin. Fokus pysyy alusta loppuun psykologisessa kuvauksessa, joka ei selity ympäristöstä käsin.” Olen tästä niin eri mieltä! Rooneyn kirjoissa on kysymys ennen kaikkea vallasta: luokkasidonnaisesta, seksuaalisesta, sosiaalisesta ja fyysisestä. Ne kietoutuu yhteen! Muutenkin tossa NV:n arviossa asetetaan keinotekoisesti naisten harjoittama itsetuhoisuus vastakkain yhteiskunnallisen vaikuttamisen kanssa, ikään kuin niitä ei voisi tehdä sama ihminen samaan aikaan. Not buying it.

Valtahierarkioiden historian ja nykyisyyden lääkkeeksi Rooney tarjoaa mielestäni hoivaa: Marianne ja Connell sekä Frances ja hänen ystävänsä/rakastajansa Bobbi ovat toisilleen suhde, jossa voidaan myös eheytyä. Ei täydellisesti tai lopullisesti, mutta välittäminen ja hoiva toimii mielestäni avaimena hierarkioiden murtamiseen. la 7. syysk. 12.38 (1 päivä sitten) Mia, Olen samaa mieltä kanssasi. Yritän vielä miettiä laajemmin, mitä Rooneyn kuvaus kertoo yhteiskunnallisista valtasuhteista, ja palaan toistamaan itseäni: kaikki rakentuu suhteissa, oli kyse sitten ympäristöstä, muista ihmisistä tai näistä muodostuvista hierarkioista. Siksi kai valta tuntuukin usein niin liukkaalta ja vaikealta käsittää. Tiedät varmaan itsekin, kuinka joissakin tilanteissa tuntee ja tietääkin olevansa auktoriteettiasemassa, toisinaan taas hädin tuskin uskaltaa avata suutaan, koska kokee itsensä niin mitättömäksi (tai sä olet kyllä hyvä avaamaan suusi aina, mitä mä arvostan suuresti). Tietysti joillain ihmisillä on yhteiskunnassa niin paljon valtaa, että se ulottuu lähes kaikille elämän osa-alueille. Enkä mä halua sanoa sitäkään, että valtaa ja luokkasuhteita ei pitäisi analysoida, koska ”kaikki on suhteel­ lista” tai jotain muuta latteaa. Päinvastoin! Ehkä vaan sitä, että enemmän huomiota tilanteisiin eikä aina vain pelkkään etuoike­ uksien luettelointiin. Miten ne etuoikeudet toimii ja mitä ne tar­ koittaa? Siitä mä olen kiinnostunut ehkä eniten.

huomion, että oma fiilis omasta asemasta on aina subjektiivinen, eli saattaa tietoisesti tai tiedostamatta aliarvioida oman valtaasemansa suhteessa muihin. Esim. elinikäisestä huijarisyndroomasta kärsivät, jotka vielä tuplatohtoreina toistavat, että ”enhän minä tässä mitään oikeasti tiedä”, vaikka oikeasti heidän asemansa akateemisella kentällä on suhteellisen vahva. Tämäkin on vallankäytön muoto, joka lisää vielä yhden liukkauden tason vallan tarkasteluun.

Tällä hetkellä puhe identiteeteistä ja identiteettipolitiikasta dominoi yhteiskunnallista keskustelua vallasta ja etuoikeuksista. Jos identiteetti tarkoittaa itsensä määrittelyä suhteessa toisiin, niin sen alle mahtuu monenlaisia ominaisuuksia, joista osan voi valita, toisia ei. Esim. voin valita identifioitua pyöräilijäksi, mutta vaikka oma sukupuolikäsitykseni olisi muu, minut luetaan ulkonäön takia naiseksi. Osalla ominaisuuksista, jotka niputetaan identiteeteiksi, on materiaalisia seurauksia, toisilla ei. Identiteetit voivat olla voimaannuttava lähtökohta politiikan teolle, mutta jäävät aika ulossulkeviksi, ellei ole laajempaa yhteiskunnallista analyysiä sorron rakenteista eikä halua liittoutua kamppailussa muiden kuin saman position omaavien kanssa.

Henkilökohtaisesti mua alkaa vähän kyllästyttää keskustelu identiteetti­politiikasta, sen puolustus sekä kritiikki, koska keskustelu jää usein kuitenkin liian yleistävälle tasolle. Siirtyminen pelkkien positioiden ja identiteettien tarkastelusta tilanteiden ja kenttien (Bourdieu <3) tarkasteluun on mustakin mielenkiintoisempi tapa lähestyä valtaa. su 8. syysk. 21:39 (juuri äsken) Mia, Ah, niinpä! Vähemmän identiteettejä, enemmän suhteita.

su 8. syysk. 15.09 (3 tuntia sitten) Taija, Lisäisin vielä tohon sun esimerkkiin siitä, miten eri tilanteissa tuntee olevansa eri rooleissa (valta-asemassa/mitätön), sen

LIBERO 3/2019

15

TEKSTI ANTTI RAUTIAINEN KUVA BEE ÖSTERMAN

Mitä Putin ei ole tehnyt?

V

IIME VUODEN kesäkuussa Vermontin entinen kuvernööri, demokraattipuolueen kansallisen komitean puheenjohtaja Howard Dean epäili, että uutiset romanien vastaisista pogromeista Ukrainassa ovat Venäjän informaatiovaikuttamista. Helmikuussa 2016 John McCain, silloinen Yhdysvaltain senaattori ja entinen presidenttiehdokas, esitti Euroopan pakolaiskriisin olevan Venäjän operaatio. Nato-kenraali Philip Breedlove komppasi väitettä.

Viime vuoden maaliskuussa Yhdysvaltain edustajainhuoneen tiede-, avaruus- ja teknologiakomitea raportoi, että Venäjän informaatiovaikuttaminen oli Dakota Access -öljyputken vastaisten protestien takana. Komitean mukaan ympäristöaktivistit ovat ”Kremlin hyödyllisiä idiootteja”.

Syyskuussa 2017 Yhdysvaltain senaatin tiedustelukomitean jäsen James Lankford sanoi, että Venäjän trollit kiihdyttävät amerikkalaisen jalkapallon pelaajien rasismin vastaisia polvistumisprotesteja. Lankfordin mielestä myös protestit siirtolaisten lasten huostaanottoa vastaan olivat Venäjän trollien aiheuttamia.

16

LIBERO 3/2019

Marraskuussa 2017 seksuaalisesta ahdistelusta syytetty Star Trek -näyttelijä George Takei ilmoitti häneen kohdistuneiden syytösten olevan Venäjän bottien operaatio.

PUTIN SAATTAA OLLA KAIKEN TAKANA MYÖS EUROOPASSA Euroopassa mikä tahansa epämukava vaalitulos, kuten Brexit tai populistisen AfD-puolueen menestys Saksassa, näyttää olevan Venäjän syytä. Viime huhti­kuussa entinen Tanskan pääministeri ja Naton pääsihteeri Anders Fogh Rasmussen ja entinen Yhdysvaltain kotimaan turvallisuuden ministeri Michael Chertoff kirjoittivat Venäjän informaatiovaikuttamisen vaikuttaneen oikeisto­populistien vaalivoittoon Italiassa.

Toukokuussa 2017 NSA:n johtaja Michael Rogers ilmoitti, että Venäjä on hakkeroinut Ranskan presidentinvaalit vuotamalla Macronin kampanjatiimin sisäisiä viestejä. Saman vuoden kesäkuussa Ranskan viranomaiset ilmoittivat, että vuodon takana saattaa olla kuka tahansa.

PUTININ KOURA SAATTAA YLTÄÄ MYÖS SUOMEEN Muutama vuosi sitten iltapäivälehdet kauhistelivat Johan Bäckmanin sekoiluja pahimmillaan monta kertaa viikossa. Bäckman ei ole kadonnut mihinkään, mutta Suomen media on sittemmin löytänyt muuta kauhisteltavaa. Bäckman on pesunkestävä putinisti, josta on ollut suurta harmia hänen kiusantekonsa kohteille, mutta kansallinen turvallisuusuhka hän ei ole.

Venäläisten tonttiostoksia on kauhisteltu Suomessa vuosikausia. Airiston Helmi -ratsia oli Suomen ehkä kaikkien aikojen suurin viranomaisoperaatio, mutta mitään näyttöä Venäjän valtion osallisuudesta tonttikauppoihin ei ilmeisesti ole löytynyt.

Syytökset Venäjän agenttina toimimisesta saattavat lennellä, vaikka olisi vastustanut Putinia yli vuosikymmenen ajan. Kun Heidi Hautala esitti viime maaliskuussa ettei EU:n uutta päätöslauselmaa Venäjän vastaisista pakotteista nimettäisi vankilassa vuonna 2009 kuolleen kirjanpitäjän Sergei Magnitskin mukaan, pakotteita ajava investoija ja Magnitskin entinen työntantaja Bill Bowder ilmoitti Hautalan olevan Putinin talutusnuorassa. Media toisti väitettä.

Viimeksi 27.7. Arja Paananen kirjoitti Ilta-Sanomien verkkosivulla, että Hussein al-Taeen kansanryhmiä vastaan kiihottavat verkkokirjoitukset saattoivat olla Venäjän informaatiovaikuttamisoperaatio.

Kun Venäjä aloittaa disinformaatio-operaation, se ei yleensä pyri vakuuttamaan ketään tapahtumien kulusta vaan laittaa liikkeelle kymmenen toinen toista uskomattomampaa versiota. Tarkoitus on saada ihmiset epäilemään kaikkea ja hämärtää ihmisten todellisuudentajua.

Täsmälleen samoin käy, kun länsimaiset poliitikot ja toimittajat kehittelevät fantastisia teorioita Venäjän vaikutusmahdollisuuksista. Kremlille on aivan se ja sama, pidetäänkö kaikkia länsi­maiden poliittisia ja muita vastoinkäymisiä Putinin syynä tai pidetäänkö Venäjää syyttömänä vaikkapa Krimin valtaukseen ja Itä-Ukrainan sotaan. Nämä käsitykset ovat poliittisesti vastakkaisia, mutta ne ovat yhtä lailla vieraantuneita todellisuudesta.

Siksi he, jotka pitävät itseään kaikista jyrkimpinä Putinin vastustajina, saattavatkin joskus olla kaikista hyödyllisimpiä idiootteja.

LIBERO 3/2019

17

LUOKAT

ERIARVOISUUS PUHUTTAA, ARVELUTTAA, HÄMMÄSTYTTÄÄ

Vasemmisto­nuorten

LUOKAT

LUOKAT

LUOKAT

LUOKAT

LUOKAT

kirjoituskilpailun saldoa VASEMMISTONUORTEN JA Liberon tänä vuonna 1.1.–12.5.

järjestämän kirjoituskilpailun teemana oli otsikko LUOKAT. Kilpailu oli avoin kaikille vuonna 1989 tai sen jälkeen syntyneille kirjoittajanaluille. Kilpailuun osallistui kaikkiaan 35 erilaista teosta, jotka vaihtelivat tekstilajeissa asiaesseistä lyriikkaan, lyhyistä novelleista lähes puolikkaisiin romaanikäsi­kirjoituksiin.

Kirjoituskilpailun raadissa toimivat Liberon päätoimittaja Joonas Pulkkinen, Vasemmisto­nuorten tiedottaja Pinja Nikki sekä asian­tuntijatuomarina toiminut kirjailija Ossi Nyman. ”Monenlaista ja kirjavaa työtä oli edustettuna. Joistain tuli olo, että onko lukion opettaja pakottanut kirjoittamaan, mutta oli myös töitä, joista huokui, että [tekijä] osaa ja tykkää kirjoittaa”, summaa Nyman kilpailun saldoa.

Kirjoituskilpailun kolmen parhaan joukko erottui kokonaisuu­ desta suhteellisen selkeästi. ”Oli muutamia töitä, joissa oli oikeita oivalluksia, jotka ilah­ duttivat. Runoutta oli paljon, ja yllätyksenä jopa pari kokonaista romaanin puolikasta. Teksteistä huokui myös kokemus siitä, että

18

LIBERO 3/2019

luokkajako on todellisesti olemassa ja että moni kokee kuuluvansa johonkin alempaan luokkaan. Se oli vähän surullistakin huomata”, toteaa Nyman.

Voittajaksi kilpailussa ylsi lopulta helsinkiläisen Natalia Karjalaisen, 19, runo Maita ja makuja, joka kuvasi koskettavalla tavalla elämänhistoriallisia kokemuksia luokkastereotypioista, mutta myös ystävyyden merkitystä ja sitä, miten se voi toimia voimavarana osana nuoren, alemmasta luokasta korkeakouluihin ponnistavan yksilön kasvuhistoriaa.

Toiseksi kilpailussa päätyi tamperelaisen Laura Finskan, 22, novelli Hyviä ihmisiä. ”Finskan novellissa viehätti erityisesti kirjoitustyyli: hienoja lauseita ja tyylikästä ilmaisua”, tiivistää Pinja Nikki.

Kolmanneksi kilpailussa ylsi lähes kokonaisella romaanikäsi­ kirjoituksellaan Eldoraato helsinkiläinen Roy Sandberg, 24.

Sandbergin romaani on muodoltaan kokeileva ja leikittelevä.

Lisäksi se toimii kiinnostavalla tavalla monen uusliberalistisen kehityskulun tietynlaisena metakommentaarina.

TEKSTI JOONAS PULKKINEN

MITÄ OVAT LUOKAT, MITÄ ON TYÖVÄENKIRJALLISUUS? HÄMEEN VASEMMISTONUORET järjesti 7.9. Työväenkirjallisuuden päivänä Tampereella toimin­ nanjohtajansa Oskari Jokisen puheenjohtaman keskustelutilaisuuden otsikolla ”Nuoret ja preka­ riaatin kirjallisuus”. Paneeliin osallistui itseni lisäksi kirjoituskilpailun voittaja Natalia Karjalainen sekä toimittaja- ja tietokirjailija, Liberonkin sivuilta tuttu Emilia Kukkala.

Paneeli sivusi muun muassa kysymyksiä siitä, elääkö työväenkirjallisuus vielä nuorten kirjoitta­ mana ja mitä on nykyään työväenluokkainen identiteetti aikamme kulttuurikentällä. Mitä työväen­ kirjallisuus voisi tarkoittaa nykyhetkessä, minkälaiset teemat voisivat jatkaa sen perinnettä? Näitä kysymyksiä ei voi olla peilaamatta vasten Vasemmistonuorten ja Liberon kirjoituskilpailun saldoa.

Keskustelun pohjana toimi pitkälti Milla Peltosen Kulttuurivihkoihin 3–4/2019 kirjoittama artikkeli ”Pätkärunoilijoita ja maalaispentuja”. Artikkelissa Peltonen erittelee ansiokkaasti työläiskirjallisuu­ den kenttää ja sävyjä eri vuosikymmenillä. Peltosen arvio on, että työläiskirjallisuus on heijastellut empatiaa ja solidaarisuutta vähäosaisia kohtaan. Väite on helppo allekirjoittaa. Sitä voisi kuitenkin täydentää väitteellä, että työläiskirjallisuus on tuottanut yhteiskunnallisesti ymmärrystä heikommin toimeen tulevien elämästä sekä toiminut vasemmistolaisen politiikan ja työväenliikkeen immanent­ tina kritiikkinä, omantunnon äänenä, sisäisenä debattina ja myös pettymysten heijastajana.

Kukkala toi keskustelussa esille myös NurjaHC-blogikirjoituksessaan esittämänsä ajatuksen, että työväenkirjailijoita on potentiaalisesti paljon luultua enemmän. Kirjoittamisessa, niin asiatekstin kuin etenkin kaunokirjallisten kokeiluiden tuottamisessa, on kyse aina myös materiaalisista resurs­ seista. Kyse on riskinotosta, jossa vaikuttavat niin taloudellinen tilanne, toimeentulon lähteet kuin sosiaaliset edellytykset, kuten vaikka perhekoko.

Karjalainen koki, että hänelle itselleen on omissa kirjoituksissaan tärkeää paitsi ilmentää luokka­taustaansa liittyviä teemoja, myös tuoda esimerkiksi runoihinsa feminististä näkökulmaa ja ajattelutapaa.

Uskaltaisin väittää, että kukaan paneeliin osallistuneista ei ollut niinkään kiinnostunut kysymyk­ sestä, mikä on ajassamme itse työväenkirjallisuuden määritelmä. Kiinnostavampia ovat kysymykset siitä, miten eriarvoisuus ja yhteiskunnalliset teemat voivat näkyä nykykirjallisuudessa. Itse ajattelisin, että mikä tahansa kirjallisuus, joka ilmentää jännitettä oman yhteiskunnallisen kokemuksen ja ympy­ röivän todellisuuden välillä, voi olla luonteeltaan ”työväenkirjallisuutta”. Työväenliikkeen periaatteiden ja oikeudenmukaisuuden näkökulmasta on tärkeää ymmärtää erilaisten vähemmistöjen, rodullistettu­ jen ja sorrettujen kertomia kokemuksia, vaikka nämä eivät itse vasemmistolaisiksi identifioituisikaan.

Vasemmistonuorten kirjoituskilpailun saldo osoitti raadille laajemmin, että kysymystä yhteiskun­ nallisesta eriarvoisuudesta voi lähestyä kirjallisesti kiinnostavasti sekä niin realismin kuin kokeilevien muotojenkin kautta tekstilajista riippumatta.

LIBERO 3/2019

19

NATALIA KARJALAINEN

Välitunnilla

me olemme paljaimmillamme, opettajan ulottumattomissa, pihan perimmän puun lehtien suojissa kuiskutellaan: muut luettelee maata toisen perään, mun ja Ninnin lista on tyhjä, ei Ruotsia, ei edes Viroa, ei mitään sen sijaan meidän vanhempien työttömyysvuosien lista on pitkä pidempi ku yhdenkään luokkalaisen

LUOKAT

LUOKAT

MAITA JA MAKUJA

LUOKAT

Ninnin kotona sen äiti haukkuu luokkalaisten vanhemmat pystyyn, kun niiden kakarat on kiusannu Ninniä sen käytetyistä suksista

Ratsia soi kun herään Kajaaninjoen varrelta linnanraunioilta

Ninni lukee 20 vuotta vanhaa Suosikkia joka saatiin naapureilta mä juon vähän vettä ja taas mennään, taas mennään, juostaan suihkulähteessä, kiivetään ystävyyden puuhun

LUOKAT

kesäisin me ollaan Kesäniemen hyppytornin pudottamat, me poltetaan tupakkaa Raatihuoneentorin Ässän edessä, alaikäisyyttä huutavat kasvot kaikkien nähtävillä taskuissa rypistyneitä seteleitä äidin lompakosta, me huudellaan Prisman tuulikaapissa ohikulkijoille, ollaan jonkin määritelmän mukaan kai oireilevia nuoria, roskaa ja niitä joiden takia menetetään usko nuoriin

kesäloman viidennellä viikolla kaikki on jossain Kanarian saarilla tai Ruotsissa paitsi ne jotka on osastolla tai perhekodissa

mä ja Ninni odotetaan et äiti tulee kesätöistä kotiin oispa meidänkin äidillä lomaa kesät eikä talvet, jaksaispa se tehä muutaki ku pakasteranskalaisia ja lihapullia,

muut kertoo että ne tykkää italialaisesta, kiinalaisesta, sushista, nepalilaisesta,

et kahvi Suomessa maistuu kuravedeltä, lentokoneessa korvat lukkiutuu

LUOKAT

LUOKAT

me ei tiedetä mistä ne puhuu

20

LIBERO 3/2019

isä tulee katkolta ja me mennään Rossoon syömään, en oo ennen syöny ravintolassa myöhemmin saan tietää et Rosso on vaan junteille, ja onnellinen muisto tahraantuu painavasta häpeästä talvella meidän kellertävät luistimet erottuu muiden lumenvalkoisista

Vuodet kuluvat, mun viha kasvaa, 15-vuotiaina luemme Emma Goldmanin esseitä ja lopulta yliopiston ovet avautuvat ja siellä olemme paljaampia kuin ala-asteella koskaan olimme, nämä vieraat puhuvat keskenään kieltä jota emme ymmärrä, kertovat vanhempiensa väikkäreistä, apurahoista, opinnoista, ulkomaanmatkoista, veneistä Turun saaristossa ja Kruununhaan korkeista katoista, Kiinan ja Egyptin työmatkoista,

vappuna kuuntelemme Agit Propin Nataliaa, puolueettomat humanistit puhuvat korulausein, seuraavana päivänä he ovat jo omia porvarillisia itsejään, nauramassa teiniäideille, yhdyssanavirheille, amislaisille ilman häpeän hiventäkään

Ninni ja mä palaamme linnanraunioille kuuntelemaan Ratsiaa, kahden maailman väliin, jossa toisessa kruunut ja toisessa klaavat, täällä meidän juuremme hankaavat meitä kuin kiusallaan

riippumatta vuodenajasta, säästä tai katkoista on asioita jotka erottaa meidät lopullisesti muista:

lista maista ja mauista

tietämättömyys lentokenttien tuoksuista ja eri maiden pistorasioista

LIBERO 3/2019

21

Minulla on aina ollut tapana aiheuttaa hämmennystä. Kahdeksanvuotiaana menin ulos toppahaalareissa. Silloin oli hellettä kolme­kymmentä astetta. Jäin seisomaan keskelle pihaa ja tarkkailin ohikulkevien ihmisten ilmeitä. Osa heistä pysähtyi ja kysyi, oliko minulla kaikki hyvin. Osa jatkoi matkaansa, vauhtiaan kiihdyttäen. Silloin ymmärsin, että olen taiteilija.

Lähes kaikki ystäväni ovat lähihoitajia tai kosmetologeja. Hyviä ihmisiä. Sellaisia, jotka valmistuvat ajallaan eivätkä tuota pettymyksiä appivanhemmilleen. Tänään kävin äidin luona ja itkin.

Sitä, etten pysty tähän. Elämään. Että se on liian vaikeaa minulle. Äiti sanoi, että poikkeaa. Naapurin lehmät ovat poikineet. Kun palaan te-toimiston kurssilta, äiti seisoo rappukäytävässä pärekori käsivarrellaan ja iskee pöytään pullollisen ternimaitoa. Vitamiineja ja vasta-aineita. Kyllä se siitä. Silmäilen kirjahyllyssä olevia Kailaan ja Meriluodon runoja. Siinä on minun korkeakouluni. Linnanjuhliinkaan ei ole tullut kutsua, vaikka olen yrittänyt aina kehua Niinistöä naistenlehtien haastatteluissa. Ja Lennua. Siinä on sitten mainio koira, vaikka ruma onkin. Usein rumat ovat mainioita.

LUOKAT

LUOKAT

HYVIÄ IHMISIÄ

LUOKAT

Eniten minua ärsyttävät suomenruotsalaiset. Jos Kerstinille tulee syöpä, hän kohauttaa olkiaan ja toteaa: ”Sommaren är kort.” Sellainen positiivisuus on valehtelua. Asetun koneen ääreen, täytän toisella kädellä työvoimatoimiston ilmoitusta ja selaan toisella Facebookia. Kavereille sanon, että viimeistelen uutta romaania. Se ilmestyy ensi keväänä. Osoitan WSOY:n mainosta todisteeksi. Kahvi tippuu. Hyvä niin. Psykiatriselle on jonoa.

LUOKAT

Soitan muutamia puheluita ja lähden kaupungille hoitamaan asioita. Yritän unohtaa, että kello on puoli kaksitoista. Että tämä on eläkeläisten kauppareissuaika. Kari pääsee neljältä töistä.

Minä en pääse koskaan. Työt vyöryvät sänkyyn. Hyppivät silmille, vaikka puristan ne visusti kiinni.

Ja silti olen väärällä tavalla aktiivinen. Velvollisuudet – jostain ne aina iskevät. Kuvittelen, että olen kahvilla kirjan päähenkilön luona. Sielläkin juorutaan, etten saa mitään aikaiseksi. Heillä on kuulemma tylsää. Olen poissaoleva ja itsekeskeinen. Perkele! Ei ole minun velvollisuuteni viihdyttää heitä. Lähden pois ovet paukkuen.

Vilkaisen kelloa, se on virhe. Viisarit näyttävät lohduttomilta. Kari nousee muutaman tunnin kuluttua. Enää ei kannata yrittää saada unen päästä kiinni. Nousen ylös ja keitän kahvit. Kannettava kummittelee olohuoneen sohvalla. Lähestyn sitä varpaillani kuin väkivaltaista alkoholistia.

Avaan kannen. Sormeni jää pyörimään virtanapin päälle. Mitä jos sitä vain aloittaisi? Kirjoittaisi aluksi vain muutaman sanan. Muutama riittää. Avaan Word-tiedoston. Valkoinen tyhjyys rävähtää silmille. Juuri kun olen aloittamassa, kuulen kriitikoiden naurun. Joku iskee reittään kädellään.

Näen heidät illanistujaisissa, viinilasillisten äärellä. Pian hekin kyseenalaistavat ammatti­taitoni ja ehdottavat sanapajaa. Säpsähdän, kun Helsingin Sanomat kolahtaa postiluukusta. On asioita, joihin ei koskaan totu.

LUOKAT

LUOKAT

LAURA FINSKA

Otan yhden Diapamin, jonka jälkeen selaan kulttuurisivut. Ei mitään. Ei taaskaan. Kari kömpii esiin makuuhuoneesta ja raapii päätään.

– – – –

22

Mitä sä tähän aikaan oot hereillä?

Ne on unohtanu mut.

Ketkä?

Siitä Liukkosesta oli etusivun juttu.

LIBERO 3/2019

Kari tulee luokseni ja halaa. Tuntuu turvallisemmalta. Hetken. Välillä toivon, ettei Karikaan kävisi töissä. Että lojuisimme yöpaidoissa pitkälle iltapäivään ja ahmisimme Netflixistä kokonaisia tuotantokausia. Silloin voisi jakaa säälittävyyden tasan kummallekin kuin merkkarit. Siksi mieluummin siivoan, kun kirjoittaminen ei suju. Joskus imuroin kolme kertaa peräkkäin. Silloin voi sentään kokea tehneensä jotain.

Olen hankala ihminen. Sen vaistoaa tunnelmasta. Loppuillasta kaikki ovat keksineet itselleen kiireellistä menoa. Kari sanoo, että puhun liikaa itsestäni. Ja kirjoittamisesta. Minkäs teet, kun kaikki muut ovat tavallisia. Töissä kahdeksasta neljään. Sen jälkeen he hakevat lapset tarhasta ja kuskaavat heitä harrastuksiin. Sullovat viikon ruokaostokset Toyotan takakonttiin ja kurvaavat Ullanlinnaan tai Munkkiniemeen. Ihmisystävälliselle alueelle. Sisustavat jugendtalojaan design-jakkaroilla ja päivittävät Instagramiin kuvia, joissa lusikoidaan chili­suklaakeittoa ja hymyillään. Kaikilla ei ole mahdollisuutta lukea Dostojevskin Idioottia ja juoda punaviiniä ennen puoltapäivää.

Yritän olla normaali. Kiipeän tuuletusparvekkeelle ja katselen alas. Ymmärrän, että minulla on vaihtoehtoja. Itsemurha tai apuraha. Taiteilijaeläkkeestä en edes haaveile. En ole kuuluisa, vaikka joku mies istuu rappukäytävässä oveni edessä runkkaamassa ja hokee nimeäni. Pitää vain odottaa, että isä kuolee. Emme juurikaan puhu, mutta onneksi lapsen oikeus perintöön on hyvin suojattu.

Se hyvä puoli taiteilijuudessa on, ettei kukaan kyseenalaista huonoja elämän­tapoja. Saa olla vähän alkoholisoitunut. Tai hullu. Kun minulla diagnosoitiin kaksisuuntainen mielialahäiriö, järjestin juhlat ja kutsuin koolle parhaat ystäväni. Joimme kuohuvaa ja kilistelimme. Taiteilija­ uskottavuuteni on parantunut diagnoosin myötä. Tuntemattomat soittavat minulle aamuviideltä huolestuneita puheluita. Sanon kaikille, että erotkaa. Suomalaisten parisuhteet ovat keskimäärin onnettomia. Täällä miehet ovat vihaisia ja keskivartalolihavia. Juovat viinaa, syövät makkaraa ja pettävät. Keskieurooppalaiset ovat toista maata. Juovat tulematta humalaan ja pettävät jäämättä kiinni.

Taiteilijaresidenssi sijaitsee tunnin junamatkan päässä Berliinistä. Erkkeri-ikkunasta näkee suoraan Oderjoelle ja Puolaan. Täydellistä. Jätän kaamosmasennuksen ja Karin Suomeen. Varaan lipun halvimmalle lennolle ja pakkaan tärkeimmät tavarat vedettävään matka­laukkuuni. Matkalaukun kyljessä on tarroja vanhoilta ulkomaanmatkoilta. Raaputan tarrat irti kynnelläni. Jätän kotiavaimen keittiöpöydälle ja kirjoitan lapun jääkaapin oveen.

Ihastelen valaistua Museum Junge Kunstia, korkeita holveja ja lasimaalauksia. Pysähdyn Euroopan kauneimmalle pyörätielle. Oderjoki on uusi naapurini. Kaikki tämä on kirjailijalle sopivaa. Tässä kaupungissa ei voi epäonnistua. Tapaan uuden miehen. Dominikin. Syömme jäätelöt rannassa. Joen vesi on matalalla ja aurinko helottaa. Tutustumme puolalaiseen olutvalikoimaan ja huojumme keskiyöllä kortteleiden halki ahtaaseen yksiööni. Tuleva kirjani on liuskoina ympäri asuntoa. Esittelen käteen osuvia kappaleita. Hän ei ymmärrä niistä mitään. Ja juuri siksi hän ymmärtää niistä kaiken. Nauramme huonoille vitseille ja tanssimme. Jätän korkokenkäni jonnekin. Haisemme bigosilta ja vodkalta. Dominik kellahtaa sänkyyni ja riisuu vaatteensa. Hän peittää kyrpänsä Dostojevskin Idiootilla. Hänen mielestään olen loistava. Uskon häntä. Tuuli kompuroi sisään avonaisesta ikkunasta, ja tunnen kuinka Heinrich von Kleist hengittää niskani.

Olen varma, että minusta kirjoitetaan etusivun juttu.

LIBERO 3/2019

23

Luku 5 14. artikla. $ 1. Jokaisella verotuksen kohteeksi joutuneella sijoittajalla on oikeus hakea ja nauttia taloudellista turva­paikkaa muissa maissa. 2. Tähän oikeuteen ei voida vedota, kun on kysymys tosi epä­ taloudellisista teoista johtuvista veroista, kuten menestykseen kannustavasta regressiivisestä verotuksesta*, joille altistuva loukkaa Ylikansallisten Konglomeraattien periaatteita ja päämäärärationaalisuutta ja menettää täten oikeuden investointisuojaan 2 –YK:n yleinen investointioikeuksien julistus

LUOKAT

LUOKAT

ELDORAATO (ote tekstistä)

ROY SANDBERG

LUOKAT

LUOKAT

LUOKAT

LUOKAT

Seuraavana iltapäivänä Liberty asettui tietokoneelle olohuoneessa. Pöytä laitteen alla keikkasi siinä määrin, että jäi huojumaan pitkäksi aikaa, kun koneen kannen avasi. Oli veronmaksupäivä, ja Liberty piti kädessään punaisella R-leimasimella merkittyä kirjettä, jota hän tarvitsisi avukseen sähköisen kaavakkeen täyttämisessä. Libertyä hävetti kuoren frankeeraus, joka määritti hänet regressiivisen verotuksen alaiseksi. Se muistutti masentavasti siitä, että hänen vetelyytensä työtehossa oli yhteiskunnallinen menoerä. Liberty ei kiistänyt sitä, että oli ansainnut korkean veroprosenttinsa, mutta hänestä kyvyttömyyden symbolia ei ollut välttämätöntä painattaa paperitaitokseen. Mitä hänestä postitoimistossakin ajateltiin? Liberty saattoi onneksi lohduttautua sillä, että kaikki hänen tuttunsa kuuluivat niin ikään regressiivisen verotuksen piiriin. Kukaan heistä ei myöskään tuntenut henkilöitä, jotka olisivat olleet vapautettuja siitä ja niin ollen täydellisen tehokkaiksi työntekijöiksi todistettuja. Billille oli tullut samanlainen kirje. Bill, hänen miehensä, maksaisi omat veronsa illemmalla, kun tulisi kotiin töistä. Adamkin oli koulussa, joten Liberty oli asunnossa yksinään. Yläkerrasta oli poissa kolme Dirhamia, lapset koulussa ja Mark töissä. Liberty tiesi, että Avail oli jäänyt hoitamaan kotia, koska hän oli kortistossa. Markin vaimo ei kuitenkaan Libertystä vastannut yleistä käsitystä työmarkkinoilta pinnaavasta nahjuksesta. Avail teki ahkerasti kotiaskareita ja ompeli kauniita vaatteita lapsilleen ja miehelleen aikansa kuluksi. Toisinaan hän piti päivisin Libertylle seuraa. Liberty yritti aina palautella muistiinsa Dirhamien tilannetta, kun hänestä tuntui, että omalla perheellä oli kukkaro kireällä. Mark joutui kuitenkin yksin elättämään koko sakin, eikä hänellä voinut olla enempää käytettävissään kuin Billin palkan verran, koska molemmat tekivät samaa työtä. Sellaisilla summilla ei kovin paljon hankintoja tehty. Silti Dirhamit olivat ystävällisesti järjestäneet heille tarjoilut edellisiltana ja antaneet vähästään. Liberty vannotti itseään muistuttamaan miehelleen, että heidän pitäisi myös kutsua Dirhamit kylään vielä, kun siihen oli mahdollisuus ennen seuraavan kvartaalin ostovelvoitteita. Tietokoneruutu välkytti suorituskyvyn kohentamisohjelman mainosta. ”Työkykykuntosali Workout tarjoaa upouuden toimialavartalotreenin ja yksityistä ammattivalmennusta!

Lisäksi lupaamme nopeimmille tilaajille yksityiskohtaisen tehonkoostumusmittauksen sekä personal drainerin valvomaan harjoitusohjelmaa. Personal drainer on kurinalainen ja tehokas palkollisen prototyyppi, joka ammentaa kaiken energiasi toimeksiantajasi poltettavaksi!” tietokone kajautti kovaan ääneen, ja kuvassa näkyi suurikokoiseen tehontarkkailijaan kahlittu muskelimies, joka repi seurantalaitteen kappaleiksi ja osoitti sillä tavoin ylivertaisen tarmokkuutensa.

Liberty yritti väistellä hiirellä tilauspainikkeita matkalla internetkuvakkeelle, mutta mainos ei

2 * Regressiivinen verotus viittaa kuukausittaisiin sakkomaksuihin, joita huonotuloiset ovat velvoitettuja suorittamaan yhteiskunnalle korvaukseksi heikosta tuottavuudestaan. Näiden henkilöiden veroprosentti kasvaa käänteisesti ansiotasoon verrattuna. Pienimmistä palkoista maksetaan suurimmat verot. Regressiivinen verotus koskee vain alle kolmentuhannen dollarin kuukausiansioita.

24

LIBERO 3/2019

hävinnyt, vaikka internet­lehti aukesi. Se jäi pieneksi kaistaleeksi ruudun reunassa, ja esiin tuli oransseja, punakeltaisia ja turkooseja lääkekapseleita. Nähtyään niitä seuraavat erikokoiset piikit Liberty toivoi hartaasti, ettei kyseessä ollut uusi First-Aidin huumemainos. ”Eivätkö omat voimat riitä? Ei hätää! Valikoimamme uunituoreiden steroidien avulla uupumus unohtuu ja kestät väsymättä päivästä toiseen. Kun jaksaminen lisääntyy, myös työnantajasi maksaminen lisääntyy. Eikä täällä napeilla pelata! Korkeammalla palkalla voit ostaa vaikkapa voimakkaampia hormonivalmisteita tai siirtyä pillereistä neuloihin. Kaikki tuotteemme ovat saatavilla lähikaupoista, ja lähimmän työkykykuntosalisi löydät kartalta kotisivuillamme”, mainosääni mekkaloi, ja sivuston linkki turposi niin suureksi, että se peitti melkein puolet näytöstä. Liberty katseli, kuinka steroidit ja piikitysvälineet katosivat näkyvistä. Mainostaja ei kuitenkaan vielä luovuttanut. Kuvaan tuli jännitetyn, lihaksikkaan käsivarren ja hauikseen upotetun ruiskun logo. ”Hoping for doping? Pay us a visit!” ääni kehotti, ennen kuin näyttö välähti vielä kerran ja ruudun täytti Workoutin tunnusteksti, jossa erimuotoiset vasarat olivat korvanneet sanan r- ja t-kirjaimen. ”Out of work?

We’ll work it out for you! Check out Workout!” mainosääni hyvästeli, ja Liberty toivotti sille terve­menoa mielessään, kun pääsi viimein syventymään verolomakkeeseen. Hän merkitsi ensin tulonsa, sitten ammattinsa, sen jälkeen aviosäätynsä ja nimensä sekä iän. Ykköskohtaan tuli niin vaatimaton dollarisumma, että tuntui pyhäinhäväistykseltä edes kirjata sitä ylös mihinkään.

Romukuljettajan vakanssi vaikutti siihen nähden melko kunniakkaalta pestiltä. Suurinta ylpeyttä Liberty tunsi kuitenkin siitä, että saattoi rastittaa olevansa naimisissa. Hän olisi halunnut jatkaa, että maailman ihanimman miehen kanssa, mutta valitettavasti kohdassa ei kysytty lisätietoja. Nimensä Liberty naputteli puolihuolimattomasti, ja sen perään hän painoi kakkosnäppäimen alas tuplalyönnillä ilmoittaakseen ikänsä. Vasta kun perustiedot oli annettu, kone neuvoi Libertyä vetämään sormensa näppäimistön tunnistimesta, jotta hän vahvistaisi henkilöllisyytensä.

Kun Liberty totteli pyyntöä, kuvaan ilmaantui hänen työntekijätunnuksensa, joka otti haltuunsa tyhjän tilan muiden tietojen alla. Mainostoisto oli kaiken aikaa käynnissä suuressa osassa ruutua, mutta Liberty yritti jättää kirjavan kimaran huomiotta. Hän keskittyi syynäämään verokaavakkeen täytettävän osan alapuolista tekstiä, jossa perusteltiin verovelvollisille, miksi heidän tuli maksaa ja mitä rahalla saatiin aikaan yhteiskunnassa.

ARVOISA VEROVELVOLLINEN Teidät on numerusoikeuksia laskettaessa määrätty regressiivisen verotuksen piiriin.

Yhteiskunnallinen painoarvonne, joka mitataan selvittämällä kulutusvarojen osuus kvartaaliansioistanne, asettuu 0,413 yksikköön ja alittaa näin ollen viite­ arvon yksi yli puolella yksiköllä. Kulutusvarojen määrä lasketaan vähentämällä kvartaalittaisista tuloista ne perusmenot, joita ei voida katsoa vapaaehtoiseksi kulutukseksi, kuten sähkö tai vesimaksut. Numerus­ oikeudet arvioidaan suhteuttamalla kulutusvarojenne määrä Euroopan talousalueen kokonaiskulutusreserviin, johon on laskettu mukaan jokaisen ihmisen käyttövarat. Koska yhteiskunnallinen painoarvonne on 0,413, määräytyy regressiiviseksi veroasteeksenne 80% palkkasummasta, joka korvaa Ylikansallisten Konglomeraattien kautta kulutusvajauksenne sijoittajille aiheuttamat tappiot. Viisi prosenttia maksamistanne rahoista ohjataan sijoituskoali­ tioiden perustamiin järjestyksenvalvontarahastoihin, joilla palkataan muun muassa poliiseja ja tehdään muita investointeja turvallisuuteen.

LIBERO 3/2019

25

TEKSTI JA KUVA JOONAS PULKKINEN

Häpeän ja syyllisyyden tarkkailija KIRJOITUSKILPAILUN RAADISSA TOIMINEEN KIRJAILIJA OSSI NYMANIN ON KATSOTTU JATKANEEN TYÖVÄEN­ KIRJALLISUUDEN TRADITIOTA ETENKIN ESIKOISKIRJALLAAN RÖYHKEYS (2017).

NYMANIN KIRJALLINEN ILMAISU RAKENTUU TOSIELÄMÄN HAVAINNOISTA JA OMISTA KOKEMUKSISTA, MUTTA HÄN KIINNITTÄÄ HUOMIOTA MYÖS MUOTOKOKEILUIHIN SEKÄ PYRKII JÄTTÄMÄÄN TILAA ERILAISILLE TULKINNOILLE. ALKUSYKSYSTÄ NYMANILTA ILMESTYI TOINEN ROMAANI, PATRIARKAATTI.

K

IRJOITTAMISTA NYMAN on opiskellut Tampereella Viitaakatemiassa sekä Helsingissä Kriittisessä korkeakoulussa.

Hän arvelee opistoilla oleellinen merkitys tiellä kirjailijaksi ja suosittelee kirjoittajaopintoja mahdollisuutena kaikille kirjailijan alulle.

Nymanin mukaan esimerkiksi häntä vähemmän inspiroivien teksti­ lajien kirjoittaminen kehitti hänen heikkouksiaan kirjoittajana. ”Se, että saa palautetta oikeilta kirjailijoilta antaa potkua. Sen voimalla on jaksettu painaa.”

RÖYHKEYS NOSTI yhteiskunnallisen keskustelun, jossa Nyman joutui tahtomattaan keskustelijan rooliin ”ideologisena työttömänä” ja toimeentulotukijärjestelmän arvostelijana. Nymania ja Röyhkeyttä käsittelevästä kritiikistä oli välillä vaikea tavoittaa itse kirjan sisältämää maailmaa. Pelkkä kirjan nimi riitti provosoimaan Nymanin arvostelijoita. ”Monet suuttuivat kirjan nimestä, koska se kuvaa niin huonosti sitä. Viita-akatemiassa opetettiin, että kirjan nimen ei tule missään nimessä olla etiketti, vaan avata jotain uutta näkökulmaa siihen. ” Röyhkeyden ympärillä olleiden arvosteluiden ja haastatteluiden myötä kuva kirjasta muuttui täysin toisenlaiseksi. ”Kirjan markkinointi muuttui täysin. Räväkäksi ja vähän vittuilevaksikin. Olin haastatteluissa koko ajan puolustuskannalla.

Monelle kirja oli pettymys, kun se ei ollut mitenkään räväkkä.

Toimin kirjassa paljon rakentavammin, pikemmin myötätunnon kautta kuin niin, että hyökkäisin kaikkia vastaan.”

26

LIBERO 3/2019

Hurjimmissa väitteissä Röyhkeyden väitettiin luoneen suoran syy-yhteyden aktiivimallin syntyyn. Nymania väitteet huvittavat.

Hän kuitenkin muistuttaa, että Röyhkeydestä seuranneella kohulla puolustettiin aktiivimallia. ”Mä olen kirjailija, en poliitikko, vaikka olinkin eduskuntavaaleissa erään puolueen [feministisen puolueen] kansanedustaja­ ehdokkaana. Osaan puhua parhaiten yhteiskunnallisista asioista kirjoittamalla romaaneja.”

EDUSKUNTAVAALIEHDOKKUUDEN OHELLA Nyman on kannattanut julkisesti kahta asiaa: Rovaniemen Pallo­seuraa sekä perustuloa. ”Se vapauttaisi valtavasti energiaa. Ihmiset kykenisivät tekemään todella sitä, mitä haluavat. Siitä olisi valtava hyöty niin yhteiskunnalle kuin yksilöille.”

Hänen mukaansa perustulossa on lopulta kyse laajemmasta arvokysymyksestä, yhteiskunnallisesta vapaudesta. Nyman ajattelee, että yhteiskunnassa ihmisiä todella arvotetaan tuottavuuden perusteella. Kun yksilö ei tee sitä, mikä yleisesti mielletään hyödylliseksi, moni kärsii häpeän ja syyllisyyden kaltaisista tunteista.

Hän myöntää kokeneensa itse häpeää ennen Röyhkeyttä ja kärsineensä tietynlaisesta identiteetin puutteesta. Siitä, että joutuu selittelemään ja perustelemaan omaa elämäntapaansa, kuten halua lukea ja kirjoittaa. Vaikka Röyhkeys ei vastaa täysin hänen kokemuksiaan, hän kertoo, että pyrki esittämään kirjan myönteisessä valossa, hakemaan myös elämäntavalleen oikeutusta. Röyhkeyden päähenkilö pyrkii nauttimaan elämän yksinkertaisista asioista.

Risti­riita syntyy päähenkilön kokemusten ja unelmien sekä TE-toimiston holhoavan otteen välillä. ”Röyhkeydessä kirjan päähenkilö ei ole röyhkeä, vaan pikemminkin järjestelmä, joka pakottaa töihin ja soittaa vielä kotiin, että täytyy haluta työtä enemmän. Se on ihan sairasta, että kerrotaan ihmisille, mitä pitää haluta.”

RÖYHKEYS ON kuitenkin kärkäs puheenvuoro 2010-luvun yhteiskunnallisesta eriarvoisuudesta. Tätä ilmentää esimerkiksi kysymys yksilön yhteiskunnallisesta hyödyllisyydestä. Nyman hyväksyy olevansa ”jonkinlainen työläiskirjailija”. Hänelle työväenkirjallisuus tarkoittaa kirjailijan oman luokkataustan ja elämän ilmentämistä. Nyman itse kokee kuuluvansa nykyään keskiluokkaan, vaikka arveleekin elävänsä virallisen määritelmän mukaan köyhyysrajan alapuolella. ”Kaikkien aikojen suurin työväenmusiikin tekijä Bruce Springsteen ei ole koskaan tehnyt töitä. Ei se edellytä, että tarvitsee olla työväenluokkaa, että kirjoittaa siitä. Jos kuvaa työväen elämää ja tietää siitä jotain, niin voi olla työväen kirjailija.”

tavoin muodolla loppuun asti. Patriarkaatin nimi syntyi aivan viime hetkillä ennen kirjan julkaisua. ”Se lähti nimellä Raskaus. Yön pimeinä tunteina keksin, että sen nimi voisi olla Patriarkaatti. Mutta en halua avata sitä nimeä.

Se tuo siihen oman näkökulmansa. Jokainen voi miettiä, miten se liittyy romaaniin tai päähenkilön toimintaan.”

Patriarkaatin piti haastattelujen mukaan olla alun perin yhteiskunnallinen romaani, kirja yksinäisyydestä, mitä se osittain onkin.

Patriarkaatin väkivallasta huolimatta Nyman ajattelee, ettei romaania voi typistää pelkästään romaaniksi sarjamurhaajasta.

Vaikka hän on nähnyt vaivaa lukemalla sarjamurhaajia koskevaa kirjallisuutta, on hän ensisijaisesti ollut kiinnostunut sarjamurhaajien mielestä. Siitä, miten ihminen voi elää syyllisyyden ja tekemiensä tekojen kanssa tai onko mahdollista elää ilman syyllisyyttä. Nymanin tapa käsitellä teemaa on monimuotoisempi ja mutkaisempi kuin vaikkapa Brett Easton Ellisin tapa kuvata investointi­pankkiiri Patrick Batemania juppiaikakauden narsismin ja kulutusvimman ultrakarikatyyrina Amerikan Psykossa. ”Halusin kirjoittaa tietyn antisarjamurhaajaromaanin. Ei sarja­ murhaajat ole oikeasti Hannibal Lecterin kaltaisia superälykkäitä hirviöitä, vaan usein suht tavallisia ja jopa sympaattisia ihmisiä.”

Nyman uskoo, että on onnistunut osittain tavoittamaan psyykkisesti häiriintyneiden mielten ajatukset kaunistelematta. Kuvatessaan väkivaltaa hän on pyrkinyt realistisuuteen romantisoimatta väkivaltaa. ”Esimerkiksi elokuvissa väkivallasta tehdään kaunista hidastetuilla kuvilla veren lentäessä kauniisti seinille.”

NYMANIN KUMMASSAKIN romaanissa on näkynyt jollain tavoin myös hänen syntymäkaupunkinsa Rovaniemi sekä Pohjois- ja Etelä-Suomea koskevat erot. ”Siellä näki paljon vähäosaisia. Kun sieltä katsoo etelään, niin näyttää siltä, että kaikki päätökset tehdään etelässä. Puhutaan Helsingin herroista ja niin edelleen. Ja kyllä se näkyy RoPSin kannattamisessakin. On iso ja paha HJK, jota yritetään kaataa ja joka vie aina meidän pelaajat. Sieltä olen oppinut sen luokka-ajattelun, mikä mulla on. Että koen kuuluvani vähän alempiin luokkiin kuin muut. Se ei ole välttämättä hyvä asia.”

Syyskuun alussa Nyman on jäänyt isyysvapaalle. Aikeissa on aloittaa jo uuden romaanin suunnittelu. Hän uskoo kolmannen romaanin sivuavan kenties Patriarkaattia enemmän myös yhteiskuntaluokkiin liittyviä teemoja. ”Päivällä hoidan vauvaa ja illalla teen muistiinpanoja. Luulen, että tulen sen ympärille kirjoittamaan varmasti jotain yhteiskunnallista”, virnistää Nyman.

PATRIARKAATTI ON Röyhkeyteen verrattuna aivan toisenlainen mielenmaisema. Se on Maurin, hänen tekojensa ja sisäisten tuntemustensa tarina. Se sisältää rujoa ja graafista sukupuolittunutta väkivaltaa ja liikkuu mielen pimeimmillä alueilla. ”Mielestäni käsittelen siinä kyllä jotain tabua. Nykyään pystytään muka puhumaan seksistä ja seksuaalisuudesta vapautuneesti, mutta se on kyllä puppua. Romaanissa käsitellään asioita, jotka ovat olemassa painajaisina jokaisella takaraivossa, mutta niistä ei puhuta.”

Romaanin nimestä ei voi tehdä sisällöstä johtopäätöstä, vaan Nyman hämmentää lukijaa kerronnan eri tasoilla ja Röyhkeyden

LIBERO 3/2019

27

TEKSTI JOONAS PULKKINEN KUVAT HEIKKI MYLLYNIEMI

Silpun kerääjät

28

LIBERO 3/2019

TAITEILIJAN ASEMA TYÖMARKKINOILLA EI OLE AINOASTAAN RAHAKYSYMYS, VAAN LIITTYY MYÖS TYÖEHTOIHIN, TAIDEALAKOHTAISIIN KÄYTÄNTÖIHIN SEKÄ PERUSTOIMEENTULOON.

K

A

nimitti ryysyköyhälistöksi (saks. LumpenproNTTI NYLÉNIN esseekirja Häviö herätti keskustelua taiteiletariat) sitä osaa työväenluokasta, josta ei tulisi olemaan lijoiden toimeentulosta ja ”taiteilijapalkasta”. Teos suututti hyötyä osana luokkataistelua. Tämä osa työväenluokasta on yksin- taloustieteilijä Heikki Pursiaisen, joka pyhitti julkisen keskuskertaisesti niin köyhää, että heidän resurssinsa menevät elämän telun surkeutta manaavassa teoksessaan Olette kaikki väärässä aineellisista puolista ja perustarpeista huolehtimiseen. Luokkatie- Nylénille oman luvun. Häviö ei ole mikään taidepoliittinen esitys, toisuuteen he eivät kykene, koska tilaisuuden tullen he myyvät vaan omaelämäkerrallinen esseistinen teos. Nylén erittelee kyl”itsensä taantumuksellisiin vehkeilyihin”. läkin kirjan lopussa erilaisia kehitysmahdollisuuksia taiteellisen Taiteilijat ovat yhteiskunnallinen paradoksi. Usein korkeasti tuen järjestämiseen. Yksi näistä on taiteilijapalkka, mutta Nylén koulutettua joukkoa, joka tuottaa yhteiskunnallisen elämän kulttuu- tarkoittaa sillä aivan muuta kuin miten palkka käsitetään Taiken rishenkisen sisällön. Eri ammattialojen keskipalkkoja verrat­taessa kaavailuissa. Nylénin kritisoijat tuntuvat ymmärtävän tämän etuujalot pyrkimykset tai koulutustaso eivät taiteilijoiden palkoissa delliseksi työsuhteeksi. näy, vaan he ovat amattialojen palkkavertailujen häntäpäätä. Siinä ”Mua on turhauttanut se suuresti. Menestyvät ja hyväosaiset missä ryysyköyhälistö keräsi lumppua, niin moni taiteilija on pako- kirjailijat toteavat, että eivät kannata taiteilijapalkkaa.” tettu keräämään silppua. Sitoutumaan pätkätöihin, päällekkäisiin Kirjassaan Nylén esittää arvionsa kolmesta taiteilijan toimeenprojekteihin, toivoen edes hiukan pidempää apurahapätkää. Suo- tuloa koskevasta kehitystendenssistä. Mainitun taiteilijapalkan messa taiteilijoiden apurahajärjestelmä jakautuu valtion ja yksi- lisäksi vaihtoehtoina ovat kurjistumisen jatkuminen tai maltillisen tyisten säätiöiden jakamiin apurahoihin. Valtion myöntämistä reformistinen kehitys, jossa jotkut taiteilijat saavat rahaa vähän apurahoista vastaa opetus- ja kulttuuriministeriön alainen Tai- enemmän, mutta suurempi joukko jää kokonaan tukien ulkopuoteen edistämiskeskus eli Taike. Tunnettuja yksityisiä säätiöitä ovat lelle. Nylénille taiteilijapalkka tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että esimerkiksi Koneen säätiö ja Suomen kulttuurirahasto. Taike jakaa ammattitaiteilijalla tulisi olla oikeus saada tekemästään työstä apurahoja ja avustuksia kulttuurin edistämiseen. Taiken jakamat samaa palkkaa kuin esimerkiksi lastentarhaopettajan. valtionosuudet kohdistuvat museoille ja kulttuuri-instituutioille, ”Vastustan tekopyhää retoriikkaa, joka apurahajärjestelmää on valtionavustukset jaetaan yksittäisille taiteilijoille ja ryhmille ja ovat leimannut viimeisen kymmenen vuoden ajan. Rahan ohjaamista harkinnanvaraisia. Säätiöillä on varoilleen omat jakoperusteensa. tempauksiin ja voimanosoituksiin sen sijaan, että taiteilija voisi Taiken johtaja Paula Tuovinen veti vuosina 2017–2018 valtion- saada toimeentulon työstään.” avustusjärjestelmän uudistamista käsitellyttä työryhmää. TyöryhNyléniä turhauttaa apurahajärjestelmän tapa tukea hankkeita män mukaan järjestelmää tulisi uudistaa niin kohti taiteilijapalkkaa taiteilijan työskentelyn mahdollistavan perustoimeentulon sijaan kuin taiteen tuottamiseen kohdistuvan tuen suuntaamista uusille, ja se, että päätöksiä ei perustella. Häviössä hän manailee oman taidealat ylittäville toiminta-alustoille. Työryhmä haluaa raken- ”huippuhetkensä” valtionavustusten osalta jo menneen, kun sai taa taiteilijoille tasa-arvoisempaa asemaa palkansaajina. Se vaa- Taikelta vuonna 2012 kolmivuotisen apurahan. Apurahajärjesteltisi työryhmän mukaan taiteilija-apurahojen kaksinkertaistamista mässä Nyléniä piinaa niin Taiken kuin säätiöiden osalla ”innovavuonna 2018 budjetoidusta 12 miljoonasta sekä taiteenalakohtai- tiivisuus”. ”Pitäisi opetella tekemään sirkushyppyjä, puhumaan sesta rahoitusmallista ja tukien alueellisista painotuksista luopu- kieliä, verkostoitua, pelehtiä jossain yritysmaailmassa, konsulmista. Taikessa taiteenalakohtaisen rahoituksen päätöksistä ovat toida ja instagrammata.” toistaiseksi vastanneet taidealojen asiantuntijajäsenistä koostuvat Pitkän uran myös kääntäjänä tehnyt Nylén kertoo, että erona taidealakohtaiset toimikunnat. kirjailijan työhön kääntäjän korvaukset perustuvat työn määrään, Suomen nykyinen hallitus on luvannut korottaa taiteilijoille käännettyyn merkkimäärään. Palkkiot ovat kuitenkin pysyneet suunnattavien valtionavustusten summia. Esimerkiksi esittävän Nylénin mukaan viisitoista vuotta lähes samoina. taiteen (kuten teatteri ja tanssi) valtionosuusjärjestelmän uudis”Se johtaa siihen, että kääntämisestä tulee opiskelijoiden ja hartamiseen on varattu tuntuvia korotuksia portaittain vuoteen 2023 rastelijoiden toimintaa. Nykyään jotain bulkkiproosaa ei edes tarasti – kuin myös taiteilija-apurahojen summiin. Työryhmän kaa- jota ammattikääntäjille, koska niiden liksat ovat niin isot.” vailemille kulttuuripoliittisille linjauksille löytyy tulevaisuudessa Suurin osa Nylénin käännöksistä on merkittävää maailmankirkattavampi taloudellinen pohja. jallisuutta. Näistä kunnianhimoisin työ on ollut ranskalais­runoilija ARL MARX

LIBERO 3/2019

29

Charles Baudelairen Pahan kukat. Sen kaltaisiin töihin menee

kääntäjältä vuosikausia, koska työ edellyttää perusteellista perehtymistä erilaiseen kirjallisuuteen sekä teoreettista ja metodologista pohdiskelua. ”Kaunokirjallisuuden kääntäjänä voisi Suomessa elää, jos olisi tosi ahkera. Koko ajan kääntäisi jotain kovalla kurilla ja aikataululla. Mutta on se aikamoista fakiirin hommaa.”

Nylénin uusin kirja Kolme pyhää on esseekirja vanhoista kristillisistä pyhimyksistä. Hän kuvaa ”autuaaksi” mahdollisuutta kirjoittaa 1200-luvulla eläneistä ihmisistä oman kokemuksensa sijaan.

Sen kaltaisten ihmisten elämien pohtiminen edustaa hänelle ajatusta taiteen suuremmasta julkisesta roolista, joka ei ole mitattavissa rahassa tai hyödyssä. Taiteilijoiden etujärjestöjen rooli on hänen mukaansa ensisijaisesti edistää sellaisen taiteen arvostusta, jota arvostetaan hänestä jo ”ihan tarpeeksi”. Nylén on kuulunut Suomen kääntäjien ja tulkkien liittoon, mutta eronnut. Kirjailijaliiton jäseneksi hän ei ole koskaan nähnyt syytä liittyä. ”En näe edelleenkään. Ne jakavat kuulemma apurahoja, mutta niitä saa muualtakin. Mulla ei ole mitään Kirjailijaliittoa vastaan, en vain tarvitse sitä mihinkään.”

Nylénillä riittää kuitenkin ymmärrystä häntä heikommassa asemassa oleville taiteilijoille ja kuvaa omaa tilannettaan onnekkaaksi. ”Toimin kirjallisuuden alalla, jossa on suhteellisen hyvät työskentelyolosuhteet. On kustantajat, jotka maksavat kulut, ja apurahan saaminen on varsin tehokasta. Sitä saa työskentelyyn eikä näyttelyn järjestämiseen tai esityksen kuluihin. Työvälineet eivät paljoa maksa eikä työtiloja juuri tarvita.”

M

INNA HENRIKSSON on kuvataiteilijana pyrkinyt taiteellisen työnsä ohella edistämään kuvataiteilijoiden asemaa. Hän oli vuonna 2015 toimittamassa virolaisten ja ruotsalaisten taidetyöläisten kanssa taiteilijoiden toimeentuloa ja asemaa käsittelevää Art Workers – Material Conditions and Labour Struggles in Contemporary Art Practice -kirjaa. Henriksson kirjoitti itse kirjaan artikkelin suomalaisen galleriajärjestelmän erityispiirteestä, gallerioi­den näyttelymaksuista. Näitä perivät niin useat kaupallisvetoiset ja taiteilijavetoiset galleriat kuin eri taiteilijaliittojen omat galleriat.

Vaikka gallerioiden toiminnalle löytyy myös toisenlaisia käytäntöjä ja malleja, ovat gallerioiden vuokrat usein kuvataiteilijoille yhtä keskeinen kulu kuin teosten tuottamisen materiaalikulut. Taiteilijan apuraha ei mene ainoastaan taiteelliseen työskentelyyn ja elämiseen, vaan sitoutuessaan järjestämään näyttelyn gallerian vuokra on usein ensimmäinen taiteilijan menoerä. Tämän takia moni tinkii väkisinkin muista kuluista, jotta jotain rahaa jäisi elämiseenkin. ”Taiteilija vuokraa gallerian tilan näyttääkseen teoksiaan. Apurahapäättäjät katsovat taiteilijan cv:stä aktiivisuutta ja toimintaa ja tekevät apurahapäätöksen, josta taiteilija on riippuvainen voidakseen maksaa gallerian vuokran. Syntyy noidankehä, jossa taiteilija ottaa riskin vuokraamalla kalliita näyttelytiloja.”

Keskustelu gallerioiden vuokrista on johtanut tuloksiin. Taike on linjannut, että näyttelypaikat, jotka saavat merkittävää valtion tukea, eivät voi tulevaisuudessa periä vuokraa, tai sen tulee olla pieni. ”Käytännössä se tarkoittaa sitä, että eri taiteilijaliittojen galleriat tiputtavat merkittävästi vuokriaan parin vuoden sisällä ja lopulta niistä tulee taiteilijoille ilmaisia.”

Tällä hetkellä Henriksson toimii Taiken taiteen moninaisuuden

30

LIBERO 3/2019

toimikunnan puheenjohtajana, joka päättää taiteenlajien välimaastoon ja perinteisten esityspaikkojen ulkopuolelle sijoittuvan monitaiteen ja kulttuurisen moninaisuuden parissa työskentelevien taiteilijoiden apurahoista. Henrikssonin mukaan Suomessa asenne kuvataiteilijoita kohtaan on erilainen kuin Virossa tai Ruotsissa. ”Siellä taiteilijat nähdään jollain tavoin taidetyöläisinä, joille tulee maksaa työstä palkkaa. Suomessa taiteilijat käsitetään yksityisyrittäjinä tai että taiteilijat saavat apurahoja helpolla ja senpä vuoksi heille ei tarvi maksaa.” Henriksson muistuttaa kuvataitelijoiden tutkitusti surkeasta taloudellisesta asemasta. Esimerkiksi Anna Vilkunan ja Hannele Romppasen Suomen taiteilijaseuralle vuonna 2015 tekemässä tutkimuksessa Taiteilija tahtoo elää työllään käy ilmi, että kolmasosa kuvataiteilijoista elää köyhyysrajan alapuolella.

Moni kuvataiteilija ottaa taloudellisia riskejä harjoittaakseen työtään. Taiteilijan omalla taustalla ja suvussa kulkevilla pääomilla on merkityksensä. Tämä saattaa Henrikssonin mukaan olla ratkaisevampi eriarvoisuutta kuvaava tekijä kuin muilla taiteenaloilla, koska ansioluetteloa voi kasvattaa ostamalla näyttelymahdollisuuksia. Henrikssonin mukaan näkyvyydestä erityisesti Helsingissä, kontakteista ja kokemuksesta erilasista toimintatavoista on hyötyä taiteilijan jatkoa ja cv-luetteloa ajatellen. ja pitkä ansioluettelo taas osaltaan takaavat paremmat mahdollisuudet menestyä edelleen.

Taiteilijat harvemmin elävät myöskään teostensa myyntituloilla. Nykytaiteen kentällä on paljon taidemuotoja, kuten ääni-, video- ja tilataide, jotka harvemmin edes tähtäävät teosmyyntiin, vaan teosten tuottamisen ja esittämisen mahdollisuuteen. Tämän kaltaisia taiteilijoita on vaikea pitää esimerkiksi yksityisyrittäjinä. ”Galleriat saattavat perustella vuokransa sillä, että ne eivät pyöri pelkillä teosmyynnin provikoilla. Suomessa ei ole myöskään olemassa varsinaisia taidemarkkinoita. Yhteiskuntakriittistä tai kokeilevampaa taidetta on myös hyvin vaikea myydä.”

Henrikssonin mukaan näyttelytoimintaa koskevia käytäntöjä voisi yleisesti pohtia uudestaan. Hän kaipaisi taiteilijoilta solidaarisuutta ja yhteistä rintamaa. Vaihtoehtoisia näyttelytoiminnan ratkaisuja voisi syntyä hyödyntämällä käyttämätöntä toimi- ja kaupunkitilaa. Henriksson on kyseenalaistanut ajatuksen Helsingin gallerioiden keskittymisestä kaupungin vanhaan keskustaan, jossa galleriat maksavat tiloistaan korkeaa vuokraa. Hän ei ymmärrä väitettä, että näyttely-yleisöt sijaitsisivat juuri keskustassa. Henriksson käsittelee taiteellisessa työssään esimerkiksi kriittisesti nationalismia, jonka takia hän ajattelee, että ”Eiran mummot” eivät muodosta ainakaan hänen ensisijaista kohdeyleisöään. ”Pitääkö gallerioiden todella sijata jossain Lönnrotinkadulla tai Etelärannassa?”

T

kohdistuva tuki myönnetään valtion­ osuuksina teattereille sekä avustuksina harkinnanvaraisille ryhmille. Jälkimmäisestä esimerkkinä on teatteriohjaaja ja dramaturgi Esa Kirkkopellon perustama Toisissa tiloissa ryhmä, esity­staiteen kollektiivi, joka pyrkii ruumiillisilla harjoitteilla saavuttamaan ymmärrystä ihmisille vieraista kokemus- ja olomuodoista.

Näyttämö-, performanssi- ja esitystaiteen avustuksista vastaa Taikessa esittävien taiteiden toimikunta. ”Me ollaan alettu kymmenluvulla nauttia niukkaa harkinnanvaraista tukea. Yhtenä vuonna jäätiin ilman. Ryhmä vältti nippa nappa hajoamisen.”

AIKEN TEATTERILLE

Kirkkopellon uusin produktio, kuvataiteilija Alpo Jaakolan sarjakuvaan perustuva Ruusuruoska on saanut ensi-iltansa Teatteri Takomossa. Esitys nähdään Tampereen Työväen Teatterissa helmikuussa. Kirkkopellon mukaan valtionosuusteatterien ja vapaaehtoisten ryhmien yhteistyöstä puuttuvat selkeät mallit koskien esimerkiksi markkinointia ja esityskäytänteitä. Koko teatterikenttää voisi hänen mukaansa uudistaa maakuntateattereiden roolin kautta. Ne voisivat toimia alueellisina, teatterirajat ylittävinä laitoksina. Tällä hetkellä teatteri jakautuu hänen mukaansa kahteen kenttään. ”Semmoista kuin perusteatteri ei oikeastaan enää ole. Jako perusteatterin ja nykyteatterin välillä päti vielä vuosituhanteen vaihteeseen. Sitä, mitä tehdään kaupallisen, usein musikaalivetoisen teatterin ulkopuolella, voi kutsua nykyteatteriksi, joka on puolestaan ottanut paljon vaikutteita kokeelliselta skeneltä, jota voidaan kutsua esitystaiteeksi. Sen asiaa ajaa yhdistys nimeltä Eskus.”

Eskuksen rahoitus ja resurssit ovat olleet niin ikään niukat.

Kirkkopelto ajattelee, että Eskus voisi olla elin, jonka kautta uudistaa ja organisoida teatterin ja esitystaiteen kenttää. ”Tanssitaiteella on aluekeskuksensa, jollaiset voisi olla esitystaiteellakin. Se palvelisi monenlaisen soveltavan ja kokeilevan tekijän työllistymistä ja palvelisi myös toiminnan taiteellisia edellytyksiä.”

Näyttelijäntyön täydennyskoulutus kaipaisi Kirkkopellon mukaan kehittämistä. Tätä tarvitaan, jotta näyttelijät kykenevät toimimaan monipuolisemmin erilaisilla työnsä mahdollistavilla aloilla. ”Työmäärä kasvaa vuosi vuodelta, ja ihmiset palavat loppuun.

Aikaisemmin yliopistot kykenivät järjestämään täydennyskoulutusta, nykyään sen täytyy tapahtua markkinahinnalla. Yritin Teatteri­korkeakoulussa kehittää erilaisia malleja, mutta se voi tapahtua vain opintopisteytettyinä suorituksina tai markkinahintaisina palveluina.”

Kirkkopelto työskenteli yli kymmenen vuotta taiteellisen tutkimuksen professorina Taideyliopiston Teatterikorkeakoulussa.

Taiteellinen tutkimus on taiteen keinoin tehtävää tai taiteelliseen työhön kohdistuvaa tutkimusta. Suomi on ollut pitkään taiteellisen tutkimuksen huippumaa, jossa koulutetaan taiteen tohtoreita määrällisesti eniten maailmassa. Kirkkopelto painottaa, ettei pelkkä taiteellinen tutkimus voi toimia välineenä näyttelijäntyön ammatti­taidon lisäämiselle. ”Tohtorikoulutus on siihen kauhean raskas instrumentti. Noin kuusivuotinen kouluttautuminen vie pois omalta ammatilliselta kentältä, jopa vieroittaa. Sen kautta toki tulee uusia taitoja. Taiteen tohtori kirjoittaa parempia hakemuksia kuin taiteen maisteri.”

Tohtoriksi valmistuneet ovat Kirkkopellon mukaan parhaimmillaan uudenlaisia yhteiskunnallisia toimijoita, joilla on kykyjä

LIBERO 3/2019

31

synnyttää uudenlaisia yhteisöjä ja toimia erilaisissa hankkeissa osallisena tai vastuussa. Suomessa taiteellisen tutkimuksen asiantuntijuuden mahdollisuuksia ei ymmärretä Kirkkopellon mukaan vielä kovinkaan hyvin. ”He ovat ihan uudenlaisia asiantuntijoita, joilla on pedagogista ja yhteiskuntakriittistä ymmärrystä.”

Nylénin tapaan Kirkkopelto näkee innovatiivisuuden korostuvan osana apurahapäätöksiä. Hän käyttää esimerkkinä Koneen säätiötä, joka pyrkii luomaan edellytyksiä rohkeille tieteen ja taiteen avauksille. ”Kone rakentaa sillä myös brändiä. Herää kysymys, missä taiteen tukemisen painopisteen tulisi olla. Nykyinen asetelma hyödyttää varmasti nuoria taiteilijoita, mutta helposti kismittää kokeneempia, joille taiteellinen uudistaminen ei enää määrity uutuuksien lanseeraamisena. Tuilla voisi ehkä olla eri kategorioita? ” Toisissa tiloissa ryhmä on halunnut vakiinnuttaa toimintaansa esimerkiksi työpajojen muodossa, mikä voisi työllistää yhdistyksen jäseniä. Näistä moni kuuluu useampaan luovaan ryhmään ja kaikki tekevät päällekkäisiä töitä. Kirkkopelto on itse tällä hetkellä freelancer, jonka työ muodostuu erilaisista projekteista, ohjaustyöstä, opetuksesta ja kirjoittamisesta. ”Mua voi pitää hyväosaisena, mutta olin 1990-luvun alussa äärimmäisen köyhä perheeni kanssa. Tällöin kuitenkin tein näyttämöteokset, joista mut muistetaan. Sitten muutin menestyksen rahaksi. Maineellani sain rahoitusta akateemisiin opintoihini ja väittelin tohtoriksi, mikä avasi uusia teitä. Olen pysynyt rahan syrjässä kiinni, mutta olen toiminut nyt freelancerina, kun työt Taide­ yliopistossa loppuivat.”

Kirkkopelto toteaa huvittuneena, että avantgardistilla ei ole varaa valittaa. Taiteellisessa työssään hän on ollut kiinnostunut ihmisen henkisen kasvun ja yhteistyön kysymyksistä. Esimerkkinä voidaan pitää vuonna 1996 kantaesitettyä näytelmää Yrjö Kallisen valaistuminen, joka perustuu osuustoimintaliikkeen ja kansanvalistustyön parissa merkittävän työn tehneen, poliittisfilosofisesti omintakeisen sosiaalidemokraatti Yrjö Kallisen elämään. ”Kaikki 1990-luvun teokseni pyörivät työväen aseman ja kohtalon, poliittisten ja luokkataistelun kysymysten ympärillä.

Anarkismi oli keskeinen teema niissä, ja liittyy myös osuuskuntatoimintaan, jota Kallinen ajoi.”

Vaikka Kirkkopelto ei ole enää kiinnostunut tekemään julkipoliittisia esityksiä, hän perää taiteilijoilta osallistumista yhteiskuntaan myös muuten kuin taiteen keinoin. ”Se synnyttäisi yhteiskuntaa, jossa taiteella olisi ylipäätänsä merkitystä.”

R

IITTÄVÄ PERUSTULO ratkaisisi kaikkien haastateltujen mukaan monta taiteilijan perustoimeentuloon liittyvää ongelmaan. Nylén mainitsee jättäneensä Häviöstä perustulokeskustelun tarkoituksella pois, jotta keskustelu ei sotkeutuisi yhtään enempää. Perustulo tarjoaisi useammalle mahdollisuuden toteuttaa itseään luovasti.

Valtionavustusten uudistamisessa epäilyjä herättää, ketkä tulisivat taiteilijapalkkaa saamaan ja millä kriteereillä. Mikä tekee kenestäkin taiteilijan? Onko se cv, tutkinto vai taiteellisten visioiden kunnianhimoisuus? Tuovisen työryhmä esittikin, että myös vertaisarviointi vaatii kehittämistä. Henriksson kuvailee, että pyrkii vertaisarvioijana cv:n tuijottamisen sijaan keskittymään teossuunnitelmiin.

32

LIBERO 3/2019

Monen taiteilijan kohdalla perustulo ratkaisisi perustoimeen­ tuloon liittyvät ongelmat, mutta laajemmin kyse on myös toimeentuloon liittyvistä oikeuksista. Kuvataiteilijat ovat usein täysin itsensä työllistäviä työntekijöitä, joiden jokaisesta projektista museon tai gallerian kanssa pitäisi saada korvaus. Henriksson peräänkuuluuttakin taiteilijoiden etu- ja ammattijärjestöiltä parempaa ymmärrystä freelancerina toimisesta. ”Monet haluavat nähdä taiteilijan partnerina, jolle ei tarvitse maksaa palkkaa, jotkut taas yksityisyrittäjänä.”

Henriksson pyrki osana Night Schoolers -ryhmää luomaan edellytyksiä taiteilijoiden järjestäytymiseen. Ryhmä järjesti vuonna 2017 Jyväskylässä taiteilijoille yleiskokouksen, jonka teemana oli taidealan ilmaistyö. ”Me lähdettiin liikkeelle palkan ja ansioiden näkökulmasta. Että taiteilijaseurojen ja paikallisten yhteisöjen kautta kyettäisiin saamaan ihmisiä liikkeelle joka puolella Suomea ja puhumaan epäkohdista, joita ilmaistyöhön liittyy.”

Tällä hetkellä Henriksson suunnittelee eri taidetyöläisten kanssa taiteilijoiden yleiskokousta sekä taiteilijapalkkaa ja taidekoulujen lakkauttamista koskevaa kyselyä. Lähivuosina merkittäviä lakkautettuja taidekouluja ovat olleet esimerkiksi Lahden taideinstituutti, Tampereen ammattikorkeakoulun kuvataidelinja ja Kokkolan Pohjoismainen taidekoulu. Näistä jokaisella on ollut Henrikssonin mukaan oman laadullinen ja alueellinen merkityksensä. Henrikssonin mukaan koulut opettivat erona huippu-yliopistoihin myös toisenlaisia tapoja olla taiteilija, ennen kaikkea yhteiskunnallisena ja yhteisöllisenä toimijana, uraorientoituneen menestyjän sijaan.

Vaikka moni ei periaatteestakaan lämpene ajatukselle taiteilijan yrittäjyydestä, ovat taiteilijat monessa tapauksessa itsensä työllistäjiä. Esimerkiksi taiteilijaosuuskunnat voisivat Kirkkopellon mukaan helpottaa taiteilijoiden työllistymistä. Hän kuvaa poliittisen ajattelunsa lähtökohdiksi yhteistoiminnan, ruohonjuuritason kansalaistoiminta ja järjestöt.”Niiden rooli poliittisessa keskustelussa on valitettavan pieni. Hämmästelen, kuinka vähän vasemmistolaispolitiikka ajaa eri tasojen organisoimisen helpottamista, millä voisi olla merkitys niin ilmastonmuutokselle kuin maaseudun elossa pitämiseksi. Sen sijaan, että pelataan nollasummapeliä valtion budjetilla, voitaisiin tehdä radikaalimpaa politiikkaa, joka synnyttää uutta paikallista yhteisöllisyyttä. Taiteilijoiden tukikin olisi siellä, koska siellä taide olisi kotonaan.”

Taiteilijoiden taloudellisesta tilasta ei ole välttämättä reilua puhua yhtenä kokonaisuutena. Taiteenalasta riippumatta taiteilijoilla menee kuitenkin aikaa ja energiaa epävarmuudesta murehtimiseen. Nylén huomauttaa, että ahdistuksen ja pelon kaltaiset tuntemukset syövät henkistä kapasiteettia. Valtionavustusjärjestelmän tulevaisuus on auki, mutta se tuskin tulee ratkaisemaan kaikkien taidetta tekevien taloudellista kohtaloa.

LIBERO on mukana Helsingin Kirjamessuilla Kulttuuri-, mielipide- ja tiedelehtien liitto Kultti ry:n osastolla 6f2.

Osaston ohjelma löytyy messujen alla osoitteesta www.kultti.net. Huomaa myös Kultin paneelikeskustelu Ranskan vallankumouksen perintö ja kulttuurilehdet to 24.10. klo 19 Töölö-lavalla.

HELSINGIN KIRJAMESSUT 24.–27.10.

TAPAA KIINNOSTAVIMMAT KIRJAILIJAT, SEURAA AJANKOHTAISIA KESKUSTELUJA, HANKI KIRJAT MESSUHINTAAN JA NAUTI AINUTLAATUISESTA TUNNELMASTA. MUKANA UUTUUSKIRJAT, ANTIKVARIAATIT JA YLI 1000 ESIINTYJÄÄ!

AVOINNA: to–la klo 10–20, su klo 10–18.

LIPUT EDULLISEMMIN ENNAKKOON! Aikuisten liput alkaen 16 €. Katso kaikki hinnat: shop.messukeskus.com.

SAMALLA LIPULLA: Viini ja Ruoka -messut.

HELSINGINKIRJAMESSUT.FI | #KIRJAMESSUT

TEKSTI OSSI NYMAN KUVA LARI MÖRÖ

LUOKAT siellä viesti, jossa kysyttiin, olisiko minun KUVAAJA LÄHETTI minulle talon edestä tekstiviestin, jossa luki, että olen nyt tässä mahdollista osallistua Vasemmistonuortien päässä talon edessä. Minä menin ulos, ten jäsenlehden järjestämän Luokat-kirjoija me kättelimme ja sanoimme nimemme tuskilpailun raatiin. Kysyjä sanoi, että jos ja mietimme hetken, voisiko kuvat ottaa antaisin lisäksi haastattelun ja kirjoittaisiinä. Kuvaaja kuitenkin sanoi, että tämä sin kirjoituskilpailun tuomaroinnista vielä on vähän liian mukavaa aluetta, ja minä pakinan, voisi hän maksaa minulle 500 sanoin, että joo, ei tämä ole yhtään minun euroa. Vastasin saman tien myöntävästi, aluettani, vaikka täällä asunkin. Teki mieli ja kysyjä lähetti minulle kaikki 35 kilpailu­ selittää, etten minä omistanut taloa jossa työtä sähköpostissa. asuin, vaan se oli minun puolisoni ja hänen vanhempiensa talo, eikä minulla ollut Muutaman työn luettuani googletin kiltaloon edes vuokralaisen oikeuksia, vaikka pailun ja huomasin, että kilpailuun olivat siinä asumisesta maksoinkin. Menimme saaneet osallistua vuoden 1989 jälkeen kuvaajan pieneen pakettiautoon ja ajoimme syntyneet ihmiset. Tuli mieleen, kuinka Itä-Pasilaan. Otimme kuvia betonisten sei- olimme ala-asteella kirjoittaneet sodasta ja nien edessä ja kävelysillalla ja töhrityn, melkein kaikilla oli ollut aineessaan lause metallisen hissinoven edessä. Ihmiset kat- ”sodassa ei ole voittajia”, kun olimme kaikki soivat minua ohi kulkiessaan sen näköisinä, sen lauseen juuri jostain kuulleet. Muisteettä kukahan tuo on. Kuvaaja kantoi kaikki lin vielä lisänneeni, että Irakin sodassa ei varusteensa itse, ja minä kuljin hänen ole muuta hyvää kuin se, että Saddam Husperässään kädet taskussa niin kuin olisin sein saa kunnon opetuksen. Luin lisää teksjoku tähti, joka on liian hieno kantamaan tejä, ja osa niistä oli sellaisia, ettei niiden heijastinjalustaa. kirjoittajilla ollut varmastikaan minkäänHaastattelu oli tehty loppuun samana laista halua tulla kirjailijaksi tai muuksi päivänä. Olin istunut toimittajan kanssa ammattikirjoittajaksi. Ajattelin, että ehkä Munkkivuoren ostarilla Fazerin kahvilassa, jonkun lukion äidinkielenopettaja oli laittaja toimittajan mielestä oli ollut hauskaa, nut oppilaansa osallistumaan kilpailuun ja että minä olin ennen asunut sielläpäin ja siksi tekstit olivat sellaisia kuin olivat. Laiistunut toisinaan kahvilla porvarisrouvien toin tekstit sivuun ja yritin aloittaa pakisuosimassa kahvilassa. Sanoin hänelle, että nan kirjoittamisen, mutta lukiolaisten tyyli pidin tällaisesta luksuksesta ja että minusta oli tarttunut minuun ja minun täytyi ottaa tulisi hyvä aatelinen, joka vain istuksisi ja hyllystä Antti Hyryn Aitta ja mennä sohlueskelisi ja joisi kahvia kaiket päivät. Toi- valle lukemaan. mittaja kirjoitti sen myöhemmin juttunsa alkuun, kun kai ajatteli, että se saattaisi Jatkoin töiden lukemista muutaman päiyllättää ne lukijat, jotka minut tiesivät ja vän päästä ja löysin sieltä myös sellaisia pitivät jonkinlaisena torakkana, jonka töitä, joista välittyi kirjoittajan herkkyys ja jokainen hengenveto oli vittuilua yhteis- rohkeus ja kekseliäisyys ja kirjoittamisen kunnalle, mitä se saattoi tietysti ollakin. ilo. Lähikaupassa luin Suomen Kuvalehteä, jossa oli minun haastatteluni, ja katKuvaaja toi minut takaisin kotiin, ja kun soin tarkkaan minusta otettuja kuvia. Juttu menin koneelle ja avasin sähköpostin, oli oli hyvä, vaikka minua vähän kaduttikin,

34

LIBERO 3/2019

että olin päästänyt juttuun tietoisesti yhden valheen, jonka toimittaja oli jostain kuullut totuutena. Olin juttua tarkastaessani ajatellut John Fordin suuhun laitettua viisautta, jonka mukaan kannattaa painaa legenda, jos joutuu valitsemaan historiallisen tosiasian ja legendan välillä. Ajoin junalla kaupunkiin ja kävin hakemassa kustantajalta uuden romaanin tekijänkappaleet. Veronpalautukset olivat juuri tulleet tilille, ja minulla oli kevyt ja huoleton mieli. Katselin Kasarmikadun taloja kuin turisti ja pysähdyin välillä seisomaan keskelle katua suu auki ja pää takakenossa. Menin Etelä­esplanadin Alkoon ja vartija kulki taas minun perässäni, kun kävelin hyllylle, jossa oli skotlantilaisia single malt -viskejä. Blendit ja amerikkalaiset viskit olivat omissa osastoissaan, mutta japanilaiset ja kanadalaiset ja muut erikoisuudet oli laitettu vierekkäin samalle hyllylle. Olin katsonut netistä, että tämä oli toinen niistä Suomen Alkoista, joissa myytiin Tomatinin 18-vuotiasta. Pullo oli tympeässä ja halvan näköisessä pakkauksessa, mutta tiesin, että viski oli huippulaatuista, eikä 99,90 euroa ollut paha hinta niin vanhasta viskistä. Laitoin viskin kassalla reppuun, joka oli ollut minulla tasan kaksikymmentä vuotta. Toinen olkain oli jo kerran irronnut ja ommeltu takaisin, ja pohjan saumassa oli reikiä, joista valo paistoi sisään. Se oli Niken reppu, mutta olin ensin ommellut logon päälle hihamerkin, jossa luki ”Kiss my ass”, ja myöhemmin RoPSin kangasmerkin, jonka viereen olin kiinnittänyt muutama kuukausi sitten Feministisen puolueen rinta­merkin. Kaupungin läpi kävellessäni pelkäsin koko ajan, että repun pohja pettäisi ja pullo hajoaisi kiviselle kadulle ja kallis viski valuisi kivien välistä viemäriin.

LIBERO 3/2019

35

KRITIIKKI

ANSA SALONEN

RIEMUKAAREN TUOLLA PUOLEN Édouard Louis: Ei enää Eddy.

Suom. Lotta Toivanen (2019). Tammi.

KULUVAN VUODEN aikana ranskalaisen yhteiskunnan kahtiajakoon on havahduttu muuallakin, kun keltaliivien mielenosoi­ tuksista on uutisoitu säännöllisesti. Nyt jo hiipuneissa protesteissa vastustettiin alun perin polttoaineveron nostoa. Laajemmin kyse oli taloudellisessa ahdingossa elävän maaseudun ja pikkukaupunkien Ranskan noususta Pariisin eliittiä vastaan.

Ranskan syrjäseutujen näköalatto­ muutta luotaa Édouard Louis’n esikois­ romaani Ei enää Eddy. Kiittäviä arvioita ja laajaa huomiota kerännyt omaelämäker­ rallinen teos on kaunistelematon kertomus siitä, millaista on kasvaa homoseksuaalina pienessä pohjoisranskalaisessa kylässä.

Kertoja-päähenkilö Eddyn todellisuus on karu. Koulussa kiusataan ja kotona on siedettävä perheen ymmärtämättö­ myyttä ja henkistä väkivaltaa. Yhteisön suvaitsemattomuuden lisäksi elämää var­ jostaa materiaalinen köyhyys. Aamuisin on peseydyttävä samassa kylpy­vedessä sisarusten kanssa, eikä kuun lopulla rahaa ruokaan välttämättä ole.

Kerronnan polveillessa muistosta toi­ seen käy vähitellen ilmi, että kertoja on jättänyt kotiseutunsa taakseen ja katsoo sitä nyt toisaalta, ulkopuolisena. Samalla hahmottuvat esiin kuvatun lapsuudenmil­ jöön tavat, arvot ja uskomukset.

Tässä kielellä on keskeinen merkitys.

Kertojan yleiskielistä ilmaisua leikkaavat muiden henkilöhahmojen äänet omine rosoisine puheenparsineen. Kontrasti on merkitsevä, sillä se muistuttaa, että samankin kielen sisällä on lukemattomia käyttötapoja ja rekistereitä. Ne välittävät itsessään erilaisia arvotuksia ja jäsentävät maailmaa eri tavoin. Eddyn kotipuolessa homo on yksinomaan kirosana.

36

LIBERO 3/2019

Myös väkivallan määritelmät kertovat kielen roolista todellisuuden merkityk­ sellistäjänä. Eddy ei ole varma, mieltä­ vätkö häntä pahoinpitelevät koulutoverit toimintansa väkivaltaiseksi, sillä termi ei yksinkertaisesti kuulu kylän miesten sanavalikoimaan. Luonnolliset miehisyy­ den osoitukset määrittyvät väkivallaksi osana miestensä hakkaamien, miehiään tappeluista kotiin raahaavien naisten kertomuksia.

Huomio on romaanin terävimpiä.

Miten puolustautua väkivallalta, jos sitä ei ole?

Vastarinnan mahdottomuuteen tii­ vistyy identiteettikamppailu, jota Eddy käy koko lapsuutensa ja nuoruutensa.

Kun häpeä leimaa koko olemista, syrjitty ei nouse kapinaan vaan tekee ensin kaik­ kensa mukautuakseen ympäristöönsä.

Eddy yrittää epätoivoisesti olla hetero ja kovis. Pako, johon tarina päättyy, on vii­ meinen oljenkorsi.

Toinen esimerkki kielen ja vallan yhtey­ destä kääntää voimasuhteet pää­laelleen.

Eddyn rötöstelevä Sylvain-serkku ei ymmärrä oikeudenkäynnissään käytettyä juridista jargonia eikä osaa suhtautua sii­ hen kuin haistattelemalla. Kielen­käytöllä myös suljetaan ulos niitä, jotka eivät hal­ litse oikeita sanoja.

Kielen, vallankäytön ja identiteetin rakentumisen väliset kytkökset eivät ole sattumalta romaanin ytimessä, sillä Louis on koulutukseltaan sosiologi. Hän on todennut haluavansa kertoa teoksissaan niistä, jotka kirjallisuus yleensä sivuuttaa ja joiden puhetapaa vasten eliitin arvos­ tama korkeakirjallinen tyyli rakentuu.

Marginaaliin painettujen kuvaaminen on edellyttänyt Louis’lle irrottautumista

omasta menneisyydestään. Alkuperäis­ teoksen otsikko, En finir avec Eddy Bellegueule, alleviivaa romaanin yhteyttä kirjailijan elämään: Eddy Bellegueule on Louis’n syntymänimi, jonka hän vaihtoi muutettuaan Pariisiin.

Kirjan voi siten mieltää myös kirjailijan jäähyväisiksi entiselle itselleen. Kivuliaista aiheistaan huolimatta Ei enää Eddy ei ole liian raskasta luettavaa, ja kerrotusta välittyy halu ymmärtää kuvattua yhteisöä.

Huumorikin pilkahtelee toisinaan.

Samalla, kun romaani sukeltaa pää­ henkilönsä elämän intiimeimpiin kerrok­ siin, se kertoo paljon myös ympäröivästä yhteiskunnasta. Omaa asemaa pönki­ tetään painamalla muita alemmas, kun vaihtoehtoja ei ole. Vaikka viittauksia päi­ vänpolitiikkaan ei viljellä – sulkeutuneen kyläyhteisön elämä tuntuu pikemminkin jämähtäneen jonnekin kauas edelliselle vuosituhannelle –, lankoja ajankohtaisiin ilmiöihin ei ole vaikea vetää.

Tekstissä viitataan myös Libérationlehdessä 4.5.2018 julkaistuun haastatteluun.

KRITIIKKI

KARRI LEHTINEN

VALIKOIVASTI, MUTTA KIINNOSTAVASTI RANSKAN VASEMMISTON HISTORIASTA Jorma Turunen: Ranskalaisen vasemmiston tarina suuresta vallankumouksesta nykyhetkeen (2019). Into.

KEVÄÄLLÄ 2012 sosialistisen puolu­ een, Parti Socialisten (PS) François Hollande valittiin Ranskan presidentiksi.

Kesällä PS sai parlamentti­vaaleissa noin 48 prosenttia kaikista äänistä ja 290 kan­ sanedustajapaikkaa. 2017 presidentinvaa­ lissa puolueen ehdokas Benoît Hamon ei päässyt edes toiselle kierrokselle. PS:n saldo parlamentti­vaaleissa: 30 kansan­ edustajaa ja vain viisi prosenttia äänistä.

Miksi romahdus oli näin suuri?

Jorma Turunen esittää teoksessaan Ranskan vasemmiston tarina: suuresta vallankumouksesta nykyhetkeen teesin, että ranskalaisen vasemmiston ”perusominai­ suutena” on ”päätyä samaan muottiin: vaalit voitettuaan ja valtaan noustuaan se jo menettää pian asemansa”. Turusen mukaan Hollanden ja PS:n syöksykier­ teessä ei ollut mitään uutta vaan ”historia toisti itseään”. Turunen pyrkii etsimään syitä tälle ranskalaista vasemmistoa vai­ vaavalle ominaisuudelle.

Edellä mainittu teesi ja näkökulma on syytä pitää mielessä, kun tarkastellaan Turusen tapaa jäsentää, lähestyä ja rajata Ranskan vasemmisto ja sen historia.

Turusen teos käsittelee kyllä kattavasti ranskalaisen vasemmiston (tai ”vasem­ mistojen”) historiaa suuresta vallankumo­ uksesta (1789) aina Macronin valintaan ja keltaliiveihin (2018) asti, mutta lähinnä poliittisten puolueiden ja vaalien näkökulmasta.

Turusen väite siitä, että Ranskan vasemmiston tarina on miesten historiaa, saattaa olla puolustettavissa, jos tarkas­ telu rajataan puolueiden ja vaalien tasolle, mutta muuten väite ei kestä tarkastelua.

On totta, että Ranskassa miehet saivat yleisen äänioikeuden vuonna 1848 ja

naiset vasta 1948, mutta jo vuoden 1849 vaaleissa feministi ja sosialisti Jeanne Deroin asettui protestina ehdolle, vaikka ei naisena olisi voinut tulla vali­ tuksi. Esimerkiksi tätä – filosofi Jacques Rancièren mukaan nerokasta – tem­ pausta tai Deroinia ei mainita lainkaan Turusen kirjassa.

Teoksessa keskeisiksi toimijoiksi nou­ sevat sosialistit. Turusen sankareita ovat erityisesti maltillista revisionistista linjaa vetäneet ja hallituksessa toimineet vasem­ mistopoliitikot, joista ”kirkkaimpina ovat loistaneet Jean Jaurès, Léon Blum, Pierre Mendès France ja François Mitterrand”. Anarkistit, kommunistit, työväenliikkeen aktiivit ja vasemmisto­ intellektuellit näyttelevät sivuosia. Heille on varattu usein narrin, kiusankappaleen tai haihattelijan rooli.

Talous on Turusen teoksessa merkilli­ sellä tavalla epäpoliittisessa sivuosassa.

Esimerkiksi Mitterrandilla ei Turusen mukaan ”ollut pätevyyttä tehdä välttä­ mättömiä talouspoliittisia ratkaisuja”.

Välttämättömyydellä Turunen viittaa tässä kaiketi uusliberalistiseen säästöku­ ripolitiikkaan, johon Mitterrandkin lopulta taipui. Toisaalta Turunen kuvaa teokses­ saan, kuinka oikeistolaiset (esimerkiksi de Gaullen) hallitukset tekivät varsin vasemmistolaista talouspolitiikkaa toisen maailmansodan jälkeen 1970-luvulle asti.

Aikakauden ”henki” vaikutti talouspoli­ tiikan rajoihin, eikä se syntynyt tyhjästä, vaan sitä tuotettiin usein perinteisen puoluepolitiikan ulkopuolella, esimer­ kiksi mediassa, tutkimuslaitoksissa ja yliopistoissa.

Myös kevään 1968 opiskelijamellakoi­ den perinnöstä piirtyy puutteellinen kuva.

”Kapinoivan opiskelija- ja lakkoliikkeen hetket päättyivät 1900-luvun vanhoilli­ simman kansalliskokouksen valintaan”, Turunen kirjoittaa lakonisesti. Razmig Keucheyan esittää teoksessaan The Left Hemisphere varsin perustellusti, että kapinakevään pettymys vaikutti suuresti eräisiin ranskalaisiin vasemmistoteoree­ tikkoihin. Keucheyanin mukaan heidän ajatuksensa ovat näkyneet 1990-luvun jälkeen vasemmistolaisessa kansalaisakti­ vismissa, esimerkiksi Maailman sosiaali­ foorumissa ja Occupy-liikkeessä.

Kirja on puutteistaan huolimatta huo­ lellisesti kirjoitettu, tiivis ja informatii­ vinen katsaus Ranskan vasemmiston ja ylipäänsä ranskalaisen yhteiskunnan his­ toriaan. Turusen rohkea teesi ranskalai­ sen vasemmiston ”perusominaisuudesta” jäsentää lukemista ja herättää ajatuksia.

Identiteettipolitiikan aikakaudella perin­ teiseen puoluepolitiikkaan ja sosialismiin/ sosiaalidemokratiaan kiinnittyminen on virkistävän vanhanaikaista.

LIBERO 3/2019

37

KRITIIKKI

IIRIS PENTTILÄ

KIRJAILIJATÄHDEN UUTUKAINEN TÄYTTÄÄ ODOTUKSET Pajtim Statovci: Bolla (2019). Otava.

Saatavana myös äänikirjana (noin 7 t) esimerkiksi Storytel-sovelluksesta.

JOISTAKIN TAITEEN tuotoksista tietää heti, että ne ovat todella hyviä, Bolla kuu­ luu niihin. Mikä ilo päästä näin mukaan­ satempaavan teoksen kimppuun. Pajtim Statovcin tapa kirjoittaa liikuttaa tun­ teita jopa kyyneliin asti.

Ei ihme, että monet aviisit maailmalla ovat panneet teoksen merkille. Helsingin Sanomien Bolla-arvio nostaa kiinnos­ tavasti esille myös sen, että tällaisella kirjalla on suuri määrä esilukijoita ja kus­ tannustoimittajia. Bolla on herättänyt myös kirja­blogi-maailman Kirsin kirjanurk­ kaa myöten.

Tapahtumat sijoittuvat 1990-luvun Pristinaan, Kosovon pääkaupunkiin. Serbia ei ole tunnustanut maan itsenäisyyttä ja pitää Kosovoa edelleen osana Serbiaa.

Kosovon sota alkoi vuonna 1996. Kun Kosovon vapautusarmeija aloitti laaja­ mittaiset hyökkäykset, serbit ryhtyivät vastatoimiin. Nato aloitti pommituksen Jugoslaviaan vuonna 1999. Tähän serbit vastasivat aloittamalla etniset puhdistuk­ set. Syntyi rauhansopimus, ja YK otti alu­ een hallintaansa.

Kirjassa Milos ja Arsim tapaavat Pristinassa. Kaksi miestä tapaa, ja toinen on vielä naimisissa. Yksi on serbi, toinen albaani. Tulevina ammatteina lääkäri ja kirjailija.

Bolla on suuri rakkaustarina, ja mie­ lestäni kertoo siitä pään räjäyttävästä isosta rakkaudesta, niitä kun on erilaisia.

Kirjailijan kolmatta teosta kuunnellessa huomaa sen tavan puhua suoraan ja arki­ sesti. Niiden yhdistäminen intensiivisyy­ teen luo kiinnostavaa jännitettä.

Miesten välistä rakkautta Statovci kuvaa esimerkiksi näin: ”Yhteinen aikamme on äänetöntä. Emme käy missään.”

38

LIBERO 3/2019

Tutkin Bollasta kirjoitettua netistä, välillä turhaudun, tajuanko tästä yhtään mitään. Mitä minä tohdin tästä ryh­ tyä sanomaan? Kuvaakohan arkisuus ja suora­sukainen tyyli olosuhteita ja sotaa?

Jäin myös pohtimaan, oliko kokemukseni äänikirjan kuuntelusta erilainen kuin luku­ kokemus. Rakentuikohan kirja päässä eri­ laiseksi kokemukseksi?

Palkittuun Kissani Jugoslaviaan verrat­ tuna Bolla heräsi kohdallani eloon vahvem­ min. Mutta liittyykö äänikirja tähänkin?

Mieleen tulee useampia kysymyksiä ääni­ kirjojen vaikutuksesta lukukokemukseen.

Statovcilla tuntuu olevan hyvin oman­ laisensa tyyli kertoa kirjoissaan, tyylissä on yhtäläisyyttä. Entä mihin liittyy kirjan nimi Bolla, joka on käännettynä ainakin peto? Onko Bolla sodan kauhu, monsteri ja hirviö? Mihin kaikkeen se voi liittyä?

Sotakuvauksissa tekijä kirjoittaa kuvai­ levasti, fyysisesti ja elävästi. Tapahtuneet heräävät eloon. Teksti on usein minä-muo­ dossa, mikä toimii teoksessa. Kuvaillaan tuoksuja, yksityiskohtia, aistimuksia. On rytmiä, vaihteluita. ”On huhtikuun alku, enkä saa silmiäni hänestä. Hän näyttää säikyltä ja eksy­ neeltä, kuin eläisi todeksi epämiellyttävää unta. Noudattaisi eri tahtia ja lakeja kuin kukaan hänen ympärillään.”

KRITIIKKI

JOONAS PULKKINEN

PINTARAAPAISU FILOSOFIN ELÄMÄÄN JA TUOTANTOON Kurt Sontheimer: Hannah Arendt. Suuren ajattelijan elämä.

Suom. Maija Pietikäinen (2019). Into Kustannus.

SUOMESSA KIINNOSTUS politiikan teo­ reetikko ja filosofi Hannah Arendtia kohtaan jatkuu. Tästä osoitus on nyt suomennettu Kurt Sontheimerin Arendt-kirja. Arendt (1906–1975) oli saksalaisjuutalainen filosofi, joka muutti natsien juutalaisvainoja pakoon ensin Ranskaan ja lopulta vuonna 1941 Yhdysvaltoihin. Toisin kuin monet Yhdysvaltoihin paenneet juutalaisfiloso­ fit, esimerkiksi Theodor W. Adorno ja Max Horkheimer, Arendt asettui elä­ mään Yhdysvaltoihin loppuelämäkseen ja loi uuden, tunnustusta saaneen uran kir­ joittaen myös englanniksi.

Suomessa Arendtista innostuttiin vasta suhteellisen myöhään 1980- ja 1990-lukujen vaihteessa politiikantutki­ muksessa 1980-luvulla alkaneen Arendtbuumin myötä. Arendtin toinen pääteos Vita Activa. Ihmisenä olemisen ehdot (englanniksi The Human Condition) suo­ mennettiin vuonna 2002 ja Totalitarismin synty vuonna 2013. Tämän lisäksi vuonna 2016 on ilmestynyt Arendtin SS-upseeri Adolf Eichmannin oikeudenkäyntiä käsittelevä kirja Eichmann Jerusalemissa.

Raportti pahuuden arkipäiväisyydestä, joka perustuu Arendtin New Yorker -lehdelle aikoinaan toimittamaan viisiosaiseen reportaasisarjaan.

Vuonna 2005 kuolleen Münchenin Ludwig-Maximiliansin yliopiston valtioopin professorin kirja ei ole mikään itses­ tään selvä suomennoskohde. Kuten kirjan esipuheesta käy ilmi, on kirja alun perin tehty saksalaisen Piper-kustantamon toi­ mittamien Arendtin valikoitujen teosten rinnalle eräänlaiseksi johdanto­teokseksi.

Kirja onnistuu tässä mielessä tarkoi­ tuksessaan toimia orientoivana kirjana

Arendtin elämään ja ajatteluun. Kuitenkin esimerkiksi Richard J. Bernsteinin tai Julia Kristevan kaltaisilla filosofeilla olisi ollut Arendtia käsittelevät kirjansa, jotka olisivat olleet käännöksinä pal­ jon perustellumpia. Joidenkin arvioiden mukaan Arendtin oma elämä taas avautuu parhaiten hänen omaelämäkerrallisesta esseetuotannostaan.

Sontheimerin kirjan ote on hänen taustansa vuoksi vahvasti keskittynyt Arendtin poliittiseen ajatteluun. Kirja jakaantuu kuuteen erilliseen osaan, jotka käsittelevät Arendtin elämäkerrallisia tapahtumia, ajattelun kehitystä, esseis­ tistä tuotantoa, Eichmann-kirjaa sekä siihen nivoutuvia tapahtumia, Arendtin läheisiä ihmissuhteita ja ajattelun perin­ töä. Sontheimer onnistuu erittelemään ja kuvaamaan hyvin Arendtin pääteosten keskeisimmät piirteet, tosin antaen ehkä Eichmann-kirjalle turhankin paljon tilaa.

Kirjan kiinnostavinta antia on kuitenkin se, kuinka Sontheimer arvioi ja erittelee, miten Arendtin suhtautuminen muuttui sionismia kohtaan maanpaon myötä.

Sontheimerin kirjan suurin puute on, että se ei osoita kovin syvällistä ymmär­ rystä filosofiaa kohtaan. Sontheimer ymmärtää Arendtin poikkeuksellisuuden filosofina jo Martin Heideggerin, Karl Jaspersin ja Edmund Husserlin kal­ taisten opettajien takia. Hän ymmärtää, että ajattelijana Arendt sijoittuu ainutlaa­ tuisesti keskelle erilaisia ajattelun perin­ teitä ammentaen näistä aineksia, mutta kehittyen kuitenkin itsenäiseksi ajatte­ lijaksi, joka ei sitoudu suoraan mihin­ kään ajattelun traditioon. Kirja kuitenkin lähinnä korostaa elämäkerrallisilla sei­ koilla, miten Arendt halusi nähdä itsensä

pikemmin politiikan teoreetikkona kuin filosofina, mutta Sontheimer ei tee arviota siitä, missä kulkee raja filosofi-Arendtin ja politiikan teoreetikon välillä. Filosofisesti ainakin itseäni kiinnostavia Arendtin tuotantoa koskevia kysymyksiä olisivat esimerkiksi fenomenologian rooli hänen tuotannossaan, Vita Activan erittelemät käsitykset ihmisen toiminnasta sekä ylei­ sesti Arendtin ihmiskäsitys.

Kirjaa voi kuitenkin suositella kaikille Arendtista kiinnostuneille, jotka eivät ole vielä erityisemmin perehtyneet Arendtin ajatteluun. Vähän yli parisataasivuisena se antaa myös Arendtin elämänvaiheista ja vielä suomentamattomasta tuotannosta kattavan kuvan. Parhaiten kirja palvelee nimenomaan Arendtista poliittisena ajat­ telijana kiinnostuneita lukijoita.

LIBERO 3/2019

39

TEKSTI JA KUVAT MIKAEL ANTONIO LESKINEN

NÄLKÄÄ JA VÄKIVALTAA JUMALAN KAUPUNGISSA – Fernando Meirelles Sodankylässä

40

LIBERO 3/2019

TÄMÄN VUODEN SODANKYLÄN ELOKUVAJUHLILLA VIERAILLUT BRASILIALAINEN FERNANDO MEIRELLES ON TUNNETUIMPIA LATINALAISAMERIKKALAISIA NYKYOHJAAJIA. HÄNEN LÄPIMURTOTEOKSENSA, RIO DE JANEIRON HÖKKELIKYLIEN RIKOLLISUUTTA KUVAAVA JUMALAN KAUPUNKI (CIDADE DE DEUS, 2002) ON YKSI BRASILIAN SUURIMMISTA KANSAINVÄLISISTÄ MENESTYKSISTÄ, MUTTA MYÖS POLEEMISIMMISTA, EI NIINKÄÄN AIHEIDENSA VAAN NIIDEN KÄSITTELYTAVAN TAKIA. JUMALAN KAUPUNKI ON UPEASTI KUVATTU, LEIKATTU, NÄYTELTY JA OHJATTU VÄKIVALTAINEN TARINA YHTEISKUNNAN POHJALLA ELÄVISTÄ.

MUTTA SAAKO KÖYHYYS – JA SEN PUITTEISTA SIKIÄVÄ VÄKIVALTA – OLLA KAUNISTA TAI VIIHTEELLISTÄ?

K

tavasta kuvata köyhyyttä oli erityisen keskeinen Brasilian ja ehkä koko mantereen merkittävimmälle elokuvataiteelliselle avantgarde-liikkeelle Cinema Novolle, joka syntyi 1960-luvun alussa vastavoimana kaupalliselle elokuvateollisuudelle. Uusi brasilialainen sukupolvi halusi tehdä poliittisesti tietoista, sekä muodollisesti että sisällöllisesti vallankumouksellista elokuvaa, joka ei väistänyt epäkaupallisia aiheita. Modernit eurooppalaiset suuntaukset olivat tärkeä inspiraationlähde. Italialaisen neorealismin tavoin Cinema Novo suosi amatöörinäyttelijöitä ja studiolavasteiden sijasta aitoja lokaatioita.

Ranskalaiselta Nouvelle Vaguelta omaksuttiin käsitys ohjaajasta auteurina, taiteellisena johtajana, jonka henkilökohtainen näkökulma ja ilmaisukieli olivat tärkeämpiä kuin teoksen kauppa-arvo.

Cinema Novon tekijöistä muistetaan erityisesti Glauber Rocha (1939–1981), josta kehittyi jo liikkeen alussa sen johtohahmo. Vuonna 1965 pitämässään puheessaan Rocha – joka myös elokuvakriitikkona tunnettiin – arvioi kolmannen ja ensimmäisen maailman suhdetta, eroa ”meidän ja sivistyneen kulttuurin välillä”. Hän näki latinalaisamerikkalaisen ja eurooppalaisen katsojan välillä kommunikatiivisen esteen, joka johtui suhteesta köyhyyteen – Rochan sanoin ”nälkään”: YSYMYS OIKEASTA

Sillä aikaa kuin Latinalainen Amerikka valittaa yleisiä kur­ juuden aiheitaan, ylläpitää ulkomaalainen tämän kurjuuden elettä, ei traagisena oireena, vaan ainoastaan kiinnostuspii­ rinsä yleisenä muodollisena aiheena. Latino ei kommunikoi todellista kurjuuttaan sivistyneelle ihmiselle eikä sivistynyt

Fernando Meirelles Sodankylän elokuvajuhlilla viime kesäkuussa

aidosti ymmärrä latinon kurjuutta. […] Eurooppalaista kat­ sojaa kiinnostavat kehitysmaiden taiteen luovat prosessit vain siinä määrin kuin ne tyydyttävät hänen primitivismin nostalgiaansa. […] Sieltä löytyy Cinema Novon traaginen omaperäisyys suhteessa muun maailman elokuvaan: omape­ räisyytemme on nälkämme, ja kaikista suurin epäonnemme on, että tämä nälkä, vaikkakin nähty, ei ole ymmärretty.

(Rocha 1965: 52–53)

Cinema Novosta teki merkittävän Rochan sanoin sen ”sitoutuminen totuuteen”, sen rohkea vakaumus esittää puute kaikessa lohduttomuudessaan, ilman kaunisteluja tai onnellisia loppuja. Rocha kastoi tämän periaatteen ”nälän estetiikaksi” – vastaus viihdeteollisuuden harjoittamalle ”digestiiviselle elokuvalle” – ja määritteli koko Cinema Novon ”projektiksi, joka toteutuu nälän politiikassa”.

Nälän estetiikka oli Rochalle radikaali vallankumouksellinen ele, koska köyhyyden kuvaus merkitsee ”väkivaltaa, nälän kaikista jalointa kulttuurista esiintymismuotoa”. Ei fyysistä väkivaltaa, vaan kuvien ja äänien avulla tehtyä todistustyötä. Rocha puhui ”rakkauden väkivallasta”, joka on ”toiminnan ja muutoksen” työkalu. Kamppailu on tässä ja nyt, mutta katse tulevaisuudessa. Nälkä ja sen paljastaminen oli vasta ensimmäinen askel kansainvälisessä

LIBERO 3/2019

41

taistelussa vastaan epätasa-arvoisuutta, jonka varaan Latinalainen Amerikka ja koko kolmas maailma on rakennettu.

Cinema Novo on kolonisoitujen kansojen ilmiö eikä Brasilian etuoikeus. Sieltä mistä löytyy elokuvantekijä valmiina kuvaamaan totuus ja vastustamaan sensuurin tekopyhiä periaatteita, siellä elää Cinema Novo. Sieltä mistä löytyy elokuvantekijä valmiina vastustamaan kaupallisuutta, riistoa, pornografiaa, teknisismiä, siellä elää Cinema Novo. Sieltä mistä löytyy minkä tahansa ikäinen elokuvantekijä, mistä tahansa taustasta, valmiina laittamaan elokuvansa ja ammat­ tinsa aikansa tärkeiden aiheiden palvelukseen, siellä elää Cinema Novo. (Rocha 1965: 52–53)

VIIHDETTÄ VAI VALLANKUMOUSTA? ”Kuvaan epäoikeudenmukaisuutta, haluan tuoda sen esille”, kertoo Fernando Meirelles Liberon haastattelussa Sodankylässä viime kesäkuussa. ”On olemassa raja, joka jakaa ihmiskunnan kahtia. Se on minulle pakkomielle, kaikki elokuvani käsittelevät sitä tavalla tai toisella. Brasiliassa elävien täytyy kohdata köyhyyttä päivittäin. Ei sikäli, etteikö teillä olisi sitä myös Suomessa, mutta ette näe sitä samalla tavalla”.

Latinalaisessa Amerikassa hökkelikyliä löytyy kaikista suurista kaupungeista. Nimitys vaihtelee – Brasiliassa favela, naapurissa Argentiinassa villa miseria, Andien toisella puolella Chilessä campamento. Kaikissa valtion läsnäolo on vähäistä, rikollisuus yleistä ja infrastruktuuri, kuten sähkö- ja viemäriverkostot, voi puuttua kokonaan. Tuntemattomilla ei ole asiaa sisään eikä asukkaan ole helppoa olla erottumatta ulkopuolella. Ristiriitaisesti hökkelikyliä pelätään ja vältellään, mutta samalla niiden pahamaineisuus ja sisäinen kulttuuri herättävät valtavasti uteliaisuutta ylemmissä yhteiskuntaluokissa. Helposti unohtuu, että tavalliset perheet elävät niissä yhtä arkisesti kuin muutkin kaupunkilaiset.1 Meirelles kertoo alkuinnoituksistaan. ”Brasiliassa favelat ovat kuin kaupunki kaupungin sisällä. Kaikki kuulevat niistä median kautta, rikoksista ja murhista, mutta kukaan ei todella tiedä niistä mitään. Ei ollut mitään sisäpuolelta katsottuna. Sitten luin Paulo Linsin kirjan ja järkytyin siinä kuvatusta yhteiskunnasta. Ne olivat kuin kaksi eri Brasiliaa”. Lins (s. 1958), joka kasvoi tosielämän ”Jumalan kaupungissa”, Rio de Janeiron nyt jo kuuluisassa Cidade de Deus -favelassa, kirjoitti 1997 julkaistun omaelämäkerrallisen romaanin, johon Meirellesin elokuva perustuu. Lähes kaikilla fiktiivisen Jumalan kaupungin asukkailla on (tai oli) vastine tosielämässä.

Elokuvassa on valtava hahmojoukko, joista viitepistettä toimittaa kaveripiirinsä huumekauppaa sivusta seuraava ja verraten viaton, valokuvauksesta kiinnostunut Buscapé (tai ”Rocket”, kammottavien englanninkielisistä käännöksistä johdettujen nimien mukaan). Favelan kehitystä seurataan 60-luvun nuoresta asuinalueesta 80-luvun jengiväkivallan rappeuttamaksi slummiksi. Ulkopuolista Rio de Janeiroa nähdään vain vilaukselta.

Jumalan kaupungista tuli lähes välittömästi menestys. Se voitti palkintoja ja kiersi festivaaleilla. Brasiliassa se oli ensi-iltavuotensa katsotuin elokuva, mutta keräsi myös paljon kritiikkiä. Akateemikko Ivana Bentes kirjoitti tuolloin siitä ”tuotteistettuna spektaakkelina köyhistä tappamassa toisiaan” (Bentes 2002). Nälän estetiikan hengessä Bentesiä voi ymmärtää. Jumalan kaupungissa 1

42

favela on ruma, raaka ja rappiollinen, mutta samalla romanttinen, nostalginen, eksoottinen, tropikaalisen värikäs ja aurinkoinen, primitiivinen, myyttinen paikka täynnä juhlia, musiikkia, seikkailuja, sankareita ja antisankareita.

Toisaalta kritiikki oli väistämätöntä – suurista menestyksistä tulee suuria maalitauluja. Myös Meirellesin mielestä tämä oli osatekijä. ”Koska jokin on suosittua tai helposti lähestyttävää, sen on pakko olla paskaa. Motivaationi eivät liittyneet lainkaan kaupallisuuteen. Elokuva ei olisi toiminut sen ehdoilla. Sitä haukuttiin mainokseksi, mikä ei taatusti pidä paikkaansa. Olen tehnyt paljon mainoksia elämäni aikana ja Jumalan kaupunki olisi ollut mainoksena täysin väärin. Siinä on väärä roolijako – Brasiliassa ei nähdä mustia näyttelijöitä mainoksissa – ja väärä estetiikka: epätarkkoja kuvia, hyppyleikkauksia... Siinä on kaikki pielessä!”.

Silti Sodankylässä esitetyistä, Meirellesin ohjaamista mainoksista on helppo tunnistaa sama nopeaa leikkausta ja iskeviä kuvakulmia hakeva kädenjälki. Latinalaisamerikkalaiseksi Tarantinoksi kuvailtu Meirelles on esteettisesti erittäin taitava ohjaaja, ja Jumalan kaupunki on vangitseva kokemus. Sen hyper­aktiivinen, kaoottiselta vaikuttava mutta samalla täydellisen johdonmukainen

Hökkelikylien kulttuurista ja niiden elokuvantekijöistä ks. myös artikkelini Digielokuvan ei-toivottu lapsi (AVEK 2/18, s. 34–38.

Haettavissa osoitteesta www.kopiosto.fi/AVEK/avek-lehti/arkisto) LIBERO 3/2019

kuvakieli vuorotellen lumoaa ja kauhistuttaa katsojia. Kukaan ei voi rehellisesti moittia sitä sen tekniseen ohjaukseen tai tarinankerrontaan vedoten. Toinen kysymys on, mitä sen tyyli merkitsee laajemmassa kontekstissa arvioituna.

VIHAN VAI RAKKAUDEN VÄKIVALTAA? Meirelles kertoo halunneensa murtaa faveloiden stereotypioita ja kertoa siellä asuvien näkökulmasta. Voiko Jumalan kaupunkia kutsua Cinema Novon perilliseksi? Myös Meirellesille oli tärkeä käyttää amatöörinäyttelijöitä.2 Kuvaukset toteutettiin lähes kokonaan studion ulkopuolella. Suuret tuottajat eivät uskoneet elokuvan menestykseen, rahoitus järjestettiin aluksi itsenäisesti.

Tuotannollisesti tunnusmerkkejä on paljon, mutta merkitsevä ero löytyy syvemmältä. Meirelles halusi todistaa väkivallan jokapäiväisyydestä mutta välttää sen ihannointia mahdollisimman paljon.

Jumalan kaupungin väkivalta ei ole graafista, mutta sen läsnäolon aistii jatkuvasti. Se on vaihtelevasti kylmäävä ja viihdyttävä tekijä.

Hahmoja kuolee ja katoaa jatkuvasti. Mustaa huumoria viljellään paljon ja harmaalla alueella tasapainoillaan koko ajan. Mutta sen moraalisuutta arvioidessa tuntuu siltä, että koko kysymyksenasettelu pitäisi raamittaa uudelleen.

Väkivallan merkitys on mullistunut elokuvissa sitten Cinema Novon ajan. Melkein minkä tahansa suuren budjetin tuotannon katselu riittää tämän todistamiseen. Väkivaltaa ei vältellä, vaan siitä on jalostettu hyödynnettävä resurssi. Sen šokkiarvon viihteellisyys on korvannut sen poliittisen potentiaalin. Theodor Adornoa mukaillen kulttuuriteollisuus riisuu kumoukselliset liikkeet aseistaan omaksumalla ne ja kääntämällä ne alkuperäänsä vastaan.

Jumalan kaupunkia tuoreempi ja synkempi esimerkki tästä ovat myös faveloihin sijoittuvat Tropa de Elite -elokuvat (ensimmäinen 2007, jatko-osa 2010, ohj. José Padilha). Niiden estetiikka ei voi mitenkään enää olla ”toiminnan ja muutoksen” voima, Rochan ”rakkauden väkivaltaa”. Niiden tappamisesta irtoaa turhautuneen kostonhimon ja fasismin katku. Ne ovat heijastus kulttuurista, joka nostaa Jair Bolsonaron johtajakseen, ja samalla painajaismainen todiste nälän estetiikan surkeasta epäonnistumisesta. Nälkä

on edelleen nähty muttei vieläkään ymmärretty. Rakkaus yksinään ei tuo pysyvää muutosta. Tämän myös Rocha lopulta tajusi vaihtaessaan unen estetiikkaan.3 Laajemmin kysymys on koko elokuvataiteen poliittisesta relevanssista. Jos epäoikeudenmukaisuuden kuvaus on tänään pahimmillaan pornografiaa ja parhaimmillaan steriiliä, mitä työkaluja elokuvantekijälle jää? Mitä vakuuttamisen ja vaikuttamisen keinoja on niillä, jotka ovat nyt ”valmiita laittamaan ammattinsa aikansa tärkeiden aiheiden palvelukseen”? Jos Rochaan on uskomista, Cinema Novon perintö elää vielä, joskin ehkä vain hengessä.

Mutta ajatuksista tekoihin on suurempi harppaus kuin koskaan, turtuneen yleisön ja aseettomien taistelijoiden aikana.

LÄHDELUETTELO Bentes, Ivana 2002: Jumalan kaupunki mainostaa turismia helvetissä (Cidade de Deus promove turismo no inferno, sitaatit omia käännöksiä portugalista. Estadãosanomalehti, 31. elokuuta 2002. Luettavissa: http://www.consciencia. net/2003/08/09/ivana.html, haettu 16.8.2019) Rocha, Glauber 1965: Nälän estetiikka (La estética del hambre, sitaatit omia käännöksiä espanjasta). Lähde: Ramona, revista de artes visuales argentina (aikakauslehti, n:o 41, kesäkuu 2004, s. 52–55, espanjaksi, alkuperäinen kääntäjä tuntematon.) ibid. 1971: Unen estetiikka (La estética del sueño, otsikko oma käännös). Lähde: Ramona, revista de artes visuales argentina (aikakauslehti, n:o 41, kesäkuu 2004, espanjaksi, kääntäjä Christian Ferrer, s. 56–57)

2

Näyttelijöiden Jumalan kaupungin suosion jälkeisestä elämästä kertova dokumentti Cidade de Deus: 10 anos depois on katsottavissa ilmaiseksi tuottajan Vimeo-kanavalla: https://vimeo.com/95817233 3 Ks. Rocha 1971

LIBERO 3/2019

43

PIDÄ HUOLTA OIKEUKSISTASI TYÖELÄMÄSSÄ.

Liity ammattiliittoon.

WWW.PAM.FI/LIITY @pamliitto

JÄRJESTÖUUTISET

Liittokokous lähestyy! Jännittää!

Mutta kannattaako jännittäminen?

Kotkasta kotoisin oleva ja siellä edelleen asustava Mielonen (s. 1985) ehti itse käydä kaiken kaikkiaan kolmessa eri liitto­ kokouksessa. Vuonna 2011 Mielonen valittiin Vasemmistonuorten hallitukseen muun muassa nykyään opetusministerinä vaikutta­ van Li Anderssonin sekä tulevan sosiaali- ja terveysministeri Hanna Sarkkisen kanssa. Elokuva-alalla itsensä työllistävä Mielonen on ollut vasemmistoliiton eduskuntavaaliehdokkaana useaan kertaan ja keräsi viimeksi tänä keväänä Kaakkois-Suomen vaalipiiristä komeat 2 273 ääntä.

Kajaanin liittokokouksen lähestyessä myös Mielosessa herää tietty haikeus. Hänen muistoissaan on erityisesti yhteenkuulu­ vuuden tunne eri puolelta tuleviin, poliittisesti samalla tavalla ajatteleviin tovereihin. ”Yhteishenki ja tunnelma on käsin koske­ teltavissa.” Politiikan sisällöt ovat myös Mielosen takaraivossa, jopa niin kovasti, että joidenkin liittokokousaloitteiden kehno menestyminen on jäänyt kaivertamaan mieltä. ”Ehkä eniten on jäänyt kaivertamaan, ettei kaivoslain osalta esittämäni muutos Vanujen poliittiseen ohjelmaan mennyt aikoinaan läpi. Vaadin siinä maanpinnan alapuolisten luonnonrikkauksien kansallista­ misen olemista yhtenä tavoitteena. Nythän sama aloite onneksi meni ihan oikeana kansalaisaloitteena läpi, joten hyvä niin.”

Mielonen arvioi, että ajautumisella Vasemmistonuorten luot­ tamustehtäviin on merkitystä. Esimerkkinä hän mainitsee, miten Oulussa valitusta Vasemmistonuorten hallituksesta muodos­ tui kärkäs Jyrki Kataisen (kok.) niin sanotun sixpack-hallituk­ sen arvostelija. Vasemmistoliiton ollessa mukana hallituksessa (4.4.2014 asti) Mielonen arvioi, että Vasemmistonuorten hallitus vaikutti oleellisesti myös puolueen toimintaan. Mielonen oli myös Rovaniemen liittokokouksessa ehdolla puheenjohtajaksi. ”Yritin epätoivoisesti pidentää omaa vasemmistonuoruuttani yli 30 ikä­ vuoden hakeutumalla puheenjohtajaksi”, nauraa Mielonen.

Mielonen korostaa, että liittokokous on paikka, jossa voi oikeasti vaikuttaa. ”Liittarista saa eniten irti, jos krapula pysyy kohtuullisena.” Luottamustehtäviin ehdolla olevia hän kehottaa

KUVA: JESSE OJALA

VANHA VASEMMISTONUORTEN AKTIIVI SEKÄ MONINKERTAINEN LIITTOKOKOUSKONKARI JOONA MIELONEN KERTOO LIITTOKOKOUSKOKEMUKSISTAAN JA ANTAA PARI VINKKIÄ PAHIMPAAN RAMPPIKUUMEESEEN.

tutustumaan muuhun jäsenistöön henkilökohtaisesti. ”Monet laittavat paukut jo etukäteen junttaamiseen. Kannattaa kuitenkin huomioida, että liiallinen junttaaminen voi lopulta koitua koh­ taloksi.” Mikäli puhuminen puhujan pöntössä jännittää, löytyy Mieloselta omasta takaa vinkki, miten madaltaa kynnystä ajan mittaan. ”Olen itse ollut kova jännittäjä puhuessa. Omalta osal­ tani auttoi se, että menen mahdollisimman varhaisessa vaiheessa puhumaan vaikka väkisin, jolloin kynnys avata suu pienenee jat­ kossa huomattavasti. Jos jännittää, kannattaa aloittaa vaikkapa puhumalla valmiiksi kirjoitettuja puheita.”

Puheenjohtaja­ ehdokkaat esittäytyvät

Liban Sheikh HÄMEEN VASEMMISTONUORET

YHTEISKUNNASSA Vuonna 2022 Vasemmistonuoret ovat muutoksen edelläkävijä. Olemme kehittäneet poliittista sanas­ toa radikaalille vihreälle ja kapitalismin vastaiselle tulevaisuudelle. Toimintamme on nivoutunut kiinni suoran toiminnan verkostoihin ja olemme tun­ nettu toimija kansalaisyhteiskunnassa. Siteemme puoluepolitiikkaan on vahva, mutta autonominen.

Muutamme yhteiskuntaa alhaalta ylöspäin - ruohon­ juuritasolta Arkadianmäelle.

JÄSENILLEMME Vuonna 2022 Vasemmistonuorten ilmapiiri on avoin, kuunteleva ja inspiroiva. Jokaisella jäsenellä on helppo hengittää järjestössämme - kriittinen sisäinen keskustelu on vahvuutemme ja solidaari­ suus voimavaramme. Alueelliset rajat eivät ole este, vaan mahdollisuus ajatusten jakamiseen ja uuden oppimiseen – piirien, jaostojen ja työryhmien välillä.

Toimimme jäseniltä jäsenille periaatteella ja tarjo­ amme resursseja vaikuttaa sekä osallistua yhteis­ kunnassa. Vuonna 2022 olemme myös rakentaneet aktiivisen alumnien verkoston, joka mahdollistaa tietotaidon säilymisen järjestössämme. Olemme koti vasemmalla oleville nuorille, sanan todellisessa merkityksessä. Olemme saavutettava, turvallinen ja jäsenistöltämme moninainen - rakenteiltamme aidosti feministinen järjestö.

Markus Karjalainen (24) KAINUUN VASEMMISTONUORET

”Vasemmistonuoret on tulevaisuudessa aidosti tasa-arvoinen nuorisojärjestö, jossa kehitetään koko Suomea kunkin alueen vahvuudet huomioon ottaen.”

Emmastiina Hesso (26)

SATAKUNNAN VASEMMISTONUORET

”Vasemmistonuoret on tulevaisuudessa kannus­ tava, turvallinen ja avoin järjestö, johon eri taustais­ ten nuorten on vaivatonta tulla mukaan. Kuten se on tälläkin hetkellä mielestäni. Haluan että samanlainen kuva syntyy kaikille muillekin Vasemmistonuorista.”

VASEMMISTONUORTEN 1.–3.11.2019 KAJAANISSA JÄRJESTETTÄVÄSSÄ 30. LIITTOKOKOUKSESSA VALITAAN MYÖS TULEVA NUORISOJÄRJESTÖN PUHEENJOHTAJA. LIBERO PYYSI PUHEENJOHTAJAEHDOKKAITA VISIOIMAAN, MINKÄLAINEN JÄRJESTÖ VASEMMISTONUORET ON VUONNA 2022.

Mikko Hietala (26) ITÄ-SUOMEN VASEMMISTONUORET

”Vuonna 2022 Vasemmistonuoret on järjestö, joka seisoo vankkumattomasti pienituloisten takana.

Järjestön kantavia teemoja ovat yhdenvertaisuus ja tasa-arvo. Vammaispoliittinen työryhmä on aktivoitu uudelleen ja esteettömyys- ja vammaiskysymykset ovat entistä näkyvämmin esillä järjestön toiminnassa.”

Ajak Majok (22)

ETELÄ-SUOMEN VASEMMISTONUORET

”Vuonna 2022 Vasemmistonuoret on aidosti moni­ puolinen, entistä vaikuttavampi ja rohkeampi poliit­ tinen nuorisojärjestö. Järjestö, jossa jokainen nuori vaikuttaja löytää tavan rakentaa sosiaalisesti oikeu­ denmukaisempaa ja ekologisempaa punavihreää tulevaisuutta.

Vuoteen 2022 mennessä olemme kehittä­ neet järjestöä yhdessä piirien ja osastojen kanssa siten, että Vanu kuuluu ja näkyy vahvasti kaduilla ja kabineteissa. Alueellisia eroja on kurottu umpeen panostamalla piirien kehittämiseen ja jäsenistön monipuoliseen näkyvyyteen. Vasemmistonuorissa panostetaan entistä enemmän jäsenistön jaksa­ miseen ja hyvinvointiin ja toimintaa rakennetaan yhteisöllisemmäksi. Ja Vasemmistonuorissa on entistä enemmän mahdollisuuksia kehittyä ja kasvaa poliitikkona.

Rohkeampi, moninaisempi ja intersektionaali­ sempi, sellainen poliittinen nuoriso- ja kansalaisjär­ jestö Vanu on vuonna 2022.

Noora Tapio

HÄMEEN VASEMMISTONUORET

”Vuonna 2022 Vasemmistonuoret on jäsenmääräl­ tään kasvava kansalaisjärjestö, joka tuo sosialismin päivänpolitiikan asialistalle. Järjestö ohjaa rohkeasti julkista keskustelua suuntaan, jossa radikaalin inklu­ siivinen feminismi on arkipäivää ja maapallon kanto­ kyky huomioidaan poikkeuksetta. Vasemmistonuorten jäsenistö kokee vaikutusvaltansa vahvaksi, jokaiselle halukkaalle on mielekästä tekemistä, jossa kehittyä, eikä järjestötoiminta ylikuormita ketään, vaan voi­ maannuttaa aktiiveja yhteisöllisyydellään, lämmin­ henkisyydellään ja kannustavuudellaan. Jäsenistön osaaminen on aktiivisessa hyötykäytössä – meidän järjestömme lisäksi myös muissa kansalaisjärjestöissä sekä kunnanvaltuustoissa."

VARAPUHEENJOHTAKSI KAJAANIN LIITTOKOKOUKSESSA OVAT EHDOLLA SEURAAVAT HENKILÖT

Samuel Drake (s. 1994) Etelä-Suomen Vasemmistonuoret Jesse Peltonen (s. 1999) Satakunnan Vasemmistonuoret Mari Ikonen (s. 1992) Lapin Vasemmistonuoret Christian Karau (s. 1997) Hämeen Vasemmistonuoret

Liitto­ kokouksen tyrkkylista!

VASEMMISTONUORTEN HALLITUKSEN JÄSENEKSI TAI VARAJÄSENEKSI OVAT EHDOLLA SEURAAVAT HENKILÖT

Saara Karjalainen (s. 1995) Kainuun Vasemmistonuoret Hallituksen varajäseneksi Noora Kyllönen (s. 1992) Kainuun Vasemmistonuoret Hallituksen varsinaiseksi jäseneksi Arttu Ahmala (s. 1996) Etelä-Suomen Vasemmistonuoret Hallituksen varsinaiseksi jäseneksi Jasu Setälä (s. 1991) Etelä-Suomen Vasemmistonuoret Hallituksen varsinaiseksi jäseneksi Minna Majaniemi (s. 1991) Etelä-Suomen Vasemmistonuoret Hallituksen varsinaiseksi jäseneksi Elli Yrjänä (s. 1999) Pohjois-Pohjanmaan Vasemmistonuoret Hallituksen varsinaiseksi jäseneksi

Milla Knuuti (s. 1999) Etelä-Suomen Vasemmistonuoret Hallituksen varsinaiseksi jäseneksi Elina Liekkinen (s. 2000) Keski-Suomen Vasemmistonuoret Hallituksen varsinaiseksi jäseneksi Jelena Kiilholma (s. 1993) Satakunnan Vasemmistonuoret Hallituksen varsinaiseksi jäseneksi Roosa Ylikoski (s. 1997) Itä-Suomen Vasemmistonuoret Hallituksen varsinaiseksi jäseneksi Kalle Koiranen (s. 1992) Varsinais-Suomen Vasemmistonuoret Hallituksen varsinaiseksi jäseneksi Kuura Maula (s. 1993) Hämeen Vasemmistonuoret Hallituksen varsinaiseksi jäseneksi

Mika Leminen (s. 1995) Etelä-Suomen Vasemmistonuoret Hallituksen varsinaiseksi jäseneksi Niki Rajalampi (s. 1999) Hämeen Vasemmistonuoret Hallituksen varsinaiseksi jäseneksi Alma Jokinen (s. 2004) Varsinais-Suomen Vasemmistonuoret Hallituksen varsinaiseksi jäseneksi Ava Dahlvik (s. 2001) Etelä-Suomen Vasemmistonuoret Hallituksen varsinaiseksi jäseneksi Anna Funck (s. 2000) Varsinais-Suomen Vasemmistonuoret Hallituksen varsinaiseksi jäseneksi Oskari Päätalo (s. 2003) Hämeen Vasemmistonuoret Hallituksen varsinaiseksi jäseneksi

Waltteri Nummelin (s. 1998) Etelä-Suomen Vasemmistonuoret Hallituksen varsinaiseksi jäseneksi Mari Manninen (s. 1994) Etelä-Suomen Vasemmistonuoret Hallituksen varsinaiseksi jäseneksi Oskari Jokinen (s. 1992) Hämeen Vasemmistonuoret Hallituksen varsinaiseksi jäseneksi Tyrni Rankka (s. 2003) Etelä-Suomen Vasemmistonuoret Hallituksen varsinaiseksi jäseneksi

KUVA: PINJA NIKKI

KOLUMNI

TONI ASIKAINEN

Vasemmistonuoret järjestödemokratian suunnannäyttäjänä Vasemmistonuorissa valta kuuluu jäsenille. Jokaisella vasem­ mistonuorella on mahdollisuus päästä vaikuttamaan järjes­ tön toimintaan eri tavoin. Suurimmalle osalle jäsenistöä tutuin vaikuttamisen malli on oman piiri- tai perusjärjestön toiminnan suunnitteluun ja toteutukseen osallistuminen. ”Kaduilla ja kabi­ neteissa” on ollut vasemmistonuorten pitkäaikainen motto, ja näin liittokokouksen lähestyessä on ajankohtaista pohtia myös erilaisia vaikuttamisen keinoja järjestön sisällä. Järjestö on pitkään ajanut demokraattisen päätöksenteon vahvistamista yhteiskunnan eri tasoilla, ja on siksi luonnollista, että pyrkimys avoimeen ja suoraan vaikuttamiseen on ollut vahva myös järjes­ tön sisällä. Syksyn aikana järjestettävä sähköinen puheenjoh­ tajaäänestys on Vasemmistonuorissa ensimmäinen laatuaan.

Aikaisemmin suoria jäsenäänestyksiä on tehty poliittisen linjan tulkinnasta sekä järjestön logosta, mutta tekniikan hyödyn­ täminen suorassa päätöksenteossa on verrattain tuore ilmiö.

Uskon, että Vasemmistonuoret voi toimia tiennäyttäjänä suo­ malaisella järjestökentällä jäsenten vaikuttamismahdollisuuk­ sien saralla. Tekniikka ja välineet ovat kaikkien saavutettavissa, mutta meiltä löytyy myös se tärkein tekijä: aktiviinen, kriittinen ja solidaarinen jäsenistö.

Marraskuun alussa noin 170 järjestön jäsentä kokoontuu Kajaaniin juhlistamaan 75-vuotista nuorisojärjestöä ja tekemään merkittäviä päätöksiä sen 30. liittokokoukseen. Liittokokouksessa valitaan järjestölle uusi puheenjohtajisto ja hallitus ja käsitel­ lään sääntömääräiset asiat, sääntömuutokset sekä poliittinen ohjelma vuosille 2019–2023. Kokouksen loppupuolella valittava hallitus pääsee 1.1.2020 alkaen kahdeksi vuodeksi toteuttamaan näitä päätöksiä ja linjoja käytännössä. Me työntekijät teemme osaltamme parhaamme, että järjestön toiminta on tuloksekasta ja vaikuttavaa. Liittokokouskauden päättyminen on meidän­ kin kannaltamme jännittävää aikaa. Toisaalta, vaikka poliittiset linjat ja hallituksessa istuvat kasvot vaihtelevat, niin jatkossakin järjestö tulee olemaan vasemmistolaisen nuorisotoiminnan kes­ kiössä. Osallistuminen järjestön päätöksentekoon liittokokousten välillä on siksi tärkeää, ellei jopa liittokokousta tärkeämpää, jotta Vasemmistonuoret pystyy toteuttamaan tehtäväänsä ja edistä­ mään sosialismia, demokratiaa, feminismiä ja kansainvälisyyttä.

Kirjoittaja on Vasemmistonuorten pääsihteeri.

Vasemmistonuoret

YHTEYSTIEDOT Lintulahdenkatu 10, 2. krs, 00500 Helsinki 045 348 5499 toimisto@vasemmistonuoret.fi www.vasemmistonuoret.fi

Puheenjohtaja Hanna-Marilla Zidan 040 826 1604, hanna@vasemmistonuoret.fi Pääsihteeri Toni Asikainen 045 644 7880, toni@vasemmistonuoret.fi Järjestö- ja nuorisotoiminnan koordinaattori Arto Leinonen 045 662 8206, arto@vasemmistonuoret.fi Tiedottaja Pinja Nikki 050 472 1046, pinja@vasemmistonuoret.fi Jäsen- ja toimistosihteeri Valter Söderman 045 348 5499, toimisto@vasemmistonuoret.fi Talouspäällikkö Pirkko Holappa 045 351 9917, pirkko@vasemmistonuoret.fi

PIIRIJÄRJESTÖT: Etelä-Suomen Vasemmistonuoret Lintulahdenkatu 10, 2. kerros 00500 Helsinki toiminnanjohtaja: Mikael Kinanen, 044 019 5901 etela-suomi@vasemmistonuoret.fi Hämeen Vasemmistonuoret Näsilinnankatu 22 a 27 33210 Tampere toiminnanjohtaja Oskari Jokinen, 040 837 34 67 hame@vasemmistonuoret.fi Itä-Suomen Vasemmistonuoret Pohjoiskatu 6 80100 Joensuu (käyntiosoite Kauppakatu 44) Piirisihteeri: Viljami Vaskonen, 044 976 2830 ita@vasemmistonuoret.fi Kainuun Vasemmistonuoret Puheenjohtaja: Saara Karjalainen, 040 828 4620 saara.karjalainen10@gmail.com Keski-Suomen Vasemmistonuoret Väinönkatu 28 B 14 40100 Jyväskylä Piirisihteeri: Miika Korpi, 044 077 6637 keski-suomi@vasemmistonuoret.fi Lapin Vasemmistonuoret Lapinkatu 2 96190 Rovaniemi Piirisihteeri: Mona Eskelinen, 040 7000 219 lappi@vasemmistonuoret.fi Pohjois-Pohjanmaan Vasemmistonuoret Kauppurienkatu 8B, 3.kerros 90100 Oulu Piirisihteeri: Anna-Maija Räihä pohjois-pohjanmaa@vasemmistonuoret.fi Satakunnan Vasemmistonuoret Eteläpuisto 14 28100 Pori Piirisihteeri: Oskari Vihavainen, 044 058 7796 satakunta@vasemmistonuoret.fi Varsinais-Suomen Vasemmistonuoret Hakakatu 12 20540 Turku Piirisihteeri: Amro el-Khatib, 045 1312 552 varsinais-suomi@vasemmistonuoret.fi

Elä täysillä – Turva turvaa Kotona rentoudutaan, nautitaan, kerätään voimia.

Puuhataan, siivotaan, kokataan. Juhlitaan ja pyöritetään arkea. Kotona myös sattuu ja tapahtuu, ja silloin on hyvä olla Turvassa. Turvan kotivakuutus turvaa elämäsi tärkeimmän paikan ja rakkaimmat esineet.

Osta kotivakuutus helposti osoitteesta turva.fi/koti ja ole kotonasi kuin kotonasi.

Keskinäinen Vakuutusyhtiö Turva • www.turva.fi • puh. 01019 5110

0,5 X

HEI AMIS! ME VALVOMME SINUN ETUJASI, JOTTA VOIT KESKITTYÄ SIIHEN OLENNAISEEN, ELI OPISKELUUN. 0,5 X

2,75 X

HANKI SUOMEN EDULLISIN OPISKELIJAKORTTI SAKKIRY.FI

X

0,25 X 0,5 X

0,5 X

Lue syksyn fiksuimmat kirjat!

Anu Kantola & Hanna Kuusela Huipputuloiset – Suomen rikkain promille 368 s.

Matti Tuomala Markkinat, valtio & eriarvoisuus 443 s.

Tuomas Muraja Perustulokoe-eläin 165 s.

Christer Lindholm Totuudenjälkeinen talouspolitiikka 165 s.

J. K. Gibson-Graham & Eeva Talvikallio Elävä talous 451 s.

Markus Tiittula Valkokaavuista punahattuihin 200 s.

Philipp Ther Euroopan historia vuodesta 1989 488 s.

Göran Therborn Kadotettu kansankoti 144 s.

Antti Ronkainen & Juri Mykkänen (toim.)

Vapiseva Eurooppa 200 s.

Marraskuun loppuun asti saat Vastapainon verkkokaupasta kaikki kirjat 20 prosentin alennuksella käyttämällä ostoskorissa koodia TIEDE! Tutustu ja tilaa! vastapaino.fi