TEKSTI TAIJA ROIHA JA MIA HAGLUND KUVA LASSE POSER
Eräs keskustelu
SAMAA LUOKKAA -PODCASTIN TEKIJÄT MIA HAGLUND JA TAIJA ROIHA KESKUSTELEVAT SALLY ROONEYN ROMAANIEN NORMAL PEOPLE JA KESKUSTELUISSA YSTÄVIEN KESKEN (CONVERSATIONS WITH FRIENDS) POHJALTA YKSILÖN JA YHTEISKUNNAN VÄLISESTÄ SUHTEESTA. TAIJA ROIHA: ti 27. elok. 16:09 (12 päivää sitten) Mia, Kun sanoit haluavasi puhua mun kanssa Sally Rooneyn romaanista Normal People, oli mun pakko saada se käsiini heti. Kirjaston varausjono laahusti liian hitaasti, joten kolusin kaikki mahdolliset kirjakaupat kahdessa eri kaupungissa, kun nes viidennellä yrityksellä sain lopulta käsiini yhden kappaleen. Ensimmäisen sadan sivun perusteella uskallan sanoa, että ihan kuten Keskusteluissa ystävien kesken, myös Normal Peoplessa on kysymys suhteista: ei ainoastaan ihmissuhteista vaan myös yhteiskunnallisista suhteista ja luokkasuhteista. Ehkä juuri siksi Rooneyn kerronta tuntuu yhteiskunnallisesti niin kiinnosta valta: siinä ei keskitytä minkään puhtaan identiteetin etsimiseen ja tarkasteluun, vaan ollaan kiinnostuneita siitä, miten asiat rakentuvat ja vaikuttavat suhteessa toisiinsa. Mitä mieltä sä oot tästä? MIA HAGLUND: to 29. elok. 16.47 (10 päivää sitten) Taija, Niin, elämä on useimmiten aika sotkuista ja epäselvää. Eletään jatkuvaa valkoisen valheen esittämisen ja totuuden etsimisen
14
LIBERO 3/2019
ristiriitaista fuusiota, jossa omakuva sekä positio rakentuu jatkuvasti uudelleen eri tilanteissa suhteissa muihin. Juuri tämän sekavan fiiliksen vangitsemisen ansiosta Rooney onkin niin nerokas kirjoittaja. Etenkin Keskusteluja ystävien kanssa -teoksessa Rooney onnistuu siinä erinomaisesti. Kertoja Francesin kautta rakennetaan totuudenmukaiselta tuntuva kuva elämästä, jossa materiaaliset reunaehdot ja luokkaan liittyvät kysymykset ovat aina arkisesti läsnä, vaikka ajatukset ja teot pyörivät rakastumisen ympärillä. Kuka haluaa ruotia suhdettaan alkoholisoituneeseen isäänsä, kun on käsittämättömän ihastunut? Hierarkiat eivät ole staattisia tässä teoksessa eivätkä Normal Peoplessa, vaan niihin vaikuttaa juuri se hetki ja tila, jossa ollaan, ja yhden uuden ihmisen tilaan astuminen tai samojen ihmisten kohtaaminen eri tilassa saattaa heittää valtaasemat uuteen järjestykseen. Normal People kuvaa luokkaa tässä suhteessa korostetummin kuin Keskusteluja ystävien kesken, ja mua jäi vähän häiritsemään se, että päähenkilöiden Connellin ja Mariannen perheenjäsenet kuvaillaan miltei karikatyyrimäisesti yläluokkaisina pahiksina ja työväenluokkaisina hyviksinä. Saitko jo luettua kirjan loppuun? ti 3. syysk. 9.27 (5 päivää sitten) Mia, Luettu on! Ymmärrän tuon sun viimeisen pointin luokkien kari katyyrimäisestä esittämisestä, mutta musta Rooneyn valinta on silti tässä perusteltu. Sä varmaan tiedät sanonnan siitä, kuinka masennus on terve reaktio sairaaseen yhteiskuntaan? Tietysti toi lause on yksinkertaistava, kuten kaikki tiivistykset aina on, mutta musta se onnistuu silti välittämään jotain olen naista masennuksen yhteiskunnallisesta luonteesta. (Nyt tulee spoileri:) Mun mielestä se, että teoksen kahdesta päähenki löstä nimenomaan työväenluokkainen ja rakastavassa kodissa kasvanut Connell on se, joka masentuu, kuvaa sitä, miten masennus ei ole vain yksilöpsykologiaan linkittyvä asia vaan yhteiskunnallinen kysymys. Connell kärsii erityisesti yliopistossa opiskellessaan jatkuvista, luokkataustastaan johtuvista riittä mättömyyden kokemuksista. Connell ehkä tuntee, ettei ole ”sen kaltainen ihminen, joka voisi täyttää hallitsevan ryhmän itsel leen korvamerkitsemiä rooleja”. Toi sitaatti on Mark Fisherin tekstistä ”Kelvoton”, joka julkaistiin just suomennettuna Kumuverkkolehdessä. Fisher käsittelee siinä omaa masennustaan ja ylipäätään masennuksen yhteiskunnallista kytköstä. Normal Peoplessa Marianne on se, jolla on isoja traumoja, ja rajustakaan oireilustaan huolimatta häntä ei ole kirjoitettu masentuneeksi. En tiedä mitä mieltä sä oot, mut musta Rooney yrittää tämän asetelman kautta just kuvata masennuksen yhteiskunnallista ulottuvuutta.
