Martat-lehti 6-2021

Page 42

HOPEAT HOHTAMAAN JA ESILLE Jos omistat hopeisia aterimia, ota ne käyttöön ainakin juhlapyhinä. TEIJA JERKKU // KUVA SHUTTERSTOCK

Pese ja huuhtele ruoan kanssa kosketuksiin joutuvat esineet käsittelyn jälkeen. Pese hopeat mielellään käsitiskissä ja kuivaa pehmeällä pyyhkeellä.

H

opeiset lusikat, haarukat, veitset ja kakkulapiot tummuvat ajan saatossa muun muassa ilman ja lämmön vaikutuksesta. Myös eräät ruoka-aineet, kuten kananmuna, majoneesi, lipeäkala ja kaali, nopeuttavat tummumista. Hopeaesineet saattavat tummua astianpesukoneessa, ja voimakkaat pesuaineet voivat kuluttaa hopeointia. Käsittele hopeat kiiltäviksi ja kauniiksi ennen juhla-ateriaa. Puhdistusaineita on erilaisia: toiset vaikuttavat kemiallisesti, toiset mekaanisesti. Aloita kokeilu mahdollisimman ympäristöystävällisistä menetelmistä.

SUOL A + FOLIO

»Laita hopeaesineet alumiinifoliovuokaan tai peitä uunivuoan tai kattilan pohja foliolla ja asettele aterimet sen päälle. Kaada astiaan kuumaa niin paljon, että esineet peittyvät. Sekoita joukkoon kourallinen ruokasuolaa. Anna vaikuttaa hetken aikaa. Huuhtele hopeat. Laita käytetty folio metallinkeräykseen. VAIHTOEHTO: Suolan sijaan voit käyt-

tää vastaavan määrän leivinjauhetta tai ruokasoodaa.

KETSUPPIA JA HA MM ASTAHNA A

»Laita esineen päälle ketsuppia tai hammastahnaa ja hankaa puhdistusliinalla, kunnes pinta kirkastuu. »Hammastahna saattaa kuluttaa hopeista pintaa, joten sitä ei kannata käyttää esineisiin usein. Ketsupissa ei ole hiovia tai kiillottavia aineita, mutta sen sisältämät happamat aineet vähentävät tummentumia. NESTEET, TAHNAT, LIINAT

»Kauppojen valikoimissa on hopeanpuhdistukseen nestemäisiä ja tahnamaisia valmisteita sekä liinoja. Aineet voivat olla haitallisia ja hyvinkin vahvoja happoja. Tutustu käyttöohjeisiin huolella. Kaikki tuotteet eivät sovi alpakan puhdistukseen tai tummennetuille tai kullatuille esineille. Jotkut aineet voivat vahingoittaa muun muassa metallisia pesualtaita. »Kun aloitat käsittelyn, suojaa pöytä vaikka sanomalehdellä. Käytä suojahanskoja. »Kemiallisesti vaikuttavat hopeanpuhdistusliuokset tehoavat nopeasti. Kasta pienet esineet suoraan nesteeseen ja levitä suurille esineille nestettä pyyhkeellä tai pumpulipuikolla. Älä hankaa pintaa. Pese esine lopuksi käsiastianpesuaineella, huuhtele ja kuivaa. »Tahnamaiset puhdistusaineet saattavat puhdistavan aineen lisäksi sisältää hienojakoista hankausainetta. Ota ainetta puhdistusliinaan ja hankaa esinettä pieni alue kerrallaan. Hankaa lopuksi esine kiiltäväksi puhtaalla liinalla. Jotkut tuotteet jättävät pinnalle suojakalvon, joka hidastaa tummumista. Ruoan kanssa kosketuksiin joutuvat esineet pitää kuitenkin käsittelyn päätteeksi pestä ja huuhdella, jolloin suojakalvo häviää. »Hopeanpuhdistusliinat sopivat kevyesti tummuneiden hopeiden kiillottamiseen. Liinoihin on imeytetty kiillotusainetta ja ne jättävät pinnalle suojakalvon. Ruoan kanssa kosketukseen joutuvat esineet pestään ja huudellaan hyvin kiillotuksen jälkeen. HOIDA JA SÄILY TÄ OIKEIN

»Pese hopeat mielellään käsitiskissä ja kuivaa pehmeällä pyyhkeellä tai vanhalla t-paidalla. »Säilytä hopeat alkuperäisessä pakkauksessaan tai muussa tiiviissä laatikossa, jossa ne eivät ole kosketuksissa ilman kanssa.

42 | MARTAT 6 | 2021

42 neuvokki 6-2021-hopea.indd 42

18.11.2021 11.55


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.