Maanteiden estetiikkaa Teksti ja kuvat │Esa Aallas Ruostevelo. Riitiäläntie, Lempäälä. Ruosteämpäri vahvistaa tilateoksen harmoniaa. Kivitausta luo mietittyä kontrastia.
Suviharju. Sääksmäki Huittulan raitti. Tasapainoista teosta säestävät usein vahtikoirat. Lisäsävyä tuo ennen tiuhaan, nykyisin harvaan Ritvalasta vastaan polkeva Pentti Linkola.
Muista aina liikenteessä. Pyhällön-Rasalantien haara. Pehmeästi valistava ja varoittava, imblisiittisesti läheisestä Mattilan peruskoulusta muistuttava teos.
23
Pikajalka 34
Olen bongaillut tienvarsien pihapiirien ja maitolaiturien veloteoksia rinnan siivekkäiden, lintujen sekä perhojen, polkiessani arkeani ja sitä pakoon pirkanmaalaista rapiat 60 kilometrin kolmiotani. Keskimäärin pari kertaa viikossa Lempäälän Pyhällön mökiltä Lempäälän keskustan kautta ohi Ahtialan jarruttamaan pakottavan linturutakon Valkeakosken kämpilleni. Palaten takaisin Toijalantietä, jolta kääntynyt Akaan Viialan läpi Pyhällöntielle. Tai virkistävänä vaihteluna Koskilta Sääksmäen kautta, yli sillan, ohi Tarttilan, läpi AkaanToijalan sekä Viialan takaisin Lempäälän Pyhältöön. Välistä sivuteille poiketen. Allani joko vaihteeton viininpunainen Cresto syntymävuosimalliani 1950 tai 5-vaihteinen, joista 3 pelaa, sinisiipinen 60-luvun Crescent. Kuvat olen napisinut sen enempää talonväkeä häiritsemättä tai siltä utelematta kämmenenkokoisella, hienompaa optiikkaa sisältämättömällä taskukameralla. Se kun ei velon selästä pudotessaan välttämättä mene mäsäksi. Mukavan moni talo ylläpitää velokulttuuria laittamalla eläköityneen kulkupelinsä pihapiirinsä silmäniloksi. Sen sijaan, että runko ruostuisi katseilta suojassa takapihalla tai lähtisi saattohoitoon romulavalle. Ja kuinka pikajalka sopiikaan osaksi kaikenlaisia konstellaatioita siinä kuin maitolaituri. Koreaahan kelpaa katsoa, etenkin korealla kelillä. Ja siitähän ei vallinne eripuraa, etteikö vanha velon vartalo huokuisi ruostuneenakin kaarevaa kauneutta vaikka vastenharmaata kiveä. Sitä ei välttämättä huomaa ohikiitävän peltilehmän ratista tai takapenkiltä esteettisen herkkyytensä, älypuhelimista sun muista mobiililaitteista huolimatta, säilyttänytkään katsoja. Toisin kuin aistit avoinna velon selästä.
Tuulen viemää. Lempäälä-Valkeakoskentie. Ajan, kuin Gablen ja Scarlettin taivutus 75 vuoden takaisessa ikivihreässä, patimoima, nostalgiaa huokuva teos.
Monalisa. Valkeakoski-Kangasala tie nro 310. Moni-ilmeinen, hieman sekavahko, pysyvyyttä että katoavuutta ilmentävä, perussävyltään viininpunainen konstellaatio.
Velolaituri. Viiala-Toijalatie nro 303. Laiturin ja velon suhdetta kettingillä sitova, kattilan ja lehtivihreän myötä värikylläinen teos.
