Pakina
Maailmassa on liian vähän sunnuntaita Teksti ja piirros │Ketjupolttaja
Lauantaina nuoret valvovat, autoilijat juhlivat, toiset shoppailevat. Mutta pyöräilijät panevat vermeitään kuntoon seuraavan päivän lenkkiä varten. Sunnuntaiaamuna on vielä aurinko matalalla, kun pyöräilijät vetävät flanellit päällensä ja sarkahousut jalkaansa ja alkavat puuhastella lähtöä. Ei ole eroa maalla, ei pyörällä, ei menijällä. Sunnuntai on omaa luokkaansa ajopäivä. Se on autoilijoiden ja kauppiaiden vapaapäivä. Sunnuntaiaamuna tiet ovat hiljaiset. Pyöräily on nautinnollista ja turvallista. Pyöräilijällä on sunnuntaisin toveri ja silloin hän ei ole yksin. Pyöräilijän toveri on toinen pyöräilijä, jolla on sama tahti ja sama suunta. Sunnuntaisin ajetaan letkeästi ja rehvakkaasti. Näissä sunnuntaissa on vai se ongelma, että niitä on niin kovin vähän. Mietitäänpä: 52 vuodessa, ei paljon mitään. Jos joka sunnuntai tekee 100 kilometrin lenkin, saa kyllä hyvin viisi tonnia täyteen, mutta eihän oikeassa vuodessa ole 52 pyöräilypäivää. Ensinnäkin talvella on lunta ja pitää mennä hiihtämään, että saa vähän lihasta hauiksen kohdallekin eikä vain reiteen. Siinä menee huononakin vuonna neljä pyhää ja parempana kymmenen. Syksyllä on rankkasateita, ja jos ei ole, pitää kuitenkin käydä puolukassa, niin ja sienessä. Ja kesällä mustikassa. Sienestäminen kyllä käy pyörälenkilläkin, jos kerran onnikastakin. Muistan kun isäni, onnik5
Pikajalka 34
kakuski, pysäytti auton ja sanoi rahastajalle: ”Haepas nuo kantarellit tuosta tien poskesta, niin saan soosia illalla.”. Sitten tulevat perhejuhlat, on ristiäiset, syntymäpäivät ja vielä hautajaisetkin joskus sattuvat sunnuntain kohdalle. Häät vietetään yleensä lauantaisin, mutta niiden päälle joutuu kummiskin pitämään lepopäivän. Siten sattuu kevätflunssa ja kerran on pyörässä ilmavaivoja ja toisena polvessa vettä. Mitä vielä? No jäähän siihen pari–kolmekymmentä hyvää kertaa. Mutta eipäs kun puoliso on järkännyt ohjelmaa. On kirpputoria, taidenäyttelyä, perunannostoa ja myyjäisiä. On vanhaintavarain myyjäisiä, tuoretavarainmyyjäisiä, käsityömyyjäisiä ja hyväntekeväisyysmyyjäisiä. Eikä niitä ostoksia yksin saata kantaa eikä edes pyörän päällä, paitsi jos on sähkötavarapyörä. Toinen siinä tarvitaan avuksi. No mitä siinä nyt sitten jää jäljelle? Eipä paljon muuta kuin Sarka-ajot ja Pellava-ajot ja Retrokilpurit, sillä ne pyhät on ylitse muiden. Silloin Vanhat Velot kokoontuvat ja ajelevat joutessaan maat ja mannut ympäri hepenissään hienoilla pyörillään. Niitä päiviä ei voi jättää väliin, vaikka sataisi rakeita pohjoisesta ja myrsky puhaltaisi. Niin kuin nyt keväällä Vaasassa. Huh. Ja huhhuh.
