JOHTAJA 2/2022 - Lehti rohkeille ja vastuullisille huomisen johtajille

Page 26

TYÖPÄIVÄN TARJOAMINEN NUORELLE ON YHTEISKUNTAVASTUUN KANTAMISTA Päivä Johtajana -projekti tarjoaa jälleen sadoille nuorille näköalapaikan työelämään ja johtajuuteen. Ensimmäistä kertaa yritykset ja nuoret törmäytetään digitaalisella alustalla. TEKSTI: LAURA PULLINEN

I

nnostus on puhelinlankojakin pitkin käsin kosketeltavissa, kun kansallinen päällikkö Outi Laitinen kertoo Päivä Johtajana -projektin uudistuksista. – SNKK:ssa nähtiin tarve lähteä kehittämään Päivä Johtajana -projektia omana kokonaisuutenaan, irrallaan kilpailusta. Ensimmäistä kertaa meillä on oma projektitiimi! ensimmäinen kansallinen päällikkö Outi innostuu. Projektin uudistamisvauhti on ollut kova. Pääyhteistyökumppaniksi löytyi vuonna 2016 lanseerattu suomalainen WorkPilots, jonka digitaalinen alusta törmäyttää yritykset ja tekijät toisiinsa. Palvelu on laajasti käytössä koko Suomessa ja käyttäjiä on jo yli 40 000. – Yhteistyö mahdollistaa sen, että ensimmäistä kertaa kaikki projektiin osallistuvat nuoret saavat tehdystä työstä myös palkan, tähdentää Outi. Alustan myötä kampanjaan osallistuminen on mahdollista yhä useammalle:

alusta on käytössä koko Suomessa, useammalla eri kielellä. Vastuullisuus näkyviin Kansallinen päällikkö muistuttaa, että projektiin osallistuminen on yritykselle keino tehdä omaa yhteiskuntavastuutaan näkyväksi. On vastuullinen teko antaa nuorelle mahdollisuus tutustua työelämään ja edistää työllistymistä. – Päivä Johtajana tarjoaa myös työnantajalle mahdollisuuden päästä kuulemaan nuoren sukupolven ajatuksia työelämästä ja sen kehittämisestä. Yhteiskunta tarvitsee työpaikkoja ja uusia yrittäjiä, ja tuoreita tekijöitä on syytä kuunnella. WorkPilots-alustan myötä myös nuorelle jää myös arvio ja mahdollinen suositus seuraavia työpaikkoja varten. – Viesti nuorille on, että mahdollisuuksia on, kun vaan niihin tarttuu. Päivä Johtajana on erinomainen tapa kurkistaa oman unelma-alansa arkeen, Outi muistuttaa.

Mikä Päivä Johtajana?

2 6

/

J O H TA JA

→ → → →

Suomen Nuorkauppakamarien vuosittainen valtakunnallinen kampanja, jossa nuoret pääsevät päivän ajaksi seuraamaan johtajan työpäivää Kampanjaan voivat osallistua 16–24-vuotiaat nuoret ja kaikenlaiset ja -kokoiset yritykset ja yhteisöt Kampanjan käytännön järjestelyistä vastaavat paikalliset kamarit Päivä Johtajana on järjestetty vuodesta 2013 alkaen Tänä vuonna kampanjaviikkoa vietetään 7.–11.11.2022

Kamarille mahdollisuus kumppaniverkoston laajentamiseen Uudenlaista Päivä Johtajana -konseptia pilotoidaan alkukesällä Espoon nuorkauppakamarissa yhteistyössä BNI:n ja Aalto Yliopiston HR-yksikön kanssa. – Olen iloinen, että Espoosta löytyi uskallusta kokeilla aivan uutta! Pilotin avulla löydetään mahdollisia kompastuskiviä, jotka ehditään vielä silottaa ennen varsinaista kampanjaviikkoa marraskuussa, kansallinen päällikkö iloitsee. Tuttuun tapaan paikalliskamarit kontaktoivat projektin myötä alueidensa yrityksiä ja oppilaitoksia. Yhteistyökumppanit ja nuoret ohjataan WorksPilots-alustalle. – Päivä Johtajana tarjoaa myös paikalliskamareille mahdollisuuden luoda entistä syvempiä kumppanuussuhteita matalalla kynnyksellä ja positiivisella viestillä, Outi kannustaa. 


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.