JOHTAJA 2/2022 - Lehti rohkeille ja vastuullisille huomisen johtajille

Page 6

JOHTAJUUSBAROMETRI

nostaa esiin työelämän kipukohtia

Jopa 90% nuorkauppakamarilaisista on kokenut urallaan huonoa johtamista.

S 6

/

J O H TA JA

TEKSTI: MARI MÄNNISTÖ JA SANNA KULMALA

uomen Nuorkauppakamarit ry, Työterveyslaitos ja TYÖ2030-ohjelma ovat toteuttaneet yhdessä Suomen historian ensimmäisen valtakunnallisen riippumattoman Johtajuusbarometrin. Barometri kartoittaa nuorten aikuisten mielipiteitä johtajuudesta sekä etsiä suuntaa sille, kuinka johtajuutta tulisi kehittää, jotta tulevaisuudessa ihmiset voisivat työpaikoilla paremmin ja yritykset tuottaisivat entistä enemmän hyvinvointia ja elinvoimaa Suomeen. Kyselyssä kartoitettiin nuorten aikuisten odotuksia liittyen tulevaisuuden johtamiseen, palkkatasaarvoon, vastuullisuusasioihin, talouden läpinäkyvyyteen ja diversiteettiin. Johtajuusbarometriin vastasi 973 alle 40-vuotiasta nuorkauppakamarilaista ympäri Suomen. Verrattuna jäsenmääräämme, vastausprosentti oli huikeat 49 %! Idea johtajuusbarometrin tekemiseen lähti jo vuonna 2020, kun silloinen viestintäjohtaja Mari Männistö selvitti

pienimuotoisemmassa jäsenkyselyssä kamarilaisten asenteita johtajuutta kohtaan. Kyselyssä kävi ilmi, että kolme neljästä nuorkauppakamarilaisista eivät olleet tyytyväisiä siihen, kuinka johtajuus suomalaisessa yhteiskunnassa mielletään. Samassa kyselyssä johtajuus haluttiin nähdä vanhakantaisen valta-asemaan perustuvan position sijaan muutoksen aikaansaamisena – jokainen ihminen titteliin katsomatta voisi olla johtaja. – Suomalaisesta työvoimasta jo nyt yli puolet on milleniaaleja ja sitä nuorempia. Meidän jäsenistöstämme 100 % on tuota ikäluokkaa. Miksi emme toisi ääntämme kuuluviin? Paremmalla johtajuudella saadaan aikaan enemmän hyvinvointia ihmisille – sekä paremman työhyvinvoinnin että yritysten paremman kannattavuuden kautta. Huonon johtajuuden kustannus taas voi olla hirvittävä, sekä inhimillisesti että taloudellisesti, Suomen Nuorkauppakamarit ry:n vuoden 2020 puheenjohtaja Mari Männistö, jota voidaan pitää myös barometri-idean äitinä, summaa.

Syksyllä 2021 Johtajuusbarometriin kumppaniksi lähti TYÖ2030-ohjelma ja Työterveyslaitos. – Johtajuus on työelämän kehittämisen ytimessä. Kuinka voisimme tehdä päätöksiä työelämän tulevaisuuteen liittyen, jos emme tiedä mitä nuoret – tulevaisuuden johtajat – ajattelevat. Alkuvuodesta teettämämme Nuoret ja johtajuus -tutkimuksen mukaan johtavassa asemassa työskentelyssä nuoria inspiroi ennen kaikkea paremman tulevaisuuden luominen. TYÖ2030 -ohjelmassa haluamme yhdessä nuorten kanssa edistää hyvinvointia lisäävää johtajuutta, joka tukee meitä työn murroksessa ja siihen liittyvissä uudistamistarpeissa. Johtajuusbarometri on hieno mahdollisuus tukea johtajuuteen liittyvää moniäänistä keskustelua kehityksen tukena sekä seurata siihen liittyvää muutosta, TYÖ2030-ohjelmajohtaja Sanna Kulmala taustoittaa yhteistyötä. Barometrikysely toteutettiin maaliskuun 2022 aikana ja alustavat tulokset julkaistiin kansallisessa vuosikokouksessa


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.