Äär e t ön І syyskuu 2021
ajankohtaista päivitys hengen ja tiedon messujen 2021 tilanteeseen - tulossa etätapahtuma Hengen ja Tiedon messut ovat yksi maailman pitkäikäisimmistä henkisistä messuista, joita on pidetty vuosittain Helsingissä vuodesta 1983 lähtien. Pitkään jatkunut perinne katkesi vuonna 2020, kun Rajatiedon Yhteistyö ry päätti siirtää seuraavan messutapahtuman vuodella eteenpäin harkittuaan tapahtumaan liittyviä riskejä. Seurattuamme tämän syksyn pandemiatilanteen kehitystä sekä kuunneltuamme aluehallintoviraston edellyttämiä covid-varotoimenpiteitä ja rajoitusvaatimuksia sekä käsiteltyämme asiaa yhdistyksen hallituksen ja messutiimin kokouksissa useaan kertaan olemme lopulta raskain ja haikein mielin joutuneet toteamaan, että Rajatiedon Yhteistyö ry ei pysty inhimilliset fyysiset resurssit huomioiden sekä samalla kaikkia messuasiakkaitaan kunnioittaen järjestämään ja takaamaan riittäviä puitteita messupaikalle perinteisillä Hengen ja Tiedon messuilla tänä syksynä. Lokakuun 2021 Hengen ja Tiedon messuja 16.-17.10. ei täten järjestetä fyysisenä suurtapahtumana, mutta sen sijaan olemme päättäneet samana viikonloppuna tarjota kaksipäiväisen, virtuaalisen etäohjelman, johon kukin voi osallistua helposti kotoa käsin tietokoneen tai mobiililaitteen välityksellä. Ohjelmatiedot, lipunmyynti ja osallistumisen toimintaohjeet ovat tulossa lähipäivinä kotisivuillemme. Näytteilleasettajille, jotka ovat vahvistaneet paikkansa hyvitetään maksu syksyn aikana. Pahoittelemme tilanteesta johtuvia mahdollisia viiveitä. Ensi vuoden messutapahtuman ajankohta on 15.-16.10.2022 (SYK). Rajatiedon Yhteistyö ry www.rajatieto.fi
4
Studio rajatieto ja rajatiedon kirjasto sijaitsee osoitteessa Luutnantinpolku 7, Malminkartano Aukioloajat Maanantaina SULJETTU Tiistaina SULJETTU Keskiviikkona 12.00-18.00 Torstaina 12.00-18.00 Perjantaina 12.00-18.00 Lauantaina 12.00-14.00
Rajatiedon Auttavan Puhelimen puhelinpäivystys
040 913 1038
torstaisin ja sunnuntaisin klo 18.00 – 22.00 Puhelut maksavat normaalin puhelumaksun verran. Rajatiedon Auttavan puhelimen löydät myös Facebookista. Rajatiedon Auttavan Puhelimen päivystäjät tarjoavat keskusteluapua niille, jotka tuntevat itsensä ahdistuneiksi tai pelokkaiksi kokemiensa rajatiedon ilmiöiden vuoksi tai joille on herännyt kiinnostus rajatietoon. Päivystäjälle voi kertoa kokemuksista tai kysyä mieltä askarruttavista asioista anonyymisti.