Pirkka 4/2022

Page 48

Nyt – arki lentoon

Klikkaamalla kevyempi arki Viisihenkinen uusperhe alkoi tilata ruokaostoksiaan verkosta arjen helpottamiseksi. Sen jälkeen perheen ei ole enää montaa kertaa tarvinnut miettiä, mitä tänään syötäisiin. TEKSTI MIRJA AARNIO KUVITUS RIKU OUNASLEHTO

1. Ikuinen hoppu ”Klik. Sinne lähti. Elämäni ensimmäinen tilaus ruoan verkkokaupasta. Yhä useampi suomalaisperhe alkoi tilata ruokaostoksiaan verkon kautta jo puolitoista vuotta ennen meitä pandemian alkaessa. Miksi me vasta nyt? Yksi syy on se, että meillä on hyvä supermarket parinsadan metrin päässä kotiovelta. Toisekseen, minusta on kiva käydä ruokakaupassa ja vertailla tuotteita hyllyssä. Emme useimmiten myöskään jaksa suunnitella etukäteen, mitä milloinkin tekisi mieli syödä. Fakta on kuitenkin se, että arkemme on usein kaoottista säntäilyä kouluihin, palavereihin, kauppaan ja tanssi- ja soittotunneille. Kahden aikuisen ja kolmen lapsen uusperheessämme asuu vaihtelevasti kahdesta viiteen ihmistä, ja kaikilla on omat ruokatoiveensa. Yksi haluaa vain kasvisruokaa, toinen voisi elää pelkillä kalapuikoilla ja kolmannelle käy kaikki, kunhan ruoka on valmista heti. Alamme pohtia mieheni kanssa ratkaisuja arkirumbaamme. Ruoan tilaaminen verkkokaupasta on yksi niistä.”

48 PIRKKA P i r k k a . f i

2. Viisi ihmistä, sata toivetta ”Rakastamme hyvää ruokaa ja ruoanlaittoa, ja panostamme siihen usein arkenakin. Teemme peruspastoja, kasviskeittoja tai paistettua kanaa tai kalaa kasviksilla. Viikonloppuaamujen kohokohta on hyvistä kahvipavuista itse jauhettu kahvi ja vapaapäivinä kokkailemme korealaista, nepalilaista tai meksikolaista ruokaa, teemme itse gourmetpizzaa tai kokeilemme jotain ihan uutta. Päivän ruoka riippuu usein siitä, ketkä lapsista ovat paikalla. Kun teini on vegaanikokeilija, alakoululaiset perusnirsoja ja itselläni gluteeniton ruokavalio, ei aina ole ihan yksinkertaista löytää kaikille sopivia ruokia. Ei myöskään ole yhdentekevää, mitä jugurttia, juustoa tai valmismakaronilaatikkoa ostamme. Vaikka emme anna lasten nirsoilla, pääsemme usein silti helpommalla, kun perusruoat pysyvät melko vakioina. Emme ehdi hakea tai tilata ruokaostoksia useasta eri paikasta. Siksi arvostamme sitä, että saamme samasta kaupasta kaiken laidasta laitaan. Suosimme esimerkiksi hyviä juustoja ja muita maitotuotteita kaupan omalta, edullisemmalta merkiltä, mutta yhtä lailla toivomme kaupasta löytyvän pientuottajien kahvipapuja, korealaisia chilikastikkeita, gluteenittomia leivonnaisia ja tuoretiskin kalaa.”


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.