Sodexo Suomen yhteiskuntavastuuraportti 2019

Page 1

Yhteiskuntavastuuraportti 2019

A


Kestävä kehitys on osa meitä Sodexon globaali yhteiskuntavastuuohjelma, Better Tomorrow 2025, on kehitetty YK:n 17 kestävän kehityksen tavoitteen pohjalta, ja se sisältää yhdeksän konkreettista ja mitattavissa olevaa sitoumusta. Suhtaudumme nöyrästi edessämme oleviin haasteisiin tuntien samalla kuitenkin myös ylpeyttä tähänastisista saavutuksistamme kestävän kehityksen eri alueilla. Dow Jones Sustainability Index *(DJSI) valitsi Sodexon jo 15. kertaa peräkkäin alansa vastuullisimmaksi yritykseksi. Sodexon vastuullisuustyö ja kestävän kehityksen integroiminen kaikkeen liiketoimintaan vahvistavat työntekijöidemme sitoutumista, parantavat yhteistyötä asiakkaidemme kanssa sekä vaalivat ympäristöä ja §

470 000 työntekijää

§

Palvelemme yli 100 miljoonaa asiakasta päivittäin

§

Maailman 19. suurin työnantaja

§

Toimimme 67 maassa

Yhteiskuntavastuuraportti 2019

yhteiskuntaa. Lisäksi ne vaikuttavat myönteisesti myös toimintamme kannattavuuteen. Kestävän kehityksen mukaiseen toimintaamme kuuluvat muun muassa: • monimuotoisuuden ja osallisuuden lisääminen • kestävien ruokavaihtoehtojen lisääminen • ruokahävikin vähentäminen • hiilidioksidipäästöjen vähentäminen • vaiheittainen luopuminen kertakäyttömuovista • lisääntynyt yhteistyö paikallisten toimittajien kanssa • vähäosaisten ihmisten tukeminen

siihen, kuinka olemme yhdessä asiakkaidemme ja työntekijöidemme kanssa jatkaneet positiivista ja pitkäjänteistä työtämme kestävän kehityksen eteen.

Tässä yhteiskuntavastuuraportissa kerromme toimintavuoden 2018–2019 tapahtumista. Pääset tutustumaan

toimitusjohtaja Sodexo Suomi

*DJSI on globaali ja riippumaton yli 3 400 pörssiyrityksen kestävää kehitystä mittaava indeksi, joka ottaa huomioon talouden sekä sosiaaliset ja ympäristöön liittyvät ulottuvuudet. Siinä arvioidaan muun muassa yrityksen johtamista, riskien ja kriisien hallintaa, ilmastostrategiaa, ympäristöohjelmaa, hankintakäytäntöjä, työtapoja sekä yrityskansalaisuutta.

Sodexo haluaa olla vastuullisuudessa oman alansa suunnannäyttäjä. Kannamme vastuumme työnantajana, kehitämme palvelujamme ja autamme myös asiakkaitamme toimimaan entistä kestävämmin. Toivotan sinulle mielenkiintoisia lukuhetkiä! Bianca Brink


Sisältö

08 19 30

Parannamme työntekijöidemme elämänlaatua

Edistämme työntekijöidemme keskuudessa ja toimipisteissämme ympäristövastuullisuutta painottavaa kulttuuria

Teemme vastuullisia hankintoja ja tarjoamme hiilipäästöjä vähentäviä hallinnointipalveluja

Yhteiskuntavastuuraportti 2019

14

Varmistamme, että työvoimamme on taustaltaan monimuotoista sekä sen, että toimijoidemme kulttuuri on palvelemiamme yhteisöjä heijastava ja rikastava

23

Tarjoamme kuluttajille terveellisen elämäntavan mukaisia vaihtoehtoja ja kannustamme niiden valitsemiseen

33

Taistelemme nälkää ja aliravitsemusta vastaan

36

Tuemme monimuotoisuutta ja osallistamista yhteiskunnallisen muutoksen käynnistäjänä

27 40

Edistämme paikallista kehitystä sekä reilua, osallistavaa ja kestävää liiketoimintaa

Tuemme kestävää resurssien käyttöä


Noudatamme YK:n kestävän kehityksen tavoitteita Vuonna 2015 hyväksytyt YK:n kestävän kehityksen tavoitteet ovat yhteinen toimintasuunnitelma ilmastoon, ympäristöön, talouteen ja sosiaalisiin olosuhteisiin liittyvien maailmanlaajuisten haasteiden torjumiseksi. Ohjelman 17 päätavoitetta koskevat maailman kaikkia maita, niin rikkaita kuin köyhiä. Viranomaisten, yritysten ja yhteisöjen on yhdessä pyrittävä luomaan kestävämpi, oikeudenmukaisempi ja tasa-arvoisempi maailma vuoteen 2030 mennessä. Sodexo on globaali yhtiö, joka toimii 67 maassa. Siksi tunnemme vastuumme YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamisesta sekä paikallisesti että maailmanlaajuisesti. Vuonna 2017 päivitimme vastuullisuussuunnitelmaamme vastaamaan maailmanlaajuisia kestävän kehityksen tavoitteita. Useimmat muut yritykset keskittyvät joidenkin päätavoitteiden saavuttamiseen. Sodexo on sen sijaan

Yhteiskuntavastuuraportti 2019

määritellyt useita alatavoitteita kullekin ohjelman 17 päätavoitteelle. Meillä on kaikkiaan 114 osatavoitetta, jotka pyrimme saavuttamaan. Yhtiöllämme on 470 000 työntekijää ympäri maailman. Niinpä meillä on merkittävä vaikutus sekä paikallisesti että maailmanlaajuisesti. Mikään yritys ei voi yksin luoda kestävää huomista. Sodexo pyrkii saamaan aikaan muutoksia toimimalla yhdessä maailmanlaajuisten organisaatioiden kanssa. Olemme käynnistäneet omiakin hankkeita voidaksemme auttaa muita entistä paremmin. Teemme tiiviisti yhteistyötä myös asiakkaiden, toimittajien ja alueellisten yhteistyökumppanien kanssa. YK:n maailmanlaajuiset tavoitteet tarjoavat yhteisen lähtökohdan ja yhteiset tavoitteet. HUOM! Raportin artikkelien kohdalla olevat symbolit osoittavat, mihin YK:n globaaleihin kestävän kehityksen tavoitteisiin kyseiset kohdat liittyvät.


Sitoumus kestävän kehityksen tavoitteisiin Better Tomorrow 2025 ohjelmamme kehitettiin YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden (Sustainable Development Goals, SDG) pohjalta. Vuonna 2015 lanseeratut SDGtavoitteet asettivat 17 avainalueeseen keskittyvät globaalit päämäärät, joiden eteen hallitusten, yritysten ja yhteiskunnan kokonaisuudessaan tulee työskennellä

Arvomme § § §

Palvelualttius Tiimihenki Jatkuva kehittyminen

Yhteiskuntavastuuraportti 2019

luodakseen kestävämmän, reilumman ja tasa-arvoisemman maailman vuoteen 2030 mennessä. Omat sitoumuksemme ovat kaikkien näiden tavoitteiden mukaisia. Yksikään yritys ei voi luoda parempaa huomista yksin. Voimme saada aikaan merkittäviä muutoksia vain tekemällä tiivistä yhteistyötä muiden kanssa.

Eettiset periaatteemme § § § §

Luottamus Ihmisten kunnioitus Läpinäkyvyys Rehellinen liiketoiminta

Mitä elämänlaatu tarkoittaa Sodexolle? Meillä on yli 50 vuoden kokemus asiakkaiden ja kuluttajien palvelusta, ja lisäksi olemme tutkineet aihepiiriä paljon. Tämän perusteella olemme määritelleet

6

elämänlaadun ulottuvuutta, joihin vaikutamme suoraan palveluillamme.

Sosiaalinen vuorovaikutus

Helppous & tehokkuus

Henkilökohtainen kehitys

Tunnustuksen antaminen

Fyysinen ympäristö

Terveys & hyvinvointi


Yhdeksän sitoumusta paremman huomisen rakentamiseksi Olemme laatineet yhdeksän sitoumusta, jotka ohjaavat meitä matkalla kohti vuotta 2025. Kukin sitoumus on liitetty mitattavissa olevaan tavoitteeseen. Raportoinnin läpinäkyvyys auttaa meitä toisaalta hahmottamaan, mitkä asiat ovat sujuneet hyvin ja toisaalta ne osa-alueet, joilla olemme kohdanneet haasteita ja joihin voimme yhdessä kumppaneidemme kanssa lähteä hakemaan ratkaisuja. Vuosittainen raportointi auttaa meitä rakentamaan luottamusta kaikkien sidosryhmiemme keskuudessa. Se tarjoaa selkeitä todisteita tavoista, joilla parannamme elämänlaatua niissä yhteisöissä, joiden osana toimimme.

Yhteiskuntavastuuraportti 2019

Roolimme työnantajana

Roolimme palveluntarjoajana

Roolimme yrityskansalaisena

Vaikutuksemme yksilöihin

Vaikutuksemme yhteisöihin

Vaikutuksemme ympäristöön

Parannamme työntekijöidemme elämänlaatua.

Varmistamme, että työvoimamme on taustaltaan monimuotoista sekä sen, että toimijoidemme kulttuuri on palvelemiamme yhteisöjä heijastava ja rikastava.

Edistämme työntekijöidemme keskuudessa ja toimipisteissämme ympäristövastuullisuutta painottavaa kulttuuria.

80 % – työntekijöiden sitoutumisaste.

Tarjoamme kuluttajille terveellisen elämäntavan mukaisia vaihtoehtoja ja kannustamme niiden valitsemiseen. 100 %:lle asiakkaistamme tarjotaan terveellisiä valintoja joka päivä.

Taistelemme nälkää ja aliravitsemusta vastaan. 100 miljoonaa Stop Hunger -edunsaajaa.

100 % työntekijöistämme työskentelee maissa, joissa on sukupuolten välinen tasapaino esimiestehtävissä.

Edistämme paikallista kehitystä sekä reilua, osallistavaa ja kestävää liiketoimintaa. 10 miljardia euroa yrityksen arvosta hyödyttää pieniä ja keskisuuria yrityksiä.

Tuemme monimuotoisuutta ja osallistamista yhteiskunnallisen muutoksen käynnistäjänä. 500 000 naista koulutettu Sodexon koulutuksissa.

100 % työntekijöistämme on koulutettu kestävän kehityksen mukaisiin työtapoihin.

Teemme vastuullisia hankintoja ja tarjoamme hiilipäästöjä vähentäviä hallinnointipalveluja. 34 %:n vähennys hiilipäästöissä.

Tuemme kestävää resurssien käyttöä. 50 %:n vähennys hävikin määrässä.


Saavutuksiamme 15 vuotta DJSI-vastuullisuusindeksin k채rjess채

Yhteiskuntavastuuraportti 2019

Maailman 3:nneksi arvostetuin yritys alallaan & 1. innovaatioissa

12 vuotta RobecoSAMin Kest채v채n kehityksen vuosikirjassa


SITOUMUS

1

Parannamme työntekijöidemme elämänlaatua

Yhteiskuntavastuuraportti 2019


SITOUMUS

1

Parannamme työntekijöidemme elämänlaatua

Varmistimme työterveyden ja -turvallisuuden Pohjoismaissa Sodexo Nordics sertifioitiin ISO 45001 standardin mukaan. Kyseessä on vuonna 2018 julkaistu kansainvälinen työterveysja työturvallisuusjärjestelmästandardi sekä johtamismalli, joka perustuu jatkuvaan parantamiseen ja joka mahdollistaa työterveyden ja työturvallisuuden toimintatapojen vertailun kansainvälisesti. – Sertifiointi todentaa, että työskentelemme systemaattisesti ja hyvin työterveyteen ja -turvallisuuteen liittyvissä asioissa. Verrattain uusi ISO-standardi tukee meitä jatkuvassa kehitystyössämme, jonka päämääränä on tapaturmaton ja terveellinen työpaikka jokaiselle työntekijälle eli Nolla Tapaturmaa, sanoo Sodexo Suomen

Yhteiskuntavastuuraportti 2019

QHSE-päällikkö Marja-Leena Holopainen. Tinkimätön työmme työterveyden ja työturvallisuuden parantamiseksi on puolittanut poissaoloon johtaneiden tapaturmien määrän Pohjoismaissa viimeisen neljän vuoden aikana. Hyviin tuloksiin olemme päässeet muun muassa työterveys- ja työturvallisuusrutiinien selkiyttämisellä sekä panostamalla riskinarviointeihin. Tavoitteemme on kuitenkin Nolla Tapaturmaa, jonka eteen työskentelemme kovasti jatkossakin. Tällä hetkellä suurimpia tapaturmia aiheuttavia syitä ovat kaatumiset, kompastumiset ja viiltohaavat.


SITOUMUS

1

Parannamme työntekijöidemme elämänlaatua

Sapattivapaa parantaa elämänlaatua ja motivaatiota Vuoden 2019 alussa Sodexolla otettiin Pohjoismaissa käyttöön malli, joka mahdollistaa työntekijöiden sapattivapaat. Taustalla vaikuttavat työntekijöiden muuttuneet odotukset ja Sodexon halu olla nykyaikainen ja houkutteleva työnantaja. Tämä pohjoismainen käytäntö tukee laajempaa Sodexon FLOW-aloitetta (Flexibility Optimizes Work). – Mietimme, miten voisimme parantaa työntekijöidemme elämänlaatua, mitä ihmiset haluavat ja odottavat nykypäivänä työantajalta. Kun on tutkittu, mitä asioita ihmiset arvostavat työnantajassa, kärkeen nousee kysymys siitä, tarjoaako työnantaja paremman tulevaisuuden. Uskomme, että jo tieto mahdollisuudesta vapaaseen parantaa Yhteiskuntavastuuraportti 2019

elämänlaatua, vaikkei vapaata juuri nyt käyttäisikään, kertoo Sodexo Suomen henkilöstöjohtaja Inkeri Puputti. Monenlaiset elämäntilanteet voivat synnyttää tarpeen sapattivapaaseen: läheinen voi sairastua ja työntekijä haluaa jäädä kotiin hoitamaan häntä tai puoliso lähtee ulkomaankomennukselle ja työntekijä haluaa lähteä mukaan. Tai työntekijä haluaa viettää aikaa synnyinmaassaan tai opiskella. Työntekijät sitoutuvat työnantajiin, jotka tarjoavat mielenkiintoisen työn lisäksi mahdollisuuksia kehittyä työuran eri vaiheissa. Sapattivapaan saaminen edellyttää, että on ollut Sodexon palveluksessa viiden vuoden ajan. Vapaan maksimi-

määrä on yksi vuosi. Sapattivapaalle jäävällä odotetaan olevan tarkoitus palata takaisin Sodexolle vapaan jälkeen. Ajankohdasta sovitaan esimiehen kanssa. Sapattivapaa vastaa sellaisiin tarpeisiin, joihin lakisääteiset ja työehtosopimuksiin perustuvat vapaat, kuten vuorotteluvapaa ja opintovapaa, eivät yleensä ulotu. – Pääsääntöisesti ihmiset ovat käyttäneet vapaata matkusteluun ja perheen kanssa yhdessäoloon. Sapattivapaan jälkeen työntekijä palaa toivottavasti sitoutuneempana, motivoituneempana ja osaavampana töihin, Puputti kertoo.


SITOUMUS

1

Parannamme työntekijöidemme elämänlaatua

Muutto teki hyvää

CASE

Sapattivapaa

Pääkonttorimme muutti uusiin tiloihin Helsingin Pitäjänmäellä. Uudet toimitilat järkevöittävät tilankäyttöä ja tukevat työntekijäkokemuksen kehittymistä.

HR-päällikkömme Anna Römpötti vietti kahdeksan kuukauden sapattivapaan ja lähti reissaamaan Aasiaan.

Tilojen suunnittelussa henkilökunnan toiveet ja ideat olivat alusta asti keskeisessä roolissa. Muuton tiimoilta järjestetyssä keskustelutilaisuudessa kerroimme työntekijöille avokonttoriin siirtymiseen liittyvistä käytännön asioista, ja myös henkilökunnalla oli mahdollisuus tuoda esiin omia näkemyksiään. Henkilöstön ajatuksia kartoitimme myös verkkokyselyssä, josta saatua tietoa hyödynsimme suoraan tilasuunnittelussa. Loimme myös toimistomme yhteiset pelisäännöt, joihin kaikkien oli helppo sitoutua.

– Matkustaminen on rakas harrastukseni, ja haaveilin avopuolisoni kanssa pitkään siitä, että voisimme pitää pienen tauon työelämästä. Pariskunta kävi 14 eri maassa. He viettivät muun muassa kuukauden Intiassa, kokeilivat rukousmyllyjen pyöritystä Tiibetissä, ihastelivat Kiinan ensimmäiselle keisarille rakennettua terrakotta-armeijaa ja hoitivat kurjista oloista pelastettuja norsuja eläinten turvakodissa Thaimaassa. – Reissu oli sukellus syvälle aasialaiseen maailmanmenoon, näin erilaisia tapoja elää ja pääsin lähietäisyydeltä kokemaan, mitä maailman eriarvoisuus voi hurjimmillaan olla. Opin valtavasti Aasiasta alueena: sen eri kulttuureista, uskonnoista, politiikasta, historiasta ja maantieteestä. Ymmärrän nyt paljon paremmin, mikä ja mitä Aasia on. Opin paljon myös itsestäni. Sapattivapaa antoi itselleni uutta virtaa arkeen ja uskon sen antamien kokemusten ja opetusten kantavan vuosienkin päähän. Yhteiskuntavastuuraportti 2019

Anna Römpötti Kiotossa.

Uudet toimitilat tukevat meitä myös matkallamme kohti kestävää tulevaisuutta, sillä ne ovat optimaalisen tilankäytön myötä aiempaa energiatehokkaammat. Ne lisäävät luontevia kohtaamisia työkavereiden kesken, ja myös tiedonkulku paranee, kun työkaverin nähdessään voi saman tien kysäistä mielen päällä ollutta asiaa. Toimiva avokonttori on parhaimmillaan dynaaminen työympäristö, jossa viestintä toimii ja konttorilla vallitsee tiivis yhteishenki ja tekemisen meininki.


SITOUMUS

1

Parannamme työntekijöidemme elämänlaatua

Työturvallisuuden kehitys Tavoitteemme on, että jokainen työntekijä pääsee työpäivän jälkeen terveenä ja hyvinvoivana kotiin. Työskentelemme saavuttaaksemme 0 tapaturmaa -tilanteen. Olemme parantaneet turvallisuutta Suomessa nyt viisi vuotta peräjälkeen.

Sairauslomaan johtaneet työtapaturmat Suomessa – kehitys ja välitavoitteet

Tähän olemme päässeet: • johdon ja esimiesten vahvalla sitoutumisella • jatkuvalla ja määrätietoisella työturvallisuuden kehittämisellä • työturvallisuuskoulutuksilla • aktiivisella yhteistyöllä asiakkaiden kanssa • toimipaikkojen henkilökunnan tekemillä turvallisuushavainnoilla ja korjaavilla toimilla • säännöllisillä turvakävelyillä

CASE

Naantalin Neste Naantalin Nesteen jalostamon toimipiste on työturvallisuuden mallioppilas. Syvään juurtunut turvallisuusajattelu konkretisoituu pienissä asioissa. Sisäisessä auditoinnissa toimipisteestä ei löytynyt ainoatakaan poikkeamaa. – Naantalin toimipisteessä työskennellään asiakkuudessa, joka korostaa turvallisuutta kaikessa tekemisessä. Se edellyttää ravintolaltakin erityistä otetta, kehuu työturvallisuuspäällikkö Seppo Vartiainen. – Meillä on Sodexon toimipisteistä varmasti eniten turvallisuusyhteistyötä asiakkaan kanssa. Viemme esimerkiksi joka kuukausi tekemämme 2–3 turvallisuushavaintoa asiakkaan rekisteriin, kuten myös kaikkien turvallisuuskävelyjen annin. Raportoimme tapaturmista, ensiaputapauksista ja läheltä piti -tilanteista, minkä lisäksi suoritamme Nesteen toimintatavan mukaisen poikkeamamenettelyn. Meillä on myös asiakkaan kanssa neljä kertaa vuodessa virtuaalinen turvallisuuskokoontuminen, kertoo ravintolapäällikkö Heta Boman.

Yhteiskuntavastuuraportti 2019


SITOUMUS

1

Parannamme työntekijöidemme elämänlaatua

On puututtava riittävän varhain Sodexo järjesti esimiehille neljä Varhainen välittäminen ja puheeksi ottaminen -koulutustilaisuutta. Puoli päivää kestävissä tilaisuuksissa käytiin läpi esimerkkien valossa erilaisia keinoja, miten työkykyhaasteisiin voi ja pitää puuttua mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Varhainen välittäminen ja puheeksi ottaminen ovat esimiehen tärkeät työkalut työkyvyn, työhyvinvoinnin ja jaksamisen lisäämiseen sekä sairauspoissaolojen hallintaan.

Tukea hyvinvointiin ePassi motivoi sodexolaisia huolehtimaan fyysisestä kunnostaan. Sitä voi käyttää liikunta- tai kulttuuriaktiviteetteihin. Parempi vire -mobiilipalvelu taas tukee jokapäiväistä hyvinvointia. Sovelluksella työntekijä voi seurata ja kehittää omaa liikkumistaan, ruokailutottumuksiaan, lepoaan ja palautumistaan sekä hyödyntää ammattilaisten laatimia harjoitusohjelmia. #malupaan on sodexolaisten oma Facebook-ryhmä, jonka jäsenet voivat kannustaa toisiaan hyvän elämän pariin. Yhteiskuntavastuuraportti 2019

Mukautettu työ Toukokuun alussa Sodexo otti käyttöön mukautetun työn mallin, jossa työntekijöillä on mahdollisuus tehdä mukautettua työtä kokoaikaisen sairauspoissaolon sijaan. Mukautettu työ on työntekijälle vapaaehtoista. Mallin tarkoituksena on mahdollistaa työhön palaaminen, vaikka työntekijä ei pystyisi täyteen työpanokseen. Samalla se kannustaa uuden oppimiseen, kokeilemaan uusia työtehtäviä ja hyödyntämään omaa osaamista. – Mallista hyötyvät sekä työntekijä että työnantaja. Pitkällä tähtäimellä malli edesauttaa työyhteisön moniosaajuuden kehittämisessä ja vähentää sairauspoissaolopäivien lukumäärää. Se tukee myös Sodexon työkykyjohtamista, kertoo HR-päällikkö Hanna Kronlund.


SITOUMUS

2 2

Varmistamme, että työvoimamme on taustaltaan monimuotoista sekä sen, että toimijoidemme kulttuuri on palvelemiamme yhteisöjä heijastava ja rikastava

Yhteiskuntavastuuraportti 2019


SITOUMUS

2

Varmistamme, että työvoimamme on taustaltaan monimuotoista sekä sen, että toimijoidemme kulttuuri on palvelemiamme yhteisöjä heijastava ja rikastava

Vaalimme monimuotoisuutta ja osallistavaa kulttuuria Monimuotoisuus ja osallistaminen ovat erottamaton osa toimintakulttuuriamme. Sukupuolten tasa-arvoon tähtäävän strategiamme myötä naisilla ja miehillä on samanlaiset mahdollisuudet kasvuun ja mahdollisuuksiin työpaikallaan. Vuonna 2017 allekirjoitimme YK:n Women's Empowerment Principles -aloitteen.

Vaalimme monimuotoisuutta ja osallistavaa kulttuuria: • Toteuttamalla alueellisesti monimuotoisuutta ja osallisuutta edistävää toimintasuunnitelmaa • Varmistamalla joustavia työjärjestelyjä ja -käytäntöjä • Soveltamalla monipuolisia näkökulmia henkilöstöprosesseihin sekä työntekijöiden oppimiseen ja kehittämiseen.

Avainlukumme Pohjoismaissa: § § §

61,8% koko henkilöstöstämme on naisia 59,6% johtajistamme on naisia 50 % Pohjoismaiden johtoryhmän (Regional Leadership Committee) jäsenistä on naisia

Yhteiskuntavastuuraportti 2019


SITOUMUS

2

Varmistamme, että työvoimamme on taustaltaan monimuotoista sekä sen, että toimijoidemme kulttuuri on palvelemiamme yhteisöjä heijastava ja rikastava

Sodexon Gender Balance Study 2018 Gender Balance -tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, miten yhdenvertaisuus toteutuu naisten ja miesten edustuksena johtotehtävissä. Tutkimuksessa selvitettiin, miten sukupuolia osallistava työkulttuuri vaikuttaa itse työsuoritukseen, kun vertailukohtana on sellainen työkulttuuri, jossa yksi sukupuoli on valta-asemassa. Tietoja kerättiin ja analysoitiin yli 50 000 johtajalta 70 työyhteisöstä ympäri maailman. Sodexon aiemman tutkimuksen mukaan parhaita tuloksia saadaan, kun johtoryhmissä naisten osuus on 40–60 %. Tätä samaa osuutta käytettiin uudessa tutkimuksessa sukupuolten tasapuolisuuden määritteenä.

Tutustu Gender Balance -tutkimukseen: TÄSTÄ

TÄSTÄ

Yhteiskuntavastuuraportti 2019

Sukupuolten monimuotoisuus ei ole vain moraalinen velvoite – se on välttämättömyys ja liiketoimintaa ohjaava voima. Denis Machuel Pääjohtaja Sodexo-konserni


SITOUMUS

2

Varmistamme, että työvoimamme on taustaltaan monimuotoista sekä sen, että toimijoidemme kulttuuri on palvelemiamme yhteisöjä heijastava ja rikastava

Shieldon ihastui suomalaiseen työkulttuuriin Kun filippiiniläinen Shieldon Padla kuuli mahdollisuudesta työskennellä kokkina Suomessa, hän innostui heti. Ensimmäinen työvuoro opiskelijaravintola Rajacaféssa Jyväskylän ammattikorkeakoulun pääkampuksella koitti viime elokuussa. Sodexolle hänet rekrytoi henkilöstöyritys Barona, joka on tuonut Suomeen kymmenen vuoden aikana yli 200 kokkia Filippiineiltä. – Suomalaisissa ja filippiiniläisissä työtavoissa on paljon eroja. Niistä yksi olennainen on, että täällä puhalletaan enemmän yhteen hiileen, kun taas kotimaani ravintoloissa on selkeämpi hierarkia, Shieldon kertoo.

Yhteiskuntavastuuraportti 2019

Shieldonilla on vuosien kokemus kokin ammatista, mutta matka Cagayan de Oron kaupungista Jyväskylään ei kuitenkaan ollut aivan itsestäänselvyys. Baronan asiantuntijat järjestivät Filippiineillä Suomeen haluaville haastattelut sekä testauksia, joilla selvitettiin heidän ammattitaitoaan. Niiden jälkeen vuorossa oli paperitöitä ja työluvan odottelua, mutta lopulta kaikki oli vaivan arvoista. – Minut on otettu hyvin vastaan ja olen innoissani, kun pääsin työskentelemään Suomeen. Pienenä haaveilin joulupukin tapaamisesta, mutta en olisi uskonut, että jonakin päivänä se olisi oikeasti mahdollista, Shieldon nauraa.

Sodexo Suomi on allekirjoittanut yritysvastuuverkosto FIBS:n monimuotoisuussitoumuksen, ja edistämme monimuotoisuutta toiminnassamme laaja-alaisesti. Se tarkoittaa, että työvoimamme on taustaltaan monimuotoista ja että toimijoidemme kulttuuri heijastaa ja rikastaa niitä yhteisöjä, joita palvelemme.

– Minut on otettu hyvin vastaan ja olen innoissani, kun pääsin työskentelemään Suomeen, kertoo Shieldon Padla.


SITOUMUS

2

Varmistamme, että työvoimamme on taustaltaan monimuotoista sekä sen, että toimijoidemme kulttuuri on palvelemiamme yhteisöjä heijastava ja rikastava

CASE

CASE

Oppisopimus on kummankin ilo

Työ joustaa sairauden jälkeen

Kongosta kotoisin oleva Tantine Ngonda Mvula aloitti kokin opinnot asuttuaan Suomessa kolme vuotta. Mainiosti sujunut oppisopimusjakso poiki vakituisen työpaikan Sodexolla.

Aluevastaava Eija Kapanen, 61, on tehnyt Sodexolla yli 30 vuoden uran. Keväällä 2016 vasen käsi alkoi oirehtia: oli puutumista ja kovia särkyjä. Kävi ilmi, että hermo oli puristuksissa. Ongelmaa on yritetty hoitaa kolmessa operaatiossa, joissa on hiottu kaularangan nikamien välejä.

– Työnantajan näkökulmasta oppisopimus on toimiva rekrytointitapa. Työntekijän kehitystä voi seurata alusta asti ja häntä voi ohjata oikeaan suuntaan. Tantinella on hyvä asenne ja hän arvostaa asiakasta. Hän on myös ammatillisesti tarkka, asiakaspalvelupäällikkö Katariina Hake kehuu. – Täällä kaikki auttavat toisiaan. Samalla uskalletaan antaa työkavereille palautetta ja myös vastaanottaa sitä – sehän on myös toisten auttamista. Tällainen avoimuus on mielestäni merkki hyvästä työilmapiiristä. Meillä on asiakkaiden kanssa hyvä suhde, Ngonda Mvula iloitsee.

Yhteiskuntavastuuraportti 2019

– Leikkaukset eivät ole korjanneet tilannetta täysin, vaan kärsin edelleen säryistä ja esimerkiksi pitkään istuminen kostautuu seuraavana päivänä kipuina.

– Avoimuus on mielestäni merkki hyvästä työilmapiiristä, Ngonda Mvula iloitsee.

Työterveyslääkäri ehdotti Kapaselle osatyökyvyttömyyseläkettä ja työnantaja ja eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen tukivat. – Teen nyt neljänä päivänä viikossa viisituntisen työpäivän. On loistavaa, että työnantaja suhtautuu erilaisiin elämäntilanteisiin joustavasti ja osatyökykyisillekin tarjotaan työmahdollisuuksia. Järjestely on molempien etu, Kapanen sanoo.


SITOUMUS

3

Edistämme työntekijöidemme keskuudessa ja toimipisteissämme ympäristövastuullisuutta painottavaa kulttuuria

Yhteiskuntavastuuraportti 2019


SITOUMUS

3

Edistämme työntekijöidemme keskuudessa ja toimipisteissämme ympäristövastuullisuutta painottavaa kulttuuria

400 ympäristökoulutettua johtajaa Jos kaikki eläisivät kuin pohjoismaalaiset, maapallon vuosittaiset resurssit pitäisi nelinkertaistaa. Tavoitteenamme on olla rakentamassa kestävää kehitystä ja täyttää nykyiset tarpeet ilman, että tulevien sukupolvien mahdollisuudet hyvään elämään riskeerataan. Tavoitteemme saavuttamiseksi tarvitaan vahvaa osaamista nykypäivän ympäristöhaasteista sekä tietoa siitä, mitä me Sodexolla voimme tehdä palveluidemme ympäristövaikutusten vähentämiseksi. Olemmekin kehittäneet huolellisesti suunnitellun ympäristökoulutuksen, jossa käydään läpi kestävän kehityksen haasteita ja ratkaisuja. Tähän mennessä olemme kouluttaneet 400 johtajaamme Pohjoismaissa. Seuraavan vuoden aikana myös muut työntekijämme saavat koulutuksen omalla kielellään.

Yhteiskuntavastuuraportti 2019

Ympäristökoulutuksen päätarkoitus on, että taidot ja tiedot siirtyvät suoraan käytännön tekemiseen. On ilahduttavaa, että asiakkaidemme kiinnostus ympäristökysymyksiä kohtaan on kasvanut. Monet odottavat, että työskentelemme aktiivisesti ympäristökysymysten parissa. Haluamme olla askeleen edellä ja tukea asiakkaitamme saavuttamaan omat tavoitteensa. Myös kuluttajat ja työntekijämme odottavat, että tarjoamme palveluita, jotka eivät loukkaa heitä tai ympäristöä. Yhteiskuntavastuuohjelmamme Better Tomorrow 2025 toimii ohjenuorana resurssien keskittämisessä ja päivittäisessä työskentelyssä. Better Tomorrow 2025 on laadittu YK:n kestävän kehityksen globaalien tavoitteiden mukaisesti. Se koostuu yhdeksästä kohdasta, joista kolme

koskee suoraan ympäristöä: • Sitoudumme edistämään ympäristövastuullista kulttuuria työntekijöidemme keskuudessa ja työpaikoilla • Käytämme resursseja vastuullisesti ja tarjoamme palveluita, jotka vähentävät hiilidioksidipäästöjä • Olemme paras palveluntuottaja kestävässä resurssien käytössä ja keskitymme puolittamaan ruokahävikin määrän Sodexo on ollut vastuullisen yritystoiminnan edelläkävijä jo vuosikymmenten ajan. Olemme nöyrästi ylpeitä, kun työtekijöidemme päivittäinen tekeminen huomioidaan myös yrityksemme ulkopuolella. Yhdessä sidosryhmiemme kanssa rakennamme kestävämpää planeettaa.


SITOUMUS

3

Edistämme työntekijöidemme keskuudessa ja toimipisteissämme ympäristövastuullisuutta painottavaa kulttuuria

Koulutus avainasemassa

CASE

Hävikkimestari

Viime tilikaudella koulutimme Suomessa henkilöstöämme 11 797 tuntia. Tästä määrästä QHSEkoulutustunteja oli 2 145. Näissä luvuissa eivät ole mukana uusille henkilöille tarkoitetut perehdytykset.

Sodexo mittasi pilottihankkeessa Lassila & Tikanojan Hävikkimestari-palvelun avulla keittiöhävikin määrää kolmessa toimipisteessä: Tampereen teknillisessä yliopistossa, Hämeenlinnan ammattikorkeakoulussa ja Turun yliopistossa Medisiina D:ssä. Hävikkimestari toimii verkkosovelluksen kautta. Keittiössä pois heitettävä ruoka punnitaan ja hävikki kirjataan sovellukseen. Keräämänsä datan perusteella Hävikkimestari raportoi tiedot syntyneestä hävikistä. Palvelun ytimessä on jatkuvan parantamisen ajatus. – Pilotissa mukana olleissa toimipisteissä oltiin hyvin tyytyväisiä Hävikkimestarin käyttäjäystävällisyyteen. Sovellus koostaa datan helposti omaksuttavaksi ja havainnolliseen muotoon, jolloin henkilöstön on vaivatonta seurata, millainen kehitys on heidän oman vastuualueensa osalta. Sen myötä sovellus sitouttaa henkilökunnan päivittäiseen toimintaan hävikin vähentämiseksi, kertoo aluepäällikkö Marjaana Vuorela.

Yhteiskuntavastuuraportti 2019

Sovellus sitouttaa henkilökunnan päivittäiseen toimintaan hävikin vähentämiseksi.

Lisäksi työntekijät osallistuivat globaaliin vastuullista liiketoimintaa avaavaan koulutukseen Ingeniumissa, joka on Sodexolla maailmanlaajuisesti käytössä oleva oppimista, suorituksen johtamista ja osaamisen kehittämistä tukeva järjestelmä. Koulutus piti sisällään seuraavat osa-alueet: tieto- ja yksityisyyden suoja, seksuaalinen häirintä sekä lahjonnan vastainen politiikka ja korruptio. – Kaiken kehittämisen taustalla on tavoite, että pystymme lisäämään työntekijöidemme tietoisuutta meille tärkeistä asioista. Ensiarvoisen tärkeää on tietää, miten suoritat työsi turvallisesti ja vastuullisesti. Tehokkaalla koulutuksella pystymme antamaan tarvittavat tiedot, jotta tavoitteemme toteutuvat myös käytännössä, toteaa QHSEpäällikkö Marja-Leena Holopainen.


SITOUMUS

3

Edistämme työntekijöidemme keskuudessa ja toimipisteissämme ympäristövastuullisuutta painottavaa kulttuuria

Stora Enson kanssa yhdessä vastuullisia tekoja Sodexo tekee yhdessä asiakasyrityksensä Stora Enson kanssa työtä kestävän kehityksen periaatteiden ja vastuullisen ravintolatoiminnan edistämiseksi Stora Enson pääkonttorin ravintolassa. Sodexon yhteiskuntavastuuohjelma Better Tomorrow 2025:n yhtenä keskeisenä päämääränä on ympäristökuormituksen radikaali vähentäminen ja muun muassa hiilipäästöjen vähentäminen 34 % vuoteen 2025 mennessä. Sodexo ja Stora Enso jakavat vastuullisuustyössä saman arvopohjan. Kummallekin hiilijalanjäljen pienentäminen ja esimerkiksi muovista luopuminen on ensiarvoisen tärkeää. Kun vastuullisuus-

Yhteiskuntavastuuraportti 2019

työtä tehdään yhdessä, tavoitteet ovat saavutettavissa nopeammin ja tehokkaammin. Yritysten yhteinen palvelutoimikunta kokoontuu säännöllisesti ja miettii myös toimenpiteitä kestävän kehityksen edistämiseksi. Sodexo on sitoutunut Stora Enson vastuullisuustavoitteisiin. Koko ravintolatiimi tekee työtä ravintolan ympäristökuormituksen vähentämiseksi. Stora Enso on kehittänyt viime vuosina monipuolisia kierrätettäviä materiaaleja, joita Sodexo on käyttänyt ravintolassaan. Sodexo kouluttaa jatkuvasti omaa henkilökuntaansa vastuullisuusasioissa. Tänä syksynä Better

Tomorrow 2025 -vastuullisuusohjelman tiimoilta järjestetään työpaja. Siinä ravintoloiden henkilökunta ideoi, miten kestävän kehityksen ja vastuullisuuden käsitteitä voisi konkretisoida ja millaisia tekoja paremman huomisen hyväksi voisi horeca-alalla tehdä. – Sodexon ravintolapalvelut pääkonttorillamme ovat saaneet paljon kiitosta henkilöstöltämme. Ei pelkästään maittavan ja monipuolisen ruuan ja ystävällisen palvelun vuoksi, vaan lisäksi sitoutumisesta samoihin arvoihin Stora Enson kanssa. Sodexo osoittaa monilla tavoin, kuinka uusiutuvat tuotteet ja hävikkiruuan vähentäminen ovat osa jokaista päivää, toteaa Stora Enson maajohtaja Seppo Parvi.


SITOUMUS

4

Tarjoamme kuluttajille terveellisen elämäntavan mukaisia vaihtoehtoja ja kannustamme niiden valitsemiseen

Yhteiskuntavastuuraportti 2019


SITOUMUS

4

Tarjoamme kuluttajille terveellisen elämäntavan mukaisia vaihtoehtoja ja kannustamme niiden valitsemiseen

Terveellistä ja vastuullista ruokaa Lanseerasimme modulaarisen Eatpalveluratkaisun, joka tarjoilee asiakkaillemme maukkaita, terveellisiä ja vastuullisia lounasvaihtoehtoja. Eatravintolat ovat muuntautumiskykyisiä ja edistävät ammattikeittiöiden vastuullisia toimintatapoja muun muassa ruokahävikin sekä pakkausjätteen määrän vähentämisellä. – Meillä on runsaasti terveellisiä vaihtoehtoja, ja kiinnitämme huomiota tarjoamamme ruuan ravintoarvoihin. Tiedostamme vastuun, mikä meillä on asiakkaidemme päivittäisen jaksamisen sekä pitkäaikaisen hyvinvoinnin edistäjänä. "Puoli kiloa päivässä" toteutuu helposti jokaiseen ateriaan kuuluvan runsaan salaattipöydän ääressä, ja ruokien suolapitoisuus mitataan säännöllisesti, sanoo Tiina Roine.

Yhteiskuntavastuuraportti 2019

Eat-ravintolan ytimessä on värikäs salaattibuffet, joka sisältää eri tyyppisiä sesongin kasviksia, papuja, siemeniä ja kastikkeita. Suurimman osan ruuasta ammattitaitoiset kokkimme valmistavat itse alusta asti. Eat-ravintolassa tavoitteena on tehdä terveellisistä valinnoista ensisijaisia, mausta tinkimättä. Mukana on paljon täysin uutta reseptiikkaa ja muun muassa modernisoituja ruokaklassikoita. Ensimmäistä kertaa on tarjolla myös täysin vegaaninen ruokalista, ja siinä on kiinnitetty erityistä huomiota monipuolisuuteen ja proteiinin riittävään määrään. Ruokalistojen suunnittelussa on otettu huomioon ruokien aiheuttamat hiilidioksidipäästöt, jotka olemme tuomassa myös asiakkaidemme nähtäville.

Moni Eat-ravintola tarjoaa syötävää päivän jokaiseen hetkeen. Aamiaisella voi nauttia puuro- ja jogurttibaarien antimista, joita voi täydentää marjoilla, pähkinöillä tai muilla ravitsevilla lisukkeilla. Iltapäivisin on saatavilla terveellisiä välipaloja ja eettisesti tuotettua kahvia. Maailmanlaajuisesti 30 % tuotetusta ruuasta heitetään pois, millä on valtavia ympäristövaikutuksia. Eatravintoloissa vähennetään hävikkiä muun muassa ruuan esillelaiton keinoin, kannustamalla asiakkaita sopivan kokoisiin annoksiin sekä myymällä lounaalta ylijäänyttä ruokaa edullisesti asiakkaiden kotiin vietäväksi.


SITOUMUS

4

Tarjoamme kuluttajille terveellisen elämäntavan mukaisia vaihtoehtoja ja kannustamme niiden valitsemiseen

Tutkimusideat syntyvät ravintolassa Lääketieteen kehittämisen kohtaamispaikka, Medisiina D, avautui syksyllä 2018. VarsinaisSuomen sairaanhoitopiiri, Turun yliopisto ja Turun ammattikorkeakoulu toimivat nyt saman katon alla, mikä mahdollistaa entistä tiiviimmän yhteistyön ja synergiaedut. – Meillä on tässä maailman mittakaavassakin ainutlaatuinen, moniammatillinen ja monitieteinen terveyskampus, jossa sairaala ja korkeakoulut tekevät tiivistä yhteistyötä, toteaa Turun yliopiston bakteeriopin professori ja ylilääkäri Pentti Huovinen. Sodexo vastaa Medisiina D:n kahvilan ja ravintolan toiminnasta. Turun yliopiston Funktionaalisten elintarvikkeiden kehittämiskeskus ja Sodexo tutkivat yhdessä, millaiset tekijät vaikuttavat ihmisten ruokavalintoihin. Asiakkailla on myös mahdollisuus saada yhteenveto omasta syömisestään uudenlaisen sovelluksen ja älykkäiden lounaslinjastojen avulla.

Yhteiskuntavastuuraportti 2019

– Saamme palveluntuottajana tutkimuksen kautta äärimmäisen arvokasta tietoa esimerkiksi siitä, miten ihmiset yhdistelevät lounaan eri komponentteja ja mitä ruuasta päätyy hävikkiin. Ravintola tarjoaa meille tilaisuuden oppia uutta asiakkaiden valinnoista ja ruokakäyttäytymisestä sekä tämän kautta parantaa palvelua ja optimoida toimintaa, aluepäällikkö Marjaana Vuorela toteaa. Tutkijat voivat saada tietoa siitä, miten vaikutetaan terveellisempiin ruokavalintoihin ja hävikin vähentämiseen. Ravintolassa voidaan tutkia myös pidempiaikaisia muutoksia, kuten uusien ruokatrendien jalkautumista tai annosmäärien muuttumista. Yritykset voivat tutkia ravintolassa ja kahvilassa uusia tuotteita, konsepteja ja palvelumalleja. Asiakkaille ravintola taas tarjoaa aivan uudenlaisen mahdollisuuden saada tarkkaa tietoa omasta syömisestään. Data voi ohjata syömään terveellisemmin ja lisätä näin Sodexon tavoitteiden mukaisesti ihmisten elämänlaatua.

– Teemme tätä tiiviissä yhteistyössä. Sodexo haluaa kaikin tavoin mahdollistaa tutkimuksellisen toiminnan Flavoriassa. Lisäarvo, joka tästä syntyy, tulee sekin täysimääräisenä meille kummallekin – sekä tutkimusyhteisölle että Sodexolle, Marjaana Vuorela ja Pentti Huovinen toteavat.


SITOUMUS

4

Tarjoamme kuluttajille terveellisen elämäntavan mukaisia vaihtoehtoja ja kannustamme niiden valitsemiseen

Erityisruokavaliot tutuiksi Tammikuussa kuusitoista sodexolaista aloitti Stadin ammatti- ja aikuisopistolla vuoden kestävät opinnot erityisruokavaliopalveluiden erikoisammattitutkintoa varten. He muodostavat Suomen ensimmäisen ryhmän, joka opiskelee uuden, vuoden alussa voimaan astuneen, Erityisruokavaliopalveluiden erikoisammattitutkinnon. Työnantaja tarjosi oppisopimusmahdollisuuden halukkaille. Koulutusohjelmassa käydään järjestelmällisesti läpi eri allergiat, ruokavaliot ja suolistosairaudet. Opiskelijat myös suunnittelevat ja kehittelevät reseptiikkaa, jota voidaan myöhemmin hyödyntää koko Sodexolla. Myös Sodexon tuotekehitys on vahvasti mukana koulutuksen taustalla.

Street Eats Keväällä 2019 ilahduttivat Street Eats -pop upin maukkaat kasvisruuat. Katuruoka on jokaisessa maassa omanlaistaan, mutta kaikkialla se on hienostelematonta, aidoista raaka-aineista valmistettua, herkullista ja nopeaa syötävää. Haimme inspiraatiota Suomen, Lähi-idän, Latinalaisen Amerikan sekä Pohjois-Amerikan katukeittiöistä.

Yhteiskuntavastuuraportti 2019

Colourful India Sodexon ravintoloissa vietettiin syksyllä 2018 Colourful India -teemaviikkoa. Teemaviikon pääosassa olivat mausteet, maukkaat kastikkeet, monipuoliset kasvikset, riisi ja leipä. Eksoottisen keittiön maut, värit ja tuoksut toivat lämpimän tuulahduksen Intiasta. – Asiakkaat toivovat meiltä jatkuvasti teemaviikkoja, ne ovat kovin pidettyjä. Maateemat ovat selkeitä ja helppoja hahmottaa, ehkä siksi ne ovat suosituimpia teemojamme, kertoo Culinary Chef Joonas Immonen.


SITOUMUS

5

Edistämme paikallista kehitystä sekä reilua, osallistavaa ja kestävää liiketoimintaa

Yhteiskuntavastuuraportti 2019


SITOUMUS

5

Edistämme paikallista kehitystä sekä reilua, osallistavaa ja kestävää liiketoimintaa

Vastuulliset hankinnat – suunta eteenpäin Hankintojamme ohjaavat asiakkaiden tarpeet, taloudelliset tekijät ja omat sisäiset ohjeistuksemme. Tavoitteenamme on viedä kestävää kehitystä eteenpäin Pohjoismaissa.

Paikallisen elinkeinotoiminnan tukemiseksi olemme aloittaneet työn, jonka tarkoituksena on helpottaa pkyritysten pääsyä hyväksytyiksi toimittajiksemme.

Ostajien sitoutumisella, osaamisella ja kokemuksella on vastuullisuustyössämme tärkeä merkitys. He neuvottelevat tavarantoimittajiemme kanssa ja määrittävät näitä koskevat vaatimukset. Viime toimintavuoden aikana Pohjoismaissa on kehitetty muun muassa seuraavia alueita:

Siivousalalla kehitys on kulkenut viime vuosina eteenpäin. Kemikaalien käyttöä pyritään nykyisin välttämään. 81 prosentilla Pohjoismaissa käyttämistämme siivoustuotteista on ympäristömerkintä. Ostamme vain Joutsenmerkittyä paperia. 95,1 % käyttämästämme kertakäyttöpaperista on sertifioitua. 93,7 % käyttämistämme kemikaaleista on tiivisteitä.

Sisäiset toimintaohjeemme määrittävät, miten huolehdimme liiketoimintamme eettisyydestä, sosiaalisesta vastuusta ja ympäristöystävällisyydestä. Ohjeita on päivitetty toimintavuoden mittaan, ja ne on kytketty entistä selvemmin YK:n 17:ään kestävän kehityksen tavoitteeseen.

Yhteiskuntavastuuraportti 2019

Ateriapalveluissa kestävyystyö on vaativaa. Elintarviketuotannolla on merkittävä vaikutus ympäristöön ja ilmastoon, ja samalla täytyy huolehtia elintarviketurvallisuudesta, eläinsuojelusta ja työehdoista. Eläinten

hyvinvoinnin osalta noudatamme hankintaviranomaisten määräyksiä, jotka ovat suurelta osin yhdenmukaisia omien eläinsuojeluperiaatteidemme kanssa. Toimittajamme allekirjoittavat sopimuksen, jolla he sitoutuvat noudattamaan vähintään viittä keskeistä periaatetta, joiden mukaan eläimillä on oikeus: • saada puhdasta juomavettä ja terveellistä ravintoa • kasvaa soveliaassa ympäristössä, jossa on riittävästi suojaa ja lepopaikkoja • saada nopeasti hoitoa tapaturmien tai sairauksien yhteydessä • harjoittaa lajityypillistä käyttäytymistä • saada elää olosuhteissa ja tulla kohdelluksi tavoilla, jotka eivät altista niitä psyykkiselle kärsimykselle.


SITOUMUS

5

Edistämme paikallista kehitystä sekä reilua, osallistavaa ja kestävää liiketoimintaa

Avainlukuja KANANMUNAT Sodexon tarvoitteena on maailmanlaajuisesti luopua häkkikanojen munien käytöstä vuoteen 2025 mennessä. Pohjoismaissa olemme edenneet pitkälle. Tilikauden aikana Pohjoismaissa hankkimistamme lähes viidestä miljoonasta munasta yli 57 prosenttia oli vapaista kanoista (Suomessa 92 %). Nestemäisessä muodossa hankkimistamme munista (89 500 litraa) 36 prosenttia oli vapaista kanoista. KALAT Suojelemme meriympäristöjä emmekä hanki kalalajeja, jotka ovat WWF:n punaisella listalla. Pohjoismaissa hankimme: • 64 % vihreällä listalla olevaa kalaa (Suomessa 45 %) • 56 % sertifioitua kalaa (Suomessa 34 %) Yhteiskuntavastuuraportti 2019

• 32 % oranssilla listalla olevaa kalaa (Suomessa 44 %) KAHVI Jokaisella tilikaudella tarjoilemme Pohjoismaissa lähes 58 miljoonaa kupillista kahvia. 80 prosentilla on vähintään yksi seuraavista sertifikaateista: KRAV, Rainforest Allance tai Reilu kauppa. KANA Tilikauden aikana sitouduimme laajentamaan eläinten hyvinvointia koskevia nykyisiä vaatimuksia kanankasvatuksessa. Yhteistyössä toimittajiemme kanssa saavutamme Euroopassa vuoteen 2026 mennessä tason, jossa eurooppalaisen kanasitoumuksen (ECC) standardeja noudatetaan 100-prosenttisesti.

MUOVI Tilikauden aikana päätimme Pohjoismaissa luopua kertakäyttömuovista askeleena kohti kestävämpää maapalloa. Olemme päättäneet: • lopettaa kertakäyttöisten muovikuppien, take away -muovipussien, muovisekoittimien ja muovipillien käytön vuoden 2019 loppuun mennessä • lopettaa muovisten kansien ja ruokarasioiden käytön vuoteen 2025 mennessä • käyttää kierrätysmuovia silloin, kun muovin käyttö on välttämätöntä • etsiä jatkuvasti innovatiivisia menetelmiä ja tuotteita, jotka vähentävät kertakäyttöisten muovien käyttöä tai mahdollistavat siitä kokonaan luopumisen.


SITOUMUS

6

Teemme vastuullisia hankintoja ja tarjoamme hiilipäästöjä vähentäviä hallinnointipalveluja

Yhteiskuntavastuuraportti 2019


SITOUMUS

6

Teemme vastuullisia hankintoja ja tarjoamme hiilipäästöjä vähentäviä hallinnointipalveluja

Eroon muovista Jätteet ovat yksi planeettamme suurimmista, kaikkia koskettavista haasteista. Koska olemme yksi suurimmista palvelujen ja ruuan tarjoajista Pohjoismaissa, meillä on myös suuri mahdollisuus vaikuttaa jäteongelmaan sitoutumalla vastuullisiin toimintatapoihin. Sodexo päätti luopua kertakäyttöisestä muovista osana yhteiskuntavastuuohjelmaansa vuoden 2025 loppuun mennessä. Muovituotteet korvataan kestävämmillä ja ympäristöystävällisemmillä vaihtoehdoilla. – Etsimme jatkuvasti innovaatioita ja tuotteita, joilla saamme kertakäyttöisen muovin kulutusta mahdollisimman pieneksi, kertoo QHSE-päällikkö Marja-Leena Holopainen. Vuoden 2019 aikana päätimme Pohjoismaissa luopua kertakäyttömuovista

Yhteiskuntavastuuraportti 2019

tehdyistä mukeista, pusseista ja kahvinsekoittimista sekä muovipilleistä. Sovellettuja ratkaisuja muovin käytön suhteen joudutaan tekemään esimerkiksi sairaaloissa sekä senioreiden ja ruoka-allergioista kärsivien huomioimiseksi. – Jatkamme tiivistä kehitysyhteistyötä toimittajiemme kanssa, jotta kaikkien kuluttaja-asiakkaidemme saatavilla on tulevaisuudessa entistä innovatiivisempia ja ekologisesti kestävämpiä pakkausratkaisuja. Niitä ovat muun muassa biomuovista sekä kierrätettävistä ja orgaanisista materiaaleista tehdyt tuotteet. Muovista luopuminen on yksi askel tavoitteessamme keventää ympäristövaikutustamme. Etsimme ja otamme jatkuvasti käyttöön uusia innovaatioita jätekuorman pienentämiseksi.


SITOUMUS

6

Teemme vastuullisia hankintoja ja tarjoamme hiilipäästöjä vähentäviä hallinnointipalveluja

Vastuullista yhteistyötä Kespron kanssa Tukkuliikkeemme vaihtui Kesproon. Sen myötä ravintolatoimipaikkojemme ruoka- sekä nonfood-tarvikkeet – kuten aterimet, pesuaineet, käsipyyhkeet ja lautasliinat – tulevat yhden jakelijan kautta. Vaihdos kahden tukkurin käytöstä yhteen tietää entistä vähemmän kuljetuksia toimipaikkoihin ja siten myös pienempiä hiilidioksidipäästöjä. Yhteistyö Kespron kanssa mahdollistaa myös aiempaa joustavamman tavan rakentaa palveluja tuotevalikoimaamme. Sodexon tavoin myös Kesko on tunnettu vastuullisesta toiminnastaan. Kestävä kehitys on meille molemmille hyvin tärkeää, ja yhdessä voimme päästä hyviin tuloksiin matkallamme kohti parempaa huomista.

Yhteiskuntavastuuraportti 2019


SITOUMUS

7

Taistelemme nälkää ja aliravitsemusta vastaan

Yhteiskuntavastuuraportti 2019


SITOUMUS

7

Taistelemme nälkää ja aliravitsemusta vastaan

Stop Hunger – yhdessä nälänhätää vastaan Stop Hunger on maailmanlaajuinen, voittoa tavoittelematon, kansainvälinen verkosto. Se on yli 20 vuoden ajan ponnistellut nälkää vastaan taistelevien tukena. Stop Hunger -toiminta perustuu kolmelle auttamisen muodolle: paikallisten yhteisöjen tukemiselle, naisten voimaannuttamiselle ja hätäavulle.

Yhdistyneiden kansakuntien tavoitteena on poistaa nälänhätä maailmasta vuoteen 2030 mennessä. Stop Hungerin perustaja, Sodexo, toimii monipuolisesti osana kansainvälistä yhteisöä, jotta tärkeä tavoite saavutetaan.

Stop Hunger Pohjoismaissa Pohjoismaissa teemme kattavasti yhteistyötä kansalaisjärjestöjen ja paikallisten organisaatioiden kanssa. Tuemme vähäosaisia ihmisiä muun muassa lahjoitusten ja ruoka-avun muodossa. Pohjoismaissa tarjosimme 5 898 ateriaa. KIITOS vapaaehtoisille, lahjoittajille ja kumppaneille!

Yhteiskuntavastuuraportti 2019


SITOUMUS

7

Taistelemme nälkää ja aliravitsemusta vastaan

Joulun taikaa lapsiperheille Sodexo tarjosi edellisvuoden tapaan yhteistyössä Hope ry:n kanssa Joulun taikaa -illallisen vähävaraisille lapsiperheille Helsingissä ja Turussa. Tilaisuuksiin osallistui 200 Hope ry:n kutsumaa ihmistä. – Lähdimme hyvällä mielellä tekemään yhteistyötä Sodexon kanssa. Avustustyössä tarvitaan useampia tahoja. Haluamme mahdollistaa perheille yhdessä tekemisen arvokkaita hetkiä ja sellaisia elämyksiä, jotka jäisivät heiltä muuten kokematta. Joulun taikaa -illallinen oli esimerkki voimaannuttavasta elämyksestä. Kodin ulkopuolella syöminen on toki asia, joka tuottaa iloa lapsille, mutta se opettaa myös ruokailukulttuuria, kertoo Hope – Yhdessä & Yhteisesti ry:n toiminnanjohtaja Eveliina Hostila.

Yhteiskuntavastuuraportti 2019

Sodexon tavarantoimittajat ja yhteistyökumppanit mahdollistivat tilaisuuden järjestämisen lahjoittamalla tuotteittaan tai työpanostaan. Myös kymmenet Sodexon työntekijät lahjoittivat omaa aikaansa, ja Sodexon asiakkaat saattoivat osallistua tapahtumaan ostamalla lapsille heidän toivomansa joululahjan. – Sodexolla on jo pitkään ollut maailmanlaajuinen Stop Hunger -ohjelma, jonka avulla taistelemme nälkää vastaan eri puolilla maailmaa. Haluamme kantaa kortemme kekoon ja tehdä hyvää myös täällä Suomessa ja sen vuoksi Joulun taikaa -tapahtumista on tulossa meille rakas ja tärkeä jouluperinne, kertoo Sodexon brändi- ja viestintäjohtaja Mira Perander.


SITOUMUS

8

Tuemme monimuotoisuutta ja osallistamista yhteiskunnallisen muutoksen k채ynnist채j채n채

Yhteiskuntavastuuraportti 2019


SITOUMUS

8

Tuemme monimuotoisuutta ja osallistamista yhteiskunnallisen muutoksen käynnistäjänä

Menestyksen avain Sodexo on sitoutunut rakentamaan parempaa huomista kaikille, minkä vuoksi kehitimme Better Tomorrow 2025:n sitoumukset. Yksi sen kolmesta painopistealueesta on sukupuolten tasa-arvo. Tutkimuksemme osoittavat, että sukupuolisesti tasapainoiset työyhteisöt suoriutuvat muita paremmin. Meidän päämäärämme onkin, että johtajistamme vähintään 40 prosenttia on naisia vuoteen 2025 mennessä. Suomessa tavoite on naisten osalta toteutunut ja naisten määrä johtotehtävissä on ylittänyt 40 %. Tätä tärkeää tavoitetta ei saavuteta yhdessä yössä, joten olemme laatineet avuksemme sukupuolten tasa-arvoon tähtäävän strategian. Tasa-arvostrategiamme on avainasemassa siinä, että naisilla ja miehillä on samanlaiset lähtökohdat kasvuun ja mahdollisuuksiin työpaikalla. Olemme käynnistäneet monia aloitteita, joilla pyrimme naisten etenemismahdollisuuksien parantamiseen ja sukupuolten tasaarvon edistämiseen maailmanlaajuisesti. Miksi? Koska kun parannamme naisten asemaa, parannamme samalla meidän kaikkien asemaa. Sukupuolten tasa-arvo tehostaa myös kilpailukykyämme sekä auttaa työntekijöitämme, asiakkaitamme, kuluttajia ja palvelemiamme yhteisöjä matkalla kohti parempaa huomista.

Yhteiskuntavastuuraportti 2019

SheWorks – työn varjostaminen Julkaisimme maaliskuussa 2019 kansainvälisen naistenpäivän kunniaksi SheWorks-ohjelman, joka on Sodexon maailmanlaajuinen työn varjostamisen päivä. Suomessa ohjelmaan on mahdollista hakea sekä naisten että miesten, sekä talon sisä- että ulkopuolelta. Kyseisenä päivänä yhteisöjen varjostajat saavat mahdollisuuden tutustua Sodexon liiketoimintaan ja työmahdollisuuksiin. SheWorks on loistava mahdollisuus meille tavata uusia kykyjä ja löytää tulevia ammattilaisia Sodexolle.

SheWorks-päivä tullaan järjestämään Suomessa myöhemmin päätettävänä ajankohtana.


SITOUMUS

8

Tuemme monimuotoisuutta ja osallistamista yhteiskunnallisen muutoksen käynnistäjänä

CASE

Kasvua työn varjostamisella Työn varjostamisen tarkoitus on esitellä ihmisille työmahdollisuuksia, joita he eivät muuten ehkä olisi tulleet ajatelleeksi. Sodexo juhlisti Pohjoismaissa kansainvälistä naistenpäivää käynnistämällä naisille ja miehille tarkoitetun ohjelman, johon oli mahdollista hakea sekä talon sisältä että ulkopuolelta. Ohjelmassa mukana olleet työntekijämme ovat kertoneet, että työn varjostaminen on konkreettinen mahdollisuus vaikuttaa jonkun toisen kasvuun ja samalla tilaisuus oppia uutta itsekin. He ovat kokeneet myös, että varjostettuna oleminen on hyödyllistä, kun päivittäistä tekemistään oppii katsomaan uusin silmin ja saa käyttöönsä työkaluja toimintansa parantamiseksi. Yhteiskuntavastuuraportti 2019

Kokemusta on kuvailtu hauskaksi ja tärkeäksi sekä siihen osallistumista ylpeyden aiheeksi. Yrityksen ulkopuolisilla osallistujilla on samanlaisia kokemuksia. Heidän mielestään uusien suhteiden luominen, ideoiden kehittäminen ja inspiraation synnyttäminen on palkitsevaa. Heille kyseessä on mainio mahdollisuus kerryttää käytännön kokemusta helposti ja samalla muodostaa mielikuva siitä, millaista Sodexolla työskentely on. – Olen luonnostani utelias ihminen ja nautin kovasti uusien ihmisten tapaamisesta, mistä saan inspiraatiota ja laajennan samalla sosiaalista verkostoani. Sodexolla yhteisö on todella tärkeässä asemassa, sillä kukaan ei pärjää työssään yksin. Kun tällainen tilaisuus tarjoutuu, on siihen mukaan lähteminen hyödyllistä ajankäyttöä, kertoo Linda Backström.

Bid Project Manager Christina Ydrauw oli lähettiläänä Operations Manager Transport Linda Backströmille. He päättivät pitää yhteyttä myös jatkossa, jotta Christina voi jatkaa edelleen lähettiläänä Lindalle.


SITOUMUS

8

Tuemme monimuotoisuutta ja osallistamista yhteiskunnallisen muutoksen käynnistäjänä

Rose toi tuplavoiton Oulun Ruskossa, Nokian henkilöstöravintolassa työskentelee asiakaspalvelun supertähti. Kassatarjoilijana työskentelevä Rose Alibasya-Jokela voitti alkuvuonna kaksi palkintoa horeca-alan PRO 2019 kilpailussa. Hänelle myönnettiin ammattikeittiön työntekijä -sarjan palkinto sekä lehdistöpalkinto. Perusteluissa todettiin, että Rosella asiakaspalvelu tulee suoraan sydämestä, siinä ei ole mitään teeskentelyä tai yrittämistä takana. Hän hurmaa olemuksellaan sekä asiakkaat että työkaverit. Moni asiakas on sanonut, että vaikka töissä olisi millainen stressi, se helpottaa, kun tulee lounaalle ja tapaa Rosen. Asiakkaat todella pitävät hänestä, sillä he tuovat hänelle jopa joululahjoja. Hän on ehdottomasti hieno esimerkki siitä, kuinka asiakaspalvelutyössä voi nauttia siitä, että saa asiakkaan jokaisen päivän paremmaksi. Rose Alibasya-Jokela muutti Suomeen vuonna 2002. Lapsuus Indonesiassa Sulawesilla ei ollut helppo. Koulunkäyntinsä Rose rahoitti pähkinöitä ja kakkuja myymällä. Rosen voitosta uutisoi moni media ja myös Indonesian suurlähettiläs huomioi Rosen menestyksen ja kutsui hänet luokseen kylään. Yhteiskuntavastuuraportti 2019

Sodexo tukee vapaaehtoistyötä Sodexolaiset voivat nyt työskennellä tilikauden aikana yhden päivän valitsemassaan hyväntekeväisyysjärjestössä. Kyse on Sodexon uudesta tavasta rakentaa parempaa huomista. – Tällä ohjelmalla on vahva linkki Sodexon arvoihin ja Better Tommorrow -ohjelmaan. Tieto tästä on otettu ilolla vastaan ja todettu, että on hienoa, että yritys kantaa tällä tavalla yhteiskuntavastuuta, kertoo HR-päällikkö Riikka Lindholm. Vapaaehtoispäivästä hyväntekeväisyysjärjestössä sodexolainen saa palkan tavalliseen tapaan. Vapaaehtoistyön kohteen voi valita oman mielenkiinnon mukaan. Kyse voi olla esimerkiksi hyväntekeväisyysjärjestön tapahtumajärjestelyissä auttamisesta tai muusta hyväntekeväisyysjärjestön jokapäiväisestä toiminnasta. Jouluna 2018 Sodexo lahjoitti joulukorttivarat SOS-Lapsikylälle.


SITOUMUS

9

Tuemme kestävää resurssien käyttöä

Yhteiskuntavastuuraportti 2019


SITOUMUS

9

Tuemme kestävää resurssien käyttöä

Kohti muovitonta ravintolaa Vuoden 2019 alussa Sodexo ilmoitti, että se luopuu Pohjoismaissa kertakäyttöisestä muovista osana yhteiskuntavastuuohjelmaansa. Vuonna 2019 lopetetaan muovipussien ja muovilusikoiden käyttö, ja vuoteen 2025 mennessä elintarvikepakkauksissa ja kansissa ei käytetä enää muovia. Muovittomuus on ollut jo pitkään Sodexon ja asiakasyritys Stora Enson tähtäimessä. Kaksi vuotta sitten Stora Enso pyysi miettimään, miten Sodexo voisi vähentää muovin käyttöä toiminnassaan. Muoviset virvoitusjuomapullot korvattiin lasisilla ja muovia sisältävät eväsrasiat vaihdettiin kartonkiseen eväsrasiaan. Eväsrasia suunniteltiin yhteistyössä Stora Enson innovaatiokeskuksessa.

Yhteiskuntavastuuraportti 2019

Ravintolasta mukaan otettavat ruokailuvälineet korvattiin tänä vuonna Stora Enson omilla, biokomposiitista valmistetuilla tuotteilla. Stora Enson biokomposiitteja voidaan käyttää uudelleen materiaalina jopa seitsemän kertaa tai kierrättää muiden muovien mukana ja käyttää elinkaarensa lopussa energiaksi. Puupohjainen vaihtoehto pienentää merkittävästi hiilijalanjälkeä. Uudesta innovaatiosta tehtiin esite, johon asiakkaat saattoivat tutustua. Tietoa vastuullisuustyöstä jaetaan näkyvästi ja suunnitelmallisesti myös asiakkaille. Ravintolan valikoimassa on mukaan otettavat kuluttajapakatut smoothiet, joissa on Stora Enson kierrätettävä kartonkipakkaus ja

käytössä ovat myös kierrätettävät kartonkimukit. Tarjoiluastioina käytetään, jos teemaan sopii, mahdollisuuksien mukaan puupohjaisia materiaaleja. Kotiruokamyynnissä käytettävien muovirasioiden käyttöä on saatu vähennettyä ravintolassa jo noin 90 %. Hävikin vähentäminen on toinen painopiste. Lounaalta jäänyt ruoka myydään edulliseen hintaan asiakkaille, ja tämän ansiosta ruokahävikin määrä on pienentynyt huomattavasti. Kotiin vietävää ruokaa myydään asiakkaan omiin rasioihin. Myöhemmin on tavoitteena saada valikoimaan kartonkipohjainen kotimyyntirasia.


SITOUMUS

9

Tuemme kestävää resurssien käyttöä

CASE

CASE

ResQ Club

WasteLESS Week

Kolmasosa maailman ruuasta menee hukkaan joka päivä. YK:n tavoitteena on vähentää ruokahävikkiä 50 prosentilla vuoteen 2030 mennessä. Meidän roolimme taistelussa on merkittävä, ja etsimme koko ajan uusia keinoja vähentää ruokahävikin määrää. Yksi uusista työkaluistamme on ResQ Club -sovellus. Moni Sodexon toimipaikka on lähtenyt mukaan ruokahävikkiä vähentävään ResQ Club -toimintaan. ResQ Club perustuu älypuhelinsovellukseen, jonka kautta asiakkaat voivat ostaa ravintoloiden ylijäämätuotteita alennushintaan. Sovellusta käyttävien Sodexon ravintoloiden myyntiin laittamasta hävikistä yli 80 % on mennyt kaupaksi. – Lounaspöydästä syntyy helposti hävikkiä. Lainsäädännön vaatimukset estävät tämän ruuan uudelleen tarjoilemisen, joten halusimme kotimyynnin lisäksi tarjota toimipaikoille myös digitaalisen työkalun. ResQ:n avulla tavoitamme erityisesti hävikkiruuan ostamisesta kiinnostuneet asiakkaat. Voimme tarjota maistuvia vaihtoehtoja tietoisille kuluttajille edullisesti ja vähennämme hävikkiruuan määrää, QHSE-päällikkö MarjaLeena Holopainen kertoo.

Yhteiskuntavastuuraportti 2019

Sodexo järjesti toimipaikoissaan jälleen syksyllä WasteLESS Week kampanjan, joka tähtää luonnonvarojen säästämiseen ja jätemäärän vähentämiseen. Jokavuotinen kampanja järjestettiin jo kuudetta kertaa. Sodexo oli tämän lisäksi mukana myös Kuluttaja-lehden järjestämässä Hävikkiviikko-kampanjassa inspiroimassa kuluttajia ruokahävikin vähentämiseen. WasteLESS Week -kampanjalla Sodexo kannustaa niin kuluttajia, asiakkaita kuin omia työntekijöitäänkin säästämään vettä, energiaa ja paperia sekä kiinnittämään huomiota ruokahävikin vähentämiseen.


Sodexo Oy Atomitie 5, 00370 Helsinki p. 010 540 7000

neuvo.FMS.FI@sodexo.com etunimi.sukunimi@sodexo.com www.sodexo.com


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.