Hyvän peruskunnon ansiosta Sorolan kuntoportaiden nouseminen onnistuu Tarmo Rantalaiselta edelleen uniapneasta huolimatta.
Terveyskeskuksen ryhmästä liikkumaan yhdistykseen Hyvin toimiva yhteistyö auttaa tavoittamaan mahdollisimman
Kangasalan Seudun Hengitysyhdistyksellä on hyviä kokemuksia yhteistyöstä kaupungin kanssa. − Hengitä ja hengästy -hankkeessa vahvistettiin keuhkoahtaumaa sairastavien hoitopolkua. Osallistujat aloittivat terveyskeskuksen liikuntaryhmässä, ja sieltä heidät ohjattiin jatkamaan suoraan yhdis-
tyksen kuntosaliryhmään, ohjaajana toimiva Julia Hieta-aro kertoo. Hänen mielestään yhteistyön tulisi toimia aina juuri tällä tavoin. Olisi tärkeää tavoittaa mahdollisimman moni, joka hyötyisi yhdistyksen liikuntatarjonnasta. − Toki toiminnasta kerrotaan yhdistyksen omassa lehdessä, ja tie-
tysti myös puskaradio tuo uusia liikkujia ryhmiin. Kaikille potentiaalisille kiinnostuneille tietoa ei silti varmastikaan saada noita kanavia pitkin. Julia Hieta-aron mukaan nimenomaan yhdistyksen järjestämä liikunta sopii monelle pitkäaikaissairaalle erinomaisesti. OsallistumiSOVELI 2 . 2021
9
JATKUU
monen, joka voisi hyötyä liikuntatarjonnasta.