Keski-Suomen Kiinteistöviesti 4/2021

Page 27

u8 Kalevankat

ja 10

Verkkokurssit siirtyivät uuteen oppimisympäristöön n TEKSTI: KIINTEISTÖLIITTO

Kauppakat

u 13

Yksi tärkeä asia Strömbergin mielestä on naapuritaloyhtiöiden ja niiden näkemysten ottaminen huomioon. – Siinä tarvitaan vuorovaikutusta ja yhteistyötä. Kaavoittajana meidän on ajateltava kokonaisuutta, emmekä voi tehdä ratkaisuja, jotka ovat joko nyt tai tulevaisuudessa haitallisia naapuritaloille. Joissakin tapauksissa tämä on saattanut vaikuttaa siihen, että olemme joutuneet vähentämään suunniteltuja kerrosmääriä, mikä puolestaan on voinut johtaa koko hankkeen peruuntumiseen. Strömberg kannustaakin taloyhtiöitä miettimään, miten hanke voisi olla hyödyllinen myös naapurien näkökulmasta tai voitaisiinko hankkeita toteuttaa yhteistyössä.

Käynnistämisen suuri kynnys Suurin haaste lisä- ja täydennysrakentamiselle on Strömbergin kokemuksen mukaan asiasta päättäminen taloyhtiössä. Käynnistämisen kynnys on suuri. – Se vaatii rohkeutta. Monesti myös tunnetaan epäilyksiä lisärakentamista mahdollisesti esittänyttä rakennusliikettä kohtaan. On pelkoa siitä, että taloyhtiö joutuu hyväksikäytetyksi ja hyöty hankkeesta valuu pelkästään rakennusliikkeelle. Strömbergin mielestä rakennushankkeeseen kannattaakin ottaa mukaan asiantunteva rakennuttajakonsultti. Hän voi toimia neutraalina välikätenä taloyhtiön ja rakennusliikkeen välillä ja osaa katsoa hanketta kummankin osapuolen kannalta niin, että molemmat voittavat siinä.

4 • 2021

Uuteen verkko-oppimisympäristöön pääsee nyt suoraan jäsensivujen kautta.

K

iinteistöliiton jäsenilleen tarjoamat verkkokurssit ovat siirtyneet uuteen verkko-oppimisympäristöön. Siellä opiskelu ei edellytä erillistä rekisteröitymistä, vaan käyttö onnistuu sujuvasti jäsensivujen kautta. Verkkokursseja pääsee suorittamaan jäsensivuilla kohdasta Videot ja verkkokurssit. Kurssien aloittamisen tueksi uudessa verkko-oppimisympäristössä on selkeät ohjeet.

Maksutta omaan tahtiin Verkkokursseja ja niiden osioita voi suorittaa itsenäisesti omaan tahtiin silloin,

kun itsellä on aikaa. Verkkokurssien sisältöä on osittain päivitetty uuteen oppimisympäristöön siirtämisen yhteydessä.

TIESITKÖ Kun olet rekisteröitynyt jäsensivuille, käytössäsi ovat maksuttomat verkkokurssit: • HTHJ – Hyväksytty taloyhtiön hallituksen jäsen -verkkokurssikokonaisuus, joka koostuu kuudesta osiosta ja loppukokeesta • Hallituksen puheenjohtajana taloyhtiössä • Toiminnantarkastuksen perusteet • Taloyhtiön pelastussuunnitelma (TaPe)

27


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.