Kiinteistoliitto Pohjois-Suomen Jäsenlehti 3/2021

Page 18

Teksti: Minna Anttila, vanhempi lakimies, Suomen Kiinteistöliitto ry

Kuva: Kiinteistöliitto

TALOYHTIÖT JA TIETOSUOJA

E

U:n tietosuoja-asetus on

jäsenistä. Yhtiöllä voi olla myös tallen-

tettavaa

kitusjärjestelmä, joiden tallenteet ja loki-

ollut Suomessa nouda-

lainsäädäntöä

25.5.2018 lähtien ja sitä so-

velletaan aina henkilötie-

toja käsiteltäessä. Henkilötietoja ovat kaikki sellaiset tiedot, jotka liittyvät tunnistettuun tai tunnistettavissa olevaan henkilöön, kuten esimerkiksi nimitie-

dot ja yhteystiedot ja henkilötunnukset.

Henkilötietojen käsittelyn määritelmä on hyvin laaja sisältäen mm. henkilötietojen keräämisen, tallentamisen, järjes-

tämisen, säilyttämisen, muokkaamisen,

tava kameravalvonta tai tallentava lu-

nähtävillä esimerkiksi porrashuoneen ilmoitustaululla ja yhtiön internet -sivuilla. Yhtiö vastaa myös henkilötietojen

tiedot ovat aina henkilötietoja. Taloyhtiö

tietoturvasta. Onkin tärkeää huolehtia

terinpitäjänä, jonka velvollisuutena on

tasalla ja että yhtiössä on selkeä suun-

toimii asetuksessa tarkoitettuna rekishuolehtia siitä, että henkilötietoja käsi-

tellään tietosuoja-asetuksen mukaisesti. Taloyhtiössä tietosuojavelvoitteiden asianmukaisesta hoitamisesta vastaa yhti-

ön johto, eli hallitus ja isännöitsijä. On tärkeää, että myös hallitus on selvillä tietosuoja-asetuksen vaatimuksista.

Yhtiössä on tietosuojan kannalta

siitä, että tietoturva on jatkuvasti ajan nitelma tietoturvaloukkauksen varalta. Tietoturvaloukkauksen tapahtuessa yh-

tiöllä on rekisterinpitäjänä velvollisuus

ilmoittaa siitä tietosuojaviranomaiselle ilman aiheetonta viivytystä ja mahdol-

lisuuksien mukaan 72 tunnin kuluessa sen havaitsemisesta. Tämä aikaraja

korostaa ennakkoon laaditun toiminta-

tietojen haun, käytön, luovuttamisen,

keskeistä olla selvillä siitä, mitä hen-

Kiinteistöliitto Pohjois-Suomi on

tusta varten henkilötietoja kerätään ja

vat palveluja ja tietosuojavelvoitteet on

tojen käsittelylle täytyy aina olla jokin

vat palvelut sisältävät henkilötietojen

yhdistämisen ja poistamisen.

selvittänyt kyselytutkimuksella kesällä 2021 tietosuoja-asetuksen vaiku-

tuksia taloyhtiöihin. Kyselytutkimuk-

seen vastasi 227 taloyhtiön hallituksen puheenjohtajaa. Tutkimuksen perusteella hieman yli puolet taloyhtiöiden hallituksista on perehtynyt tietosuoja-

kilötietoja yhtiöllä on ja mitä tarkoi-

muulla tavoin käsitellään. Henkilötietietosuoja-asetuksen mukainen käsit-

telyperuste. Tällainen on esimerkiksi

osakeluettelon ylläpitämisen osalta lakisääteisen velvoitteen hoitaminen.

Henkilötietoja tulee kerätä niiden

asetuksen mukaisiin velvoitteisiin, noin

käyttötarkoituksen kannalta vain tar-

tiennyt, onko hallitus perehtynyt vel-

ja ei pidä kerätä varmuuden vuoksi

35 % ei ole perehtynyt ja noin 14 % ei

voitteisiin. Vastaajista vain 27 % ilmoitti

taloyhtiöllä olevan tietosuojaseloste, 51 %:lla tietosuojaselosteesta ei ollut tie-

toa ja 22 %:n mukaan tietosuojaselostetta ei ole. Valtaosa vastaajista (81 %) il-

moitti kyselyssä kuitenkin, että yhtiö on

huolehtinut siitä, että palveluntuottaja huolehtii taloyhtiön puolesta asianmu-

kaisesta tietosuoja- ja tietoturvavelvoitteiden täyttämisestä.

Taloyhtiössä käsitellään henkilötie-

toja väistämättä, sillä yhtiö ylläpitää osakeluetteloa ja yleensä myös esimerkiksi

asukasluetteloa ja luetteloa hallituksen

18

peellinen määrä. Toisin sanoen tieto-

mallin merkitystä.

Taloyhtiöt myös tyypillisesti osta-

huomioitava myös silloin, kun ostetta-

käsittelyä. Tällaisia palveluja ovat esimerkiksi kiinteistönhuolto- ja isännöinti- ja avaintenhallintapalvelut. Henki-

lötietojen käsittelyä sisältäviä palveluja

hankittaessa on aina sovittava kirjallisesti henkilötietojen käsittelystä tietosuoja-asetuksen edellyttämällä tavalla.

Yhtiön on tärkeää myös varautua

enempää kuin on tarpeen ja tarpeetto-

tarvittaessa osoittamaan tietosuojavi-

ja saa käyttää vain siihen tarkoitukseen,

hoidettu yhtiössä tietosuoja-asetuksen

mat tiedot on poistettava. Henkilötieto-

jota varten ne on saatu. Jos henkilötiedot ovat virheellisiä tai epätarkkoja, ne täytyy korjata tai poistaa viivytyksettä. Henkilötietoja ei saa säilyttää pidem-

ranomaiselle, että tietosuoja-asiat on mukaisesti.

Lue lisää kyselytutkimuksesta: pohjois-suomi.kiinteistoliitto.fi/uutiset

pään kuin on tarpeellista.

Tietosuoja-asetus edellyttää myös,

HUOLEHDITHAN ETTÄ :

että rekisteröityjä, eli yhtiön osakkaita ja

asukkaita informoidaan selkeästi henkilötietojen käsittelystä ja heidän oikeuksis-

taan. Tämä onnistuu luontevimmin ns. tietosuojaselosteen avulla, pitämällä se

• Yhtiössä kerätään, säilytetään ja muulla tavoin käsitellään vain tarpeellisia henkilötietoja Yhtiössä on märitelty mitä henkilötietoja käsitellään ja miksi niitä käsitellään


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.