Kiinteistoliitto Pohjois-Suomen Jäsenlehti 3/2021

Page 8

Teksti: Pirkko Koivu

Kuvat: Johanna Laitala

HERÄTYS, TALOYHTIÖN OSAKAS

O

ma

asunto

on

huolestuneita soittoja taloyhtiöistä, joil-

omistus. Silti tätä

korjauskustannuksiin, vaan osakkaat

monelle

suurin

omaisuutta ei aina hoideta

samalla

tavalla kuin vaikkapa autoa, jota huol-

joutuvat henkilökohtaiseen lainanottoon loppurahoituksen kattamiseksi.

Pankit arvostavat taloyhtiöiden

letaan ja katsastetaan säännöllisesti.

suunnitelmallista asioiden hoitoa, osaa-

tilaisena monessa taloyhtiössä. Hän

siin varautumista ja hyvää taloudenpi-

Pasi Orava toimii hallitusammat-

törmää siihen, että osakkaat ovat passiivisia ja ajattelevat, että pelkkä asumi-

nen ja vastikkeiden maksaminen riittävät. Hallituksen jäsenet voidaan joutua

vaa hallitusta sekä isännöitsijää, korjauktoa. Vakuusarvolla on merkitystä, mutta varmasti myös sillä, että osakkailla on maksukykyä laina-ajan lopussakin.

Myös vakuutusyhtiöt suhtautuvat

palkkaamaan ulkopuolelta, kun heitä ei

nihkeästi taloyhtiöihin, joiden vahin-

osakkaat eivät osallistu, tai ääritapauk-

muita vahinkoja. Nämä yhtiöt eivät saa

omasta yhtiöstä löydy. Yhtiökokouksiin sessa he tulevat sinne vastustamaan jopa pakollisia remontteja.

Pasi Oravan johtama Kiinteistöliit-

to Pohjois-Suomen taloyhtiövaliokun-

kohistoriassa on usein putkivuotoja ja tarjouspyyntöihin vastauksia vakuutusyhtiöiltä, ja niiden vakuutusmaksuihin saattaa tulla tuntuvia korotuksia.

Laki vaatii taloyhtiöitä tekemään

ta herättääkin taloyhtiöiden osakkaita

kunnossapitotarveselvityksen. Periaat-

huolta. Liian monen kiinteistön kunto

senä, vaan tulevat remontit pystytään

pitämään omaisuudestaan parempaa rapistuu ja arvo lähestyy nollaa.

”Ostajien pitäisi ymmärtää, että he

eivät omista vain asuntoa, vaan osuuden yhtiöstä”, hän sanoo.

teessa mikään korjaus ei tule yllätykajoittamaan kymmeniä vuosia eteenpäin, sanoo taloyhtiövaliokunnan jäsen Tommi Riippa. ”Rakennuksen pitäminen kunnos-

Hyvin tehdyt kunnossapitotarve-

sa on myös kaikkien osallisten etujen

niihin varautuminen, asiantuntijoiden

Osakkaiden on hyvä tietää, että re-

selvitykset, korjausten ennakointi ja

mukaista.”

hyödyntäminen ja taloyhtiön oman

montista päättäminen ei välttämättä ole

la katastrofit vältetään.

sa. Esimerkiksi kunta voi kohdistaa ta-

strategian laatiminen ovat keinoja, joil-

Lainaa ja vakuutusta voi olla hankala saada Taloyhtiöiden tilanne on paikoin hälyt-

tävä. Kiinteistöliitto Pohjois-Suomen

Jokaisen taloyhtiön osakkaan tulisi tietää, mitä hän omistaa ja miten taloyhtiötä hoidetaan. Jos huonosti käy, omaisuus on kiinni korjauskelvottomassa rakennuksessa. toiminnanjohtaja Johanna Laitala saa

8

le pankki ei annakaan lainaa kaikkiin

pelkästään yhtiön vapaassa harkinnasloyhtiöön erilaisia velvoitteita kuten uhkasakon maankäyttö- ja rakennuslain

perusteella. Tällaiset toimet voivat liittyä vaikkapa asumisterveyshaittaan tai tapa-

uksiin, joissa rakennuksen kuntopuute aiheuttaa merkittävän turvallisuusriskin.

”Taloyhtiön ja sen johdon on toimit-

tava huolellisesti ja täytettävä velvoitteensa. Jos velvoitteita rikotaan ja siitä

syntyy vahinkoa, tästä voi seurata vastuita”, Riippa sanoo.


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.