Vornanen
Huolia ja murheita
E
räänä aamuna heräsin puoliunesta todellisuuteen. Avasin puhelimeni kautta Facebookin. Kummatkin profiilini, omani sekä Haukikoiran, oli kaapattu jonkun tuntemattoman suuruuden toimesta. Katastrofi, maailma nurin! Tuosta alkoi tapahtumaketju ja –sarja, joka ei ole vieläkään ohi. Tein uudet profiilit, ja nyt Haukikoira Official korvaa vanhan, jonne en enää pääse sisään. Aluksi surin menetettyjä seuraajia. Pikkuhiljaa heitä on alkanut näkyä uudella sivustolla. Mutta, se 10 vuoden historia, mitä en saa enää käyttööni, tuntuu olevan suurin murhe. Pienet ovat murheet, eikö? Tänä aamuna ajoin asiakkaat kyydissä melkoisen siirtymän eräälle upealle ja kalaisalle, mutta kaukaiselle suosikkilahdelle. Aikaa kului ja matka taittui vieraiden kanssa jutellessa. Eräs aihe oli muutamien someryhmien oikein-väärin-keskustelut, ja miten ne niin usein eskaloituvat väittelyn ja jopa loukkauksen tasolle aiheesta, jossa ei ole yhtä totuutta tai yhtä oikeaa vastausta. On vain mielipiteitä, jotka saattavat nojata vain luettuun tai kuultuun, mutta silti kerta toisensa jälkeen, jostain mitättömästä on saatu riita aikaiseksi. Yhtä kaikki. Keskustelu lakkasi, kun pääsimme perille kohteeseen. Vieheet siimoihin ja ryhdyimme kalastamaan sitä helpointa kaikista, haukea. Heittoja lähti vasemmalle ja oikealle. Vieheitä, viehetyyppejä ja värejä vaihdeltiin. Kalastimme keskustaa, ruovikkoa ja kaislan laitaa. Kokeilimme ihan kaikkea, mikä oli mahdollista, kunnes valtavan yrityksen tuloksena saimme reilun kiloisen hauen. Vapautettuani hauen kysyin kyytiläisiltä: ”Tämänkö takia joku/jotkut haluavat ja jaksavat väitellä, riidellä ja tapella jossain Facebookin syövereissä?” Kyllä pienet ovat murheet. Tapasin eilen satamassa italialaisen tuttavani Claudion. Hän oli menossa kalaan keväiselle, viileälle ja tuuliselle merelle. Vaivalloisesti ja kumarassa keppiinsä nojaten hän raahautui satamaan, istahti aidalle ja ojensi kätensä todeten:”Bongiorno Mika”, johon minä, että huomenta Claudio. Hän on 85-vuotias ja käy edelleen kalastamassa Suomessa, Malediiveilla ja milloin missäkin. Hän ei ymmärrä eikä puhu englantia, vain italiaa. Ikää on paljon, terveys on rapistunut ja kielimuuri kiusaa ulkomailla. Mutta hänelle ne eivät ole murheita, eivät edes pieniä. Hän on iloinen, kun saa viettää aikaansa suurimman intohimonsa parissa: kalastaa vielä vanhoillakin päivillä. Kalaonnea kaikille (jotka sitä tarvitsevat) -Mike
132
Kalastus-lehti 2/22 | Kalamies.com
