Kuljetus & Logistiikka 1 / 2020

Page 12

Älä nukahda rattiin - älysensori kertoo kuljettajalle milloin on tauon aika Biometriset sensorit ovat kevyempiä, halvempia ja tarkempia kuin koskaan ennen. Australialainen SmartCap -yritys on kehittänyt ”Life” -tunnistimen, joka varoittaa kuljettajaa vaarallisella tasolla olevasta väsymyksestä.

Rattiin nukahtaminen on mahdollisesti yksi ammattikuljettajan pahimmista painajaisista. Uupumus on osa ammatin haittapuolista, vaikka työ- ja lepoaikoja pyritäänkin säätelemään laeilla ja asetuksilla. Joidenkin arvioiden mukaan väsymys on osasyyllinen jopa 70 prosenttiin onnettomuuksista kansainvälisesti. Nyt kuljettajien avuksi ja onnettomuusriskiä pienentämään on tulossa uusia laitteita, jotka tunnistavat väsymyksen parhaimmillaan jo ennen kuin kuljettaja itse huomaa olevansa levon tarpeessa.

Vastaavaa tekniikkaa on ollut saatavilla jo pitkään, usein kuljettajaa tarkkailevien kameroiden muodossa, mutta kustannus- ja yksityisyyskysymykset ovat hidastaneet laitteiden yleistymistä. Etenkin kuljetusalan alati pienevä kannattavuus nousseiden kulujen ansiosta on rajoittanut laitteiden hankintaa monessa yrityksessä. Kamerapohjaisten laitteistojen tilalle on kehitetty useita, yksityi12

syyttä parantavia vaihtoehtoja, joihin myös SmartCap Life -kuuluu. Uudet, puettavaa teknologiaa olevat laitteet tarkkailevatkin kuljettajaa hienovaraisemmin, ja laitteita on saatavilla SmartCap -otsanauhan lisäksi muilta valmistajilta lippalakkeina, liiveinä, rannekkeina sekä lasien kehyksinä. Mikä tieto on tärkeää

Laitteiden sydämenä toimii ohjelmisto, joka hyödyntää useista lähteistä tulevaa tietoa. Kuljettajan käyttämän sensorin lisäksi voidaan käyttää myös ajotietokoneen dataa, GPS-paikannusta ja muita palveluita, joiden avulla kuljettajan ajotapaa voidaan arvioida tarkemmin. Tietoja hyödyntämällä voidaan esimerkiksi päätellä, onko kuljettaja lähtenyt ohitukseen vai ajautumassa vastaantulijoiden kaistalle muista syistä. Laitteiden oikean toiminnan kannalta onkin tärkeää, että valmistajat valitsevat tarkoin, mikä tieto on tärkeää oikeiden tulosten kannalta. SmartCap -laite lähestyy mittaa-

mista muista poiketen. Yksinkertaisimmillaan laite näyttää hikinauhalta, mutta se mittaa kuljettajan aivosähkökäyriä, joiden perusteella nähdään kuljettajan vireystaso. Jos väsymyksen taso ylittää asetetun rajan, laite antaa hälytyksen kuljettajalle. Kuljettajalle annetun ilmoituksen tarkoituksena on kannustaa kuljettajia löytämään itselleen sopivin tapa nostaa vireystasoa. Esimerkiksi pieni välipala, lyhyt tauko, veden juominen voivat auttaa jo merkittävästi, jos nukkuminen ei ole mahdollista.

SmartCapin tietojen mukaan ilmoitukset ovat auttaneet kuljettajia tuntemaan väsymyksen merkkejä paremmin ja muuttamaan toimintatapojaan niin, että ilmoitusten määrä on vähentynyt. Kuljettajien hyvinvointiin ja työturvallisuuteen on syytä panostaa vielä lähitulevaisuudessa, sillä täysin itseajavat rekat eivät korvaa ihmistä vielä pitkään aikaan. Älylaitteilla pyritään vastaamaan juuri tähän.


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.