Kuljetus & Logistiikka 2 / 2020

Page 44

Kustannustehokasta kuljettamista ja toimiva huolto Renault Trucks ylsi alkuvuodesta tavoitteen mukaiseen myyntivauhtiin Suomessa. Kalustoa on laajasti nopeaan toimituksen kuljetustarpeisiin. Toukokuun loppuun asti uutta tai vaihtokalustoa voi hankkia myös nollakoron rahoituksella. Toimiva Volvo palveluverkosto on yksi merkin vahvuuksista: Suomessa Renault Trucks asiakkaita palvelee Volvo Group -verkoston kaikki 28 toimipistettä. Huoltokorjaamot ovat normaalisti auki myös poikkeustilanteen aikaan. Renault Trucks varaosien saatavuus on erinomainen. Muuttuviin tilanteisiin Renault Trucks kalustoa on laajasti tarjolla myös Volvo Truck Rental -vuokrauspalvelussa.

Renault Trucks kuorma- ja hyötyautojen myynti on kehittynyt positiivisesti Suomessa.

”Olemme kasvattaneet markkinaosuuksia eri segmenteissä tasaisesti. Tästä saa kiittää asiantuntevaa ja aktiivista myyjäkenttää. Tyytyväiset asiakkaat kertovat muille asiakkaille merkistä, ja tämä on varmasti suurelta osin tasoittanut tietä Renault Trucks myynnin jatkuvalle kasvulle Suomessa”, maahantuontiyhtiö Volvo Finland Ab:n Renault Trucks myyntijohtaja Pasi Gerpe kertoo.

Renault Trucks asiakkaat ovat tyytyväisiä tuotteiden laatuun, luotettavuuteen ja kustannustehokkuuteen. Kalustoa on Suomen olosuhteisiin räätälöitynä sopivasti varastossa. Laajasta varastoautojen valikoimasta Renault Trucks pys44

tyy toimittamaan autoja nopeallakin aikataululla:

”Olemme ylpeitä siitä, että palveluverkostomme on niin kattava. Avun tarpeen tullessa palvelua on saatavilla 24/7. Varastossa on tällä hetkellä laajasti kalustoa nopeaan toimitukseen. Masterista löytyy peltipakettiautoja sekä erilliskorisia autoja, jakoautoja on 14- ja 18t luokassa. Raskaammissa autoissa tarjontaa on myös hyvin, maansiirtoautoja, tienhoitoautokin löytyy, sekä esim. 6x2 alustoja, joista voi rakentaa nopeallakin aikataululla esimerkiksi ruokajakeluun soveltuvan auton”, Pasi Gerpe Renault Trucksilta kertoo.

Renault Trucks Master hyötyajoneuvoja myy Renault Trucks kuorma-automyyjien lisäksi myös Volvo Trucks myyjät 28 paikkakun-

nalla. Kun Masterin ostaa Renault Trucksin kautta, asiakas saa käyttöönsä laajan ja ammattitaitoisen huoltoverkoston, joka on tottunut palvelemaan asiakkaita ympäri vuoden, kellonajasta riippumatta. Renault Trucks Mastereihin saa monimutkaisemmatkin päällirakennukset myynnin ammattitaidon ansiosta. Joustoa kaluston hankintaan Rahoituksella Renault Trucksilta saa sitoutunutta kokonaisvaltaista palvelua, joka kattaa myös ajoneuvon rahoituksen. Rahoitus järjestetään tavalla, joka sopii kuljetusyritykselle parhaiten. Renault Trucksin tarjoamalla rahoituksella voi rahoittaa sekä uusia että käytettyä ajokalustoa. Toukokuun loppuun asti


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.