Martat-lehti 1-2021

Page 49

MARTAN L AKITIETO

AVIOEHTO Avioehdon voi tehdä joko ennen avioliittoa tai sen aikana, mutta ei enää sitten, kun avioero on saatettu vireille tai toinen puolisoista on kuollut. TUULA RAINTO, L AKIASIAINTOIMISTO AMOS

MILL AINEN OIKEUS PUOLISOILL A ON TOISTENSA OM AISUUTEEN?

Suomen aviovarallisuusjärjestelmässä puolisoilla on lähtökohtaisesti avio-oikeus toistensa omaisuuteen. Avio-oikeus muodostuu puolisoiden välille heti vihkimisen jälkeen. Avio-oikeus aktualisoituu avioliiton päättymisen vuoksi suoritettavassa omaisuuden osituksessa. Avioliitto päättyy joko puolison kuolemaan tai avioeroon. Osituksessa puolisoiden avio-oikeuden alaisen omaisuuden säästöt lasketaan yhteen ja jaetaan tasan. Varakkaampi puoliso joutuu tällöin suorittamaan vähävaraisemmalle puolisolle tasoituseränä tasinkoa. Avio-oikeus kattaa lähtökohtaisesti kaiken omaisuuden, jonka puoliso on ansainnut tai saanut ennen avioliittoa ja avioliiton aikana: muun muassa mahdolliset perinnöt, lahjat, arpajaisvoitot ja yritysomaisuudet.

ehto voidaan esimerkiksi määrätä koskemaan vain puolison avioliiton aikana saamia perintöjä. Avioehtosopimus voidaan solmia myös yksipuoliseksi, eli toisella puolisolla ei ole avio-oikeutta mihinkään tai tiettyyn toisen omaisuuteen. Sopimukseen on mahdollista liittää ehto, jonka mukaan avio-oikeus suljetaan pois vain siinä tapauksessa, että avioliitto purkautuu avioeron vuoksi. Toisaalta avioehdolla voidaan palauttaa avio-oikeus kummankin omaisuuteen. MILL AINEN ON PÄTEVÄ AVIOEHTO SOPIMUS?

Avioehtosopimusta koskevat ankarat muotovaatimukset. Sopimus tehdään kirjallisesti. Jotta se olisi pätevä, sen tulee olla päivätty, asianmukaisesti allekirjoitettu ja kahden esteettömän henkilön oikeaksi todistama.

MIK Ä ON AVIOEHTO?

MITEN AVIOEHTO REKISTERÖIDÄ ÄN?

Avioehto on puolisoiden kesken allekirjoitettava sopimus, joka poissulkee edellä selostetun perusolettaman kokonaan tai osittain.

Jotta avioehtosopimus tulisi voimaan, se rekisteröidään Digi- ja väestötietovirastoon. Rekisteröinnille on yksi ehdoton takaraja: avioliiton purkauduttua toisen puolison kuolemaan tai avioeron tultua vireille avioehtoa ei voi jättää enää rekisteröitäväksi, vaikka sopimus itsessään olisi pätevästi laadittu ennen avioliittoa tai sen aikana. Rekisteröinti-ilmoitukseen on liitettävä alkuperäinen kappale avioehtosopimuksesta. Rekisteröinti maksaa 49 euroa.

MITEN AVIOEHTO TEHDÄ ÄN?

Avioehdon voi tehdä joko ennen avioliittoa tai sen aikana, mutta ei enää sitten, kun avioero on saatettu vireille tai toinen puolisoista on kuollut. Avioehtosopimuksessa voidaan sulkea avio-oikeus pois puolisoiden väliltä kokonaan tai osittain. Avio-

Tuula Rainto

Tuula Rainto ja hänen puolisonsa tekivät avioehdon ennen astumistaan avioliittoon. MUISTILISTA PÄTEVÄSTÄ AVIO EHDOSTA:

laatiminen allekirjoittaminen rekisteröinti. INFO

Martan lakitieto -palstalla käsitellään yleisiä lakiin liittyviä kysymyksiä, joihin monet meistä joutuvat perehtymään käytännössä. Artikkelit kirjoittaa lakimies Tuula Rainto, Lakiasiaintoimisto Amos.

MARTAT 1 | 2021

| 49


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.