Pikajalka 33

Page 16

Huoneentaulu

Teksti │Markku Lahtinen

V

alokuva on dokumentaatiota, muistiinpanoja, ja muistoja. Valokuvan kehittyminen 1800-luvun lopulta lähtien vapautti maalaustaiteen tallentamisesta ja mahdollisti nopeasti vaihtuvien tyylisuuntien kehittymisen kohti täydellistä muodon vapautta ja abstraktiota. Valokuvalta kesti sitten seuraavat sata vuotta saavuttaa asema muiden taiteiden rinnalla. 1990-luvulla valokuvataide pääsi vihdoin tekijänoikeussuojan piiriin. Mutta niin kuin maalaustaiteessakin, kaikki työt eivät ole lain suojaamaa taidetta. Valtaosa valokuvista on näppäilyä. Pikajalka laajentaa Huoneentaulu-palstaansa nyt valokuvataiteeseen. Suomalaiset valokuvaajat ovat ottaneet näyttäviä pyöräilyvalokuvia, ja vielä useammat ovat olleet innokkaita pyöräilijöitä aivan 1800-luvun lopulta lähtien. Vietämme parhaillaan I. K. Inhan, maamme tunnetuimman pyöräilijävalokuvaajan 150-vuotisjuhlavuotta. Kuitenkin hänen kuvissaan on hyvin vähän pyöräilyaiheisia kuvia. Inha kuvasi ennen kaikkea maisemia. Inha kyllä käytti pyörää matkatessaan pitkin kansallismaisemiamme, mutta kuuluisalla Keski-Euroopan matkallaan hänellä ei kameraa ollut, hän dokumentoi vain sanoin. Vielä 1900-luvun alussakin kamerat olivat isoja laatikoita, negatiivit suuria lasilevyjä ja valoherkkä materiaali edellytti niin pitkiä valotusaikoja, että liikkuvan pyörän kuvaaminen vaati erinomaiset olot. Pikajalan valokuvasarja alkaa nykyajasta. Kristoffer Albrecht on Inkoossa asuva valokuvataiteilija, joka toimii opettajana Aalto-yliopistossa Helsingissä. Albrecht on pitänyt näyttelyitä ja julkaissut valokuvateoksia Pikajalka 33

16


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.