Hoitajana potilaana Äiti-hoitajasta äiti-omaiseksi Esikoinen oireili, ei pärjännyt koulussa, käyttäytyi hieman erikoisesti. Hänen ollessaan 12-vuotias kävimme läpi kasvatus- ja perheneuvolassa tutkimusjakson, jossa kuitenkaan hänestä ei löydetty silloin mitään diagnosoitavaa. Poika meni yläkouluun ja helvetin kuilu aukesi jalkojeni alla. Hän teki kaikki mahdolliset pahuudet, lintsasi todella paljon, puhutteli opettajia epäkunnioittavasti, poistui koulun alueelta jatkuvasti, sai kymmenittäin jälki-istuntoja, lainasi kavereiltaan rahaa ilman mitään realistista käsitystä siitä, miten pystyisi maksamaan vipit takaisin jne. Vuosikymmenen lopulla minulla sitten katkesi kaikki, en eräänä päivänä kyennyt enää lähtemään töihin, ahdistus oli niin valtava. Hain sairaslomaa ja siitä tämä prosessi lähti. Koetin mennä töihin kesällä, ei onnistunut. Päädyin loppukesästä osastohoitoon— ensimmäistä kertaa elämässäni. Se oli todella outo kokemus.
On olemassa monenlaisia hoitajia. On olemassa monenlaisia potilaita. Joskus yhtälö mutkistuu, kun nämä ” roolit ” menevät päällekkäin. Tämä on minun tarinani. Tarina hoitajasta, joka sairastui.
V
almistuin sairaanhoitajaksi 1996. Siinä pikkulapsiperheen arjessa, parisuhdeongelmien myötä sairastuin ensi kertaa masennukseen vuosituhannen vaihteen alla. Samaan aikaan tein töitä vanhustenhuollossa, sain toisen
lapseni, erosin lasteni isästä. Meni muutama vuosi ja paranin pikkuhiljaa. Muutin toiselle paikkakunnalle lasteni kanssa, olin löytänyt uuden parisuhteen. Sain töitä erikoissairaanhoidosta. Työ oli äärimmäisen vaativaa ja raskasta sekä henkisesti, että fyysisesti. Ajanjaksoon kuului esimerkiksi se valtava muutos kun ” paperipapereista ” siirryttiin sähköiseen hoitokertomukseen. Samalla piti kuitenkin hoitaa työt kun opeteltiin uutta.
16
Hoitajan koulutuksen saaneena ja käytännön työtä tehneenä ajattelin, että minun täytyy tietää kaikki ja yritin ottaa hoitajan roolin ihan väkisin. Lukemattomat ovat ne kerrat, jolloin minua on kehotettu luopumaan hoitajuudesta itseni tai lapseni kohdalla ja olla ihan täysillä potilas tai potilaan äiti. Ja miten vaikeaa se on ollut...
Herra Asperger Esikoisen kanssa päädyttiin nuorisopsykiatrian poliklinikan ( N UPO ) asiakkaiksi. Koulun vaihtokaan ei ollut auttanut häntä saamaan koulunkäyntiään raiteilleen ja koulussa oli herännyt huoli pojan mahdollisesta itsetuhoisuudesta.
