Talk Magazine - Kestävä tulevaisuus / 2022

Page 3

Kestävää tulevaisuutta rakentamassa Teksti ja kuva I Martti Komulainen, viestintävastaava, Talk Kestävä tulevaisuus -lehden päätoimittaja Tätä kirjoitettaessa COP26 eli Glasgow´n YK:n ilmastokokous on juuri päättymäisillään. Maailman katse kohdistuu kokoukseen, jonka tavoitteena on kirittää valtioita niiden ilmastotoimissa.

– opetuksesta sekä tutkimus- ja kehitystoiminnasta. Kädenjäljestä, jonka maailmaan jätämme. Vaikuttavuudesta, joka syntyy tulevaisuuden osaajien kouluttamisen ja uusien innovaatioiden kautta.

Ilmastokriisi, lajikato, luonnonvarojen ylikulutus, monenlainen levottomuus ja sen synnyttämät inhimillinen hätä ja pakolaisvirta. Kaiken tuon edessä voisi helposti vajota toivottomuuteen.

Toki myös pyrimme elämään kuten opetamme eli huomioimaan omassa toiminnassamme kestävyysvajeen haasteet.

Tämän Talk Kestävä tulevaisuus -julkaisun viesti on kuitenkin toivon viesti. ”Kestävä tulevaisuus syntyy askel kerrallaan, yhdessä tehden ja toisiamme kannustaen”, kuten rehtorimme esipuheessaan kannustaa. Korkeakoulun keinot kestävämmän, hiilineutraalin, ekosysteemien toimintakyvystä huolehtivan ja sosiaalisesti oikeudenmukaisemman tulevaisuuden rakentamisessa löytyvät sen perustehtävistä

Tämä julkaisu sisältää joitain nostoja Turun ammattikorkeakoulun toiminnasta – opetuksesta ja kehittämistoiminnasta – kestävän tulevaisuuden rakentamiseksi. Teemajulkaisu esittelee monialaisen osaamisen, jolla rakennetaan ekologisesti, taloudellisesti ja kulttuurisesti kestävää huomista. Monia aloja ja moniosaajia tarvitaankin kestävyyshaasteiden ratkaisemiseksi.

TALK KESTÄVÄ TULEVAISUUS 2022

3


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook

Articles inside

Mielenterveysongelmien ennaltaehkäisy rakentaa sosiaalisesti kestävää huomista

2min
pages 64-65

Onnellinen sattuma johdatti Anni Silokosken energia-alalle

2min
pages 62-63

Tradenomit kestävää kehitystä toteuttamassa

1min
page 61

Viisi opintopistettä pelilaudalla – Oivalluksia kestävästä kehityksestä

2min
pages 58-60

DanceMe UP – aktiivisen katsojan jäljillä

1min
pages 50-51

Koulutuksella kestävää kehitystä edistämässä

2min
pages 56-57

Kestävä taide syntyy kestävillä valinnoilla

3min
pages 52-55

Jääkarhuja, taidetta ja kestävää kehitystä ”Toin erilaisia ihmisiä yhteen”

2min
pages 48-49

Yrittäjyyden avulla kestävämpää tulevaisuutta

1min
pages 46-47

Kupittaan alue hiiliviisaammaksi yhteistyössä yritysten kanssa

4min
pages 42-45

Arvaa mitä? Hän sai töitä

2min
pages 40-41

GreenSAM-hankkeesta sai alkunsa fölikaveritoiminta

1min
pages 22-23

Itämeri terveeksi

3min
pages 24-27

Turun AMK:n toiminta tukee kiertotalousohjelman tavoitteita

5min
pages 36-39

Saaristomeren norpista kerätään uutta tietoa riistakameroiden avulla

2min
pages 30-35

Ruovikot hyödyksi

0
pages 28-29

Kestävää osallisuutta ilmastotalkoisiin

1min
pages 20-21

Esipuhe

1min
pages 4-5

Markku Ikonen tietää vinkit taloudelliseen ajoon

4min
pages 16-19

Pääkirjoitus

0
page 3

Hop, pyörän selkään entistä helpommin

1min
page 15

Suurella kädellä ja kepeällä jalalla kohti ilmastopositiivisuutta

3min
pages 6-9

Kestävän kehityksen tuntemus on tulevaisuudessa yhä tärkeämpi perustaito

1min
page 14

Rakennusten hiilijalanjälki

4min
pages 11-13

EduCitylle myönnettiin arvostettu

0
page 10
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.